Muodissa ovat jo muutaman vuoden ajan olleet niinsanotut ekopinnakisat. En itse laske mitään ekopinnoja enkä osallistu mihinkään ekopinnakisaankaan joten on oma asiani miten ekologisena retkeilyäni pidän. Tietysti jos kilpailisin, kannatan kyllä tiukkaa määrittelyä ekobongaamiselle. Omin voimin pitää päästä kotoa pinnan luo ja takaisin. Jos laiskuuttaan käyttää palatessaan hissiä päästäkseen kerrostalossa yläkerran kämppäänsä, ekopinnat mielestäni voi unohtaa. Eikä mielestäni armoa antaisi edes se että sattuisi omistamaan koko tuon kerrostalon. Koti on joku asunto ja jos se on yläkerrassa, sinne pitää kävellä, kenenkään asunnossa ei ole hissiä.
Onhan julkista liikennettä tietysti muutakin, on busseja, laivavuorojakin ja vaikkapa taksit. Itse pidän ekologisimpana välineenä junaa ja olen todellakin yhden elämänpinnankin saanut työmatkalla junan ikkunasta. Maaliskuussa 1984 Kannelmäen ja Malminkartanon välissä oli vielä rakentamatonta tilaa ja siinäpä päivysti kerran lapinpöllö. Niitä oli tuona talvena useita pitkin pääkaupunkiseutua joten havainto sinällään ei yllättänyt. Havaintotilannekin jäi kovin lyhyeksi kun juna liikkui aikataulunsa mukaista vauhtia kahden aseman väliä eikä mukanani ollut edes kiikaria kun töihin olin menossa. Kyllä se silti piristi kovasti ja sai aikaan innostuksen yrittää katsella sitä vielä myöhemminkin samalla tavalla junan ikkunasta ohimennessä. Ei sitä enää toiste siinä ollut enkä tullut sitä varta vasten bongaamaankaan, sellainen tapa ei kuulunut siihen aikaan retkeilyyni.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.