Neljä vuosikymmentä sitten CXXXVIII

Vuonna 1978 29. marraskuuta tein taas kierroksen Joensuun puistossa ja Halikonlahdella iltapäivällä. Talvikeli jatkui, viisi astetta pakkasta, koillistuulta, pilvistä ja heikkoa lumisadetta joka heikensi näkyvyyden viiteen kilometriin. Pimeä oli päivä lumesta huolimatta.

Joensuun puistossa oli nyt seitsemän käpylintua, yksi niistäkin lauloi. Kolmisenkymmentä viherpeippoa ja kymmenen punatulkkua olivat puiston puutarhapalstan tuntumassa, niitä kyttäsi lähipuussa lapinharakka. Kolmenkymmenen cardueliksen parvi kierteli puiston yllä, lähti sitten pohjoiseen. Kierros havupuuston sekaan puiston takaosaan tuotti pari närheä, viisi kuusitiaista ja saman verran hömötiaisia.

Lahdella viivytteli yhä kuutisenkymmentä harmaalokkia ja yksi nuori kalalokki. Kolme kottaraista istuksi nyt ykkösaltaan penkalla. Muuten altailla oli jo tyhjää. Pelloilla partioi parisataa varista, kolmekymmentä naakkaa, saman verran fasaaneja ja muutamia keltasirkkuja sekä viherpeippoja. Kärkänmäeltä kuului palokärjen huutoja.

Kaupungilla pyöri parisataa pulua. Lukkarinmäessä kiehui taas viidensadan räkättirastaan suurparvi, Halikonlahdella näkyi niitä muuttamassa kahdeksan hajayksilöä. Kärkän ruokintapaikan luona Laihon Ilkka oli lisäksi nähnyt sadan räkätin parven joten talveksi oli hyvä ennustaa lajin suurta muuttoa. Kaikkiaan päivän mittaan huomasin ainakin 22 lajia.

Marraskuun viimeisenä päivänä kävimme Laihon Ilkan kanssa purkamassa Suomusjärvellä pari viikkoa aiemmin pystyttämämme Kiskonjokinäyttelyn. Matkalla kurkistimme sekä Omenajärvelle että Aneriojärvelle mutta lintuja emme siellä nähneet.

Joulukuu 1978 alkoi pikkupakkasessa ja koillistuulessa, luntakin sateli verkalleen. Kävin taas parin tunnin visiitin Halikonlahdella ja Joensuun kartanolla. Lahdella kolmosaltaan pikkusulassa oli heinäsorsanaaras ja tukkasotkanaaras. Harmaalokkeja oli nyt paikalla 70 ja kalalokkejakin taas kaksi.

Erikoisin havainto oli uuttukyyhkykaksikko joka muutti lahden yli lounaaseen, seurasin kaksikkoa niin kauan kun ne näkyivät ja suunta oli vakaa. Lietealtaiden ruderaatissa oli taas yhdeksän pikkuvarpusta, myös kaksi kottaraista löytyi.

Irtoräkättejä muutteli taas yksitoista, Kärkänmäeltä nousi kahdensadan räkättirastaan parvi ja lähti lentämään luoteeseen, kaupungilla Ilomäessä näkyi myös kolmenkymmenen räksän parvi lennossa länteen.

Rautatieaseman ruokintapaikalla oli peippokoiras, vähän edempänä aseman takaisella pellolla pyöri komea 60 hempon parvi, pari tikliä oli myös lähistöllä. Peruslajiston avulla päivän lajimäärä nousi kahteenkymmeneenyhteen.

***

Meren äärellä taas

( Porvarinlahden laulujoutsenet muutolla )

Taas olen parina päivänä tehnyt retken Vuosaaren suuntaan. 27. marraskuuta tein iltapäiväkierrokseni Mustavuoren ympäri, Porvarinlahden laitaa Horisontin kärkeen ja sieltä täytemäen yli palaten takaisin kuntokierroksen parkkipaikalle. Talvikeliähän tämä oli, pari astetta pakkasta, tuuli pohjoisen puolella, muuten siistiä vaikka pilviä lähes taivaan mitalla olikin.

Mustavuori oli kovin hiljainen, vain jonkin verran talitiaisia, käpytikka ja pari hippiäistä. Meren äärellä lintuja vielä oli, sisälahdet olivat jo jäätyneet mutta suojaisimpien poukamien edessä oli avointa.


Kyhmyjoutsenia löytyi perheittäin viisitoista, telkkiä kolmekymmentä ja isokoskeloita neljäkymmentä. Porvarinlahden yli länteen muutti seitsemän laulujoutsenen perheparvi, auringon jo laskettua Horisontin yli kymmenen isokoskelon parvi. Tukkasotkia ui Kalkkisaaren ja Varissaaren vesillä kahdeksantoista linnun parvi. Näköalatasanteelta katsoen keksin muutaman lokin lähivesiltä ja merilokkia seuraten huomasin nuoren merikotkan joka jahtaili vesilinnuista iltapalaa Granön ja mantereen välissä. Se pelotti ilmaan myös nuoren merimetson.


Sataman laidalla partioi pieni joukko variksia, kolme harakkaa ja saman verran korppeja. Aurinko ehti laskea kun kävelin takaisin. Joka puolella varoitteli kimeästi merula-melurastaita, niillä vain on hämärissä sellainen tapa. Jotakin odotin vielä täyttömäen laelta löytäväni mutta hiljaista oli autolle asti. Kaikkiaan retki tuotti 180 lintua kahdeksastatoista lajista.

Seuraavanakin päivänä eli 28.11. piti käydä Vuosaaressa, nyt aluksi Kallvikinniemellä. Sinne innosti lähtemään havaittu kyhmyhaahka ja miksei paikalliseksi ilmoitettu muuttohaukkakin. Aikaa vain oli vähänlaisesti kun iltapuolella pitäisi ehtiä hammashoitoon. Pakkasta oli nyt kuusi astetta, kirkastakin, tuuli tyyntynyt ja maisema auki taivaanrantaan. Linnuista piti tarkistaa heti Aurinkolahden lähiluodot joilla näkyikin yhdeksän harmaahaikaraa, kolme niitä oli lisää Kallvikin uimarannan edustalla.


Laulu- ja kyhmyjoutsenia oli uimarannan edustalla ja lähimatalikoilla kymmeniä, kanadanhanhia 55. Telkkä- ja koskeloparvia seuloin kovasti, mutta toivotuin lintu eli kyhmyhaahka löytyi laakean karin laidasta lähellä isojen vesilintujen keskittymää. Kaukana se kuitenkin oli eikä kameralla siitä kuvaa kannattanut toivoa vaikka juuri tuon puuttuvan kuvan takia olin tänne tullutkin. Kun virittelin kaukoputkea kuvatakseni lintua kännykällä sen läpi, nuori merikotka tuli tällä kertaa tänne ja sekoitti joutsenta pienemmät vesilinnut sekä haikaratkin pahan kerran ja tietysti spectakin hävisi samalla kai kärjen suuntaan. No, tämä on kamerankäyttäjälle hyvin tuttua...


Ehdin vielä käydä täsmäkierroksen Horisontin puolellakin, metsäosuudet jätin tällä kertaa vähiin ja kuvausvälineet sekä kaukoputken takakonttiin menoa hidastamasta. Eilisistä tukkasotkista huomasin nyt paikalla neljätoista. Kyhmyjoutsenia oli nyt kuusitoista, isokoskelot olivat ennallaan neljässäkymmenessä, lokkejakin samat, telkkiä kahdeksantoista. Pilkkasiiven sentään huomasin uutena.  Tyyni sää ja pakkanen olivat levittäneet ohutta riitettä eilistä laajemmalle.


Kaikkiaan tämä rantoihin keskittyminen tuotti tällä kertaa 22 lajia ja 356 lintua. Vesilintukirjo oli kohtalaisen hyvä, varpuslinnut jäivät vähiin eikä niitä näkynyt edes tunnin iltakävelyllä jo pimeän aikaan kotikulmilla, sen nyt tein oikeastaan vain saadakseni päivän askeltavoitteen täyteen.



