Sunnuntai Suomusjärven vakioreitillä

( hippiäiset pysyivät vaisuina, yksi sentään löytyi pihastakin Kettulassa )




Oli aika tehdä Suomusjärven vakioreitillä kuluvan talven viimeinen laskenta. Ennen aamukahdeksaa lähdin Vantaalta ja onnistuin aloittamaan laskentakierroksen tasan yhdeksältä. Pakkasta oli lähtiessä neljätoista astetta, pilvinen taivas oli pitänyt sen kohtuullisena. Tyyntä oli, mutta pilvet tuntuivat olevan liikkeessä ja vajaan tunnin kuluttua olikin välillä lähes pilvetöntä. Aurinkoiset hetket jäivät kuitenkin vähiin, pilviä tuli lisää ja niistä hieman pakkaslumen hiutaleitakin. Päivällä tuuli pohjoisesta virkistyi ja tuntuikin kohtalaisesti avomailla. Iltapäivään mennessä pakkanen kuitenkin kesyyntyi seitsemään asteeseen.



Varsin rauhallisesti kuljin reittiä, erityisesti metsäisen alkuosuuden. Linnut olivat kuitenkin aika vähissä, tosin tyvenessä ilmassa äänet kuuluivat kaukaa. Korppien, varisten ja palokärjen huutoja kuului mutta biotooppikoodiksi oli laitettava E jos ei sitten ollut selvästi taivaalla liikkuva Y. Vain käpytikkoja oli tasaisesti pitkin matkaa. Hyvän aikaa sai kävellä ennen kuin metsän tiaisia alkoi kunnolla tulla vastaan, hippiäisiä oli vain yksin tai kaksin, ei parvissa tai tiaisten peesissä.



Kylmähkö sää taisi olla syy siihen ettei tiaisten laulua juuri kuulunut eikä laulutuulella ollut juuri muitakaan paria rummuttavaa käpytikkaa lukuun ottamatta. Korpitkin olivat vähissä ja hiljaisen oloisia, alkavat kai hajaantua jo pesilleen. Metsäkanalintuja etsin läheltä ja kauempaa mutta yhtään ei näkynyt. Käpylinnut olivat jo pareittain ja kaksi paria määrittyi isommaksi lajiksi parin yksittäisen jäädessä vain 'käpylinnuiksi'. Metsäosuuden lintujen pääosa tuli yhdestä runsaan sadan yksilön keltasirkkuparvesta joka pysytteli Johdesuon lähistön riistaruokinnan lähipuissa.

( käpytikoistakin kolme löytyi pihapuista )



Kylille tullessakaan ei vastassa ollut heti lintujen massoja. Vasta Kettulan vanhan kaupan ympäristöstä löytyi vahva pihalintukeskittymä, pääosissa urpiaiset ja viherpeipot. Pikkuvarpusten joukossa oli kolme perusvarpustakin. Kolme järripeippoa oli myös ruokinnalla, samoin kuin musta- ja räkättirastaat.



Metsäosuus Kettulan pellolta Lahnajärven pelloille oli täysin linnuton, eikä paljon lintuja ollut Lahnajärven kierroksellakaan. Tali- ja sinitiaisia löytyi edelliskertoja vaatimattomammin, lopussa sentään koskikara lauleli taas järven sulassa laskupurossa. Puoli neljän aikaan olin taas auton luona ja kotona hieman ennen iltaviittä.



Kaikkiaan reitin lajimäärä nousi taas kahteenkymmeneenneljään ja yksilötkin 393:een. Vahva ykkönen oli keltasirkku 114 yksilöllä, lähes yksin metsän riistaruokintapaikan parven ansiosta. Kakkoseksi nousi urpiainen, sekin vain Kettulan keskustan ruokintapaikan parven ansiosta. Kolmanneksi runsain talitiainen oli sen sijaan peruslajistoa suurimman osan reitistä. Yksittäislajeista mainittujen lisäksi otettakoon esiin myös vihervarpunen, se oli tämän talven ensimmäinen ja ainoa tällä reitillä.



***

( tinttejä ei laulattanut )

Halikonlahden reitin uusintalaskennan tunnelmia

( talviaurinko )

Laskentaviikonloppu oli käsillä. Olin tässä lupautunut mukaan laskemaan Halikonlahden reittiä jolla olin jo aiemminkin tänä talvena mukana ollut. Joukko oli hieman muuttunut, Jarilla oli kuulemma B-viruksen aiheuttama influenssa ja pahinta lajia. Ei siis ollut mukana, Seppo nyt sentään ja oli hankkinut mukaan lahden toiselta laidalta Laihon Ilkan.

( hei, siinä on valkoselkätikka )

Miulla lähtö oli hiukan hidas ja olinkin sitten viimeisenä paikalla vähän ennen puolta kymmentä. Pakkasta oli mukavat viitisentoista astetta, tuulta pohjoisesta vaihtelevasti, avo-osuuksilla sen huomasi, ei muuten.

