Neljä vuosikymmentä sitten VI

( keltasirkku hyppäsi kärkeen )

27.2.1977 jatkoin uusintalaskentojani Sirkkulan reitillä. Sepen piti tulla mukaan mutta jäi pois koska ei löytänyt suksiaan. Mie löysin, tämähän oli varsinainen hiihtotalvi. Laskentakierros vei tänäänkin viisi tuntia, sää oli kuin edeltäneenä päivänä eli pakkasta neljästätoista seitsemään astetta, tyyntä ja enimmäkseen pilvetöntä.

Kaukvuoren kiertämisellä reitti alkoi, yhdeksän lajia tuli jo siitä, peruslajien lisänä mustarastaskoiras. Keltasirkkuja oli heti alussa 130 linnun suurparvi. Pappisin kautta kiersin Toravuorelle, lintuja tällä peltovoittoisella osuudella oli vain viidestä lajista ja enimmäkseen kartanon pihan tuntumassa.

Toravuorelta oli metsäosuus Pettilään, tuolla välillä havaitsin kahdeksan lajia, laskentaan uusina hippiäiset ja hömö- sekä töyhtötiaiset. Pettilästä jatkoin taas peltojen poikki Ilmusmäelle, missä metsäosuudelta tuli listoille närhi ja puukiipijä. Silkkismäen laidalta palasin taas peltojen poikki vanhalle radalle, tuo väli oli muuten linnuista köyhä mutta kanahaukan huomasin ylittämässä peltoaukeaa vastakkaiseen suuntaan. Se lienee ollut miulle noihin aikoihin muutenkin tuttu lähimetsässä pesijä. Loppuosuudella vanhaa rataa Kaukvuoren laitaan mennessä havaitsin pääosan tuon retken varpusista ja fasaaneista.

Kaikkiaan viiden tunnin kierros tuotti viisitoista lajia ja 308 lintua, ylivoimainen ykkönen oli kovan alun saanut keltasirkku, varpunen nousi lopussa kakkoseksi ja kolmossijan jakoivat talitiainen ja fasaani, viimemainittu yhden ainoan parven ansiosta. Lunta oli paljon ja reitti olisi ollut toivotonta kiertää ilman suksia. Nyt eivät ihmiset enää osaa hiihtää, kävelykuntokin on romahtanut ja siksi reittiä on tuonaikaisesta radikaalisti lyhennetty.

***

Neljä vuosikymmentä sitten V

( kaupungin yleisin lintu neljäkymmentä vuotta sitten )

Neljä vuosikymmentä sitten 26.2.1977 kului viikonloppu talvilintujen uusintalaskentoja tehden. Reitti oli Salon kaupunkilenkkini ja ensi kertaa tämän reitin historiassa miulla oli muita mukana, Kimmo Virtanen ja Seppo Piiparinen, nuoremman polven lintuharrastajat. Keli oli talvelle tyypillinen, pakkasta alussa kolmetoista, lopussa yhdeksän astetta, tyyntä ja pilvetöntä, hieno laskentasää.

Mököistenmäestä lähdimme aamukymmenen maissa kohti Pahkavuorta, minkä kiertämällä saimme listoille jo yhdeksän peruslajia, varpunen suvereenissa kärjessä, seuraavina keltasirkku ja talitiainen. Matkalla Hämmäistenkadulta kansalaiskoululle näimme kuusi lajia, niistä retkelle uutena varpushaukka. Varpunen vankisti johtoaan, tässä vaiheessa kakkosena oli edelleen keltasirkku.

Matkalla riippusillalta kauppaoppilaitokselle lajeja oli taas yhdeksän, peruslajeja ja varpusia enemmän kuin muita yhteensä. Rappulan kierroksella havaitsimme kahdeksan lajia, uusina päivälle ampuhaukka ja käpytikka. Varpusia oli yhä yli puolet yksilöistä, talitintit ja punatulkut olivat noususuunnassa. Etapilla Saloran tehtailta rautatiesillalle lajeja kertyi kymmenen, puluja oli tällä välillä eniten, yksi turkinkyyhkykin asemapuiston vaiheilla.

Rautatiesillalta lähdimme kiertämään kirkon- ja sairaalanmäet, tällä etapilla tuli vastaan peräti neljätoista lajia ja yksilömäärät olivat tasaisempia kuin missään alkumatkalla. Toinen turkinkyyhky huomattiin Vähäjoen varressa, toinen varpushaukka sairaalanmäen laidassa ja samassa paikassa oli päivän toinen ampuhaukkakin, se yritti napata kuusen latvasta laulavaa urpiaista siinä onnistumatta. Peippo nähtiin eräällä lintulaudalla, samoilla pihoilla oli myös kaksi mustarastasta.

Paluumatkaa kuljettiin mäkien toista puolta omakotialueita katsellen, lajisto oli peruslajistoa ja yksilömäärät tällä puolen vaatimattomia. Varpunen pysytteli runsaimpana, talitiainen täällä kakkosena, punatulkku ja viherpeippo seuraavina. Kaikkiaan viiden tunnin lenkillä näimme 963 lintua 17 lajista. Nykyiseen verrattuna varislintuja oli vähän, naakka jäi kokonaan puuttumaan, variksia tuli vain kuusi ja harakoita neljä. Varpusia oli yli neljäsataa eli lähes puolet havaituista yksilöistä, kakkoseksi tuli lähes yhden parven voimin pulu, kolmanneksi hinautui lopulta talitiainen ja neljänneksi jäi keltasirkku. Talvi oli ollut ankara ja useimmat lajit olivat kärsineet kylmässä kovia tappioita.

***

( turkinkyyhkyt olivat jo kotiutuneet Saloon )

Viisi vuosikymmentä sitten III

( harvoin kaupungissa )

Viisi vuosikymmentä sitten 25.2.1967 oli taas lauantai ja koulun jälkeen aikaa linturetkelle. Säätä ei voi valita, nyt oli pari astetta pakkasta, taivas pilvessä, tuuli luoteessa ja lunta sateli hiljalleen. Noin kolmen tunnin kierroksen tein sen ajan tapani mukaan keskustasta Karjaskylään ja sieltä Pettilän tietä Sirkkulaan sekä edelleen vanhaa rataa pitkin takaisin kohti keskustaa, eli aidon konservatiivin tapaan suuntauduin kohti menneisyyttä, vanhoja kotikulmiani.

Retkellä havaitsin kaksitoista lajia, neljä niistä olen alleviivannut eli katsonut vakiolajistoa erikoisemmiksi, ne olivat töyhtötiainen, mustarastas, käpytikka ja fasaani. Noista mustarastas oli oikeastaan ainoa tuohon aikaan erikoinen talvilintu, muut säännöllisiä vaikkeivät jokapäiväisiä. Olen listannut myös ennen retkeä kaupungissa havaitsemani seitsemän lajia, joista kaksi eli närhi ja pulu olivat sellaisia joita en retkellä havainnut.

Sunnuntaina 26.2. tein neljän tunnin retken, taas noille lapsuusajan tienoille, nyt lännestä päin. Pääkohteeni olivat Silkkismäki ja Toravuori eli lapsuusaikojeni ydinmaisemaa. Lämpö oli noussut nollaan, pilvistä oli yhä muttei sentään satanut.

Lajeja havaitsin tällä kertaa kolmetoista. Tavanomaisista poikkeavat olen taas alleviivannut, mukana ovat eilisistä viivatuista töyhtötiainen, käpytikka ja fasaani, uusina teeri ja pyy. Teeren kuulin sinä talvena ensi kertaa soidintelevan. Juttelin vanhan kansakoulu- ja muutenkin hyvän kaverin, Viljamaan Riston kanssa ja hän sanoi sen jo soidinnelleen monena päivänä. Erityisen innoissaan teeret olivat olleet edellispäivänä jolloin pulputusta oli kuulunut kolmelta eri taholta.

