21.2.2017

Neljä vuosikymmentä sitten IV







21.2.1977 jatkoin tuon talven teemaa, hiihtoretkiä. Edellinen hieno päivä oli mennyt Salossa hammassärkyä potiessa, nyt oli päästävä ulos koska edessä olisi taas viikko täynnä työtä.


Lähdin keskustasta Halikonlahden suuntaan. Kiersin vedenpuhdistusaltaat, oikaisin Vuohensaarentien poikki Salonjoen suulle missä kolusin rantalepikot ja suunnistin sen jälkeen itään Helisnummelle ja sieltä Ylhäisin sekä Kirkonmäen kautta takaisin lähtöpaikkaani Mököistenmäkeen. Kierros kesti kolme tuntia, yhdeksästä kahteentoista. Pakkasta oli pari astetta, taivas tukevasti pilvien peitossa, luntakin satoi mutta onneksi pohjoistuuli oli heikkoa.


Varpushaukka tuli vastaan kolmesti päivän mittaan, kaikki kaupungin keskustassa, ilmeisesti kyseessä oli kaksi eri yksilöä. Myös peruslajisto eli fasaanit, pulut, varikset, naakat, harakat, tali- ja sinitiaiset, viherpeipot, keltasirkut ja varpuset tulivat listoille jo retken alkuosuudella, samoin punatulkut. Käpytikkoja oli pari Taka-Kärkänmäellä, jokisuun lepikkoja kiertelin pitkään pikkutikan toivossa mutta näkemättä jäi.


Metsän pikkulinnut, töyhtö- ja hömötiaiset sekä hippiäiset tulivat vastaan matkalla Kärkästä Helisnummelle. Uusia retkilajeja tulikin tuon jälkeen vastaan vain Ylhäisissä, missä hyppyrimäen lähellä lauloi kuusitiainen ja leipätehtaan luona oli peippolintujen parvi, missä oli ainakin yksitoista lintua, niistä pari peippoa ja loput järrejä. Harmikseni karkasivat lentoon ennen kuin ehdin kunnolla laskea ne.


***


( talvijärri ruokinnalla )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.