30.11.2018

Neljä vuosikymmentä sitten CXXXVIII







Vuonna 1978 29. marraskuuta tein taas kierroksen Joensuun puistossa ja Halikonlahdella iltapäivällä. Talvikeli jatkui, viisi astetta pakkasta, koillistuulta, pilvistä ja heikkoa lumisadetta joka heikensi näkyvyyden viiteen kilometriin. Pimeä oli päivä lumesta huolimatta.

Joensuun puistossa oli nyt seitsemän käpylintua, yksi niistäkin lauloi. Kolmisenkymmentä viherpeippoa ja kymmenen punatulkkua olivat puiston puutarhapalstan tuntumassa, niitä kyttäsi lähipuussa lapinharakka. Kolmenkymmenen cardueliksen parvi kierteli puiston yllä, lähti sitten pohjoiseen. Kierros havupuuston sekaan puiston takaosaan tuotti pari närheä, viisi kuusitiaista ja saman verran hömötiaisia.

Lahdella viivytteli yhä kuutisenkymmentä harmaalokkia ja yksi nuori kalalokki. Kolme kottaraista istuksi nyt ykkösaltaan penkalla. Muuten altailla oli jo tyhjää. Pelloilla partioi parisataa varista, kolmekymmentä naakkaa, saman verran fasaaneja ja muutamia keltasirkkuja sekä viherpeippoja. Kärkänmäeltä kuului palokärjen huutoja.

Kaupungilla pyöri parisataa pulua. Lukkarinmäessä kiehui taas viidensadan räkättirastaan suurparvi, Halikonlahdella näkyi niitä muuttamassa kahdeksan hajayksilöä. Kärkän ruokintapaikan luona Laihon Ilkka oli lisäksi nähnyt sadan räkätin parven joten talveksi oli hyvä ennustaa lajin suurta muuttoa. Kaikkiaan päivän mittaan huomasin ainakin 22 lajia.




Marraskuun viimeisenä päivänä kävimme Laihon Ilkan kanssa purkamassa Suomusjärvellä pari viikkoa aiemmin pystyttämämme Kiskonjokinäyttelyn. Matkalla kurkistimme sekä Omenajärvelle että Aneriojärvelle mutta lintuja emme siellä nähneet.

Joulukuu 1978 alkoi pikkupakkasessa ja koillistuulessa, luntakin sateli verkalleen. Kävin taas parin tunnin visiitin Halikonlahdella ja Joensuun kartanolla. Lahdella kolmosaltaan pikkusulassa oli heinäsorsanaaras ja tukkasotkanaaras. Harmaalokkeja oli nyt paikalla 70 ja kalalokkejakin taas kaksi.

Erikoisin havainto oli uuttukyyhkykaksikko joka muutti lahden yli lounaaseen, seurasin kaksikkoa niin kauan kun ne näkyivät ja suunta oli vakaa. Lietealtaiden ruderaatissa oli taas yhdeksän pikkuvarpusta, myös kaksi kottaraista löytyi.

Irtoräkättejä muutteli taas yksitoista, Kärkänmäeltä nousi kahdensadan räkättirastaan parvi ja lähti lentämään luoteeseen, kaupungilla Ilomäessä näkyi myös kolmenkymmenen räksän parvi lennossa länteen.

Rautatieaseman ruokintapaikalla oli peippokoiras, vähän edempänä aseman takaisella pellolla pyöri komea 60 hempon parvi, pari tikliä oli myös lähistöllä. Peruslajiston avulla päivän lajimäärä nousi kahteenkymmeneenyhteen.


***




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.