Menneitä muistellen XIII

(pesintä vauhdissa jo tähän aikaan)

Tämä maaliskuun alku on aiemmin ollut perinteistä talvilintureittien uusintalaskennan aikaa. Vuonna 1977 olin neljäs kolmatta vielä Helsingissä, työvuoron jälkeen päivällä näin silloisen kämppäni tuntumassa Roihuvuoressa ampuhaukan saalistusssyöksyssään. Se säikäytti esiin kaksi vihreää käpylintua, jotka jäivät toviksi siihen seurattavikseni. Kirjosiipikäpylintujahan ne olivat, kuten siipijuovitus ja äänet kertoivat. Varsinaista retkeä en kuitenkaan siellä tehnyt vaan lähdin keskustaan ja sieltä Saloon, koska kaverien kanssa olimme sopineet viikonlopuksi parin metsäreitin uusintalaskennoista.

Viidentenä päivänä lähdimme Lähteenojan Jarin ja Sepen kanssa Perniön Teijolle. Kuten jo aiemmin olen sanonut, talven 1977 teema oli hiihtäminen, Jarin autossa kulki mukana kasa suksia ja Hamarijärven kierros sujuikin sitten umpihangessa suksilla kahlaten. Hankea oli vielä paljon kovan talven jäljiltä, ja sen alle olikin kätkeytynyt sitten melkoisia yllätyksiä kun lumen alla oli selvästi lämpimämpää kuin yläpuolisessa ilmassa. Miltei retken alkajaisiksi suksimme suoraan jäänpäälliseen ja lumenalaiseen sulavesilätäkköön, ehdimme pois ennen kuin monot kastuivat, mutta tovin päästä oli pysähdyttävä raapimaan puukoilla jäät pois suksien pohjista pariinkin kertaan ennen kuin alkoi homma taas luistaa. Retken lopulla oli vielä toinen vesihauta, Honissuolta tulevan puron ajattelimme olevan hyvin jäässä, mie ensimmäisenä luistinkin sen yli, jää petti perässäni ja vesi ehti kastella kymmenen senttiä suksieni periä. Toiset nauroivat isoon ääneen suoritukselleni ja lähtivät etsimään parempaa ylityskohtaa. Se olikin niin mainio kohta että molemmat putosivat suksineen suoraan sinne puroon polviaan myöten, rämpiminen kuiville kesti kauan, niin kauan että ehdin ottaa siitä reippaasti kuviakin. Kuka viimeksi nauraa jne...

Sää ei suosinut, mutta kun vapaata oli rajoitetusti, nämä päivät oli käytettävä. Pakkasta oli yhdeksisen astetta, tuuli luoteesta kohtalaista, tuiskutti avomaiden ja järvenselän lumia, metsässä oli sitten rauhallisempaa.

Lintuja oli kohdannut melkoinen tuho talven mittaan. Vain teeret olivat kestäneet mainiosti kartanon riistanhoitajan ruokintapaikan turvin, näimme sen lähellä 17 linnun parven. Myös vihervarpusia oli, mutta ne kai olivat jo aloittaneet kevätliikkeensä, näimme ison 140 linnun parven ja jonkin verran yksittäisiä sen lisänä. Sen sijaan metsän tiaiset ja muut pikkulinnut olivat lähes kokonaan kadonneet, tiaisparvien lintuja näimme vaivaiset seitsemän yksilöä, kolme töyhtötinttiä, kaksi hömppäriä, puukiipijän ja yhden hippiäisen. Hippiäispudotus oli raju, vuodenvaihteen laskennassa niitä oli sentään ollut peräti 44. Korppiparia ei talvi haitannut vaan se jo soidinteli pesintää aloitellen. Yhden ukkometsonkin onnistuimme löytämään, sitäkään ei talvi vaivannut, neulasia riitti. Lajimäärä jäi kymmeneen.

Emme ole kuitenkaan lannistuvaa sorttia, joten seuraavanakin päivänä lähdimme vakaasti sukset mukana tällä kertaa Kiikalan Varesjoen uusintalaskentaa tekemään. Eivät olleet pojat saaneet vielä keuhkokuumetta eilisestä uintireissustaan. Pakkasta oli kolmetoista astetta mutta tuuli oli hieman eilistä heikompaa. Lunta riitti täälläkin, jopa niin että tuo Varesjoen notkon hiihto-osuus vaati peräti puolitoista tuntia enemmän kuin olimme arvioineet. Sen tähden loppua oli vähän oikaistava, käynnit Kultalähteellä ja Lammenjärven-Lammensuon maisemissa jätettävä pois jotta ehtisimme julkisiimme, Sepe Turkuun, mie Helsinkiin.

Varesjoessa oli kaksi koskikaraa, Hyyppärän tienoilla näimme ensin yhden ja sitten kaksi korppia, ne viihtyivät tarkalleen viimekesäisellä pesäpaikallaan joten ne puuhat olivat täälläkin jo alkaneet. Tiaiset innostuivat laulamaan, talitiaisia oli sahan tietämissä kymmenen, töyhtötiaisia metsissä viisi, hömppäreitä kymmenen. Kaksi puukiipijää oli tiaisten mukana, hippiäisiä jokinotkossa ja muissa metsissä kolmetoista, eiliseen verraten olivat täällä pärjänneet hyvin.

Vihervarpunen oli runsain täälläkin, saimme laskentaan 137 lintua noin viidestä parvesta. Urpiaisiakin oli kaksi ryhmää, yhteensä 24 yksilöä. Metsot ja teeret jäivät näkemättä, ilmeisesti koska jouduimme lyhentämään reittiä. Kymmeneen lajiin jäimme tälläkin kertaa. Muuten hiihtokierros sujui suuremmitta kohelluksitta, ainakin eiliseen verrattuna, mitä nyt tykkylumia putoili yhtenään niskaan Varesjokinotkon tiheiköissä rämpiessä.

***

(yllättävän sitkeä ollakseen noin hento)