5.2.2021

Tammikuun linnusto Kymenlaaksossa omin havainnoin

 Kulunut tammikuu on ensimmäinen kuukausi jonka vietimme kokonaan Kymenlaaksossa. Pääosassa oli lähiretkeily Korialta ehkä kymmenkunnan kilometrin säteellä, kävelyt pysyivät hyvinkin Vilppulan ja Alakylän kylärajojen sisällä, autolla sitten pistäydyimme kauemmas vanhan Elimäen alueella, Kouvolan ja Kuusankosken tienoilla, Myllykosken ja Anjalan liepeillä ja pari kertaa Iitin, vanhan Jaalan ja etelämpänä Kotkan ja Haminan suunnalla. Retkipaikat olivat meille käytännössä uusia joten seurailimme vähän Tiirasta missä täkäläiset tapaavat lintuja katsella ja löysimme jos ei nyt hirveästi lintuja, ainakin monesti paikkakuntalaisia lintuharrastajia niitä etsimässä. Kymijoen itäpuolella emme juuri rantaa pidemmällä käyneet, emmekä Valkealan suunnassakaan.


Heinäsorsia näkyi näin runsaasti vain Kotkassa, kuvassa näkyvät myös jokapäiväiset varis ja naakka.

Vantaaseen verrattuna lintuja näkyy täällä aika mukavasti. Tammikuun aikana löytyi täältä 60 lajia, saman määrän löytämiseksi täytyy pääkaupunkiseutua kiertää jo aika laajasti. Päivittäinen lajimäärä nousi joka kerta yli kymmenen, kuukauden keskiarvoksi tuli 16. 

Vantaan koti-ikkunasta löytyi päivittäin neljä vakiolajia, tali- ja sinitiainen, varis ja harakka. Koriankin koti-ikkunasta näkee päivittäin neljä vakiolajia, talitiainen, varis ja harakka ovat yhteisiä Vantaalle mutta sinitiaisen tilalla on naakka. Lähes päivittäisiä ovat sinkkari ja keltasirkku, pari päivää jäi ilman merkintää. 20-28 päivänä teimme havaintoja myös pikkuvarpusesta, varpusesta, käpytikasta ja punatulkusta. Ryhmään 10-19 kertaa kuukaudessa havaitut saimme myös 8 lajia, näistä viereisen avoimena virtaavan Kymijoen ansiosta neljä oli vesilintuja, laulujoutsen, telkkä, isokoskelo ja jo Vantaalta tuttu sinisorsa. Pulu ja viherpeippo olivat tuttuja kotitaajamasta, närhi ja korppi tulivat vastaan tavallisesti hieman kauempana. 



 Puukiipijää näki harvoin, ja puolet havainnoista oli ruokinnoilta kuten tämäkin.

Kuten arvata saattaa, vähälukuisia lajeja oli siis eniten. Yhden päivän lajeja tuli retkillä vastaan peräti 18. Osan noista kävimme vasiten bongaamassa mutta enemmän tuossa näkyy se että pyrimme tutustumaan monipuolisesti uuteen alueeseen. Kahtena päivänä vastaan tuli kuusi, kolmena samoin kuusi lajia. Noissakin on bongauksia mukana, esimerkiksi tuo Kuusankosken ohotanlokki ja samalla paikalla viihtynyt tavinaaras, Myllykosken pilkkasiipi ja Mustilan pähkinänakkeli. Loppuun 4-9 päivänä kuukaudessa vastaan tulleisiin jää siten noin tusina lajia. Marjoja ei ollut juuri lainkaan, ei myyriäkään joten pedot, pöllöt, rastaat ja tilhet jäivät tuonne sattumaseuraan. 


Pilkkasiipiä oli Kymijoessa useita, tämä tuli tutuksi Myllykoskella.

Runsaimmat linnut Kymenlaaksossa olivat hyvin suurpiirteisen muistiinkirjaukseni mukaan naakka (2016 yksilöä), keltasirkku (1733) ja sinisorsa (1254), neljäntenä urpiainen (987). Kaikkiaan tammikuussa merkitsin nähdyksi 9856 lintua, keskimäärin 318 päivässä parhaan päiväsumman ollessa 786 lintua. Kaksi kärkilajia olivat tasaisen runsaita, kahdella seuraavalla oli pari suurta keskittymää vaikka muuten yleisin päivätulos oli nolla. Jos katsoo lajikohtaisia parhaita päiväsummia, kärki onkin toisenlainen: ykkösenä urpiainen (545), seuraavana heinäsorsa (500), kolmantena keltasirkku (380) ja neljäntenä naakka (150), kaikki muut jäivät maksimissaan reippaasti alle sadan. Peltoa ja avomaata täällä on paljon, tyypillisesti linnutonta. Metsissäkin on hiljaista, kuun puolivälin pakkaskausi tuntuu vieneen mukanaan hippiäiset, käpylintuja en ole nähnyt vielä ensimmäistäkään. Mäntyihin tulee käpyjä ja ne kelpaavat käpytikoille, mutta oravat joutuvat jo tyytymään kuusenkerkkiin.



