Vihkoon vietyä XLIII

( tiltaltit olivat noina vuosina yleensä jo etelässä näihin aikoihin )

24.10.1976, neljä vuosikymmentä sitten oli pari vapaata päivää ja mie niitä viettämässä Salossa. Kumpanakin päivänä retkeilin Halikonlahdella ja läheisessä Joensuun kartanon puistossa, tämä oli päivistä jälkimmäinen. Sumuista ja koleaa oli sää, yöpakkaset olivat jäädyttäneet lahden jo viikolla umpeen, nyt se oli hiljalleen taas sulamassa auki. Sulaa oli auennut Viurilanlahdelle ja siinä ui vielä parisataa heinäsorsaa ja kymmenkunta isokoskeloa. Vielä eilen siinä näkemäni allit ja nokikana olivat nyt hävinneet.

Pelloilta olivat kadonneet yön aikana myös syksyn viimeiset töyhtöhyypät. Altailla oli vain muutama urpiaisporukka, neljä pulmusta ja yli kuului lentävän käpylintuja jotka sumu kuitenkin silmiltä piilotti.

Puistossa oli enemmän lintuja. Närhiä pyöri terhojen kimpussa viitisentoista, rastaita jopa satoja, nämä olivat pääasiassa räkättejä. Tämä oli marjasyksy joten myös mustarastaita, punakylkiä ja laulurastaita oli vielä mukana, samoin parikymmentä punatulkkua. Pyrstötiaiset olivat liikkeellä silloinkin, puistossa tuli vastaan kaksi parvea. Yksinäinen punarintakin tiksutteli ja puiston pohjoispäässä kutsuili kadonneita kavereitaan matkasta myöhästynyt tiltaltti. Kanahaukka vilahti pari kertaa saalista etsimässä puiston yllä.

Käpylintuja lensi puiston yli kolme parvea joko pientä tai isoa lajia ja lisäksi yksi vihreä yksinäinen lintu jonka ääni paljasti sen kirjosiipikäpylinnuksi. Se lensi sen verran läheltä että siipijuovatkin näkyivät. Sepe oli mukana retkellä ja kaikesta päätellen hän ei tuohon aikaan vielä tuntenut kirjosiipikäppärin ääntä, niin ymmällään hän tuosta havainnosta oli. Niitäkin näkyi tuona syksynä ja talvena muutamasti kun pihlajissa oli niille syötävää.

***

( pulmunen se on, kuvattukin joskus 70-luvun alussa )