Rumpusolistien aikaa

***

Kulunut vapaan viikon loppupuoli on ollut sään suhteen aika keväistä. Aikaisimpia keväitä jäljessä ollaan mutta kovasti kiertämällä uusia muuttolintulajeja kyllä löytäisi. Olen kuitenkin jatkanut samaa tapaa joka miulla on ollut jo jonkin aikaa, katson missä olen retkeillyt samana päivänä muutamana viime vuotena ja valinnut sitten kohteekseni jotakin muuta. Aika usein se on sitten johdattanut miut Fastholmaan Vanhankaupunginlahden itälaidalla tai Träskändaan Espoon itärajalla. Toisessa on kiintopisteenä ollut valkopäätintti ja toisessa nakkelipari.

Kevät alkaa jyllätä noiden kohdelajienkin sisuksissa. Tintti kiertelee nykyisin pääasiassa niemen metsissä, vähemmän reunaruoikossa tai ruokintapaikalla missä sitä bongarit ja kuvaajat edelleen kovasti odottavat. Nakkelipari on myös jättänyt ruokintapisteen rauhaan ja viettää enimmän osan aikaa kierrellen puiston tammien latvuksissa innokkaasti ja kovaäänisesti soidinnellen. Toinen on siis muuttunut hyvin hankalaksi, toinen hyvin helpoksi. Siinä jää sitten aikaa katsella paljon muutakin.

Fastholmassa helppoihin bongattaviin kuuluu usein myös tuo lehtopöllö joka istuu jossakin kuvassanikin talon savupiipulla sen suojapellin alla. Kun se joskus vaihteeksi – ehkä silloin kun savua piipusta tulee – siirtyy metsään torkkumaan, se onkin paljon hankalampi löytää ellei nyt sitten satu suosimaan sydäntalvista vakiomäntyään, mistä sen kyllä löytää jos osaa oikein tarkkaan kohdalle katsoa. Varpuspöllökin on nykyisin usein kylläinen ja viettää siestaa jossakin ruokintapaikan lähellä olevassa pöntössä tai kolossa.

Tikkoja sen sijaan näkee ja kuulee tällä hetkellä hyvin. Tänäiselläkin retkelläni vastaan tuli lukuisten käpytikkojen lisänä pikutikka, harmaapäätikka ja valkoselkäkin. Eilen lisänä kierteli vielä palokärkikin, ja jos oikein härski olisin, olisin voinut kuitata sen listalle tänäänkin. Sattui nimittäin niin että Fastholmassa oli lähelläni sunnuntain vietossa pari todellista – omasta mielestään – asiantuntijaa, jotka arvostelivat kovin muita paikalla olijoita sunnuntairetkeilijöiksi, mutta kun kuulivat käpytikan reviirirummutuksen, väänsivät siitä hetikohta palokärjen! On tuolla Träskändassa ollut vielä pohjantikkakin, mutta sen olen onnistunut toistaiseksi ohittamaan huomaamatta.

Valkoselkätikkoja on ollut Vanhankaupunginlahden maastossa pitkin talvea. Vakituiset ovat saaneet renkaan kuten vaikkapa pikkutikkakin. Tässä viikolla tuli vastaan kyllä pari ihan renkaatontakin, ja poikkeuksellisen hyvätapaisia eli kuvausmyönteisiä olivat myös. Mahtaako olla niin että kun syksyllä oli kaikkien aikojen vaellus tänne idästä, nyt osa olisi palaamassa takaisin. Ei tuolla maastossa kuitenkaan rauhallista ole, käpytikat ovat häijyjä ja hätistelevät valkoselätkin tiehensä siinä kuin omat lajitoverinsa. Eikä ole kauaa siitä kun paikallinen kanahaukka nappasi saaliikseen palokärjen tuosta samoilta nurkilta. Haukka näkyy aina silloin tällöin käyvän tarkastamassa olisiko paikalla helppoja lounaita.

***

(kuvat tässä lähipäivinä ottamistani sadoista tikkaruuduista sattumanvaraisesti valittuja)