23.1.2017

Lintumuisteluita IV



( korpilla on hauskaa )



Vuonna 2005 näihin aikoihin olin Utössä. Kahdeskymmenes päivä aamuseitsemältä olin lähtenyt Vantaalta länteen ja vakituisen salolaisporukan kanssa olimme Pärnäisissä yhdentoista maissa ja varttia myöhemmin yhteysalus lähti kohti Utötä. Oma retkeilyni oli tuohon mennessä ollut tammikuussa vaatimatonta, vasta 18 lajia olin kirjannut vuoden alusta näkemikseni, ne käytännössä kaikki yhdeltä Hankoon tehdyltä retkeltä. Syynä oli muutto tähän asuntoon missä nytkin olen ja tietysti työt joita riitti. Pärnäisissä tuli vuosilistaan heti lisää käpytikka ja pikkukäpylintuparvi ja merimatkalla lisää.


Merimetsoja näkyi jo alkumatkasta seitsemän ja Jurmossa kymmenen lisää. Jurmossa oli myös riskilä ja sataman lähellä seitsemän merisirriä. Lyhyen kierroksen ehti vielä Utössäkin tekemään, sillä huomasimme ainakin yhden niittykirvisen ja peipon.


Kahdeskymmenesensimmäinen päivä aukesi pilvisenä ja kovan itätuulen vaivaamana. Lämpöä oli yksi plusaste ja näkyvyyttä viitisen kilometriä. Keskityimme etsimään saaren talvehtijoita. Kymmenen merisirriä löytyi jo aamulla Kesnäsin kärjen rantakalliolta. Niittykirvisiä varmistettiin olevan kaksi. Saunalahdessa oli kangaskiuru jota tiesimme saaresta etsiä. Pari merikotkaa, pilkkasiipi ja tilhi olivat miulle vuodelle uusia lajeja, samoin kaksi korppia, räkättiparvi ja niiden seurana kottarainen. Iltapäivällä merisirrejä oli kerääntynyt Kesnäsin kärkeen jo kolmetoista. Kaikkiaan huomasimme päivän mittaan 21 lajia vaikka välillä tarkkailua haittasivat räntä- tai vesisadekuurot.


Iltasella mietimme minne vakioporukkamme kevätretki pitäisi seuraavaksi tehdä, ja palaverin tuloksena tähtäsimme Viron retkelle huhtikuussa ja viikolla 21 perinteiselle lounaissaariston meriretkelle. Haasteena olisi siis saada töistä vapaata noita varten.


***


( talvinen kangaskiuru Utöstä pokkarilla putken läpi kuvattuna )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.