Murheellinen vuosipäivä

31.10.1998: Lähdimme koiran kanssa aikaisin aamulla ulos tarkoituksenamme ajaa Suomusjärven Johdesuolle laskemaan sen kauden ensimmäinen talvilaskentalenkki. Ennen kuin lähdimme ajamaan länteen teimme pienen kevennyskierroksen Louhelan puistossa. Siinä se sitten sattui, Miska löysi jonkin herkkupalan puiston nurmelta ja nielaisi sen ennen kuin huomasin yrittää sitä siltä pois. Mäyräkoiraa ei saa käskien pudottamaan suustaan mitään, käsin se pitää pois ottaa tai se niellään.

Päivän sää oli aika vaatimaton, pari lämpöastetta, täyspilvistä ja ajoittain sateli vettä tai räntää. Näkyvyyttä riitti sentään muutama kilometri eikä tuulta ollut haitaksi.

Reitille saavuimme tunnin ajon jälkeen ennen yhdeksää ja paikan päällä oli selvää ettei Miskalla ollut kaikki kunnossa. Meno ei oikein maistunut, ja se oli täysin käsittämätöntä, Miska oli täysiverinen metsä- ja metsästyskoira, metsäretki oli parasta mitä se tiesi. Nyt koira ei juuri eteenpäin astellut ja heti pysähtyessäni kävi lepäämään. Tuolla tavoin se ei ikinä ennen ollut käyttäytynyt.

Me lähdimme verkalleen kiertämään reittiä. Punatulkkuja, rastaita, varis ja järripeippo muutteli yli ja taviokuurna huuteli puun latvassa. Matkan edetessä tuli vastaan metsän tiaisia, käpylintuja, närhiä, ensimmäinen korppi... Koiran kunto huolestutti, se tuntui väsyvän yhä pahemmin. Pitkään se lepäili paikallaan ennen kuin taas yritti vähän eteenpäin.

Metsässä oli muitakin, joku jahti menossa kauempana ja niillä koirat ajossa. Nuo kaksi koiraa tulivat meitä vastaan. Silloin Miska ryhdistäytyi, nosti päätä ja häntää ja ihan korealaista paraatimarssia edeten osoitti vähät välittävänsä ympärillä härnäävistä nuoremmista, toki paljon isommista, koirista. Tuokin kohtaus verotti kuitenkin sen voimia niin että lopulta mie jouduin sitä sylissä kantamaan. Edestämme karkasi teeriparvi suon laidasta ja vähän matkan päästä pari ukkometsoa lähimännyistä. Niitä Miska seurasi tarkoin mutta kun laskin hänet taas maahan jatkamaan, meno oli yhtä vaivalloista kuin ennenkin, syliin se piti saman tien taas nostaa. Kun aikanaan tulimme takaisin autolle, koira oli niin väsynyt ettei se jaksanut itse kiivetä kyytiin. Mie nostin hänet takapenkin jalkatilaan lepäämään ja niin ajoimme kotiin.

Perillä sitten soitimme eläinlääkärille ja menimme saman tien tutkimaan mikä koiraa vaivasi. Tuomio oli selvä, myrkkyä oli saanut koira syötissä, sen sydän oli pettämässä ja sillä oli pahoja sisäisiä verenvuotoja. Niin kova koiran kunto kuitenkin oli että se selvisi parin viikon täyslevolla ja lääkehoidolla tuossa kunnossa vielä lähes puoli vuotta ennen kuin väistämätön lopulta tapahtui. Silloin lyhyen aamulenkin jälkeen hän hautautui sohvan taakse lepäämään ja olisi kai kuollut sinne yksin ellemme olisi nostaneet häntä viimeisiksi hetkiksi syliin kuolemaan.

***

Vihkoon vietyä XLVI

30.10.1999: Työviikko oli takana taas ja lauantai aukesi heikkotuulisena, puolipilvisenä ja kuusi astetta lämpimänä. Itsekseni lähdin aamuyhdeksän maissa Kaivokselan vakiokierrokselle, muut kotona tuntuivat pitävän enemmän nukkumisesta. Runsaan tunnin lenkillä linnustossa oli jo vähän alkutalvista tuntua. Toki muuttolintuja oli vielä, rautiainen, laulurastas, vähän muitakin rastaita ja muutama peippo. Urpiaisia oli tullut pohjoisesta, punatulkkuja lähempää metsistä, tali- ja sinitiaiset, harakat ja heinäsorsat Mätäojan pullaruokintapaikalla olivat ne runsaimmat lajit.

Seuraavaksi lähdin viemään ruokaa Petikon metsän lintulaudalle. Siellä tiaiset olivatkin monilajisempia, lisänä oli neljä hömppäriä, pari töyhtötiaista ja yksi kuusitinttikin. Käpytikka kyttäili lähipuissa olinko tuomassa uutta talipötköä paikalle. En tällä kertaa, vasta seuraavalla. Se olisi varmaan houkutellut myös lähimetsän puukiipijän ruokinnalle.

Jatkoin matkaa Pitkäsuon täyttömäen laidalle. Tikkoja oli täällä enemmän, käpytikan lisänä oli myös palokärki ja kaksi harmaapäätikkaa, ne pitivät ääntä reunametsissä. Punatulkut olivat täällä runsaimmat linnut, niitä lenteli ristiin rastiin pikkuryhminä. Kauempana ronkkui korppi.

Vielä kävin katsomassa mitä Pitkäjärven lintutornilta näkisi. Muutaman telkän ja heinäsorsan lisäksi avovedessä kellui kolme uiveloa. Närhi lensi yli, samoin pieni räkättiparvi ja pari urpiaista. Muuttoa ei ollut kummemmin täälläkään joten puolen päivän jälkeen palasin kotiin katsomaan miten siellä pärjäillään.

***

Talviaikaa odotellessa

Taas on työviikko takana. Päivät lyhenevät joten retket ovat jääneet lyhyiksi lähikäynneiksi. Enimmät viikon kierrokset tein Haltialan tai Pitkäkosken maastossa Vantaanjokivarressa. Eilen satoi joten metsäkierros oli luonnollinen valinta. Vaihteluakin kaipasin joten lähdin sitten kiertämään Mustavuoren ympäri.

Linnut olivat hiljaisia sielläkin. Tiaisia liikkuu, samoin rastaita mutta kumpiakaan ei suuria määriä. Tilhiä ja urpiaisia kuului lentävän metsän yllä. Olin jo varma siitä ettei metsässä ole mitään erityistä kun kuljin kaatuneen lahon haavanrungon vierestä. Sitä oli kaivellut joku tikka innokkaasti ja heti mielessäni ajattelin että täällä on ollut varmaan valkoselkä. Pari askelta ehdin ottaa kun ihan vierestäni, parin metrin päästä maasta nousi juurikin valkoselkätikkanaaras ja lennähti kymmenkunta metriä puunrungolle katsomaan kuka häntä häiritsee. Hiljainen tuo on kun se metsässä puuhailee, vähän kauempaa kulkien en olisi huomannut mitään.

Viime yö oli viimeinen töissä vähään aikaan, nyt on tarkoitus viettää hieman lomaa. Vähän myöhään menin nukkumaan ja vastaavasti aika myöhään päivällä sitten nousin ylös. Kun verhot auki vetäisin, huomasin että ikkunan takana on koko joukko pihlajanmarjavarkaita, rastaat olivat tyhjentämässä tuota lähintä puuta ihan vieressä. Säikkyivät ne kun mie liikuin, mutta pari kuvaakin onnistuin lopulta niistä ottamaan ennen kuin lähtivät jatkamaan matkaa.

Kello oli jo yli kolmen kun lähdin päiväkierrokselle. Vuosaaren suunnassa on ollut pitkin viikkoa muutakin katsottavaa, siperian rautiaisia mustalla kurkulla ja ilman, nyt myös vuorihemppo ja tunturikiuru ja jo useamman päivän ajan kashmirinuunilintu Porvarinlahden rannassa ihan sataman kulmassa. Siellä ajattelin ehtiväni käydä.

