Heinäkuun ensimmäisen päivän aamu ja päivä kului Pulmankijärvellä. Kävimme hiekkarannalla ja järven eteläosassa. Lämpö nousi päivän mittaan 22 asteeseen, tuuli oli navakkaa lounaista, pilvipeite vähäistä. Tyllejä pesi tienvarressa ja rannoilla, rantasipejä varoitteli veden äärellä ja ampuhaukallakin tuntui olevan pesänsä jossakin lähellä. Iltapuolella lähdimme komppaamaan länsipuolen tunturinummille ja jängille. Kapustarintoja hälytteli pitkin matkaa, lammilla pesi joutsenia, kurkia, tukkasotkia, alleja ja mustaviklokin. Lapinsirkkuja löytyi jängiltä ainakin neljä. Punakuiripari varoitteli aktiivisesti polun varressa lähtiessämme maastoon ja uudestaan kun tulimme takaisin toisesta suunnasta. Heillä oli muutakin varottavaa, ampuhaukka etsi saalista järven laidalta ja kaikkiaan kolme tunturikihua kierteli tienvarsisoita etsien jotakin syötävää, linnunpoikaset olisivat varmaan kelvanneet kun jyrsijöitä ei näkynyt missään. Kuikan huutoa kuului muutamasti Pulmankijärven suunnasta. Perjantaiaamunkin 2.7. kiertelimme tällä kertaa Isonkivenvaaran itä- ja Nuorgamin eteläpuolella. Tienoon pikkulammilla ja lähijängillä kierteli kai 25 tunturikihua, taisivat tulla Norjan puolelta meren ääreltä, pikkuparvina se viettivät aikaansa lähilammilla ja tunturin rinteillä. Kapustarintoja vihelteli täälläkin toistakymmentä, sinirintoja lauloi kolme. Liroja hermostutti erityisesti kihujen liikenne.
Iltapäivällä lähdimme sitten palailemaan pitkin Tenon vartta ensin Utsjoelle ja lopulta Karigasniemelle. Oli yhä lähes pilvetöntä, tuuli puhalsi kovaa nyt koillisesta ja sen mukana päivä oli viileä. Matkan varrelta poimimme havaintoja merilokista, lapintiiroista, ampuhaukasta ja pikkukuoveista. Tavoitteena oli päästä Karigasniemen Ailigakselle ja siellä olimme vielä saman päivän kuluessa. Pikku iltakävelyn tunturin alarinteillä teimme ennen nukkumaan menoa. Tunturikihuja oli kaksi täälläkin, sinirinta lauloi, kapustarinnat varoittelivat, samoin pikkukuovi ja taivaanvuohi soidinteli. Kävimme kuitenkin nopeasti nukkumaan. Kolmannen päivän käytimme sitten kunnon komppauskierrokseen tunturin huipulla ja takamailla. Kulku olikin aiempaa rankempaa koskapa lämpö nousi taas hellelukemiin. Viilennystä sai tunturin pohjoispuolen lumilaikuista, suorastaan jäitä hattuun. Kapustarintojen vartiopalvelu hälytti taas koko ajan, sinirintoja huomattiin sekä laulajia että varoittelijoita. Korppien lentopoikue kierteli täälläkin. Illalla siirryimme Piesjängän erotusaidan tuntumaan odottamaan vuorokauden vaihtumista ja lintujen laulun alkamista.
Sunnuntaiaamun 4.7. aloitin puoliyön jälkeen. Pajulinnut aloittivat laulunsa ja lapinuunilintukin alkoi laulun kello 00:45 (normaaliaikaa, en ole siirtänyt enkä siirrä enää koskaan kellojani kesäaikaan). Laulajien määrä lisääntyi aamun edetessä, Ailigasjängän lähellä kuulin sepelrastaankin laulavan. Aamukierroksen jälkeen kävin minäkin unille ja päivällä ajoimme sitten Kevon luonnonpuiston eteläpään parkkikselle tekemään polkukierroksen Luomusjärville ja takaisin. Etelätuuli oli leutoa ja taivas pilvetön, lämpö nousi hellelukemiin. Toki muutama kahluuosuus viilensi ainakin jalkoja sopivasti. Linnut olivat helteessä vaisuja, korpit ja keltavästäräkit sekä sinirinnat jaksoivat kyllä, ja tietysti rastaat ja urpiaiset. Maanantaina suuntasimme Menesjärveltä Lemmenjoen kansallispuiston parkkipaikalle. Komppasimme jokivartta Joenkielisen laelle ja toiselta puolelta takaisin. Helle puhkui jo 30 asteen teholla. Meillä oli vettä mukana mutta pari kertaa varasto piti täydentää matkan varren puroista. Samalla oli hyvä kastella paitakin läpimäräksi, se viilensi sopivasti kun kiipesi polkua tunturille. Huipulla tuuli, lounaasta navakasti, metsässä sitä ei juuri tuntunut. Lintulajisto jäi vähiin, pariinkymmeneen. Leppälintuja, kapustarintoja, sinirintaa ja varoittelevaa valkovikloa videoin muun muassa. Pitihän kameroita käyttää kun niitä tässä kelissä jaksoi raahata mukanaan.