***

( yksi allikin Kallvikista löytyi, pääjoukot lienevät kauempana merellä )

Neljä vuosikymmentä sitten CXXXVII

Neljäkymmentä vuotta sitten olin saapunut Jurmosta takaisin Saloon odottamaan lähtöä Imatran suuntaan, joulukuun alkupäivänä kun piti alkaman sivarivuosi Rauhan sairaalassa. Talvi oli saapunut, Halikonlahti oli lähes kokonaan jäässä kun tein sinne iltapäiväretken 27.11.(1978). Pikku sulia oli vain altaiden virtapaikoissa, lunta maassa kolmisen senttiä.

Sulan turvin ykkösaltaalla oli vielä heinäsorsapari. Neljä nuorta kalalokkia kierteli altaiden yllä ja harmaalokkeja oli alueella yhä puolitoistasataa. Pelloilla fasaaneja oli parikymmentä ja Katkiluodon pellolla kolmentoista peltopyyn parvi. Peltojen keskellä sähkölangoilla istui myös viiden kyyhkyn parvi tiiviinä, en saanut selvää olivatko uuttareita vai puluja. Korpinkin ääni kuului peltojen takaa, variksia paikalla olikin parisataa ja naakkoja kolmisenkymmentä.

Altailla touhusi muutama talitiainen ja yksi sinitintti. Yli lensi 150 räkätin parvi, toinenkin parvi saattoi mennä, ääntä vain kuulin. Salmenrannassa oli yksinäinen räksä. Laihon Ilkan mukaan 18. marraskuuta oli muuttanut noin tuhat ja 26. marraskuuta noin kuusisataa räkättirastasta. Mustarastaskin löytyi Salmenrannasta. Neljä kottaraista löytyi vielä lietealtaiden laidalta, samoin yhdeksän pikkuvarpusta. Yksinäinen pulmunen ja keltasirkku muuttivat lahden yli, pikkuparvi punatulkkuja oli kaupungin keskustassa.

Seuraavana päivänäkin kävin Halikonlahdella puolilta päivin. Lahden jäätilanne oli ennallaan ja lumikin pysynyt kaamosta valaisemassa. Heinäsorsanaaras oli edelleen altailla, lensi tosin Viurilanlahdelle. Kolmosaltaan pikkusulassa oli myös tukkasotkanaaras. Kalalokeista oli jäljellä kaksi ja harmaalokeista noin 120.

Fasaaneja huomasin viitisentoista, puluja viisikymmentä, eilistä viiden kyyhkyn mysteeriparvea en enää nähnyt. Variksia oli nyt pelloilla noin 250, naakkoja parikymmentä, tali- ja sinitiaisia yhteensä viitisentoista.

Räkäteillä oli jatkuvaa liikettä länteen ja luoteeseen, yhteensä huomasin 182 lintua kuudessa porukassa. Kottaraiset olivat paikalla vaikka kolme niistä viihtyi tällä kertaa Katkiluodon pelloilla. Viherpeippoja oli pitkin matkaa yhteensä 26, hemppoja noin 25 rautatieaseman lähellä ja kaksi lisää Vuohensaarentien varressa. Pelloilla pyöri 30 keltasirkkua ja yksi muutti lahden yli.

Punatulkkuja oli kaupungissa nyt viisitoista ja pari lensi Halikonlahdenkin yli. Joensuun kartanon pihalla ruokaili kymmenen pikkukäpylinnun parvi, kaksi koirasta siinä ja jo laulutuulellakin.

***

Lintuja vihoistani CXXXIII

Sunnuntaina 27.11.1988 aamu Martinlaaksossa alkoi kahdeksan asteen pakkasessa. Tuuli puhalsi luoteesta. Pilviä ei juuri ollut, näkyvyyttä horisonttiin. Aamusella katselin keittiön ikkunasta miten kanahaukka ahdisteli turhaan lähitienoon puluja.

Kymmenen jälkeen lähdin ulos, tällä kertaa autolla Vuosaareen Kallvikinniemelle. Vesi oli erittäin korkealla, rannat enimmäkseen sulat. Telkkiä näkyi muutama, heinäsorsia kymmenkunta, yksittäinen alli. Sotkia oli kaksi, toinen tukka-, toinen lapasotka samaan tapaan kuin viime lauantaina kun paikalla viimeksi kävin. Harmaalokkeja pyöri merellä muutama, ruoikoissa oli sinitiaisia, männiköissä hömötiaisia ja hippiäisiä.

Lähdin takaisin, mutta Iso-Huopalahden kautta. Siellä tein iltapäiväkierroksen, pakkanen oli lauhtunut kolmeen asteeseen, tuuli hieman yltynyt. Lintuja löysin yhdeksästä lajista, runsaimpana niistä naakka 38 yksilöllä. Variksia oli seitsemäntoista, varpusia kymmenen, viherpeippoja ja talitiaisia seitsemän. Fasaanit olivat keskikastin hännillä viidellä linnulla, sinitiaisia kolme, harakoita kaksi ja urpiaisia lajin verran.

Maanantaiaamu alkoi kolmentoista asteen pakkasessa, tuuli oli hiipunut, taivas pilvetön ja näkyvyyttä riitti. Kylmää oli.

Lähdin uudestaan Iso-Huopalahdelle kiertämään jätetunturin ympäri. Toiveissa tietysti oli että eiliset tulokset olisivat nyt aamupäivälaskennassa parantuneet. Ei siinä niin käynyt, lajimääräksi tuli taas yhdeksän.

Erikoista oli että eilen runsainta lajia eli naakkaa ei näkynyt nyt ollenkaan. Punatulkku tuli uutena sen tilalle. Toinen yhden yksilön laji oli nyt harakka. Viherpeippoja oli nyt kaksi, urpiaisia kolme.

Keskikastissa variksia oli neljä, varpusia ja fasaaneja kuusi. Kärki jäi tiaisille, tosin vaatimattomin lukemin. Sinitiaisia laskin kahdeksan ja tallareita neljätoista. Yksilömäärä jäi siis kauas jopa edellispäivän heikosta tuloksesta.

Päivän lajilistaan sain sentään Martinlaakson tutut pulut ja töihin mennessä eläinten hautausmaan ruokintapaikalta kaksi mustarastasta, yksi samanlajinen oli jo Louhelassakin.

Pakkanen pysytteli päivällä kymmenessä asteessa ja illalla ennen puoltayötä sitä oli vielä kahdeksan astetta. Taivas oli kuitenkin jo mennyt pilveen.

***

Lintuja vihoistani CXXXII

( keltasirkku järjestelee pukuaan )

Marraskuun 25. päivä vuonna 1988 alkoi nollakelissä, taivas oli pilvetön, tuuli lännessä ja näkyvyys mainio joten lähdin kymmenen maissa laskemaan Martinlaakson vakiokakkosta. Alkutaival tuotti peruslajeja, pulu niistä lukuisin. Raappavuoren reunasta löytyi sitten metsäisempää lajistoa, pari hippiäistä, puukiipijä ja punatulkku. Vesitorninmäen laidassa oli puutarhapalstoilla keltasirkku ja fasaani, vasta Louhelassa ensimmäinen sinitiainen.

Koko loppuosuuden vastaan tuli vain peruslajistoa, Viherpuistossa eniten talitiaisia, ostoskeskuksen ympärillä eniten varpusia. Asemanseutua dominoivat viherpeipot ja talitiaiset, Raiviosuonmäkeä talitintit ja loppuosuutta taas varpuset.

Lajimäärä jäi kahteentoista, yksilömäärä 203 lintuun. Heikoksi olen tuloksen tuominnut vihossani. Talitiainen oli lopulta ylivoimainen 63 linnulla, kakkosena varpunen 38 ja jaettuna kolmosena pulu sekä viherpeippo 27 linnulla. Fasaani ja puukiipijä jäivät lopulta ainoiksi yhden linnun lajeiksi.

Seuraavana päivänä tein Martinlaaksossa vain lyhyen koirakierroksen. Peruslajien lisäksi listaan ehti löytyä pari naakkaa. Pakkasta oli kolme astetta, tuuli yltynyt kovaksi, kirkasta oli ja kylmältä tuntui. Sama sää jatkui iltaan asti.

