11.3.2016

Menneitä muistellen XIV








11.3.1989: Vuosi sitten kertoilin täällä miten vietin talvilomaa Jurmossa. Olen ollut siellä aiemminkin samaan aikaan maaliskuun puolivälin tietämillä. Vuoden 1989 retkellä mukana oli silloinen perhe eli exä Anne ja koira Miska. Lisäksemme saareen tuli taas Nummilan Aarni ja Roeringin Kim. Tulopäivämme oli ollut eilinen, siis 10.3. ja perillä olimme vasta iltamyöhällä. Aarni oli tapansa mukaan kuvausreissulla, me perheretkellä koiraa ulkoiluttamassa ja oikeastaan ainut tiukasti lintuja tarkkaileva olikin sitten Kim. Ihan leppoisa sää ei kyllä ollut, pilvistä, hieman sateistakin, pari lämpöastetta ja kovaa tuulta lounaasta. Koiraa tuo ei haitannut paitsi illalla saareen tullessa, se kun piti kantaa ulos laivasta kun laiva ei päässyt ihan kiinni laituriin ja matka hypätä oli liian pitkä mäyräkoiralle. Saareen tultuaan se innostui kyllä ihan valtavasti, eihän tämä nyt suinkaan sen ensimmäinen lintuasemaretki ollut. Konkari oli jo pentuvuotenaan käynyt ainakin Haliaksella ja Tauvossa...


Kyllähän tuollakin vahvuudella lintuja vastaan tuli. Kiuruja oli jo tullut länteen, samoin pulmusia oli monta pikkuryhmää. Noista on kyllä Jurmon oloissa vähän vaikea tietää ovatko ne varsinaisia muuttolintuja, mutta osa nyt varmaan kuitenkin sellaisia oli. Heinäsorsien joukossa oli yksi täysalbiinokin, sellainen ankan värinen mutta sorsan näköinen. Naurulokkikin oli vielä talvipuvussa joten ei sekään ehkä muuttaja ollut.


Töyhtöhyypät olivat ihan varmasti etelästä tulleet, pari lintua lepäili järvellä. Kylällä oli lisää oikeita muuttolintuja, parvi mustavariksia ja sepelkyyhky. Kiuruja oli kyläpellolla jo iso parvi joten etelästä nekin olivat tulleet, ei Jurmossa niitä parvissa talvehdi. Pari erikoisempaakin kevätharhailijaa Jurmon kylällä näkyi, nimittäin harakka ja närhi. Nuo eivät helposti noin kauas ulos harhaudu eivätkä varsinkaan keväällä.


Itäriutalla oli varmasti etelästä tullut vesilintu, valkoposkihanhi. Muuttaneita oli varmaan mukana myös koskeloissa ja haahkoissa samoin kuin merimetsoissa ja kyhmyjoutsenissa, näitä kaikkia näki tuohon aikaan myös talvisin.


***



(tämä albiinoheinäsorsa asui Töölönlahdella kuluneen talven, samanlainen oli siis Jurmossa 1989 keväällä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.