( on siinä pohjantikkakin )

Joensuun kartanon mailla oli menossa tavan mukainen metsästys, tulivat paikalle kymmenen maissa. Pauketta  ei kuitenkaan juuri kuulunut, mahtoivatko ajaa jäniksiä. Jos niin yksi viisas lähti kiireen vilkkaa autojen tullessa Viurilanlahden jäälakeuden yli toiselle puolelle, näin toimii luonnonvalinta.

( metsähiiriä oli Vuohensaaren ruokinnalla kai neljä )

Yllättävän hyvin lintuja näimme, tosin viralliset lukemat ovat vielä matkalla, Sepe piti kirjaa. Heti alussa huomasimme tuulihaukan joka ajoi esiin ison hemppo- ja peippoparven. Huippuhetket osuivat Vuohensaareen missä löysimme varmaan vuosiin ensimmäisen pyyparin ja hetkeä myöhemmin samasta kuolleesta kuusesta valkoselkätikan ja pohjantikan sitä kuorimasta. Käpytikka jäi reitillä näkemättä.

( peukaloiset olivat tosi hankalia pysymään paikoillaan )

Halikonlahden puhdistamon sulassa laskuojassa kähmi kaikkiaan kolme peukaloista ja hemppoparvesta löytyi retken lopussa myös vuorihemppo.

Ilkka ja Sepe Vuohensaaressa, pyyt nähty jo, tikat edessä.

Lintuja vihoistani XLI

Vuonna 1988 helmikuun kahdeskymmenes oli lauantai. Pakkasta oli aamulla kaksikymmentä astetta kuten nytkin, tuuli koillisesta, pilvetöntä. Aurinko lämmitti kuten nytkin ja iltapäivällä pakkasta oli enää yhdeksän astetta.

Kävin nelituntisella kävelyllä Helsingissä. Sorsapaikoilla oli kahdeksansataa pullasorsaa ja parikymmentä harmaalokkia. Joku peto oli saanut yhden sorsan hengiltä ja nyt varikset nokkivat jäänteitä jäällä. Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa oli räkättirastas, Linnunlaulun huviloiden pihalla punakylkirastas.

Sunnuntaina pakkasta oli vain kymmenen astetta, taivas vetäytynyt pilveen ja lunta sateli hiljalleen. Ilta kohti pakkanen lauhtui kuuteen asteeseen. Oli taas autokierroksen aika. Iso-Huopalahdella ja Vermossa kävin aluksi. Lintuja oli hyvin vähän, vain tiaisia, viherpeippoja ja varislintuja. Petikon lintulaudan kävin täyttämässä seuraavaksi, tyhjäksi se oli syöty ja paikalla vain muutama talitiainen. Kiersin vielä Ringin peltoaukean ympäri mutta lintuja ei ollut sielläkään. Vantaankoskella sentään oli kara tutulla paikalla kehäkolmosen sillan alla. Pakkaskausi oli kutistanut sulaa aluetta ja laskenut myös vedenkorkeutta.

Maanantaina 22.2. päivällä laskin taas vakio kakkoseni myötäpäivään. Pakkasta oli aamulla kaksitoista, päivällä yhdeksän astetta, tuuli idästä oli yltynyt yöllä, päivän mittaan se laantui samaan tahtiin kuin taivas selkeni. Linnut eivät kylmästä pitäneet, vain kolmetoista lajia reitiltä löysin. Talitiaisia oli 71, variksia 47 ja varpusia 31, puukiipijä ja kuusitiainen jäivät yhden linnun varaan. Kaikkiaan reitillä oli 246 lintua. Reitin jo loputtua huomasin kanahaukan saalistelemassa Laajavuorella. Se oli miulle köyhä vuodenpinna.

***

Neljä vuosikymmentä sitten LXVII

Neljä vuosikymmentä sitten taisi olla vapaa viikonloppu. Helmikuun kahdeskymmenes vuonna 1978 alkoi aikaisin aamulla, linja-auto Salon suuntaan lähti puoli kahdeksan. Sinne olin tullut silloiselta kämpältä Katajanokalta, kävellen kuten tapa oli. Talvikeli oli kuten nytkin, pakkasta toistakymmentä, aurinkoista ja heikkotuulista korkeapainesäätä. Edes iltalehtien toimittajat eivät siihen aikaan kehdanneet hypettää tuollaista hirmupakkasina kuten nykyisin. Nykyisin valehdellaan ihan eri tavalla kuin ennen, törkeä liioittelu ja valehtelu on varmaan ainoa tapa säilyttää nykyisin työpaikkansa toimittajana...

Lahnajärvellä jäin pois autosta ja lähdin kävelemään, tällä kertaa kohti Suomusjärven kirkonkylää ja sieltä etelään päin. Lintuja oli reippaasti, yhdeksän lajia näin jo ennen kirkonkylää. Närhiä oli siinä neljä ja kirkolla pari lisää, mustarastas lähellä koulua. Kymmenes laji oli parvi urpiaisia. Arpalahden suuntaan jatkaessa tuli listaan lisää puukiipijän, hömö- ja töyhtötiaisen verran, Arpalahdelta kuusitiainen, varpusia ja keltasirkkuja. Salitun koulun lähellä seurasin pikkukäpylintuparia tyhjistä kuusista käpyjä etsimässä. Ahvenlammen metsätien alussa näkyi neljä käpylintua lisää.

