25.1.2017

Neljä vuosikymmentä sitten II


( talven 77 hiihtokelejä )


Neljäkymmentä vuotta sitten oli kunnon talvi ja mie jo kolmatta päivää peräkkäin hiihtoretkellä 24.1.1977. Oli pitkä viikonloppuvapaa jonka olin viettänyt Salossa ja illalla olisi taas lähtö takaisin Helsinkiin. Pakkasta oli kolmetoista astetta, puolipilvistä, heikkotuulista ja hyvä näkyvyys. Ennen kaikkea oli sitä lunta niin että pääsin hiihtämään lähes vanhempien kotipihalta Mököistenmäestä. Helsinkiin suksia en koskaan tuonut.


Suuntasin Vähäjokilaakson peltoaukean mukaisesti etelään, kohti lapsuusajan maisemia. Hiihtelin vanhainkodin ohi Katinkalliolle, sieltä Toravuorelle, edelleen Helisnummelle ja sieltä vanhaa rataa mukaillen Pappisin kautta takaisin Salon keskustaa kohti. Parin tunnin kierroksella tuli enemmän kuntoiltua, mutta jokunen lintukin näkyi, kuten viiden ja neljän tilhen parvet, ja tietysti metsissä hömö- ja töyhtötiaisia.


Lumipeite oli noihinkin aikoihin usein niin ohut ettei hiihtämään päässyt. Esimerkkinä vaikka 24.1.1971, se talvi muistutti nykyisiä jo siinäkin että päivän lämpötila oli kolme astetta plussalla ja lumet sulaneet niin pelloilta kuin valtaosin metsistäkin. Tuona päivänä tein kierroksen Halikonlahdella ja Joensuun sekä Viurilan kartanoiden puistoissa.


Talitiaisia oli runsaasti, erityismaininnan on saanut noin neljänkymmenen yksilön parvi Viurilan kartanon rannassa. Kuusitiaisia ja töyhtötiaisia löytyi jokunen, hömötiaisia peräti parikymmentä. Närhiäkin puistoissa liikkui kymmenkunta ja punatulkkuja pari- kolmekymmentä. Pari puukiipijää osui myös reitille kartanoiden puolelta.


Halikonlahden altaiden luona etsi syötävää lapinharakka. Saaliiksi olisi kai kelvannut pulmunenkin jos kiinni olisi sellaisen saanut, niitä oli kaksi myös altailla. Urpiaisia oli pikkuparvi vanhalla kaatopaikalla Vuohensaarentien varressa ja neljä vuorihemppoa taas vanhalla polttokaatopaikalla Halikonjokisuussa. Retki oli lajirikas, tarkkaa lukua en ole laskenut mutta se lienee yli kaksikymmentä. Sen ajan tavan mukaan pulut, varpuset, keltasirkut ja fasaanit sekä tavallisimmat varislinnut jäivät vaille mainintaa perusretkien muistiinpanoissa.


***



( lapinharakka tarkkailee, tuokin on kuvattu joskus 70-luvulla Halikonlahdella )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.