Ekoretkeilyä

Lähiajat ovat kuluneet lähiretkeilyn parissa. Vain pari kertaa olen käynyt autolla hieman kauempana, muuten olen pelkästään kävellyt joko kotikulmilla tai sitten Helsingin keskustassa. Kun sinnekin olen matkustellut junalla, voisin väittää että nämä retket ovat ekoretkeilyä.



Muodissa ovat jo muutaman vuoden ajan olleet niinsanotut ekopinnakisat. En itse laske mitään ekopinnoja enkä osallistu mihinkään ekopinnakisaankaan joten on oma asiani miten ekologisena retkeilyäni pidän. Tietysti jos kilpailisin, kannatan kyllä tiukkaa määrittelyä ekobongaamiselle. Omin voimin pitää päästä kotoa pinnan luo ja takaisin. Jos laiskuuttaan käyttää palatessaan hissiä päästäkseen kerrostalossa yläkerran kämppäänsä, ekopinnat mielestäni voi unohtaa. Eikä mielestäni armoa antaisi edes se että sattuisi omistamaan koko tuon kerrostalon. Koti on joku asunto ja jos se on yläkerrassa, sinne pitää kävellä, kenenkään asunnossa ei ole hissiä.



Onhan julkista liikennettä tietysti muutakin, on busseja, laivavuorojakin ja vaikkapa taksit. Itse pidän ekologisimpana välineenä junaa ja olen todellakin yhden elämänpinnankin saanut työmatkalla junan ikkunasta. Maaliskuussa 1984 Kannelmäen ja Malminkartanon välissä oli vielä rakentamatonta tilaa ja siinäpä päivysti kerran lapinpöllö. Niitä oli tuona talvena useita pitkin pääkaupunkiseutua joten havainto sinällään ei yllättänyt. Havaintotilannekin jäi kovin lyhyeksi kun juna liikkui aikataulunsa mukaista vauhtia kahden aseman väliä eikä mukanani ollut edes kiikaria kun töihin olin menossa. Kyllä se silti piristi kovasti ja sai aikaan innostuksen yrittää katsella sitä vielä myöhemminkin samalla tavalla junan ikkunasta ohimennessä. Ei sitä enää toiste siinä ollut enkä tullut sitä varta vasten bongaamaankaan, sellainen tapa ei kuulunut siihen aikaan retkeilyyni.





***

Lintumuisteluita IX

( siinä mustavaris takavuosilta, silhuettina mustaakin mustempi )

Tammikuussa 1986 oli Vantaalla hiihtokelejä. Parin loskaisen päivän jälkeen lämpö oli taas painunut alle nollan ja edellisyönä alkanut lumisade oli tuonut maahan toistakymmentä senttiä uutta lunta. Välipäivänä 27.1. olin kävellen kiertänyt senaikaisen vakiokierrokseni Vantaankosken ja Martinlaakson maisemissa. Viidentoista lajin ja 292 yksilön kärki oli tuttu, 71 varista, 67 talitiaista ja 42 naakkaa. Vähälukuisimmassa päässä oli pari erikoisempaa. Mustavaris näyttäytyi Martinkylän tien varrella ja kirjosiipikäpylintu Kivimäen puolella. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut edes köyhä vuodenpinna, olin nähnyt ne jo aiemmin samoissa maisemissa. Koskikaroja ei Vantaankoskella ollut kuten ei koko alkuvuonna, sulat olivat kai liian pieniä ja nyt vedet olivat sameita sateidenkin jäljiltä.

Seuraavan hiihtoretkeni tein 29.1. taas Petikon metsään. Pakkasta oli pari astetta joten lumi oli hyvin pysynyt myös yleisöladulla. Sää oli pilvinen ja näkyvyys huonohko vaikkei satanutkaan. Iltapäivällä sää selkeni ja taivaan pilvipeitekin hajosi osiin.

Käpylintuja lenteli pikkuparvin vähän väliä ylitse. Niiden määrittämisessä piti olla tarkkana koska olin nähnyt jo tämän vuoden puolella kolmea eri lajia näissä maisemissa. Tämänkertaisista yksi neljän porukka näkyi niin hyvin että määrittyi pikkukäpylinnuiksi. Käpytikkakin kuului metsässä olevan. Urpiaiset olivat tapansa mukaan muutolla keskellä talvea, keltasirkut luottivat siihen että riistaruokinnalla riittää kauroja kevääseen asti. Korppi lensi myös ruokintapaikan yli, sen näki tuolla metsäalueella säännöllisesti. Hömö- ja töyhtötiaiset ja hippiäiset löytyivät pakettipellon takaisesta kuusikosta ja metsän laitaan päästyäni huomasin pellon poikki lentävän kanahaukan. Käännyin takaisin metsään ja puronotkon varresta löytyi myös pyy. Ensin perisuomalainen petolintu, sitten sen perisuomalainen saalislaji, biotooppi oli tuohon aikaan vielä kunnossa.

Palailin takaisin yleisöladulle, jota pitkin hiihdin sitten kotia kohti. Viimeisen kilometrin jouduin tietysti kävelemään suksia kantaen. Samalla siinä mietin että tuonne metsäänkin pitäisi tehdä joku vakiokierros. Sellaisia miulla oli taajamassa jo kaksi, joita laskin parin viikon välein. Niinpä seuraavina talvina kiersinkin myös vakioreittiä Petikon metsässä, vähän tuon yleisöladun pohjalle inspiroitua. Metsien hakkuut, maastomotoristit ja täytemäen nousu Pitkäsuon maastoon veivät kuitenkin innon kiertää tuota lenkkiä, linnusto katosi ihmistoiminnan myötä.

***

( peruspikkukäppäri )

Puistobongausta

( noin 35 vuotta sitten... )

Kun tässä säännöllisesti kuukausilipun avulla käy katselemassa noita Helsingin keskustan sorsia, tulee väkisinkin mieleen ne ajat jolloin asuin tuolla keskustan alueella ja tein tietysti päivittäin retkiäni ihan samoille paikoille sorsia katselemaan.

( heinäsorsissakin riitti väriä )



Vaikka talvet ovat leudontuneet, sorsien määrä tuolla ydinkeskustassa on selvästi pienempi kuin takavuosina. Se voi tietysti johtua siitä että muuallakin maassamme on nyt sorsille sopivia talvehtimispaikkoja, mutta todennäköisempää on että kaupunkisorsiemme määrä on laskenut.

( suunnitelmissa risteymät )







Ennen muistelen että sorsia ruokittiin tehokkaammin kuin nyt sekä kaupungin että yksityisten ihmisten toimesta. Kaupungit varsinkin pelästyivät lintuinfluenssaa vuosia sitten ja linturuokinta ei ole sen jälkeen ollut enää samalla tasolla kuin sitä ennen, esimerkiksi sorsien ja lintuharrastajien suosimalla Tokoinrannan sulalla on nykyisin kaupungin asettama ruokintakieltokyltti. Kaupunkilinnuistakin on tullut epäsuositumpia kuin ennen, valittajia riittää kun lokit vohkivat kauppatorilla ihmisten välipalat, varikset hyökkäilevät poikasaikaan ohikulkijoiden päälle ja valkoposkihanhet paskovat kaikki paikat. Ennen vanhaan näitä valituksia oli vain harvakseltaan printtimedian yleisönosastoissa, nyt koko some on yhtä yleisönosastoa ja äänessä ovat tietysti ne jotka eivät ennen päässeet esiin juuri hyökkäävyytensä takia.

( tämä lie paikalla jo toista talvea, näkyi tänäänkin )


Erikoisuuksiakaan ei sorsien joukossa ole enää kuin ennen. Valkoposkihanhet ja kyhmyjoutsenet ovat tulleet kai jäädäkseen, mutta haapanoita näkee enää vain korkeintaan yhden kerrallaan, muita sorsia tuskin koskaan. Ennen joukossa oli säännöllisesti muutama haapana, taveja ja toisinaan jouhisorsiakin.Niin sitkeästi ne viihtyivät että jokainen näistä tuotti jossakin vaiheessa risteymiä heinäsorsien kanssa.

( tämän nähdäkseen pitäisi lähteä Heinolaan )


Meri on avoin joten sukeltajasorsat viihtyvät mieluummin siellä, ennen noissa sorsasulissa näki säännöllisesti isokoskeloita ja telkkiä, usein tukkasotkia, joskus alleja tai haahkan. Lokitkin ovat vaihtuneet, nyt paikalla päivystää pääosin kalalokkeja, ennen eniten oli harmaalokkeja. Ne jahtaavat nyt isompia lounaita kaatopaikoilta.