Auto oli välillä käytössä, piti tankata se ja sitten käydä Korsossa. Samalla tuli vietyä ruokaa Petikon etumetsän lintulaudalle ja sitten käveltyä kuntokierros ympäri. Ilta oli jo pitkällä ja aurinkokin ehti laskea lenkin aikana. Ihme ei ole että mainintoja kertyi vain neljästä lajista kuntokierroksen varresta. Hippiäisiä ja puukiipijöitä huomasin kaksi, niiden lisäksi yksittäisen talitiaisen ja punatulkun.

*** 

 ( naakan liukastelua )

Merenrantalähiretkeilyä

( lauantainakin näkyi koirastelkkä soidintelevan ehdotuksiaan naaraille )

Aika usein tänä vuonna ja nyt marraskuussakin päivittäinen lintukävelyni on suuntautunut lyhyen autoilun jälkeen Vuosaaren maisemiin. Tavallisimmin olen käynyt Porvarinlahden, Niinisaaren ja Horisontin maisemissa, joskus niihin liittyen Mustavuoren ympäristössä, jonkun kerran perinteisellä Kallvikinniemen kierroksella, lisättynä Aurinkolahdella pari kertaa.

Lauantaina olin ensin tuon Kallvikinniemen kiertämässä, sitten kävelin Niinisaaren läpi horisontin kärkeen ja palatessa kurkistin vielä jäätyvälle Porvarinlahdelle. Pelkkä kiikari oli varusteenani kuten tapa on enimmäkseen viime aikoina ollut. Lämpöä oli päivällä puolitoista astetta plussan puolella, illalla jo aste pakkasta. Taivas oli enimmäkseen pilvetön.

Merivesi oli todella matalalla ja sen huomasi jo Kallvikinniemen kierroksella. Rantaa oli paljastunut ja paitsi ulkoilijoita, myös variksia käveli hietikolla runsaasti. Viisitoista laulujoutsenta ja parikymmentä kanadanhanhea puuhaili kärjen länsipuolen matalikolla. Telkkiä oli joukossa muutamia, edempänä kärjen vaiheilla pari alliakin, kyhmyjoutsenia ui edempänä pareittain ja perheittäin, kaikkiaan viisitoista. Muuttoa ei ollut, jonkun lentävän merimetson ja lokin huomasin. Paikallisia telkkiä löytyi lisää, myös muutama isokoskelo ja yksittäinen tukka- ja lapasotka.

Männiköistä löytyi tiaisia, joukossa pari kuusitinttiäkin ja kolme pyrstötiaista. Kärjessä lepäili tovin kaksi isokäpylintua. Pari käpytikkaa naputteli eväitään tahoillaan. Paluumatkalla kurkkasin niemen tyven lahdelle, siellä ui 90 heinäsorsaa, jokunen isokoskelo ja yksinäinen merilokki.

Jatkoin täyttömäen eteläpuolen parkkikselle ja siitä lähdin kävelemään kohti Horisonttia. Valoisa aika alkoi olla viimeisellä tunnillaan joten reippaillen sai jo kulkea että ehti. Linnut olivat hiljenemässä paitsi mustarastaat, niitä ei ollut Kallvikissa mutta kyllä täällä. Muutama talitiainen ja urpiainen ehti näkyä ennen merta, siellä sitten isokoskeloita ja telkkiä jälleen, edempänä kyhmyjoutsenia. Kalkkisaaren tuulensuojassa kyyhötti harmaahaikara, muutama niitä oli näkynyt myös Aurinkolahden edustalla. Kiipesin näköalatasanteelle toteamaan ettei täälläkään muuttajia näkynyt. Lokitkin olivat hyvin vähissä. Pari naakkaporukkaa tuli mereltä ja jatkoi satama-alueen yli länteen. Isokoskeloita ja kyhmyjoutsenia helpoimmin löytyi jo hämärtyvältä mereltä.

Palatessani kiersin vielä Porvarinlahden laidan katsomassa kun huomasin sinne laskeutuvan tukkasotkakoiraan. Oli siellä parvi heinäsorsia ja telkkiä, peurojen rapinaa ja lukuisia mustarastaita. Autolle kulkiessani yli lensi jo lähes pimenneessä illassa neljän valkoposkihanhen parvi länteen.

Kaikkiaan kierroksellani huomasin 29 lajia, niistä naakkoja 125, heinäsorsia ja telkkiä 115, isokoskelot jäivät 89 lintuun. Kaikkiaan lintuja Vuosaaressa kirjasin muistiin 673.


***

( viimeisiä viedään )

Ekokävelyillä Itä-Vantaalla

( talvisorsan yöelämää )



Olen tässä jatkanut kävelyitä kotikulmilla. Mustaa on ollut, sentään pikkupakkasta 22. marraskuuta, tuuli luoteessa. Tein kierroksen myötäpäivään Koivukylästä Hanabölen kautta Hiekkaharjuun, Ilolasta Kulomäen laitaa Rekolaan ja ojanvartta kotikulmille. Aikaa kului neljä iltapuolen tuntia ja aika hämärää oli jo kun kotiin ehdin.

Pikkupakkanen oli jäädyttänyt golfkentän lammet ja lammet myös Simonkylän takana. Tuon myötä heinäsorsia löytyi vain Rekolanojasta, siitä tosin 88 yksilöä. Pallokentän laidan ruokinta oli kai retken paras lintupaikka vaikkei ruokintaa olekaan vielä aloitettu. Pari käpytikkaa ja palokärki sekä muutama närhi pyörivät metsikössä, samoin tiaisia, tiklejä, viherpeippoja, keltasirkkuja ja pikkuvarpusia ja touhu oli niin äänekästä että se houkutteli paikalle kanahaukan.

Linnutonta oli aika pitkään mutta Hiekkaharjun ja Koivukylän välisillä pelloilla viihtyi isohko keltasirkkuparvi, no, ainakin tämän syksyn mitoissa, ja yli lensi pari räkättiä. Omakotialueen pihoilla oli mustarastaita ja yksi punarintakin siellä tiksutteli. Ilolan metsään ehdin ennen kuin yli lensi taas uutta, vihervarpunen. Muutamaa talitiaista lukuun ottamatta metsä oli jo hiljainen. Kulomäen täyttiksen laitaa lähdin palaamaan kohti Asolaa. Linnut olivat jo aika hiljaa, muutama varis oli asettumassa yöasentoon. Rekolan aseman luota kuljin sitten puronvartta myötäilevää kävelytietä ihan kotikulmille asti. Yksi naakkaparvi ehti ylitseni lentää, ja tietysti siinä laskin ruoan toivossa lepäilevät sorsat.

Myöhäisestä lopetuksesta huolimatta mukaan sain 22 lajia ja tasan 400 lintua. Heinäsorsat olivat runsain laji, kakkosena keltasirkku 59 ja kolmosena talitiainen 51 linnulla pari yksilöä naakkojen edellä.

Perjantaina tein osapuilleen samanmittaisen lenkin iltayhdestä vaille viiteen, nyt vain kiersin Havukosken, Matarinkosken ja Rekolan kautta ja sitten Kulomäen laitaa päinvastaiseen suuntaan kuin torstaina. Käännyin kuitenkin jo Koivukylän omakotialueen jälkeen Rekolanojan varteen ja palasin kotiin keskustan kautta, varsin pimeässä jo.

Aamun pakkanen kääntyi puolenpäivän jälkeen plussalle, pari astetta oli sitten koko illan, tuuli lounaassa ja taivas pilvessä. Retken lajimäärä jäi nyt vain seitsemääntoista. Heinäsorsa oli edelleenkin ykkönen, sitä löytyi 104 lintua kun mukaan tulivat nyt Havukoskenkin sorsat. Ruokintapaikoilla oli eilistä hiljaisempaa, sentään viherpeippoja ja pikkuvarpusia eilistä enemmän, närhiäkin viisi, muut hajaantuneet maastoon.