Teeriä oli Tiira-havainnoissa paljon, mutta meni kuun lopulle ennen kuin meitä vastaan sellaisia tuli. Tämä ruokailee epätyypillisesti kuusen latvassa.


30.1.2021

Muutimme maalle

 Oikeastaan olimme lähdössä talveksi etelään... Korona kuitenkin sotki sellaiset haaveet. Piti palata vanhoihin ajatuksiin. Ainahan olen ollut sitä mieltä että kun työn takia ei ole enää pakko asua pääkaupunkiseudulla, lähden maalle tai ainakin pienempään kaupunkiin, mielellään luonnon tai ainakin hyvien lintupaikkojen liepeille. 

 


 

 Eläkkeelle jäin jo runsaat kolme vuotta sitten mutta vasta nyt tuo muutto maalle mahdollistui. Seija-siippakin vihdoin eläköityi ja kun hänellä sattui olemaan joutava kämppä Korialla, sinne muutimme vuodenvaihteessa. Tytär jäi pitämään liettä lämpimänä Vantaalle. 

 Jotakin iloa muutosta aina pitää olla. Eihän tämä mitään maankuulua lintuseutua ole, mutta löytyy täältäkin yhtä ja toista. Kai jonkinlaisena tervetuliaislahjana löytyi heti tammikuussa läheiseltä Kuusankoskelta Suomen toinen ohotanlokki. Tässä taajamassa asuu muun muassa turkinkyyhkyjä. Vieressä virtaa Kymijoki jonka sulissa näkyy olevan läpi talven sorsalintuja ja joutsenia, jopa merimetsokin. 

 


 

 

 Kämppään sain ensi kertaa sisustettua kunnon kirjastohuoneen, missä teokseni ovat käyttökelpoisesti esillä, samoin levyni, retkimuistiinpanoni ja vieläpä valokuvani. Tilaa on myös työstää koneella lisää kuvia ja videoita. 

 


 

 Muuton mukana sain takaisin myös perinteiset talvikelit. Lunta sataa, maa on valkea ja maisema paljon valoisampi kuin Vantaalla vaikka päivä itse asiassa on hieman sikäläistä lyhyempi. Palvelut ovat kaikesta huolimatta lähellä, kaupat itse asiassa lähempänä kuin olivat Vantaalla ja suuriin marketteihinkin on matkaa vähemmän kuin oli Vantaalla. Niinsanottu ruuhka-aika on niin lyhyt ettei sitä huomaa ollenkaan, melua ei kuulu mistään. Eikä tämä paikka mitenkään kuollut ole, tähänkin taloon on jo muuttanut pari uutta meidän jälkeemme. 

 Retkiauto on kuitenkin ykköskulkuvälineemme ja nyt kun senkin varustus on päivitetty talvenkestäväksi voimme tehdä pitkäkestoisempia käyntejä minne vain keksimme hyvän syyn mennä. 



7.8.2020

Retkiauton koeajolla

 Ostimme retkiautomme kuin sian säkissä, näkemättä ja kokeilematta. Niinpä koeajoksi tuli sitten retki Forssaan, missä oli kaupan meille sopiva täytettävä kaasutankki, millä tulee toimeen pitkin Eurooppaa vaan ei oikein Suomessa. Saa siihen täytettä Lohjalla ja Oulussa, ehkä vielä Hyvinkäälläkin joskus, mutta muuten Suomessa on paras olla perinteinen sivuventtiilillä varustettu suomi-pullo jolla taas ei tee maan rajojen ulkopuolella oikeastaan mitään. Noita kahta käyttäen oli muuan kaveri kierrellyt Eurooppaa vuoden, joten se oli testatusti toimiva kokonaisuus. 