***

( peruslajistoa )

Lintumuisteluita XXVII

( talven tuntua Vantaalta )

Kova oli myös kolmen vuosikymmenen takainen talvi 1987, tosin 23.2. oli pahimmillaan vain -12 astetta, iltapäivällä -7. Pääosan iltapuolen lintulenkistä vei käynti Petikon metsän lintulaudallani. Se oli syöty taas tyhjäksi, edes tuoreita käyntijälkiä ei nyt näkynyt. Täytin varastot joten odotettavissa olisi että linnut vielä palaavat. Metsän etelälaidassa lauleli kaksi punatulkkua auringonpaisteen innoittamina.

Seuraavana aamuna 24.2. aamulla oli taas 24 pakkasastetta. Päivällä paistoi aurinko mutta iltapäivällä taivas peittyi pilviin ja alkoi sataa lunta, pakkanenkin lauhtui lopulta neljään asteeseen. Iltapäiväkävelyn tein lumisateessa. Kun vakiokierrokset tuntuivat tarjoavan vain sen kymmenen lajia, yritin hieman laajempaa lenkkiä. Raappavuoren jälkeen lähdin Varistonniityille, sieltä Hämeenkylän koulun ja Variston koulun ohi Vapaalaan mistä sitten palailin Pellakseen ja sieltä vakioykkösen reittiä takaisin kotiin Martinlaaksoon.

Alkumatkasta vihkoon merkitsin vain pari laulavaa punatulkkua, enemmän lintuja alkoi tulla vasta lähempänä Hämeenkylän koulua, tosin pelkkää peruslajistoa, talitiaiset ja varpuset kärjessä. Samaa oli tarjonta koko omakotialueella, muuta löytyi vasta Vapaalassa missä oli taas pari punatulkkua ja yksi mustarastas. Pellaksen reunametsästä löytyi hömötiainen ja vesitorninmäen laidasta fasaani. Kovin yritin etsiä uutta joka pihan lintulaudoilta, mutta ei löytynyt mitään ihmeempää, vain noita punatulkkuja ja taas yksi fasaani. Edes puluja ei tullut vastaan ostarilla tai aseman luona.

Lajeja kertyi tältäkin kierrokselta vain yksitoista, kovan talven tuhot olivat todellisia. Lintuja laskin 236, niistä talitiaiset 74 ja varpuset 65 yksilöllä ihan omassa luokassaan.

Seuraavana päivänä 25.2.1987 pakkasta oli taas aamulla 17 astetta ja iltapäivälläkin vielä kaksitoista, oltiin palattu kirkkaisiin ja kylmiin talvikeleihin ja koillistuuleen. Tein vakioykkösen kun nämä varioinnitkaan eivät tuntuneet parempaa tarjoavan.

Pulut olivat nyt tulleet taas esiin, samoin varikset. Vantaankoski oli jäätymässä uudestaan umpeen suvantopaikasta, virta pysyi vielä auki. Ainoa lintuerikoisuus kosken maisemissa oli kuitenkin vain yksinäinen tilhi. Peltoaukealla tuuli oli raakaa siperialaista viimaa, talojen ja lähimetsän tuntumasta löytyi silti tuttua lajistoa ja paria talitiaista jopa laulatti. Mustarastas istui erään talon pensasaidassa Voutilassa. Perkiössä oli paremmin tuulensuojaa ja peruspikkulintuja pihojen lintulaudoilla.

Reitti tuotti jälleen vain yksitoista lajia, se tilhi oli ainoa uutuus. Talitiainen ja varpunen veivät nytkin kärkisijat mutta variksia oli lähes yhtä monta. Harakat sen sijaan olivat kateissa, niitä näin vain kolme. Helmikuun loppuun mennessä olin ahkerasta retkeilystä huolimatta saanut kokoon vasta 33 lajia, siinäkin mielessä talvi oli oikea vanhan ajan talvi.

***

Lintumuisteluita XXVI

Talvi 1985 oli perinteisen kylmä, useimmiten lämpötila oli parinkymmenen pakkasasteen tietämissä. Niin oli myös 23.2.1985, aamulla mittarissa oli -23 astetta, tuuli pohjoisessa, tosin heikkoa. Hyvin ohutta yläpilveä oli aamulla, se hävisi iltapäivään mennessä, näkyvyys oli erinomainen. Iltapäivällä lämpö oli noussut -14 asteeseen mutta oli se kylmää jos sitä tähän talveen vertaa.

Kävelin kohtalaisen lenkin, Martinlaaksosta Vantaankoskelle, sieltä Voutilan kautta Vantaanlaaksoon, edelleen Vanhaa Nurmijärventietä Kaivokselaan ja sieltä lumenkaatopaikan sekä Martinlaakson ostarin kautta kotiin. Hieman tuo kierros muistutti myöhempää vakioykköstäni jota laskinkin sittemmin niin kauan kun Martinlaaksossa asuin.

Haukoista näin sekä varpus- että kanahaukan, kummankin ensi kertaa sinä talvena. Muuten linnusto oli tuttua edeltäviltä retkiltä. Tali- ja sinitiaisia oli paljon ja ne oli helppo huomata kun laulu oli vilkasta. Talitiaiset lauloivat lähes kaikki lyhyttä kaksitavuista teemaa, se ainoa poikkeava lauloi peräti nelitavuista TI-TII-TI-TYY -säettä. Vilkkaasti lauloivat viherpeipotkin. Lajeja reitille tuli kuusitoista, niistä runsaimpina varikset, varpuset ja talitiaiset, kannoillaan viherpeipot. Vantaankoski oli lähes umpeenjäätynyt, vain kehäkolmen sillan alla oli pikkuinen sula, samoin yhtä pieni siltojen välisen padon alapuolella. Karaa niistä oli turha toivoa. Muutenkin linnusto oli kärsinyt pakkasista, muun muassa hippiäistä ei löytynyt.

Seuraavana päivänä 24.2.1985 pakkasta oli aamulla taas 21 astetta. Taivas oli vetäytymässä pilveen ja tuuli kääntynyt länteen ja yltymässä. Ilmakehä tuntui aika epävakaalta, maan pinnassa tuuli oli rauhallisempaa kuin miltä ylempänä näytti. Iltapäivään mennessä pakkanen oli lauhtunut taas yhteentoista asteeseen, illalla se putosi alle kymmenen ja alkoi hiljalleen sataa lunta.

Nyt kävelin Martinlaakson aseman kautta Raappavuoren reunaa Pellaksen ja Vapaalan omakotialueen läpi Vihdintielle, sieltä Pähkinärinteen ja Hämeenkylän läpi Hämeenkylän kartanolle. Sieltä siirryin Pikkujärven ja Hermaskärinkallion reunaa pitkin takaisin Martinlaaksoon ja kotiin. Tuo oli selvästi liian pitkä vakiokierrokseksi, mutta tuohon suuntaan myöhemmin tein vakiokakkoseni, jota myös laskin niin kauan kun Martinlaaksossa asuin.

Varpus- ja kanahaukat olivat nytkin reitin varrella. Talvelle uutena havaitsin palokärjen. Talitiaiset lauloivat innokkaasti tälläkin kertaa ja jälleen yhtä vaille kaikki käyttivät sahaavaa kaksitavuista säettä, se yksi lauloi perinteistä titityytä. Eilen puuttuneita hippiäisiä oli tällä metsäisemmällä reitillä kahdeksan. Tämän retken runsaimpia olivat varpuset, viherpeipot ja talitiaiset, varikset olivat pudonneet neljänsiksi. Lajimäärä voitti eilisen, nyt tuli listalle 19, se oli paljon koska vuosilistallani oli tuolloin vasta 28 merkintää.

***

Lintumuisteluita XXV

( monta yritystä tein mutta näkemättä jäi )

22.2.2003 oli työviikon jälkeinen lauantai. Olin jo edellisiltana hieman availlut linturetkeilyä käymällä kolmen ja puolen tunnin pöllökierroksella Lepsämän – Klaukkalan – Keimolan ja Seutulan maisemissa, kuulinkin reitillä kaksi helmipöllöä ja yhden lehtopöllön, tietysti enemmän kettuja, koiria ja autoja.

