12.2.2017

Viisi vuosikymmentä sitten I




( Salon yleisin talvilintu viisi vuosikymmentä sitten )


11.2.1967 oli lauantai, hiihtoloma alkamassa. Pakkasta oli pari astetta, tuuli lounaassa ja harmaa pilvipeite tihkuili hiljalleen. Iltapäivän mittaan tein Salon eteläpuolella kolmentoista kilometrin lintukierroksen.


Retki oli tuolle ajalle tavanomainen, vastaan tuli vain peruslajistoa. Runsain oli tuon ajan tapaan varpunen, niitä näin lähes kaksisataa. Keltasirkkujen määrä jäi 77 yksilöön. Kun varpuset keskittyivät retken alkuun, keltasirkkuja löytyi eniten loppuosuuksilta. Talitiaisia oli tasaisesti pitkin reittiä eikä tuon ajan tavan mukaan sinitiaista näkynyt ollenkaan, ainoa muu tiaislaji oli töyhtötiainen retken metsäosuudella. Fasaaneja näkyi taajaman liepeillä, variksia ja harakoita kaikkialla asutuksen lähistöllä. Asutuksen luota löytyi myös pari punatulkkua ja tuon retken harvinaisin talvilintu eli mustarastas. Metsäosuudella oli kaksi käpytikkaa. Niiden vähyyttä olen pitkään muistiinpanoissani valitellut ja ennustin että ainakin toinen niistäkin häviäisi pian, käpyjä kun ei tainnut olla enää paljon missään. Kaikkiaan lajimäärä jäi kymmeneen.


11.2.1987 kaksi vuosikymmentä myöhemmin tein vähän vastaavan lähialueen lintukierroksen, silloisen vakioykköseni Martinlaakson maisemissa Vantaalla. Pakkasta oli kolmetoista astetta, itätuuli heikkoa, taivas taas harmaan pilven peitossa ja pakkasyön jäljiltä usvaa notkoissa.


Vakioreitti ykkönen kiersi Martinlaakson itäpuolta pistäytyen Vantaankoskella ja palaten sitten takaisin. Vantaankoski oli kovien pakkasten umpeen jäädyttämä ja linnuton. Asutusten luona näkyi eniten lintuja, varis oli runsain 74 yksilöllä, talitiaiset ja varpuset seuraavina 54 ja 50 linnulla. Sinitiaisia oli säilynyt kymmenen, keltasirkkuja seitsemän. Viherpeipot olivat jo näkyvästi puiden latvoissa, puluja oli lähiön keskustassa, harakoita siellä täällä pihoilla. Pari punatulkkua löytyi nytkin pihoilta ja erikoisuutena kanahaukka Vantaanjoen varressa.


Lajit jäivät tälläkin kertaa kymmeneen, peruslajistoa nytkin vain. Peruslajistossa on selvä ero parin vuosikymmenen takaiseen Salon retkeen.


***




( kolme vuosikymmentä sitten Vantaalla oli varisten talvi )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.