19.2.2017

Neljä vuosikymmentä sitten III




( viherpeipot olivat kaupunkialueen peruslinnustoa )


19.2.1977 oli Salossa vanhan ajan talvipäivä, kymmenen astetta pakkasta, heikkoa tuulta pohjoisesta, pilvistä ja kohtalainen näkyvyys mikä heikkeni hieman iltapäivällä alkavan lumisateen myötä. Olin yhdeksästä puoli kolmeen hiihtoretkellä. Ensialkuun hiihdin keskustasta Ilmusmäelle, sieltä palasin Kaukvuoren ja Kärkänmäen kautta Halikonlahdelle. Sieltä jatkoin Joensuun kartanon puistoon ja sieltä Örnin kautta takaisin keskustaan. Muitakin retkellä olijoita matkalla tapasin, Halikonlahden vedenpuhdistusaltaiden luona vastaan tuli Virtasen Kimmo ja pari muuta nuorta mopoilijaa sekä autoileva Laihon Ilkka. Hiihtäviä lintuharrastajia ei reitille osunut.


Retken ainoa käpytikka tuli vastaan pian aloituksen jälkeen vanhainkodin luona. Ilmusmäelle mennessä olin havainnut kaikki reitille osuneet hippiäiset ja hömötiaiset. Pääosalla matkaa oli pelkkää peruslinnustoa, sitä oli myös Kärkänmäellä missä Salon Yhteislyseon Luonnonystävien kerholla oli lintujen ruokintapaikka. Sille oli kerääntynyt sata keltasirkkua, valtaosa koko reitillä näkemistäni. Yhteiskoululaisten ylläpitämä lintujen ruokintapaikka oli vuorostaan Joensuun puistossa, sen tuntumassa huomasin närhen, kuusitiaisen ja sinitiaisia.


Vuohensaarentien juorukerholla oli tietoja heinäsorsasta, harmaalokista, turkinkyyhkystä, kottaraisesta, tilhistä ja mustarastaasta, miun tietoni rajoittuivat tuohon aikaan Helsingin keskustassa työmatkoilla havaittuun. Sanoivat aamupuolella kanahaukan risteilleen Halikonlahdella, mie näin paluumatkalla Örnin metsikön yllä kisailemassa kaksikin, koiraan ja naaraan, ehkä niillä oli jo kevättä rinnassa.


***


( harakoita näki eniten ruokintapaikoilla )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.