Lauantain avasin viemällä Petikon metsän ruokintapaikalleni täyden lastin, edelliset pähkinät ja rasvat oli jo syöty. Paikalla oli viisi lajia tiaisia, punatulkkuja, viherpeippoja, vihervarpunen, urpiainen ja puukiipijä. Sieltä lähdin ajamaan kehäkolmea Hangontielle. Masalassa huomasin auton ikkunasta tilhiparven ja ylilentävän korpin. Siuntion Pikkalassa huomasin kaksi pohjoiseen muuttavaa mustavarista, kevään ensimmäiset muuttajani.

Seuraavan muuttolintuni huomasin sitten Inkoon syväsatamassa kun mereltä tuli pulmunen. Sitä en kuitenkaan ollut sinne tullut etsimään vaan kuningaskalastajaa ja pikku-uikkua. Ne taisivat kuitenkin olla vastarannalla sumun ja laiturin suojassa. Heinäsorsia ja isokoskeloita oli sulassa kuitenkin runsaasti, viitisentoista telkkää ja myös muutama meri- ja harmaalokki. Sulan selkeässä päässä vietti aikaansa myös neljä merikotkaa, välillä ahdistellen koskeloita. Takaisin kotiin päin ajaessani tarkkailin mahdollista hiiripöllöä kehäkolmosen alkupäästä, mutta näkemättä jäi, sen sijaan Petikossa näkyi päivystävän lapinharakka.

Sunnuntaina 23.2.2003 kävin uudestaan etsimässä hiiripöllöä, edelleen turhaan. Pikkuvarpusia, sata räkättiä ja huuteleva harmaapäätikka olivat sentään paikalla. Suuntasin Lauttasaareen, missä oli sarvipöllö lohdutukseksi vakiopaikallaan Vesitorninmäellä.

Jatkoin matkaa kaupungin toiselle laidalle Vuosaareen, missä täyttömäen komppaus tuotti tunturikiurun sekä kolme pulmusta. Räkättejä oli täälläkin liikkeessä sata lintua lounaaseen. Tilhiäkin meni yli kolme. Varpushaukka kierteli alueella pelotellen muita lintuja sinne tänne.

Palailin takaisin kotiin päin, mutta pysähdyin vielä Tammiston lehtoon ja sen eteläpuolen pellolle mihin oli alettu rakentaa uusia asuntoja. Alue oli toistaiseksi ruderaattia, ja sillä viihtyi rikkaruohon siementen ystäviä. Niiden joukosta löytyi sekä hemppo että vuorihemppo, viimemainittu jopa lauleskeli parkkipaikan reunan puussa tovin ennen kuin siirtyi taas ruokailemaan rikkaruohostoon. Lehdossa kiertely tuotti paljon tiaisia, punatulkkuja, viherpeippoja, muutaman mustarastaan ja närhen sekä täälläkin viitisenkymmentä kiertelevää räkättirastasta.

***

( vuorihemppo sentään löytyi )

Lintumuisteluita XXIV

21.2.1976 olin viikonlopun vietossa Salossa ja tein kävelylenkin perinteisillä paikoilla Halikonlahden altailla ja Joensuun kartanon mailla. Sieltä jatkoin Halikon kirkolle ja sieltä palailin Toijalanmäen kautta takaisin keskustaan. Viikonlopun sää oli vakaata talvikeliä, aamuisin 8-10 pakkasastetta, iltapäivällä enää neljä, tyyntä tai heikkoa itätuulta, lauantaiaamun pilvipeite hajosi ja loppuaika oli kirkasta. Erinomainen ulkoiluilma, olen summannut vihkooni.

Halikonlahden lietealtaille oli tuotu jotakin teurasjätettä, mitä neljänsadan variksen porukka kävi nokkimassa paikalla, hajoten välillä pienemmiksi partioiksi pitkin peltoaukeaa. Vuohensaaren tien varressa oli taas peltopyyparvi, viisi lintua niistä onnistuin näkemään. Joensuun kartanon pihassa mekasti palokärki, kartanon ympäristössä oli tavan mukaan runsaasti fasaaneja, puiston puolella runsaasti närhiä. Muuten reitin lajisto oli tuttua peruslajistoa.

Seuraavanakin päivänä lähdin aluksi samaan suuntaan eli Vuohensaarentietä Halikonlahdelle. Jatkoin kuitenkin Vuohensaareen ja sieltä jään poikki Vaisakon lehtoon. Sieltä kiersin Vankkurmäen kautta Vuorentaan kartanolle ja sieltä Viurilan ja Joensuun kartanoiden kautta kulkevaa tietä takaisin kaupunkiin.

Varisten määrä lietealtailla oli huvennut sataanviiteenkymmeneen mutta niillä oli nyt seuranaan parisataa naakkaa. Löysin myös kanahaukan tappaman nuoren harmaalokin raadon. Vuohensaarentien ja Vuohensaaren ruokintapaikat kävin katsomassa mutta lintuja niillä ei ollut, tosin Vuohensaaressa ruokintapisteen takametsässä oli neljän tiaislajin parvi. Vaisakon rannassa oli tali- ja sinitiaisten sekaparvi, itse lehdossa laulava puukiipijä ja hömötiainen. Vankkurmäellä oli kaksi uutta puukiipijää, vaikutti riiustelevalta parilta, koiras lauloikin. Tiaisia oli täälläkin runsaasti ja nyt myös parvi pyrstötiaisia, neljän linnun porukka tuli ihan eteeni, mutta miulla oli kamerassa vain 28-millinen maisemakuvalinssi. Hippiäisiä oli myös tiaisparvissa.

Lisää hippiäisiä tuli vastaan kun ehdin Viurilan lähelle Hirvilinnan luo, sen pihapiirissä kuikutti myös palokärki. Viurilan kartanolla rääkyi pari närheä. Toinen palokärki huuteli innokkaasti Joensuun puiston pohjoispäässä. Lauantairetkellä olin nähnyt neljätoista lajia, nyt määrä nousi seitsemääntoista.

***

Neljä vuosikymmentä sitten IV

21.2.1977 jatkoin tuon talven teemaa, hiihtoretkiä. Edellinen hieno päivä oli mennyt Salossa hammassärkyä potiessa, nyt oli päästävä ulos koska edessä olisi taas viikko täynnä työtä.

Lähdin keskustasta Halikonlahden suuntaan. Kiersin vedenpuhdistusaltaat, oikaisin Vuohensaarentien poikki Salonjoen suulle missä kolusin rantalepikot ja suunnistin sen jälkeen itään Helisnummelle ja sieltä Ylhäisin sekä Kirkonmäen kautta takaisin lähtöpaikkaani Mököistenmäkeen. Kierros kesti kolme tuntia, yhdeksästä kahteentoista. Pakkasta oli pari astetta, taivas tukevasti pilvien peitossa, luntakin satoi mutta onneksi pohjoistuuli oli heikkoa.

Varpushaukka tuli vastaan kolmesti päivän mittaan, kaikki kaupungin keskustassa, ilmeisesti kyseessä oli kaksi eri yksilöä. Myös peruslajisto eli fasaanit, pulut, varikset, naakat, harakat, tali- ja sinitiaiset, viherpeipot, keltasirkut ja varpuset tulivat listoille jo retken alkuosuudella, samoin punatulkut. Käpytikkoja oli pari Taka-Kärkänmäellä, jokisuun lepikkoja kiertelin pitkään pikkutikan toivossa mutta näkemättä jäi.

Metsän pikkulinnut, töyhtö- ja hömötiaiset sekä hippiäiset tulivat vastaan matkalla Kärkästä Helisnummelle. Uusia retkilajeja tulikin tuon jälkeen vastaan vain Ylhäisissä, missä hyppyrimäen lähellä lauloi kuusitiainen ja leipätehtaan luona oli peippolintujen parvi, missä oli ainakin yksitoista lintua, niistä pari peippoa ja loput järrejä. Harmikseni karkasivat lentoon ennen kuin ehdin kunnolla laskea ne.

***

( talvijärri ruokinnalla )

Lintumuisteluita XXIII

( sattumako piti piilossa kuusitintit )

Kolme vuosikymmentä sitten 20.2.1987 ehdin taas muutaman vuorokauden mittaisen yö- ja ylityöputken jälkeen laskemaan silloisen vakiokakkoslenkkini Martinlaakson länsipuolen maisemissa. Hirmutalvi oli tilapäisesti lauhtunut nollakeliksi, tuuli oli heikkoa läntistä, pilvi ohutta yläpilveä ja tunnelma aurinkoinen iltapäivällä.

