Menneitä muistellen XXVI

(vuoden 1975 retken yllättäjä, mitenkähän se yllättää keväällä 1978...)

31.3.1975: Lähtöpäivä Jurmosta, sää oli edelleen keväinen, aste tai pari lämmintä, tuuli lähes olematonta, tosin pohjoisen puolelta. Pilvet olivat hajonneet, vain hajanaisia poutapilven hattaroita ja näkyvyys oli erinomainen. Koko porukkamme oli lähdössä ja yritimme ennen puoltapäivää saada vielä kattavan käsityksen saaren linnustosta.

Merimetsoja ehdimme laskea 150, hyvä luku sekin oli. Ristisorsien määrä oli noussut yhdeksään, merihanhia ehdittiin nähdä kahdeksantoista, molemmat lajit olivat siis runsastuneet. Kylän yli muutti hiirihaukka, satamassa taas yli meni ruskosuohaukka. Länsipäästä löytyi taivaanvuohi ja eilinen 50 yksilön merisirriparvi tuttujen tunturikiurujen lisänä. Länsiriutan kärjen ohi muutti kolme ruokkia. Leppälehtoon menijät löysivät kaksi lehtokurppaa, peukaloisen ja rautiaisen. Luotokirvisiä oli saaressa kaksi ja lähtiessämme kylälle jäivät siellä pitkään olleet kaksi varpusta.

Laivamatkalla Pärnäisiin huomattiin kolme muuttavaa hiirihaukkaa. Riskilöitä oli jo Jurmosta laskettu 12, ja matkalta tuli 27 lisää lähinnä Kirjosen Jopin staijaamana. Ruokkejakin muutti kaksi ryhmää, yhteensä kymmenen lintua. Berghamnissa Kapasen Matti keksi saaresta toiseen siirtyvän harmaapäätikan. Näin ulkona se ei ole tavallinen.

Mie jatkoin bussilla Turkuun, senkin ikkunasta ehdin nähdä yhden hiirihaukan ja pari merihanheakin.

31.3.1978: Vuodet eivät ole veljeksiä eikä ilmasto lämpene tasaisesti. Siitäpä tekisi mieleni nostaa esimerkiksi Jurmon retki, joka alkoi juuri tänä päivänä Turusta. Olin tullut sinne Helsingistä Salon kautta ja juna-asemalta lähdimme Sepen kanssa puoli kymmenen maissa aamulla kohti Pärnäisiä.

Turun satamasta saimme retkilistalle muun muassa punasotkia ja nokikanoja. Saaristomatka oli kovin sumuinen ja jäitä riitti perille asti. Vain muutama sattumalokki ja koskelo uivat vähissä sulapaikoissa, Berghamnissa jäällä oli kiurujen parvi sekä pieni porukka töyhtöhyyppiä. Nötön jäätyä taakse laivaa lähti seurailemaan pitkäksi aikaa yksinäinen peippo.

Näkyvyys parani tullessamme Jurmoon. Asemalle tullessamme tapasimme siellä jo olevan Kuuselan Jukan, hän oli Helsingistä. Touhukkaina ehdimme tehdä vielä kolmen tunnin pikakierroksen saaressa, sen aikana näimme yhden lounaasta saareen tulleen kurjen sekä 12 merihanhea – viisi oli ollut jo jäällä saaren pohjoispuolella tullessamme. Hyyppiä oli pysähtynyt saareen toistasataa, kiuruja parisataa ja sepelkyyhkyjäkin parikymmentä. Rautiaisten määrä, 12 lintua, oli myös todella suuri tähän aikaan. Niittykirvisiä oli peräti 50, vastaavana päivänä vuonna 1975 saaressa oli vain yksi! Jukka oli nähnyt lisäksi aamulla männikössä hömötiaisen, se on hyvä havainto näin keväällä ulkosaaristossa. Kaikki lupasi edessä olevalle retkelle hyvää.

***

(merihanhia näki hyvin kumpanakin keväänä tähän aikaan)

Menneitä muistellen XXV

30.3.1975: Aamu Jurmossa aukesi pilvisenä ja nollakelisenä. Tuuli idästä oli heikentynyt, iltainen sade lakannut, näkyvyys kohtalainen. Nyt vuorostani mie aloitin päivän lähtemällä länteen.Kirjosen Jopi oli illalla saapunut saareen joten kiertäjiä riitti mukavasti joka puolelle.

Kylällä oli aamuseitsemällä vain pari varista, talitintti, punatulkku ja kiuru. Sataman suuntaan mennessäni vastaan tuli kaksi muuttavaa tavia, teeret pulisivat taas suon suunnalla. Sataman pohjoispuolella oli kesäpukuinen riskilä, länsipuolella silkkiuikku. Kolme joutsenta lensi ylitseni ja laskeutui länsilahdelle. Järvelle jatkaessani vastaan tuli useita töyhtöhyyppien muuttoparvia. Järvelle tuli myös kymmenen merimetsoa kaakosta, kalaan kai – mitähän kaloja sieltä löytäisi.

Jatkoin länsiriutalle, ristisorsat olivat nyt siellä ja edustan saarilla. Pitkin riuttaa tuli vastaan muuttavien pikkulintujen parvia, merellä muutti taas vesilintuja. Mukavin muuttaja oli kevään ensimmäinen kapustarinta joka jatkoi olemattomalle ystävälleen vihellellen itään. Lähisaaren rannassa ruokaili kolme joutsenta ja kyhmyjoutsenpari, jonka koiras tuntui olevan hyvin riitainen ja lopulta hätisti laulujoutsenet viiden kilometrin päähän Skalmörniin. Merimetsoja näkyi taas runsaasti pikkuparvin kuten retken ensi päivinä. Niiden joukosta keksin yhden kuikankin sukeltelemasta.

Palailin kiertämään lounaisriuttaa, yli ja merellä muutti jatkuvasti hyyppien, haahkojen, allien ja merimetsojen ryhmiä. Etelälahdessa oli tuttu jouhisorsapari. Tyllit olivat jo jakamassa rantaviivaa reviireihinsä. Jatkoin etelärantaa itään, luodoilta laskin kolme isohkoa merimetsoryhmää paikallisina. Sorgenin luota merta haravoiden löysin vielä kolme pikkuporukkaa lisää.

Suolla tuli ensimmäisenä vastaan laulava pajusirkku, leppälehto oli yhtä tyhjä kuin Sorgeninkin lehto, kummassakin vain yksi punatulkku, joten jatkoin saman tien kaakkoiskalliolle, mistä löysin kaksi merimetsoryhmää lisää. Grundvikin rantaniityillä oli lepäileviä hyyppiä ja jatkaessani itään kohti riutan kärkeä ohi merellä meni vesilintujen muuttoparvia entiseen tahtiin. Vielä saaren itäkärjestä löysin uusia merimetsoryhmiä ja jotkut parvet tuntuivat muuttavan saman tien itään.

Palailin polkua pitkin muinaismuiston suuntaan, sieltä sitten staijailin vielä vähän aikaa ohilentäviä vesilinturyhmiä, mutta pian iltakahden jälkeen alkoi taas lumisade joka yltyi reippaaksi kello kuudentoista aikoihin ja loppui vasta iltakuuden jälkeen. Sateen loputtua lepikon laidasta löytyi vielä sarvipöllö.

Merimetsoja laskimme nähneemme 235 lintua päivän mittaan. Vanha ennätys ylittyi reippaasti. Toinen porukka oli kierroksellaan havainnut härkälinnun itäriutan tyvellä ja muuttavan harmaahaikaran. Iltasella oli vielä 50 merisirrin parvi länsiriutan kärjessä, mistä se lähti kauas edustan saarille. Riskilöitä näkyi 22 ja esimerkiksi merilokkeja 83, mikä osoitti että kaukoputkilla oli töitä tehty. Lajeja päivälle kertyi 44 eli edelleen hyvään tahtiin.

***

Menneitä muistellen XXIV

29.3.1975: Jako kävi taas niin että aamuseitsemältä mie lähdin kiertämään saaren itäosat, toiset lähtivät länteen. Lämpötila oli nollassa, tuuli idässä ja maahan oli yön tunteina satanut parin sentin lumikerros. Pilvet olivat kuitenkin jo väistyneet ja näkyvyys erinomainen.

Männikköön oli pudonnut kaksi lehtokurppaa, Norrkläpparna oli saanut taas parven merimetsoja. Metsiin oli tullut myös hippiäisiä kai yön sateen pudottamana. Idässä haahkaparvet olivat jatkaneet matkaa, niitä ja merimetsoja oli vain pikkuryhmin uimasillaan ja luodoilla. Muuttolintuja ei juuri ollut matkassa, naurulokki sentään liiteli tuulen mukana lounaaseen. Muista muuttajista huomasin vain jäljet: itäriutalta lähdin seuraamaan minkin jälkiä ja onnistuin pysyttelemään niiden perässä leppälehtoon asti.