Auton jätin kasan kulmille ja kävelin paikalle. Tuuli oli aika navakkaa ja osui ikävästi juuri noihin kulmiin, mutta lintu oli kuitenkin paikalla ja tyypillisesti päästeli vähän väliä kutsuääntään joten sitä seuraten se sieltä löytyi. Kamerankin olin ottanut mukaan toiveikkaana mutta ei osunut tarkennus kohdalleen tuolla risukossa elohopeamaisesti liikkuvaan kohteeseen.

Jo auringon painuessa niin matalalle että se jopa alkoi näkyä pilvenreunan alta käväisin vielä kasan kulmalla rautiaispaikalla katsomassa tilannetta. Hiljaista siellä oli ellei oteta mukaan isoja naakkaparvia jotka yli lensivät ja vielä isompaa urpiaisparvea joka velloi pitkin jätetunturin laitaa. Ei tuntunut enää mielekkäältä jäädä etsimään mitään hiljalleen hiipuvassa illassa vaan lähdin ajamaan kotia kohti, kaupan kautta tietysti...

***

( kaukana tänään kävin )

Vihkoon vietyä XLV

( töyhtötinttejä näkyi maaseutukierroksella muutamia, tässä yksi senaikainen )

27.10.1974, olin Salossa, pyörälenkillä aamukymmenestä iltakolmeen. Tein aluksi maaseutukierroksen Katinkallion, Ilmusmäen ja uuden Peppursuon kaatopaikan kautta ja loppuajan kiertelin Halikonlahtea. Keli oli aika mukava, ihan toista kuin tämänpäiväinen sadesää. Syksy oli suhteellisen lämmin, koskapa löysin Salon Haminalahden luona tieltä äskettäin yliajetun rantakäärmeen raadon. Ilmusmäen luona oli tiellä autoon törmänneen hömötiaisen raato, sekin aivan äsken kuollut. Mittasin sen siivet ja taisi olla vasenkätinen kuten miekin koskapa sen vasen siipi oli millin oikeaa pidempi mittasin sen sitten minimi- tai maksimimenetelmällä. Linnut olivat maaseutukierroksella muuten vähissä, kolme pientä tilhiporukkaa lensi yli ja käpytikka naputteli Katinkalliolla.

Halikonlahteen turvauduin lintuja nähdäkseni, enkä taaskaan turhaan. Tunturikiuruja olin jo eilen nähnyt kaksi muuttamassa lahden yli, tänään yksi oli rauhattomana lähipeltojen yllä kiertelemässä. Viurilanlahden puolella kierteli kaksi metsähanhea, ne lähtivät lopulta jonnekin pohjoiseen. Sorsia oli vielä, neljäkymmentä heinäsorsaa, parikymmentä tavia ja telkkää, tusinan verran jouhisorsia joista yksi koiras oli jo lähes juhlapukuinen. Niiden lisäksi yli muutti 39 sorsan parvi joista neljä näytti miusta haapanoilta, muut lienevät olleet heinäsorsia. Kaksi allia ui myös vedenpuhdistusaltailla.

Kahlaajia viivytteli vielä useita, yksi töyhtöhyyppä, yksi tylli ja kaksi taivaanvuohta huomasin altailla ja lähipellolla. Tuttujen harmaalokkien lisäksi jokivarressa lenteli myös nuori naurulokki. Pulmuset olivat myös tulleet pohjoisesta, neljä kertaa huomasin niitä ja suurimmassa porukassa oli 26 lintua. Paikallisiakin lintuja vielä oli, kuten kolmesataa kottaraista talven tuloa odottamassa ja palokärki huutelemassa joen vastarannan mäellä. Petolintuja en nyt nähnyt yhtään, eilen oli lahden yli lentänyt piekana. Ainoa peto oli kärppä altailla, sekin jo muuttamassa valkeaan talviturkkiin ja erottui siksi hyvin vielä muuten tummassa maisemassa.

Illalla palasin junalla Turkuun ja Kupittaan asemalla kuulin iltayössä ylimuuttavan punakylkirastaan vihellyksen.

***

( nämä kottaraiset kuvasin myös jo 70-luvun alussa Halikonlahdella )

Vihkoon vietyä XLIV

25.10.1975 oli samanlainen kuin tämäkin päivä, pimeä, pilvinen ja tihkuinen. Tosin iltapuolella sää hiljalleen kirkastui ja tuuli tyyntyi, tänään taitaa käydä päinvastoin. Olin koko päivän Halikonlahdella ja sen ympäristössä.

Retkeni alkoi Vuohensaaren tien varresta kierroksella vedenpuhdistusaltaiden ympäri. Heti alussa jätelietealtaiden luona tapasin kaksi pikkuvarpusta. Ne olivat tuohon aikaan harvinaisia, mutta nämä havainnot osoittautuivat myöhemmin niiden runsastumisen ensi merkeiksi. Sen verran erikoisia ne vielä tuohon aikaan olivat että kirjoitin niistä vihkoon sivun mittaisen selostuksen. Eivät ne yksin olleet, paikalla oli myös tiklejä, hemppoja, kelta- sekä pajusirkkuja seuranaan yksittäiset pulmunen ja peippo, lisäksi yli muutti koko ajan urpiaisia ja punatulkkuja pikkuporukoin.

Vesilintuja riitti noihin aikoihin. Tavi oli runsain, sitten heinäsorsa ja telkkä, joukossa oli vielä yksitoista jouhisorsaa, haapana, punasotka, yhdeksän allia, kolme isokoskeloa ja lisänä kolme nokikanaa sekä kaksi silkkiuikkua. Harmaalokkeja lorvaili alueella vielä parisataa seuranaan kuutisenkymmentä kalalokkia. Ampuhaukka ja mahdollisesti kanahaukka jahtailivat lintuja tihkuilun suojassa.

Muuttajiakin oli vielä, pari töyhtöhyyppää ja yhdeksän laulujoutsenta menivät pysähtymättä ylitseni. Viurilanlahden lietteen komppasin ja nousi sieltä ilmaan vielä kolme taivaanvuohta. Satoja variksia ja naakkoja päivysti rannan ja peltojen tuntumassa. Jatkoin Joensuun puiston kautta Viurilan niitylle. Puistossa oli rauhattomasti liikehtiviä hömötiaisia, neljä puukiipijää ja tietysti kierteleviä rastaita ja punatulkkuja. Yksi nuori laulurastas oli kokenut kovia, se oli menettänyt pyrstösulkansa ja myös vasemman siipensä käsisulat. Otin sen kiinni ja mittasin sen ehjän siiven pituudeksi 120 milliä. Jätin sen metsään selviytymään onnellaan. Varpushaukka oli kuitenkin myös paikalla, tosin lähti pian lahden ylle kaartelemaan.

Viurilan niitylle tullessa kuulin Halikon venelaiturilla kolmesti terävän, metallisen SRIIII-äänen, ja välittömästi lensi ehkä neljän metrin päästä ohitseni komeasti kimaltava sinivihreä kuningaskalastaja siihen suuntaan missä olin jo käynyt. Silkkiuikkuja löytyi kaksi lisää, samoin uusia heinäsorsia, isokoskeloita, telkkiä ja retkelle uusina tukkasotkia. Palailin puiston suuntaan ja nyt sen yllä kisaili jo kaksi varpushaukkaa ja läheistä jokivartta seuraili saaliin toivossa myös kanahaukka. Mitenkähän rastasparka mahtoi pärjätä... Palailin takaisin vedenpuhdistusaltaille, pellolla ruokaili kolme uuttukyyhkyä ja nyt saostuskaivolietteen kaatokuopilla oli jo kolme pikkuvarpusta. Nehän ovat nopeita lisääntymään... Kaikkiaan retkellä näin 50 lajia, hyvä tulos pimeälle loppusyksyn päivälle.