***

Lintumuisteluita VIII

Piti ihan tänään käydä katsomassa tuolla Petikon suunnalla ettei nyt olisi mitään mahdollisuutta tehdä hiihtäen noita yli kolmen vuosikymmenen takaisia retkiä, lunta oli vain nimeksi, tiet ja polut lähinnä jäässä, lumettomia paikkoja paljon ja lumisilla paikoilla risuja ja muuta hakkuujätettä.

26.1.1975 oli hieman samanlainen talvi kuin nykyisinkin, itse asiassa muistan sen ensimmäisenä selvänä kasvihuonetalvena oman harrastukseni ajalta. Luentojen ja harjoitustöiden välillä oli joutoaikaa niin että ehdin tehdä runsaan parin tunnin kävelykierroksen Turussa Itäharjun kämpältä Kupittaan ja Luolavuoren kautta Rauvolaan ja Katariinanlaaksoon ja sieltä Uittamon kautta takaisin. Sääkin muistutti tämänvuotista, lämpöä juuri yli nollan, täyspilvistä, vaihtelevaa näkyvyyttä ja hieman lumensekaista tihkuilua iltapäivällä. Tuuli oli heikompaa kuin tänään ja kaakon puolelta.

Heinäsorsia löytyi Rauvolanlahdelta ja Uittamolta, harmaalokkeja pitkin reittiä yksittäin ja pikkuryhminä lennossa. Fasaaneja löytyi viitisentoista lähinnä omakotiasutuksen piiristä. Jo Itäharjulta löytyi yksi räkätti ja pari viherpeippoa. Katariinanlaaksossa oli siihen aikaan hömötiaisia, pari tuli tällekin reitille, samoin hippiäinen. Urpiaisia ja punatulkkuja oli vain ylilentävinä. Joka puolella oli sen ajan peruslintuja, variksia, naakkoja ja harakoita, tali- ja sinitiaisia, puluja ja ennen kaikkea varpusia.

Retken parhaiten mieleen jäänyt havainto oli kuitenkin naaraspukuinen mustapääkerttu, joka hyppeli talon pensasaidassa Uittamontien ja Puistomäenkadun kulmassa. Se oli ensimmäinen talvihavaintoni tuosta lajista. Kotipihalla näin vielä varpushaukan ja sen myötä retken lajimäärä nousi yhdeksääntoista.

***

Lintumuisteluita VII

Olen liikkunut suksilla pääkaupunkiseudullakin, vaikken koskaan Helsingissä asuessani. 1980-luvulla kun asuimme ensimmäisessä omassa asunnossamme Länsi-Vantaalla, oli miulla tuiki tavalliset latusukset joilla kävin kelin suosiessa retkellä läheisessä Petikon metsässä, sinne oli rakennettu kuntoilijoita varten valaistu latukin mutta tavallisimmin pääosa lenkistäni kulki pitkin metsää ja peltoja. Hiihtämiseni on jopa mediaan dokumentoitu kun paikallislehden toimittaja oli kanssani talvilintulaskentaretkellä tammikuun 1986 alkupäivinä. Sivun mittainen juttu sai monet paikalliset lintuja seuraavat soittamaan miulle havainnoistaan.

25.1.1986 tein suunnilleen samanlaisen lenkin suksilla, vaikka lämpötila oli yli nollan ja sää täyspilvistä ja jopa sumuista niin että näkyvyys pyöri toisinaan sadan metrin tuntumassa. Iltapuolella aurinko onnistui sitä hieman jo hajoittamaan.

Alkumatka sujui suksia kantaen, latua ei ollut ja kävelytiet hiekoitettu. Mustarastaat, tali- ja sinitiaiset sekä harakat tulivat vastaan jo tässä vaiheessa. Kehäkolmen alituksen jälkeen alkoi latu ja heti sen jälkeen näkyä metsälinnustoakin. Hömö- ja töyhtötiaisia sekä puukiipijöitä oli vielä tuohon aikaan heti metsän laidasta alkaen. Miulla oli metsässä oma ruokintapaikka tänäkin talvena, sieltä löytyivät nämäkin lajit. Vieressä oli vielä riistamiehillä pari omaa ruokintapaikkaansa peuroille ja hirville. Niillä näki keltasirkkuja ja närhiä. Lähimetsä oli korkeaa kuusikkoa missä tuntui lentävän ja ruokailevan kai kolmekin käpylintuparvea.

Kanahaukkanaaras käväisi myös yhdellä ruokintapaikalla etsien yllätettävää, sillä oli kesäisin pesänsä muutaman sadan metrin päässä. Jatkoin Pitkäsuon poikki Pyymosan suuntaan, siellä oli suoritettu hakkuita mutten arvannut vielä noihin aikoihin millainen täyttömäki niihinkin maisemiin myöhemmin kasvaisi. Miulla oli tuolla vielä pönttöjäkin enkä tosiaan arvannut että ne kaikki olisivat turhia jonkin ajan kuluttua. Urpiaisia näkyi kaksikin kertaa pieni parvi, hömötiainen ja puukiipijä lauloivat jo, palokärkikoiras naputteli koivunoksaa syötävää etsien.

Lähempänä tietä ruokaili pyypari lepikossa ja hyräilivät hiljaa keskenään, koiras innostui välillä hieman soidintelemaankin. Keväinen lemmenhetki loppui siihen kun ohi meni metsästäjä ja koiransa.

Tuossa kohtaa lakkasin seuraamasta laskentalenkkiäni, käännyin länteen ja palasin takaisin päin Friimetsän kautta. Käpylintuja lensi täälläkin, samoin punatulkkuja. Alkutalven lumet olivat katkoneet nuoria kuusia ja isompienkin puiden latvoja. Nyt talvella löytyi puista myös runsaasti lintujen, erityisesti rastaiden viimekesäisiä pesiä.

Paluumatka kotiin olikin sitten enemmän kuntoilua, mutta lähes loppusuoralla tuli vielä vastaan neljäntoista tilhen parvi.

Seuraavanakin päivänä lähdin hiihtämään samoille tienoille, vaihteeksi Petikon metsän itäosiin. Keli vuorostaan ei ollut kovin suosiollinen. Alkuosuuden yleisölatu oli lähes jäässä ja kulutti hetkessä voiteet suksien pohjista, muutaman kerran jouduin niitä sinne lisäämään ennen kuin pääsin sen verran syvälle metsään että voin lähteä omille poluilleni.

Mustarastas oli taas lähes ensimmäinen lintuni lenkille lähdön jälkeen ja toinenkin yksilö löytyi heti sen jälkeen kun olin jättänyt yleisöladun. Urpiaisia ja punatulkkuja tuntui olevan tänäänkin liikkeellä, puukiipijät, hömötiaiset ja hippiäiset olivat äänessä täälläkin. Kaksi käpylintuparveakin huomasin, toisen pystyin määrittämään pikkukäpylinnuiksi.

Hiihtelin tutulle viirupöllönpöntölle asti mutta tyhjää siellä nyt oli. Pyitä oli kuitenkin puronotkossa kolme yksilöä. Teerikin oli asustellut paikalla, jäljet huomasin kun nousin viereiselle mäelle.

Iltapäivällä alkoi kova lumisade jonka koillistuuli onnistui tuiskuttamaan pian vanhat jäljet peittoon. Se sentään peitti myös jäiset yleisöladut mutta vastaavasti hiljensi linnut. Metsän halki hiihtelin vain muutaman tintin häiritsemänä kunnes iltaneljän jälkeen olin taas kotona.

***

( rengas vasemmassa jalassa, olisikohan omia merkitsemiäni )

Neljä vuosikymmentä sitten II

( talven 77 hiihtokelejä )

Neljäkymmentä vuotta sitten oli kunnon talvi ja mie jo kolmatta päivää peräkkäin hiihtoretkellä 24.1.1977. Oli pitkä viikonloppuvapaa jonka olin viettänyt Salossa ja illalla olisi taas lähtö takaisin Helsinkiin. Pakkasta oli kolmetoista astetta, puolipilvistä, heikkotuulista ja hyvä näkyvyys. Ennen kaikkea oli sitä lunta niin että pääsin hiihtämään lähes vanhempien kotipihalta Mököistenmäestä. Helsinkiin suksia en koskaan tuonut.