Punarinta ja mustarastas jäivät lehtoon varoittelemaan Suon reunasta esiin noussutta suopöllöä kun jatkoin matkaa etelärantaa länteen. Sorgenin lehtoonkin oli jäänyt yöllä muutama hippiäinen, muuten matka etelärantaa länteen oli vähälintuinen.

Länsipäässä oli hiljaisempaa kuin aamulla, mutta sentään huomasin keväälle uusina kaksi selkälokkia, muuttivat koilliseen puoli yhden aikaan lounaisriutan yli. Paria tuntia myöhemmin alkoi taas sataa räntää, sade jatkui välillä vahvana pitkälle iltaan.

Selkälokkien lisäksi juuri muuta uutta ei päivällä havaittukaan, aiemmin löydetyistä paikalla olivat edelleen muun muassa jouhisorsapari, tunturikiurut, meriharakka ja kulorastas. Varpusia oli tänään taas kaksi, koiras ja naaras, ristisorsia ei havaittu kuin yksi, aamulla oli lännessä muuttanut neljän ruokin porukka. Vähän välipäiväksi tämä jäi tuulen ja alkaneen sateen takia.

***

Menneitä muistellen XXIII

28.3.1975: Retki Jurmossa jatkuu, asemalle vahvistuksena oli illalla saapunut muistaakseni Suorannan Asko (varma en voi olla, vain nimikirjaimet AS ovat vihossa muistissa). Sepä mahdollisti jälleen hieman keveämmän päiväohjelman kun useampana partiona saaren kattaminen oli helpompaa.

Oma aamukierrokseni alkoi seitsemältä kylästä ja männiköstä, aseman pihavarpunen oli paikalla, pajusirkku samoin ja mustarastas avasi aamun laulullaan. Pohjoisrannassa oli jo lähes sata haahkaa, lepikkoon mennessäni yli muutti taas luotokirvinen, äänestä määritin. Kaakkoiskallion edustalla oli vajaa parisataa haahkaa lisää, merimetsoja enää pari paikallista ja pari lennossa pohjoiseen, ehkä vihje siitä mihin parin päivän takaiset parvet olivat kadonneet. Itäsannoillakin oli vain haahkaparvia, itäriutan vesillä vielä lisää.

Palailin takaisin etelärantaa, Sorgenin luona oli päivän ensimmäinen ristisorsani, hyyppiä muutti harvakseen. Länsipäässä ylitseni tuli kaksi korppiporukkaa, kymmenen ja kaksi lintua, ja jatkoivat saaresta lounaaseen. Järvellä oli kolme ristisorsaa lisää ja sen kannaksella tutut tunturikiurut.

Puolilta päivin taivas pilvistyi, ja iltapuolella kiertelinkin sitten saaren metsiköitä ja länttä paikkoilun toivossa. Keväälle uusina löytyi kaksi jouhisorsaa, muuta jo ennen löydettyä edustivat muun muassa silkkiuikku, kulorastas, tuulihaukka, lehtokurppa ja kaksi muuttanutta ruokkia. Tämänkin päivän lajimäärä nousi samaksi kuin eilen, 44 lajiin.

***

Menneitä muistellen XXII

27.3.1975: Aamukuudelta oli yhä pilvistä, tuuli heikkoa kaakkoista, yksi lämpöaste ja näkyvyys kohtalainen. Kylälle kuului aamulla lenkille lähtiessä kolmen teeren soidinpulina, kappelin kulmilla kuului myös pajusirkku, oliko eilinen, sitä en tiedä.

Vaihtelu virkistää, joten lähdinkin tällä kertaa itäänpäin, joensuulaisjoukkue lähti länteen. Pohjoisrannassa näkyivät ensimmäiset merimetsot, tietysti haahkoja, koskeloita ja vielä muuttava pulmunen. Sorgenin edustan luodolta lensi kuuden teerikukon ryhmä leppälehtoon, ehkä tässä olivat aamuiset kukertelijat. Leppälehdon pohjoisreunassa oli tällä kertaa peräti 26 mustarastaan parvi, taisi olla lajin muutto yöllä kovaa. Sen mukana oli kaksi punakylkeäkin. Merimetsoja näkyi edelleen kohtalaisesti idän puolella saarta, ei sentään parin edellispäivän tahtiin. Uutena löytönä Sandenin pohjoispuolella ui kolmen kuikan parvi. Pulmusia, keltasirkkuja ja töyhtöhyyppiä oli muutolla ja merellä liikkeellä näkyivät olevan haahkat. Grundvikista nousi ilmaan retken ensimmäinen elävä suopöllö.

Palailin takaisin saaren keskiosiin ja muinaismuistolla pysähdyin seuraamaan muuttoa tarkemmin. Haahkoja laskin vajaassa kahdessa tunnissa yli 900 ja koko päivän summa nousi 1280 yksilöön, kiuruja muutti pari porukkaa, pari tylliä meni yli ja uutena lajina luotokirvinen. Hyypilläkin riitti muuttohaluja iltapäivän puolelle.

Kylältä keksin taas saman varpusen ja männiköstä lehtokurpan. Länsipää tarjosi tutut ristisorsat, kolme tunturikiurua ja silkkiuikun, ensimmäisen kuovin, taivaanvuohen ja meriharakan. Luotokirvinen löytyi uudestaan kylärannasta ja lännessä seikkaili vielä tunturipöllö, joka saattoi jatkaa matkaa itään. Lajeja kertyi jo 44, selvästi vilkastuvaa.

***

Menneitä muistellen XXI

(nämä kuvat jäivät silloin vielä saamatta)

26.3.1975: Taas kymmentuntinen päivä Jurmon maastossa. Kylältä se taas alkoi, matkalla nummen kautta länteen. Lämpö oli vaihteeksi nollassa, tuuli leutoa kaakkoista, kolmannes taivaasta yläpilven peitossa ja näkyvyys aika hyvä, Utön majakan voi juuri ja juuri erottaa.

Kiurut olivat aamusta muutolla, variksiakin jonkin verran. Teeret soidintelivat harjulla matkallani järvelle, sieltä tuli vastaan muuttavia hyyppiä, kottaraisia ja jokunen hemppo sekä pulmunen. Jatkoin marssia sujuvasti länsiriutan kärkeen, jo tyvellä vastaan tulivat tutut tunturikiurut ja merellä näkyi kesäpukuinen silkkiuikku sekä vielä talvipukuinen riskilä. Haahkoja oli muutolla pienin parvin jatkuvasti ja Haahkasaaren takaisilla kivillä näin eilisten yllättäjien ensimmäiset, muutaman paikallisen ja neljätoista muuttavaa merimetsoa. Ristisorsatkin olivat taas paikalla.

Lounaisriutalle saapuessani minua tuli mereltä tervehtimään korppi, kääntyi päälläni ja palasi takaisin sinne mistä oli tullutkin. Pari mustavaristakin muutti ylitseni, ja tietysti samoja lajeja joita olin jo aamusta muutolla nähnyt. Niittykirvinen löytyi järvikannakselta, tyllejä oli tänä aamuna jo neljä paikallista. Eteläriutalla ja matkalla etelärantaa itään seurailin yksittäisten merimetsojen kalastelua sekä koskeloiden soidintelua. Etelälehtoon oli saapunut yhdeksän mustarastaan porukka, myös yksittäinen käpylintu muutti mereltä ja taisi pudota männikköön.

Kylän suuntaan palasin miekin ja tänään löysin Perin navetan tunkion huipulta kaksi varpusta, kappelin kulmalla lauloi pajusirkku. Toinen varpusista käväisi myös aseman pihalla ja siitä huomasin että pihassa oli myös kulorastas. Männikköön tippunut käpylintu määrittyi pikkuiseksi lajiksi.

Itäkierroksella laskin taas merimetsoja, Grundvikharun takaisilla luodoilla oli nyt 126 yksilöä, itäsantojen edustalla tusinan verran lisää. Palaillessani iltasella takaisin huomasin tuulihaukan tulleen nummelle saalistamaan. Iltaviideltä oli hyvä lopettaa, taivas oli peittynyt pilveen ja alkoi hiljaa tiputella lumentapaista. Mitäpä tuosta, sade näinä aikoina on talven tuho.

Merimetsojen päiväennätys nousi 170 lintuun, lajimäärä jäi kolmeenkymmeneenkahdeksaan eli vähän eilisestä. Tänäänkin löytyi yksi kyy, väriltään nyt musta. Yksin ei tarvitse tästä lähin saarta kiertää, vahvistuksiksi tulivat joensuulaislähtöiset Missosen Tapani ja Kapasen Matti.