Kuudennen päivän aamuna lähdimme Lemmenjoelta Kittilän Taatsijärvelle. Tämä jos mikä oli retken nostalgiaosuus, täällä olin ollut ensi kertaa Lapissa, vuonna 1973 kun olimme Rannikon Karin ja Leppäsen Markun kanssa kolmistaan retkellä Varangille ja takaisin. Kari tuon paikan tiesi jo entuudestaan ja hieno se on edelleen. Helle puhalsi edelleen lähes 30 asteen teholla. Kuukkeleita järvenrantakierroksella oli edelleen, mutta muuttohaukka oli menneeseen verrattuna täysin uusi tuttavuus, ehkä seidan lahja siitä että tulin taas käymään. Vuonna 1973 paikalla oli sauna missä peseydyimme, nyt kävimme peseytymässä Taatsijärven alapuolen järvessä. Matka jatkui Kittilää kohti, Sirkkaa ennen oli tienvarressa opastus Akanrimmen lintutornille. Täällä asusteli neljä lokkilajia, lapintiiroja ja kuikkaperhe. Jänkäkurpan soidinta kuulimme kun nautimme eväitä. Retken ensimmäinen hirvi oli näkynyt vähän aiemmin. Ajoimme vielä Pallaksen suuntaan ja siellä vietimme seuraavan yöttömän yön.
Aamukierrokselle keskiviikkona 7.7. lähdimme Palkaskeron huipulle. Hellepäivä tästäkin oli taas tulossa, linnut hiljaisia. Niittykirvisiä oli tietysti pitkin matkaa, kivitaskuja ja kapustarintoja lähempänä huippua. Tuuli ylhäällä oli totutun navakkaa, lounaasta edelleen. Huipulla ohi lensi retken ensimmäinen pulmunen ja lasketuessamme rakkakivikon poikki Vatikurun suuntaan huomasimme myös nuoruuspukuisen pulmusen syntymäkivikossaan. Korppeja kierteli komeissa maisemissa, joesta löytyi retken ensimmäinen koskikarakin. Kuukkeli, rastaat, järrit ja pajulinnut viihtyivät metsävyöhykkeessä. Me lähdimme jatkamaan Muonioon. Putaanrannan lintutorni oli kueskustan tuntumassa, telkkiä oli ainakin neljä poikuetta, uivelokin siinä liepeillä, tilhikin lensi yli. Jatkoimme matkaa Kätkäsuvannon tornille, nimeltään Yrjön ja Jussan lintutorni. Haapanoita ja telkkiä oli täällä ja välillä merikotka kävi yläpuolella häiritsemässä niiden rauhaa. Ilta kääntyi sateiseksi kun saavuimme Enontekiön Mannakosken tornin parkkikselle ja päätimme jäädä yöpymään.
Aamulla pistäydyimme tornilla, täällä oli virtaava joki vieressä ja runsaasti sekä hyttysiä että mäkäräisiä. Vieressä oli maan lähes paras helposti tavoitettava palsasuo, mutta nähtävää siellä vain tuulihaukan ja lapinharakan verran. Valkoviklot ja lirot pitivät kyllä ääntä. Tornipolulla oli laulava sinirinta ja varoittelevia pajulintuja. Karesuvannossa kävimme tankkaamassa sekä polttoainetta että vettä ja palasimme takaisin Enontekiön Sotkajärvelle. Tämä oli tuttu lintupaikka, nytkin siellä runsaasti tukkasotkia, parvi uiveloita, alleja, mustaviklokin suolla. Meidät tavoitti taas rankka saderintama ja Muotkajärven luo pysähdyimme syömään sateen ajaksi. Siinä samalla tuli käytyä järvessä pesullakin, tosin sateen loputtua hyttyset olivat todella nälkäisiä ja niiden pistoksia keräsin tuhatmäärin kaikkialle nahkaani. Jatkoimme Hettaan missä kiersimme Jyppyrän polut. Vanha seitapaikka oli tämäkin, linnuista paras kai koppelo. Yöpymään pysähdyimme Käkkäräjoen Siltakoskelle.