Metsätien varresta löytyi myös tikkoja, lajilleen määritin toistaiseksi vasta käpytikan. Pari teertä oli Ahvenlammella. Luokanjärvelle asti kävelin, siitä päätin palata takaisin samaa tietä koska muut tiet olivat auraamatta. Juuri takaisin lähtiessä kävi hyvä tuuri kun Ahvenlammin ylle ilmaantui nuori maakotka kiertelemään, miusta ihan parinsadan metrin päästä joten hienosti sain siitä nauttia. Epäilin että se talvehtisi ehkä Kiskon suunnalla missä kotkia metsästäjien mukaan on ollut edellisinäkin talvina.

Paluumatkalla huomasin vielä toisenkin pikkukäpylintuparin. Valkjärven rantakuusikossa piti kovaa ääntä pohjantikkakoiras, kevättä kai rinnassa, kuten epäilin. Koirasteerikin yritti vähän soidinta viereisellä nummella. Kirkolla oli taas käpytikka, ja kun lähdin sieltä metsätietä Lahnajärven suuntaan, pyypari istui urpuja syömässä puronvarsilepikossa.

Retki oli mielestäni mainio, lajeja 21, yksilöitä en laskenut kuten vakioreitiltä, mutta noin 230 niitä oli, eniten talitiaisia n.70 ja urpiaisia n.40. Bussi lähti Helsinkiin kello 15:45 ja Helsingissä olin kello 17.

Seuraavana aamuna tein sitten saman uudestaan. Nyt varttia vaille yhdeksän lähdin Lahnajärveltä laskemaan vakioreittiäni. Tulomatkalla olin Helsingissä huomannut jo kanahaukan. Alkuosuuden linnut olivat tutusti varis ja talitiainen, lisänä ylimuuttava urpiainen.

Varesjärven tietä kulkien tuli listalle metsälajeja kuten käpytikka, hippiäinen, puukiipijä, hömö- ja töyhtötiainen sekä käpylintulaji. Hieman edempänä lauloi isokäpylintu ja pariskunta näkyi vielä sen lisäksi ja Varesjärven lähellä toinenkin pari. Johdesuon ja Oksjärven välillä huomasin pyyn ja vähän sen jälkeen kanahaukan reitilläkin.

Kettulan kylältä reitille sain punatulkun ja keltasirkun, kaupan kulmalta varpusia, talitiainen oli pihojen valtalaji. Lahnajärven pohjoispuolen kierros tuotti harakan ja sinitiaisen lajilistaan mutta sen jälkeen ei sitten enää mitään uutta.

Kontrasti lauantaiseen oli selvä vaikka keli oli aivan samaa, viisitoista astetta pakkasta, pilvetöntä ja tuuletonta. Nyt näin vain kuusitoista lajia ja yksilöitäkin vain 142. Tulos sai miut ihmettelemään miten alas tässä voikaan päästä, tuohan oli vain hieman yli seitsemän lintua kilometrillä, tosi vähän. Talitiainen oli odotettu ykkönen 33 yksilöllä mutta hömötiainen yllättävä kakkonen 29 linnulla. Töyhtötiaisiakin oli 19, hippiäisiä 15. Tavallisesti runsaimpiin kuuluvia keltasirkkuja näin vain yhden ja urpiaisia kaksi! Sinitiainenkin jäi yhden linnun varaan. Tämä jäi tuon talven viimeiseksi kierrokseksi tällä vakioreitillä, seuraavat vapaat kuluivat virallisempien talvilintureittien laskemiseen.

***

Viisi vuosikymmentä sitten XLV

Kahdeskymmenes helmikuuta vuonna 1968 oli suunnilleen samanlainen sää Salossa kuin nyt pääkaupunkiseudulla, kymmenisen astetta pakkasta, pilvetöntä, tuuli sentään lievästi etelän puolelta. Olen tehnyt aamupäivällä vakituisen kierrokseni Hämeenkylän tien kautta.

Neljätoista lajia olen kirjannut nähneeni, erikoisempina käpylintuja Hämeenkyläntiellä, punatulkkuja siellä täällä, viitisen laulavaa viherpeippoa silloisen Käsityökoulun luona. Saman Sinisen talon tuntumassa istui myös varpushaukkanaaras, joka päästi miut kymmenen metrin päähän ennen kuin lähti edemmäs. Se oli miulle vuodelle uusi laji.

Muitakin retkiä olen noihin aikoihin tehnyt mutta niistä on tallella vain maininta teerikoiraasta kahta päivää aiemmin Toravuorelta, sekin oli vuodenpinna. Niitä oli nyt koossa 22, eli nykyiseen verrattuna hyvin vaatimattomasti.