***

Vihkoon vietyä XLIII

( tiltaltit olivat noina vuosina yleensä jo etelässä näihin aikoihin )

24.10.1976, neljä vuosikymmentä sitten oli pari vapaata päivää ja mie niitä viettämässä Salossa. Kumpanakin päivänä retkeilin Halikonlahdella ja läheisessä Joensuun kartanon puistossa, tämä oli päivistä jälkimmäinen. Sumuista ja koleaa oli sää, yöpakkaset olivat jäädyttäneet lahden jo viikolla umpeen, nyt se oli hiljalleen taas sulamassa auki. Sulaa oli auennut Viurilanlahdelle ja siinä ui vielä parisataa heinäsorsaa ja kymmenkunta isokoskeloa. Vielä eilen siinä näkemäni allit ja nokikana olivat nyt hävinneet.

Pelloilta olivat kadonneet yön aikana myös syksyn viimeiset töyhtöhyypät. Altailla oli vain muutama urpiaisporukka, neljä pulmusta ja yli kuului lentävän käpylintuja jotka sumu kuitenkin silmiltä piilotti.

Puistossa oli enemmän lintuja. Närhiä pyöri terhojen kimpussa viitisentoista, rastaita jopa satoja, nämä olivat pääasiassa räkättejä. Tämä oli marjasyksy joten myös mustarastaita, punakylkiä ja laulurastaita oli vielä mukana, samoin parikymmentä punatulkkua. Pyrstötiaiset olivat liikkeellä silloinkin, puistossa tuli vastaan kaksi parvea. Yksinäinen punarintakin tiksutteli ja puiston pohjoispäässä kutsuili kadonneita kavereitaan matkasta myöhästynyt tiltaltti. Kanahaukka vilahti pari kertaa saalista etsimässä puiston yllä.

Käpylintuja lensi puiston yli kolme parvea joko pientä tai isoa lajia ja lisäksi yksi vihreä yksinäinen lintu jonka ääni paljasti sen kirjosiipikäpylinnuksi. Se lensi sen verran läheltä että siipijuovatkin näkyivät. Sepe oli mukana retkellä ja kaikesta päätellen hän ei tuohon aikaan vielä tuntenut kirjosiipikäppärin ääntä, niin ymmällään hän tuosta havainnosta oli. Niitäkin näkyi tuona syksynä ja talvena muutamasti kun pihlajissa oli niille syötävää.

***

( pulmunen se on, kuvattukin joskus 70-luvun alussa )

Tämänpäiväinen maaseutukierros

( hömötiaiset vaeltavat, niitä näkee nyt )

Tänäänkin tuli käytyä metsässä, tällä kertaa Iitissä . Kaakkoistuuli oli sen verran hyytävää avomailla että metsä vaikutti mukavammalta retkikohteelta. Reitti oli siten valittu että olisi sieltä voinut löytää vaikka metson, mutta hiljaista oli tällä kertaa. Tiaisparvia tuli vastaan muutamia, mukanaan hippiäisiä ja puukiipijöitä, yli lensi lähinnä urpiaisia. Isompia lintuja ja eläimiä taisi häiritä se, että hirvenmetsästäjät olivat miehittäneet suuren osan reitistä. Laukauksia emme kuitenkaan kuulleet. Puolukat reitin varressa tuntuivat säästyneen poimijoilta ja olivat taatusti kypsiä ja oikeasti vielä ihan syötäviäkin.

Urajärven lintutornilla kävimme toteamassa että navakka tuuli oli vienyt vesilinnut muualle. Yli lensi muutaman joutsenen parvi etelään ja kauempana isohko parvi valkoposkihanhia lounaaseen. Lähes ainoat paikalliset linnut olivat eräällä luodolla lepäilleet seitsemän merimetsoa.

Keltin altaiden luona oli lisää valkoposkihanhia, tosin vain pieniä parvia, pari ryhmää oli itse altaillakin. Vesilintuja oli muuten vähän, vain jokunen telkkä ja alli. Yli lensi jälleen joutsenia, yhteensä kolmekymmentä. Tiaisten, rastaiden ja urpiaisten elämään toi jännitystä ylilentänyt varpushaukka.

Isompia petoja näkyi vain matkalla Korialle ja sieltä palatessa. Kuutostien yli lensi nuori merikotka länteen ja tienvarren pelloilla saalisteli kaksi piekanaa. Hanhiparvia näkyi noidenkin peltojen yllä lennossa vielä useita, yksilöitä niissä kolme-, neljäsataa. Päivän mittaan huomasimme pari käpytikkaakin mutta viiden vuosikymmenen takaisista tiheyksistä jäätiin nyt kauas.

***

( korppeja näkyi lukuisia, ehkä metsästäjien touhuja seuraamassa )

Vihkoon vietyä XLII

23.10.1966: Tasan viisi vuosikymmentä sitten oli myös sunnuntai, täyspilvistä, tihkuilikin ajoittain. Lämpöä oli kahdeksan astetta eikä tuullut. Tein iltapäivällä kävelykierroksen Sirkkulan kotimetsissä, kolmen, neljän kilometrin kierrokseen käytin runsaat kaksi tuntia.

Lajeja näkyy tulleen 24 epävarmatkin mukaan lukien, ja hymyilyttää miten pedanttisesti kirjasin kaikki näkemäni linnut itsetekemääni karttapohjaan. Tämän päivän retkestä tuollaisen kartan työstäminen tekisi varmasti hulluksi, sen verran paljon noita pisteitä tulee. Tosin nykyisin suosittu havaintotietokanta Tiira netissä yllyttää juuri tuohon, vain karttapohja on valmiiksi ohjelmassa. Viiden vuosikymmenen takainen reitti alkoi kotitalosta, pisteestä V ja kiersi myötäpäivään. Retken ykköshavainnoksi olen tekstissä nostanut metsäpellon reunasta löytämäni sarvipöllön, joka oli saanut saalista ja se mukanaan siirtyi edestäni sisemmäs metsään. Olen jopa spekuloinut mahdollisuudella että se jäisi kevääseen asti ja pesimään alueelle. En tainnut tuolloin vielä tietää miten arvaamattomia erityisesti sarvipöllöt ovat tuon pesintänsä kanssa...

Toinen merkittävä laji on tekstin mukaan ollut käpytikka jota huomasin kymmenen yksilöä, tosiaan kymmenen merkkiä lajista voi reitin varrelta löytää. Sehän oli miulla erityistarkkailun kohteena tuona syksynä, juuri sen takia että niitä oli niin runsaasti. Tällä kertaa merkitsin muistiin että ne olivat selvästi hiljentyneet alkusyksystä. Ne eivät enää mekastaneet keskenään vaan reviirirajat olivat vakiintuneet ja linnut keskittyivät ravinnonhankintaan. Edelleen olen erikoisuutena noteerannut metsästä jostakin tulvalammikosta ylös nousseen heinäsorsan.

Nykytilanteeseen verraten kiinnittää huomiota kaksi havaintoa pyystä. Niitä ei näin kaupungin laitamilla enää näe. Palokärkikin oli heti kotimetsän laidassa ja syvemmältä löytyi kolme närheä. Pari peippoakin piileskeli vielä metsässä, samoin kaksi mustarastasta. Havainnot kuusitiaisesta ja sepelkyyhkystä ovat saaneet kysymysmerkin viereensä, en ehkä nähnyt niitä kunnolla enkä luottanut tuolloin pelkkiin kuulohavaintoihin, kysymysmerkki on myös pikkukäpylinnulla, merkki koskenee tarkkaa lajinmääritystä eli joku käpylintu se oli.

