24.11.2018

Ekokävelyillä Itä-Vantaalla




( talvisorsan yöelämää )



Olen tässä jatkanut kävelyitä kotikulmilla. Mustaa on ollut, sentään pikkupakkasta 22. marraskuuta, tuuli luoteessa. Tein kierroksen myötäpäivään Koivukylästä Hanabölen kautta Hiekkaharjuun, Ilolasta Kulomäen laitaa Rekolaan ja ojanvartta kotikulmille. Aikaa kului neljä iltapuolen tuntia ja aika hämärää oli jo kun kotiin ehdin.

Pikkupakkanen oli jäädyttänyt golfkentän lammet ja lammet myös Simonkylän takana. Tuon myötä heinäsorsia löytyi vain Rekolanojasta, siitä tosin 88 yksilöä. Pallokentän laidan ruokinta oli kai retken paras lintupaikka vaikkei ruokintaa olekaan vielä aloitettu. Pari käpytikkaa ja palokärki sekä muutama närhi pyörivät metsikössä, samoin tiaisia, tiklejä, viherpeippoja, keltasirkkuja ja pikkuvarpusia ja touhu oli niin äänekästä että se houkutteli paikalle kanahaukan.

Linnutonta oli aika pitkään mutta Hiekkaharjun ja Koivukylän välisillä pelloilla viihtyi isohko keltasirkkuparvi, no, ainakin tämän syksyn mitoissa, ja yli lensi pari räkättiä. Omakotialueen pihoilla oli mustarastaita ja yksi punarintakin siellä tiksutteli. Ilolan metsään ehdin ennen kuin yli lensi taas uutta, vihervarpunen. Muutamaa talitiaista lukuun ottamatta metsä oli jo hiljainen. Kulomäen täyttiksen laitaa lähdin palaamaan kohti Asolaa. Linnut olivat jo aika hiljaa, muutama varis oli asettumassa yöasentoon. Rekolan aseman luota kuljin sitten puronvartta myötäilevää kävelytietä ihan kotikulmille asti. Yksi naakkaparvi ehti ylitseni lentää, ja tietysti siinä laskin ruoan toivossa lepäilevät sorsat.

Myöhäisestä lopetuksesta huolimatta mukaan sain 22 lajia ja tasan 400 lintua. Heinäsorsat olivat runsain laji, kakkosena keltasirkku 59 ja kolmosena talitiainen 51 linnulla pari yksilöä naakkojen edellä.

Perjantaina tein osapuilleen samanmittaisen lenkin iltayhdestä vaille viiteen, nyt vain kiersin Havukosken, Matarinkosken ja Rekolan kautta ja sitten Kulomäen laitaa päinvastaiseen suuntaan kuin torstaina. Käännyin kuitenkin jo Koivukylän omakotialueen jälkeen Rekolanojan varteen ja palasin kotiin keskustan kautta, varsin pimeässä jo.

Aamun pakkanen kääntyi puolenpäivän jälkeen plussalle, pari astetta oli sitten koko illan, tuuli lounaassa ja taivas pilvessä. Retken lajimäärä jäi nyt vain seitsemääntoista. Heinäsorsa oli edelleenkin ykkönen, sitä löytyi 104 lintua kun mukaan tulivat nyt Havukoskenkin sorsat. Ruokintapaikoilla oli eilistä hiljaisempaa, sentään viherpeippoja ja pikkuvarpusia eilistä enemmän, närhiäkin viisi, muut hajaantuneet maastoon.

Mustarastaita oli edelleen paljon pitkin matkaa, yhteensä 35 yksilöä. Pikkuvarpusia oli 38 ja tietysti talitiaiset niitäkin runsaampia 50 linnulla. Tämänkertaiset yhden yksilön lajit olivat käpytikka ja hippiäinen, varmaan myöhäinen laskenta-aika taisi tuohon vaikuttaa.Kaikkiaan lintuja reitille löysin 336.



***





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.