Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 8

 

Panoraamaa Pulmankijärveltä

 

Heinäkuun ensimmäisen päivän aamu ja päivä kului Pulmankijärvellä. Kävimme hiekkarannalla ja järven eteläosassa. Lämpö nousi päivän mittaan 22 asteeseen, tuuli oli navakkaa lounaista, pilvipeite vähäistä. Tyllejä pesi tienvarressa ja rannoilla, rantasipejä varoitteli veden äärellä ja ampuhaukallakin tuntui olevan pesänsä jossakin lähellä. Iltapuolella lähdimme komppaamaan länsipuolen tunturinummille ja jängille. Kapustarintoja hälytteli pitkin matkaa, lammilla pesi joutsenia, kurkia, tukkasotkia, alleja ja mustaviklokin. Lapinsirkkuja löytyi jängiltä ainakin neljä. Punakuiripari varoitteli aktiivisesti polun varressa lähtiessämme maastoon ja uudestaan kun tulimme takaisin toisesta suunnasta. Heillä oli muutakin varottavaa, ampuhaukka etsi saalista järven laidalta ja kaikkiaan kolme tunturikihua kierteli tienvarsisoita etsien jotakin syötävää, linnunpoikaset olisivat varmaan kelvanneet kun jyrsijöitä ei näkynyt missään. Kuikan huutoa kuului muutamasti Pulmankijärven suunnasta. Perjantaiaamunkin 2.7. kiertelimme tällä kertaa Isonkivenvaaran itä- ja Nuorgamin eteläpuolella. Tienoon pikkulammilla ja lähijängillä kierteli kai 25 tunturikihua, taisivat tulla Norjan puolelta meren ääreltä, pikkuparvina se viettivät aikaansa lähilammilla ja tunturin rinteillä. Kapustarintoja vihelteli täälläkin toistakymmentä, sinirintoja lauloi kolme. Liroja hermostutti erityisesti kihujen liikenne. 

 

Punakuirikoiras vahdissa

Iltapäivällä lähdimme sitten palailemaan pitkin Tenon vartta ensin Utsjoelle ja lopulta Karigasniemelle. Oli yhä lähes pilvetöntä, tuuli puhalsi kovaa nyt koillisesta ja sen mukana päivä oli viileä. Matkan varrelta poimimme havaintoja merilokista, lapintiiroista, ampuhaukasta ja pikkukuoveista. Tavoitteena oli päästä Karigasniemen Ailigakselle ja siellä olimme vielä saman päivän kuluessa. Pikku iltakävelyn tunturin alarinteillä teimme ennen nukkumaan menoa. Tunturikihuja oli kaksi täälläkin, sinirinta lauloi, kapustarinnat varoittelivat, samoin pikkukuovi ja taivaanvuohi soidinteli. Kävimme kuitenkin nopeasti nukkumaan. Kolmannen päivän käytimme sitten kunnon komppauskierrokseen tunturin huipulla ja takamailla. Kulku olikin aiempaa rankempaa koskapa lämpö nousi taas hellelukemiin. Viilennystä sai tunturin pohjoispuolen lumilaikuista, suorastaan jäitä hattuun. Kapustarintojen vartiopalvelu hälytti taas koko ajan, sinirintoja huomattiin sekä laulajia että varoittelijoita. Korppien lentopoikue kierteli täälläkin. Illalla siirryimme Piesjängän erotusaidan tuntumaan odottamaan vuorokauden vaihtumista ja lintujen laulun alkamista.

Sunnuntaiaamun 4.7. aloitin puoliyön jälkeen. Pajulinnut aloittivat laulunsa ja lapinuunilintukin alkoi laulun kello 00:45 (normaaliaikaa, en ole siirtänyt enkä siirrä enää koskaan kellojani kesäaikaan). Laulajien määrä lisääntyi aamun edetessä, Ailigasjängän lähellä kuulin sepelrastaankin laulavan. Aamukierroksen jälkeen kävin minäkin unille ja päivällä ajoimme sitten Kevon luonnonpuiston eteläpään parkkikselle tekemään polkukierroksen Luomusjärville ja takaisin. Etelätuuli oli leutoa ja taivas pilvetön, lämpö nousi hellelukemiin. Toki muutama kahluuosuus viilensi ainakin jalkoja sopivasti. Linnut olivat helteessä vaisuja, korpit ja keltavästäräkit sekä sinirinnat jaksoivat kyllä, ja tietysti rastaat ja urpiaiset. Maanantaina suuntasimme Menesjärveltä Lemmenjoen kansallispuiston parkkipaikalle. Komppasimme jokivartta Joenkielisen laelle ja toiselta puolelta takaisin. Helle puhkui jo 30 asteen teholla. Meillä oli vettä mukana mutta pari kertaa varasto piti täydentää matkan varren puroista. Samalla oli hyvä kastella paitakin läpimäräksi, se viilensi sopivasti kun kiipesi polkua tunturille. Huipulla tuuli, lounaasta navakasti, metsässä sitä ei juuri tuntunut. Lintulajisto jäi vähiin, pariinkymmeneen. Leppälintuja, kapustarintoja, sinirintaa ja varoittelevaa valkovikloa videoin muun muassa. Pitihän kameroita käyttää kun niitä tässä kelissä jaksoi raahata mukanaan.

Käynti seidalla

Kuudennen päivän aamuna lähdimme Lemmenjoelta Kittilän Taatsijärvelle. Tämä jos mikä oli retken nostalgiaosuus, täällä olin ollut ensi kertaa Lapissa, vuonna 1973 kun olimme Rannikon Karin ja Leppäsen Markun kanssa kolmistaan retkellä Varangille ja takaisin. Kari tuon paikan tiesi jo entuudestaan ja hieno se on edelleen. Helle puhalsi edelleen lähes 30 asteen teholla. Kuukkeleita järvenrantakierroksella oli edelleen, mutta muuttohaukka oli menneeseen verrattuna täysin uusi tuttavuus, ehkä seidan lahja siitä että tulin taas käymään. Vuonna 1973 paikalla oli sauna missä peseydyimme, nyt kävimme peseytymässä Taatsijärven alapuolen järvessä. Matka jatkui Kittilää kohti, Sirkkaa ennen oli tienvarressa opastus Akanrimmen lintutornille. Täällä asusteli neljä lokkilajia, lapintiiroja ja kuikkaperhe. Jänkäkurpan soidinta kuulimme kun nautimme eväitä. Retken ensimmäinen hirvi oli näkynyt vähän aiemmin. Ajoimme vielä Pallaksen suuntaan ja siellä vietimme seuraavan yöttömän yön.

Aamukierrokselle keskiviikkona 7.7. lähdimme Palkaskeron huipulle. Hellepäivä tästäkin oli taas tulossa, linnut hiljaisia. Niittykirvisiä oli tietysti pitkin matkaa, kivitaskuja ja kapustarintoja lähempänä huippua. Tuuli ylhäällä oli totutun navakkaa, lounaasta edelleen. Huipulla ohi lensi retken ensimmäinen pulmunen ja lasketuessamme rakkakivikon poikki Vatikurun suuntaan huomasimme myös nuoruuspukuisen pulmusen syntymäkivikossaan. Korppeja kierteli komeissa maisemissa, joesta löytyi retken ensimmäinen koskikarakin. Kuukkeli, rastaat, järrit ja pajulinnut viihtyivät metsävyöhykkeessä. Me lähdimme jatkamaan Muonioon. Putaanrannan lintutorni oli kueskustan tuntumassa, telkkiä oli ainakin neljä poikuetta, uivelokin siinä liepeillä, tilhikin lensi yli. Jatkoimme matkaa Kätkäsuvannon tornille, nimeltään Yrjön ja Jussan lintutorni. Haapanoita ja telkkiä oli täällä ja välillä merikotka kävi yläpuolella häiritsemässä niiden rauhaa. Ilta kääntyi sateiseksi kun saavuimme Enontekiön Mannakosken tornin parkkikselle ja päätimme jäädä yöpymään.

