18.10.2016

Vihkoon vietyä XL



( varpushaukkarengastus tiimityönä, Hessu irroitti ja pitelee, Topi laittaa renkaan, välissä verkko )


18.10.1986: Keli parani, tuuli kääntyi takaisin lounaaseen pysyen kohtuullisena eikä pilviäkään juuri ollut. Tampereen kaksikko lähti aamulla takaisin mutta jäihän meitä silti vielä viisi. Tyyni ja kirkas yö oli ollut pöllöjen mieleen, niitä poimittiin aamusella verkoista viisi helmi- ja kaksi sarvipöllöä.


Aamumuuton aloitti pulmunen, puolen tunnin kuluttua lensi määrittämätön kihu saaren eteläpuolella itään päin. Vähän myöhemmin yli muutti tunturikiuru länteen ja myöhäinen metsäkirvinenkin tipahti taivaalta toviksi männikköön. Viherpeipot paransivat vauhtia ja nyt niitä muutti jo 170. Niittykirvisiäkin nähtiin muutolla vielä sata, mutta muut lajit olivat selvästi aiempaa laiskemmin liikkeellä. Rastaatkin olivat kaikki paikallisia, pikkurastaat vähentyneet mutta mustarastaat ja räkätit runsastumassa.


Lähdin kiertämään saaren itäpäätä, tuore kaksikko suunnisti länteen. Idässä pyöri vesilintuja, neljän lapasotkan parvi jäi paikalliseksi ja kolmen ruokin ryhmä meni länteen. Taas näkyi härkälintukin sumutauon jälkeen. Itäsannan hietikko oli linnuton eikä nyt näkynyt kahlaajia edes Grundvikin niityllä. Paikalliset rastaat kiehuivat etelärannan ja leppälehdon sekä suon välimaastossa syöden varmaan niitä marjoja mitä sieltä löytyi, variksenmarjoja ja katajan.


( liekö houkutus toiminut kun verkossa on saalista )

Ruokailutauon jälkeen suunnistin taas tällä kertaa lepikkoon. Lehtokurpan sain sieltä ilmaan, peukaloisia rätisi useita katajissa, punatulkkujen, punarintojen ja vihervarpusten joukossa oli vielä muutama rautiainenkin.


Länsipäässä olivat paikalla vanhat vetonaulat pikkujoutsen ja punasotka, Järven luona myös yksi tunturikiuru, mahtoiko olla aamuinen muuttaja. Kahlaajat olivat vähentyneet, paikalla oli enää taivaanvuohi, suosirri ja pari tundrakurmitsaa. Rengastajilla oli sen sijaan kiirettä enemmän kuin vielä yhtenäkään päivänä tämän retken aikana. Pikkutikkoja merkittiin taas kolme, samoin tiltaltteja. Runsain lintu verkossa oli jälleen kerran hippiäinen, niitä merkittiin 160. Huippupäivä oli puukiipijällä, niitä rengastettiin 24. Niitä runsaampia olivat tutut talitiainen 45 ja punarinta 38 merkinnällä. Kaikkiaan 312 lintua sai tuona päivänä Jurmossa renkaan. Päivän lajimäärä nousi seitsemäänkymmeneen.


***


(järripeippo on komea syksylläkin )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.