***

Menneitä muistellen XX

(siinä saariston komea kevääntuoja)

25.3.1975: Retki Jurmossa pääsee taas kunnolla vauhtiin. Retkeilyä tein kymmenen tuntia aamuseitsemästä iltaviiteen. Aamukuudelta lämpöä oli yhä kuusi astetta, pilvipeite oli tihentymässä ja tuuli edelleen etelän puolelta leppeää, näkyvyys oli hiljalleen heikentymässä. Lähdin kylältä aluksi länteen päin, Satamakatua ja siitä Tykkikalliolle. Polun varressa huomasin suopöllön jäännökset, mikä lie peto syönyt. Pari niittykirvistä ehti nousta myös ilmaan ennen kuin varisten hässäköinti käänsi kurssini takaisin männikön suuntaan. Mitään varsinaista syyllistä rauhattomuudelle en löytänyt.

Muuttolintuja tuntui olevan liikkeellä, kiuruja, pulmusia, hemppoja, hyyppiä, keltasirkkuja, viherpeippo... Lähdin harjun yli etelärantaan. Pajusirkku lauloi Suon laidassa, leppälehdossa huhuili sepelkyyhky ja lisää jo havaittuja muuttolajeja lensi ylitseni kesäpaikat mielessään. Eteläriutan kärjestä löysin tyllin ja toisen etelälahden pohjukasta. Lounaisriutan maisemista löytyi laulujoutsenia, ristisorsia ja kesäpukuinen naurulokki. Eilinen tunturikiuruporukka oli siirtynyt länsiriutan tyvelle. Haahkoja, tukkakoskeloita ja alleja muutti merellä.

Palailin takaisin kylän suuntaan sataman ja tykkikallion kautta ja jatkoin siitä edelleen itään päin. Perin navetan tunkion huipulla päivysti räkättirastas, pohjoisrannalla seurasin 38 merimetson kalastelua, aika hyvin ne kalaa löysivätkin mutta paikalla kiertelevät merilokit onnistuivat ainakin jonkun kerran nappaamaan saaliin sukelluksista nousevan merimetson nokasta omiin tarpeisiinsa.

Jatkoin matkaa suon ja leppälehdon laitaa itään, punakylkirastas löytyi reunakatajista ja myös ensimmäinen kyykäärme. Kaakkoiskalliolla hämmästelin nyt 54 merimetson parvea joka lepäili Grundvikharun takana luodolla. Itäriutalle tullessa hämmästyin uudestaan, täälläkin oli 42 phalaa riutan kivillä ja rannan tuntumassa kalastamassa. Muuten vesilinnut olivat kuten kuuluukin, haahkoja, koskeloita ja merihanhia muutolla. Pari kesäpukuista naurulokkia muutti täällä itään.

Palailin takaisin ja nyt löysin vanhahkon jo sinistyneen kanahaukkakoiraan leppälehdosta, tuoko lie ollut se aamuinen varisten säikyttäjä ellei peräti suopöllön tuho. Retken lopuksi kiersin vielä männikön ja löysin puukiipijän klo 17:05 juuri ennen saapumistani kämpälle.

Kaikkiaan päivän aikana havaitsin 40 lajia, ja merimetsojen määrä oli miulle siihen mennessä ennätyksellinen, noin 150 yksilöä hyvin varovasti arvioiden. Tietysti harmittelin sitä että kuvia ei tullut, kamera olisi pitänyt olla mukana.

***

(siinä kyy Jurmosta, ei sentään kevään eka)

Menneitä muistellen XIX

Tällä hetkellä retkeilyni muistuttaa paljon sitä mitä se oli joskus harrastuksen ensi vuosikymmenellä. Silloin kävin säännöllisesti Halikonlahdella seuraamassa mitä uutta kukin päivä kevääseen toi, nyt samanlaiset retket kohdistuvat Vanhankaupunginlahden maisemiin. Opiskeluvuosinakin retkeilin mieluiten kotiseudulla Salossa ja vasta viimeisinä vuosina Turun kaakkoiskulmalla Rauvolanlahdella ja Katariinanlaaksossa. Sama tapa siirtyi mukanani Helsinkiin, vierastin pitkään sikäläisiä paikkoja ja suunnistin retkille Salon seudulle miltei aina kun voin. Vasta asuntovelkavankeuden aika kutisti tyypillisen retkeilyn kiertelyksi Vantaalla tai lähialueilla, aika usein vakiolenkkejä laskien, toisinaan metsän linnuille pitämälleni ruokintapaikalle evästä vieden tai pönttöjä puhdistaen, korjaillen tai jopa uusia ripustaen. Ajokortin ja auton hankinta 1980-luvun loppupuolella laajensi sitten retkeilyaluetta selvästi jalkojen, seutulipun, suksien ja fillarin kantamaa kauemmas, silloinkin ensialkuun juuri Salon suuntaan, vanhemmat kun olivat jo aika huonossa kunnossa ja kohta kuolivatkin. Joinakin vuosina 1990-luvulla oli sellaisiakin retkiä joilla yritin selvästi kerätä kuukausipinnoja, tosin vahvasti spontaaniperiaatteella eli tekemällä koko päivän mittaisia autokierroksia lähinnä Länsi-Uusimaan ja Salon seudun lintupaikoille. Turhiahan nuo olivat, ei sieltä juuri mitään uutta löytynyt, sellainen olisi pitänyt bongata enkä siihen aikaan kuulunut edes viralliseen bongariyhteisöön. 

Toisinaan kuitenkin maaliskuun viime viikolla on hermo pettänyt ja on ollut lähdettävä ulkosaaristoon lintuja vastaan. Ensimmäisen maaliskuun lopun retkeni tein Jurmoon vuonna 1975 ja samoihin aikoihin suunnilleen samanmittaisen retken olen tehnyt sinne myös 1988 ja viimeksi 2014. Utössä olin salolaisen vakioporukan kanssa samaan aikaan vuonna 2010, Ahvenanmaalle mentiin samalla porukalla lintuja vastaan viikonloppuretkelle maaliskuun lopulla 2000 ja monena keväänä tähän aikaan olen tehnyt päiväretkiä joko Porkkalassa tai Hangossa, siis myös meren äärellä katsomassa kuinka muuttajia tulee etelästä maahamme. Vuodet eivät ole veljiä ja esimerkiksi vuoden 1988 käynti Jurmossa osui aika koleaan takatalveen, meri oli jäässä saaren ympärillä eikä muuttolinnuista paljon havaintoja tullut, vähän kylmäksi jätti myös tuo vuoden 2000 retki. Vuosien 1975 ja 2014 retket olivat tunnelmaltaan keväisempiä eikä tuota vuoden 2010 retkeäkään voi huonoksi moittia vaikka jäätä ja lunta saaressa ja sen ympärillä vielä olikin.

Vuoden 1976 tämän ajan retket olivat poikkeuksellisia, olin juuri muuttanut Helsinkiin ja kun en lintupaikoista mitään tiennyt, kiertelinkin päivittäin lähinnä Kauppatorin sorsia katsellen tai Kaivopuiston kallioilla merelle kiikaroiden, välillä tietysti kävelin Kyläsaaren silloisen kaatiksen ja jätteenpolttolaitoksen kulmilla. Sieltä sain kotikunnan vaihdokselleni hyvää karmaa kun jäältä keksin isolokin elämänpinnakseni. Vuonna 1986 olin tähän aikaan yötöissä, peilijäisiä katuja ja kävelyteitä kotiin luistellessani kaaduin kolmesti ja jopa niin että solisluuhun tuli murtuma. Sain sairaslomaa josta kolme päivää vietinkin, tietysti käytin ne lähiretkeilyyn kotikulmilla, eihän sitä käsillään kävellä. Töihin palattuani piti sitten lajittelua tehdä kuukauden verran huonommalla kädellä, oikealla, koska vasenta ei voinut liikuttaa. Vuonna 1999 taas tässä maaliskuun lopussa kuoli ensimmäinen koiramme ja se kyllä vaati ihan oman suruaikansa.

Se, mitä tässä ei ole vielä maaliskuun lopussa kokeiltu, on jatkuva staijaaminen jollakin hyvällä muuttopaikalla. Kyllähän tuolla Jurmossa on nykyisin se kahden tunnin aamuvakionsa, mutta varsinaista muutontarkkailua en ole juuri muualla harrastanut enkä edes Jurmossakaan vuonna 1975 tai 1988 jolloin tuota vakiota ei vielä ollut enkä edes 2014 koska emme silloin Seijan kanssa olleet asemalla vaan Klasun mökissä. Staijaaminen on rankkaa jos mitään ei muuta ja keli vielä sattuu olemaan jäätävä kuten usein maaliskuisena varhaisaamuna, sen verran sitä olen kahtena alkukuun Jurmon retkellä kokeillut.

24.3.1975: Aamukahdeksalta kirjasin vihkoon että on mitä loisteliain sää lähteä Jurmoon. Aamu aukesi nollakelissä, pilvettömänä, tuulettomana ja näkyvyyttä riitti. Avatessani kämpän ikkunan kuulin peipon laulavan ja kiuru muutti yli. Yhdeksältä astuin bussiin joka vei miut Turusta Pärnäisiin. Bussin ikkunasta näin Kuusistossa palokärjen ja Kirjalan salmessa telkkiä sekä joutsenen.

