( siinä mustavaris takavuosilta, silhuettina mustaakin mustempi )
Tammikuussa 1986 oli Vantaalla
hiihtokelejä. Parin loskaisen päivän jälkeen lämpö oli taas
painunut alle nollan ja edellisyönä alkanut lumisade oli tuonut
maahan toistakymmentä senttiä uutta lunta. Välipäivänä 27.1.
olin kävellen kiertänyt senaikaisen vakiokierrokseni Vantaankosken
ja Martinlaakson maisemissa. Viidentoista lajin ja 292 yksilön kärki
oli tuttu, 71 varista, 67 talitiaista ja 42 naakkaa.
Vähälukuisimmassa päässä oli pari erikoisempaa. Mustavaris
näyttäytyi Martinkylän tien varrella ja kirjosiipikäpylintu
Kivimäen puolella. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut edes köyhä
vuodenpinna, olin nähnyt ne jo aiemmin samoissa maisemissa.
Koskikaroja ei Vantaankoskella ollut kuten ei koko alkuvuonna, sulat
olivat kai liian pieniä ja nyt vedet olivat sameita sateidenkin
jäljiltä.
Seuraavan hiihtoretkeni tein 29.1. taas
Petikon metsään. Pakkasta oli pari astetta joten lumi oli hyvin
pysynyt myös yleisöladulla. Sää oli pilvinen ja näkyvyys
huonohko vaikkei satanutkaan. Iltapäivällä sää selkeni ja
taivaan pilvipeitekin hajosi osiin.
Käpylintuja lenteli pikkuparvin vähän
väliä ylitse. Niiden määrittämisessä piti olla tarkkana koska
olin nähnyt jo tämän vuoden puolella kolmea eri lajia näissä
maisemissa. Tämänkertaisista yksi neljän porukka näkyi niin hyvin
että määrittyi pikkukäpylinnuiksi. Käpytikkakin kuului metsässä
olevan. Urpiaiset olivat tapansa mukaan muutolla keskellä talvea,
keltasirkut luottivat siihen että riistaruokinnalla riittää
kauroja kevääseen asti. Korppi lensi myös ruokintapaikan yli, sen
näki tuolla metsäalueella säännöllisesti. Hömö- ja
töyhtötiaiset ja hippiäiset löytyivät pakettipellon takaisesta
kuusikosta ja metsän laitaan päästyäni huomasin pellon poikki
lentävän kanahaukan. Käännyin takaisin metsään ja puronotkon
varresta löytyi myös pyy. Ensin perisuomalainen petolintu, sitten
sen perisuomalainen saalislaji, biotooppi oli tuohon aikaan vielä
kunnossa.
Palailin takaisin yleisöladulle, jota
pitkin hiihdin sitten kotia kohti. Viimeisen kilometrin jouduin
tietysti kävelemään suksia kantaen. Samalla siinä mietin että
tuonne metsäänkin pitäisi tehdä joku vakiokierros. Sellaisia
miulla oli taajamassa jo kaksi, joita laskin parin viikon välein.
Niinpä seuraavina talvina kiersinkin myös vakioreittiä Petikon
metsässä, vähän tuon yleisöladun pohjalle inspiroitua. Metsien
hakkuut, maastomotoristit ja täytemäen nousu Pitkäsuon maastoon
veivät kuitenkin innon kiertää tuota lenkkiä, linnusto katosi
ihmistoiminnan myötä.
***
( peruspikkukäppäri )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.