Vähälintuista on tälläkin hetkellä vaikkei sentään läheskään noin hiljaista. Joka päivä näkyy varmaan retkellä tuo runsaat 20 lajia jos käy hiukankin edempänä kuin vain kotikulmilla. Hyvään alkuun lajiluettelossa pääsee tarkistamalla lähistön linturuokinnat. Tämän ylläolevassa kuvassa näkyvän virityksen laitoin pystyyn kun tännekin vihdoin helmikuun alussa tuli talven tapainen, lähistöllä on pari isompaa ruokintapaikkaa, joista toista hoidetaan hyvin, toista epäsäännöllisemmin. Sitä tukemaan tämän omani perustin ja nyt siinä on oppinut käymään paitsi tiaisia ja mustarastaita, myös punatulkkuja ja jopa viherpeippo sekä järrikin jo katsomassa kävivät.

Pariinkymmeneen lajiin tarvitaan sitten käynti jossakin kauempana, vesilintuja ja lokkeja talvehtii kaupungilla ja yksittäisiä pikkuerikoisuuksia löytyy vähän joka puolelta, viimeksi tässä Vantaalla tunturikiuruja takavuosien vakioretkipaikoiltani, lähes Petikon vanhan talvilaskentareitin varresta.

( Petikon tunturikiuruista yksi maanantaina kuvattuna )

Lintuja vihoistani XL

( taltiaisten määrä kasvaa kevättä kohti mentäessä )

Keskiviikkona 17.2.1988 oli taas vakiokakkosen vuoro. Parin aamupäivätunnin aikana kiersin lenkin Vantaan Martinlaakson Laajavuoresta Raappavuorelle, Varistonniityn ja vesitorninmäen kautta Pellakseen, sieltä Louhelaan ja Viherpuiston, ostarin ja aseman vieritse takaisin. Lämpö oli painunut kolme astetta pakkaselle, ensi kertaa pitkästä aikaa. Pilvistä kuitenkin yhä oli, itätuulta ja kohtalainen näkyvyys. Tuuli yltyi päivällä jo lähelle kymmentä metriä sekunnissa.

Tuuliko lie vienyt havaintoja, mutta vain viisitoista lajia näin ja yksilöitäkin vain 202. Kaksi lajia tuotti niistä yli puolet, talitiaiset 65 ja varikset 42. Varpusia oli 20 ja puluja 19. Yhden yksilön varaan jäivät puukiipijä, kuusitiainen ja käpylintulaji.

( tämä kuusitintti on löytänyt lintulaudan )

Seuraavana päivänä huomasi että sää oli tosiaan muuttunut. Pakkasta oli nyt kuusi astetta, tuuli yhä idässä, taivaalta puski reippaasti lunta, näkyvyys oli alle kilometrin. Retkellä kävin vapaamuotoisesti aloittaen Martinlaaksosta, sitten Variston kautta Petikon metsään. Matkalla lumisade onneksi hellitti.

Peruslajistoa oli tarjolla lumisateen aikaan, sen loputtua yllätti miut hemppo Petikon teollisuusalueen laidassa. Petikon lintulaudallani oli aika hiljaista, viereisellä riistaruokinnalla myös vain muutama keltasirkku ja talitiainen. Pellon laitaa kotiin päin palatessani huomasin lapinharakan puronvarren leppien latvassa.

Yhdeksäntenätoista päivänä kiersin taas vakioykköseni. Pakkanen oli kiristynyt nyt viiteentoista asteeseen. Tuuli oli kääntynyt koilliseen ja taivaalta olivat pilvet kadonneet. Edelliseen laskentaan verrattuna linnut olivat vähentyneet tälläkin kierroksella. Viiteentoista lajiin jäätiin täälläkin, yksilöitä vain 235.

Tälläkin reitillä kaksi runsainta lajia tuottivat reippaasti yli puolet linnuista, talitiainen 80 ja varpunen 72. Seuraavaksi runsaimmat jäivät kauas taakse, varis viiteentoista, keltasirkku neljääntoista ja viherpeippo kolmeentoista yksilöön. Yhden linnun lajeja tällä kertaa olivat heinäsorsa, mustarastas, hömötiainen ja käpylintulaji. Viikon viimeiseksi illaksi töihin mennessä huomasin taas Eläinten hautuumaan ruokinnalla viisi mustarastasta ja vaihteeksi yhden laulavan kuusitiaisen.

***

( viherpeippo on runsastunut lähes pelkästään talviruokinnan voimin )

Lintuja vihoistani XXXIX

( varpusia oli silloin, nyt pikku- )

Helmikuun viidestoista vuonna 1988, työviikko alussa taas, iltaviikko joten aamuisin oli aikaa linnuille. Vakioykköseni laskin maanantain aamupäivällä. Sää oli sotkuinen kuten olen muistiin kirjannut, pari astetta plussaa, lounaistuulta ja näkyvyyttä pari kilometriä.