Aamulla pistäydyimme tornilla, täällä oli virtaava joki vieressä ja runsaasti sekä hyttysiä että mäkäräisiä. Vieressä oli maan lähes paras helposti tavoitettava palsasuo, mutta nähtävää siellä vain tuulihaukan ja lapinharakan verran. Valkoviklot ja lirot pitivät kyllä ääntä. Tornipolulla oli laulava sinirinta ja varoittelevia pajulintuja. Karesuvannossa kävimme tankkaamassa sekä polttoainetta että vettä ja palasimme takaisin Enontekiön Sotkajärvelle. Tämä oli tuttu lintupaikka, nytkin siellä runsaasti tukkasotkia, parvi uiveloita, alleja, mustaviklokin suolla. Meidät tavoitti taas rankka saderintama ja Muotkajärven luo pysähdyimme syömään sateen ajaksi. Siinä samalla tuli käytyä järvessä pesullakin, tosin sateen loputtua hyttyset olivat todella nälkäisiä ja niiden pistoksia keräsin tuhatmäärin kaikkialle nahkaani. Jatkoimme Hettaan missä kiersimme Jyppyrän polut. Vanha seitapaikka oli tämäkin, linnuista paras kai koppelo. Yöpymään pysähdyimme Käkkäräjoen Siltakoskelle.

Aamulla kävimme pesulla veneenlaskupaikalla ja jatkoimme Ketomellaan. Aamukävely johti Pippokeron huipulle ja takaisin. Oli perjantai 9.7. emmekä juuri olleet selvillä paikallisesta maailman menosta. Tunturin huipulta huomasimme kaukaa lähestyvän juoksijoiden jonon. Kyseessä oli joku ultrajuoksu missä piti kisata koko matka kansallispuiston päästä päähän. Kuuntelimme ja kuvasimme kiurua tunturin yllä, kapustarintoja ja niittykirvisiä. Palatessa polku oli täynnä juoksijoita joten me pujottelimme vaihtoehtoisia reittejä sen lähistössä aina kun niitä oli saatavissa. Kuikka ui Hietajärvellä, mäntykankaalla tuli vastaan lapintiaispoikue. Päivän lajimäärä pysytteli ties monettako kertaa vain parinkymmenen korvilla. Yöpymään ajoimme Kittilän Tepastolle, ja meitä huvitti miten kylän väki tuntui tekevän jatkuvia kontrollikäyntejä yöpaikallamme ettemme vain käyttäisi hyväksemme esimerkiksi kylän jätepistettä. Emme käyttäneet. 

 

Niittykirvinen tunturissa

Kymmenennen päivän aamuna lähdimme sitten kohti Leviä, minkä kautta olimme jo kerran retkellä aiemmin menneet. Nytkin pysähdyimme Akanrimmen lintutornille, kuikkapari oli paikalla edelleen, pikku- ja harmaalokit pesillään. Pari tilheäkin lensi nyt ohi. Jatkoimme Kittilän keskustaan, kauppaan ja samalla Karinnokan lintutornille. Lähellä pesi iso törmäpääskykolonia ja lintuja oli kuvattavaksi asti. Jatkoimme Porttijärven lintutornille. Se oli metsän peitossa ja lintuja saattoi nähdä vain puiden välistä. Tornin vieressä oli kyläyhdistyksen autiotupa ja ranta oli hyvä uinti- tai pesupaikka. Käpylintuja oli tornipolun varressa runsaasti, isompaa lajia. Sepelkyyhkyjäkin näkyi taas pitkästä aikaa. Kallon kylällä oli toinenkin torni, Lompolojärvellä. Tämä oli lintuisampi paikka. Järvellä ui telkkiä, tukkasotkia, heinäsorsia ja haapanoita, joutsenia oli sekä tällä että naapurijärvellä. Länsipuolen metsässä oli ampuhaukan pesä, poikasten kerjuu kuului hyvin torniin. Jatkoimme yöksi Totovaaran parkkialueelle. Siltä oli merkitty joutsenpoluksi nimetty reitti kulkemaan Latvajärven lintutornille, sen kävimme läpi sunnuntaina mutta kierros oli odotettua rankempi koska polkua ei ollut pidetty kunnossa ja tornikin oli kaadettu ja poltettu, toki myös helteinen sää kysyi kuntoa. Polkua käyttivät vain porot ja hirvet, päälle oli paikoin kaadettu raivattua koivu- ym taimikkoa. Latvajärvelle ei nähnyt juuri mitään ilman tornia, polun varressa oli sentään kahdesti pohjantikka, valtalajeina pajulintu ja järripeippo, runsaimpina siivekkäinä hyttyset. Hieno reitti oli suotta päästetty rapistumaan ja tuhottu.

Kolarin puolella kävimme Ylläslompolon lintutornilla, tämä paikka oli linnustollisesti parempi mutta korjattavaa oli täälläkin pitkoksissa ja laavu tornin takana poltettu täälläkin. Kaukoputkea tornilla tarvitaan, järvi on sen verran kookas. Taveja ja telkkiä oli vedessä eniten, vanha kaakkuri ui keskellä järveä. Taveja oli viereisen suon lammillakin, tylli kierteli suon yllä, pyy nousi polun vierestä. Pikkulokkipari lenteli järvellä. Äkäslompolossa oli Kolarin toinen lintutorni, haapanan ja telkkiä onnistuimme siellä näkemään. Pari tervapääskyä ja sepelkyyhky lensivät yli. Kittilän Kaukosessa kävimme taas tauolle.

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 7

 

 

Urupään pikkukuovi vahdissa

 

Keskiviikko 23.6. aloitettiin Posion puolella Riisitunturin kierroksella, teimme Riisin riettaan reitin. Sinipyrstöjä lauloi täälläkin ainakin kolme koirasta kuulimme. Peukaloisiakin lauloi kolme koirasta, pohjansirkkuja kaksi, molemmilla perheet. Tunturinummella varoitteli pikkukuoveja ja korppien poikueparvi kierteli aluetta. Ukkoset taisivat tältä erää olla ohi ja niiden myötä ilma oli viilentynyt toistakymmentä astetta. Kitkan ja Käylän kautta siirryimme Sallaan, Sallatunturin lähellä pidimme taukoa ja yöpymään menimme viimesyksyiselle löydöllemme Termusjärven tornin parkkipaikalle.

Torstaiaamu oli taas sateinen mutta Termusjärven tornissa on katto joten siellä seurailimme aamun lintuelämää järvellä ja ympäröivällä suolla. Rastaat, leppälinnut ja järripeipot olivat innokkaimmin äänessä, järvellä oli tukkasotkia, telkkiä, haapanoita, heinäsorsia ja joutsenia, suolla kahdeksan kurkea. Matkamme jatkui Sallasta Pelkosenniemelle ja sieltä Sodankylän rajoille. Pyhätunturin opastuskeskukselta lähdimme Noitatunturin laelle, kapuaminen rakkakivikossa kannatti, huipulta oli hienot näkymät pitkälle joka suuntaan. Sinipyrstön laulun kuulimme täälläkin. Reitiltä palattuamme ajoimme Luoston suuntaan yöpymään. 

 

Luoston leppälintuja

Perjantaina 25.6. aamupalan jälkeen kiersimme Luoston Rykimäkeron reitin. Järripeipot ja leppälinnut olivat reitin tyypillisimmät laululinnut, mukavimpina löytöinä kolme laulavaa taviokuurnaa. Reitin varresta löytyi myös uusi pohjantikan pesä jolta otin lisää videota Kuusamossa kuvaamieni jatkoksi. Retken jälkeen lähdimme Sodankylään kaupoille, olihan tässä käsillä pitkä viikonloppu juhannuksineen. Ruokatäydennyksen jälkeen ajoimme Viiankiaavan parkkipaikalle ja kävelimme luontopolun ympäri erittäin sakeassa hyttysparvessa. Tämä oli retken ensimmäinen paikka missä itikat todella ahdistelivat niin että se tuntui. Viiankiaavan tornissa oli västäräkillä pesä, järvellä ui arvoituksellisesti kuikka, rannan pensaikossa pohjansirkuilla oli lentopoikue. Koppelo karkasi lentoon polun varresta. Yöksi jäimme parkkikselle rasvaamaan hyttysenpistoksia ja nukkumaan.