Mustarastaita oli edelleen paljon pitkin matkaa, yhteensä 35 yksilöä. Pikkuvarpusia oli 38 ja tietysti talitiaiset niitäkin runsaampia 50 linnulla. Tämänkertaiset yhden yksilön lajit olivat käpytikka ja hippiäinen, varmaan myöhäinen laskenta-aika taisi tuohon vaikuttaa.Kaikkiaan lintuja reitille löysin 336.



***

Lintuja vihoistani CXXXI

( tähän aikaan koskikarat tulevat etelään asti )

Tämä marraskuun loppupuoli on perinteisesti ollut se aika jolloin on ollut vaikeinta motivoida itseään ulos ja retkelle, tietysti työvuosina ei juuri aikaakaan ollut. Vuonna 1988 marraskuun 22. päivän aamuna pakkanen oli lauhtunut lähelle nollaa, tuuli oli lännessä ja tuulen mukana tuli reippaasti lunta. Niinpä retkeä ei tuolta päivältä ole, ainoa vihkoon merkitsemäni lintuhavainto on kotipihan ohi iltakahden maissa lentänyt kanahaukka.  Varmaan olin jo töihin lähdössä... 

Yö oli selkeä ja pakkanen kiristyi uudestaan, 23. päivän aamuna sitä oli taas 15 astetta. Tuuli puhalsi äkäisesti pohjoisesta ja pilvetöntä oli. Tein parin tunnin kävelykierroksen Martinlaaksosta Variston kautta Vihdintien laitaan ja sieltä Petikonmäen laitaa Hermaskärinkallion ohi ja Vehkalammin kautta kotiin.

Muistiinpanot jäivät aika summittaisiksi, yhdeksästä lajista on merkintöjä. Pari fasaania on tullut listalle Varistosta, metsäosuudelta taas hömö-, töyhtö- ja kuusitiaiset sekä hippiäiset. Iltapäivällä pakkanen putosi. Työvuoroni aikana taivas meni pilveen ja pakkanen putosi kolmeen asteeseen.

Seuraavana aamuna (24.11.1988) oltiin jo kolme astetta plussalla. Lumi oli loskaantunut, maan pinnassa länsituuli oli kohtuullisen heikkoa mutta taivaalla harvat pilvet liikkuivat lujaa. Aamupäivällä kiersin vakioykköseni Martinlaakson itäpuolella.

Kuuden tavallisimman peruslajin varassa pääsin Vantaankosken paloaseman luo, siinä ohitseni lensi pähkinähakki. Vähän myöhemmin Vantaankoskella oli koskikara ja viidenkymmenen urpiaisen parvi. Kuninkaantien, Voutilan ja Ylästöntien pitkällä osuudella vain peruslajit vahvistivat asemaan. Perkiöstö tuli sentään mukaan mustarastas, mutta siitä kotiin asti oli taas vain peruslajistoa.

Retken lajisumma jäi kolmeentoista. Talitiainen oli ykkönen, varpunen kakkonen ja urpiainen tuon ainoan parvensa avulla kolmonen. Retken ulkopuolella näin sentään pari lajia lisää, varpushaukan saalistamassa kotipihan tuntumassa ja ylilentävän käpylinnun.

Vielä lähempänä puoltayötä, työstä palatessa, taivas oli täyspilvessä ja lämpö yhä kolme astetta.

***

( hakki oli jo toista kertaa peräkkäin vakioykkösellä )

Lintuja vihoistani CXXX

( hentoinen puukiipijä ei talvea säikähdä )

Kolmekymmentä vuotta sitten laskin vakiokierroksiani Länsi-Vantaalla, talvi oli nykyistä pidemmällä, kahdentenakymmenentenä marraskuuta pakkasta oli yksitoista astetta. Päivän kävelykierros suuntautui Petikon kuntokierrokselle.

Tulomatkalla huomasin tietysti pihapiirin puluparven. Kierroksen alussa oli kolme harakkaa ja pari talitiaista. Metsän laidasta mukaan tuli hippiäinen ja puukiipijä. Hiekkakuopan itäpuolen metsästä huomasin pyyn ja yli lensi keltasirkku. Pyymosan yli lensi taas varis. Viimeisenä uutena lajina tuli lopun pelto-osuudelta fasaani.

Iltapäivällä pakkasta oli yhä seitsemän astetta, luoteistuulen mukana tuli lumikuuroja jotka illalla vaihtuivat jatkuvaan lumisateeseen. Kierroksella näin siis kahdeksan lajia ja vain 25 lintua, todella vähän. Hippiäisiä noista oli kahdeksan, talitiaisia kuusi. Retken loppupuoli oli todella tyhjä kuten tähän aikaan metsä usein on.

Seuraavana päivänä oli vuorossa taas vakiokakkonen Martinlaakson länsipuolella. Se vei aamupäivän pari tuntia. Pakkanen oli kiristynyt jo viiteentoista asteeseen, tuuli luoteesta oli vaimenemassa ja taivas kirkastumassa. Lenkin jälkeenkin pakkasta oli yhä yksitoista astetta.

Asutuksen keskellä näkyy enemmän lintuja, varsinkin jos kylmä puree kunnolla. Pulut, talitiaiset, varikset ja harakat tulivat heti kun ulos lähdin. Raappavuoren reunasta listalle nousi kuusitiainen, hippiäinen, puukiipijä, punatulkku ja keltasirkku joten jo tässä vaiheessa sekä laji- että yksilömäärä olivat ohittaneet edellispäivän tulokset.

Vesitorninmäki tuotti pari tilheä, hömötiaisen ja fasaanin. Sinitiaista piti odottaa Louhelaan saakka, varpusta Viherpuistoon, viherpeippoa ostarille. Kikkiaan reitillä näin kuusitoista lajia, yksilömäärä jäi kuitenkin heikoksi, 163 lintuun. Talitiainen oli runsain, 66 linnulla, varis kakkonen 34 yksilöllä. Kolmanneksi nousi pulu 16 yksilöllä. Kuusi lajia jäi yhteen yksilöön joten sattumalla oli täälläkin paljon osuutta tulokseen.

***

( hömppäri viihtyi vielä kaupungin kulmallakin )

Koivukylän marraskuuta

( punarinta selvästi opettelee talvehtimaan täällä )




Vanhat tavat ovat säilyneet näihin päiviin asti. Nykyisin kiertelen taas päivittäisiä kierroksia ja lasken niillä näkemiäni lintuja. Mitään vakioreittejä en ole kuitenkaan valmistellut, mutta aika lailla toisiinsa vertailukelpoisia ne näyttävät silti olevan. Lähes ainoa motiivi on kuitenkin ollut kävellä päivittäin vähintään 15000 askelta. Helpointa se on saavuttaa näin vuoden pimeimpänä aikana kun lähtee kierrokselle suoraan kotipihaltaan.



Kuluvan marraskuun aikana olen tehnyt neljä päiväkävelyä Vantaan Koivukylän ympäristössä, välillä itään, välillä länteen lähtien. Aika usein paikkalistaan on tullut Havukoski, Rekola, Hiekkaharju, Ilola tai Kulomäki. Lajimäärä on vaihdellut 22 ja 17 välillä, huonoin tulos tuli tänään. Yksilömäärä on vaihdellut 650 ja 380 välillä niin että tuo 650 on poikkeus ja loput osuvat neljän yksilön sisään. Poikkeuksen 9.11. aiheutti naakkojen iltalento jolloin niitä tuli listoille 284 lintua, muuten niitä on näkynyt nollan ja kahdentoista välillä eli ne ruokailevat jossakin pohjoisen puolella ja näkyvät vain työmatkoillaan aamun sarastaessa tai illan hämärtyessä.