 Kaveri asensi tankin paikalleen, tilaa jäi vieressä sille suomi-pullolle joka tässä vielä pitäisi hankkia. Tuolla tankin kaasulla kuitenkin pääsimme alkuun, saimme periaatteessa lämmityksen ja lieden toimimaan, muu toimiikin sitten aurinkopanelin lataamalla sähköllä. Ja Forssassa kun olimme, ei kun ajamaan läheiselle Torronsuolle, no, siihen parkkipaikalle. Päätien varren paikka oli täysi joten jatkoimme saman tien suon etelälaidalle Torron kylän lähellä olevan lintutornin parkkipaikalle. Siellä oli tilaa enemmän, vain pari autoa. Laavulla  oli pari retkeilijää, torni tyhjä, myös linnuista. Maisemat suolle olivat avarat ja kaukana näkyi sentään yksi laulujoutsenkin. 

 

 (automme lintutornin parkkipaikalla)

 Lähdimme komppaamaan merkittyä polkua ensin läheiselle louhokselle ja sieltä hiljan korjattuja pitkoksia kulkien kiertämään suota. Metsä oli varsin hiljainen, mustikoita, juolukoita ja tatteja kyllä löytyi paljon.  Avosuon poikki kulkevat pitkokset odottivat vielä korjaamistaan ja olivat paikoitellen jo aika hajalla. Linnut pysyivät piilossa, vain kapustarinnan ääniä, pari kurkea, korppeja ja kiertelevät valko- sekä mustaviklo. Nuolihaukka etsi saalista suon pohjoispuolella. Kävimme katsomassa pääparkkipaikan laavut ja lähitienoot ja palasimme samoja pitkoksia takaisin louhoksille ja lopuksi vielä etelän lintutorniin. Nyt siellä riitti siivekkäitä, muurahaisia tosin. Niitä tunki joka paikkaan joten poistuimme pian alas. Joku retkeläinen oli tullut viereiselle laavulle kai yötä viettämään. Sitä mekin ajattelimme viettää, autossa. Koska tämä parkkipaikka oli aika epätasainen, lähdimme päätien varren parkkipaikalle. Siellä oli ennestään yksi matkailuauto mutta muuten oli tyhjää, päiväretkeläiset olivat lähes täysin kadonneet. Kävimme vielä viereisessä isossa luontotornissa katselemassa maisemia ja vetäydyimme sitten iltateelle ja yöpuulle. 

 

 

 Laitteet toimivat hyvin ja yö sujui mainiosti. Aamupalan nautimme herättyämme ja lähdimme etsimään Liesjärven kansallispuistoa. Viitoitus sinne oli hyvä mutta navigaattoreilla oli väärää tietoa ja ne vedättivät meidät ensin tuon risteyksen ohi. Pieni u-käännös osoitti että auto oli koostaan huolimatta aika näppärä ja palasimme takaisin. Heti päätien varressa oli hieno parkkialue, ruudut isoja ja vieressä ruokailukatos. Ketään vain ei ollut paikalla. Eteenpäin johti kuoppainen tie jota kuitenkin näytti ajetun runsaasti, jokunen auto ohitti miedätkin sitä kävellessämme. 

 Viittojen mukaan arvoimme reittiämme ja tulimme lopulta järvenrantaan ja sieltä Korteniemen perinnetilalle. Siellä tuntui olevan iso joukko joitakin talkoolaisia menossa puuhastelemaan sinnepäin mistä me tulimme.  Me katselimme pihapiirin lampaita, pääskyjä ja västäräkkejä ja jatkoimme rantapolkua eteenpäin. Vastaan tuli metsälaidun ja siellä muutama suomenlehmä. Yksi vasikoista oli livahtanut aidan väärälle puolelle ja Seija joutui soittamaan Metsähallitukseen asti saadakseen tiedon tilan väelle jotta kävisivät noutamassa vasikkansa takaisin aidan oikealle puolelle. Järvi oli iso mutta lähes linnuton, muutama isokoskelon poikanen sentään etsi kaloja matalasta rantavedestä. Kauempana kuului sääksien piiskutusta, ehkä lentopoikue siellä taivaalla oli. Metsä oli hyvin ryteikköistä ja ainakin pari peukaloisreviiriä oli varattu kaatuneiden puiden joukosta. 

Kuljimme pitkään järven rantaa kunnes lähdimme yrittämään takaisin auton suuntaan. Muutamaa sinne vievää polkua etsimme mutta ne kai olivat kasvaneet umpeen kun emme löytäneet. Kaikki käyttökuntoiset polut johtivat takaisin lähelle Korteniemen tilan viereistä parkkipaikkaa joka tuntui olevan kaikkien muiden suosiossa. No, kävelimme sieltä samaa tietä mitä olimme tulleetkin ja automme oli edelleen yksin hienolla ja tilavalla pysäköintialueella. Iltapäivä oli jo sen verran pitkällä että oli aika suunnata keula kohti kotia. 