Juhannuspäivä aloitettiin uusimalla Viiankiaavan kierros. Keskityin eilistä enemmän kuvaamaan videoita. Järvellä kuikka oli tuonut nyt esiin koko perheensä, puolison ja pari pientä poikasta joita emot ruokkivat pikkuruisilla sinteillä. Suolla seurasimme orvon poronvasan seikkailuja ja kohta huomasimme että sitä seuraili joku muukin. Nuori maakotka nousi lähistöltä, lensi puiden välissä järven laitaan ja seuraili puusta poronvasan liikkeitä. Se kai huomasi myös meidät koska lähti sitten puiden suojassa päinvastaiseen suuntaan ja edelleen järven taakse. Joutsenia oli suolla kaksi paria, kurkia samoin ja lisänä viiden esiaikuisen parvi. Eiliset pohjansirkut olivat edelleen paikalla.

Matka jatkui edelleen kohti pohjoista. Pysähdyimme Ilmakkiaavan lintutornille, hiljaista siellä nyt oli. Tien varresta poimimme myös Peurasuvannon tornin, paikka oli hienon näköinen mutta lapinharakka jäi ainoaksi mainittavaksi havainnoksi. Sää oli kolea, tuuli luoteesta. Suunnistimme kohti Sompion luonnonpuistoa ja kun saavuimme Sompiojärven rantaan, huomasimme että koko joukko muitakin oli päättänyt tulla juuri tänne juhannusta viettämään. Muuan ulkomaalainen pariskunta haaveili kai yöpymisestä teltassa järven rannalla, mutta hyttyset olivat niin uusi ja raju elämys että ensin toinen ja sitten toinenkin hävisi autoon yöpymään ja lopulta lähtivät etsimään vähemmän luonnonläheistä lepopaikkaa. Meitä ei enää muutama hyttynen häirinnyt, niitä oli vähän Viiankiaapaan verrattuna.

Juhannussunnuntai otettiin vastaan Sompiojärvellä. Lähdimme komppaamaan retkipolkua Terävä-Nattasen suuntaan mutta sade yltyi sen verran reippaaksi että palasimme tunturin juurelta takaisin. Leiripaikan kaivosta täytimme auton juomavesivaraston ja ajoimme vähän matkaa Pyhä-Nattasen huipulle vievälle polulle. Tuon kierroksen sitten teimmekin. Järvellä kierteli aamulla pari merikotkaa ja kuikka. Polkujen varressa oli parikin pohjansirkkuperhettä, pohjantikkakin kuulutti reviiriään. Pyhä-Nattasen huipun maisemat olivat hienot mutta lintuja siellä ei juuri ollut. Päivän mittaan komppasimme parikymmentä kilometriä joten nukkumaan teki jo aikaisin mieli. 

 

Pyhä-Nattasen huipulta

Maanantaiherätys tapahtui Sompion yläparkkiksella. Lähdimme Tankavaaraan, siellä valitsimme reiteistä ”kuukkeli”- ja ”geologisen” kierroksen. Taviokuurna lauleli täälläkin parissa paikassa, muuten linnusto oli aika hiljaista ja vähälukuista. Jatkoimme Kiilopään parkkipaikalle, siellä oli väkeä. Me emme nyt kiivenneet perinteisesti huipulle, siellä olivat kaikki muutkin. Kiersimme tunturin laitoja ja palailimme takaisin Luulammen kautta. Lintuja oli edelleen hyvin vähän, tärkeimpänä viihdyttäjänä korppien lentopoikue. Tiistaiaamulla heräsimme varhain jotta ehtisimme käydä huipulla ennen kuin se taas täyttyisi turisteista (niitähän mekin olimme). Kapustarintoja oli huipun liepeillä kuusi, korppeja tuttu poikueparvi, eikä sitten juuri muuta. Erityisesti kiirunat ja keräkurmitsat pysyivät meiltä piilossa. Autolle palattuamme olikin aika käydä kaupassa Saariselällä ja samalla tyhjentää auton septitankki, huoltamolla oli hyvä tyhjennyspiste. Pohjoiseen päin jatkoimme. Urupään luona teimme kierroksen, pikkukuovia kuvasin kun se seurasi meitä varoitellen pitkin matkaa. Ajo jatkui Inariin Tuurukosken luontopolulle minkä kiersimme keskiyön auringossa. Maisemat olivat hienoja, linnut vähissä. Pitkin jokivartta sentään sipit seurasivat meitä tasaisin välein.

Kesäkuu alkoi olla lopussa, 30. päivän aluksi kävimme toteamassa ettei Mierasrovalla ollut luvattua näkötornia, se oli purettu. Mierasjärven tien varressa varoitteli taas pikkukuoveja ja riekolla oli poikue. Kevon luonnonpuiston pohjoisosan polulla teimme pienen kierroksen, ehdimme juuri ja juuri katsomaan kanjonin alkupäätä. Retken ensimmäiset lapintiaiset huomasimme vasta nyt, samoin sinirinnan, joka kyllä suostui hyvin kuvattavaksi. Hänen puolisonsa vilahti vain hetkittäin näkyviin, huolehti kai jälkikasvusta kun koiras kiinnitti meidän huomiomme itseensä. Alleja ui järvellä ja keltavästäräkit varoittelivat ympärillämme pitkin matkaa. Tavoitteemme oli kuitenkin vielä saavuttamatta ja Kevolta ajoimmekin sitten suoraan Pulmankijärven viereen. Kaukoputkella löysin järveltä kuikkaparin, isokoskelon, kala- ja harmaalokin, tien varressa tarkkaili tilannetta tylli ja kapustarinta. 

 

Sinirintakoiras vahdissa

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 6

 

 

Lintutornin parkkiruuduissa 

Torstaina 17. kesäkuuta matkamme jatkui Pohjois-Karjalassa kunhan ensin heräsimme ja nautimme aamupalaa Liperin Kuoringan rannassa, selällä ui kahdeksan kuikan parvi, sen näki auton ikkunasta. Saavuimme Liperin Mattisenlahden luontopolun ja tornin parkkikselle. Siellä muistin käyneeni ensi kerran heinäkuussa 1973 ja nähneenikin peräti suopöllön, Lähteenojan Jarin kanssa olin silloin ensimmäisellä Suomi-kiertueellani ikinä. Lintutornin parkkiruudut oli nyt merkitty haarahaukan kuvin jätevesipuhdistamon taakse, reitti kulki pitkin altaiden reunoja. Lahti oli laajalti ruoikon peitossa, avovesi kaukana. Kaulushaikara huuteli, ruskosuohaukka kierteli, taivaanvuohi mäkätteli ja kuovi varoitteli, altailla oli telkkäpoikue ja tavien koirasparvi.

Lieksalla oli tarjota Kolin kansallispuisto kansallismaisemineen, ja huipuille me kiipesimmekin. Huiput olivat ritariperhosten valtaamia, toki paikalla oli myös runsaasti turisteja mutta hyvin mahtuivat perhoset ihmisten joukkoon. Alapuolen metsäpolkujen varressa lauloi kolme peukaloista ja idänuunilintu. Illaksi jatkoimme Lieksan Patvinsuon kansallispuistoon ja teimme suon puolella pienen pitkospuukävelyn. Pikkukuovi soidinteli suolla, vanha merikotka lensi paikallisen tuntuisesti itään. Suon laidalla oli runsaasti majavien oleskelun jälkiä. Tilaa oli joten häiriötön yöpymispaikka löytyi helposti ja järvessä kävimme myös iltapesulla.

Perjantaina oli taas hellettä, ja me päätimme kävellä Suomunjärven ympäri. Linnustossa alkoi näkyä lievä pohjoinen leima, leppälinnut lauloivat, käet kukkuivat, urpiaisia lenteli, järrejä ryysteli ja rastaat olivat punakylkiä ja räkättejä. Pitkän kierroksen päätteeksi kävimme kaupassa Lieksassa ja ajoimme sitten Valtimon kautta Rautavaaraan, kohteena Tiilikkajärven kansallispuisto. Emme olleet ainoita, paikalle oli kerääntynyt runsaasti väkeä ja autolle oli haastavaa löytää parkkipaikkaa. Yöpymään kuitenkin jäimme ja kun päiväretkeilijät lähtivät illalla pois jäi autollekin sopivan rauhallinen paikka.