Martinlaakson itäosissa oli tuttua lajistoa, varpusia, tali- ja sinitiaisia, variksia, viherpeippoja ja puluja. Keltasirkkuja ja harakoita tuli vastaan Ylästöntielle tullessa, siinäpä reitin peruslajisto. Varpuset pysyivät reitin runsaimpana lajina 75 linnulla, talitiainen oli kakkonen 69 yksilöllä, seuraavina varis ja viherpeippo 48 ja 46 merkinnällä.

Kaikkiaan lajeja reitillä oli seitsemäntoista, niistä mustarastas, käpytikka ja puukiipijä jäivät yhden linnun varaan, hippiäisiä, närhiä, vihervarpusia ja tiklejä näkyi kaksi kutakin lajia. Vantaankoskella oli nouseva vesi avannut sulaa mutta sekoittanut vedet niin ettei koskikaraa näkynyt.

Tiistaina oli taas vuoro viedä ruokaa Petikon lintulaudalle, joka oli odotusten mukaisesti syöty tyhjäksi. Laudan lähistöllä oli kuitenkin runsaasti lintuja odottamassa täydennystä, tali- ja hömötiaisia, puukiipijä, hippiäisiä ja punatulkkuja. Lähistöllä oli myös pyy ja yli lensi vihervarpunen. Lähistön riistaruokinnoilla kävin myös katsomassa tilanteen. Keltasirkut olivat kauran tuomina paikalla, peurojen jälkiä riitti. Ringin pellon laidassa oli kaksi pyytä lisää.

Töihin mennessä tutulla Eläinten hautausmaan ruokinnalla oli viisi mustarastasta.

***

Lintuja vihoistani XXXVIII

( aiemminkin oli haapanakoiraalla ollut heinäsorsanaaras heilana Helsingissä, seurauksena risteymäjälkeläisiä talvisorsien joukkoon )

Kolme vuosikymmentä sitten helmikuun kahdestoista oli takana aamuviikko, perjantaivuoron loputtua kävin iltapäiväkävelyllä Vantaankoskella vaikka taivaalta sateli räntää. Pulut kujertelivat soidintaan erään talon katon reunalla. Vantaankoskella oli paikallinen koskikara siltojen välissä.

Huono sää jatkui seuraavanakin päivänä, lumisadekuurot, nollakeli, tuuli. Tein retken junan tuomana Helsingin keskustaan. Kauppatorilla, Pohjoisrannassa ja Hakaniemessä oli tietysti lokkeja ja heinäsorsia, naakkoja ja variksia. Kasvitieteellisen puutarhan alueelta löytyi tali- ja sinitiaisia, viherpeippoja ja varpusia. Eläintarhan- ja Töölönlahdella oli runsaasti pullasorsia kuten nytkin, joukossa haapanakoiras ja tavikoiras. Haapanalla oli parinaan heinäsorsanaaras, tavi oli pariton, ilmeisesti vasta nuori. Finlandiatalon puistossa oli kaksi räkättiä ja mustarastas.

( koskikaraa ei kannata lähteä kotikulmia kauempaa etsimään kuin ehkä kesällä )

Seuraavana päivänä, sunnuntaina 14.2. oli taas vuorossa autolla ajoharjoittelua. Samalla yritin kovasti ratkaista miten autolla ajaen onnistuisi näkemään muutakin kuin varislintuja tienvarsilla. Salossa kävimme, vanhempieni luona, tuota varten oikeastaan olin koko ajokortin hankkinut. Menomatkaa kuljimme Kitulaan asti ykköstietä, sieltä käännyimme kohti etelää ja Kosken aseman luona pysähdyimme katsomaan lintuja. Puukiipijä, pari hippiäistä ja punatulkkua sekä varpusia löytyi. Kiskonjoki oli avoin lähes koko matkan Suomusjärveltä tänne asti ja ehkä eteenkin päin.

Strömmaan ajoimme seuraavaksi. Kanavan sulassa oli tietysti heinäsorsia ja isokoskeloita, kolme telkkää ja harmaalokki. Sulaa riitti kauas, ehkä ihan merelle asti. Rantaa kulkien löytyi neljän peipon ja yhden järripeipon parvi, lopulta jotakin vähän parempaa. Tiaisia, tulkkuja, keltasirkkuja ja viherpeippoja oli lisäksi ja tietysti niitä variksia, naakkoja ja harakoita. Mathildedalissa pysähdyimme seuraavaksi. Tutussa purossa oli koskikara ja ruukin lähellä pohjantikka. Rannassa kävimme katsomassa oliko siellä vielä talvehtivia kanadanhanhia kuten vuosikymmenen vaihteessa. Ei ollut, vaikka yhdessä automaatissa oli kauraa tarjolla.

