13.4.2015

Huhtikuun alkua nyt ja ennen





Tämä kevät on edelleen varhainen. Nyt edetään suunnilleen viime vuoden tahtiin, vuosi sitten kirjasin vihkooni ensihavainnon puhjenneista tuomensilmuista ja taikinamarjan lehdistä, nyt niitä on ollut esillä lähes kuun alusta asti. Tänään havaitsin ensimmäiset valkovuokkoni ja heti niitä oli auki jo monessa paikassa.


Lintujenkin muutto voisi olla aiemmassa kuin koskaan, mutta tuulen suunta pysyttelee sitkeästi sivuvastaisena, ja meren eteläpuolella taitaa olla huono sää, joten uusia lajeja ei juurikaan eteen tule. Jäät ovat lähteneet rannikolta ajat sitten, vesilintuja on tullut tilalle. Tämän ajan tulvat sisämaassa jäivät puuttumaan joten suuria keräymiä ei siellä juuri näe. Viikonloppuna Kymenlaaksossa näkyi kyllä tuhansia hanhia, tundra- ja tundrametsä- sekä valkoposkihanhia. Nuoruudessani noista ei ollut tietoakaan, vähät hanhet olivat meidän omia taigametsähanhiamme. Samoin nyt nähdyt parisataiset laulujoutsenparvet olivat minulle tuntemattomia, hyvä kun muutaman perheporukan keväässä muutolla näki.


Täällä pääkaupunkiseudulla harmaahaikarat kohentelevat vanhoja pesiään, siinäkin on laji jota ei nuoruuteni keväinä tavannut. Tämän ajan kahlaajat olivat suunnilleen samoja nyt ja vaikka nuoruuteni aikaisina 1960-luvun keväinä. Päivälleen 47 vuotta sitten vuonna 1968 havaitsin sen kevään ensimmäisen peukaloisen. Tasan vuotta myöhemmin oli räntäsateinen päivä, Halikonlahdella näyttäytyivät vielä koko talven siellä viettäneet kolme tunturikiurua, sille keväälle uutena lajina oli metsäviklo, sellaista ei ole tänä keväänä vielä vastaani tullut. 13.4.1970 taas oli taittumassa kova takatalvi, ja sen seurauksena maastossa oli vielä monisatapäisiä pulmusparvia. Sellaiset ovat tänä keväänä tainneet jo muuttaa pysähtymättä ylitse pohjoiseen.

Kevät on myös soitimen ja pesinnän aikaa, 13.4.1980 retkivihossani on selostusta matkasta Tammelaan, mistä mukaan tuli 60 tiaispönttöä. Samana päivänä ne ripustettiin Kiikalannummelle ja tulevina vuosina niissä syntyi suuri joukko uusia tiaisia sekä kirjosieppoja rikastuttamaan metsien elämää. 




2.4.2015

Omakuvaa



Lintupiireissä leviää UPM:n Metsämaailman testi "Mikä lintu olet".

Tietysti tämä testi piti minunkin tehdä ja tulokseksi tuli tällainen.