Lauantaiaamuun heräsimme ja aamupalan jälkeen lähdimme kiertämään puiston eteläosien polkuja. Kukkivat villat tekivät soista valkoisia. Kapustarinta, käkiä ja pikkukuovi kuuluivat elävän täälläkin, reunametsistä löytyi pohjantikka. Järripeipoilla oli jo lentopoikasia, leppälinnut varoittelivat vasta pesillään. Ensimmäinen pohjansirkku löytyi myös suonlaidan korvesta. Räystäspääskyillä oli pesä varaustuvan katonrajassa. Järvi oli hieno, olisi varmaan kannattanut täälläkin käydä sen pohjoispäässä, ensi kerralla sitten... Meidän tavoitteemme olivat pohjoisempana. Autolle palatessa ohi lensi ruskosuohaukkakoiras, pesivältä sekin vaikutti.

Matkasimme kohti Kajaania. Sieltä etsimme Kuluntajärven lintutornin. Järvellä risteili kymmeniä pikkulokkeja ja tornista voi seurata viereisen puun pöntössä pesiviä kirjosieppoja. Jatkoimme evästauon jälkeen matkaa pohjoisemmas, Taivalkoskelle. Iiviänperän lintutornilla kävimme, torni alkoi olla rapistunut ja erityisesti sinne vievät pitkokset huonossa kunnossa. Kilometrin päässä oli levähdyspaikka jolla silläkin oli ollut pitkospolku jokirantaan, nyt hautautunut pajukon alle. Merikotka päivysti jokivarren kuusen latvassa, sorsat, tiirat, kahlaajat ja joutsenpari siinä alapuolella silmälläpidettävinä. Maisemat olivat hienoja, toivoisi vain että paikat kunnostettaisiin entiselleen. Toki vieressä on Kylmäluoman retkeilyalue ja kaikki kunnostustoimet onkin keskitetty sinne...

Yötä vietimme tienvarren levähdyspaikalla ja aamulla jatkoimme Kuusamoon, tankkiin piti saada täytettä ja toinen piti saada tyhjäksi. Kuusamossa vedenpuhdistamon vieressä olikin mainio paikka septitankin tyhjennykseen, meitä retkiautoilijoitakin oli ajateltu. Sää oli sateinen ja kolea. Jatkoimme perinteisille paikoille Konttaisen parkkipaikalle Valtavaaran tienoille. Vaarat olivat pilvien peitossa. Kiipesimme Konttaiselle ja kuvasimme sekä pohjantikkaa pesällään että laulavia sinipyrstöjä, välillä ihan edessä tai yläpuolellakin. Kuukkelit liikkuivat hillitymmin, tilhiä huomasimme, samoin pohjansirkun. Kävellen tutustuimme sekä järven rantaan että lähitienoisiin Virkkulaan asti. 

 

Sinipyrstö laulaa pilvessä

Seuraavankin aamun vietimme samoissa maisemissa, lisää kuvia ja videoita tuli samoista aiheista, hauska äänensä hukannut käki huvitti meitä koko aamun 'laulullaan'. Matka jatkui Vuotunkiin ja sieltä Antinperän tornille. Sää pysyi sateisena, Ala-Kitkalla Kaukosaaren tornilla käydessä pilvien rakoillessa lämpö nousi nopeasti helteiseksi. Tutustuimme myös Oivangin lintutorniin ja kosteikkoon, näillä paikoilla en ollut ennen käynytkään. Sää tuntui muuttuvan ja kohta iskivät parin tunnin rajut ukkoset. Niiden ohitusta odottelimme Vasaraperän lintutornin parkkipaikalla. Tornipolun varressa pohjansirkuilla oli poikue maastossa. Lahdella ui joutsenia ja härkälintuja, pesivä nuolihaukka jahtasi sitkeästi tiiroja mutta joutui lopulta tyytymään korentoihin. Sateiden mentyä ilta oli todella tyyni ja seesteinen, kesäpäivän seisauksen lyhintä yötä jäimme viettämään Mustalammin-Mustavaaran maisemiin. Ohittanut ukkosrintama oli todella laaja, se ulottui Kemijärveltä Kajaaniin.

Tiistaiaamuna 22.6. kävimme kaupoissa Kuusamon keskustassa ja samalla kiertelimme keskustan lintupaikkoja etsien. Kirkkolahden lintulavan ja Jätärin tornin katsastimme, Torangin vanhalla tornilla ja Vihtasalmen tornillakin kävimme ja sieltä yritimme Ahvenlahdelle, perille emme kuitenkaan ehtineet. Sää muuttui jälleen nopeasti ja kiire oli marssia takaisin autolle kun uusi laaja ukkosrintama rymisti yli. Palatessamme takaisin oli iso puu kaatunut poikittain tielle, sen jouduimme osin raivaamaan pois edestä päästäksemme jatkamaan matkaa. Riisitunturin parkkipaikalle tulimme viettämään seuraavaa yötä. Maisemat olivat avarat...

Etelän yöt jäivät etelään, nyt edessä yötöntä yötä...

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 5

 

 

 

Lupinlahden rastaskerttusista yksi

Kesäkuun viidentenä teimme poikkeuksellisesti yhdessä Seijan kanssa kävelyn Keltin altailla ja Kymen paviljongin takaisessa metsässä. Hellettä oli, +26 astetta, linnut sen mukaisesti hiljaisia. Pikkusieppo löytyi Kymen paviljongiltakin. Seuraavana päivänä Seija taas oli työssä, helle jatkui ja minä kävin Kouvolan Takamaan ja Raavuoren maastoissa. Tuolla tavallisesti käymme marjastamassa, nyt viereisessä pusikossa lauloi viitakerttunen ja etäämpänä pelloilla peräti kaksi peltosirkkua. Sellaisia en ollut vähään aikaan kuullutkaan, niin tarkkaan ennen yleiset peltoaukeiden laulajat ovat hävinneet. Seitsemäntenä päivänä helle jatkui aamulla mutta vaihtui päivemmällä sateisiin. Seijan kanssa kävimme ensialkuun Saksanaholla mutta poistuimme pian ravakan ukkoskuuron alta. Lopulta ajoimme Sippolan arboretumille mutta sitkeä ukkonen vainosi meitä sinnekin. Sateen mentyä ohi teimme pienen metsäkävelyn ja jatkoimme Junkkarinjärvelle. Pelloilla raksutti kolme ruisrääkkää, taivaalta laskeutui kahdeksan arktisen tyllin muuttoparvi toviksi ja jatkoi pian matkaansa pohjoiseen. Harmaasorsapari löytyi järveltä, satakielet lauloivat ja pensastaskutkin aloittelivat. Auringonlaskun jälkeen kävimme vielä Teutjärven tornissa, kaulushaikarat tuuttailivat, käet kukkuivat ja pimeän tultua niityllä aloitti viitasirkkalintu raksutuksensa.

Päivä ehti vaihtua mutta ajoimme yöllä Elimäenjärvelle ja kävelin yksin järven ympäri, Seija kävi jo nukkumaan. Käkiä kukkui neljä, viitakerttusia lauleli kymmenen, ruisrääkkiä kaksi, pensassirkkalintu sirisi ja Moision luona avautui kuhankeittäjäkin huhuilemaan. Samoin avasi ääntään kevään ensimmäinen luhtakerttuseni. Autolle saavuttuani otin minäkin pienet torkut ja kotiin ajelimme aamukahdeksan jälkeen. 

 

Näiden aikaan Mustilassa...