Utö-laiva oli valmiina kun bussi tuli ja puoli kahdeltatoista se lähti kohti määränpäätä. Vesilintuja näkyi pitkin matkaa, myös muuttavia haahkoja. Yksi töyhtöhyyppäkin muutti, paikallisista näkyi muun muassa korppi, kanahaukka ja jo kolme riskilää. Iltakolmelta ohitettiin Jurmon kivi joten aseman alueella oltiin.

Saareen tultuani lähdinkin saman tien käymään länsipäässä. Kiuruja ja hyyppiä löytyi täältäkin, teerikoiras Järven läheltä ja itse järveltä lähti ristisorsa länsiriutalle ja vihelsi mennessään. Lounaisriutalla oli kahdeksan merihanhen parvi ja riutan kärjessä kolmen tunturikiurun ryhmä. Riutan kärjessä ollessani miut ylitti myös kolmen merimetson ryhmä, niistä viimeinen nuorukainen jäi minuutiksi ylleni kiertelemään.

Etelärantaa tulin takaisin saaren keskiosiin, kaksi paria merihanhia ylitti miut lennossa itään, teerikukolla oli saaressa potentiaalinen heilakin. Iltakuudelta palasin takaisin asemalle, kylällä kierteli pari pulmusta, pari kottaraista, pari mustarastasta ja männikössä liikuskeli kaksi hippiäistä. Sää Jurmossa oli leppoisan keväinen, kuusi astetta lämmintä, hienoista etelätuulta, taivas ohuen yläpilven peitossa ja näkyvyys mainio.

Vielä iltayhdeksältä pihalla käydessä kuulin töyhtöhyypän ääntä kylän yltä, kai ihan oikea yömuuttaja.

***

Perinteistä alkukevättä

(tintti tarkistaa turvaköyden tilaa)

Tässä on vietetty viime aikojen keväille tyypillistä takatalventapaista, ei siis mitään jääkautta vaan seisovaa korkeapainetta jolloin tuuli käy pohjoisen puolelta ja tuntuu estävän muuttolintujen intoa palata tänne. Yleisilme on kuitenkin keväinen, varsinkin jos sitä vertaa harrastukseni alkuaikojen keväisiin. Erityisesti hakien ensimuuttajia kyllä löytäisi, mutta lähialueiden peruskierroksilla uutta on harvoin tarjolla, eilen tuli vastaan lehtokurppa, tänään laulurastas, kumpikin suunnilleen niihin aikoihin kuin viime vuosina muutenkin.

Fastholmassa olen käynyt edelleen, helppo valinta kun en siellä ole juurikaan aiempina vuosina retkeillyt. Viikin pellot olen pariin kertaan kiertänyt vaikka sellaisia retkiä miulla on jo muutamalta aiemmaltakin keväältä. Träskändassa tulee silloin tällöin käytyä nakkeleiden soidinta kuuntelemassa mutta Matalajärvelle en ole mennyt kun siellä ei tunnu olevan vielä sulaa lainkaan. Helpoimmin sulaa löytäisi edelleen käymällä Vuosaaressa, mutta sellaisiakin käyntejä miulla on jo parilta edelliskeväältä eikä tämän hetken lajisto tunnu poikkeavan noista lainkaan.

(nyt se kiikkuu korkealla koivun latvassa ilman turvaköyttä)

Valkopää käy edelleen ruokinnalla, mutta hyvin harvakseen ja lyhyesti. Sen löytää yhtä usein niemen lepikosta tai koivujen latvoista, tosin se liikkuu vilkkaasti ja on yleensä aika kaukana. Siellä liikkuu kuitenkin muitakin lintuja, tikkoja näkyy edelleen. Pikkutikkakoiras on jokapäiväinen, valkoselkätikkakin tuli vastaan pari päivää sitten. Lehtopöllö torkkuu välillä piipulla, välillä rannan männyssä. Nelijalkaisiakin näkee, ruokintapaikan lähellä vilistää myyriä, kauempana metsässä lepäilee metsäkauriita. Kauriit ovat tottuneet niin hyvin ihmisiin että ne tyytyvät laiskasti kävelemään hieman sivuun kun joku kulkee heidän lepopaikkansa ohi. Metsäänsä ne eivät näy jättävän juuri koskaan.

Viikin pelloille alkaa kasaantua keväiseen tapaan hanhia, ne kun eivät säiky tällaista keliä muutolla. Lunta on vielä maassa joten sen alta pitää orasta kaivaa jos syötävää haluaa. Kanadanhanhia on pääosa, joukossa jokunen merihanhi ja ihan viime päivinä mukaan on tullut valkoposkiakin. Muuttolinnut keskittyvät kuitenkin aivan rannan tuntumaan, täällä Vantaalla ei ole oikeastaan lainkaan kevään merkkejä, jos ei lasketa sitä että talven linnut ovat alkaneet laulaa.

***

(merihanhia tippuu taivaalta)

Menneitä muistellen XVIII

(tällä kertaa kanahaukan lajimääritys ei jäänyt epävarmaksi)

20.3.1977: Helmikuun alussa muistelin Karhumäen Jussin kanssa tekemäämme hiihtoretkeä Perniön Punassuon maisemiin, ja mainitsin että palasimme sinne vielä myöhemmin samana talvena. Maaliskuun kahdentenakymmenentenä oli kevät jo alkamassa, lumitalven peruina metsässä oli kuitenkin nelisenkymmentä senttiä lunta, vaikka se oli painunut jo parikymmentä senttiä kasaan. Tuon talven retket olivat tähän asti olleet hiihtolenkkejä, nyt oli kunto koetuksella kun olimme liikkeellä jalkaisin.

Kävimme Yrjännummen lähteillä, Lohiojan ympäristössä ja paluumatkalla yritimme varmistaa korpin pesintää Hamarijärven läheltä Miiluholman metsästä. Raskas oli keli, lämpöä oli aamulla jo plus yksi, päivällä plus kolme astetta, hanki ei siis kantanut ja joka askel upotti syvälle. Jotkut askeleet olivat vielä upottavampia kuin toiset: itseltä meni yllättäen toinen jalka syvälle lähteensilmään ja heti perässä Jussi teki saman. Lohiojan ylitys onnistui miulta mutta Jussi parikymmentä kiloa painavampana putosi suoraan sen pohjalle seisomaan. Paluumatkalla putoilimme vuoron perään turpeenottajien kaivamiin ojiin.

Voisi kuvitella että kurja reissu tuo oli, mutta itse asiassa retki oli hieno, lintuja oli liikkeellä. Kanahaukka löytyi jo tienvarresta Lankkerinnummelta itään, toinen etsi saalista Yrjännummella Lohiojan lähteen lähellä. Teeriä karkasi pikkuporukka edestämme suon pohjoislaidalta, Yrjännummelta lähti edestä lentoon ukkometso ja olipa joku sen kilpakumppani vetänyt hangelle jo ensimmäiset soidinjäljetkin. Ukkojen hakomisjälkiä näkyi monen männyn alla. Kiuruja, variksia, naakkoja, vihervarpusia, urpiaisia, hemppo, pari punatulkkua ja keltasirkku muuttelivat suon yli pohjoisiin, mustarastaita näkyi jo metsässä lepäilemässä. Isokäpylinnut olivat jo aloittaneet pesinnän, useimmat linnut olivat pareittain, laulua kuului ja reviireistä kahinoitiin. Ainakin kolmen männyn alla oli runsaasti käppärien käsittelemiä käpyjä, kaksi näistä ruokailupuista oli latvastaan kuolleita, olikohan sillä jotakin erityistä merkitystä. Töyhtö- ja hömötiaiset, puukiipijät ja hippiäiset olivat laulutuulella ja osa varmaan jo pesintää alkamassa.

Matkallakin näkyi muuttolintuja: töyhtöhyyppiä, kottaraisia ja mustavariksia oli jo kohtalaisin parvin liikkeellä, uuttukyyhkyjäkin kuuden porukka tievarressa ruokailemassa. Sitä tienvartta jouduttiinkin seuraamaan odotettua pidempään kun paluumatkalla Perniöntielle käännyttäessä Jussin kuplavolkkarista puhkesi rengas ja vaihdettavahan se oli. Taitaa muuten Jussi asua tänään melko lähellä tuota renkaan puhkeamispaikkaa...

***

(puukiipijöiden kirkas säe kaikuu näinä päivinä vanhoissa metsissä)

Menneitä muistellen XVII

(suunnilleen tältä näytti eka varpuspöllöni itsenäisyyspäivänä 1974)

Kevät varsinkin näin maaliskuussa on perinteistä pöllöretkien aikaa. Nämä pöllöretket ovat kyllä pahamaineisia, hyvin harvoin olen mie ainakaan onnistunut hyvää kuunteluretkeä tekemään, sellaista jonka aikana olisin kuullut edes viittä pöllöä. Hyvin usein on ollut haastetta kuulla se ensimmäinenkään.