Suuntasin Vähäjokilaakson peltoaukean mukaisesti etelään, kohti lapsuusajan maisemia. Hiihtelin vanhainkodin ohi Katinkalliolle, sieltä Toravuorelle, edelleen Helisnummelle ja sieltä vanhaa rataa mukaillen Pappisin kautta takaisin Salon keskustaa kohti. Parin tunnin kierroksella tuli enemmän kuntoiltua, mutta jokunen lintukin näkyi, kuten viiden ja neljän tilhen parvet, ja tietysti metsissä hömö- ja töyhtötiaisia.

Lumipeite oli noihinkin aikoihin usein niin ohut ettei hiihtämään päässyt. Esimerkkinä vaikka 24.1.1971, se talvi muistutti nykyisiä jo siinäkin että päivän lämpötila oli kolme astetta plussalla ja lumet sulaneet niin pelloilta kuin valtaosin metsistäkin. Tuona päivänä tein kierroksen Halikonlahdella ja Joensuun sekä Viurilan kartanoiden puistoissa.

Talitiaisia oli runsaasti, erityismaininnan on saanut noin neljänkymmenen yksilön parvi Viurilan kartanon rannassa. Kuusitiaisia ja töyhtötiaisia löytyi jokunen, hömötiaisia peräti parikymmentä. Närhiäkin puistoissa liikkui kymmenkunta ja punatulkkuja pari- kolmekymmentä. Pari puukiipijää osui myös reitille kartanoiden puolelta.

Halikonlahden altaiden luona etsi syötävää lapinharakka. Saaliiksi olisi kai kelvannut pulmunenkin jos kiinni olisi sellaisen saanut, niitä oli kaksi myös altailla. Urpiaisia oli pikkuparvi vanhalla kaatopaikalla Vuohensaarentien varressa ja neljä vuorihemppoa taas vanhalla polttokaatopaikalla Halikonjokisuussa. Retki oli lajirikas, tarkkaa lukua en ole laskenut mutta se lienee yli kaksikymmentä. Sen ajan tavan mukaan pulut, varpuset, keltasirkut ja fasaanit sekä tavallisimmat varislinnut jäivät vaille mainintaa perusretkien muistiinpanoissa.

***

( lapinharakka tarkkailee, tuokin on kuvattu joskus 70-luvulla Halikonlahdella )

Lintumuisteluita VI

( retkellä oli sumuisia päiviä jolloin jäi aikaa kuvata maisemia )

Merellä olen ollut samoihin aikoihin aiemminkin. Taisinkin joskus aiemmin mainita jotakin tammikuussa 1976 Jurmoon tekemästäni retkestä. Saaressa olin edelleen 24.I, seuranani edellisiltana saapunut tamperelaiskolmikko Lasse Kosonen, Pertti Ranta ja Raimo Seppälä. Pakkasta oli kuutisen astetta, keskipäivällä asteen verran vähemmän. Taivas oli pilvien peitossa, tuuli koillisessa ja aamupäivällä tiputteli taivaalta hiljalleen lunta.

Merimetsoja oli retkeni alkupäivinä ollut runsaasti ja nytkin löytyi lähinnä tuulensuojaiselta eteläpuolelta yhteensä 104 yksilöä. Isokoskeloita näkyi jonkin verran aamumuutolla länteen ja kuuden tukkakoskelon parvi oli myös tullut muualta etelärannan edustalle kiertelemään. Päivän yllättävin vesilintu oli nokikana, joka oli ilmaantunut etelärannan soran edustalle uimaan aamuksi. Talven eteneminen mantereella taisi olla syynä tuon ilmestymiseen, laji on normaaleinakin muuttoaikoinaan hyvin harvinainen vieras Jurmossa. Muuten merellä näkyi vain siellä täällä paikallisen tuntuisia meri- ja harmaalokkeja.

Maalintuja saaressa oli myös vähän. Pulmuset olivat runsaimpia maalla, 26 yksilöä löytyi kahdessa parvessa joista toinen kahdentoista linnun ryhmä taisi lähteä Itäriutalta muuttamaan koilliseen. Talitiaisia oli saaren metsissä ja kylällä viisitoista ja kuusitiaisia viisi, niistä neljä parvena sataman kulmilla. Erikoinen havainto oli myös hippiäinen joka oli ilmaantunut Tykkikallion laitakatajikkoon. Kottaraisia oli tuon ajan tavan mukaan taas kuusi talvehtijaa kylällä. Kanahaukka etsi saalista, sen toivossa hävisi viimeksi Grundvikharuun.

Seitsemäntoista lintulajia näkyi päivän mittaan. Tampereen joukossa oli enemmän monialaharrastajia, Rannan Pertin johdolla tuli tutustuttua saaren jäkäliinkin.

( tällä retkellä löysin peräti kahdesti rantaan ajautuneen turskan, toinen oli vielä elävä )

Kahdeskymmenesviides päivä olikin sitten lähtöpäivämme. Retkellä olimme puoleen päivään asti, laivamatka Turkuun kesti taas iltakuuteen. Jurmossa ehdimme nähdä vielä 180 merimetsoa saaren lähiympäristön luodoilla päivystämässä. Koskeloita oli nytkin runsaasti, eilistä enemmän. Yksi riskiläkin löytyi, samoin pari allia.

Tuon ajan tavan mukaan pysyttelin yhteysaluksen sisätiloissa paluumatkan ajan. Näki ikkunastakin että isokoskeloita oli Nötön korkeudella jo runsaasti. Jään raja oli Berghamninselällä, menomatkalla se oli sijainnut Pärnäisten tasolla. Ilmeisesti jäätyminen oli ajanut vesilintuja Jurmoon asti. Yhden merikotkankin huomasin ikkunasta jossakin Pärnäisten takana. Paluupäivän lajimäärä jäi yhteentoista.

***

( näitäkin tuli tällä retkellä seurattua )

Lintumuisteluita V

( meitin tukikohta tuohon aikaan Utössä )

22.1.2005 retkemme Utössä jatkui pilvisissä ja tuulisissa merkeissä. Tuuli oli tosin kääntynyt pohjoiseen ja taivaan pilvipeite alkoi hiljalleen rakoilla. Näkyvyyskin parani yli kahteenkymmeneen kilometriin.

Talvimuutto majakkamäellä oli ajatuksissa, mutta emme nähneet kuin yhden tukkakoskelon menossa länteen. Kyläkierroksella nähtiin jo eiliseltä tuttuja lintuja kuten niittykirvinen ja naurulokki. Suopöllö oli ollut saaressa, oli vieläkin mutta jonkun pedon syömänä. Kangaskiurun, peipon ja kottaraisen näimme myös kylällä ennen kuin kävimme majakkaan tutustumassa.

( Kovasen Hannan opastusta seuraamassa majakan kappelissa )

Iltapäiväkierroksen teimme Kesnäsiin. Eilisiä merisirrejä ei enää löytynyt, vain muutama räkätti. Vesilinnuista enemmän näkyi vain telkkiä. Aika vähän lintuja on ollut, vihkooni on päätynyt vain viisitoista lajia.

23.1.2005 oli lähtöpäivämme. Saaressa retkeilimme puoleen päivään asti. Lämpö oli pudonnut asteen verran pakkasen puolelle, tuuli yhä pohjoisessa oli vienyt enimmät pilvet ja lumi pysyi hyvin maassa. Linnut olivat edellispäivistä tuttuja, lisänä vihervarpunen ja kaksi urpiaista, molemmat lajit miulle vuoden ensihavaintoja. Merikotka lensi saaren pohjoispuolitse itään.

( yhteysalus odottaa jo, kamat kasaan, kämppä puhtaaksi ja laivaan... )

Paluumatkalla Jurmosta löytyi taas riskilä ja muutama tukkakoskelo, Aspöstä päivän toinen merikotka ja muutama räkättirastas. Pärnäisissä oli kolme pakkasastetta ja mantereella kymmenen, viisitoista senttiä lunta. Rauhallisesti ajellen olin kotona Vantaalla iltakahdeksan maissa.

