Lintumuisteluita XIX

( punakylki tankkaa )

Vuoden 1996 helmikuisen Ahvenanmaan retken jälkitunnelmissa Sepe soitteli yhdeksäntenä päivänä ja päätimme yrittää seuraavana päivänä tehdä kuukausibongauskierroksen pääkaupunkiseudulla, täällä kun sattui olemaan useampikin kiinnostava lintu paikalla.

Pahaksi onneksi lauantaiaamu 10.2.1996 sattui olemaan kylmä, pakkasta oli 25 astetta, ja senaikainen ranskalainen autoni ei tietenkään sen maan tuotteiden tapaan suostunut käynnistymään millään. Sepe oli tulossa päärautatieasemalle kello 7:50 joten sinne miekin sitten lähdin, junalla. Sepe vähän naureskeli kun väitin että täkäläiset erikoisuudet ovat bongattavissa julkisillakin kulkuvälineillä.

Ensiksi menimme metroon ja sillä Kulosaareen. Siellä oli miulle jo tuttu punakylkirastas, mistä Sepe haaveksi itselleen ässähavaintoa. Aikamme katselimme tyhjän tuntuista pihaa, sillä pistäytyi vain oravia, vihervarpusia ja joku mustarastas. Vasta kun kurkistimme lauta-aidan alta koristepensaisiin, huomasimme että punakylki istuu ihan hiljakseen pensaan sisällä. Pakkanen taisi tuntua kovalta senkin nahoissa.

No, Sepe sai ässänsä ja me lähdimme metrolla Ruoholahteen. Sieltä jatkoimme bussilla Lauttasaareen, nyt etsimään toista pikkurastasta. Hetken kurvailun jälkeen löytyi Otavantie 3 ja sen pihalta epäilyksenalaiset hopeakuuset ja niiden tuntumasta Uusivuoren Pertti. Aikamme odoteltuamme pyrähti läheiseltä lintulaudalta esiin ensin kottarainen ja sitten laulurastas. Säikähtäneenä se siirtyi saman tien hopeakuusiin. Se oli miulle ässähavis ja Sepellekin kuukaudenpinna.

Seuraavaksi aioimme yrittää Espooseen linja-autolla, Tapulinmäessä kun olisi viitatiainen. PU tarjosi meille sinne autokyydin, hän kuulemma asui siinä vieressä. Kyyti olikin tarpeen sillä bussilla ei olisi kovin lähelle päässytkään, kävelyä olisi jäänyt pari kilometriä. Nyt tulimme siis hänen kyydissään paikalle ja keskityimme vahtimaan kahta lintulautaa joilla lintu kuulemma eniten viihtyy. Siinä odoteltiin, pakkasta oli yhä reippaasti joten kylmäkin siinä alkoi ahdistella. Toiset paikallaolijat söivät itseluottamustamme lähtemällä katselemaan lähikatujen lintulautoja. Olimme mekin luovuttamassa kun kuulimme linnun äänen, tosin vain kerran. Kymmenkunta minuuttia etsimme sitä kiivaasti kunnes huomasimme miten lintu haki pähkinän toisen lintulaudan alta ja siirtyi saman tien piiloon tienvarren kuusikkoon sitä syömään. Kerran linnun löydettyämme saimmekin seurata sitä hienosti kun se nousi välillä aurinkoiselle kuusen latvaoksalle.

Sillä aikaa kun kävimme hakemassa muuta väkeä naapurikaduilta, lintu ehti taas kadota, mutta tuli sitten puolen tunnin kuluttua uudestaan näkyviin. Me lähdimme siitä yhtä elistä rikkaampina kävelemään kohti Kauklahden asemaa. Toista kilometriä ehdimme kävellä kun takaa tuli eräs paikalla ollut bongarien autokunta ja tarjosi meille kyydin asemalle. Hienostihan tämä olisi mennyt, mutta Sepe unohti kassinsa auton takapenkille, siinä olivat junaliput ja rahat ja kaikki muukin elämälle tärkeä. Ei auttanut kuin odotella. Tuli auto takaisin, olivat huomanneet ylimääräisen kassin, Sepe sai omaisuutensa takaisin mutta yksi juna siinä välissä menetettiin. Olimme kuitenkin onnistuneet niin hienosti että Sepe ehti jo kello yhden junalla takaisin kohti Turkua.

Näin toimi pakkaspäivän bongauskierros julkisilla pääkaupunkiseudulla. Neljän rastaan päivä helmikuussa on kohtalainen harvinaisuus. Itse laskin vielä iltapäivällä Kaivokselan vakiokierrokseni, ja autokin olisi nyt sitten lähtenyt nikottelematta käyntiin. Tosin lyhytaikainen oli se ilo, seuraavan aamun 23 asteen pakkanen oli taas sille liikaa...

***

( laulurastas palelee )