Tali- ja sinitiaiset olivat laulutuulella heti alusta lähtien, alkumetreillä näyttäytyi myös retken ainoaksi jäänyt mustarastas. Läheisestä metsäsaarekkeesta löytyi hömötiainen ja kolme punatulkkua, sen ja vesitorninmäen laitamilta löytyi viherpeippoja jotka nekin olivat jo keväisissä soidintoimissa.

Muuten lajisto oli tuttuja peruslajeja. Varikset ja harakat istuivat näkyvästi puissa ja välillä lentelivät kai ruokaa tavoitellen. Pihatiaisia näkyi joka puolella ja enimmät niistä lauloivat. Varpuset löytyivät vakituisista pihoista joko pensasaidoista tai pihapuskista. Lintulautojen liepeillä oli lisää viherpeippoja ja pari punatulkkua. Aseman ja ostarin ympäristöstä löytyneet pulut jäivät viimeiseksi retkilajiksi.

Kova talvi piti lajimäärän pienenä, kymmeneen nyt pääsin. Lintuja näkyi 178, talitiaiset äänekkäinä veivät ykkössijan, seuraavina varikset, viherpeipot ja harakat. Kaikki pakkaselle arka oli jo kadonnut.

Seuraavana päivänä kiersin silloisen vakioykkösen, siis Martinlaakson itäosat, Vantaankosken, Voutilan länsilaitaa ja Vantaanlaakson, . Nollakeli jatkui. Tuuli lännestä oli yltynyt eilisestä, taivas vetäytynyt paksumpaan pilveen eikä aurinkoa enää näkynyt.

Tiaiset jaksoivat laulaa vieläkin, eiliseen verrattuna uutena tuli heti vastaan keltasirkku. Pulut löytyivät nyt myös jo alkumatkasta. Vantaankoskella touhusi iso joukko talitiaisia, seuranaan muutama viherpeippo, keltasirkku ja punatulkku silloisella pikku ruokintapisteellä. Kosken sula oli nollakelien ansiosta laajentunut ja veden pinta joessa oli noussut jonkin verran, karaa ei kuitenkaan paikalla ollut kuten ei muutakaan vesilinnustoa. Käpytikka nousi esiin rantametsästä ja lähti lentämään etelää kohti.

Peltovoittoisella osuudella Voutilassa ja Ylästöntiellä näkyi pääasiassa variksia ja harakoita, tiaisten laulu kuului pihoilta, varpusia oli taas tienvarren pensasaidassa. Perkiössä ja Kivimäessä oli paljon lintuja mutta ei mitään retkelle uutta, loppuosuudella kotiin palatessa mukaan tulivat taas pulut.

Lajimäärä jäi nytkin kymmeneen, runsain tälläkin puolella oli talitiainen, sitten varpunen, varis ja melko tasaisina keltasirkku ja viherpeippo. Lintujen määrä, 287, oli eilistä selvästi suurempi mutta yleensä tällä vakioykkösellä näkyikin enemmän lintuja kuin kakkosreitillä. Kahden vakioreittini yhteinen lajisumma nousi kahteentoista, mikä on todella vaatimaton tulos ja osoittaa miten ankara talvi oli hiljalleen taittumassa.

***

( punatulkkuja sentään näkyi vielä )

Neljä vuosikymmentä sitten III

( viherpeipot olivat kaupunkialueen peruslinnustoa )

19.2.1977 oli Salossa vanhan ajan talvipäivä, kymmenen astetta pakkasta, heikkoa tuulta pohjoisesta, pilvistä ja kohtalainen näkyvyys mikä heikkeni hieman iltapäivällä alkavan lumisateen myötä. Olin yhdeksästä puoli kolmeen hiihtoretkellä. Ensialkuun hiihdin keskustasta Ilmusmäelle, sieltä palasin Kaukvuoren ja Kärkänmäen kautta Halikonlahdelle. Sieltä jatkoin Joensuun kartanon puistoon ja sieltä Örnin kautta takaisin keskustaan. Muitakin retkellä olijoita matkalla tapasin, Halikonlahden vedenpuhdistusaltaiden luona vastaan tuli Virtasen Kimmo ja pari muuta nuorta mopoilijaa sekä autoileva Laihon Ilkka. Hiihtäviä lintuharrastajia ei reitille osunut.

Retken ainoa käpytikka tuli vastaan pian aloituksen jälkeen vanhainkodin luona. Ilmusmäelle mennessä olin havainnut kaikki reitille osuneet hippiäiset ja hömötiaiset. Pääosalla matkaa oli pelkkää peruslinnustoa, sitä oli myös Kärkänmäellä missä Salon Yhteislyseon Luonnonystävien kerholla oli lintujen ruokintapaikka. Sille oli kerääntynyt sata keltasirkkua, valtaosa koko reitillä näkemistäni. Yhteiskoululaisten ylläpitämä lintujen ruokintapaikka oli vuorostaan Joensuun puistossa, sen tuntumassa huomasin närhen, kuusitiaisen ja sinitiaisia.

Vuohensaarentien juorukerholla oli tietoja heinäsorsasta, harmaalokista, turkinkyyhkystä, kottaraisesta, tilhistä ja mustarastaasta, miun tietoni rajoittuivat tuohon aikaan Helsingin keskustassa työmatkoilla havaittuun. Sanoivat aamupuolella kanahaukan risteilleen Halikonlahdella, mie näin paluumatkalla Örnin metsikön yllä kisailemassa kaksikin, koiraan ja naaraan, ehkä niillä oli jo kevättä rinnassa.

***

( harakoita näki eniten ruokintapaikoilla )

Lintumuisteluita XXII

( talvipeippo ruokinnalla )

18.2.1973 olin taas totuttelemassa retkeilyyn keuhkokuumeen jälkeen, totutusti Halikonlahdella. Nollakeliä, pilvistä ja heikkoa itätuulta oli silloinkin. Puoletoista tunnin kierros tarjosi vain kolmetoista lajia. Fasaaneja oli pitkin Vuohensaaren tien vartta ja vedenpuhdistusaltaiden reunoja. Variksia, naakkoja ja harakoita pyöri samoissa maisemissa, eniten saostuskaivolietealtaiden ympärillä. Samassa paikassa talvehti yksi kottarainen. Viherpeipot ja urpiaiset keskittyivät lähemmäs kaupunkia tai sen puistoihin, urpiaiset lähinnä kaupungin varastojen luo ruokintapaikalle, siellä talvehti myös peippo.

Esimerkkinä toisenlaisesta retkestä olkoon 18.2.2008. Silloin tein viiden tunnin automatkan Hankoon. Se oli puhdas bongausreissu, kärjen länsipuolella Gåsörsvikenillä oli kierrellyt jo jonkin aikaa pikkukajava, nuori. Sitä odotin kunnes se suostui näkymään, sitä ennen olin jo kirjannut hyvän joukon kala- ja harmaalokkeja ja yhden talvipukuisen naurulokinkin. Vesilinnuista paikalla oli vain isokoskeloita ja kyhmyjoutsenia. Ajomatkalta olen merkinnyt muistiin Kauklahdessa saalista etsineen varpushaukan.

***

( vanha tuntokuva nuoresta rissasta )

Viisi vuosikymmentä sitten II

( olitko se sinä... )

17.2.1967 oli perjantai kuten nytkin. Hiihtoloma oli jo loppumassa, toisin kuin nykyisin. Olin tehnyt päivittäin lintukierroksen Salon keskustan ja Sirkkulan välimaastossa, nyt käytin retkeeni lähes neljä tuntia. Alhaisten ja Ylhäisten kautta kuljin Helisnummelle ja Sirkkulaan ja sieltä Hämeenkylän kautta Merikulmalle ja Kärkän ohi takaisin kaupunkiin ja kotiin. Pakkasta oli pari astetta, taivas pilvessä, tuuli kaakossa ja lumisadetta iltayhteen asti. Iltapäivällä kirkastui ja puoli viiden aikaan taivas oli jo pilvetön.