***

Päiväkierroksilta

Viime päivät ovat taas kuluneet lähiretkeilyssä. Keskiviikkona kävin Matalajärven maisemissa katselemassa vesilintuja. Sadat hanhet ja haapanat kansoittivat melkein tyventä järveä. Joutsenia oli muutamia kymmeniä kumpaakin lajia ja ajoittain tunteet kävivät edelleen kuumina. Tyvenessä kuuli jo kaukaa kun kyhmärikoiras purjehti kuin 1600-luvun sotalaiva valitsemansa uhrin kimppuun. Linnut joutuivat kuitenkin väistymään kauemmas kun taas joku kalamies souteli kumiveneineen keskelle järveä virveliään vispaamaan.

Torstaina taas kävin ensialkuun Haltialassa. Tuli mieleen ottaa muutama kuva paikallisesta turturikyyhkystä ja verrata niitä 32 vuoden takaisiin otoksiini jotka otin, missäpä muuallakaan kuin Jurmossa. Lintu oli helppo löytää, pellolla partioi jo valmiiksi muutama kuvaaja ja bongari ja kohde pyrähteli vähän väliä lyhyitä matkoja näitä väistellen. 

Sänki pellolla oli pitkää ja sen suojassa lintu käveli välillä rauhallisesti pitkään huomaamatta. Kuvia siitä sai seuraamalla vain takapuolesta. No, paikalle marssi Komin Pekka, järjesti kuvaajat riviin ja komensi tiellä kiikaroivista bongareista ajomiehen toimittamaan linnun tulilinjalle. Siinähän se saapui hiljalleen kävellen kymmenen, viidentoista metrin päähän kunnes alkoi empiä ja pyrähti sitten taas vajaan sadan metrin päähän. Miulle riitti tuo yksi ajo, toiset jäivät vielä kertaamaan.

( vuoden 1984 turturi Jurmosta, Rivaston kiinnittämä rengas kiiltää jalassa )

Viikissä on edelleen ilmoitettu havaintoja taigarautiaisesta, torstailtakin, mutta kun paikan ohi kävelin, ei kukaan olijoista ollut sitä siinä vielä havainnut. Miekin lähdin saman tien jatkamaan kierrosta peltojen ympäri Vanhankaupunginlahden rantaan. Vesi on todella matalalla, Purolahti pelkkää lietettä. Valkoviklokin täällä vielä piti olla mutta eipä tullut vastaan, hyyppiä riitti vielä runsaasti, jostakin kuului kapustarinnan ääni ja pari taivaanvuohta nousi ilmaan varpushaukan säikyttämänä. Jostakin oli tullut lahdelle 36 harmaahaikaraa ja yli 30 laulujoutsenta. Yli lensi joitakin satoja valkoposkihanhia kolmena parvena. Pyrstötiaiset ja hömötiaiset liikkuvat näinä päivinä vilkkaasti ja nytkin niitä huomasin useita äänekkäitä parvia.

( näitä löytyy nyt monesta paikasta vaikka Viikin lintu pysyttelikin iltapuolen piilossa )


Perjantaina lähdin taas Matalajärven suuntaan, hyvänä houkutteena tällä kertaa oli läheisestä Träskändan kartanonpuistosta löytynyt lapinpöllö. Se piileskeli korkealla kuusikossa mutta närhet opastivat äänillään paikalle. Järvellä oli edelleen runsaasti lintuja, laskin n.1500 sorsaa ja sotkaa, 710 kanadanhanhea ja yhteensä 120 kyhmy- ja laulujoutsenta. Yksi harmaahaikara värjötteli täälläkin. Palasin takaisin Haltialan kautta mutta ilmeisesti turturikyyhky oli jo lentänyt yöpuuhunsa, pellolla oli enää rastaita.

( koivusta lappari on helpompi kuvata kuin kuusen sisältä)

Tiaisten salainen elämä

(näytänkö minä siltä että minulla olisi jotakin salattavaa )

Andreas Tjernshaugen: Tiaisten salainen elämä ( Atena 2016, 223 s. )

Kuvittelin ettei tiaisilla ole miulle enää suuria salaisuuksia, olenhan seurannut niitä jo yli viisi vuosikymmentä. Tali- ja sinitiainen kuuluvat kuitenkin kaikkein tutkituimpiin lintulajeihin joten niiden elämästä tiedetään paljon enemmänkin kuin vain yleinen elämänkulku.

Kirjoittaja pohjustaa teostaan kertomalla omasta harrastuksestaan, miten se periytyi isältä ja vähän isoisältäkin, kun tämä mehiläishoitajana äkääntyi siitä että hänen pöntöissään pesivät ja lintulaudallaan ruokailevat tintit keväällä erikoistuivatkin nirhaamaan hänen pesiensä herääviä mehiläisiä. Kirjoittaja on tyypillinen lähilintujen harrastaja, pihapiiritarkkailija joka innostui tietysti hankkimaan pihaansa kamerapöntön jotta näkisi mitä siellä sisällä puuhataan. Toki sellaista on kiva seurata, mutta varsinaiset tiaisten elämän salaisuudet hän joutui etsimään tutkijoiden artikkeleista ja keskusteluista heidän kanssaan. Tuosta harrastajana ja perheen kanssa toteutetusta pihatarkkailusta hän saa kirjalleen rungon johon näitä tutkimustuloksia sitten sopivin paikoin istuttaa.

Tutkijat tietävät esimerkiksi että tiaiset näkevät toisensa toisin kuin me, niiden näkökyky kattaa myös ultraviolettialueen. Niiden kuuloaluekin on ihmistä laajempi, ne kuulevat yksilöllisesti ja kohdentavat laulunsa usein tietylle vastaanottajalle. Ne jopa vaihtavat lauluaan sen mukaan mitä tämä vastaanottaja käyttää. Myös se selviää että talitiaiset imitoivat sinitiaisia muttei päinvastoin. Syykin lienee selvä, pienen ei kannata haastaa isompiaan. Sinitiaiset vaihtavat myös lauluaan lisäämällä sen loppuun pikku trillin jos se säe mitä ne ennen käyttivät provosoi talitiaisia. Myös se lienee uutta monille harrastajillekin että laulajilla on etiketti, ne eivät laula toistensa päälle. Nykyisin on muotia soitella atrappia, siis saman lajin laulua äänitteeltä, jotta linnun saisi lähemmäs, esimerkiksi kuvausta tai rengastusta varten tai harvinaisuuden vain esiin havaittavaksi. Tuollainen päällesoitto sulkee herkästi laulajan nokan ja lintu piiloutuu mieluummin kuin tulee etsimään moista moukkaa. Tuollainen loukkaus voi myös näkyä pesimätuloksessa, loukattujen koiraiden naaraat käyvät enemmän vieraissa kuin rauhassa elävien koiraiden puolisot.

Samoin käy ilmi että kasvaminen toisenlajisten vanhempien poikasena muuttaa tiaisten identiteettiä. Miullekin entisenä aktiivisena tiaisrengastajana oli tuttua että esimerkiksi sinitiaisten pesistä löytyy joskus myös kuusitiaisen poikasia. Kuusitintit aloittavat pesinnän aikaisemmin ja ovat sinkkareita heikompia joten niiden aloittamien pesyeiden munat jäävät kolokilpailun voittaneen sinkkariparin munien joukkoon ja kuoriutuvat ensimmäisinä. Norjassa on tosiaan tutkittu tuota vaihtamalla sini- ja talitiaisten sekä kirjosieppojen munia ja pesyeitä toiselta toiselle. Miekin kerran löysin kuusitiaisparin hoitamasta hyväkuntoista kirjosieppopoikuetta, niiden omat munat olivat jääneet pesän pohjalle kun aiemmin munitut sieponmunat ehtivät ensin kuoriutua.  Tuo että kuusitiaiset pystyivät häätämään kirjosiepon pöntöstä kummastutti minua tuohon aikaan eniten. Siihen joudin itsekin kysymään vastausta tutkijalta. Lehikoisen Esa pitkään lajeja tutkineena ehdotti että kirjosieppo olisi ollut jonkun koiraan ns kakkosnaaras, sellainen saa hoitaa pesyeensä yksinään. Pöntön paikka oli kuusten katveessa tosiaan lajille hieman suboptimaalinen, toinen sieppopari pesi muutaman kymmenen metrin päässä aurinkoisemmalla paikalla, joten näin se varmaan on ollut. Kyllä kaksi kuusitinttiä yhdelle siepolle pärjää. Kirjan mukaan kirjosieppojen identiteetti pysyy ennallaan vaikka niitä poikasina ruokkisikin joku muu laji. Kuulemma ne vain hyötyvät tuosta koska tiaisten tuomalla ravinnolla ne kasvavat nopeammin. Tinttivaihdokkaat sen sijaan joutuvat elämässään hankaluuksiin, lähinnä pariutuminen on vaikeaa ja väärään lajiin leimautuneet jäävät usein sinkuiksi loppuiäkseen. No, kompensaationa on että sinkkujen elämä kestää usein pidempään, pesintä on kuluttavaa.

