22.11.2018

Lintuja vihoistani CXXX




( hentoinen puukiipijä ei talvea säikähdä )


Kolmekymmentä vuotta sitten laskin vakiokierroksiani Länsi-Vantaalla, talvi oli nykyistä pidemmällä, kahdentenakymmenentenä marraskuuta pakkasta oli yksitoista astetta. Päivän kävelykierros suuntautui Petikon kuntokierrokselle.


Tulomatkalla huomasin tietysti pihapiirin puluparven. Kierroksen alussa oli kolme harakkaa ja pari talitiaista. Metsän laidasta mukaan tuli hippiäinen ja puukiipijä. Hiekkakuopan itäpuolen metsästä huomasin pyyn ja yli lensi keltasirkku. Pyymosan yli lensi taas varis. Viimeisenä uutena lajina tuli lopun pelto-osuudelta fasaani.

Iltapäivällä pakkasta oli yhä seitsemän astetta, luoteistuulen mukana tuli lumikuuroja jotka illalla vaihtuivat jatkuvaan lumisateeseen. Kierroksella näin siis kahdeksan lajia ja vain 25 lintua, todella vähän. Hippiäisiä noista oli kahdeksan, talitiaisia kuusi. Retken loppupuoli oli todella tyhjä kuten tähän aikaan metsä usein on.

Seuraavana päivänä oli vuorossa taas vakiokakkonen Martinlaakson länsipuolella. Se vei aamupäivän pari tuntia. Pakkanen oli kiristynyt jo viiteentoista asteeseen, tuuli luoteesta oli vaimenemassa ja taivas kirkastumassa. Lenkin jälkeenkin pakkasta oli yhä yksitoista astetta.

Asutuksen keskellä näkyy enemmän lintuja, varsinkin jos kylmä puree kunnolla. Pulut, talitiaiset, varikset ja harakat tulivat heti kun ulos lähdin. Raappavuoren reunasta listalle nousi kuusitiainen, hippiäinen, puukiipijä, punatulkku ja keltasirkku joten jo tässä vaiheessa sekä laji- että yksilömäärä olivat ohittaneet edellispäivän tulokset.

Vesitorninmäki tuotti pari tilheä, hömötiaisen ja fasaanin. Sinitiaista piti odottaa Louhelaan saakka, varpusta Viherpuistoon, viherpeippoa ostarille. Kikkiaan reitillä näin kuusitoista lajia, yksilömäärä jäi kuitenkin heikoksi, 163 lintuun. Talitiainen oli runsain, 66 linnulla, varis kakkonen 34 yksilöllä. Kolmanneksi nousi pulu 16 yksilöllä. Kuusi lajia jäi yhteen yksilöön joten sattumalla oli täälläkin paljon osuutta tulokseen.


***


( hömppäri viihtyi vielä kaupungin kulmallakin )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.