Vuosi Korialla eli miten tässä näin kävi osa 5

 

 

 

Lupinlahden rastaskerttusista yksi

Kesäkuun viidentenä teimme poikkeuksellisesti yhdessä Seijan kanssa kävelyn Keltin altailla ja Kymen paviljongin takaisessa metsässä. Hellettä oli, +26 astetta, linnut sen mukaisesti hiljaisia. Pikkusieppo löytyi Kymen paviljongiltakin. Seuraavana päivänä Seija taas oli työssä, helle jatkui ja minä kävin Kouvolan Takamaan ja Raavuoren maastoissa. Tuolla tavallisesti käymme marjastamassa, nyt viereisessä pusikossa lauloi viitakerttunen ja etäämpänä pelloilla peräti kaksi peltosirkkua. Sellaisia en ollut vähään aikaan kuullutkaan, niin tarkkaan ennen yleiset peltoaukeiden laulajat ovat hävinneet. Seitsemäntenä päivänä helle jatkui aamulla mutta vaihtui päivemmällä sateisiin. Seijan kanssa kävimme ensialkuun Saksanaholla mutta poistuimme pian ravakan ukkoskuuron alta. Lopulta ajoimme Sippolan arboretumille mutta sitkeä ukkonen vainosi meitä sinnekin. Sateen mentyä ohi teimme pienen metsäkävelyn ja jatkoimme Junkkarinjärvelle. Pelloilla raksutti kolme ruisrääkkää, taivaalta laskeutui kahdeksan arktisen tyllin muuttoparvi toviksi ja jatkoi pian matkaansa pohjoiseen. Harmaasorsapari löytyi järveltä, satakielet lauloivat ja pensastaskutkin aloittelivat. Auringonlaskun jälkeen kävimme vielä Teutjärven tornissa, kaulushaikarat tuuttailivat, käet kukkuivat ja pimeän tultua niityllä aloitti viitasirkkalintu raksutuksensa.

Päivä ehti vaihtua mutta ajoimme yöllä Elimäenjärvelle ja kävelin yksin järven ympäri, Seija kävi jo nukkumaan. Käkiä kukkui neljä, viitakerttusia lauleli kymmenen, ruisrääkkiä kaksi, pensassirkkalintu sirisi ja Moision luona avautui kuhankeittäjäkin huhuilemaan. Samoin avasi ääntään kevään ensimmäinen luhtakerttuseni. Autolle saavuttuani otin minäkin pienet torkut ja kotiin ajelimme aamukahdeksan jälkeen. 

 

Näiden aikaan Mustilassa...

Yhdeksäntenä päivänä helle jatkui, kävimme turistikierroksella Mustilan arboretumissa, lintuja näimme vähän, kukkia ja puita sitäkin enemmän. Kesäkuun kymmenes päivä hellekierroksemme lähti Anhavan majalta ja kiersimme perinteisen latureitin ympäri. Pihlajaperhosia lenteli metsässä, hiirihaukka yläpuolella, polun varresta lensi pyy ja lähes jaloista lähti karkuun koppelo poikasineen. Emosta otin pienen videonkin. Metsokukkokin tuli vielä vastaan ennen retken loppua. Anhavan päässä lauloi myös pikkusieppo. Helle jatkui vielä perjantainakin (11.6.). Kävimme kävelyllä Elimäenjärvellä ja sen jälkeen kierroksen Oivonojan savikuopilla, Seijan vanhoilla tiluksilla. Keväiseen verrattuna nyt oli hiljaista, tuhannet hanhet olivat poissa, laulavia lintujakin oli vähän. Oivonojan kuopilla oli muutamia kahlaajia, tylli kai matkalla pohjoiseen ja suokukkokoiraat jo etelään lähdössä. Joutsenparilla oli seitsemän poikasta, samainen pari taisi tulla ensi kerran lammelle pesimään jo toistakymmentä vuotta sitten. Lauantaikierros suuntautui Saksanahon lammelle ja Keltin altaille ja keskeytyi taas lähestyvään saderintamaan. Haapanoita oli kokoontunut Keltin altaiden viereen pelloille kuusikymmentä. Saksanahon lammen erikoisin lintu oli tukkakoskelokoiras. Sunnuntaiaamuna sade jatkui mutta lähdin kuitenkin Keltin altaille. Joutsenparilla oli täälläkin neljä poikasta. Yksi vakituisista harmaapäätikoista oli joutunut tiellä auton yliajamaksi. Tunnelma alkoi vaatia lähtöä kauemmas. Seijalla ei ollut nyt juuri keikkoja tiedossa, kotihoidossa riitti kesäsijaisia. Nyt oli oikea aika lähteä pidemmällekin retkelle, koronarokotusten ykköspiikit oli saatu ja vahvistuspiikkien aika oli vasta heinäkuun lopulla ja elokuun alussa. Kadun putkiremonttikin alkoi lähestyä taloamme nopeasti ja heidän huoltovarikkonsa oli muutenkin ihan ikkunamme edessä...