Tiaisten luonteitakin on kartoitettu oikein testein. Sitten on seurattu eri luonnetyyppien pesintämenestystä. Kuulemma samanluonteisten pariskuntien pesissä on enemmän vieraan koiraan hedelmöittämiä munia kuin eriluonteisten parien pesissä. Uteliaat ja kekseliäät emot ovat tehokkaampia kuin arat, ne siis hankkivat pesyeen ravinnon lähempää kuin toiset. Toisaalta ne myös tuntuvat hylkäävän pesintänsä helpommin kuin arat emot.

Tiaisten muutto on miulle tuttua vanhana lintuasemakävijänä, ja kirjassa esitetty tieto Norjasta vastaa hyvin kuvaa minkä Suomessakin saa. Tähän aikaan ne vaeltavat, eri suuntiin kuten esimerkiksi löytötiedot omista rengastuksistani osoittavat. Keväällä huhtikuun vaiheilla pieni osa niistä jopa tulee takaisin. Sini- ja talitintin liike on säännöllisintä, mutta niidenkin kevätmuutto on hyvin vähäistä syysliikkeeseen verrattuna, itse asiassa monet tiaiset taitavat suorittaa sekä meno- että paluumatkansa jo syksyllä, ainakin syksyisin lintuasemilla rengastetuista tinteistä moni tavataan talvella taas kotimaan mantereella. Jotkut tiaiset ovat hyvin paikkauskollisia. Kun töyhtötiainen ensimmäisenä syksynään emojensa reviiriltä lähdettyään jonnekin jää, yleensä kilometri tai pari matkaa riittää, se viettää sitten siinä lopun elämänsä muutaman hehtaarin alueella. Jopa niin, ettei se edes keväällä vastaa atrapilla tehtyyn provokaatioon. Se ei kertakaikkiaan usko siihen että enää keväällä kukaan samanlajinen tulisi sen maille häiriköimään. Muistelen että joskus vuonna 2005 Jurmoon asti eksyi yksi töyhtötiainen, hieno suoritus linnulta jolle jopa pellon ylittäminen on haaste, saati meren. Siellä se sitten taisi elää kunnes kuoli, kierrellen orpona männikköä päästä toiseen. Toista tuskin tulee vähään aikaan. Äh, taidan palata takaisin kirjan pariin...

Maallikolle, ei aktiiviharrastajalle, outo juttu voi olla myös se että talitiainen isona ja vahvana on myös jonkinlainen pikkupeto muillekin itseään pienemmille linnuille, ei vain itikoille. Nimensä mukaisesti se on perso rasvalle erityisesti talvella ja jotkut niistä ovat keksineet että toisen linnun päässä olevat aivot ovat tätä himottua rasvaa. Ruokinta- ja talvirengastuspaikoilla tuota käytöstä joskus näkee.

Andreas Tjernshaugen (suomalaisittain ehkä Antti Lamminmäki) on hyvä tieteen kansantajuistaja, ei pode besserwisserismiä kuten moni kotimainen kollegansa, eli ei siis jaarittele itsestäänselvyyksiä omaa oppineisuuttaan alleviivaten vaan pyrkii löytämään faktoja ja tutkimustuloksia joita ei joka kirjaan ole jo valmiiksi painettu. Harrastajuuttaan hän ei häpeile eikä yritä istua lukijoitaan ylempänä jakamassa moraalisia tuomioita siitä mikä on oikea tapa harrastaa lintuja. Suosittelen luettavaksi.

***

( ette kai vain vakoile minua )

Vihkoon vietyä XLI

( tuttuakin tutumpi verkkovieras )

19.10.1986: Kaiken kivan pitää joskus loppua ja tämä oli sitten lähtöpäiväni. Siinä samalla tyhjenikin koko asemamiehitys. Tyhjää ei ollut kuitenkaan kuin muutama tunti, illalla saareen saapui Raimo Hyvönen jonka tarkoitus oli tulla jatkamaan rengastusta, hänet tapasimme pikimmältään Pärnäisissä laivan tultua päätelaituriinsa.

Koko aamu meni verkoilla niitä tyhjennellessä ja sen jälkeen kämpän siivoamisessa. 94 rengastusta ehti Rivaston Topi hoitamaan ennen kuin lähti aamukymmeneltä Utöseen vaihtamaan varusteitaan ja hän palasi yhteysaluksen kyydissä mukanamme Pärnäisiin.

Maastoretkelle ehtivät vain Ilkka ja Henry, he kävivät kierroksen saaren itäpäässä. Härkälintuja oli nyt taas kolme, samoin lehtokurppia. Varpus- ja kanahaukan ehtivät myös nähdä, samoin merikotkan. Neljä ruokkiakin oli idässä.

Männikössä kuhisi yhä hippiäisiä, arvioimme niitä olevan 350 joista 69 ehdittiin rengastaa. Kaksi helmipöllöä ja sarvipöllö löytyivät taas verkosta, helmareilla oli jo eilen saadut renkaat. Pikkutikka oli männikössä, samoin 85 punarintaa joista kymmenen merkittiinkin. Peukaloisia oli vielä 15 ja kuusi puukiipijää ehdittiin merkitä kahdestakymmenestä tänäänkin. Pyrstötiaisiakin kuului tulevan männikköön juuri kun verkot oli saatu sieltä pois.

Kun Topi lähti Utöseen luulimme että tässä tämä nyt oli, vain siivousta, tavaroiden pakkaaminen ja vähän evästystä jäljellä. Aivan lopuksi Hessu meni kaatamaan laskiämpärin tyhjäksi ja lukitsemaan vessan oven. Siinä hän huomasi oudon pikkutirpan hippiäisten joukossa, ja tuli heti antamaan asemalle ilmoituksen: PROOOO. Kello oli jo 12:20 ja laiva tulossa kello 13, joten vähän kiirettä oli pidettävä, onneksi paikka oli vain runsaan sadan metrin päässä. Sitä riskiä ei kukaan ottanut että olisi tyytynyt yrittämään katsoa lintua putkella asemalta. Hienosti lintu näkyi siinä viisi minuuttia männyissä ja katajissa, välillä ihan jokusen metrin päässä, ehdin kirjoitella siitä vihkoon kolme sivua proosaa, pitäneekö korostaa että laji, siis hippiäisuunilintu, oli miulle elämänpinna, jo retken kolmas. Mutta lintu ymmärsi kiireemme ja hävisi sisemmäs männikköön, me reippailimme takaisin asemalle ja tavaroilla lastattuna marssimme satamaan mihin y/a Harun juuri sopivasti kanssamme tuli.

( myöhemmin pro on näkynyt näinkin läheltä )

Vähän staijailimme kotimatkalla, näkyi ruokki, satakunta telkkää, 180 tukkakoskeloa ja haahkoja, kyhmyjoutsenia, heinäsorsia, Hessu päivysti tietysti lähes koko matkan kannella ja näki monikertaisesti enemmän... Matkalla kokosimme päivän asemakaavakkeen, sille saimme 57 lajia. Sen sitten luovutimme Hyvöselle kun hän oli vasta saareen tulossa.