Saloon tulimme iltapäivällä ja kyläilyn jälkeen palasimme kotiin jo pimeässä. Pimeäajoa en tuota ennen ollut harjoitellutkaan mutta kotiin pääsimme. Aamulla lähtiessämme oli ollut sumuista, näkyvyyttä muutama sata metriä, iltapäivällä pilvet nousivat ylös joten pimeäajoa ei tarvinnut sentään sumussa harjoitella.

***

( pohjantikkaa ei sentään joka päivä vastaan tule )

Miedosti talvista helmikuuta

( käärmekuusen latva on katkennut, ja nyt sillä on sarvet )



Vakiintunutta tapaani noudattaen lähdin taas tänä aamuna toistamaan neljän vuosikymmenen takaista Suomusjärven laskentakierrosta. Vantaalla oli juuri ja juuri pakkasta, perillä Lahnajärvellä jo nollakeli. Oli pilvistäkin mutta välillä aurinko yritti ponnistaa näkymään pilvien raoista. Aamupuolella ei tuulta huomannut, puolenpäivän jälkeen pelloille tullessa kaakkoistuulikin teki itsensä tiettäväksi.



Reitti alkoi varttia yli yhdeksän, aika lailla samalla tavalla kuin neljä vuosikymmentä sitten ensin variksilla, sitten tali- ja sinitiaisilla, käpytikka ehti mukaan jo tässä vaiheessa. Varesjärven tielle ehdin ja vastassa oli isokäpylintupari. Ylikin lensi joku käpylintu ja jonkin matkan päässä tuli vastaan toinenkin isomman lajin pariskunta. Hippiäiset ja töyhtötiaiset ilmoittautuivat, samoin korppi. Talitiaiset tuntuivat nollakelin innostamina siirtyneen jo metsäänkin. Närhi rääkyi metsässä ja lähempänä Varesjärveä soidinsarjan päästi myös harmaapäätikka. Hömötiaisiakin tuli vihdoin vastaan, enemmän sitten kun lähdin kulkemaan Peltoniementietä.

( näkymää Johdesuon eteläpuolelta tammikuulta, nyt lunta on enemmän )


Reitti on hieman kaksijakoinen nykyisin, alkupuoli metsävoittoinen, toinen puoli enimmäkseen peltoa ja kylää. Metsäosuus oli puolessa. Takavuosiin verrattuna matka Johdesuon eteläpuolitse Kettulan suuntaan oli helpompi, silloin sai kahlata lumessa kunnolla, nyt isoilla maastureilla oli ajettu metsäteitä niin että voi käyttää pyöräuria kulkuväylänä. Lunta oli parikymmentä senttiä kuten silloinkin. Lintuja oli, metsän tiaisia, hippiäisiä, puukiipijäkin. Metsän yllä korkealla kaarteli kanahaukka, riistaruokinnan liepeillä puiden latvat olivat täynnä keltasirkkuja. Myös parvi punatulkkuja viivähti kuusten latvoissa. Jossakin kauempana kuului viheltelevän pyy, tämän talven ensimmäinen tällä reitillä.



Pelto-osuudet olivat autioita, vain jokunen ylilentävä lintu näkyi. Pihoilla ja niiden liepeillä oli runsaasti lintuja ja lajimäärä kasvoi nopeasti harakalla, viherpeipolla ja pikkuvarpusella. Paras paikka nykyisin on vanhan kaupan lähellä oleva ruokintapiste. Siitä löytyi suuri parvi urpiaisia, niiden lisänä räkätti ja pari mustarastasta sekä tikli. Peippoa tai järriä odottelin, samoin etsin urpiaisten joukosta tundraurpiaista, turhaan kuitenkin. Kauempana yli lensi pari naakkaparvea, pihoilla oli äänessä kaksi kuusitiaista.



Viimeinen metsätaival Lahnajärven pelloille oli hiljainen, pellolla tuli vastaan lisää ylilentäviä naakkoja ja paikallisia variksia sekä harakoita. Kylän pihoilla oli runsaasti tali- ja sinitiaisia. Ainoana uutena retkilajina kuulin palokärjen liikuskelevan edestakaisin länsipuolen metsissä. Karaa tähystelin turhaan edelleen sulasta laskuojasta.



Viittä vaille kolme olin valmis. Nykyiset laskennat ovat aivan eri maata kuin neljän vuosikymmenen takaiset. Nytkin löytyi 26 lajia ja yksilöitä peräti 570, luulen että enemmän kuin kertaakaan olen aiemmin täältä laskenut, pitää tarkistaa. Tutut lajit löytyvät kärjestä, keltasirkku ykkösenä, urpiainen kakkosena, talitiainen kolmosena, yksilöinä 128, 102 ja 94. Neljänneksi jäi naakka, tulos lähellä viimekertaista, 73 lintua. Metsän tiaiset muistuttivat takavuosien tuloksista, hömötiaisia kymmenen, töyhtötiaisia kahdeksan, hippiäisiä seitsemän, puukiipijöitä kaksi. Korppeja laskin yksitoista, käpytikkoja saman verran. Käpylintuja oli kaikkiaan kahdeksan, niistä määritin viisi isoiksi ja loputkin taisivat niitä olla.