Muuten tasaisesti runsain laji on toistaiseksi ollut heinäsorsa, sitä on tavattu kävelyillä 78 ja 115 yksilön välillä kun vedet ovat vielä sulat eikä nälkäkään vaivaa. Talitiainen on odotettu kärkilaji, sitä on tavattu 49 ja 91 yksilön välillä joka retkellä. Sen summat varmaankin kasvavat kun ruokintoja alkaa ilmaantua, nyt lintulautoja on vielä kovin vähän käytössä. Mustarastaita on edelleen paljon vaikkei mikään marjasyksy olekaan, yksilömäärät ovat vaihdelleen 31 ja 38 välillä. Räkätit ovat häviämässä, kolmantenatoista päivänä niitä näkyi 20, tänään kolme, muuten ei yhtään. Tilhiäkin on laskettu vain viisi lintua yhteensä ja kahdesti ne ovat jääneet kokonaan pois. Keltasirkkuja on nähty viiden ja 37 linnun välillä joka kerta mutta linnut kasaantuvat varmaan paremmin esiin ruokintojen käynnistyessä.



Viivyttelijöitä ei enää juuri huomaa. 9.11. reitilläni oli punarinta Keravanjokivarressa ja niittykirvinen Hanabölen pelloilla. Parilla viime kerralla peippoja on löytynyt vanhojen ruokintojen liepeiltä jokunen, kai odottamassa tarjonnan alkua. Mitään varsinaista lintujen muuttoa ei enää näy, varsinkin iltapuolella metsä- ja peltotaipaleet alkavat olla jo aika linnuttomia.



***

( pyrstötiainen tuli kerran näihin laskentoihin mutta sama parvi Ilolan metsässä näkyi jo lokakuussa )
 

Viisi vuosikymmentä sitten XC

( alkutalvisia kottaraisia )

Vuoden 1968 marraskuussa oli aikaa linturetkille vain harvoin. Kuun kolmantenatoista päivänä kävin Halikonlahdella vajaan viiden tunnin kierroksen. Säätietoja ei ole tallessa mutta talvinen taisi jo olla tunnelma.

Neljä kottaraista uhmasi tapansa mukaan talvea kaatopaikan kulmalla Vuohensaarentien varressa. Kuusi viherpeippoa oli samoilla haminoilla ruderaatissa. Joensuun pelloilla pyöri kuudentoista urpiaisen parvi. Vuohensaarentien varressa altaiden lähellä näkyi kolme pulmusta, polttokaatopaikan laidassa touhusi edelleen kaksi tunturikiurua. Kanahaukka kävi kiertämässä lahdella ja lähipelloilla. Kaikkiaan retken lajimäärä nousi noin kahteenkymmeneen.

Seitsemäntentoista päivänä olin retkellä koko päivän aamukahdeksasta iltaneljään. Aluksi kävin Halikonlahdella, sitten pistäydyin Muurlassa. Sää taisi edelleen olla talvinen vaikkei muistiinpanoja olekaan säilynyt. Sen päättelen linnustosta tekemistäni muistiinpanoista.

Lajeja päivän mittaan tuli 22. Halikonlahdella tuttuja olivat kottaraiset, viherpeippoja oli nyt yhdeksän. Tikli oli tullut niiden seuraksi ja päivän ainut urpiainen samoin. Tunturikiurut olivat edelleen viimekertaisella paikallaan, pulmuset olivat hävinneet. Joku pikkufalco lensi lahden yli itään. Kanahaukan olin huomannut jo lähtiessäni retkelle kaupungin keskustassa.

( kara meinaa karata )

Heinäsorsa oli Halikonlahdella ja toisen yksilön löysin Muurlanjoesta. Siellä oli nyt myös koskikara. Se taisi olla miulle peräti elämäni ensimmäinen havainto lajiaan.

Kahdentenakymmenentenä marraskuuta ehdin retkelle Halikonlahdelle vajaaksi kahdeksi tunniksi. Pakkasta oli kolme astetta, taivas täyspilvessä ja sumua joka pyrki tiivistymään tihkuksi. Näkyvyyttä oli runsas kilometri, tuulta ei ollut.

Noin viidestätoista huomaamastani lajista olen kirjannut muistiin kottaraisia, nyt niitä oli kahdeksan. Viherpeippoja oli kymmenkunta. Satakunta harmaalokkia oli jäänyt kaatopaikalle talvea odottamaan, haviksen mukaan olivat olleet siinä jo pari kuukautta vaikken niitä päivittäin ollut kirjannutkaan. Polttokaatopaikan laidassa viihtyi sitkeästi tunturikiurujen kaksikko. Näillä eväillä piti pärjätä loppukuun koekausi, aikaa retkille ei enää löytynyt ennen joulukuuta.

***

( jäävätköhän ne talveksi )

Lintuja vihoistani CXXIX

Marraskuun kahdeksastoista, vuonna 1988, oli pakkasaamu. Taivas oli ohuen yläpilven peitossa, tuuli heikkoa ja näkyvyys hyvä. Aamulla ulos mennessä ensimmäisenä ohi lensi kolmen tilhen parvi. Olin lähdössä laskemaan silloista Martinlaakson itäpuolista vakioykköstäni.

Alkuosuudella tuli vastaan taas kuusi peruslajia, varpunen niistä lukuisin. Martinkyläntieltä löytyi lisinä keltasirkku ja hippiäinen. Vantaankosken ympäristöstä listalle nousi punatulkku ja sinitiainen. Heinäsorsat näkyivät Kuninkaantietä alavirtaan jatkaessani. Voutilasta huomasin uusina urpiaisen ja mustarastaan. Paluumatkalla Ylästöntiellä näkyi taas samaa lajistoa kuin alkumatkalla, Perkiöstä löytyi sentään fasaani. Tuusulantien alituksen jälkeen Kivimäkeen tullessa ylitseni meni pähkinähakki. Muuten loppuosuudella oli reitin ydinlajistoa, joka retken perusruokaa.

Kaikkiaan kierroksella huomasin viisitoista lajia ja 238 lintua. Runsain lintu oli ihan perusoletuksen mukainen talitiainen 73 yksilöllä. Varpusia löytyi 47 ja pulujakin kolmekymmentä. Peräti viisi lajia jäi yhden yksilön varaan.

Vantaanjoki oli taas sulanut auki suurimmalta osaltaan. Pakkasta oli iltapäivälläkin asteen verran, tuuli virisi lännestä, pilvipeite tihentyi ja illalla tuli jo sentin verran luntakin. Kello 23 aikaan pakkasta oli taas kolme astetta.

Yhdeksännentoista päivän retki suuntautui taas Espoon Iso-Huopalahdelle puolilta päivin. Pakkanen oli kiristynyt aamulla kahdeksaan asteeseen, tuuli koleaa luoteesta, taivas pilvetön. Kylmää oli.

Kanahaukka etsi saalista kummun päällä ja Talin puolella, varpushaukka lensi Vermon yli varis perässään. Palokärki lensi Talin golfkentän yli Mäkkylän suuntaan. Fasaaneja kähmi tiheiköissä kuusi, variksia lensi yli viisitoista, naakkoja tällä kertaa vain neljä. Liekö kolea sää pitänyt varislinnut maassa. Pienempiä tuuli selvästi kylmäsi liikaa, näin vain kolme talitiaista, yhden sinkkarin ja urpiaisen. Irtoharakan ja kolmen heinäsorsan myötä kävelyn lajimäärä nousi yhteentoista. Tuuli oli yltynyt 7-8 sekuntimetriin ja kun pakkastakin oli viisi astetta, keli oli liian purevaa pikkulinnuille.

Kotiin palatessa huomasin sentään kotipihan tuntumassa koiraspeipon.

***

Lintuja vihoistani CXXVIII

( naakka on usein Vermon ykköslaji )

Kuudestoista marraskuuta vuonna 1988 aukesi asteen pakkasessa, tuuli oli kohtalaista lounaasta, taivas täyspilvinen, näkyvyys hyvä. Aamun avasi varpushaukkakoiras kotipihan tuntumassa puoli kymmenen aikaan. Puluja oli parikymmentä eivätkä ne liikoja haukasta säikähtäneet.