Aamulla kävimme pesulla veneenlaskupaikalla ja jatkoimme Ketomellaan. Aamukävely johti Pippokeron huipulle ja takaisin. Oli perjantai 9.7. emmekä juuri olleet selvillä paikallisesta maailman menosta. Tunturin huipulta huomasimme kaukaa lähestyvän juoksijoiden jonon. Kyseessä oli joku ultrajuoksu missä piti kisata koko matka kansallispuiston päästä päähän. Kuuntelimme ja kuvasimme kiurua tunturin yllä, kapustarintoja ja niittykirvisiä. Palatessa polku oli täynnä juoksijoita joten me pujottelimme vaihtoehtoisia reittejä sen lähistössä aina kun niitä oli saatavissa. Kuikka ui Hietajärvellä, mäntykankaalla tuli vastaan lapintiaispoikue. Päivän lajimäärä pysytteli ties monettako kertaa vain parinkymmenen korvilla. Yöpymään ajoimme Kittilän Tepastolle, ja meitä huvitti miten kylän väki tuntui tekevän jatkuvia kontrollikäyntejä yöpaikallamme ettemme vain käyttäisi hyväksemme esimerkiksi kylän jätepistettä. Emme käyttäneet.
Kymmenennen päivän aamuna lähdimme sitten kohti Leviä, minkä kautta olimme jo kerran retkellä aiemmin menneet. Nytkin pysähdyimme Akanrimmen lintutornille, kuikkapari oli paikalla edelleen, pikku- ja harmaalokit pesillään. Pari tilheäkin lensi nyt ohi. Jatkoimme Kittilän keskustaan, kauppaan ja samalla Karinnokan lintutornille. Lähellä pesi iso törmäpääskykolonia ja lintuja oli kuvattavaksi asti. Jatkoimme Porttijärven lintutornille. Se oli metsän peitossa ja lintuja saattoi nähdä vain puiden välistä. Tornin vieressä oli kyläyhdistyksen autiotupa ja ranta oli hyvä uinti- tai pesupaikka. Käpylintuja oli tornipolun varressa runsaasti, isompaa lajia. Sepelkyyhkyjäkin näkyi taas pitkästä aikaa. Kallon kylällä oli toinenkin torni, Lompolojärvellä. Tämä oli lintuisampi paikka. Järvellä ui telkkiä, tukkasotkia, heinäsorsia ja haapanoita, joutsenia oli sekä tällä että naapurijärvellä. Länsipuolen metsässä oli ampuhaukan pesä, poikasten kerjuu kuului hyvin torniin. Jatkoimme yöksi Totovaaran parkkialueelle. Siltä oli merkitty joutsenpoluksi nimetty reitti kulkemaan Latvajärven lintutornille, sen kävimme läpi sunnuntaina mutta kierros oli odotettua rankempi koska polkua ei ollut pidetty kunnossa ja tornikin oli kaadettu ja poltettu, toki myös helteinen sää kysyi kuntoa. Polkua käyttivät vain porot ja hirvet, päälle oli paikoin kaadettu raivattua koivu- ym taimikkoa. Latvajärvelle ei nähnyt juuri mitään ilman tornia, polun varressa oli sentään kahdesti pohjantikka, valtalajeina pajulintu ja järripeippo, runsaimpina siivekkäinä hyttyset. Hieno reitti oli suotta päästetty rapistumaan ja tuhottu.
Kolarin puolella kävimme Ylläslompolon lintutornilla, tämä paikka oli linnustollisesti parempi mutta korjattavaa oli täälläkin pitkoksissa ja laavu tornin takana poltettu täälläkin. Kaukoputkea tornilla tarvitaan, järvi on sen verran kookas. Taveja ja telkkiä oli vedessä eniten, vanha kaakkuri ui keskellä järveä. Taveja oli viereisen suon lammillakin, tylli kierteli suon yllä, pyy nousi polun vierestä. Pikkulokkipari lenteli järvellä. Äkäslompolossa oli Kolarin toinen lintutorni, haapanan ja telkkiä onnistuimme siellä näkemään. Pari tervapääskyä ja sepelkyyhky lensivät yli. Kittilän Kaukosessa kävimme taas tauolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.