Retkiselostuksessani olen ensimmäiseksi kuvaillut miten varikset olisivat olleet muutolla, aamulla pohjoiseen, illalla takaisin noin kaakkoon. Kyseessä taitaa olla nykynäkemykseni mukaan ruokailulento, luulen että niitä meni silloiselle Laukassuon ”biojalostamolle” syömään ja illalla ne tulivat takaisin.

Seuraavaksi olen ottanut esiin havainnon laulavasta punatulkusta, jo toisen laulavan sinä talvena. Sitten mainitsen parista erikoisemmasta lajista, toinen oli kanahaukka, aamulla lähellä silloista kotiani ja toinen teeriparvi, se retken loppupuolelta Merikulmantien varrelta. Kanahaukasta olen kyllä kertomani mukaan tehnyt jo kolme havaintoa aiemmin tuona talvena ja teerestäkin yhden. Teeristä olen innostunut jopa piirtämään kuvan silloiseen puhtaaksikirjoitettuun havaintokirjaani.

Lopuksi olen käyttänyt paljon tilaa selostaakseni kahden käpytikan reviirikahakkaa. Kirjaamani kahakka kesti viisi sekuntia, mutta selostus siitä on sen ajan tapani mukaan paljon pidempi.

Lajilistasta löytyy viisitoista nimeä, varpunen runsaimpana, keltasirkku, varis ja talitiainen seuraavina. Seuraavana päivänä eli lauantaina 18.2.1967 tein retken suunnilleen samoille tienoille, nyt viisi kilometriä lyhempänä ja kahden ja puolen tunnin mittaisena. Lajeja olen merkinnyt muistiin kuusitoista, se on hyvä lukema kun tuohon aikaan olin merkinnyt vuodenpinnojeni määräksi vasta kaksikymmentä. Runsaimpien kärki on suunnilleen sama kuin eilenkin, vain varisten määrä on pudonnut selvästi ja se on menettänyt sijoituksensa puluille. Sää on ollut eilistä parempi, neljä astetta pakkasta, taivas aamupuolen kirkas ja iltaa kohti lievästi pilvistynyt, tuuli idästä on heikentynyt selvästi.

Pääosan selostuksestani vie ”tuulihaukka” jonka olen havainnut kahdesti ja piirtänyt jälkimmäisestä havainnosta kuvankin. Selostus paljastaa kuitenkin että kyseessä on tainnut sittenkin olla varpushaukka. Ei siitäkään miulla ollut tuohon aikaan senvuotista havaintoa, kuten ei muuten nytkään tämänvuotista. Linnun havaitsin retkeltä palatessani läheisellä omakotialueella, lopuksi se joutui ottamaan korkeutta ja lähtemään tiehensä sitkeän variksen ahdistelemana.

***

( ... vai olinko se minä, a mitä häh... )

Keskitalven kuvia

Kamerani alkaa olla vaihtokunnossa eikä se koskaan ole mikään talvikuvauksen erikoiskone ollutkaan. Näitä lyhyitä päiväretkiä teen yleensä pelkällä kiikarilla varustautuneena, mutta kun on ollut mahdollisuus, olen hieman yritellyt kuvia lajeista joista miulla ei ole ennestään kovin hyvää materiaalia.

Tunturikiuru on yksi puutelaji. Vanhastaan miulla on vain joitakin otoksia kaukoputken läpi silloisella ensimmäisellä digipokkarillani otettuna. Ne eivät ole oikein mistään kotoisin, epäselviä ja hämäriä. Haltialassa oli viime vuoden lopulla yksi lintu, siitä en saanut yhtään kuvaa vaikka puoli tusinaa kertaa sellaista metsästin. Järvenpäässä on viihtynyt kolme lintua, sinne asti jaksoin viedä kamerani kerran ja muutaman tuntokuvatasoisen ruudun onnistuin samaan, sellaisen joka päihittää vanhat varastoni helposti. Hyvät ruudut jäivät vielä odottamaan.

Mustakaularastaasta miulla on oikeastaan vain yksi tuntokuvatasoinen ruutu muutaman vuoden takaa. Helsingissä on talvea viettänyt sitkeästi yksi lintu ja olisi muita vielä muuallakin Suomessa. Muutamasti olen tuolla Kaivopuistossa kameran kanssa kiertänyt, ja lopulta sain kuin sainkin miekin siitä muutaman kelvollisen otoksen. Lintua epäillään kovasti risteymäksi mutta tämä nyt on juuri sellainen "mustakaularastas, turdus ruficollis atrogularis" jonkalaisia ne ovat tähän nykyiseen bongarien splittausintoon asti olleetkin, lajin puna- ja mustakurkkuisten ääripäiden välillä on aina ollut näitä välimuotoisia.

On siellä Kaivarissa ollut sitten hiiripöllökin, pari tuntokuvaa siitäkin sain. Toinen houkutus on kirjosiipikäpylintu. Siitä miulla ei ennestään ole yhtään kuvaa, vaikka joskus takavuosina olen katsellut jopa vanhaa pariskuntaa ihan parin metrin päästä. Nyt lähellä Kaivaria viihtyy nuori naaras pikkukäpylinnun seuralaisena lehtikuusen käpyjä tyhjentäen. Siitä sain myös kerran paikalla käydessäni jonkinlaisen tunnistuskuvan, paljon parempaan tilanteessa ei ollut aineksia. Pikkukäppärikin on laji josta kuvat ovat miulla vähissä, muutaman ruudun sain siitäkin vertailukohdiksi.

Tavallisiakin lajeja kohti olen vähän räiskinyt. Eläintarhanlahden albiinopullasorsasta miulla onkin täällä jo kuvia, niistä ei tosin ole näkynyt että sen toinen silmä on sokeutunut.

Haapana on naaras ja vähän vaisu joten kuvat siitä ovat jääneet vain pariin ruutuun, samoin valkoposkihanhista otetut dokumentit. Kalalokkeja olen kuvannut jonkun verran ihan kuvaamisen ilosta.

Ruokintapaikoilla taas linssiluteita ovat mustarastaat joista miulla on paljon kuvia ennestäänkin ja keltasirkkuja olen yrittänyt saada ruudulle kun ne ovat kohdalle osuneet.

Lintumuisteluita XXI

14.2.1999 oli edelleen viikonloppu. Aamun aloitin taas Kaivokselan kierroksella. Oli edelleen nollakeli, mutta sumu oli noussut pilveksi taivaalle ja näkyvyys oli kohtalaisen hyvä. Runsaassa tunnissa laskimme nyt 16 lajia ja peräti 2559 lintua. Räkätit pysyivät ykkösinä 1532 yksilöllä, tilhet paransivat 468 lintuun. Uutena rynnistäjänä kunnostautui vihervarpunen jota reitille saatiin 200 yksilöä. Olihan niitä pikkuporukoin eilenkin siellä täällä, mutta nyt koko ajan meni yli pikkuporukoita ja yksi 110 linnun suurempikin parvi. Reitin vakiolintujen kärki oli sama kuin eilenkin, hieman suuremmin lukemin vain.

Päivää kulutimme Vantaanlaaksossa pulkkamäessä. Sielläkin huomasin pari räkättiparvea ja yhden tilhiparven ylilentävänä, ja kun iltapäivällä tulimme takaisin Louhelaan, koiran kanssa lähilenkillä näimme jälleen 560 uutta räkättiä ja 80 uutta tilheä.

Merkit olivat selvät. Seuraavana aamuna menin sitten töihin lentokentän laidalle Siipitielle. Siinä palaverien ja analyysien välissä vilkaisin aina silloin tällöin toimistohuoneeni ikkunasta ulos, ja ehkä runsaan puolen tunnin havaintoajalla näin paljain silmin ohi lentävän lähes 3000 tilheä etelään, vastatuuleen. Räkättejä näkyi siinä samalla vain kaksisataa. Tilhien huippu oli tullut, ja suurparvet taisivat pysähtyä Helsingin keskustaan syömään marjat muun muassa Mannerheimintien varren pihlajista jotka ruuhkan seassa olivat tähän asti säästyneet koskemattomina. Siellä ne kiehuivat helmikuun loppupuolelle, ja marjavarantojen ehtyessä jatkoivat muuttoaan muualle. Noihin aikoihin koirakävelyillä iltamyöhään kuului monesti sekä tilhien että räkättirastaiden muuttoääniä pimeältä taivaalta, sellaista ei ole tullut kohdalleni ennen eikä myöhemminkään sydäntalvella.