***

( edellisiltana Kesnäsissä käymässä )

Lintumuisteluita IV

( korpilla on hauskaa )

Vuonna 2005 näihin aikoihin olin Utössä. Kahdeskymmenes päivä aamuseitsemältä olin lähtenyt Vantaalta länteen ja vakituisen salolaisporukan kanssa olimme Pärnäisissä yhdentoista maissa ja varttia myöhemmin yhteysalus lähti kohti Utötä. Oma retkeilyni oli tuohon mennessä ollut tammikuussa vaatimatonta, vasta 18 lajia olin kirjannut vuoden alusta näkemikseni, ne käytännössä kaikki yhdeltä Hankoon tehdyltä retkeltä. Syynä oli muutto tähän asuntoon missä nytkin olen ja tietysti työt joita riitti. Pärnäisissä tuli vuosilistaan heti lisää käpytikka ja pikkukäpylintuparvi ja merimatkalla lisää.

Merimetsoja näkyi jo alkumatkasta seitsemän ja Jurmossa kymmenen lisää. Jurmossa oli myös riskilä ja sataman lähellä seitsemän merisirriä. Lyhyen kierroksen ehti vielä Utössäkin tekemään, sillä huomasimme ainakin yhden niittykirvisen ja peipon.

Kahdeskymmenesensimmäinen päivä aukesi pilvisenä ja kovan itätuulen vaivaamana. Lämpöä oli yksi plusaste ja näkyvyyttä viitisen kilometriä. Keskityimme etsimään saaren talvehtijoita. Kymmenen merisirriä löytyi jo aamulla Kesnäsin kärjen rantakalliolta. Niittykirvisiä varmistettiin olevan kaksi. Saunalahdessa oli kangaskiuru jota tiesimme saaresta etsiä. Pari merikotkaa, pilkkasiipi ja tilhi olivat miulle vuodelle uusia lajeja, samoin kaksi korppia, räkättiparvi ja niiden seurana kottarainen. Iltapäivällä merisirrejä oli kerääntynyt Kesnäsin kärkeen jo kolmetoista. Kaikkiaan huomasimme päivän mittaan 21 lajia vaikka välillä tarkkailua haittasivat räntä- tai vesisadekuurot.

Iltasella mietimme minne vakioporukkamme kevätretki pitäisi seuraavaksi tehdä, ja palaverin tuloksena tähtäsimme Viron retkelle huhtikuussa ja viikolla 21 perinteiselle lounaissaariston meriretkelle. Haasteena olisi siis saada töistä vapaata noita varten.

***

( talvinen kangaskiuru Utöstä pokkarilla putken läpi kuvattuna )

Neljä vuosikymmentä sitten I

( olisikohan tämä joku noista neljä vuosikymmentä sitten ottamistani kuvista, kuitenkin talvelta 77 )

Tasan 40 vuotta sitten eli 21.1.1977 olin taas Salossa retkeilemässä. Talvi oli perinteinen eli aamupakkasta 23 astetta, iltapäivällä enää viisitoista. Marjalinnuista jäljellä oli enää tilhiä. Eilen tulopäivänä olin nähnyt 25 yksilön parven Suomusjärven kirkon kohdilla ja 15 lennossa Salon Helsingintien yli. Nyt 25 linnun parvi ruokaili Mököistenmäessä orapihlaja-aidassa. Yritin ottaa niistä kuviakin harjoitusmielessä. Kymmenen linnun parvi oli Tehtaankadullakin rautatieristeyksen lähellä. Toinenkin marjalintulaji eli räkättirastas löytyi Vuohensaarentieltä kaupungin varastojen luota, sillekin kävivät ravinnoksi orapihlajan marjat. Vuohensaarentien varren pelloilla näkyi runsaasti peltopyiden ruokailujälkiä, mutta itse linnut taisivat piilotella joko muualla tai hangen alla.

40 vuotta myöhemmin eli tänään tein yövuoron päälle nukuttuani iltapäivällä lyhyen kävelykierroksen ihan tässä lähellä. Aurinkoista ja tyyntä oli tänäänkin, tosin pakkasta vain pari astetta jos sitäkään. Piharuokinnalla ja lähistöllä oli muun muassa laulava kuusitiainen, puukiipijä ja punatulkku. Itse ruokintaa piti vallassaan kesy orava.

No, linnuille on tässä lähellä muitakin ruokailupaikkoja. Niiltä löytyivät tutut keltasirkut, pikkuvarpuset ja pihatiaiset, yksi kuusitiainen sekä koko joukko viherpeippoja ja pallokentän ruokinnalla lisäksi tikliparvi sekä ainakin yksi peippo. Jatkoin kävelytietä Hiekkaharjun asemalle, sielläkin lauloi kuusitiainen. Palailin takaisin peltojen ja Rekolanojan laitaa. Palokärki kuikutti jossakin Malminiityn suunnalla, käpytikka naputteli puronvarressa. Sulapätkällä oli ainakin yksi koskikara, se tosin aika arka. Mustarastaiden joukossa oli yksi räkättikin, se etsi ruokaa maasta. Aseman lähellä oli puron sulassa taas lähes neljäkymmentä heinäsorsaa. Kaikkiaan lyhyt iltakierros tuotti 22 lajia, aika hyvän tuloksen. Kotiin tullessa etelässä loisti Venus, kai kirkkaimmillaan näinä aikoina.

***

Lintumuisteluita III

Takavuosien keskitalviretket painottuivat aika lailla viikonloppuihin. Vuonna 1974 viikot kuluivat opiskellen ja viikonloppuna kävin sitten Halikonlahden maisemissa . Yhdeksäntenätoista päivänä kävelin Vuohensaareen ja takaisin. Viisitoista lajia oli retken saalis nollakelissä ja aurinkoisessa säässä, Vuohensaaresta löytyivät sen ajan mukaisesti kaikki metsän tiaiset, töyhtötintti, kaksi kuusitinttiä ja neljä hömötiaista.

Kahdentenakymmenentenä sää oli yhtä hieno kuin edellisenäkin päivänä. Tulin taas Vuohensaarentietä altaille, siitä jatkoin sitten Joensuun kartanonpuistoon. Seuranani olivat Laihon Ilkka ja Korvenojan Pertti, opiskelivat siihen aikaan muistaakseni viimeistä vuottaan Salon Yhteislyseossa. Aika lailla samoissa merkeissä sujui tämäkin retki. Fasaaneja oli enemmän, niillä oli tukikohtansa puiston kuusiaidan alla olevalla ruokinnalla, ruokinnalla oli myös lähemmäs kolmesataa keltasirkkua ja satakunta varpusta. Metsälintujakin löytyi puistosta siihen aikaan hyvin, närhi, puukiipijä ja pari hömötiaista. Paras havainto oli tuulihaukka, joka lensi puiston yli Halikonlahden suuntaan. Kun Mököistenmäessä näin vielä tilhen, nousi päivän lajimäärä seitsemääntoista.

Vuonna 1980 tein samanlaisen puistokierroksen yhdeksäntenätoista päivänä. Kirkasta oli silloinkin, tosin viisitoista astetta pakkasta ja ihan perinteinen talvisää. Seitsemäntoista lajia tuli vastaan silloinkin, närhet, töyhtö- ja hömötiaiset löytyivät vielä silloinkin puistosta. Puiston ruokinnalla oli silloinkin paljon lintuja, niiden joukossa yksi peippokoiras.

Kahdentenakymmenentenä kuljin taas Vuohensaaren suuntaan mutta jatkoinkin jäätä pitkin vastarannalle Vaisakon lehtoon. Pyitä oli siellä runsaasti, ehkä neljä tai viisi lintua pyrähteli edestä karkuun, yksi koiras viheltelikin. Tikkojakin oli, isommasta päästä palokärki joka etsi ruokaa eri puolilta lehtoa ja pienemmästä päästä pikkutikka, joka taas kuljeskeli rantaruoikon laitaa tiaisten seurana, piipittipä kerran kunnon soidinsarjankin. Töyhtö- ja hömötiaisia löytyi siihen aikaan Vaisakostakin ja Vuohensaaren puolella oli sillä kertaa pari närheä. Kun Vuohensaaren tien varressa oli myös pikkuparvi urpiaisia, nousi tuon päivän lajimäärä kahdeksaantoista.

***

Lintumuisteluita II

19.1.1975 oli aika lailla samanlainen päivä kuin tämäkin, lämpöä pari astetta eikä maassa mainittavaa lumipeitettä Salossa. Pilvistä kuitenkin oli, sumuistakin aamulla. Kiertelin yli kolmen tunnin lenkin. Aloitin kurkistamalla sumuiselle Halikonlahdelle, jatkoin sitten itärantaa Merikulmantietä ja sieltä Helisnummelle ja vanhoille kotikulmille Ilmusmäen kautta, sieltä palasin sitten takaisin kaupungin keskustaan.