Yhdeksäntenä päivänä helle jatkui, kävimme turistikierroksella Mustilan arboretumissa, lintuja näimme vähän, kukkia ja puita sitäkin enemmän. Kesäkuun kymmenes päivä hellekierroksemme lähti Anhavan majalta ja kiersimme perinteisen latureitin ympäri. Pihlajaperhosia lenteli metsässä, hiirihaukka yläpuolella, polun varresta lensi pyy ja lähes jaloista lähti karkuun koppelo poikasineen. Emosta otin pienen videonkin. Metsokukkokin tuli vielä vastaan ennen retken loppua. Anhavan päässä lauloi myös pikkusieppo. Helle jatkui vielä perjantainakin (11.6.). Kävimme kävelyllä Elimäenjärvellä ja sen jälkeen kierroksen Oivonojan savikuopilla, Seijan vanhoilla tiluksilla. Keväiseen verrattuna nyt oli hiljaista, tuhannet hanhet olivat poissa, laulavia lintujakin oli vähän. Oivonojan kuopilla oli muutamia kahlaajia, tylli kai matkalla pohjoiseen ja suokukkokoiraat jo etelään lähdössä. Joutsenparilla oli seitsemän poikasta, samainen pari taisi tulla ensi kerran lammelle pesimään jo toistakymmentä vuotta sitten. Lauantaikierros suuntautui Saksanahon lammelle ja Keltin altaille ja keskeytyi taas lähestyvään saderintamaan. Haapanoita oli kokoontunut Keltin altaiden viereen pelloille kuusikymmentä. Saksanahon lammen erikoisin lintu oli tukkakoskelokoiras. Sunnuntaiaamuna sade jatkui mutta lähdin kuitenkin Keltin altaille. Joutsenparilla oli täälläkin neljä poikasta. Yksi vakituisista harmaapäätikoista oli joutunut tiellä auton yliajamaksi. Tunnelma alkoi vaatia lähtöä kauemmas. Seijalla ei ollut nyt juuri keikkoja tiedossa, kotihoidossa riitti kesäsijaisia. Nyt oli oikea aika lähteä pidemmällekin retkelle, koronarokotusten ykköspiikit oli saatu ja vahvistuspiikkien aika oli vasta heinäkuun lopulla ja elokuun alussa. Kadun putkiremonttikin alkoi lähestyä taloamme nopeasti ja heidän huoltovarikkonsa oli muutenkin ihan ikkunamme edessä...

Maanantaiaamuna 14.6. varustimme auton retkeä varten ja lähdimme Korialta perinteisesti Haminan kautta Virolahden suuntaan. Lupinlahdella lauloi yhä kaksi rastaskerttusta, peräti 45 räyskää kierteli lahdella saaliin toivossa. Joutsenparilla oli täälläkin viisi poikasta. Virolahden Leerviikissä oli vain pesiviä lintuja. Vilkkilänturalla oli vihdoin kahlaajia, mustaviklot muutolla etelään kuten metsäviklotkin, parhaana havaintona jänkäsirriäinen. Pikkusieppo lauloi yhä, valkoselkätikkakin näkyi ja kuhankeittäjä oli myös paikalla. Idänuunilintukin lauloi. Lintulahden puolelta kuulimme vielä luhtakanan ja pikkutikan. Tänne emme yöksi jääneet vaan ajoimme Lappeenrannan puolelle Haapajärvelle. Mitään varsinaista retkisuunnitelmaa meillä ei ollut. Päätimme vain katsoa lähistöltä karttaan merkittyjä lintutorneja, luontopolkuja tai jos kohdalle osui, kansallispuistojen tai muiden retkeilyalueiden maastoon merkittyjä retkireittejä. Mitään bongausrallia tästä emme halunneet emmekä lähteneet keräämään edes retkipinnalistaa kieltämättä hyvästä alusta huolimatta. Epävirallisena tavoitteena oli päästä viimeistään kesäkuun lopulla Pulmankijärvelle.

Tiistaiaamulla 15.6. lähdimme jatkamaan matkaa Haapajärveltä kohti Lappeenrannan keskustaa. Valtakadun varressa piti laulaman keltahemppo ja löytyihän se kun maamerkkinä oli pari panssarivaunua. Matka jatkui Konnunsuolle. Lintutornin ympäristössä kuovit pitivät huolta reviireistään ja poikasistaan. Suopöllö kierteli pelloilla, hiirihaukka taivaalla. Kävimme uudestaan myös Korvenkylän lammella, isovesipääskyä ei siellä enää ollut aikoihin mutta liejukanan sentään huomasimme. Seuraavaksi lähdimme etsimään Imatran Itä-Siitolan – Mansikkalan luontopolkua ja löysimmekin lopulta hyvin umpeenkasvaneen reitin Vuoksen varrelta. Lehto- ja pensaskerttua kummempia laulajia emme sen varrelta löytäneet. Seuraavaa luontopolkua tutkimme Simpeleellä Lahnasella. Tornia ei sieltä löytynyt vaikka luvattu oli, ei lavaakaan. Nuolihaukka piti reviiriä paikalla. 

 

Vilkkilänturan mustavikloja levolla kaukoputken läpi kuvattuna

Parikkalan Siikalahdelle saavuimme illalla ja otimme pienet iltatorkut pitkän päivän päälle. Sääksiä, ruskosuohaukkoja ja kaulushaikaroita riitti, ja kojun edessä torkkui härkälintu. Iltayhdeltätoista teimme vielä kävelykierroksen itäpuolen teillä, satakielet ja kaulushaikarat olivat äänessä ja yötaivaalla risteili korentojahdissa pari nuolihaukkaa. Luhtakana huusi, muuten vanha rantakanoistaan kuulu järvi oli hiljainen. Jatkoimme yöretkeä Saaren Akonpohjan tornille, siellä ensimmäinen kuhankeittäjä oli jo herännyt ja pari lisää kuului Tarassiinlahden tornille. Matkalla sinne huomasimme tien yli lentävän helmipöllön.

Pienten aamutorkkujen jälkeen jatkoimme Punkaharjulle ja kiersimme arboretumin tutkimusmetsän polun. Matka jatkui Kiteen Kuolemalamminsuon tornille joka oli lahonnut ja käyttökiellossa. Kuovit varoittelivat suolla jonne oli näkymä pitkospolun päästä. Päätyeenlahdella oli sitten enemmän lintuja, vieressä hyvä parkkipaikka. Matka jatkui entuudestaan tutulle Värtsilän Sääperille. Senkin pitkospolku oli päässyt huonoon kuntoon, torni oli kunnossa mutta lintuja ei ollut enää takavuosien tapaan. Suopöllö toki löytyi, kaksi laulavaa luhtakerttusta ja viitakerttunen. Yötä vetäydyimme viettämään sopivassa tienvarren puskaparkissa....

Lehtikuusikkoa Punkaharjulla...

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 4

 

 

Viitakerttunen laulaa

 

Seijalla oli keikkoja ja minä retkeilin Kouvolassa. 22. toukokuuta kierrokseni kulki Kuusankosken Saksanahon ja Ahlmanintien joutomailla. Kaksi viitakerttusta lauloi muiden jo aiemmin tulleiden laulajien lisänä. Kävin myös Lappalanjärven hiekkarannalla, pari paikallista kuikkaa ui selällä, sääksi kalasti ja käki kukkui. Keltin altailla lepäili kolmisensataa valkoposkihanhea, pari metsähanhea mukana ja rantapuissa liikehti jo päivän kolmas harmaapäätikka. Seuraavankin päivän Seija vietti töissä ja minä kuljeskelin kameran kanssa ympäri Keltin altaita. Linnusto oli saanut vahvistusta ruisrääkän ja parin pensassirkkalinnun verran. Löytyi myös paikallinen pohjansirkku. Kahdeksan kurkea pistäytyi altailla päivän mittaan, meriharakkapari oli löytänyt viihtyisän piilon syrjäisimmältä lammikolta, viitakerttunen lauloi nyt täälläkin. Kotitalon katolla pesivät kalalokit, pihapuissa lauloi leppälintu reviirillään ja katuja oli tulossa repimään auki vesijohtoja ja viemäreitä kunnostamaan tullut porukka. Yhtäkkiä paikka ei tuntunutkaan kovin viihtyisältä...