Pärnäisissä olimme iltaneljältä ja vielä bussimatkan aikana näkyi Nauvossa merikotka sekä varpushaukka. Kotiin Vantaalle tulin myöhään illalla. Hieno retki tästäkin tuli, lajejakin peräti 115 tämän runsaan parin viikon aikana. Suuria muuttoja ei näkynyt mutta Jurmo on riittävän iso saari antamaan haastetta joka päivälle jos sen haluaa kunnolla läpi käydä. Tämä oli kolmas kerta peräkkäin kun siinä saaressa loka-marraskuisen syyslomani vietin, seuraavina vuosina kokeilinkin sitten jo Hangon lintuasemaa...

***

( staijia kannella, vain yksi seipiö tuohon aikaan )

Tartuin tilaisuuteen II

Tänäänkin päätin tarttua tilaisuuteen, kun näyttää kokonaan unohtuneen että haastoin sen kuolemankin kisaamaan kanssani. Sastamalassa on hyvän aikaa oleskellut punapyrstölepinkäinen, ja kun se ei lähtenyt edes sen jälkeen kun se rengastettiin, päättelin että se pysyy paikalla vaikka lähtisinkin sitä katsomaan. Voihan se tietysti törmätä vaikka junaan kun se ihan radan vieressä viihtyy, mutta silläkin riskillä lähdin sitten entiseen Vammalaan. Tämä laji on tietysti miulle vähän traumaattinen kun muistan että vuosia sitten lähdin sitä bongaamaan Porin lähelle Nakkilaan ja perillä tapasinkin sitten vain pikkulepinkäisiä ja vääntäjiä, lintu oli lähtenyt.

Ei tämäkään helppo ollut, syynä oli se, että laitoin osoitteen puhelimen navigaattoriin ja se päätti harhauttaa miut välillä keskelle metsää ja yllytti koko ajan lähtemään jollekin merkin mukaan umpikujalle. No, Vesilahdella kun oltiin, tuolla metsässä oli ihan joukottain entisiä Laukon peuroja, nykyisiä valkohäntäkauriita. Ihan kiva niitäkin oli tietysti katsella.

Aikanaan sitten löysin vaneritehtaan viereen. Pellolla juoksenteli useampikin bongari ja kamerankantaja joilla oli tutun näköiset Sigman putket mukana. En lähtenyt pellolle ollenkaan vaan seisoksin paikallani ja odottelin että höntyilijät tuovat sen tirpan lähemmäs. Ei se kovin lähelle tullut, mutta muutaman tuntokuvan otin sitten sekä kameralla että kännykällä. Tähän laitan yhden kummaltakin välineeltä, voi sitten arvailla kumpi on kummalla otettu...

Paluumatkalla tarkistin huvikseni että navigaattori sekoili edelleen ihan samalla paikalla, olisi jälleen ohjannut miut sienimetsään Tikkurilan sijasta. Taitaa olla ekoterroristien hakkeroima koko ohjelma.

***

Vihkoon vietyä XL

( varpushaukkarengastus tiimityönä, Hessu irroitti ja pitelee, Topi laittaa renkaan, välissä verkko )

18.10.1986: Keli parani, tuuli kääntyi takaisin lounaaseen pysyen kohtuullisena eikä pilviäkään juuri ollut. Tampereen kaksikko lähti aamulla takaisin mutta jäihän meitä silti vielä viisi. Tyyni ja kirkas yö oli ollut pöllöjen mieleen, niitä poimittiin aamusella verkoista viisi helmi- ja kaksi sarvipöllöä.

Aamumuuton aloitti pulmunen, puolen tunnin kuluttua lensi määrittämätön kihu saaren eteläpuolella itään päin. Vähän myöhemmin yli muutti tunturikiuru länteen ja myöhäinen metsäkirvinenkin tipahti taivaalta toviksi männikköön. Viherpeipot paransivat vauhtia ja nyt niitä muutti jo 170. Niittykirvisiäkin nähtiin muutolla vielä sata, mutta muut lajit olivat selvästi aiempaa laiskemmin liikkeellä. Rastaatkin olivat kaikki paikallisia, pikkurastaat vähentyneet mutta mustarastaat ja räkätit runsastumassa.

Lähdin kiertämään saaren itäpäätä, tuore kaksikko suunnisti länteen. Idässä pyöri vesilintuja, neljän lapasotkan parvi jäi paikalliseksi ja kolmen ruokin ryhmä meni länteen. Taas näkyi härkälintukin sumutauon jälkeen. Itäsannan hietikko oli linnuton eikä nyt näkynyt kahlaajia edes Grundvikin niityllä. Paikalliset rastaat kiehuivat etelärannan ja leppälehdon sekä suon välimaastossa syöden varmaan niitä marjoja mitä sieltä löytyi, variksenmarjoja ja katajan.

( liekö houkutus toiminut kun verkossa on saalista )

Ruokailutauon jälkeen suunnistin taas tällä kertaa lepikkoon. Lehtokurpan sain sieltä ilmaan, peukaloisia rätisi useita katajissa, punatulkkujen, punarintojen ja vihervarpusten joukossa oli vielä muutama rautiainenkin.

Länsipäässä olivat paikalla vanhat vetonaulat pikkujoutsen ja punasotka, Järven luona myös yksi tunturikiuru, mahtoiko olla aamuinen muuttaja. Kahlaajat olivat vähentyneet, paikalla oli enää taivaanvuohi, suosirri ja pari tundrakurmitsaa. Rengastajilla oli sen sijaan kiirettä enemmän kuin vielä yhtenäkään päivänä tämän retken aikana. Pikkutikkoja merkittiin taas kolme, samoin tiltaltteja. Runsain lintu verkossa oli jälleen kerran hippiäinen, niitä merkittiin 160. Huippupäivä oli puukiipijällä, niitä rengastettiin 24. Niitä runsaampia olivat tutut talitiainen 45 ja punarinta 38 merkinnällä. Kaikkiaan 312 lintua sai tuona päivänä Jurmossa renkaan. Päivän lajimäärä nousi seitsemäänkymmeneen.

***

(järripeippo on komea syksylläkin )

Vihkoon vietyä XXXIX

( onko yhtään yhtäläisyyttä muutamaa päivää aiemmin tekemääni piirustukseen )

17.10.1986: En tiedä oliko toiveitamme kuultu vai mikä oli syynä mutta aamu aukesi selkeänä. Tuuli oli noussut lounaasta ja puhaltanut sumun pois, taivaalla oli jonkin verran poutapäivän keski- ja yläpilviä.

Epäilimme että muuttajille olisi ehtinyt kertyä paineita ja tarkkailimmekin sitten muuttoa puoli kahdeksasta yhteentoista. Välissä oli tosin tauko, se johtui siitä että verkkoon eksyi pikkusirkku, joka vain hetkeä aiemmin putosi taivaalta männikköön. On mahdotonta sanoa oliko se sama lintu joka saaressa oli jo joitakin päiviä aiemmin, mutta hieno lintu tämäkin oli. Sitä kuvattiin ja mittojakin kirjattiin. Siiven pituus oli 73 ja pyrstön pituus 61 milliä, nokka oli 8,2 milliä pitkä ja 5,0 milliä paksu, joten voi sitä sanoa pieneksi ja kolmiomaiseksi. Siiven kärki oli 4 – 3,5 – 2 – 6 ja ulkohöydyn kovertumat 3. 4. ja 5. käsisulissa. Lintu painoi 13,6 grammaa.