Siihen aikaan oli vielä hömö- ja töyhtötiaisia ihan kaupungin rajalta alkaen, niitä tuli nytkin vastaan jo alkumatkasta, samoin palokärki jo Viitanmäellä. Linnusto pysyi samanlaisena Ilmusmäelle asti, missä tein pienen metsäkierroksen. Korppi lensi yli, pari pyytä löytyi huipun reunakuusikosta. Mäen kaakkoislaidan männiköstä keksin kaksi komeaa metsokukkoa ja palokärki kuikutti kuuluvasti täälläkin. Töyhtö- ja hömötiaisia oli edelleen tasaisesti pitkin mäen reunametsiä.

Paluumatka oli taas hiljaisempi, vain tuttuja variksia, pihatiaisia ja keltasirkkuja ja keskustassa lisäksi varpusia sekä puluja. Kaikkiaan lajeja näin viisitoista.

Tasan neljä vuosikymmentä sitten eli 19.1.1977 olin Helsingissä. Kaksi peippoa oli kotipihan tuntumassa Roihuvuoressa. Linturetken tein keskustaan, Hakaniemen sillan vaiheilla yritin valokuvata pullasorsia. Niitä oli paikalla puolitoistasataa, joukossa yksi tukkasotkanaaras. Harmaalokkeja kierteli ympärillä yrittäen varastaa osansa sorsille heitetystä ruoasta. Varpushaukka kaarteli kerrostalojen yllä Merihaassa.

***

Lintumuisteluita I

( siinä talvikottaraisia Salosta neljän vuosikymmenen takaa )

Eräs seitsemännentoista päivän retki toimikoon alustuksena seuraavaan. 17.1.1970 oli kohtalainen vanhan ajan talvipäivä, pakkasta 17 astetta. Tein parin tunnin kierroksen Halikonlahdelle. Siihen aikaan Vuohensaaren tien ja Katkiluodon välissä oli vain peltoa, ja siinä tietysti kohtalaisesti lunta oraan päällä. Paikalla oli parvi peltopyitä, ollut pidempäänkin, olin nähnyt ne jo vuoden ensimmäisenä päivänä. Yksitoista lintua oli näkyvissä kun paikalle lensi Meriniityn suunnasta kanahaukka saalista etsien. Katselin jännittyneenä kun se lensi rauhallisesti parven yli muutaman metrin korkeudessa mutta niitä huomaamatta. Vatsa tyhjänä se jatkoi sokeritehtaan suuntaan.

Seuraavana päivänä eli 18.I peltopyyt olivat yhä paikalla, kahdeksan niistä tällä kertaa hangen päällä näkyvissä. Seuraavina päivinä pellolle tuli vielä toinenkin peltopyyparvi ja näistä kahdesta parvesta tein havaintoja 31.I asti minkä jälkeen ne taisivat vaihtaa paikkaa jonnekin kauemmas, ehkä Meriniityn, ehkä Joensuun kartanon suuntaan. Muuten tuona kahdeksantenatoista päivänä pakkanen oli kiristynyt kahteenkymmeneen asteeseen. Vanhalla kaatopaikalla sinnitteli vielä neljä kottaraista, muuten linnut olivat ihan perinteisintä lajia, erikoisimpina kai sinitiaiset ja viherpeipot.

Kymmenen vuotta myöhemmin eli 18.1.1980 olin käymässä Salossa pitkällä viikonloppuvapaalla. Tulomatkalla olin huomannut lapinharakan Suomusjärven Laperlassa ja vanhempien kotikulmilla Mököistenmäessä oli ollut järripeippo. Halikonlahdella tein tuolloinkin parin tunnin kävelykierroksen iltapäivällä. Peltopyitä ei nyt näkynyt, fasaaneja kylläkin. Muutenkin lajisto oli kovin tavallista, variksia kolmesataa, varpusia ja puluja kaksisataa, muita peruslajeja muutama kymmen lajiaan.

Ketolan Eero tuli tuolla retkellä vastaan ja hänellä oli parempia havaintoja Perniöstä. Siellä Teijon kartanon riistaruokinnan turvin talvehti 90 kanadanhanhea ja niiden joukossa yksi valkoposkihanhi. Siihen aikaan ei ollut kiire bongaamaan joten tammikuista valkoposkihanhea sainkin sitten odotella lähemmäs kaksi vuosikymmentä kunnes sellainen piti hakea jostakin, sillä kuitattiin silloin ässähavainto. Tänäänkin tuli retkilistaan valkoposkihanhi, se kun talvehtii parin yksilön voimin jo ainakin toista talvea peräkkäin Helsingin keskustassa.

***

(siinä se vuoden 1980 hanhi, kevättalvella kuvattuna )

Vihkoon vietyä CIII

( kuva eiliseltä Träskändan retkeltä )

Tämä tammikuun puoliväli on ollut usein aika työntäyteistä aikaa ja myös koulu- ja opiskeluvuosina aika kului enimmäkseen luokassa tai luennoilla. Seitsemännentoista päivän retkistä opiskeluaikoina muistan pari kävelyä yliopistolle, toisella kerralla näin portaiden vieressä vakiokuusessa pari turkinkyyhkyä, toisella kertaa kuusi oli tyhjä. Vuonna 1972 kävimme Karhumäen Jussin kanssa Kokkilan lossisulalla, siellä oli siihen aikaan kuningaskalastaja. Talven yli sekään ei selvinnyt vaan virallisen selityksen mukaan taisi joutua kissan suuhun, epävirallisesti on kierrellyt huhu että se olisi peräti ammuttu...

Näistä myöhemmistä ajoista on 17.I ollut retkipäivä ainakin vuonna 2004, silloin taisi olla viikonloppu ja kun jo asuimme exän kanssa eri osoitteissa, ei miulla ollut mitään esteitä kierrellä pitkin päivää eri puolilla koira seuranani. Aamulenkillä Louhelassa kuulimme kuusitiaisen jo laulavan, räkätti lensi yli. Lähdimme sen jälkeen käymään Överbyssä ja Träskändan puistossa. Varpusia ja keltasirkkuja oli paljon ja muutenkin linnusto oli perinteistä. Träskändan purossa vietti talvea neljäkymmentä heinäsorsaa, lintulaudoilla kävi vain perinteisiä tiaisia, mustarastas ja viherpeippoja.

Lopuksi kävimme vielä Pitkäsuon täyttömäellä, siellä oli vielä paikalla tunturikiuru jonka olin nähnyt jo edellisenä viikonloppuna. Pakkasta oli kuutisen astetta ja iltapäivällä sateli luntakin pikkuhiljaa. Vantaankoskelta yritin vielä koskikaraa mutta ei sitä siellä näkynyt. Erään talon piharuokinnalla olivat tienoon lähes ainoat linnut, nekin tiaisia, tulkkuja ja viherpeippoja. Haltialassakin kävin katsomassa ruokintapaikan linnut mutta keltasirkkujen, varpusten, tiaisten ja viherpeippojen seurana oli täälläkin vain jokapaikan variksia ja harakoita.

Eilenkin tuli käytyä Träskändan puistossa, ensi kertaa tänä vuonna. Nyt miut otti vastaan heti nakkeli joka koputteli puiston tammia hiljaa itsekseen siristen. Puron sillan luona oli taas samankokoinen heinäsorsaparvi, osa siitä kävi lintulautojen alla ruokaa etsimässä. Alempana purossa ruokaili koskikara, se haki pikkuotuksia matalasta vedestä tarvitsematta olla pinnan alla sekuntia paria pidempään kerrallaan.

Tänään taas kiersin nämä Koivukylän lähitienoot. Ruokinnoilla oli vakituinen käyttäjäkuntansa, keltasirkkujen seurana vain varpuset ovat vaihtuneet pikkuvarpusiksi. Tiklejä on nykyiseen tapaan talvehtimassa melkoinen parvi ruokinta-automaattien turvin. Havukoskelta löytyivät tämänpäiväiset heinäsorsat, kolmekymmentä, ja rauhaton koskikara.