***

( Lahnajärven tammikuista pohjoislaitaa, tällä hetkellä lunta on enemmän )

Neljä vuosikymmentä sitten LXVI

( reitin varren käärmekuusi tuona talvena )

Seuraavana päivänä 13.2.1978 keskityin laskemaan taas vakioreittini Suomusjärvellä. Salosta saavuin Lahnajärvelle puoli yhdeksän aikaan ja saman tien lähdin sitten reitille. Sää oli edelleen perustalvinen, pakkasta kymmenen astetta, pilvistä ja luntakin sateli heikosti, tuuli koillisesta.

Linnut aloittivat variksella, tali- ja sinitiaisilla, jatkuivat puukiipijällä, hippiäisellä sekä urpiaisilla. Varesjärventietä kulkien löytyi käpylintuja ja käpytikka, teerikin lähti karkuun ja odotetut metsän tiaiset tulivat seuraavaksi vastaan parin porukan voimin. Linnut tuntuivat olevan äänekkäämpiä kuin aiemmin, kai kevättä oireellisesti oli jo ilmassa.

( tuohon aikaan oli vain vähän aukkoja metsissä, sähkölinjat niistä huomattavimmat )

Peltoniemen tien varressa ja matkalla Johdesuon ohi lukujaan vahvistivat hippiäiset ja urpiaiset, yksi teerikin näkyi ja samoin yksi metsokukko. Punatulkkukin oli uusi laji päivälle. Metsätaival jatkui kohti Kettulaa ja tien varresta huomasin kaksi pyytä, lisää lintuja tuli vasta kylän pihoilta. Siellä viihtyi koko joukko variksia, harakoita, talitiaisia ja joku sinitiainenkin. Varpusia ja keltasirkkuja poimi maahan pudonneita siemeniä. Hömötiaisia ja joku töyhtötiainenkin kuului tien reunametsästä.

Matka Kettulan kylältä Lahnajärven pelloille oli jokseenkin linnuton, vain pari hippiäistä huomasin. Lahnajärven pelloilta ja kylältä tuli laskentaan lisää keltasirkkuja, talitiaisia, harakoita ja variksia muttei mitään uutta jo nähtyjen lajien lisäksi.

Kello neljätoista olin valmis, kaikkiaan olin huomannut reitillä kahdeksantoista lajia ja 183 lintua. Talitiainen vei ykkössijan 43 linnulla, variksia ja keltasirkkuja laskin 28. Metso ja käpytikka jäivät yhden yksilön lajeiksi, kahden linnun lajeja olivat teeri, pyy, puukiipijä ja isokäpylintu, viimemainittujen lisäksi tosin myös kolme lajilleen määrittämättä jäänyttä käpylintua. Metsän pikkulinnuista runsain oli hömötiainen 13 linnulla, hippiäisiä kuusi ja töyhtötiaisia viisi. Kovin selvä oli tämä lintujen vähenevä suuntaus verrattuna talven aiempiin laskentoihin.

***

( lähteikköjä oli myös Varesjärven rannassa, tosin etäällä reitistä )

Neljä vuosikymmentä sitten LXV

( Kultalähteen tilanne tällä retkellä )

Neljä vuosikymmentä sitten olin tullut taas Saloon 11.2. Bussin ikkunasta olin huomannut lapinharakan Suomusjärven Aneriojärven lähistöllä. Linja-autoasemalta lähdin pienelle kävelykierrokselle Meriniityn, vedenpuhdistusaltaiden ja Joensuun puiston tietämille. Pakkasta oli viisitoista astetta, kirkas ja kirpeä talvikeli.

Altaiden tienoilla oli vain variksia, naakkoja ja harakoita. Joensuun puistosta löytyi tikli, puukiipijä, fasaaneja, keltasirkkuja ja tiaisia kuusiaidan liepeiltä ja peippokin lähellä Virtasen Kimmon asettamaa lehtopöllönpönttöä. Örnin ruokintapaikalla oli eniten lintuja, pääosassa 150 keltasirkkua mutta myös pari viherpeippoa ja kaksi peippoa. Varpushaukka puhdisteli itseään lähipuussa, varmasti odotellen vuoroaan. Rautatieaseman luona oli yksinäinen järripeippo ja kaupungilla muuten koko joukko puluja ja varpusia.

Kahdentenatoista päivänä lähdimme Karhumäen Jussin kanssa heti aamusta Kiikalan harjualueelle sukset mukana, tarkoituksena yrittää kartoittaa alueen koskikarat vähemmän tunnetuilta paikoilta. Varesjokea kuljimme sahalta Huhdanojan mutkalle, joki oli suunnilleen jäässä, karat kadoksissa. Hippiäisiä, töyhtö-, hömö- ja talitiaisia oli pienin parvin. Huhdanojan mutkalta jatkoimme Lasikylän tielle, metsän tiaisten lisäksi näimme korppiparin.