Ihan harrastukseni alkuaikoina pöllöretkeksi riitti käynti kotipihan ulkohuusissa iltapimeällä. Vastapäisellä mäellä asusti huuhkaja, ja kirkkaina iltaöinä se usein huhuili siellä. Kun muutimme maalta kaupunkiin, piti pöllön kuullakseen lähteä kotoa kauemmas niitä etsimään. Lukioaikaan tätä tapahtui harvoin koska joka yö tein retken kaupungissa, lehtiä jakaen. Toisinaan noilla jakokierroksillakin tuli havaittua pöllö. Joskus se oli saalisteleva sarvipöllö, pari kertaa huhuileva huuhkaja. Muita lajeja ei minun eteeni tuolla Salon keskustassa ilmaantunut noin 1100 lehdenjakokierroksellani 1960-luvun lopulla. Kuten huuhkaja, myös sarvipöllö oli tullut elislistaani jo Sirkkulan vuosinani, yksi pesäkin oli löytynyt vanhasta variksenpesästä kuusen kätköistä.

Ensimmäisiä varsinaisia pöllönetsintäkierroksia tein sitten noiden vanhojen kotikulmien suuntaan, kävellen tai polkupyörällä. Huuhkajan sieltä usein onnistui kuulemaan. Kotipaikan reviiri Ilmusmäellä taisi rauhattomana autioitua aika pian, ja uusi huutopaikka löytyi Kiskontien varresta. Yksi huuteli säännöllisesti jossakin Muurlan Pitkäsuon tietämillä, toinen epäsäännöllisemmin Rauramäen suunnalla. Länteen päin mennen huuhkajan kuuli säännöllisesti myös Fulkilan kartanon lähistöltä Merikulmalta.


Muita pöllöjä ei tahtonut kuulua Salon laitamilta lainkaan. Eliksen olin saanut helmipöllöstä jo vuonna 1961 kun löysin syyskuussa varmaan vaelluksella lepäilevän linnun Sirkkulan silloisen kansakoulun pihan tuntumasta. Lehtopöllöstä ensimerkintää etsin vanhoista irtopapereistani ja löysin maininnan että kotimäellä Toravuorella oli yksi yksilö ainakin jo vuonna 1965 ja vielä seuraavanakin syksynä. Tuon lajin muistan jo lapsuudestani pölkyllä pönöttämässä kun mummolassa oli sellainen täytettynä, muuten nuori kanahaukka sen vieressä. Kun suopöllön onnistui toisinaan muuttoaikaan löytämään, ensimmäisen syksyllä 1967, olivatkin siinä kaikki pöllölajit jotka elislistassani olivat 1970-luvun alussa. Seuraavatkaan täydennykset eivät tulleet pöllökuuntelukierroksilla vaan tunturipöllö löytyi Jurmon joulukäynnillä 1971, hiiripöllö ainoalta Lapin reissulta elokuussa 1973 ja varpuspöllö vasta joulukuussa 1974 lintulautaa kyttäämästä Salon Vuohensaaresta. Viirupöllöä sain odottaa vuoteen 1978 ja lapinpöllöä vuoteen 1984. Sen jälkeen pöllöelikseksi on tainnut tulla vain Tuuloksesta bongattu kääpiösarvipöllö.

Vanhimmista kuunteluretkistä muistan ainakin 1969 maaliskuusta kaksi yötä, joilla kuulin kolmen lähireviirin huuhkajat ja Joensuun kartanopuiston lehtopöllön. Keväällä 1970 kiersin nuo lähipaikat kerran enkä kuullut kuin yhden lehtopöllön, sen lähellä vanhoja kotikulmia Pettilän kartanon lähellä. Maaliskuun lopulla tein sitten Karhumäen veljesten mukana ensikierrokseni autolla, se lenkki suuntautui Kemiönsaareen. Sieltä kuului helmipöllön puputusta Kemiön Björnbergetiltä ja kai naaraslehtarin naukumista Kemiön Suomenkulmalta. Maaliskuussa 1971 tein kolme pöllöretkeä, pyöräillen nuo lähipaikat ja yksi retki Karhumäen Jussin kanssa autolla kauemmas, mutta yhdelläkään ei kuulunut kerrassaan mitään. Samanlaisia taisivat olla muidenkin tuona keväänä tekemät retket. Seuraava kevät ei ollut juuri sen parempi. Halikonlahden tuntumassa talvehti ainakin kaksi sarvipöllöä, yksi löytyi kuolleena ja nälkä oli sen tappanut. Silti vielä maaliskuun viimeisenä päivänä paikalla oli kaksi sarvipöllöä ja heti huhtikuun alussa vielä suopöllökin eli muutto oli jo alkanut. Kuunteluretkiä tein maaliskuussa yhden Lehtolan Tapanin kanssa, linnuton se oli. Seuraavana yönä olin Karhumäen Jussin ja Lintuvuoren Jarin mukana salon eteläpuolella Perniön maisemissa, silloin kuulimme kaksi helmaria ja yhden lehtopöllön. Huhtikuun alussa 7.4.1972 teimme pitkän kierroksen Lehtolan Tapsan kanssa Halikossa ja Kemiönsaarella, sillä sitten kuuluikin kaksi huuhkajaa ja kaksi lehtopöllöä. Viikkoa myöhemmin kiersimme Karhumäen Jussin kanssa maakunnan itäosissa, sieltäkin kuului kaksi huuhkajaa ja yksi helmipöllö. Huonoina keväinä pöllöt tuntuvat olevan äänessä vasta myöhemmin.

Myöhemmin omilla autoretkillä en ole noista pöllöttömistä pöllöretkistä suuremmin turhautunut. Kiinnostuin katselemaan tähtiä ja valitsin retkiöiksi kirkkaita, kuuttomia ja pilvettömiä joilla voi hiljaisuuden vallitessa ihailla tähtitaivasta pimeällä maaseudulla, tyypillisesti kiikarilla tai joskus jopa kaukoputkella - miullahan oli pitkään ihan tähtiä varten Celestronin katadioptrinen peilikaukoputki - jotakin erityistä syvän taivaan kohdetta bongaten. Bongaustahan se on, taivaan kohteet löytää kun osaa lukea tähtikarttaa ja revontuliin, meteoripilviin, komeettoihin sekä jopa satelliitteihin saa ennusteet halutessaan netistä, osaan perinteisistä taivaan kohteista almanakasta tai Ursan Tähdet-vuosikirjasta. Spontaaneihin havaintoihin tarvitsisin isohkon tähtitornin, vain komeimmat tähdenlennot tapahtuvat ennustamatta ja pari sellaistakin on ehtinyt kohdalle sattua, niiden bongaaminen on mahdotonta, ne ovat ohi sekunneissa.

***

(pikkupöllön pikaruokapaketti)

Menneitä muistellen XVI

(joku takavuosien kevään eka hyyppä siinä)

15.3.1969: Maaliskuun puoliväli on ollut ennen sitä aikaa kun on odotettu jo tosissaan kevättä alkavaksi. Tuona päivänä aamulla oli vielä 15 astetta pakkasta, aurinko paistaessaan kuitenkin nosti lämmöt lähelle kymmentä astetta iltapäivällä. Korkeapainetta oli siis eikä mitään muuttolintuja tuovia virtauksia. Salossa olin retkellä, Vuohensaaren tietä Halikonlahdelle ja sen jälkeen vielä kierros Anjalantiellä ja kaupungin puutarhalla, lopuksi palailin vielä takaisin lahdelle. Siellä oli retkiseurana Lintuvuoren Jari ja Lehtolan Tapsa, senaikaisesta retkiseurastani sitä aktiivisempaa päätä.

Muuttolintuja ei siis ollut, jollei sellaisiksi lasketa seitsemää kottaraista silloisen kaatopaikan kulmilla. Oli siellä ainakin tammikuussa yrittänyt vielä joku kottarainen talvehtia, mutta näin suuri parvi taisi olla jo kevääntuojia. Talvilintujen parhaat olivat kuitenkin yhä paikalla, kolme tunturikiurua ja pieni parvi vuorihemppoja. Peippojakin oli ollut Vuohensaarentien ruokintapaikalla läpi talven, niin tänäänkin. Samoin paikallinen peltopyyparvi oli talven lopulla siirtynyt sen tuntumaan varman ravinnon ääreen. Peltopyitä ruoakseen etsi kanahaukka, lähempänä lahtea, ja kaatopaikalla taas kottaraisia kaihoisasti tarkkaili varpushaukka. Lajimäärä jäi tuon ajankohdan tavallisiin talviretkilukemiin eli yhdeksääntoista.