***

( kuva eiliseltä Träskändan retkeltä )

Valoisampia aikoja odotellessa

( siinä sen kokoinen joutsenperhe minkä Kymijoessakin näimme )

Viime viikko oli taas vapaa, mutta säät eivät juuri suosineet retkeilyä. Maanantaina tein kierroksen Kouvolan suunnalla, Seijan kanssa kävelimme lenkin Kymijoen kahta puolta Korian ja Keltin välillä. Joessa oli paljon sulaa mutta lähes ainoat vesilinnut näkyivät Kymen paviljongin tietämillä, laulujoutsenperhe, muutama telkkä ja pikkuparvi heinäsorsia. Yli leijaili rauhallisesti kanahaukka, etsien ilmeisesti jotakin helpompaa saalista. Muuten oli hiljaista, kymmenkunnan kilometrin matkalla tuli vastaan viitisensataa lintua joista valtaosa naakkoja ja keltasirkkuja. Lajimäärä jäi neljääntoista.



Loppuviikko sujui kotipuolessa, joko kieräen lähitienoita tai välillä pistäytyen Helsingin keskustassa. Havukosken sula sai takaisin heinäsorsansa, koskikara löytyi Matarinkoskelta. Toinen lintu viihtyi Rekolanojassa. Peippoja näkyi lähes päivittäin jollakin lähiruokinnoista. Räkätit ja tilhet tuntuvat lähteneen Vantaalta mutta Helsingin keskustassa niitä vielä näkee. Bongattuakin tuli sen verran että Kaivopuiston mustakaularastaan sain vuosilistalle, tosin sillä kertaa Tähtitorninmäen puolelta.



Rautatieaseman lähellä sorsaruokinnalla viihtyivät edelleen valkoposkihanhet ja haapana. Albiinopullasorsa sen sijaan kävi välillä oopperassakin. Vuoden ensimmäinen retki Vuosaareen suuntautui Kallvikinniemeen missä näkyi tietysti alleja ja isokoskeloita kun meri on vielä lähes kokonaan auki. Pari merilokkiakin piti luotojaan varattuina. Töyhtötiaiset eivät ole niemeltä hävinneet vaan pari lintua tuli jälleen kerran vastaan.






***

( onnistuin kuvaamaan tuon rastaan vasta myöhemmin Kaivopuistossa )

Vääntäjille rautalankaa

( mikäs se siinä )

Lintuverkossa on taas ollut keskustelua, tai miksi tuota nyt nimittäisi, mielipiteitä vääntämisestä. Pontimena oli joku hanhikorppikotkahavainto Kirkkonummelta joka jäi vain löytäjänsä varaan, vaikka lähitienoilla olikin tavan mukaan paljon muitakin retkeilijöitä. RK oli hyväksynyt havainnon ja se oli jäänyt jotakin kaivelemaan. Petro Pynnönen oli avautunut asiasta Tringan facebook-sivulla ja näkijä puolusti havaintoaan Lintuverkon puolella.

Tämä vääntämiskeskustelu tuntuu olevan kuten nettikeskustelut yleensä, alkaa perusteettomasta someheitosta ja kun siihen kysyy perusteita, niitä ei tule vaan asia alkaa rönsyillä sinne tänne, tällä kertaa tietysti kaikenlaiseen kaunaan mitä tunnettiin RK:n päätöksiä kohtaan, kunnes kuolee.



Veikko Pohjolan kommentti Lintuverkossa oli hyvä. Se ei kuitenkaan lähde alusta. Kun Pynnönen haluaa keskustella yleisemminkin vääntämisestä, jää perustelematta, miksi. Pääkaupunkiseudulla retkeillessään törmää suunnilleen päivittäin tilanteisiin joissa joku määrittää mielestäni väärin linnun jota itsekin satun juuri katselemaan. Jos tämä henkilö silloin kysyy mielipidettäni linnun määrityksestä, sanon sen mutta pysyn muuten hiljaa. En ymmärrä miksi asian pitäisi pakottaa minut avaamaan suuni.



Jos hän haluaa julkaista havainnon esimerkiksi Tiirassa, sinne se menee ja siellä pysyy jos lintu on ns yleinen. Harvinaisuuksista kysytään varmistusta joko ARK:n tai RK:n ilmoitusta vaatimalla. Ne taas hyväksytään tai hylätään. Menettely on vähän sama kuin pelissä, tuomari ratkaisee ja peliin kuuluvat myös tuomarivirheet suuntaan tai toiseen. Kun RK:n pitäisi tehdä ns tiedettä, on luonnollista että virheet painottuvat hylkäyksiin, hyväksytyn havainnon pitäisi olla kaiken käytettävissä olevan tiedon mukaan varma.



Mutta edelleenkään en ymmärrä miten tuon näkijän pitäisi olla minun suuntaani tilivelvollinen ja ennen kaikkea mikä oikeus minulla voisi olla kieltää tuo havainto jos ”tuomari” on sen hyväksynyt. Eihän se ole mitenkään minulta pois. Jalkapallossakin saa varoituksen jos protestoi tuomarin päätöstä vastaan. Esimerkissäni olin siis itse näkemässä tuota lintua, mutta Pynnösen tapauksessa hän ei tainnut olla osallisena tilanteessa millään tavalla, taitaa harrastella enemmän sudenkorentoja nykyisin...



Jos mielipidettä vastaan ei ole kuin mielipide, ei keskustelussa ole mieltä. Vähin minkä keskustelu vaatii on että mielipiteet perustellaan. Oman mielipiteen perusteeton asettaminen toista paremmaksi mediassa tai selän takana on vihapuhetta, sitä jota tämä maailma nykyisin on täynnä. Vähempikin riittäisi.



Vähän asiaa hipova esimerkki tämän vuoden ensimmäiseltä päivältä: Olin talvilaskentakierroksella Salossa, pitkästä aikaa Halikonlahden reitillä jolla olen kiertänyt jo joskus 60-luvulla. Kiersimme lenkin ja etsimme visusti paikalla olleita peukaloisia ja koskikaraa, havaitsematta niitä. Kun palasimme takaisin, paikalla oli sattumalta Kirjosen Jorma, etsimässä myös peukaloisia. Jäimme juttelemaan toviksi keskenämme ja sillä välillä Jopi olikin kuullut jo peukun rätinän. Eräs mukana ollut laskija tietysti tuomitsi asian noin vain väännöksi kun havaitsija on kuka on ja yksikseen sen kuuli, mutta kun haravoimme pari kertaa itsekin kunnolla tuon paikan, siinähän se rätisi, peukaloinen. Parempi vain hankkia kuulolaite jos itse ei onnistu kuulemaan tai rillit jos ei näe, ja ennen kaikkea keskittyä etsimään lintuja eikä puhumaan poissaolevista pahaa kaveriringissä...


Pitää jälkikäteen vähän täydentää tätä vääntöjuttua kun satuin tänään törmäämään ihan klassiseen vääntöön. Kaveri oli saanut tiedon että tietyssä paikassa on päiväunillaan lehtopöllö. Hän oli mielestään nähnyt tämän linnun, tosin vain lennossa pari kertaa kaukaa metsän sisällä puiden välissä. Sattui olemaan vain niin että hän oli kaksi kilometriä väärässä paikassa, lukenut tiedot nuotista oikein mutta silti oli tullut täysin väärään paikkaan kai jonkun vanhan muistikuvansa ohjaamana. En maininnut tuosta sen enempää, mutta palatessani jo kotiin päin se pöllö oli edelleen nukkumassa ilmoitetulla paikallaan...


Tuohon RK-sivupolkuun sen verran etten itse vapaaehtoisesti noita rariteetti-ilmoituksia täytä jos ei mukaan ole liittää esimerkiksi kuvia tai muuta kättä pidempää pelkän kuvauksen tueksi, pelkkä kuvaus ei välttämättä ole tiedettä vaan ihmissuhdetesti. Jossakin Utössä tai Jurmossa olen pyynnöstä sellaisia tehnyt ilman noita kuviakin, mutta tavallisesti silloin on mukana ollut ainakin muita näkijöitä jotka ovat määritystä kannattaneet. Yksin nähdyt ja dokumentoimatta jääneet kummajaiset saavat jäädä rauhassa omiin vihkoihini, ei niitä tarvitse markkinoida julkisuuteen. (Tätä blogia en julkisuudeksi laske, ei tällä ole lukijoita.)



***

( tai tuo pienempi keskellä parvea... )

Vihkoon vietyä CII

Kolme vuosikymmentä sitten, tammikuussa 1987 koettiin Vantaalla kuten muuallakin Suomessa kovia aikoja, päivittäin pakkanen painui kolmeenkymmeneen asteeseen ja sen allekin, ennätys Lentoaseman virallisella mittauspisteellä taisi olla -35,9 astetta kymmenentenä päivänä.