Maanantaina 24.5. lähdimme sitten uudelleen Virolahdelle. Leerviikkiin ajoimme suoraan ja muuttoa seurasimme rannasta pitkin päivää, pari käyntiä teimme Vilkkilänturalle ja Kurkelan suoralle. Sepelhanhia muutti pitkin päivää kaukaa etelässä, lähemmä 23000. Suosirrejä meni lähempää yksi parvi, 230 lintua. Muuten muutto oli hiljaista vaikka iltaa kohti tuulikin tyyntyi ja taivas kirkastui. Vilkkilänturalla asusteli kolme jalohaikaraa, heinätavi- ja lapasorsakoiraat pyörivät näyttävästi tornin edustalla. Seuraavankin päivän kulutimme samaan tapaan. Kuikkamuutto aamulla oli olematonta ja sepelhanhetkin jäivät vajaaseen 2300 muuttajaan. Mereltä tuli kuitenkin kevään ensimmäinen mehiläishaukkani ja myös haarahaukka. Tyvenellä ja aurinkoisella säällä aika kului kyllä ihan rannassa istuenkin. Vilkkilänturan molemmilla torneilla pistäydyttiin, kalasääskiä kävi paikalla viitisen eri lintua, mehiläishaukka muutti täälläkin.

Keskiviikkoaamu oli kylmä, mitään ei muuttanut Leerviikin aamussa. Lähdimme taas kohti Kouvolaa, toki pitkän kaaren kautta ensin Ylämaan Nurmelan torniin, Ryönänlahdelle ja sieltä Miehikkälän läpi. Itärajalla oli hiljaista. Paluumatkalla innostuimme etsimään Ylä-Hirvaan tornin. Vaikka polku oli kryptinen ja hankala ja itse torni vaikutti aika huteralta, jopa vaaralliselta, lintuja paikalla oli yllättävän hyvin. Puolilta päivin alkanut sade hääti meidät takaisin autoon ja lopulta Korialle. 

 

Korvenkylän ivp

Seijalla oli taas töitä ja minun piti keksiä retkiajanvietettä. Torstain 27.5. sää oli edelleen kolea ja sateinen. Keltin altaille oli sentään tullut kevään ensimmäinen pikkulepinkäiskoiras ja pääskyjen joukossa oli lukuisia törmäpääskyjä. Seuraavana aamuna vietyäni Seijan taas töihin jatkoinkin matkaa itään, Lappeenrannan ohi Joutsenoon. Siellä Korvenkylän lammella piti olla isovesipääskyn. Sade oli pehmittänyt maastoa ja oli lähellä etten jäänyt isolla autolla kiinni kun yritin kääntää autoa kapealla tiellä. No, hyvin siinä kuitenkin kävi ja linnunkin näin lopulta hienosti, ja sain siitä sekä kuvia että varsinkin tavoittelemani videon. Korvenkylä oli minulle kovin tuttu paikka, olinhan ollut viereisessä Rauhan sairaalassa vuoden päivät sivarina joulukuusta 1978 joulukuuhun 1979. Paluumatkalla kävin Lappeenrannassa Askolan altailla, kahlaajia odotin näkeväni mutta turhaan. Lopuksi kävelin kierroksen Sippolassa Hevoshaan arboretumissa. Siltä odotin aina paljon mutta yleensä turhaan, niin nytkin. 29.5. vein Seijan taas aamulla töihin ja jatkoin sitten Iittiin Urajärvelle Mukulanlahden torniin. Lajisto oli tuttua paikallista, mitään arktisen muuton tapaista en nähnyt, vain paikallinen merimetso vakiokivellä. Pohjoistuuli oli koleaa vaikka aurinko paistoi. Palailin Saksanahon ja Ahlmanintien joutomaiden kautta. Laululinnut olivat vaisuja. Keltin altailla paikallinen meriharakkapari innostui kuitenkin parittelemaan. Törmäpääskyjä oli tullut lisää, pesivän näköisiä nekin.

Toukokuun 30. eli sunnuntaina lähdimme taas Korialta Virolahdelle. Pohjoistuuli jatkui yhä mutta illalla oli jo tyyntyvää. Virolahden arktikapäivät olivat jo ohi ja saimmekin viettää aikaa pitkälti omissa oloissamme. Tulomatkalla kävimme Kurkelan rajasuoralla ja tornissa. Joku kiljukotka löytyi kaukana kaakon suuntaan kiertelemässä. Muitakin haukkoja oli nyt enemmän kuin aiemmin. Vilkkilänturan etelätornin lehdossa näimme paikallisen valkoselkätikkakoiraan. Leerviikin iltastaijilla muutti vielä runsaat 4000 sepelhanhea. Sepelhanhia riitti vielä toukokuun viimeisen päivän aamumuutolle vajaan tuhannen verran. Tundrakurmitsoja muutti yli kaksisataa, kuikkia vain muutama. Tuttu pikkusieppo lauloi yhä parkkipaikan takana. Vilkkilänturalla oli paikallisia petolintuja, eteläisen tornin edustalla viihtyivät taas tutut heinätavit ja lapasorsat. Kesäkuu alkoi Leerviikin aamumuutolla. Vielä löytyi kaksi sepelhanhiparvea, vähän kuikkia ja koskeloita muutolla itään. Vasta nyt määritin vuoden ensimmäisen pikkukäpylintuni. Vilkkiläntura tarjosi vai tuttuja paikallisia lintuja joten lähdimme käymään Virojoen uimarannalla ja louhoksella. Sen jälkeen ajoimme Pyterlahden äskettäin rakennetulle ilmavalvontatornille. Maisemat olivat hienot mutta petolinnut eivät olleet nyt muuttomielellä. Samat ruskosuohaukat kuin sieltä näimme myös Lintulahden tornista. Leerviikin illassa meidät yllätti 80 yksilön pikkujoutsenparvi joka muutti lähes ylitsemme koilliseen. Piti käydä vielä Turalla katsomassa etteivät olleet sinne jääneet, eivät olleet. 2.6. aamulla olimme taas Leerviikin rannassa ja jo ennen sinne ehtimistämme yli muutti 10 pikkujoutsenen parvi. Pari tuntia myöhemmin perässä seurasi vielä 85 linnun muuttoporukka, sekin aivan edestämme. Muita muuttajia ei sitten ollutkaan, vain kolme pientä sepelhanhiryhmää. Aamupäivällä kävimme Turan molemmilla torneilla, paikalliset linnut näkyivät valkoselkätikkaa myöten, yhdellä heinätavikoiraalla oli naarasseuraa. Lähdimme kohti Kotkaa. Ensiksi kävimme katsomassa Klamilan ilmavalvontatornia, sen vierestä löytyi kehrääjä, vuoden ensimmäiseni. Kolme hanhiparvea muutti kaukana itään. Mehiläishaukat soidintelivat tornin ympäristössä.

Matka jatkui Haminaan Lupinlahden tornille. Sen vieressä lauloi jo kolme rastaskerttuskoirasta. Kaulushaikara paitsi kuului myös näkyi kun lensi aivan ylitsemme edustan ruoikkoon. Kirkkojärvellä teimme kävelykierroksen ja samalla myös sen taakse Haralinmäelle. Seuraava pysähdys oli Kotkassa Rantahaan tornilla. Hoitoniityllä ei enää ollut muuttokahlaajia. Yötä jäimme viettämään Kotkan Meripuiston parkkipaikalle mutta paikka osoittautui rauhattomaksi, tuskin enää toiste yritämme samaa.

Kolmannen päivän aamulla heräsimme varhain ja kävimme visiitillä Katariinan puistossa. Linnusto oli aika vaisua. Pyhtään Heinlahden kautta suuntasimme Valkmusan kansallispuistoon Simonsaaren lenkille. Suolla oli runsaasti käkiä, kukkuvia ja lentäviä. Kuovit varoittelivat ja soidintelivat. Meidät yllätti mustapyrstökuiri joka sekin varoitteli aktiivisesti ja myös soidinteli. Illaksi ja yöksi menimme Moronvuoren polun parkkipaikalle. Polun varressa lauloi muun muassa pikkusieppo.

Teeret herättivät meidät soitimellaan neljännen päivän aamuun. Lähdimme uudestaan Simonsaaren puolelle. Käkiä oli edelleen, ja nyt näimme mustapyrstökuiriparin yhdessä. Koiraskuiri yhdessä kuovin kanssa vihoitteli kovin läheisen kalasääskenpesän mahdolliselle asukkaalle. Myös eilen nähty pikkulokkipari osoittautui paikalliseksi.