Maanantaiaamuna 14.6. varustimme auton retkeä varten ja lähdimme Korialta perinteisesti Haminan kautta Virolahden suuntaan. Lupinlahdella lauloi yhä kaksi rastaskerttusta, peräti 45 räyskää kierteli lahdella saaliin toivossa. Joutsenparilla oli täälläkin viisi poikasta. Virolahden Leerviikissä oli vain pesiviä lintuja. Vilkkilänturalla oli vihdoin kahlaajia, mustaviklot muutolla etelään kuten metsäviklotkin, parhaana havaintona jänkäsirriäinen. Pikkusieppo lauloi yhä, valkoselkätikkakin näkyi ja kuhankeittäjä oli myös paikalla. Idänuunilintukin lauloi. Lintulahden puolelta kuulimme vielä luhtakanan ja pikkutikan. Tänne emme yöksi jääneet vaan ajoimme Lappeenrannan puolelle Haapajärvelle. Mitään varsinaista retkisuunnitelmaa meillä ei ollut. Päätimme vain katsoa lähistöltä karttaan merkittyjä lintutorneja, luontopolkuja tai jos kohdalle osui, kansallispuistojen tai muiden retkeilyalueiden maastoon merkittyjä retkireittejä. Mitään bongausrallia tästä emme halunneet emmekä lähteneet keräämään edes retkipinnalistaa kieltämättä hyvästä alusta huolimatta. Epävirallisena tavoitteena oli päästä viimeistään kesäkuun lopulla Pulmankijärvelle.

Tiistaiaamulla 15.6. lähdimme jatkamaan matkaa Haapajärveltä kohti Lappeenrannan keskustaa. Valtakadun varressa piti laulaman keltahemppo ja löytyihän se kun maamerkkinä oli pari panssarivaunua. Matka jatkui Konnunsuolle. Lintutornin ympäristössä kuovit pitivät huolta reviireistään ja poikasistaan. Suopöllö kierteli pelloilla, hiirihaukka taivaalla. Kävimme uudestaan myös Korvenkylän lammella, isovesipääskyä ei siellä enää ollut aikoihin mutta liejukanan sentään huomasimme. Seuraavaksi lähdimme etsimään Imatran Itä-Siitolan – Mansikkalan luontopolkua ja löysimmekin lopulta hyvin umpeenkasvaneen reitin Vuoksen varrelta. Lehto- ja pensaskerttua kummempia laulajia emme sen varrelta löytäneet. Seuraavaa luontopolkua tutkimme Simpeleellä Lahnasella. Tornia ei sieltä löytynyt vaikka luvattu oli, ei lavaakaan. Nuolihaukka piti reviiriä paikalla. 

 

Vilkkilänturan mustavikloja levolla kaukoputken läpi kuvattuna

Parikkalan Siikalahdelle saavuimme illalla ja otimme pienet iltatorkut pitkän päivän päälle. Sääksiä, ruskosuohaukkoja ja kaulushaikaroita riitti, ja kojun edessä torkkui härkälintu. Iltayhdeltätoista teimme vielä kävelykierroksen itäpuolen teillä, satakielet ja kaulushaikarat olivat äänessä ja yötaivaalla risteili korentojahdissa pari nuolihaukkaa. Luhtakana huusi, muuten vanha rantakanoistaan kuulu järvi oli hiljainen. Jatkoimme yöretkeä Saaren Akonpohjan tornille, siellä ensimmäinen kuhankeittäjä oli jo herännyt ja pari lisää kuului Tarassiinlahden tornille. Matkalla sinne huomasimme tien yli lentävän helmipöllön.

Pienten aamutorkkujen jälkeen jatkoimme Punkaharjulle ja kiersimme arboretumin tutkimusmetsän polun. Matka jatkui Kiteen Kuolemalamminsuon tornille joka oli lahonnut ja käyttökiellossa. Kuovit varoittelivat suolla jonne oli näkymä pitkospolun päästä. Päätyeenlahdella oli sitten enemmän lintuja, vieressä hyvä parkkipaikka. Matka jatkui entuudestaan tutulle Värtsilän Sääperille. Senkin pitkospolku oli päässyt huonoon kuntoon, torni oli kunnossa mutta lintuja ei ollut enää takavuosien tapaan. Suopöllö toki löytyi, kaksi laulavaa luhtakerttusta ja viitakerttunen. Yötä vetäydyimme viettämään sopivassa tienvarren puskaparkissa....

Lehtikuusikkoa Punkaharjulla...