Noissa keleissä linturetket jäivät lyhyiksi. Miulla oli kaksi vakioreittiä Länsi-Vantaan taajama-alueella ja niitä kävelin edelleen jos aikaa oli, tuohon aikaan tein valtavasti ylitöitä joten vapaata aikaa oli vähän. Yhdeksäntenä päivänä aamulla oli pakkasta 34 ja iltapäivälläkin vielä 32 astetta. Tein vakiokakkoseni Martinlaakson ja Louhelan maisemissa puolilta päivin. Asutuksen luona näkyi jokunen talitiainen ja varis, Raappavuoren metsäosuudella ei näkynyt juuri mitään. Vesitorninmäelläkään ei ollut paria varista ja yhtä harakkaa enempää. Paluumatkalla Louhelasta huomasin vielä muutaman viherpeipon ja varpusen. Loppuosuudella aseman vaiheilta kotiin oli lintuja eniten ja ne lähinnä isoja lintuja, variksia, harakoita ja puluja. Kaikkiaan huomasin reitillä seitsemän lajia ja 70 lintua. Harakka ja sinitiainen jäivät yhteen havaittuun yksilöön, runsain oli varis 25 yksilöllä, ne kun istuivat yleensä puun latvassa paikallaan. Ei tuo ollut kuitenkaan laskentojen pohjanoteeraus, pari päivää aiemmin vakioykköstä kiertäessäni lajit jäivät kolmeen, ulkosalla värjöttelevien varisten ja harakoiden lisäksi havaitsin vain varpusen ääntelyä jostakin rakennuksen onkalosta. Pakkasta oli silloinkin lähemmäs kolmekymmentäviisi astetta...

Kymmenentenä päivänä, ennätyspakkasissa, vein syötävää Petikon metsässä olevalle ruokintapaikalleni. Puolentoista tunnin kierroksella huomasin pari närheä, toinen niistä ruokintapaikallani evästä odottamassa, Petikon tien varressa hevosten pahnakasaan piiloutuneena oli yksi räkättirastas. Muuten lintuja näkyi taas vain kotikulmilla, parikymmentä varista ja viitisentoista pulua. Kanahaukka lensi iltahämärissä voimalan taitse omaa iltapalaa etsien. Seuraavana päivänä kävimme Salossa veljen synttäreillä. Moisiossa huomasimme pienen peltopyyparven, mennessä vain kolme, tullessa jo kuusitoista lintua.

Mikään ei kestä kauan, kolmantenatoista päivänä pakkanen aamulla oli vielä kolmekymmentä mutta illalla enää -19 astetta, tuuli tosin oli tyly, kuusi metriä sekunnissa itäkaakosta. Seuraavana päivänä taivas oli vetäytynyt pilveen ja pakkanen laskenut kuuteentoista asteeseen.

***

Vihkoon vietyä CI

( joskus tulee riitaa leivänpaloista )

Viisitoista vuotta sitten harrastin lähiretkeilyä hieman samaan tapaan kuin nykyisinkin. 12.1.2002 kiersin alkajaisiksi koiran kanssa vakiolenkkini Kaivokselan tienoilla. Tunnin kävelyllä tuli vastaan 105 lintua 12 lajista, ihan perinteistä asutuksen linnustoa, mausteena metsänlaidan käpytikka ja puukiipijä.

Siihen aikaan pidin linnuille ruokintapaikkaa Petikon metsän laitamilla ja sinne vein seuraavaksi Suvin kanssa linnuille lisää syötävää. Auringonkukan siemenistä ja pähkinöistä viimemainitut alkoivat tehdä heti kauppansa tienoon linnuille, joiden joukossa oli täälläkin käpytikka ja puukiipijä, mukana kuusi- ja hömötiaisia joita ei taajamassa aamulla näkynyt. Polun varressa oli lisäksi pyy, sillä riitti syötävää puronotkon lepikossa.

Vielä ajoin Espoon puolelle Överbyn ja Träskändan puistomaisemiin. Sulana pysyvässä joessa oli heinäsorsia joille Suvi syötti leipää. Puiston tiaisia säikytteli saalista etsivä varpushaukka. Nakkelia ei noihin aikoihin vielä puistossa ollut.

( Träskändassa taisi noihin aikoihin olla pari tällaista blondiakin )

Paluumatkalla käväisimme vielä Vantaankoskella ja kehäkolmen sillan alla sulassa oli sillä kertaa kolme koskikaraa. Päivä oli leuto, nollakeliä, pilvistä ja tuuli lounaasta heikkoa.

Seuraavankin päivän aloitin Kaivokselan kierroksella, olihan vielä viikonloppu. Nyt tunnin kävely tuotti 115 lintua mutta vain kymmenen lajia. Erikoisuuksina olivat nyt kolme pyrstötiaista.

Kävin myös uudestaan Petikon ruokintapaikallani tuomassa täydennystä talipötkön muodossa. Lintuja oli paikalla eilistä enemmän, töyhtötiainen ja peippo olivat eiliseen verrattuna uusia. Yhdellä sinitiaisella oli vasemmassa jalassa rengas joten se todennäköisesti oli kesällä rengastamani, mie vasenkätisenä laitoin aina renkaan vasempaan jalkaan, oikeakätiset laittavat sen oikeaan.

Kävin myös Pyymosan lehtoon laitetulla ruokintapaikalla, siellä lintuja oli sillä kertaa vähemmän vaikka ruokaa oli hyvin tarjolla. Tiellä oli kahdeksan punatulkun parvi nokkimassa hiekkaa jauhinkiviksi kupuunsa.

Suvin kanssa kävimme vielä Haltialassa, hän paijaamassa lampaita, mie katsomassa sikäläisen ruokintapaikan linnut. Peippo oli sielläkin, muuten vähänlaisesti lintuja. Ruutinkoskessa ei näkynyt koskikaraa, vain tiaisia rantapuskissa.

Tammiston lehdossa varpushaukka oli saanut saaliin ja lensi sen kanssa metsään. Polun varressa naputteli kuolleesta kuusesta kaarnaa irti palokärki, ja sen vieressä kulki puukiipijä siepaten pikkueliöitä nokkaansa sitä mukaa kun runko kaarnan alta paljastui. Se ei välittänyt lainkaan tikan nokasta vaan pyöri aivan iskupaikan vieressä. Tikka ei siitä kuitenkaan häiriintynyt, kai ne etsivät erikokoista syötävää.

Päivän heinäsorsat löytyivät illan koirakierrokselta Mätäojan varresta mihin oli tullut pariskunta lounaistuulen ja vesisateen mukana.

***

( ihmettelin miksei kiipijä varonut tuollaista nokkaa enemmän )

Vihkoon vietyä C

( töyhtötintti Kallvikista )

Talvi 40 vuotta sitten poikkesi tämänaikaisesta paljon koska se oli kaikin tavoin perinteinen, lunta ja pakkasta riitti syksystä kevääseen eikä sitä keskeyttänyt yksikään lämpöä tuova myrskymatala kuten nykyisin.

Päivälleen 40 vuotta sitten eli 11.1.1977 oli vapaata aikaa päivällä joten tein runsaan kolmen tunnin kävelylenkin silloisesta kämpästäni Roihuvuoressa Marjaniemen kautta Vuosaareen ja Kallvikiin. Pakkasta oli pari astetta, taivas pilvien peitossa ja tuuli lännestä kohtalaista. Menomatkalla oli poutaa mutta paluumatka Kallvikista kotiin olikin sitten lumisadetta, välillä reippaanpuoleista.

Tuo talvi oli alkuosiltaan ollut yhtä marjalintujen rynnäkköä. Oli niitä vieläkin jonkin verran maisemissa. Mustarastaita oli kolme jo kotinurkilla ja kaksi lisää Marjaniemessä, räkättejä yksi Marjaniemessä ja toinen Kallvikissa. Tilhiä meni yli sadanviidenkymmenen linnun parvi Vuosaaressa. Tyypillistä kaupunkilinnustoa kuten variksia ja varpusia näkyi eniten alkumatkasta. Puluja ei tuolle reitille tullut sentään yhtään. Joku peto, ilmeisesti kanahaukka, hätisteli menomatkalla varislintuja Marjaniemessä.

