21.11.2018

Koivukylän marraskuuta



( punarinta selvästi opettelee talvehtimaan täällä )




Vanhat tavat ovat säilyneet näihin päiviin asti. Nykyisin kiertelen taas päivittäisiä kierroksia ja lasken niillä näkemiäni lintuja. Mitään vakioreittejä en ole kuitenkaan valmistellut, mutta aika lailla toisiinsa vertailukelpoisia ne näyttävät silti olevan. Lähes ainoa motiivi on kuitenkin ollut kävellä päivittäin vähintään 15000 askelta. Helpointa se on saavuttaa näin vuoden pimeimpänä aikana kun lähtee kierrokselle suoraan kotipihaltaan.



Kuluvan marraskuun aikana olen tehnyt neljä päiväkävelyä Vantaan Koivukylän ympäristössä, välillä itään, välillä länteen lähtien. Aika usein paikkalistaan on tullut Havukoski, Rekola, Hiekkaharju, Ilola tai Kulomäki. Lajimäärä on vaihdellut 22 ja 17 välillä, huonoin tulos tuli tänään. Yksilömäärä on vaihdellut 650 ja 380 välillä niin että tuo 650 on poikkeus ja loput osuvat neljän yksilön sisään. Poikkeuksen 9.11. aiheutti naakkojen iltalento jolloin niitä tuli listoille 284 lintua, muuten niitä on näkynyt nollan ja kahdentoista välillä eli ne ruokailevat jossakin pohjoisen puolella ja näkyvät vain työmatkoillaan aamun sarastaessa tai illan hämärtyessä.



Muuten tasaisesti runsain laji on toistaiseksi ollut heinäsorsa, sitä on tavattu kävelyillä 78 ja 115 yksilön välillä kun vedet ovat vielä sulat eikä nälkäkään vaivaa. Talitiainen on odotettu kärkilaji, sitä on tavattu 49 ja 91 yksilön välillä joka retkellä. Sen summat varmaankin kasvavat kun ruokintoja alkaa ilmaantua, nyt lintulautoja on vielä kovin vähän käytössä. Mustarastaita on edelleen paljon vaikkei mikään marjasyksy olekaan, yksilömäärät ovat vaihdelleen 31 ja 38 välillä. Räkätit ovat häviämässä, kolmantenatoista päivänä niitä näkyi 20, tänään kolme, muuten ei yhtään. Tilhiäkin on laskettu vain viisi lintua yhteensä ja kahdesti ne ovat jääneet kokonaan pois. Keltasirkkuja on nähty viiden ja 37 linnun välillä joka kerta mutta linnut kasaantuvat varmaan paremmin esiin ruokintojen käynnistyessä.



Viivyttelijöitä ei enää juuri huomaa. 9.11. reitilläni oli punarinta Keravanjokivarressa ja niittykirvinen Hanabölen pelloilla. Parilla viime kerralla peippoja on löytynyt vanhojen ruokintojen liepeiltä jokunen, kai odottamassa tarjonnan alkua. Mitään varsinaista lintujen muuttoa ei enää näy, varsinkin iltapuolella metsä- ja peltotaipaleet alkavat olla jo aika linnuttomia.



***



( pyrstötiainen tuli kerran näihin laskentoihin mutta sama parvi Ilolan metsässä näkyi jo lokakuussa )
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.