Paluumatkalla Korialle kävimme Teutjärven lintutornilla ja vielä Oivonojan savikuopilla. Silloin Seppo yllätti taas ilmoittamalla että Turussa Friskalassa olisi suohyyppä. Hän itse oli vakiopaikallaan Morgonlandetin saaressa eikä siis voinut lähteä lintua bongaamaan. Oli meilläkin pitkä retki taas takana, mutta kun minulla oli ikuisin tulikirjaimin takaraivooni muistunut episodi jolloin eräänä äitienpäivänä piti käydä suohyyppä bongaamassa Parikkalassa ja myöhästelylähdön takia lintu oli karannut ennen saapumistamme, päätin ainakin minä yrittää nyt uusintaa.

Seija ei halunnut enää mukaan, hän jäi Korialle ja minä lähdin kohti Turkua, en sentään vielä auringonlaskua. Niinhän siinä sitten kävi että saavuin paikalle läpi Turun iltapäiväruuhkan. Lintu oli edelleen paikalla ja tutut pääkaupunkiseudun kollegat sen heti minulle osoittivat. Kaukanahan se oli joten kuvasaalis jäi perin vaatimattomaksi, video siitäkin kuitenkin piti ottaa. Muinaisen mäherryksen valtava apina putosi harteiltani ja leppoisissa tunnelmissa köröttelin hämärtyvässä illassa kohti Koriaa... 

 

Kyllä sen tuosta tuntee...

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 3

 

 

Ei ollut turha retki, karikukon näki.

 

Jo huhtikuun puolella oli retkikalenterimme muotoutunut käytännössä Seijan keikkatyökalenterin mukaan. Kun hänellä oli työvuoro, minä lähdin autoretkelle samalla kun vein hänet töihin. Toukokuun neljäntenä lähdimme ensi kertaa kohti Virolahtea. Junkkarinjärven ja Haminan Lupinlahden tornin kautta saavuimme Vilkkilänturalle Kolsinpohjan tornille iltasella ja sen jälkeen vietimme tovin iltamuuton toivossa Leerviikissä. Muutto jäi pariin pieneen valkoposkihanhien parveen, paikallisia lintuja toki oli kohtalaisesti kolean pohjoistuulisesta säästä huolimatta. Seuraavan aamun muutto oli myös heikkoa, sentään vuoden ensimmäiset lapasotkat ja nuolihaukka siinä sivussa. Kurkelan tornilla kävimme katsomassa ettei autollamme uskalla ajaa parkkipaikalle ja tornikin on jäänyt puiden latvojen alapuolelle. Paluun Korialle teimme kiertäen vielä rajan pinnassa Nurmelan tornilla ja Väkevälän luhdalla. Yöpakkaset ja koillistuuli pitivät linnut vaisuina, vaikka hanhiparvia riitti monin paikoin. Kuudentena päivänä kävin aamulla Iitissä Mukulanlahden tornilla. Kuikkia muutti täälläkin koilliseen, näkyi kevään ensimmäinen käki ja suopöllökin nousi rantaluhdalta muutolle. Illalla sain viestin että Teuroisissa olisi hanhien joukossa kaksi punakaulaa, ne kävin katsomassa.

Hanhien lepäilyparvia Kouvolassa seurailin muutaman lähipäivän kunnes 11.5. lähdimme taas Virolahdelle. Nyt oli vaihteeksi lämmintä, iltapäivällä jo +22 astetta. Sen myötä Turalla Kolsinpohjan tornin edessä näkyi jo suo- ja lapinsirri. Iltamuuttoa katsomaan menimme Lakakallion huipulle. Siellä piti leiriä ilmeisesti hyvin vakituinen porukka autoineen ja telttoineen. Muuttoakin oli, 32000 vesilinnusta kolme neljäsosaa oli mustalintuja, lisänä meni alleja ja jokunen parvi pilkkasiipiä. Yöksi poistuimme taas Leervikin suuntaan. Aamustaijilla yritimme kovasti mutta muutto pysyi vaisuna tyynestä ja lämpimästä huolimatta. Lajeja sentään oli, keväälle uusina tylli, karikukko ja kaakkuri. Paluumatkalle lähdimme Turan ja Lupinlahden kautta.

Seuraavana päivänä (13.5.) käväisin Vantaalla katsomassa miten Suvi pärjää kämpässään. Yhdessä pistäydyimme Viikissä kävelyllä, tutun oloista siellä oli ihan paikallista mustapyrstökuiria myöten. Paluumatkalla katsoin Pukkilan Kanteleella kahta mustatiiraa. Viidentenätoista päivänä tein retken Kotkaan ja kun olin palaamassa sieltä takaisin, Seppo ilmoitti että Lohtajalla olisi kaspiantylli. Minä podin matkaväsymystä mutta lähdimme sitten kohti Kokkolaa kun Seija lupasi ajaa vaikka oli ollut keikkatöissä koko päivän. Ehdimme perille iltayhdeltätoista, auringon jo laskettua. Käki kukkui ja kevään ensimmäinen pensastaskuni lauloi. Pari suopöllöä päivysti pelloilla joten pelkäsimme että tyllistä tulee niiden kynsissä vielä vainaa.

Yötä nukuimme Marinkaisissa puskaparkissa. Aamuneljän jälkeen lähdimme taas Pahkanevantien pelloille eikä kauaa tarvinnut sumuun tuijottaa kun toivottu tylli löytyi kapustarintojen joukosta. Paluumatkan päätimme tehdä Porin kautta. Välillä pysähdyimme pikku torkkutauolla ja iltasella saavuimme sitten Poriin asti Teemuluodon tornille. Kultarinta lauloi ja edustalla oli kolme jalohaikaraa. Mustavariksia näkyi kaupungin laitamilla. Yyterin lietteiden tornilla käydessä löysimme vuoden ensimmäiset ristisorsamme, etelänsuosirrit soidintelivat edustan niityllä. Sannannokan tornilta näimme lisäksi ensimmäiset punakuirit.

Tornin parkkipaikka oli hyvä nukkumapaikka ja aamulla kävimme taas lietteiden, Sannannokan ja Isosannan torneilla. Lintuja oli paljon muttei mitään keväälle uutta, syynä varmasti se että tuuli yltyi ja alkoi sataa ja suorastaan ukkostaa. Siitä huolimatta pistäydyimme vielä Leveäkarin tornilla ja kävelimme jopa Enäjärven pitkospolun ympäri. Lopulta kuitenkin käänsimme auton kohti Kouvolaa ja illaksi ehdimme kotiin. Korialla viihdyimmekin yhden täyden päivän, Seija keikalla ja minä maastossa, ja 19.5. saavuimme uudelleen Virolahdelle. Lupinlahdelle oli tullut pari rastaskerttusta, Vilkkilänturalle tervapääsky. Kolsinpohjan lehdossa huuteli kuhankeittäjä, itse lahdella oli kaksi jalohaikaraa. Leerviikkiin jatkoimme iltamuuttoa odottamaan mutta sellaisesta emme merkkejä nähneet.

Seuraava aamu oli sumuinen, sumun seasta kuulin tundrakurmitsaporukan ääniä, vierestä muutti kaksi vaaleaa, arktista, merikihua. Valkoposkihanhia näkyi sumun seasta 3600 ja mukana kaksi pientä parvea sepelhanhiakin. Pikkusieppo lauloi vaisuna parkkipaikan takana, samoin idänuunilintu. Kolsinpohjan tornista huomasimme hanhimuuton jatkuvan heti kun sumulta jotakin näki. Jäimme edelleen yöksi Leerviikkiin.

Aamu 21.5. oli pitkästä aikaa todellista arktikamuuttoa. Sumu vaivasi edelleen mutta heti kun se hellitti, muuttajia näkyi suurin määrin. Kuikkalinnuista näki vain päältä lentävät, runsaat 500. Hanhista ensimmäiset 15000 olivat valkoposkia, sen jälkeen tuli muutama sepelhanhiporukka. Lapasotkia muutti koko ajan, varovaisesti arvioiden 3000 koilliseen. Muitakin vesilintuja kulki, 8000 linnusta puolet alleja, toinen puoli mustalintuja ja pilkkasiipiä. Suosirrejä muutti kaksi parvea, lisäksi pari muutakin kahlaajaporukkaa, merikihuja lensi päältä koilliseen viisi. Tämän päälle oli hyvä lähteä takaisin Korialle, Seijalla oli taas kalenterissa keikkaa...