Kallvikinniemi oli retken tavoitteena mutta sulaa vettä ei enää ollut eikä siten lainkaan vesilintuja. Metsissä oli kuitenkin aika lailla samaa linnustoa kuin nykyisinkin, metsän tiaisia tuli vastaan kolme lajia lisänään puukiipijät ja hippiäiset. Käpytikkoja oli tuona talvena runsaasti, yhdeksän näkyi niemessä ja yksi vielä Vuosaaren puolella.

Eniten lintuja tuli Marjaniemestä. Suuressa siemensyöjien sekaparvessa oli vihervarpusia, urpiaisia ja viherpeippoja, niiden joukossa kymmenkunta peippoa ja saman verran järrejä, lisänään keltasirkkuja, kolme hemppoa ja ilmeinen vuorihemppokin. Kaikkiaan reitillä näkyi 24 lajia, mikä kelpaisi hyväksi tulokseksi tähänkin tammikuuhun.

***

( talvimatkailun spesialisti )

Kaupunkilintuja laskemassa

( pikkuvarpusia ruokinnalla, eivät Salosta )

Sunnuntaina 8.I onnistuin heräämään sen verran aikaisin että reippaasti ajamalla ehtisin mukaan talvilintuja laskemaan Saloon. Viikon takaiset suunnitelmat olivat eläneet ja nyt oli vuorossa kaupunkireitin laskenta ja aloitusajaksi sovittu 9:30. Kun lähdin liikkeelle vasta kahdeksalta ja tankattavakin oli, pelkäsin myöhästyväni jonkin verran aloituksesta mutta pelkoni oli turha. Seppo myöhästyi vielä paljon pahemmin ja laskemaan päästiin vasta kymmeneltä.

Pakkasta oli pari, kolme astetta ja koko Salon jokilaakso sumun peitossa. Tuulta ei ollut nimeksikään joten sumun hälvenemistä piti odottaa iltapäivän puolelle minkä jälkeen taivaalta alkoi paljastua paikoitellen siniväriäkin.

Sinisen talon parkkipaikalta lähdimme kierrokselle. Vähäjokivarressa oli tikliparvia, lähes kaikki reitin tiklit tulivat heti retken alkuun. Naakat olivat jo vallanneet keskustan, tali- ja sinitiaiset olivat vielä nälkäisinä etsimässä ruokaa. Sitä niiden oli pakko etsiä kasvustoista, lintulautoja oli reitin varrella yllättävän vähän ainakin pääkaupunkilaiseen tasoon verraten. Varsinaisia ruokintapaikkoja ei näkynyt reitin varrella ensimmäistäkään.

Keskustan pihat olivat naakkojen ja harakoiden sekä paikoitellen pulujen valtakuntaa, variksia oli tietysti myös siellä täällä mutta pienemmät linnut olivat vähissä. Sinitiaisia erityisesti oli harvakseltaan ja keltasirkut lähes puuttuivat. Kun yli neljä vuosikymmentä sitten perustin tuon reitin, varpusten määrä laskentakierroksella nousi yleensä yli viidensadan, nyt niitä joutui etsimään yksitellen ja oli kuulemma käynyt joskus niinkin että laji oli laskennasta jäänyt kokonaan puuttumaan. Pikkuvarpuset olivat tulleet osittain tilalle, mutta ei niitäkään ollut kuin kymmeniä.

Vaikka reitin pituus oli nyt vain puolet siitä millä sen joskus aloitin, lajimäärä oli selvästi tuonaikaisia suurempi. Turkinkyyhkyt tulivat jo 1970-luvun lopulla jäädäkseen, yksi tuli nytkin reitille. Sepelkyyhky löytyi talvehtivana, ei niitäkään alkuaikoina ollut. Heinäsorsia kierteli kaupungilla, ne puuttuivat alkuvuosina kun kovat talvet jäädyttivät kaikki vesistöt. Mustarastaita löytyi sieltä täältä, ei niitä edelleenkään paljon ole mutta laji on kuitenkin vakiintunut säännölliseksi. Kaikkiaan reitille tuli 22 lajia, alkuaikojen lajimäärä jäi viidentoista vaiheille ja monesti sen allekin. Lähinnä naakkojen ja pulujen ansiosta lintumäärä oli nyt 1098, mikä vastaa aiempien vuosien tuloksia, kilometriä kohti lintumäärä on siis kaksinkertaistunut.

***

( tiklit ovat aina olleet Salossa yleisempiä kuin muualla Suomessa )

Talven kahdet kasvot

( ruokintahässäkkää kyhmärin ympärillä )

Tämä vuosi jatkui loppiaisena pirteän pakkasen ryydittämänä aurinkoisena ja tuulettomana vuoden tähän asti parhaana ulkoilupäivänä. Ne, jotka piiloutuivat kylmän pelossa sisätiloihin tekivät varmasti elämänsä virheen.

Puolilta päivin lähdin ulos. Pihan ruokinnalle oli ilmaantunut tällä kertaa peippo. Kävelin kierroksen taajaman keskustassa ja lähdin sitten ruokintapaikkojen kautta kohti Hiekkaharjun asemaa. Tilhiä oli pikkuparvi kotinurkilla ja samoin kuin torstaina ne ruokailivat vähillä pihlajiin jääneillä marjoilla. Alkutalvesta täälläkin oli paljon tilhiä jotka ruokailivat lintulautojen ja ruokintapaikkojen alle pudonneilla siemenillä. Muutkin harrastajat ovat huomanneet tuon tilhien tämänsyksyisen tavan käyttää muitakin ravintolähteitä kuin vain marjoja, viimeksi tuollaisen lintulautatilhen näin kolmisen päivää sitten.

Pakkaspäivä ei pidätellyt kuusitiaista joka lauloi innokkaasti Hiekkaharjussa. Laulavia talitiaisia kuulin jo vuodenvaihteen kahta puolta ja mustarastaskin ehti aloittaa laulunsa heti päivää uudenvuoden jälkeen. Hiekkaharjusta astuin junaan joka kuljetti miut Helsingin keskustaan. Varpusia, pikkuvarpusia, tiaisia ja mustarastaita oli pitkin kävelytien reunoja kun kuljin Tokoinrannan sulapaikalle katsomaan mitä vesilinnuille kuuluu. Niitä oli keskittynyt tavan mukaan ruokkijoita odottamaan satoja. Heinäsorsien joukossa oli taas viime talvesta tuttu albiino, samoin yksi haapana ja pari valkoposkihanhea. Leivänheittäjät saivat ruoikosta esiin nuoren kyhmyjoutsenen jonka narskuvaa ääntelyä olin jo tovin ehtinyt seurailla. Osansa leivänpaloista yrittivät kaapata myös paikalla olleet kalalokit.

( tämä kyllä pärjää aina leipäjonossa )

Lyhyen kierroksen jälkeen palasin taas junalla Hiekkaharjuun ja lähdin kävelemään kotia kohti nyt radan toista laitaa ja siitä jatkaen koiranulkoiluttajien tallomaa polkua Rekolanojan länsirantaa pitkin. Siellä minua vastaan tuli vuoden ensimmäinen pyrstötiaisparvi, ja lähempänä Koivukylää myös koskikara, joka tosin lähti puroa pitkin pohjoiseen, ehkä peräti yöpymään sillä ilta alkoi olla jo pitkällä.

Kaikkiaan päivän mittaan näin 23 eri lajia joka oli tähän mennessä vuoden toiseksi paras päiväsumma.

Paljon voi muuttua yhdessä yössä ja nytkin kun kävin viikon viimeistä kertaa töissä, mennessä oli 22 pakkasastetta ja palatessa vain kuusi, tuuli kovaa ja lumisade alkamassa. Töiden päälle nukuin puolille päivin ja vielä herätessäkin ulkona tuntui kolistelevan periankea tuiskukeli.

Kaksi ja puoli tuntia lauantainakin kävelin Koivukylää ympäri tuolta ja täältä, linnut olivat eilistä vaisumpia, juuri mitään ei helposti näkynyt. Ruokinnoille oli kokoontunut jostakin uusia viherpeippojen ja keltasirkkujen parvia, muuten lajisto oli kuin eilen mutta vähäisempää. Peippo näyttäytyi vaihteeksi pallokentän ja paloaseman ruokinnoilla, joten talvi on tuonut niitäkin lisää leveämmän leivän ääreen. Rekolanojan ja Havukosken pienet sulat olivat linnuttomia, tosin komppaajien jälkiä näkyi pitkin sulapaikkojen laitoja, lienevätkö sitten linnut pelästyneet niitä.

***

( mulle kelpaisi pelkkä kaurakin )