***

( räksät ja tilhet tulevat ja menevät mutta mustarastaat ovat ja pysyvät )

Lintumuisteluita XX

Hypätään vuoteen 1999, silloinen helmikuun alkupuolen säätila muistutti viimeviikkoista: kelpo pakkasista oltiin palautumassa nopean lauhtumisen ansiosta nollakeleihin. Vielä 12.2.1999 oli yöllä ollut kaksitoista pakkasastetta, nyt 13.2. aamulla enää viisi ja iltasella oltiin jo nollassa. Pakkaskelit olivat suosineet tähtitaivaan tarkkailua, nyt oli vahvasti sumuista eikä edes tuuli noussut sitä hälventämään.

Aamun alkajaisiksi tein Kaivokselan lenkin, silloisen ykkösvakioni. Alun perin tämä oli koiran kanssa tehtävä kierros, mutta Miska oli syksyn myrkytyksen jälkeen heikossa kunnossa eikä enää jaksanut kunnolla edes tämän mittaista yhtenäistä kävelyä. Oli todella kova marjalintutalvi. Räkättirastaita oli tullut helmikuun alkupuolella jostakin tuhansin, ja runsaan tunnin vakiollakin niitä näkyi nyt 1208 yksilöä. Tilhiäkin oli, tosin tuon aamun määrä 101 oli vielä aika vaatimaton. Muut reitin lajit jäivät kauas näiden taa, talitiaisia oli 69, viherpeippoja 58, sinitiaisia 50 ja muut jäivät vielä kauas näistäkin. Kaikkiaan reitillä näin 17 lajia ja 1637 lintua. Sumu tietysti peitti silmistä joukon varsinkin isompia lintuja.

Petikon metsässä miulla oli senaikaisen tavan mukaan ruokintapaikka ja sinne vein seuraavaksi täydennykseksi talia ja auringonkukan siemeniä. Lautaa ei oltu täysin tyhjennetty, tiaiset tuntuivat viihtyvän hyvin talipötköillä. Tintit olivat nytkin paikalla seuranaan kolme vihervarpusta, ja lähistöllä piileskeli myös mustarastas. Viereisellä riistaruokinnallakin käväisin, siellä oli hiljaista. Metsässä ympärillä kierteli muutama käpylintu ja närhiä huuteli paikalla kolmekin lintua. Yksi niistä matki välillä varista ja heittipä kerran ihan täydellisen korpinkin ohjelmistostaan. Kiertelin metsää hieman laajemminkin, palokärki kuului jostakin kauempaa, pohjantikka taisi viihtyä alueella kun muutama kuivuva kuusi oli ihan äskettäin kuorittu lupaavasti. Punatulkut hyräilivät jo puiden latvoissa ja maanrajasta löytyi pari uutta mustarastasta. Pyitä näkyi kolme jo auton lähellä ja kaksi huuteli riistaruokinnan takana kuusikkonotkoissa.

Takaisin palatessani Petikontien alkupäässä pyöri jälleen viidensadan räkätin suurparvi. Vantaankoskella pysähdyin, kehäkolmosen sillan alla sulassa oli kaksi koskikaraa, sulan vastakkaisilla puolilla. Sumu osoitti hienoisia hälvenemisen merkkejä joten päätin käväistä vielä Haltialassa. Tilhiä oli täälläkin, 120 linnun parvi. Pelloilla näkyi istuksivan variksia ja harakoita, ruokintapaikalla parveili tali- ja sinitiaisia, viherpeippoja ja varpusia joidne joukossa oli yksi pikkuvarpunen. Punatulkkuja tarkkaili tilannetta puissa ja välillä nekin uskaltautuivat ruokintapaikalle syömään. Kaikkiaan olin nyt ollut retkellä yli viisi tuntia, oli aika lähteä kotiin.

***

Viisi vuosikymmentä sitten I

( Salon yleisin talvilintu viisi vuosikymmentä sitten )

11.2.1967 oli lauantai, hiihtoloma alkamassa. Pakkasta oli pari astetta, tuuli lounaassa ja harmaa pilvipeite tihkuili hiljalleen. Iltapäivän mittaan tein Salon eteläpuolella kolmentoista kilometrin lintukierroksen.

Retki oli tuolle ajalle tavanomainen, vastaan tuli vain peruslajistoa. Runsain oli tuon ajan tapaan varpunen, niitä näin lähes kaksisataa. Keltasirkkujen määrä jäi 77 yksilöön. Kun varpuset keskittyivät retken alkuun, keltasirkkuja löytyi eniten loppuosuuksilta. Talitiaisia oli tasaisesti pitkin reittiä eikä tuon ajan tavan mukaan sinitiaista näkynyt ollenkaan, ainoa muu tiaislaji oli töyhtötiainen retken metsäosuudella. Fasaaneja näkyi taajaman liepeillä, variksia ja harakoita kaikkialla asutuksen lähistöllä. Asutuksen luota löytyi myös pari punatulkkua ja tuon retken harvinaisin talvilintu eli mustarastas. Metsäosuudella oli kaksi käpytikkaa. Niiden vähyyttä olen pitkään muistiinpanoissani valitellut ja ennustin että ainakin toinen niistäkin häviäisi pian, käpyjä kun ei tainnut olla enää paljon missään. Kaikkiaan lajimäärä jäi kymmeneen.

11.2.1987 kaksi vuosikymmentä myöhemmin tein vähän vastaavan lähialueen lintukierroksen, silloisen vakioykköseni Martinlaakson maisemissa Vantaalla. Pakkasta oli kolmetoista astetta, itätuuli heikkoa, taivas taas harmaan pilven peitossa ja pakkasyön jäljiltä usvaa notkoissa.

Vakioreitti ykkönen kiersi Martinlaakson itäpuolta pistäytyen Vantaankoskella ja palaten sitten takaisin. Vantaankoski oli kovien pakkasten umpeen jäädyttämä ja linnuton. Asutusten luona näkyi eniten lintuja, varis oli runsain 74 yksilöllä, talitiaiset ja varpuset seuraavina 54 ja 50 linnulla. Sinitiaisia oli säilynyt kymmenen, keltasirkkuja seitsemän. Viherpeipot olivat jo näkyvästi puiden latvoissa, puluja oli lähiön keskustassa, harakoita siellä täällä pihoilla. Pari punatulkkua löytyi nytkin pihoilta ja erikoisuutena kanahaukka Vantaanjoen varressa.

Lajit jäivät tälläkin kertaa kymmeneen, peruslajistoa nytkin vain. Peruslajistossa on selvä ero parin vuosikymmenen takaiseen Salon retkeen.

***

( kolme vuosikymmentä sitten Vantaalla oli varisten talvi )

Lintumuisteluita XIX

( punakylki tankkaa )

Vuoden 1996 helmikuisen Ahvenanmaan retken jälkitunnelmissa Sepe soitteli yhdeksäntenä päivänä ja päätimme yrittää seuraavana päivänä tehdä kuukausibongauskierroksen pääkaupunkiseudulla, täällä kun sattui olemaan useampikin kiinnostava lintu paikalla.

Pahaksi onneksi lauantaiaamu 10.2.1996 sattui olemaan kylmä, pakkasta oli 25 astetta, ja senaikainen ranskalainen autoni ei tietenkään sen maan tuotteiden tapaan suostunut käynnistymään millään. Sepe oli tulossa päärautatieasemalle kello 7:50 joten sinne miekin sitten lähdin, junalla. Sepe vähän naureskeli kun väitin että täkäläiset erikoisuudet ovat bongattavissa julkisillakin kulkuvälineillä.