 Auto oli toiminut hyvin ja kun vähän aikaa sillä ajeli, tuntumakin löytyi eikä ohjaus ollut enää mitenkään outo. Vaikka tuuli reippaasti sivusta, ajo oli vakaata. Painoahan meillä oli selvästi vähemmän kuin normaalissa samankokoisessa jakeluajossa olevalla pakulla. Kyllä tähän ajamalla tottuu... 

 

 

3.8.2020

Kesän kiireitä

Ei tämä kesä mitenkään hiljainen ole ollut. Joka päivä tässä on ulkona oltu, kuvattu ahkerasti lintuja ja muuta luontoa. Seija on puurtanut töissä viimeisiä kuukausiaan.

Omalle Youtube-kanavalleni olen nyt koonnut jo runsaat parisataa luontovideota, eniten linnuista. Taitaa niitä olla noin yksi jokaista tämän vuoden toistaiseksi kulunutta päivää kohti. Kun linnut ovat nyt kesällä hiljaisia, olen ottanut kohteeksi esimerkiksi perhoset ja korennot.

Muutenkin on korona muokannut tulevaisuuden suunnitelmia. Joskus ajattelimme matkustaa etelään talvehtimaan kun ei töissä enää tarvitse olla. Matkustuksesta korona teki hankalaa ja selvästi kalliimpaakin kuin ennen. Niinpä mietimme että jos lennot maksavat, majoitus maksaa ja ajoneuvon vuokraus maksaa, tulee varmaan halvemmaksi yhdistää ne.

Yhdistävä tekijä onkin keksitty, matkailu- tai retkeilyauto. Sillä pääsee tarvittaessa vaikka sinne etelään asti, siinä voi yöpyä ja vaikka asua jos ei ole kovin vaatelias. Tietysti sillä voi myös vaihtaa paikkaa perillä ja tutkia kaikkia niitäkin paikkoja joissa ei vielä ole käynyt, ja jos tiet ovat kovin huonoja, taakse voi laittaa pari polkupyörää joilla pikkuteidenkin tutkiminen onnistuu.

Netillä hoituvat yhteydet, navigaattorilla ei eksy ja aurinko tuottaa panelin kautta sähköä. Lämmittää voi vaikka kaasulla jos sähkö on kallista. Kun on sisävessa, liesi ja jääkaappi, jopa koronakaranteenikin sujuu mikäli tilanne siihen ajautuu.

No, keväällä sitten tilasimme tuollaisen kun huomasimme ettei uuden ja vähän käytetyn välinen hinnanero ole juur mittä. Huhtikuun jälkipuoliskolta saimme odottaa heinäkuun puolivälin tuntumaan ennen kuin tilauksemme saapui autoliikkeen pihaan ja siellä sitä sitten tuunattiin tilauksen mukaiseksi niin että voimme noutaa sen kotiin heinäkuun viimeisenä päivänä.

Tuossa parkkipaikan ruudukossa ovat nyt sitten rinnan meidän kauppakassi ja menopeli. Hauskaa kyllä että yläkerran naapurit hankkivat ihan samankokoisen samaan runkoon rakennetun retkiauton jo vähän aiemmin, se kun sattui olemaan valmiina jossakin Kuopiossa mistä se sitten tänne ajettiin. Nyt ne sitten ovat rinnan, samankokoisina, väri vähän erilainen ja sisustuskin hieman toinen kun tarkkaan tutkii. Onhan niissä muutakin eroa, heillä on automaatti, vahvempi moottori ja tuumaa isommat aluvanteet, meillä käsivaihteet, pienemmät pyörät ja vähemmän tehoa mutta toisaalta navigaattorina paras mahdollinen ja pyöräteline, aurinkopaneli sekä markiisi toisella sivulla. Jääkaappi ja vessakin tuntuvat olevan meillä isommat.

Kaikkiaan tuo on kuitenkin sellainen Teltta, versio 3.0 jolla pitänee kyllä käydä ihan oikeassa suihkussa vaikka sellainenkin autossa on, ja tietysti pesemässä pyykit jossakin aina määrävälein. Siitä olemme varmoja että lämpimämpää siinä on talvi viettää kuin keskivertoespanjalaisessa kämpässä.



Siinä automme juuri maahan tulleena...


Siinä kauppakassimme ja menopelimme rinnan parkkipaikalla...



Ja tässä se rinnan naapurien retkiauton kanssa.




