18.2.2017

Lintumuisteluita XXII



( talvipeippo ruokinnalla )


18.2.1973 olin taas totuttelemassa retkeilyyn keuhkokuumeen jälkeen, totutusti Halikonlahdella. Nollakeliä, pilvistä ja heikkoa itätuulta oli silloinkin. Puoletoista tunnin kierros tarjosi vain kolmetoista lajia. Fasaaneja oli pitkin Vuohensaaren tien vartta ja vedenpuhdistusaltaiden reunoja. Variksia, naakkoja ja harakoita pyöri samoissa maisemissa, eniten saostuskaivolietealtaiden ympärillä. Samassa paikassa talvehti yksi kottarainen. Viherpeipot ja urpiaiset keskittyivät lähemmäs kaupunkia tai sen puistoihin, urpiaiset lähinnä kaupungin varastojen luo ruokintapaikalle, siellä talvehti myös peippo.


Esimerkkinä toisenlaisesta retkestä olkoon 18.2.2008. Silloin tein viiden tunnin automatkan Hankoon. Se oli puhdas bongausreissu, kärjen länsipuolella Gåsörsvikenillä oli kierrellyt jo jonkin aikaa pikkukajava, nuori. Sitä odotin kunnes se suostui näkymään, sitä ennen olin jo kirjannut hyvän joukon kala- ja harmaalokkeja ja yhden talvipukuisen naurulokinkin. Vesilinnuista paikalla oli vain isokoskeloita ja kyhmyjoutsenia. Ajomatkalta olen merkinnyt muistiin Kauklahdessa saalista etsineen varpushaukan.


***


( vanha tuntokuva nuoresta rissasta )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.