Lähdin vaihteeksi Iso-Huopalahden kierrokselle. Matkalla yli lensi heinäsorsa kehäkolmen ja Vihdintien risteyksessä. Lähdin kiertämään jätemäkeä Vermon ojan laitaa, lajisto oli perinteistä, muutama fasaani piileskeli reunarinteen pusikossa, tiklit ruokailivat takiaisissa. Harmaalokkeja lensi yli jokunen. Mäen keskiosista löytyi keltasirkku ja sieltä etelään tähystäessä isokoskeloparvi moottoritien penkereen tuntumasta. Heinäsorsa tuli täältäkin listaan. Naakkoja ja variksia meni yli tasaiseen tahtiin. Talin ojan laidastakin löytyi yksi fasaani ja uutena punatulkku. Vermon raviradan aidan takaa kiersin takaisin ja kun reitin valmiiksi sain, lajimääräksi jäi aika vaatimaton yksitoista. Lintuja näin sentään 235, niistä naakkoja 110 ja variksia 54, isokoskeloitakin oli 30. Näihin verrattuna talitiaisten 19 oli pieni lukema.

Seuraavana päivänä keskipäivän lenkkini tein Petikon kuntokierroksella. Lounaisvirtaus oli tuonut kolme lämpöastetta, ei sentään sadetta ja iltapäivällä tuulen kääntyessä luoteeseen taivas selkeni lähes kokonaan.

Petikon lenkin linnusto oli totutun vaatimatonta. Vain kahdeksan lajia löysin enkä lintuja kuin neljäkymmentä. Kaksi hirveä oli lintujen lisäksi Pyymosan laidassa hiekkakuopan takana. Linnuista runsain oli talitiainen 15 yksilöllä, hippiäisiä oli metsässä seitsemän, keltasirkkuja pelloilla kuusi. Metsän tiaiset tulivat sentään listalle hyvin, kuusitiaisen lisäksi kaksi hömppäriä ja neljä töyhtötiaista.

Kotiin palatessa vastassa oli tutut 30 pulua. Pilvetön taivas pudotti iltayöstä pakkasen viiteen asteeseen.

***

( töyhtötiainen saa marraskuun pimeydessäkin näkijänsä hyvälle tuulelle )

Lintuja vihoistani CXXVII

Marraskuun kolmantenatoista vuonna 1988 kävimme perheporukalla Salossa vanhempieni luona, ennen sitä käväisimme Halikonlahdella katsomassa mikä siellä oli tilanne. Jäässähän se oli, sulaa vain kakkosaltaan laidassa ja hiukan Halikonjokisuussa. Jari ja Seppo olivat laskeneet paikallisen talvilintulenkin jo edellisenä viikonloppuna.

Kakkosaltaan sulassa oli kyhmyjoutsenperhe ja lapasotkanaaras. Viitisen harmaalokkia ja yksi kalalokki kiertelivät lahdella. Muuten lintuja oli hyvin vähän, muutama tali- ja sinitiainen sekä yksinäinen urpiainen. Mököistenmäessä kierteli kolmensadan naakan porukka. Kotiin lähdimme vasta pimeän aikaan.

Seuraavana päivänä pilvisessä nollakelissä kävin aamusta vaihteeksi Espoon Suomenojalla, toteamassa että allas oli sielläkin jäässä. Purouoma ja edustan merialue olivat avoin. Harmaa- ja kalalokkeja oli sielläkin, samoin heinäsorsia. Läheinen puhdistamo keräsi variksia ja naakkoja, altaan reunat urpiaisia, punatulkkuja, tiaisia ja keltasirkun.

Vähän tyhjää päivää yritin pelastaa kiertämällä Petikon kuntolenkin, mutta lintuja oli hyvin vähän sielläkin, vain seitsemän tavallisinta lajia ja kymmenen keltasirkkua olivat yksilömäärästä lähes puolet. Iltapäivällä lämpö nousi pari astetta plussalle.

Viidentenätoista päivänä toivoin näkeväni lintuja kiertämällä silloisen vakiokakkoseni, Martinlaakson länsipuolen kierroksen. Sää ei luvannut edellisiä päiviä parempaa, lämpö nollan kahta puolta, taivas pilvessä, tuuli lännessä ja ajoittain yritti sataa heikosti lunta. Alkuosuudella ilmoittautuivat viisi peruslajia, pulu runsaimpana, Raappavuoren reunasta löytyi kuusitiainen ja fasaani, edempää metsiköstä hippiäinen, puukiipijä, hömötiainen, närhi ja punatulkku. Vesitorninmäen laidassa oli samoja lintuja ja uutena kaksi heinäsorsaa.

Louhelaan asti ehdin kun listalle nousi viherpeippo, Viherpuistoon kun mukaan tuli naakka ja mustarastas. Asemaa ohittaessa yli lensi kaksi harmaalokkia ja siitä eteenpäin loppuosuudella vain jo ennen nähtyä.

Lajeja oli reitillä peräti yhdeksäntoista, yksilöitä kuitenkin vain 195. Runsain oli odotetusti talitiainen 67 yksilöllä, puluja ja variksia 32 kumpaakin. Yhteen yksilöön jäi viisi lajia.

***

Lintuja vihoistani CXXVI

( haku päällä )

Vuonna 1988 yhdennentoista yhdettätoista aamulla oli kolme plusastetta, tuuli lännessä ja täyden pilvipeitteen lisäksi hieman utuista. Aamupäivällä oli aikaa kiertää tuttu Petikon kuntokierros ja laskea sen linnut.

Matkalla kuntolenkille löytyi tavallisen loppusyksyn peruslajiston lisänä kiuru Vehkalammin vaiheilta. Itse kuntokierroksen alussa oli talitiaisten lisänä viherpeippo, mustarastas ja punatulkkuja. Metsän laidasta löytyivät hippiäiset, vähän sitä ennen keltasirkku. Metsän sisältä hippiäisiä löytyi lisää, samoin hömö- ja töyhtötiaisia. Hiekkakuopan takaa tuli vastaan pari kuusitiaista ja puukiipijä. Närhi löytyi vielä ennen paluuta pellon laitaan ja loppuosuudella eniten oli taas punatulkkuja.

Lajimääräksi jäi yksitoista, yksilömääräksi 54. Punatulkku nousi runsaimmaksi 14 linnulla, talitiaisia oli yksi vähemmän, hippiäisiä kymmenen. Meno- ja paluumatkoilla huomasin lisäksi viisi lajia joita reitillä ei ollut, varis niistä runsain 25 linnulla ja mahtui mukaan kolme heinäsorsaakin.

( lämpö oli tuonut esiin vielä kiurun )

Aamupäivän kävelykierroksen Martinlaaksosta Hämeenkylään, sieltä Pikkujärvelle ja Hermaskärinkallion kautta takaisin kotiin tein seuraavana päivänä. Lämpöä oli jo kuusi astetta, tuuli heikentynyt mutta yhä lännessä. Taivas oli pilvessä vaikka heikkoja rakoilun merkkejä voi halutessaan nähdä.

Alkuosuudella näkyi puluja, variksia ja harakoita, vähän edempänä tali- ja sinitiaisia. Varistonniityille mennessä huomasin hippiäisen, talojen välissä saalista etsivän varpushaukan. Varpusiahan siellä oli ja suuruudenhullulle lisäksi tarjolla fasaani. Kaupunkilintuja katsellen matka jatkui Vihdintielle ja Hämeenkylään. Pikkujärven tienoilla näkyi yksinäinen urpiainen ja Petikon metsän laidassa joukko metsästäjiä, olivat näemmä saaneet ainakin ketun. Sellaisen pesähän oli siinä aika lähellä ja monesti se oli näkynyt kesän rengastuskäynneillä.

Palatessa vein vielä Petikon etumetsään tutulle paikalle lintulaudan viereen talipötkön, ruokaa itse laudalle toisin myöhemmin. Martinlaaksoon palattuani tuli vastaan taas varpushaukka, mahdollisesti päivän toinen.

***

( ei ole ketulla kavereita )

Neljä vuosikymmentä sitten CXXXVI

Viidentenätoista marraskuuta (vuonna 1978) oli edeltävänä yönä ollut kova myrsky. Tein päivän valjettua kävelylenkin Halikonlahdelle, Vuohensaareen ja Joensuun puistoon. Vesi oli noussut korkealle, Katkiluodon pelloille oli tullut tulvajärvi. Aamullakin tuuli oli luoteesta yli kuuden boforin mutta laantui iltapuolella.

