15.2.2017

Keskitalven kuvia







Kamerani alkaa olla vaihtokunnossa eikä se koskaan ole mikään talvikuvauksen erikoiskone ollutkaan. Näitä lyhyitä päiväretkiä teen yleensä pelkällä kiikarilla varustautuneena, mutta kun on ollut mahdollisuus, olen hieman yritellyt kuvia lajeista joista miulla ei ole ennestään kovin hyvää materiaalia.





Tunturikiuru on yksi puutelaji. Vanhastaan miulla on vain joitakin otoksia kaukoputken läpi silloisella ensimmäisellä digipokkarillani otettuna. Ne eivät ole oikein mistään kotoisin, epäselviä ja hämäriä. Haltialassa oli viime vuoden lopulla yksi lintu, siitä en saanut yhtään kuvaa vaikka puoli tusinaa kertaa sellaista metsästin. Järvenpäässä on viihtynyt kolme lintua, sinne asti jaksoin viedä kamerani kerran ja muutaman tuntokuvatasoisen ruudun onnistuin samaan, sellaisen joka päihittää vanhat varastoni helposti. Hyvät ruudut jäivät vielä odottamaan.





Mustakaularastaasta miulla on oikeastaan vain yksi tuntokuvatasoinen ruutu muutaman vuoden takaa. Helsingissä on talvea viettänyt sitkeästi yksi lintu ja olisi muita vielä muuallakin Suomessa. Muutamasti olen tuolla Kaivopuistossa kameran kanssa kiertänyt, ja lopulta sain kuin sainkin miekin siitä muutaman kelvollisen otoksen. Lintua epäillään kovasti risteymäksi mutta tämä nyt on juuri sellainen "mustakaularastas, turdus ruficollis atrogularis" jonkalaisia ne ovat tähän nykyiseen bongarien splittausintoon asti olleetkin, lajin puna- ja mustakurkkuisten ääripäiden välillä on aina ollut näitä välimuotoisia.





On siellä Kaivarissa ollut sitten hiiripöllökin, pari tuntokuvaa siitäkin sain. Toinen houkutus on kirjosiipikäpylintu. Siitä miulla ei ennestään ole yhtään kuvaa, vaikka joskus takavuosina olen katsellut jopa vanhaa pariskuntaa ihan parin metrin päästä. Nyt lähellä Kaivaria viihtyy nuori naaras pikkukäpylinnun seuralaisena lehtikuusen käpyjä tyhjentäen. Siitä sain myös kerran paikalla käydessäni jonkinlaisen tunnistuskuvan, paljon parempaan tilanteessa ei ollut aineksia. Pikkukäppärikin on laji josta kuvat ovat miulla vähissä, muutaman ruudun sain siitäkin vertailukohdiksi.





Tavallisiakin lajeja kohti olen vähän räiskinyt. Eläintarhanlahden albiinopullasorsasta miulla onkin täällä jo kuvia, niistä ei tosin ole näkynyt että sen toinen silmä on sokeutunut.






Haapana on naaras ja vähän vaisu joten kuvat siitä ovat jääneet vain pariin ruutuun, samoin valkoposkihanhista otetut dokumentit. Kalalokkeja olen kuvannut jonkun verran ihan kuvaamisen ilosta.






Ruokintapaikoilla taas linssiluteita ovat mustarastaat joista miulla on paljon kuvia ennestäänkin ja keltasirkkuja olen yrittänyt saada ruudulle kun ne ovat kohdalle osuneet.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.