10.2.2017

Lintumuisteluita XVIII




( siinä tundrahanhi, ei Turusta eikä talveltakaan mutta vanha kuva kuitenkin )


10.2.1974 tein myös pienen päiväkävelyn Turussa, Kupittaan kulmilta Hirvensaloon ja Aurajoen kautta takaisin. Kolmisen astetta pakkasta oli, taivas aamulla lähes pilvetön, iltapuolella vetäytynyt täysin pilveen. Tuulta ei juuri ollut.


Pullasorsia oli runsaasti jo Kupittaalla ja moninkertaisesti Aurajoessa. Tuona talvena Aurajoen sorsien joukossa talvehti myös tundrahanhi joka näyttäytyi tälläkin kertaa. Parikymmentä lokkiakin kyttäsi osaansa ruokkijoiden tuomista eväistä.


Pulut, naakat ja varpuset olivat keskustan runsaimmat linnut, Hirvensalon puolella niitä oli paljon vähemmän. Suhteessa enemmän siellä oli tiaisia ja harakoita ja pääosa retken keltasirkuista.


Hyvänä havaintona tuli minua vastaan tuulihaukka Hirvensalon sillan yllä, parin variksen jahtaamana, itään se matkaa jatkoi. Kun Kupittaankadun varressa olin huomannut vielä peipon ja laulavan tiklin, retken lajisumma nousi seitsemääntoista.


10.2.1973 aloittelin hiljalleen retkeilyä kuukauden kestäneen sairastelun jälkeen. Salossa oli kolmisen astetta pakkasta, taivas yläpilven peitossa, tuuli hyvin heikkoa pohjoisesta. Tein parin tunnin kävelyretken Halikonlahdelle ja Vuohensaareen. Korvenojan Pepen ja Piirolan veljekset siellä tapasin ja lintukuulumisia heiltä utelin. Eilen Piirolat olivat nähneet tuulihaukan Katkiluodon pelloilla, tänään paikalla olleet olivat huomanneet koirasampuhaukan Halikonlahdella.


Varikset olivat näkemistäni lajeista runsaimpia, niitä oli lietealtaiden ympäristössä satakunta. Keltasirkkuja oli lähes yhtä paljon Vuohensaarentien alkupäässä. Viisi kottaraista oli varisten seurana lietealtailla. Tien varressa oli taas fasaaneja ja vedenpuhdistusaltailla kuutisenkymmentä urpiaista. Keskustassa oli sinitiaisia ja viherpeippoja, Vuohensaaressa taas kuusi- ja töyhtötiaisia sekä hippiäisiä. Retken ainoa käpytikka oli Katkiluodossa. Neljätoista lajia oli sellainen pehmeä lasku takaisin linturetkeilyyn.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.