Vesilinnusto oli entisellään, sitä ei myrsky ollut järkyttänyt. Viurilanlahden rantaviivalla 800 heinäsorsaa vietti aikaa, kolmosaltaalla ui edelleen kymmenen telkkää ja saman altaan lounaisnurkassa vietti aikaa kyhmyhaahka, sukellellen spontaanisti 25-45 sekunnin sukelluksia noin viidenkymmenen metrin päästä miusta. Siinähän pitkät tovit toisiamme tarkkailimme ja kirjasin taas muistiin tuntomerkkilistaa.

( siinäpä retrohenkinen mustavalkokuva nuoresta kyhmyhaahkasta, tosin ihan tuore otos )

Linnun yleisväri oli täyteläisen ruskea, siipi- ja pyrstösulat tummemman mustanruskeat. Selkä oli myös tummanruskea, höyhenten reunukset vaalean ruskeat. Pää, kaula ja rintamus olivat yleisväriä aavistuksen vaaleampia ja lämpimän punertavansävyisiä. Silmänympärys oli vaalea, se jatkui epäselvärajaisena viivana korvanseudun yläpuolitse taaksepäin. Alanokan tyvi ja leuanalus olivat muuta päätä vaaleampia. Nokka oli tumma, ruskea, ehkä hieman sinertävään vivahtava. Silmä oli ruskea, jalat tummat. Siiven peitinhöyhenet olivat hieman siipi- ym sukia valeamman ruskeat, uloimpien peitinhöyhenten valkeista kärjistä muodostui hyvin ohut valkea siipijuova. Vatsa oli muun ruumiin värinen, tummahkon ruskea.

Lintu oli noin sinisorsan kokoluokkaa, selvästi esimerkiksi telkkiä suurempi, harmaalokkia vähän pienempi. Ruumiinmuoto oli lähinnä haahkamainen, selkä leveä, matala, taakse luisu, kaulan muoto ja asento lähinnä haahkamainen. Pään muoto oli lähinnä punasotkamainen. Nokka oli sorsan nokaksi varsin kookas muttei niin hallitsevan suuri kuin haahkalla. Suupielet olivat ylöspäin taipuneet eli lintu ”hymyili”. Otsa oli korkeampi ja jyrkemmin nouseva kuin haahkalla. Siivenkärjet yltivät levossa pyrstön tasalle. Pyrstö oli lyhyt, kiilamainen, pyrstöslat teräväkärkiset.

Lintu tapasi välillä kohotella ruumistaan korkeaksi ”kynttiläksi” kuin alli tai haahka ikään. Ei läiskytellyt siivillään ilmaa puhdistelunsa jälkeen tosin kuin sotkat ja anakset.

No, muitakin lintuja paikalla oli, esimerkiksi nelisensataa harmaa- ja viitisenkymmentä kalalokkia. Lapinharakka päivysti altaiden penkoilla puskien latvoissa, pajusirkku Halikonjokisuulla, pikkuvarpusia oli taas yhdeksän ja keltasirkkuja pari lietealtaiden tietämillä. Kottaraisparvi oli ennallaan, samoin varikset ja naakat sekä viherpeipot. Käynti Vuohensaaressa tuotti uusina havaintoina vain räkätin ja kaksi hippiäistä.

Joensuun puistossa oli edelleen pikkukäpylintuja, vain kolme, yksi koiras joukosta laulelikin jo leppoisasti. Puiston pihlajissa ruokaili ainakin yhdeksän punatulkkua, pari närheä näkyi tammien vaiheilla ja yli lensi parinkymmenen urpiaisen porukka.

Seuraavanakin päivänä myrskysi, vesi oli noussut yli metrin normaalista. Se virtasi jo Vuohensaaren pengertien yli ja aallot löivät lahden puolelta vettä kolmosaltaaseen. Puolilta päivän kävin puolentoista tunnin kierroksella altailla. Heinäsorsia huomasin nyt kolmisensataa, telkkiä viisi. Kyhmyhaahka oli noussut kolmosaltaan penkalle tuulta pitämään. Seurailin sitä taas ja eiliseen kuvaukseen lisäsin että otsa ja päälaki olivat hieman tummempisävyisiä kuin muu pää, kontrasti silmänympärykseen ja leuan vaaleisiin alueisiin oli hyvin selvä.

Lokkeja oli edelleen runsaat parisataa, keltasirkkuja pari, samoin viherpeippoja. Kottaraisia huomasin nyt vain kymmenkunta.

Laihon Ilkan kanssa jatkoimme iltapäivällä Suomusjärven Kitulaan avaamaan Kison-Perniönjoen valokuvanäyttelyä mistä kotiuduimme vasta illalla. Ilkalle mainitsin tietysti kyhmyhaahkasta ja kai hänen kauttaan sana levisi sitten muillekin jotka eivät olleet sitä jo Virtasen Kimmon kautta saaneet.

Menomatkalla kurkkasimme Omenajärvelle, joka oli kuitenkin tyhjä. Aneriollakaan ei ollut kuin satakunta varista ja kolme heinäsorsaa.

Vielä seuraavanakin päivänä kävin aamukierroksen Halikonlahdella. Nyt käväisin aluksi Viurilan kartanolla, pihassa oli viitisen punatulkkua ja yli lensi käpylintu. Vedenpuhdistusaltailla ja ympäristössä oli yhä parisataa heinäsorsaa, neljä telkkää altaiden puolella ja kolme Viurilanlahdella. Kyhmyhaahka viihtyi sitkeästi kolmosaltaassa eikä osoittanut mitään merkkiä halusta lähteä minnekään. Lokkeja oli edelleen runsaat parisataa, myös lapinharakka oli edelleen maisemissa, jahdaten tinttejä ja sirkkuja. Keltasirkkuja olikin tullut altaille 80 linnun parvi, pikkuvarpusiakin oli taas kahdeksan.

Iltapäivän keräsi sitten varusteitani ja eväitä, koska seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä Jurmoon loppukuun lomamatkalle. Siitä olen tainnut kirjoittaa tänne jo täyden raportin pari vuotta sitten joten en palaa siihen sen enempää.

Kyhmyhaahka taisi saada katselijoita Turusta kun Seppo kirjoitti havainnosta tiedotteen Turun Yliopiston biologian laitoksen ilmoitustaululla olleeseen pinnalistaan. Varsinais-Suomen Linnut -kirjan mukaan viimeinen havainto siitä tehtiin 22.11. Muistaakseni Seppo itse ei tainnut kuitenkaan käydä lintua katsomassa, mahtoikohan Ilkkakaan... No, turkulaisille se kuitenkin kelpasi.

***

Neljä vuosikymmentä sitten CXXXV

Kolmantenatoista marrakuuta (1978) kävin taas Halikonlahdella. Kova tuuli oli nyt tuonut sorsat esiin Viurilanlahden liettelle ja Halikonjokeen, kaikkiaan kahdeksansataa heinäsorsaa. Myös lokit olivat tulleet takaisin, kolmisensataa harmaa- ja kuutisenkymmentä kalalokkia. Kolmosaltaalla ui nyt kolmetoista telkkää ja niiden laitamilla tuo kyhmyhaahka, jonka nimen ympärillä yhä vihossa käytin sitaattimerkkejä.