15.3.1975 oli takana huomattavasti leudompi talvi. Silloinkin tein suunnilleen samanlaisen retken Vuohensaarentietä ihan saareen asti, keskustassa kiersin myös vähän mutta Anjalantien suuntaan en enää mennyt. Aamulla oli tuolloin jo yksi lämpöaste, taivas ohuessa yläpilvessä, iltapäivällä se oli tiivistynyt ja lämpö noussut vain asteen tai pari. Vanhalle – tuolloin jo lopetetulle – kaatopaikalle tullessa löytyivät ensi muuttolinnut, kiuruja sekä maassa että muuttamassa. Hemppojakin oli tullut ruderaatille ruokailemaan. Kevään avasivat varsinaisesti neljä töyhtöhyyppää jotka muuttivat kaatiksen yli koilliseen 9:46.

Katkiluodon tietä kuljin altaille ja siellä oli yksi hyyppä lisää ja kiuruja samoin. Puhdistamon lietealtaille oli kerääntynyt jo viisikymmentä kottaraista, altaiden yllä lenteli harmaalokkeja ja yksi mustapäinen naurulokkikin. Vuorihemppoja oli tänäkin talvena, nyt kahdeksantoista yksilön porukka. Niitä kyttäili kauempaa lapinharakka.

(kelpaisi muuttajaksi)

Vuohensaaressa lauloivat tiaiset, Vaisakon puolelta kuului jo uuttukyyhkyn huhuilu ja yli muutti yksi sepelkyyhkykin. Talvilinnuista soidinhuutoaan kuulutti harmaapäätikka. Palaillessani kiersin taas samoja tienoita ja koko ajan tuli lisää uusia muuttolintuyksilöitä. Kun sitten summasin näkemäni lajit ja linnut, sain 28 lajia, muutto oli siis toden teolla jo alkanut.

Yöllä satoi räntää ja seuraavana aamuna varhaismuuttajat joutuivat paniikkiin, paluumuuttajista näkyi eniten kiuruja, 620 lintua muutti aamulla lounaaseen, kottaraisten määrä nousi sataan, uusiakin lajeja löytyi. Kiuruparvessa lensi mukana kolme pulmusta ja jätelietealtaiden kulmilta löysin kolme pajusirkkua. Lämmin sää sulatti kuitenkin sataneen rännän ja muutto palasi iltapuolella taas normaaliksi. Sitä oli kevään keikkuminen siihen aikaan.

Muuten tasan vuotta myöhemmin, 16.3.1976 olinkin sitten Helsingissä ja aloitin tämän viimeiseksi jääneen työnantajani kanssa hommat. Siitä on siis neljä vuosikymmentä.

***

(kottarainen, takavuosien kevääntuoja)

Rumpusolistien aikaa

***

Kulunut vapaan viikon loppupuoli on ollut sään suhteen aika keväistä. Aikaisimpia keväitä jäljessä ollaan mutta kovasti kiertämällä uusia muuttolintulajeja kyllä löytäisi. Olen kuitenkin jatkanut samaa tapaa joka miulla on ollut jo jonkin aikaa, katson missä olen retkeillyt samana päivänä muutamana viime vuotena ja valinnut sitten kohteekseni jotakin muuta. Aika usein se on sitten johdattanut miut Fastholmaan Vanhankaupunginlahden itälaidalla tai Träskändaan Espoon itärajalla. Toisessa on kiintopisteenä ollut valkopäätintti ja toisessa nakkelipari.

Kevät alkaa jyllätä noiden kohdelajienkin sisuksissa. Tintti kiertelee nykyisin pääasiassa niemen metsissä, vähemmän reunaruoikossa tai ruokintapaikalla missä sitä bongarit ja kuvaajat edelleen kovasti odottavat. Nakkelipari on myös jättänyt ruokintapisteen rauhaan ja viettää enimmän osan aikaa kierrellen puiston tammien latvuksissa innokkaasti ja kovaäänisesti soidinnellen. Toinen on siis muuttunut hyvin hankalaksi, toinen hyvin helpoksi. Siinä jää sitten aikaa katsella paljon muutakin.

Fastholmassa helppoihin bongattaviin kuuluu usein myös tuo lehtopöllö joka istuu jossakin kuvassanikin talon savupiipulla sen suojapellin alla. Kun se joskus vaihteeksi – ehkä silloin kun savua piipusta tulee – siirtyy metsään torkkumaan, se onkin paljon hankalampi löytää ellei nyt sitten satu suosimaan sydäntalvista vakiomäntyään, mistä sen kyllä löytää jos osaa oikein tarkkaan kohdalle katsoa. Varpuspöllökin on nykyisin usein kylläinen ja viettää siestaa jossakin ruokintapaikan lähellä olevassa pöntössä tai kolossa.

Tikkoja sen sijaan näkee ja kuulee tällä hetkellä hyvin. Tänäiselläkin retkelläni vastaan tuli lukuisten käpytikkojen lisänä pikutikka, harmaapäätikka ja valkoselkäkin. Eilen lisänä kierteli vielä palokärkikin, ja jos oikein härski olisin, olisin voinut kuitata sen listalle tänäänkin. Sattui nimittäin niin että Fastholmassa oli lähelläni sunnuntain vietossa pari todellista – omasta mielestään – asiantuntijaa, jotka arvostelivat kovin muita paikalla olijoita sunnuntairetkeilijöiksi, mutta kun kuulivat käpytikan reviirirummutuksen, väänsivät siitä hetikohta palokärjen! On tuolla Träskändassa ollut vielä pohjantikkakin, mutta sen olen onnistunut toistaiseksi ohittamaan huomaamatta.

Valkoselkätikkoja on ollut Vanhankaupunginlahden maastossa pitkin talvea. Vakituiset ovat saaneet renkaan kuten vaikkapa pikkutikkakin. Tässä viikolla tuli vastaan kyllä pari ihan renkaatontakin, ja poikkeuksellisen hyvätapaisia eli kuvausmyönteisiä olivat myös. Mahtaako olla niin että kun syksyllä oli kaikkien aikojen vaellus tänne idästä, nyt osa olisi palaamassa takaisin. Ei tuolla maastossa kuitenkaan rauhallista ole, käpytikat ovat häijyjä ja hätistelevät valkoselätkin tiehensä siinä kuin omat lajitoverinsa. Eikä ole kauaa siitä kun paikallinen kanahaukka nappasi saaliikseen palokärjen tuosta samoilta nurkilta. Haukka näkyy aina silloin tällöin käyvän tarkastamassa olisiko paikalla helppoja lounaita.

***

(kuvat tässä lähipäivinä ottamistani sadoista tikkaruuduista sattumanvaraisesti valittuja)

Menneitä muistellen XV

12.3.1989: Viikonloppuretkemme viimeinen päivä, Kim jäi yksikseen saareen vielä retkeä jatkamaan, me muut lähdimme iltapäivän laivalla takaisin mantereelle tai ainakin Paraisille (Aarni). Eilinen tuuli oli heikentynyt, mutta tilalle oli tullut sankanpuoleinen sumu, näkyvyys oli koko päivän ja vielä kotimatkankin Paraisten lautalle asti noin sata metriä.


Kun yhteysalus tulisi jo iltayhden aikaan, oli viisasta nauttia aamulla kunnon aamupala, kantaa vähät tavarat satamaan lähtöä odottamaan ja tehdä kierros lännessä. Saisihan päivällä syötävää laivaltakin ja tekemämme havikset kävi Kim satamasta keräämässä. Aamukierroksella saaressa lintuja löytyi enemmän korvilla kuin silmillä havaiten. Jotakin sentään huomattiin, kuten kevään ensimmäinen kanadanhanhi länsipäässä. Kovaa honkotustaan sekin tietysti piti joten odottaa osattiin koska se sumusta näkyviin putkahtaa. Männikön laitaan oli yöllä ilmestynyt lehtokurppa. Töyhtöhyyppiä naukui saaressa jo kymmenkunta ja koiramme innoissaan nuuski esiin lounaisriutan kärjestä 28 merisirrin parven piilosta kivien välistä. Eiliseen verrattuna uusia olivat myös uuttukyyhkyt ja räkättirastaat. Kottaraiset laulelivat jo innokkaasti kylällä. Pajusirkku oli pudottautunut muutolta kylälle ja kaksi yksilöä myös sataman luo. Eilinen harakkakin löytyi vielä Männikön laidalta mutta närhi oli jatkanut matkaansa, toivottavasti mantereelle. Muuttavien joutsenten äänet kaikuivat sumusta ja varttia ennen yhteysaluksen tuloa sataman ohi lensi pilkkasiipikoiras, kai sekin muuttaja jo.

