Lintumuisteluita IX

( siinä mustavaris takavuosilta, silhuettina mustaakin mustempi )

Tammikuussa 1986 oli Vantaalla hiihtokelejä. Parin loskaisen päivän jälkeen lämpö oli taas painunut alle nollan ja edellisyönä alkanut lumisade oli tuonut maahan toistakymmentä senttiä uutta lunta. Välipäivänä 27.1. olin kävellen kiertänyt senaikaisen vakiokierrokseni Vantaankosken ja Martinlaakson maisemissa. Viidentoista lajin ja 292 yksilön kärki oli tuttu, 71 varista, 67 talitiaista ja 42 naakkaa. Vähälukuisimmassa päässä oli pari erikoisempaa. Mustavaris näyttäytyi Martinkylän tien varrella ja kirjosiipikäpylintu Kivimäen puolella. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut edes köyhä vuodenpinna, olin nähnyt ne jo aiemmin samoissa maisemissa. Koskikaroja ei Vantaankoskella ollut kuten ei koko alkuvuonna, sulat olivat kai liian pieniä ja nyt vedet olivat sameita sateidenkin jäljiltä.

Seuraavan hiihtoretkeni tein 29.1. taas Petikon metsään. Pakkasta oli pari astetta joten lumi oli hyvin pysynyt myös yleisöladulla. Sää oli pilvinen ja näkyvyys huonohko vaikkei satanutkaan. Iltapäivällä sää selkeni ja taivaan pilvipeitekin hajosi osiin.

Käpylintuja lenteli pikkuparvin vähän väliä ylitse. Niiden määrittämisessä piti olla tarkkana koska olin nähnyt jo tämän vuoden puolella kolmea eri lajia näissä maisemissa. Tämänkertaisista yksi neljän porukka näkyi niin hyvin että määrittyi pikkukäpylinnuiksi. Käpytikkakin kuului metsässä olevan. Urpiaiset olivat tapansa mukaan muutolla keskellä talvea, keltasirkut luottivat siihen että riistaruokinnalla riittää kauroja kevääseen asti. Korppi lensi myös ruokintapaikan yli, sen näki tuolla metsäalueella säännöllisesti. Hömö- ja töyhtötiaiset ja hippiäiset löytyivät pakettipellon takaisesta kuusikosta ja metsän laitaan päästyäni huomasin pellon poikki lentävän kanahaukan. Käännyin takaisin metsään ja puronotkon varresta löytyi myös pyy. Ensin perisuomalainen petolintu, sitten sen perisuomalainen saalislaji, biotooppi oli tuohon aikaan vielä kunnossa.

Palailin takaisin yleisöladulle, jota pitkin hiihdin sitten kotia kohti. Viimeisen kilometrin jouduin tietysti kävelemään suksia kantaen. Samalla siinä mietin että tuonne metsäänkin pitäisi tehdä joku vakiokierros. Sellaisia miulla oli taajamassa jo kaksi, joita laskin parin viikon välein. Niinpä seuraavina talvina kiersinkin myös vakioreittiä Petikon metsässä, vähän tuon yleisöladun pohjalle inspiroitua. Metsien hakkuut, maastomotoristit ja täytemäen nousu Pitkäsuon maastoon veivät kuitenkin innon kiertää tuota lenkkiä, linnusto katosi ihmistoiminnan myötä.

***

( peruspikkukäppäri )