( Kultalähteenojaan olisi mahtunut hyvin karakin )

Lasikylän nummea jatkoimme Oinasjärven tielle, teeriä näkyi kuutisen kappaletta lähinnä yksittäin, yhden kiepinkin huomasin hangessa. Käpylintu lauloi Immenjärven reunaharjulla, tiaisia oli edelleen, joukossa hippiäisiä, puukiipijä ja yli lensi pari urpiaista.

Hyyppärän kautta kiersimme Kultalähteelle ja sen laskuojalle. Lajisto oli samaa kuin nummella, käpylintu täälläkin ja tiaisia. Koskikarasta ei löytynyt jälkeäkään vaikka lähteellä ja purossa oli runsaasti sulaa. Vielä jatkoimme Lammenlähteelle ja sieltä lopulta autolle, päivä alkoi olla täysi. Hömö- ja töyhtötiaisia riitti täälläkin, myös kaksi pyytä huomasimme ja vihdoin retken ainoan koskikaran Huhdinojassa. Piileskeli siellä hyvin vaisuna. Iltaviideltä palasimme takaisin, takana kunnon umpihankihiihtolenkki kymmenen asteen pakkasessa ja heikossa lumisateessa.

***

( Lammenlähteen lähteikkö auki siinäkin )

Talvisorsia

 Monet talven sorsista ovat ehtineet pariutua jo syksyllä, ja suhtautuvat kovin vihamielisesti lajikumppaneihin jotka koettelevat parisuhteen kestävyyttä.

Poikaporukoissa soidinnellaan kuitenkin edelleen ahkerasti.

Oopperan ja Tokoinrannan valcosorsa näkyy olevan edelleen pariton.

Aika monta tällaista vaaleaa heinäsorsaa näkyy olevan talvisorsien joukossa

 joten on mahdollista että tuo valkoinenkin on pariutunut joskus normaalivärisen naaraan kanssa, onhan sillä jo kai kolmas talvi menossa näillä vesillä,

ja saanut sitten vaikkapa tämännäköistä jälkikasvua.( albinismigeeni on resessiivinen joten puhtaanvalkeita jälkeläisiä siltä on turha odottaa ilman samannäköistä paria, mutta valcosorsahan ei ole varsinainen albiino vaan keltanokkainen "ankka". Tuo ankanvalkoisuuden määräävä geeni saattaa olla dominantti päätellen sen yleistymisestä kesykannoissa ja siten se näkyisi jälkeläisissä niitä vaalentavana vaikka puoliso olisi normaalivärinen. )

Näin tumman naaraan kanssa pariutuessaan se saisi ehkä normaalinväristä jälkikasvua, mutta tällä näytti olevan jo normaalivärinen koiras kyljessään.

Tämän päivän retkeltä

Tänään kävin ensialkuun Viikin hulevesialtailla kuvaamassa tavia joka siellä on viihtynyt jonkun aikaa heinäsorsien joukossa. 

 Tuota olen joskus ihmetellyt miten tavin siipi välkkyy toisinaan sinisenä

ja perättäisessä ruudussa taas tutun vihreänä, sama näkyy myös pään sivujen vihreässä juovassa. Katselukulma ratkaisee, hieman tuo ehti välillä kääntyä.

Pakko olikin sillä uhka lähestyi jo altaan penkan suojassa.

 Se lensi suoraan sorsaparveen joka kulman takana ei sitä osannut odottaa

mutta saaliitta jäi tällä kertaa lähimetsän paikallinen kanahaukka.  Muuten kuvaustilanteessa kolmesatanen oli ihan liian pitkä putki, haukka teki kaarroksen edessäni alle viiden metrin päästä.

Kiertelin eri puolilla Vanhankaupunginlahtea ja viimeksi tulin sitten Vanhankaupunginkosken lähelle Verkatehtaanpuistoon. Sulassa talvehtii jo toista kertaa luhtakana. Sitä kyttäävät bongarit ja kuvaajat lähes herkeämättä, mutta nyt sattui tuuri ettei juuri ketään ollut paikalla, mitä nyt joku koiranulkoiluttaja kusetti rakkiaan ihan linnun piilopaikan tuntumassa.

Näin mie kuitenkin sen linnun kun se tuli häiriöiden jälkeen esiin piilostaan. Tosin heti kun pysähdyin kävelytiellä sitä kuvaamaan, se suunnisti takaisin kätköönsä. Siellä se varmaan odottaa yötä ja ruokailurauhaa, sillä heti tuli paikalle taas joku pitkän putken kantaja joka parkkeerasi itsensä lätäkön laidalle odottamaan.

Tapaus on peräti erikoinen henkilökohtaisesti. En ole nimittäin koskaan ennen kuvannut tuota lajia, ja toisaalta tämä havainto tuotti miulle siitä ässähavainnon eli helmikuu oli vuoden viimeinen kuukausi jolta havainto tästä puuttui. Tuskin mikään muu laji ehtii enää miulla ässäksi asti ennen kuin siitä kuvan saan.