Paluumatka laivalla sujui siis sumussa, juur mittä ei ikkunasta näkynyt, oli siis hyvää aikaa käydä syömässä. Näkyvyys parani vasta mantereella. Halikonlahdella pistäytyminen – Miskalle pieni jaloittelutauko pitkän ajon välissä - osoitti että kevät oli sielläkin alussa, paikalla olevaan havaintovihkoon oli kirjattu noin viisikymmentä töyhtöhyyppää muuttaneiksi päivän mittaan, läheisessä sulassa ui telkkiä, koskeloita ja heinäsorsia. Vantaalle tullessa huomasimme räntää sataneen poissaolomme aikana vajaat kymmenen senttiä, kovin leppoisaa ei siis olisi koiran ulkoilutus kotonakaan ollut.

Niin, tuosta retkikumppanistamme, valokuvaavasta pankkiiri Nummilasta tuli taas mieleen että juuri pari päivää sitten maksoin taas vihoviimeisen erän tämän nykyisen kämpän viimeisimmästä remppalainasta joten naputtelen tätä päivitystä jälleen kerran täysin omassa asunnossa. Aika näyttää, jäikö se viimeiseksi pankkilainakseni. Ehkä, ehkä ei. Ikää vain alkaa olla sen verran että seuraava voikin jäädä joltakin osin jo perikunnan taakaksi. Tosin veljen lähettämässä sukuselvityksessä on ainakin yksi 107-vuotias isotäti, syntyi 1800-luvulla ja kuoli 2000-luvulla vietettyään viimeiset 90 vuottaan Amerikassa. Jos hän eli noin pitkään niin miksen minäkin, elintapani ovat varmasti yhtä terveelliset kuin hänelläkin. Työhullu oli kuten koko sukumme, touhusi yrityksessään ainakin yhdeksänkymppiseksi...

***

Menneitä muistellen XIV

11.3.1989: Vuosi sitten kertoilin täällä miten vietin talvilomaa Jurmossa. Olen ollut siellä aiemminkin samaan aikaan maaliskuun puolivälin tietämillä. Vuoden 1989 retkellä mukana oli silloinen perhe eli exä Anne ja koira Miska. Lisäksemme saareen tuli taas Nummilan Aarni ja Roeringin Kim. Tulopäivämme oli ollut eilinen, siis 10.3. ja perillä olimme vasta iltamyöhällä. Aarni oli tapansa mukaan kuvausreissulla, me perheretkellä koiraa ulkoiluttamassa ja oikeastaan ainut tiukasti lintuja tarkkaileva olikin sitten Kim. Ihan leppoisa sää ei kyllä ollut, pilvistä, hieman sateistakin, pari lämpöastetta ja kovaa tuulta lounaasta. Koiraa tuo ei haitannut paitsi illalla saareen tullessa, se kun piti kantaa ulos laivasta kun laiva ei päässyt ihan kiinni laituriin ja matka hypätä oli liian pitkä mäyräkoiralle. Saareen tultuaan se innostui kyllä ihan valtavasti, eihän tämä nyt suinkaan sen ensimmäinen lintuasemaretki ollut. Konkari oli jo pentuvuotenaan käynyt ainakin Haliaksella ja Tauvossa...

Kyllähän tuollakin vahvuudella lintuja vastaan tuli. Kiuruja oli jo tullut länteen, samoin pulmusia oli monta pikkuryhmää. Noista on kyllä Jurmon oloissa vähän vaikea tietää ovatko ne varsinaisia muuttolintuja, mutta osa nyt varmaan kuitenkin sellaisia oli. Heinäsorsien joukossa oli yksi täysalbiinokin, sellainen ankan värinen mutta sorsan näköinen. Naurulokkikin oli vielä talvipuvussa joten ei sekään ehkä muuttaja ollut.

Töyhtöhyypät olivat ihan varmasti etelästä tulleet, pari lintua lepäili järvellä. Kylällä oli lisää oikeita muuttolintuja, parvi mustavariksia ja sepelkyyhky. Kiuruja oli kyläpellolla jo iso parvi joten etelästä nekin olivat tulleet, ei Jurmossa niitä parvissa talvehdi. Pari erikoisempaakin kevätharhailijaa Jurmon kylällä näkyi, nimittäin harakka ja närhi. Nuo eivät helposti noin kauas ulos harhaudu eivätkä varsinkaan keväällä.

Itäriutalla oli varmasti etelästä tullut vesilintu, valkoposkihanhi. Muuttaneita oli varmaan mukana myös koskeloissa ja haahkoissa samoin kuin merimetsoissa ja kyhmyjoutsenissa, näitä kaikkia näki tuohon aikaan myös talvisin.

***

(tämä albiinoheinäsorsa asui Töölönlahdella kuluneen talven, samanlainen oli siis Jurmossa 1989 keväällä)

Sumuisia retkiä

Vihkojani selailemalla huomasin että tässä on parikin päivää jolloin en ole käynyt ollenkaan ulkosaaristossa. Nytkään en ollut minnekään saariretkelle hankkiutunut, mutta ajattelin että merelle voisi katsoa vaikkapa Hangossa käydessä. Valitettavasti vain en huomannut miten huonoa säätä näiksi päiviksi ennustettiin.

Lähdin siis eilen aamupäivällä kohti Hankoa, siitäkin huolimatta että täällä kotipuolessa lykkäsi taivaalta reippaasti räntää, sade kun näytti ennusteen mukaan loppuvan lounaassa puolilta päivin. Ajomatka oli pitkään sateinen ja tie rapainen, ja perille tullessa huomasin ettei keli ole suinkaan kirkastumassa. Kyllähän taivaalla erottui välillä sinistäkin, mutta maan ja meren yllä leijui sumupilveä.

No, päätin kuitenkin kävellä pohjoisrannan luontopolkua Gåsörsvikeniltä Uddskatan kärjen suuntaan. Mereltä erottui vain lähitienoon lintuja, kyhmäreitä, telkkiä, koskeloita ja kauempaa kuului lokkien ääntä. Polunvarsikin oli kovin tyhjä, vähän tali- ja sinitiaisia siellä täällä, mustarastaita muutama. En nyt ihan Haliakselle asti mennä viitsinyt, vähän sitä ennen sain listalleni vielä pari laulujoutsenporukkaa ja kai retken parhaana tavin heinäsorsien joukossa. Ylikin muutti yksi laulu- ja toinen kyhmyjoutsenparvi sekä sattumakiuru.

Sumussa oli turha etsiä muitakaan meritähystyspisteitä, muuttohaukan lepopaikkoinaan suosimia linjatauluja ei kunnolla erottanut. Neljän tuulen tuvalla kävin kuitenkin, samaa lajistoa oli tarjolla sielläkin. Högholmenille tullessa taivas pimeni taas ja sumu sen kuin tihentyi. Lähivesillä lepäili edelleen kahta lajia joutsenia, runsaasti telkkiä ja heinäsorsia, mutta mitään kiinnostavaa uutta ei enää vastaan tullut. Viimeksi yritin jotakin vielä Tvärminnen tiilitehtaan laiturilta, mutta sumu peitti kaiken kiinnostavan sielläkin. Kaikkiaan tuosta tuli seitsemän tunnin ja kolmensadan kilometrin hukkakierros kuten monesti aiemminkin.

Tänään sitten halusin näyttää itselleni että samat linnut olisin löytänyt paljon helpomminkin, käymällä vaikka Vuosaaressa Kallvikinniemen kärjessä. Sinnehän lähdin, käytyäni ensin Fastholmassa katsomassa valkopään pikakäynnin ja etsittyäni metsässä kähmineen varpuspöllön.

Näkyvyys oli tänäänkin huononpuoleinen, edes kaukoputkea en viitsinyt taakakseni rantaan ottaa. Kiikarillakin löysi helposti isokoskelot, telkät ja kyhmärit joita oli runsaasti länsipuolen lahdella. Kärjen suuntaan mennessä löytyi vielä laulujoutsenporukka, kärjestä lokkeja sekä kauempana alliparvi. Mereltä tuntui muuttavan maihin variksia, pari parvea tuli lyhyen käyntini aikaa. Korppi huuteli kauempana, varpushaukkakin tuli mereltä kärkeen säikytellen eteensä sattuneita heinäsorsia. Ehkä kaukoputkella olisi joku määritys vielä onnistunut, mutta jo näillä eväin tämä kahden ja puolen tunnin lähiretki oli tuottoisampi kuin eilinen pitkä ajo länteen. Eilen näin 23 lajia, tänään 25, sen suuremmin hakematta, edes tätä kotikulmien lähiruokintojen lajilisää en siihen tarvinnut. Se oppi tästä kyllä oli, että jos haluaa löytää kunnolla merilintuja, on parasta hankkiutua hyvissä ajoin saareen.