Arktikaretkien vakiolajistoa, pikkusieppo

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 2

 

 

Tämä ei ole se töyhtökiuru....

 

Huhtikuukin alkoi pahaenteisesti bongausretkellä. Riihimäellä talvehti töyhtökiuru ja nyt se vihdoin voisi olla nähtävissä huhtikuunkin puolella. Päivä kului siis autoiluun ja yli kolme tuntia kerrostalojen välissä hengailuun kunnes lintu suostui laskeutumaan erään talon katolta kymmeneksi sekunniksi pihalle ruokailemaan ennen kuin katosi taas talojen taa. Huhtikuun alun seuraavat päivät kuluivat lähinnä Elimäenjärven ja läheisen Metsoilan tulvapeltojen tarkkailussa. Hanhia oli runsaasti, sorsia tuli laji kerrallaan, niittykirvisiä, punakylkirastaita, västäräkki ja muuta ajankohdalle tyypillistä. 9.4. kotikulmilla Kallioniemessä lepäili kevään ensimmäinen harmaahaikara ja jokea ylös lensi kuningaskalastaja. Elimäenjärven tulvalle kertyi yhä enemmän joutsenia ja hanhia, pikkujoutsenista keräilin pari videokoostettakin. Hanhien joukossa oli muuan kaularengastettu tundrahanhi, merkitty vuonna 2006 Hollannissa ja kontrolloitu edellisen kerran peräti 9 vuotta aiemmin. Teutjärvellä oli lisää hanhia mutta myös ruskosuohaukkoja, kaulushaikara ja kahlaajia kuten kuovit ja punajalkaviklot. Vuoden lajimäärä meni vasta tuolloin yli sadan. Kierros Korialta Iitin suuntaan toi lisää vesilintuja, silkkiuikut, nokikanat ja täälläkin kaulushaikarat.

Viidentenätoista päivänä varustimme retkiautomme ensimmäiselle pidemmälle kierrokselle ja kiersimme muutamaksi päiväksi Porvoon ja Pyhtään maisemiin kunnes palasimme Sippolan kautta kotiin. Meren äärellä olivat vuoden ensimmäiset haahkat ja allit muttei mainittavaa muuttoa. Metsät ja suot olivat tunnelmallisia, kevään ääniä täynnä. Huhtikuun loppupäivät kiertelin välillä Elimäenjärven ja lähitienoiden, välillä Iitin ja Jaalan puolen lintupaikoilla. 21.4. Junkkarinjärven kierroksella kuvasin paitsi muuttavaa arosuhaukkaa myös reviirilleen saapunutta kulorastasta. Lapinjärven lintutornin ohi muutti kevään ainoaksi jäänyt mustavaris. Lappalanjärvelle tulivat paitsi kuikat myös kevään ensimmäiset haarapääskyt ja kattohaikarakin toviksi lepäämään.

Kun Elimäen tulvat kuivuivat yhtä nopeasti kuin ne olivat nousseetkin, retkeni kohdistuivat oikeille järville, Iitin Urajärvelle, Junkkarinjärvelle, Muhjärvelle, Teutjärvelle ja kohta kohti Kotkan ja Haminan rantoja. Rantahaan lintutornin edusta keräsi jonkin verran kahlaajia, läheinen Hevossaaren kallio kiinnosti muuttopaikkana. Haikarat pesivät joukolla edustan saaressa mutta runsaan petomuuton sijaan havaitsin vain kevään ensimmäiset pajulinnun ja metsäkirvisen. Muuttopaine kasvoi sisälläni taas niihin mittoihin että toukokuun pääteemaksi kehittyi retkeily Virolahdelle arktikan toivossa... 

 

Tämä taas on se kattohaikara...

Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 1

 

 

Teutjärven viirupöllö

 

Vuosi sitten ajattelin löytäneeni lopullisen kotini maalta. Alku näyttikin kohtalaiselta kuten olen tänne kirjannut tammikuun 2021 havaintoyhteenvedossani. Tosin jo silloin oli käynyt ilmi että jos tyytyisin vain ekoretkeilyyn Korialla ja sen lähiympäristössä jäisivät lintuhavainnot aika vähiin. Toki meillä oli myös retkeilyauto ja sen kanssa oli helppo lähteä käymään kauempanakin. Jossakin vaiheessa ylitimme Kouvolan rajat, ensin tietysti Iittiin, sitten Kotkaan ja Haminaan. Omatunto kyllä kaiveli kun eihän tänne pitänyt tulla autoa ajamaan vaan paikallista linnustoa katsomaan.

Kotikulmilla oli kuitenkin vain parikymmentä peruslajia vaikka Kymijoki olikin paikoitellen auki ja siinä jonkin verran vesilintuja. Pilkkasiipi vietti talvea Myllykoskella, siellä käydessä helmikuun alussa tienvarresta löytyi lapinharakka ja Korian turkinkyyhkytkin näkyivät kun sattui löytämään niiden kulloisenkin tukikohdan. Valkoselkätikkakin tuli vastaan heti helmikuun toisena päivänä Korialla ja vähän myöhemmin Kuusaanlammella. Ekokävelyt tuottivat lintuja lähes vain pihoilta joten autolla kävimme taas Hämeenkylässä kunnan etelärajalla. Viirupöllö istui Teutjärven tornin parkkipaikan vieressä mutta kävelyretki sielläkin oli muuten vähälintuinen. Puolivälissä helmikuuta kävimme Kotkassa rantakävelyllä. Sepelkyyhkyt talvehtivat Katariinassa, rannassa lensi vuoden ensimmäinen merikotkamme, matkalla näkyi paikallinen talvehtiva hiirihaukka. Lähikävelyt tuottivat vain vähän toistakymmentä lajia joten retkeily alkoi taas luisua päämäärättömään autoiluun. Mitään erityistä tai uutta ei kuitenkaan vastaan tullut.

Hiljaiselo jatkui maaliskuun alussa. Vaikka säät hiljalleen lämpenivät, kevät linnustossa ei ottanut käynnistyäkseen. Sippolassa sentään päristelivät paikalliset tikat, pohjantikkapari muiden mukana, ja suonlaidan kankailta löytyi metsoja. Muuttolintujen näkemisen paine kasvoi äärimmilleen kun vasta 16.3. havaitsin ensimmäisen töyhtöhyypän, senkin Teutjärven lintutornissa käydessäni. Samalla kertaa muutti myös kolme merikotkaa. Kun viikkoon ei vieläkään tapahtunut mitään, petti pokkani ja lähdin autolla pitkälle retkelle Turun taakse Mynämäenlahdelle. Toiveena oli nähdä pikkukanadanhanhi mutta eihän sitä siellä enää ollut, tosin paljon muita hanhia, joutsenia, petolintuja ja jo kurkiakin. Tietysti myös odotetut kevään ensimuuttajat, kiurut, kottaraiset, uuttukyyhkyt olivat jo siellä runsaita. Ero oli valtava hiljaiseen Kymenlaaksoon verrattuna. Pari päivää myöhemmin piti sitten lähteä vielä Kotkaan katsomaan olisiko siellä kevät alkanut, oli se. Tukkasotkat, naurulokkit, kanadanhanhet, kiurut, kottaraiset, pulmuset olivat jo siellä mutteivät siis yhtään sisempänä. Vasta 26.3. alkoi muutto kotipuolessakin, parilla joutsenparvella. Töyhtöhyyppiä muutti Lappalanjärvellä ja kiuruja siellä täällä, kotia lähimmät Ruotsulassa. Maaliskuun viime päivät retkeilin autolla. Pajusirkku löytyi Teutjärveltä, Kotkasta aikainen selkälokki, kuun viimeisenä päivänä pari pikkujoutsenta Vastilassa ja Elimäenjärven tulvilta haapanoita ja taivaanvuohia. Hanhia oli tullut jo tuhansia, hyyppiä satoja, kevät oli vihdoin alkanut...