Ensiksi menimme metroon ja sillä Kulosaareen. Siellä oli miulle jo tuttu punakylkirastas, mistä Sepe haaveksi itselleen ässähavaintoa. Aikamme katselimme tyhjän tuntuista pihaa, sillä pistäytyi vain oravia, vihervarpusia ja joku mustarastas. Vasta kun kurkistimme lauta-aidan alta koristepensaisiin, huomasimme että punakylki istuu ihan hiljakseen pensaan sisällä. Pakkanen taisi tuntua kovalta senkin nahoissa.

No, Sepe sai ässänsä ja me lähdimme metrolla Ruoholahteen. Sieltä jatkoimme bussilla Lauttasaareen, nyt etsimään toista pikkurastasta. Hetken kurvailun jälkeen löytyi Otavantie 3 ja sen pihalta epäilyksenalaiset hopeakuuset ja niiden tuntumasta Uusivuoren Pertti. Aikamme odoteltuamme pyrähti läheiseltä lintulaudalta esiin ensin kottarainen ja sitten laulurastas. Säikähtäneenä se siirtyi saman tien hopeakuusiin. Se oli miulle ässähavis ja Sepellekin kuukaudenpinna.

Seuraavaksi aioimme yrittää Espooseen linja-autolla, Tapulinmäessä kun olisi viitatiainen. PU tarjosi meille sinne autokyydin, hän kuulemma asui siinä vieressä. Kyyti olikin tarpeen sillä bussilla ei olisi kovin lähelle päässytkään, kävelyä olisi jäänyt pari kilometriä. Nyt tulimme siis hänen kyydissään paikalle ja keskityimme vahtimaan kahta lintulautaa joilla lintu kuulemma eniten viihtyy. Siinä odoteltiin, pakkasta oli yhä reippaasti joten kylmäkin siinä alkoi ahdistella. Toiset paikallaolijat söivät itseluottamustamme lähtemällä katselemaan lähikatujen lintulautoja. Olimme mekin luovuttamassa kun kuulimme linnun äänen, tosin vain kerran. Kymmenkunta minuuttia etsimme sitä kiivaasti kunnes huomasimme miten lintu haki pähkinän toisen lintulaudan alta ja siirtyi saman tien piiloon tienvarren kuusikkoon sitä syömään. Kerran linnun löydettyämme saimmekin seurata sitä hienosti kun se nousi välillä aurinkoiselle kuusen latvaoksalle.

Sillä aikaa kun kävimme hakemassa muuta väkeä naapurikaduilta, lintu ehti taas kadota, mutta tuli sitten puolen tunnin kuluttua uudestaan näkyviin. Me lähdimme siitä yhtä elistä rikkaampina kävelemään kohti Kauklahden asemaa. Toista kilometriä ehdimme kävellä kun takaa tuli eräs paikalla ollut bongarien autokunta ja tarjosi meille kyydin asemalle. Hienostihan tämä olisi mennyt, mutta Sepe unohti kassinsa auton takapenkille, siinä olivat junaliput ja rahat ja kaikki muukin elämälle tärkeä. Ei auttanut kuin odotella. Tuli auto takaisin, olivat huomanneet ylimääräisen kassin, Sepe sai omaisuutensa takaisin mutta yksi juna siinä välissä menetettiin. Olimme kuitenkin onnistuneet niin hienosti että Sepe ehti jo kello yhden junalla takaisin kohti Turkua.

Näin toimi pakkaspäivän bongauskierros julkisilla pääkaupunkiseudulla. Neljän rastaan päivä helmikuussa on kohtalainen harvinaisuus. Itse laskin vielä iltapäivällä Kaivokselan vakiokierrokseni, ja autokin olisi nyt sitten lähtenyt nikottelematta käyntiin. Tosin lyhytaikainen oli se ilo, seuraavan aamun 23 asteen pakkanen oli taas sille liikaa...

***

( laulurastas palelee )

Lintumuisteluita XVIII

( siinä tundrahanhi, ei Turusta eikä talveltakaan mutta vanha kuva kuitenkin )

10.2.1974 tein myös pienen päiväkävelyn Turussa, Kupittaan kulmilta Hirvensaloon ja Aurajoen kautta takaisin. Kolmisen astetta pakkasta oli, taivas aamulla lähes pilvetön, iltapuolella vetäytynyt täysin pilveen. Tuulta ei juuri ollut.

Pullasorsia oli runsaasti jo Kupittaalla ja moninkertaisesti Aurajoessa. Tuona talvena Aurajoen sorsien joukossa talvehti myös tundrahanhi joka näyttäytyi tälläkin kertaa. Parikymmentä lokkiakin kyttäsi osaansa ruokkijoiden tuomista eväistä.

Pulut, naakat ja varpuset olivat keskustan runsaimmat linnut, Hirvensalon puolella niitä oli paljon vähemmän. Suhteessa enemmän siellä oli tiaisia ja harakoita ja pääosa retken keltasirkuista.

Hyvänä havaintona tuli minua vastaan tuulihaukka Hirvensalon sillan yllä, parin variksen jahtaamana, itään se matkaa jatkoi. Kun Kupittaankadun varressa olin huomannut vielä peipon ja laulavan tiklin, retken lajisumma nousi seitsemääntoista.

10.2.1973 aloittelin hiljalleen retkeilyä kuukauden kestäneen sairastelun jälkeen. Salossa oli kolmisen astetta pakkasta, taivas yläpilven peitossa, tuuli hyvin heikkoa pohjoisesta. Tein parin tunnin kävelyretken Halikonlahdelle ja Vuohensaareen. Korvenojan Pepen ja Piirolan veljekset siellä tapasin ja lintukuulumisia heiltä utelin. Eilen Piirolat olivat nähneet tuulihaukan Katkiluodon pelloilla, tänään paikalla olleet olivat huomanneet koirasampuhaukan Halikonlahdella.

Varikset olivat näkemistäni lajeista runsaimpia, niitä oli lietealtaiden ympäristössä satakunta. Keltasirkkuja oli lähes yhtä paljon Vuohensaarentien alkupäässä. Viisi kottaraista oli varisten seurana lietealtailla. Tien varressa oli taas fasaaneja ja vedenpuhdistusaltailla kuutisenkymmentä urpiaista. Keskustassa oli sinitiaisia ja viherpeippoja, Vuohensaaressa taas kuusi- ja töyhtötiaisia sekä hippiäisiä. Retken ainoa käpytikka oli Katkiluodossa. Neljätoista lajia oli sellainen pehmeä lasku takaisin linturetkeilyyn.

***

Lintumuisteluita XVII

9.2.1975 oli Turussa aikaa päiväkävelylle Itäharjusta Rauvolaan ja takaisin. Oli parin asteen pakkanen, kevyttä pohjoistuulta, taivas lähes pilvetön ja näkyvyys erinomainen. Itäharju oli täynnä varpusia, vähemmän sitten tiaisia ja varislintuja. Kupittaalla mukaan tulivat pulut ja pullasorsat.

Rauvolanlahti oli ehtinyt jäätyä vaikka talvi olikin ollut leuto tähän asti. Uusina lajeina retkelle tulivat vain keltasirkut ja ylilentänyt urpiainen. Viimeisetkin pilvet olivat ehtineet kadota taivaalta.

Katariinanlaakson laitamilta löytyi kaksi fasaania sekä isompi urpiaisparvi. Itse lehdossa oli tiaisia, retkelle uusina hömö- ja töyhtötiaiset. Palailin takaisin Uittamon kautta, sen edustalla oli pieni sula mutta lintuja siinä ei näkynyt. Etsin pihoilta pari viikkoa sitten näkemääni mustapääkerttua mutten nähnyt, lintuja oli pihoilla muutenkin aika vähän.

Keskustan kautta ehdin vielä käymään. Aurajoessa oli lisää pullasorsia ja retkelle uutena harmaalokkeja. Pulut, varpuset, naakat ja talitiaiset värittivät sitten loppumatkaani takaisin Itäharjun kämpälle. Kaikkiaan näin 1848 lintua neljästätoista lajista. Lintuja oli paljon mutta lajisto pelkkää peruskamaa. Runsaimpia olivat pullasorsat 550, varpuset 400 ja pulut 350 yksilöllä.