( siinä mv-otos nuoresta kyhmyhaahkasta ihan tuoreeltaan otettuna, telkkäkoiras seurana )

Se puhdisteli itseään hyvän aikaa kolmosaltaan keskellä, siirtyi sitten laiskahkosti kaakonkulman ruoikon laitaan, minne katosi. Tuntomerkkien kirjaamista jatkoin. Telkkiä selvästi kookkaampi se oli, noin heinäsorsan kokoinen. Pään muodon arvioin lähinnä punasotkamaiseksi, mutta nokka oli suorempi, ei mainittavasti kärjestä ylös kaartuva. Väreistä merkitsin muistiin että myös sen leuanalus oli selvästi vaalea, samoin kuin silmän tienoo (nuorella haahkalla leuanalus pyrkii olemaan muuta päätä tummempi). Ruumiinmuoto oli kuin tyypillisellä avomerilinnulla, ruumis uidessa matalalla, selkä melko tasainen ja lievästi luisu, ei kuitenkaan niin selvästi kuin haahkalla. Ei muistuttanut kuitenkaan sotkia jotka ovat pulleamman täyteläisiä eikä pilkkasiipeä, jonka olemusta leimaa selvästi tukevampi ja suorempi kaula ja muutenkin jyhkeämpi ulkomuoto. Lähinnä ilmaisin synnyttävän vaikutelman haahkasta joka ei ole haahka. Vielä seuraavanakin päivänä kävin iltapuolella katsomassa sitä kolmosaltaalla. Silloin se spontaanisti lähti iltaneljän aikaan Viurilanlahden puolelle ja laskeutui keskelle lahtea. Kirjasin väritunnuksista lisää että rintamus oli kaulan kanssa samanvärinen, aavistuksen muuta ruumista vaaleampi. Siiven alapinnat lennossa olivat vaaleahkot, siipien yläpinnalla hyvin ohut, epäselvä valkeahko tai vaalea pitkittäisjuova.

( vanha negatiivi pikkuvarpusista Halikonlahdella noihin aikoihin )

Muita lintuja kirjasin vähänlaisesti. Pikkuvarpusia oli paikalla edelleen kaksi, samoin keltasirkkuja. Kottaraisia pyöri lietealtaiden ympäristössä yhä kolmekymmentä, viherpeippoja viisi ja ylikin lensi niitä neljän parvi. Variksia ja naakkoja oli edelleen eniten.

Jatkoin Joensuun kartanonpuistoon. Siellä vastaanottajina oli viitisen närheä, saman verran vihervarpusia ja ylilentävä punatulkku. Edempänä liikuskeli tiaisia, hömö-, tali- ja sinitiaisten joukossa oli myös kuusitiainen. Puiston perällä oli yhdeksän pikkukäpylinnun parvi käpyjä syömässä, niistä kaksi punaista koirasta.

Neljännentoista päivän kierroksella lahdella oli heinäsorsien joukossa tavi Viurilanlahden puolella. Altailla uivat tutut telkät, kolme ja puolisataa lokkia tuli taas yöpymään lahdelle. Pajusirkku hermoili kolmosaltaan ruoikossa, samoin sinitiainen ja penkalla päivysti kaksi viherpeippoa.

Aamupuoli oli ollut kovatuulinen ja sateinen, ja kävin kirjastossa. Siellä tapasin Virtasen Kimmon ja kun linnuista juteltiin, yllätyin kun kävi ilmi ettei kellään salolaisella ollut tietoa tuosta kyhmyhaahkasta. No, kannustin kyllä käymään paikalla tarkistamassa havaintoa jota itse jo pidin varmana.

***

Neljä vuosikymmentä sitten CXXXIV

( telkistä on kuvia, tuosta kyhmyhaahkasta ei, lienevät kadonneet lopullisesti )

( kun onnistuin vihdoin saamaan kuvia nuoresta kyhmyhaahkasta, tekaisin tähän mustavalko-otoksen simuloimaan silloista tilannetta )

Vuonna 1978 marraskuun yhdentenätoista olin taas Salossa. Miulla oli alkanut vuosiloma jonka jälkeen olikin edessä vuosi siviilipalvelussa Rauhan sairaalassa. Piti järjestää tavaroiden nouto Katajanokalta Saloon tuoksi aikaa, ja tuota odotellessa oli aikaa lyhyelle retkelle Halikonlahdella.

Marraskuu kun oli, ei lahdella juuri muita näkynyt. Mie kävelin tyypillisesti altaiden ympäri ja katselin vähän Viurilanlahden puolelle. Heinäsorsia näkyi vähänlaisesti mutta pääosa kuului pitävän hauskaa Halikonjoen takana ruoikon kätköissä. Varpushaukka lensi variksen kiusaamana Vuohensaarentien yli sokeritehtaalle päin, lahdella oli nelisensataa lokkia kai yöpymään tulossa, harmaa- ja kalalokkeja. Sinitiaisia liikkui ruoikossa kolmen ja kuuden parvet, viherpeippoja kymmenkunta penkkojen ruderaatissa, joukossa yksi tikli, kottaraisia kolmisenkymmentä, keltasirkku lensi yli.

Kolmosaltaassa ui seitsemän telkkää, alli ja yksinäinen outo vesilintu. Se muistutti nuorta naarashaahkaa mutta oli vähän pienempi, suunnilleen heinäsorsan kokoinen. Sen puku oli syvänruskea ja etuosiltaan ruosteenvivahtava. Pää sillä oli hieman haahkan päätä pyöreämpi, lievästi sotkamainen. Sen silmänympärykset olivat selvästi muuta päätä vaaleammat, vaalea alue epäselvärajaisesti rengasmainen. Ilme sillä oli ovelan hymyilevä, suupielet tuntuivat olevan ylöspäin virneessä, se pisti silmään kun katselin lintua noin parinkymmenen metrin päästä. Siivet olivat jokseenkin yksiväriset, hyvin tummanruskeat. Se löytyi kolmosaltaan laidasta ruoikon reunasta jokseenkin lähellä piilokojupaikkaa nykyisen Timalitornin lähellä. Miut huomattuaan se siirtyi vaisusti ulommas koko ajan tarkkaillen, mutta lentoon se nousi vasta kun läiskäytin käsillä yhteen. Lentoonlähtö oli raskas, haahkamainen, vauhti lyhyt, siivenlyönti verkkainen ja siivistä lähti selvä humiseva ääni lähtiessä. Lento oli sorsaksi hitaanpuoleista, vedenpintaa viistäen se siirtyi Viurilanlahden puolelle Halikonjokisuulle. Työmääritykseksi laitoin heti nuoren kyhmyhaahkanaaraan, mutta päätin tulla katsomaan sitä lisää vielä seuraavana aamuna.

Vähän jälkeen kahdeksan aamulla tulin takaisin pikaiselle visiitille. Anaksia oli parisataa näkyvissä kaukana Viurilanlahden puolella lähes Vaisakon rannassa, kolmosaltaalla oli kymmenkunta telkkää ja edelleen tuo sama vesilintu. Se löytyi penkalta, oli noussut sinne jäätymistä pakoon. Löytäessäni se lensi samaan sulaan missä eilenkin oli, ja turhaan yritti murtautua jään läpi rantaan. Kun huomasi ettei siitä rantaan uimalla pääse, peräytyi takaisin sulaan ja jäi hermostuneesti sukeltelemaan telkkien joukkoon. Pinnan alla se viipyi suunnilleen saman kuin telkätkin, heitti vauhtia siivillään painuessaan veden alle. Yleisvaikutelma sen kuin vahvistui, työmääritys pysyi kyhmyhaahkana.

Muuten vesilintuja ei näkynyt, lokkienkin määrä oli pudonnut, nyt paikalla oli viitisenkymmentä harmaa- ja kymmenkunta kalalokkia. Räkättirastaita muutti lahden yli kahdessa parvessa 160 lintua, punatulkkuja kierteli kolmessa ryhmässä yhteensä yhdeksän. Keltasirkkuja muutti myös neljä pikkuporukkaa, 16 yksilöä. Vihervarpusia muutti yli kymmenkunta. Muuten linnusto oli tuttua, parikymmentä kottaraista, kymmenkunta sinitiaista, pari tikliä, parikymmentä viherpeippoa ja tietysti variksia, naakkoja ja harakoita. Pikkuvarpusiakin oli yhä vanhan polttokaatopaikan kärjessä kahdeksan linnun porukka.

Päivällä sitten haimme isän kanssa tavarani Helsingistä Saloon. Matkalla Ylisjärvellä huomasin kymmenkunta isokoskeloa, Aneriojärvellä samanlaisen parven. Omenajärven laidassa pistäydyimme pikaisesti paluumatkalla iltakolmen maissa. Ei siellä muuta mainittavaa ollut kuin pari metsästäjää...

***