Muuttoa oli, viitisensataa haahkaa ja lisänä saman verran määrittämättömiä isoja vesilintuja, haahkoja ilmeisesti nekin, kuikkalintuja tusina joista yksi kaakkuri määritettiin, varpushaukkoja 28 kolmen paikallisen lisänä, rastaita kolme ja puolisataa, urpiaisia saman verran lisänään parisataa vihervarpusta ja toistasataa viherpeippoa,myös toistasataa punatulkkua, peippoja viitisensataa joista määritettyjä järrejä neljä viidestä. Muutolla huomattiin myös myöhäinen keltavästäräkki ja ulkosaaristossa harvinainen varpunen. Tiaisia vaelsi toistasataa joista valtaosa sinkkareita. Niittykirvisiäkin riitti vielä muutolle 250 lintua. Vaihteeksi oli siis hyvä muuttopäivä.

Mie lähdin muinaismuistolta itää kiertämään, tamperelaiset länteen. Liikkuvia lintuja oli vieläkin, tuulihaukka meni lounaaseen männyn ohi ja idästä tuli saareen nuori maakotka, joka taisi jopa laskeutua lepikon vaiheille. Itäriuttaa pitkin tuli saareen tilhiparvi, Itäsannoilla ei ollut kahlaajia, hietikolla juoksi vain pulmunen. Grundvikin niityltä nousi kyllä ilmaan pari taivaanvuohtakin. Jatkoin miekin matkaa länsipäähän, kahlaajat siellä olivat vanhoja tuttuja, jänkäkurppaa ja valkovikloa myöten. Pikkujoutsen ja punasotka olivat yhä Järvellä.

Päivän lajimääräksi saimme 69. Topin ja Hessun rengastustyö tuotti 156 merkintää, hippiäinen pysyi vakaasti ykkösenä 66 rengastuksella, kakkosena talitiainen 31 ja kolmosena punarinta 21 merkinnällä. Punatulkkujakin tarttui kiinni kymmenen. Koukkukyntisistä kiinni saatiin kaksi varpushaukkaa, helmi- ja sarvipöllöt. Illalla asemalle tulivat Ilkka Rauvola ja Henry Lehto.

Taivas oli puhdistunut pilvistä päivän mittaan kokonaan, tuuli oli kääntynyt länteen, ehkä jopa länsiluoteeseen. Oli pilvetön yö ja luvassa täydellinen kuunpimennys. Sitähän piti lähteä illalla ulos katsomaan. Hyvältä se näytti ja samalla bongasimme kaksi naapurigalaksia, kolme pallomaista tähtijoukkoa, koko joukon avoimia tähtijoukkoja ja tähtäilimme useita kiinnostavia tähtiä sekä planeetoista Marsia ja Jupiteria, kiikarein sekä miun tähtiputkellani joka nyt pääsi kunnolla näyttämään mihin se pystyy.

***

 (Rivaston Topi katsoo putkellani, Trogenin Olli kiikarilla ja Aholan Matti hymyilee muuten vain, kuva otettu pimeässä, vain salama välähti )

Tartuin tilaisuuteen

( taigarautiainen Viikki 16.10.2016 klo 15:17 )

16.10.2016: Lintutiedotus on viime päivät ollut täynnä ilmoituksia taigarautiaisista. Työviikko kun on menossa ollut en ole höntyillyt niiden perässä, mutta nyt kun taas on vapaata, alkoi harmittaa jatkuva lajia koskeva viestijono puhelimessani. Puolille päiville nukuin kuten yötyöläisen tapa on, sitten rauhassa nautitun aamiaisen/päivällisen jälkeen suunnistauduin vakituisimmalle retkikohteelleni eli Viikkiin.

Siellä piti myös oleman näitä Siperian rautiaisia, ihan viimeisimmän tiedon mukaan kaksikin kappaletta. Kiltisti koetilan kierrettyäni tulin laidunten reunaan navettojen taa missä oli porukkaa reunustamassa koetilan lieteallasta. Siihen vain jonon jatkoksi, tosin heti kuului varoitus että älä jää siihen, linnut tulevat kuulemma ihan sille paikalle ruokailemaan. No, siirryin pari metriä sivummalle odottamaan. Mitään ei kuulunut, paitsi loputonta juttua bongarien kesken, ja sitten maininta että etelässä kaartelee neljä hiirihaukkaa. Seuraava vilkaisija lisäsi että niistä vasemmalle kaartelee myös maakotka. Siinähän näkyivät kunnolla kun putken niitä kohti käänsi.

Samalla lensi ihan vierestä pari pikkulintua, ja eikö vain kuulunutkin saman tien rautiaismainen tihitys, kiireempi ja pidempi. Kun linnut sai näkyviin, siinä olivat päätähdet itse. Hetkeksi ne lensivät huoltorakennuksen takaiseen rikkaruohostoon mutta pian toinen niistä tuli kymmenkunnan metrin päähän tienreunaan ja siitä sitten ojanpohjalle ruokailemaan. Välillä se pistäytyi reunassa mutta putosi taas ojaan. Sitä pitkin se tuli koko ajan lähemmäs porukkaa, ja kun mie olin niitä viimeksi tulleita niin satuinpa ihan onnella olemaan lähes eturivin paikalla katsomassa kun se sieltä ojasta taas eteen kiipesi. Myötäaurinko paistoi ja muutenkin oli leppoisaa, mitä nyt vähän tunkua ohi siihen eteen tuntui muutamilla olevan. Toinen lintu tihitteli edelleen rikkaruohostossa näkymättömissä kun tämä nousi siivilleen ja lähti ylämäkeen navetan suuntaan. Tie oli vapaa joten käytin sen hyväkseni ja lähdin kiertämään peltoja ja Vanhankaupunginlahden rantoja.

Purolahdella oli edelleen jo pitkään viihtynyt valkoviklo, kuten päivälleen kolme vuosikymmentä sitten Jurmossa. Näkyi pikkutikkaa, käpytikkaa ja pyrstötiaisia, hömötintit olivat myös liikkeellä. Rastaita velloi pihlajissa yhä suuria parvia vaikka huippumäärät taisivat mennä jo pari päivää aiemmin.

***

( rautiaisille ominainen harmaa kaulus näkyy näin päin paremmin )

Vihkoon vietyä XXXVIII

( pikkusieppo on pyrstöä lukuun ottamatta aika piirteetön tirppa )

16.10.1986: Aamu Jurmossa kolme vuosikymmentä sitten aukesi mitenkuten, sumu oli tiukkaa. Välillä näkyvyys putosi jopa alle neljäänkymmeneen metriin eikä se koko päivänä parantunut kuin korkeintaan jonnekin sadan, parinsadan metrin vaiheille. Niin paha sumu oli että koko päivänä viisihenkisen miehityksemme onnistui nähdä vain yksi haahka ja merilokki jäi kerrassaan näkemättä, sen sentään näki ainakin noina vuosina, kai nykyisinkin ihan joka päivä jos asemalta ulos vaivautui.

Muuttohavainnot jäivät ymmärrettävästi käytännössä pelkkiin äänihavaintoihin, punakylkirastaiden, urpiaisten, järripeippojen ja keltasirkkujen ääniä kuului sen verran yläpuolelta että niiden voi arvata olleen liikekannalla ainakin vähän. Erikoisuudet joiden tiedettiin olevan saaressa onnistuttiin jotenkin havaitsemaan, kuten länsipään pikkujoutsen ja punasotka. Kahlaajareitilläkin havaittiin edelleen tuttu valikoima myöhäistä valkovikloa myöten. Pikkusieppo oli edelleen paikallaan leppälehdossa ja toinen tuli verkosta männiköstä. Nyt tamperelaisetkin onnistuivat lajin vihdoin näkemään kun se kädessä heille eteen tuotiin.

( siinä se nyt on, pikkusieppo, Topi näyttää tamperelaisille )

Rengastus tuotti 88 merkintää, niistä perinteinen ykkönen oli yhä hippiäinen 60 yksilöllä, perinteinen kakkonen punarinta 14 merkinnällä. Pöllöjä ei hyvän alun jälkeen saatu tänään kiinni yhtään, paikallisina löydettiin helmi- ja sarvipöllö ja yksi lajilleen määrittämätön Asio nähtiin. Pikkusieppo oli tietysti erikoinen rengastus, toinen erikoinen oli männiköstä verkkoon saatu niittykirvinen. Kaksi tiltalttiakin tuli taas pyydyksistä. Petoja ei saatu kiinni yhtään ja nähtiinkin vain yksi varpushaukka vilahdukselta sumussa.