13.5.2020

Edelleen julmaa kuin huhtikuussa




Kevät jatkuu ajankohtaan nähden kylmänä. Korona on pitänyt retkeilyn yksityisenä ja henkilökohtaisesti myös hyvin paikallisena. Viime viikonloppuna oli sekä äitienpäivä että perinteinen tornien taiston kisapäivä. Kumpaakin vietettiin hyvin matalalla profiililla, tornikisa oli peruttu. Jotkut puhuivat korvaavasta pihakisasta mutta eniten taisi kuitenkin olla väkeä perinteisillä retkipaikoilla, lintutorneissakin. 




Sepon kanssa sovimme korvaavamme kisan parvekekisalla, kello 5-13 tai soveltuvin osin siltä väliltä, lähinnä sen mukaan miten kumpikin viitsii herätä. Miun etu oli herätä aikaisin kun liikenteen melu oli vielä vähäistä. Se tuottikin hyvin, ensi minuuteilla jo kymmenkunta lajia ja ensi tunnin loputtua jo parikymmentä. Muuttoa ei kuitenkaan juuri ollut, koko loppuaika olikin aikamoista sitkistelyä. Miulla oli mukana kirja, Juha Hurmeen Niemi, Finlandiavoittaja jokusen vuoden takaa. Ja taisinpa käydä parikin kertaa teetä juomassa sekä peräti torkahtaa joksikin aikaa aurinkoiseen lepotuoliin. Kello yhteen mennessä sain kuitenkin kasaan 40 lajia ja kun Sepon kanssa tilit selvitettiin, se riitti vahvaan voittoon. Turussa ei ollut muuttoa senkään vertaa vaikka Seppo tähysteli viidennessä kerroksessa ja mie toisessa. 




Äitienpäivä kului lähiretkeillen Vantaalla. Seuraava maanantai oli taas jääkylmä, luntakin satoi peräti viisi senttiä Vantaalla joten lähdin Salon suuntaan etsimään retkipaikkaa saderintaman takaa. Kesken matkan tuli tieto että Halikonlahdella oli havaittu kiljuhanhi, pian senjälkeen että se oli värirengastettu eli ilmeinen ruotsalaisten istutuslintu. No, päätin kuitenkin käväistä sitä katsomassa, ihan sen muistoksi että pari päivää yli 50 vuotta sitten oli samassa paikassa ollut luonnonvaraisten kiljuhanhien parvi. Kylmää oli Salossa, pari kolme astetta ja tuuli jäätävää. Suosirrejä, lapinsirrin ja mustaviklon huomasin kiljarin lisänä. Kiljukas oli vaikea löytää tundrahanhien joukosta, putkella nuo värirenkaat kuitenkin auttoivat ja ne näkyvät kyllä ottamissani videoissakin.  





Kylmä sää pysäytti muuton, käyntini Emäsalon kärjessä arktikan toivossa oli turha. Vain saderintama tuli siellä vastaan ja hääti miut takaisin Vantaalle.  Tiistain retkellä Seutulan peltoaukeilla oli kylvöt jo tehty ja mulloksilla ruokaili lukuisia kivitaskuja, joukossa pari pensastaskujakin. Molempia videoin ja samanlaisia videoita olen tässä ehtiessäni koostanut muistakin lähilinnuista. 




 

10.5.2020

Kuvia maaliskuun retkeltä Tarifaan II



Kevät oli eteläisessä Espanjassa parhaimmillaan maaliskuun alussa ja kattohaikarat muuttivat isoina parvina takaisin Eurooppaan. Paikallinen kanta oli jo ehtinyt paikalle ja hätäisimmät jo pesimäänkin. 




Laitoin tuohon vielä vuoden takaisen koosteen Algaidan metsän isojen haikaroiden pesäkoloniasta, siellä kattohaikaran komennossa oli koko joukko kapustahaikaroita sekä harmaahaikaroita, videon taustalla kuuluu paikalla yhdyskuntana pesivien haarahaukkojen hirnuntaa. 




Barbaten luontopolun vaiheilla tutustuimme kunnolla iibiksiin. Pronssi-iibikset ruokailivat joukolla polunvarren laitumilla ja lätäköillä, välillä hyvin luottavaisinakin. 




Barca de Vejerin töyhtöiibiksiä kävimme myös katsomassa, pesintä oli hyvässä vauhdissa ja lintuja paikalla paljon. Ruokailupaikoilla jäi vielä käynti tekemättä. 




Tarifan vieressä Los Lancesin polulla huomasimme joen yli kulkevaltta sillalta runsaasti kaloja, jotka olivat tulleet nousuveden myötä jokeen ruokailemaan, tosin perässä oli tullut isompiakin kaloja jotka kai mielivät ruokailla noiden pienempien kustannuksella.