***

Menneitä muistellen XIII

(pesintä vauhdissa jo tähän aikaan)

Tämä maaliskuun alku on aiemmin ollut perinteistä talvilintureittien uusintalaskennan aikaa. Vuonna 1977 olin neljäs kolmatta vielä Helsingissä, työvuoron jälkeen päivällä näin silloisen kämppäni tuntumassa Roihuvuoressa ampuhaukan saalistusssyöksyssään. Se säikäytti esiin kaksi vihreää käpylintua, jotka jäivät toviksi siihen seurattavikseni. Kirjosiipikäpylintujahan ne olivat, kuten siipijuovitus ja äänet kertoivat. Varsinaista retkeä en kuitenkaan siellä tehnyt vaan lähdin keskustaan ja sieltä Saloon, koska kaverien kanssa olimme sopineet viikonlopuksi parin metsäreitin uusintalaskennoista.

Viidentenä päivänä lähdimme Lähteenojan Jarin ja Sepen kanssa Perniön Teijolle. Kuten jo aiemmin olen sanonut, talven 1977 teema oli hiihtäminen, Jarin autossa kulki mukana kasa suksia ja Hamarijärven kierros sujuikin sitten umpihangessa suksilla kahlaten. Hankea oli vielä paljon kovan talven jäljiltä, ja sen alle olikin kätkeytynyt sitten melkoisia yllätyksiä kun lumen alla oli selvästi lämpimämpää kuin yläpuolisessa ilmassa. Miltei retken alkajaisiksi suksimme suoraan jäänpäälliseen ja lumenalaiseen sulavesilätäkköön, ehdimme pois ennen kuin monot kastuivat, mutta tovin päästä oli pysähdyttävä raapimaan puukoilla jäät pois suksien pohjista pariinkin kertaan ennen kuin alkoi homma taas luistaa. Retken lopulla oli vielä toinen vesihauta, Honissuolta tulevan puron ajattelimme olevan hyvin jäässä, mie ensimmäisenä luistinkin sen yli, jää petti perässäni ja vesi ehti kastella kymmenen senttiä suksieni periä. Toiset nauroivat isoon ääneen suoritukselleni ja lähtivät etsimään parempaa ylityskohtaa. Se olikin niin mainio kohta että molemmat putosivat suksineen suoraan sinne puroon polviaan myöten, rämpiminen kuiville kesti kauan, niin kauan että ehdin ottaa siitä reippaasti kuviakin. Kuka viimeksi nauraa jne...

Sää ei suosinut, mutta kun vapaata oli rajoitetusti, nämä päivät oli käytettävä. Pakkasta oli yhdeksisen astetta, tuuli luoteesta kohtalaista, tuiskutti avomaiden ja järvenselän lumia, metsässä oli sitten rauhallisempaa.

Lintuja oli kohdannut melkoinen tuho talven mittaan. Vain teeret olivat kestäneet mainiosti kartanon riistanhoitajan ruokintapaikan turvin, näimme sen lähellä 17 linnun parven. Myös vihervarpusia oli, mutta ne kai olivat jo aloittaneet kevätliikkeensä, näimme ison 140 linnun parven ja jonkin verran yksittäisiä sen lisänä. Sen sijaan metsän tiaiset ja muut pikkulinnut olivat lähes kokonaan kadonneet, tiaisparvien lintuja näimme vaivaiset seitsemän yksilöä, kolme töyhtötinttiä, kaksi hömppäriä, puukiipijän ja yhden hippiäisen. Hippiäispudotus oli raju, vuodenvaihteen laskennassa niitä oli sentään ollut peräti 44. Korppiparia ei talvi haitannut vaan se jo soidinteli pesintää aloitellen. Yhden ukkometsonkin onnistuimme löytämään, sitäkään ei talvi vaivannut, neulasia riitti. Lajimäärä jäi kymmeneen.

Emme ole kuitenkaan lannistuvaa sorttia, joten seuraavanakin päivänä lähdimme vakaasti sukset mukana tällä kertaa Kiikalan Varesjoen uusintalaskentaa tekemään. Eivät olleet pojat saaneet vielä keuhkokuumetta eilisestä uintireissustaan. Pakkasta oli kolmetoista astetta mutta tuuli oli hieman eilistä heikompaa. Lunta riitti täälläkin, jopa niin että tuo Varesjoen notkon hiihto-osuus vaati peräti puolitoista tuntia enemmän kuin olimme arvioineet. Sen tähden loppua oli vähän oikaistava, käynnit Kultalähteellä ja Lammenjärven-Lammensuon maisemissa jätettävä pois jotta ehtisimme julkisiimme, Sepe Turkuun, mie Helsinkiin.

Varesjoessa oli kaksi koskikaraa, Hyyppärän tienoilla näimme ensin yhden ja sitten kaksi korppia, ne viihtyivät tarkalleen viimekesäisellä pesäpaikallaan joten ne puuhat olivat täälläkin jo alkaneet. Tiaiset innostuivat laulamaan, talitiaisia oli sahan tietämissä kymmenen, töyhtötiaisia metsissä viisi, hömppäreitä kymmenen. Kaksi puukiipijää oli tiaisten mukana, hippiäisiä jokinotkossa ja muissa metsissä kolmetoista, eiliseen verraten olivat täällä pärjänneet hyvin.

Vihervarpunen oli runsain täälläkin, saimme laskentaan 137 lintua noin viidestä parvesta. Urpiaisiakin oli kaksi ryhmää, yhteensä 24 yksilöä. Metsot ja teeret jäivät näkemättä, ilmeisesti koska jouduimme lyhentämään reittiä. Kymmeneen lajiin jäimme tälläkin kertaa. Muuten hiihtokierros sujui suuremmitta kohelluksitta, ainakin eiliseen verrattuna, mitä nyt tykkylumia putoili yhtenään niskaan Varesjokinotkon tiheiköissä rämpiessä.

***

(yllättävän sitkeä ollakseen noin hento)

Menneitä muistellen XII

4.3.1967: Tuo neljäs kolmatta on ollut tavallaan harrastukseni vuosipäivä, aiemminkin olen tainnut ainakin päivälleen kolme vuotta sitten mainita että vuonna 1963 tuosta päivästä aloitin säännöllisten retkimuistiinpanojen tekemisen ja että silloin tekemälläni retkellä havaitsin muun muassa pyyn. Vanhempiakin lintuhavaintoja on toki muistissani, ensimmäiset vuodelta 1961 mutta lajinmääritysten kanssa oli siihen aikaan vähän niin ja näin, vain helpoimpia voi pitää varmoina.

Neljä vuotta myöhemmin olin muuttanut Sirkkulasta Salon keskustan tuntumaan, mutta retket suuntautuivat vielä vanhoille paikoille, kuten tämäkin kierros. Koko päivän kestäneen kävelykierroksen tein silloin keskustasta Hämmäisten ja Karjaskylän kautta Pettilän kartanon tietä Sirkkulaan ja sieltä vanhaa ratavallia pitkin Ylhäisiin ja edelleen omakotialueen kautta takaisin keskustaan.

Tuona vuonna kevään ensimuuttajat olivat varhaisia. Jo pari päivää aiemmin olin nähnyt parven mustavariksia. Nyt retkellä tuli vastaan mustarastas, jonka tulkitsin muuttaneeksi, siihen aikaan tuolla maaseudulla talvehtivia mustarastaita ei näkynyt. Aivan vanhan kotipaikan tuntumassa huomasin etelästä tulevan kolmen kottaraisen parven joka istahti vanhan naapuritalon katolle antennin päälle. Hetken siinä rauhoituttuaan yksi parven linnuista teki kierroksen lähipuun pöntön tuntumassa, palasi antennille muiden joukkoon ja alkoi laulamaankin.Vaikutti kuin olisivat palanneet lomilta kotiin. Herkistyin piirtämään tapauksesta havaintokirjaani pari kuvaakin, kameraa kun ei noihin aikoihin vielä matkassa ollut.

Pettilän kartanon vaiheilla selvittelin mitä vuodenvaihteessa seuraamilleni käpytikoille mahtoi kuulua. Löysinkin pari lintua vähän kauempana tiestä, jo metsään siirtyneinä ja päättelin että ovat perustamassa sinne jo kesäreviiriä pesintää varten.

Vähän tikkametsästä edempänä peltoaukean puolella huomasin kahdeksan peltopyyn parven. Sellaista en ollut tuolla Pettilän pelloilla koko talvena vielä havainnutkaan, lähimmät peltopyyt olivat olleet Katinkallion pohjoispuolella Vähäjoen ja Hämmäisten väliin jäävillä pelloilla. Kun sitten pari päivää myöhemmin löysin taas kahdeksan yksilön peltopyyparven läheltä Hämmäisten kartanoa, spekuloin innokkaasti havaintokirjassani siitä olivatko nuo talven havainnot kummallakin paikalla samasta parvesta joka olisi siis myös liikkunut ainakin muutaman kilometrin verran etelään ja taas pohjoiseen talven mittaan. Piirtelin karttapohjaan havaintopaikkoja, päiväyksiä ja mahdollisia liikkumisreittejä. Sellaista se oli siihen aikaan, nyt peltopyyparven näkyminen toisi paikalle bongareita kauempaakin.

***

(taitaa olla Tittosen Jonen laittama tuo rengas jalassa)