Päivän lajimäärä jäi viiteenkymmeneenviiteen, huonoin tulos retkellä tähän mennessä, ja nukkumaan mennessä toiveissa ykkösenä oli että sumu vihdoin hälvenisi. Sen se voisi tehdä jos tuuli taas viriäisi, tämä päivä oli ollut aika tuuleton.

***

( punarinta käsittelyssä )

Vihkoon vietyä XXXVII

15.10.1986: Kuten vähän pelkäsimme, seuraavakin aamu aukeni sumuisena, näkyvyys pyöri jossakin sadan metrin tietämissä, hetkittäin parissa, kolmessasadassa metrissä. Lämmintä oli silti ja lounaistuulikin varsin heikkoa. Muutontarkkailun voi unohtaa.

Kylällä ja männikössä oli tuttua lajistoa, eivät kai osanneet pois saaresta sumussa. Sarvipöllö ja joku toinenkin sen näköinen pöllö piileskeli männikön puiden latvoissa. Hippiäisiä oli edelleen kymmeniä, tiaisia tuntui myös olevan paljon ja sinitiaisia erityisesti oli tullut saareen, ne vähän yrittivät liikkuakin lounaaseen sumusta välittämättä kun poistuin männikön suojasta avomaille.

Etelärannassa näkyvyyttä oli sen verran että meren näki siinä vieressään olevan, pari kiurua ja harmaalokki olivat ainoat linnut jotka siellä näin. Kahlaajareitille tulin aamukymmenen aikaan, ja tänäänkin onnistuin löytämään tässä sumusumpussa ne paikalliset kolme joutsenlajia. Erityisesti huomio kiintyi siihen että Järvellä oli vain kaksi lintua, pikkujoutsen ja eilinen punasotka. Tuommoista kaksikkoa ei Järven ainoina lintuina ole varmaan koskaan ennen tai jälkeen nähty. Taveja oli jostakin tullut kolmen parvi Etelälahteen, se oli vasta retken toinen havainto lajista. Kahlaajat olivat entisellään sinnikästä valkovikloa myöten.

Joutsenlammen kautta palasin ihan sen isokirvisen toivossa mutta ei sitä siellä tänään näkynyt. Oli siellä muita pikkulintuja ja varpushaukka niitä jahtaamassa. Sielläkin tuli vastaan iso sinitiaisporukka menossa länteen päin. Sillä lajilla tuntui olevan tieto jostakin paremmasta, muut eivät muuttaneet, ainoana poikkeuksena kahlaajareitillä huomaamani seitsemäntoista järripeipon parvi. No, urpiaisia ja vihervarpusia nyt meni sentään kuten joka päivänä näihin aikoihin, muttei niitäkään pariasataa enempää.

Evästelyn jälkeen jatkoin itäpuolen kierrokselle suon ja lepikon kautta. Pyrstötiaisia näkyi vielä tänäänkin, peräti kaksi parvea, muuten pusikot olivat tuttujen tinttien, punarintojen ja rastaiden valtaamia. Kaakkoiskallion, Grundvikin, Molkkuniemen ja itäsantojne kautta kiertelin mutta huono näkyvyys piti meren puolen linnut piilossa. Kahlaajista taivaanvuohi, suosirri ja tundrakurmitsa löytyivät täältäkin ja idästä tuli taas saareen uusi sinitiaisporukka. Palatessani käväisin taas leppälehdossa ja nyt näin myös siellä pitkään viihtyneen pikkusiepon. Parvi käpylintuja muutti ylitseni itään.

Tampereen kaksikko oli kiertänyt taas omaa lenkkiään ja nähnyt kylän yllä iltapäivällä länteen muuttavan tervapääskyn. Sekin tuli siis lokakuun puolella nähtyä myös Jurmossa tänä poikkeuksellisena syksynä. He olivat myös kirjanneet punakylkirastaita niin että lajin muuttosumma nousi lähes kolmeensataan, yllättävän vilkasta menoa silläkin lajilla. Iltakolmen jälkeen olimme saaneet myös vahvistuksia: Rivaston Ari ja Helstolan Jari olivat tulleet saareen Utösta ja kaimalla kun oli asemarengastuslupa, verkot viritettiin tietysti heti männikön vakiopaikoille. Eikä turhaan, illan jo pimettyä Topi ja Hessu kantoivat asemalle peräti kolmen pöllölajin sylilliset. Niitä ihmeteltiin ja kuvattiin huolella. Myöhäisestä aloituksesta johtuen päivän rengastukset jäivät kuuteentoista.

***

( helmari, suopöllö ja sarvari yhtiksessä )

Vihkoon vietyä XXXVI

14.10.1986: Sää Jurmossa oli taas muuttunut, tuuli oli kääntynyt lounaaseen ja pilvisyys tihentynyt sumuntapaiseksi, näkyvyyttä oli runsaan kilometrin verran. Muutto oli edelleen heikkoa, vähän urpiaisia ja tiaisia, tiaisten lisänä myös pyrstötinttejä, syyskauden ensimmäiset Jurmossa. Männiköstä löytyi heti aamusella helmipöllö koillisnurkasta torkkumasta. Hippiäisiä parveili edelleen ympärillä kymmeniä.

Sumu tihentyi ja näkyvyys putosi sataan metriin, oli aika lähteä etelärannan kautta länteen kahlaajalenkkiä kiertämään. Kolme joutsenlajia onnistuttiin pelastamaan päivän listalle kelistä huolimatta. Sorsia oli länsipäässä mukavasti, heinäsorsien ja haapanoiden joukossa vielä kahdeksan jouhisorsaakin. Järvellä yllätyin melkoisesti kun siellä ui punasotka, se on ulkosaaristossa todellinen harvinaisuus. Kun lisäksi näin vielä rantaa pitkin länteen muuttavina kolme lapasotkaa, tuli tästä myös kolmen sotkalajin päivä. Sellaisia ei Jurmossa juuri vastaan tule. Joku alli- ja pilkkasiipiparvi näkyi myös muuttavan, mutta sumu peitti enemmät muutot suojaansa. Kahlaajalajisto oli vanhaa tutuksi tullutta, vain kuovi oli tainnut hävitä kun sitä ei enää näkynyt.

Mie palailin evästauolle asemalle ja sen jälkeen lähdin metsiä kiertämään. Päivällä näkyvyys palasi toviksi kilometrin tasolle. Männiköstä löytyi myös kovin kapeaksi tekeytyvä sarvipöllö, torkuilta sekin. Rastaista pienet lajit olivat vähentyneet, nyt näkyi enemmän räkätin kokoisia, kulorastaitakin kymmenkunta, mustarastaita viitisentoista. Leppälehdossa rätisi taas pikkusieppo tutulla paikallaan. Grundvikin rannat ja katajikon tutkin toiveikkaasti mutta eilistä sirkkua ei nyt näkynyt. Itäsannat olivat jo autiot, merellä edustalla oli kymmenkunta pilkkasiipeä. Palasin takaisin aseman suuntaan käväisten uudestaan lepikossa. Uutta oli vain että kettu oli saanut kiinni helmipöllön ja syönyt sen, vain pää siitä löytyi.

Tamperelaiset olivat taas omalla kierroksellaan, ja löytäneet tänään eilen kadoksissa olleen isokirvisen entiseltä paikaltaan Joutsenlammen niityltä. Sumusta huolimatta päivän lajimääräksi saatiin 68. Sen verran saaressa oli oltu että osattiin jo etsiä oikeita lajeja oikeista paikoista joten huono näkyvyyskään ei haitannut. Illalla sumu taas tiivistyi joten huomiseksi odotukset olivat hämärän peitossa.

***