Seuraavana päivänä en tehnyt linturetkeä ollenkaan, lyhyillä kurkistuksilla pihatienoolla huomasin nelisen räkättiä, viherpeipon laulavan, tiklin laulavan pihalla, kolme urpiaisparvea ja punatulkkuja, siis lajisto oli parempaa vaikken ehtinyt seurata sitä yliopistolle kävelyä enempää...

***

Lintumuisteluita XVI

Päivälleen kolme vuosikymmentä sitten kovana talvena 1987 kävimme exän kanssa Helsingissä messukeskuksen venenäyttelyssä. Linturetkeksi sen tein siten että menimme junalla päärautatieasemalle ja kävelimme sieltä Tokoinrannan, Linnunlaulun ja Alppilan kautta Pasilaan ja Messukeskukseen.

Keskustassa oli vain vähän sulaa vettä ja pullasorsien määrä oli pieni. Niiden joukossa oli vain yksi isokoskelo, ja yksi ainoa harmaalokki kierteli Töölönlahden yllä. Peruslinnustoa nyt oli jonkin verran, varislintuja, varpusia ja puluja. Linnunruokkijat olivat keränneet keskustaan satakunta viherpeippoa ja pari mustarastastakin. Hirmupakkaset olivat jo takana, nyt sitä oli vain kolmetoista astetta.

Saman verran pakkasta oli yhdeksännen päivän aamunakin. Koillistuuli oli heikkoa, taivaalla yläpilveä ja maan pinnassa pakkasusvaa. Tein Martinlaakson vakiolenkki kakkoseni aamupäivällä kiertäen sen vastakkaiseen suuntaan kuin tavallisesti, siis myötäpäivään. Kaunis keli piristi kovista pakkasista selvinneitä lintuja liikkumaan ja jopa laulamaan.

Kaikkiaan lenkillä näin kolmetoista lajia ja 289 lintua. Se oli todella hyvin kun sitä vertasi tammikuun ankeisiin pakkaskierroksiin. Tali- ja sinitiaiset olivat selviytyneet lintulautojen ääressä kohtalaisesti, edellisiä laskin 64 ja jälkimmäisiä 26 yksilöä, laulajiakin oli vastaavasti neljätoista ja viisitoista. Myös reitin kaksi kuusitiaista lauloivat. Varislinnut, varpuset ja pulut olivat säilyneet kokonsa ja/tai pelottomuutensa ansiosta hyvin. Ruokintapaikat olivat pelastaneet viherpeippojakin 35 yksilöä, niistäkin viisi oli jo laulutuulella, samoin yksi kolmesta punatulkusta. Pihoilla oli yksi mustarastas ja lähiön metsässä käpytikka sekä puukiipijä, viimemainittu osoittautui noista metsän pienistä hyönteissyöjistä tuona talvena yllättävän karaistuneeksi, niitä selvisi kevääseen hyvin kun hippiäiset kuolivat lähes kokonaan Suomesta.

Iltapäivällä aurinko oli lauhduttanut pakkasen kahdeksaan asteeseen. Töihin mennessä huomasin vielä pari kolme mustarastasta eläinten hautausmaan luona. Tammikuun puolella niiden joukossa oli ollut yksi sepelrastasmainen osittaisalbiinokin, nyt en sitä huomannut.

***

Lintumuisteluita XV

( perusvarpunen oli Salon tavallisin talvilintu )

7.2.1976 olin käymässä Salossa. Päivällä tein kolmen tunnin kävelykierroksen keskustasta Helisnummelle ja sieltä Merikulman kautta takaisin. Pakkasta oli pari kolme astetta, taivaalla pilvipeite mutta varsin ohut, aurinko kuulsi sen läpi iltapäivällä. Tyyntä oli ja näkyvyys erinomainen.

Puluilla, varpusilla, varislinnuilla ja talitiaisilla reitti alkoi. Pulut jäivät keskustaan mutta muut pysyivät matkassa mukana, niiden seuraksi tulivat fasaanit ja keltasirkut, viimemainittuja oli eniten Helisnummella ja Fulkilassa.

Punatulkut tulivat listalle ensi kerran Kaukvuoressa ja pitkin matkaa niitä näkyi talojen liepeillä. Sinitiaisia oli myös pari Kaukvuoressa, pari Fulkilassa ja pari retken loppuessa keskustassa.

Kuusitiainen oli ensimmäinen metsälintu, se tuli vastaan vanhan radan varren metsästä ennen Helisnummea. Töyhtö- ja hömötiaiset olivat retken metsäosuudella Helisnummen ja Fulkilan välillä, sieltä löytyi myös hippiäinen ja retken ainoa puukiipijä antoi odottaa itseään Kärkkään asti. Kaikkiaan reitillä näin neljätoista lajia, eniten varpusia ja keltasirkkuja. Nykymenoon verrattuna huomaa heti että viherpeipot ja mustarastaat puuttuvat eikä käpytikkaakaan havaittu.

Seuraavana päivänä teimme autokierroksen Halikon puolella. Kokkilassa tai Vartsalassa ei huomattu mitään erityistä, lopuksi kävimme vielä Laukassuollakin. Se oli se paikka missä 1960-luvun lopulla oli luujauhotehdas ja lähiympäristö täynnä epämääräisiä teurasjätekasoja joilla ruokaili suuri määrä lintuja. Nyt tehdas oli suljettu ja paikkaa kunnostettu, paikalla oli suuria tynnyrikekoja ja irtomaakasoja. Itse suolla taidettiin kaivaa turvetta, yhtään korppia ei enää näkynyt, vain jokunen varis ja tiaisparvi.

***

( pyörii kuin pulu jaloissa )

Lintumuisteluita XIV

( talvella näin )

Muistelin äsken talven 1996 Ahvenanmaan retkeltä paluuta ja sitä etten sillä kertaa tuonut mukanani pönttöjä Salosta. Vuotta aiemmin, tammikuussa 1995 olimme myös retkellä Ahvenanmaalla ja silloin paluumatkalla täyttyi autoni takatila penkkiä myöten pöntöillä. Niitä olin asetellut jo edellisviikonloppuna Vantaan Silvolan maisemiin ja nyt 5.2.1995 kulutin koko silloisen sunnuntain viemällä jäljelle jääneet pöntöt Petikon metsään. Siellä miulla oli niitä jo ennestään mutta oli siellä vielä hyvin tilaa uusille tiaiskoon kesämökeille.

Tehokkaasti lähdin työhön jo yhdeksältä aamulla. Ensimmäiset neljä ripustin lähelle tienvartta metsän länsilaitaan. Auton pysäköin sitten maantäyttöpaikan parkkikselle. Siitä oli kätevää kuljetella lintukotoja joka puolelle ympärillä säilyneitä metsiä. Suvin pulkalla niitä oli hyvä kuljettaa lasti kerrallaan. Kiinnitykset hoitelin pyykkinarua pätkimällä, nauloja en ole missään koskaan käyttänyt.

Lintujakin metsässä näkyi, sini-, tali- ja kuusitiaiset olivat jo laulutuulella, myös punatulkut hyräilivät huomaamatonta lauluaan. Närhien rääkynä oli kuuluvampaa mutta epämusikaalisempaa. Pyymosan lehtoon meni runsaasti uusia asumuksia, vanhoja siellä ei juuri ollutkaan. Sinne tyhjeni hiljalleen auton tavaratila, nyt Petikon metsä oli täynnä pönttöjäni eteläreunasta Alkärrin laitamille.

Kun iltapäivällä palasin takaisin kotiin, olikin aika viedä koira kävelylle. Kuusitiainen lauleli kotikulmillakin ja pihan lähellä hyppeli mustarastas. Puoli viideltä, hämärissä jo, kiersin koiran kanssa Kaivokselan lenkin, hämärissä aktiivisia olivat vain nuo mustarastaat, kolme niitä löytyi, ja sadankahdenkymmenen variksen parvi kierteli rauhattomana yöpymispaikkansa yllä.

***

( ja kesällä näin )