Kuolema kisaa, mie mäherrän

Taas on edessä vapaa viikko, edellinen työviikko päättyi lauantaina hautajaisiin. Kävin Halikossa, ja kun yövuoron jälkeen unet jäivät lyhyiksi, piti yksinäistä automatkaa pätkittää hieman tauoilla. Tietysti noita taukoja sitten pidin lintuja tähystellen. Kävin tulomatkalla Anerion lintutornissa. Ehkä joku vähän katseli kun sinne kiipesin puku päällä, mutta mitä väliä sillä. Joutsenia oli paikalla kuten pesimäjärvelle kuuluukin, ja lähilampien kaakkureita oli kalaa pyytämässä. Satakielet, käet ja muut kesälinnut säestivät ympärillä.

Paluumatkalla taukoilin samaan tapaan. Halikonlahdella pistäydyin heti lähdön jälkeen ja samoin puku päällä katsastin mitä vanhoille retkipaikoille kuuluu. Kyhmäri puhdisteli itseään ihan auton vieressä, nappasin siitä kännykällä pari lähikuvaa. Toinen huomiota herättävä lintu oli lukurengastettu naurulokki. Kuvat otin siitäkin, putken läpi kännykällä joten lukurenkaan teksti oli selvää, mutta teräsrenkaan lukuja tai tekstiä en saanut tulkittua.

(vitonen tuo viimeinen luku teräsrenkaassa...)

Tosi hitaasti köröttelin kotiin ja nukkumaan kun kävin, nukuinkin sitten seuraavan päivän puoliväliin asti. Ajattelin aamuteen jälkeen lähteä fillarilla vaikka Haltialaan, mutta Kemiönsaaren Björkbodasta tuli viesti pikkutuulihaukasta. Ei se hyvältä vaikuttanut koska lintu kuulemma hävisi peltoaukean itäpuolelle, mutta saattaisihan se tulla takaisin. Kun kerran tuon kuolemankin olen haastanut, päätin lähteä katsomaan mitä tämäkin voisi tuottaa.

Paikan päällä oli hyvä joukko turkulaisia bongareita ja samoihin aikoihin kanssani alkoi tulla tuttuja naamoja Helsinginkin suunnalta. Ei siellä pikkutuulihaukkaa näkynyt, muita petoja jokunen, merikotka, sääksi, hiirihaukkoja... Muutama hälytys porukassa annettiin ns lupaavasta kandista, mutta määritystä ei enää tehty. Lähdin palailemaan, kuitenkin sentään Sjölaxin kautta kun kerran näinkin kauas olen tullut. Lihakarjalaitumen läpi rohkeasti kuljin staijikummulle rannan tuntumaan. Kurki puhdisteli itseään, merihanhipoikueita lähti rannasta muutama, lisänään kanadanhanhipoikueita ja laulujoutsenpari. Kauempana rantalehdossa huhuili kuhankeittäjä. Ei sitä haukkaa täälläkään näkynyt vaikka vähän salaa sitä odottelin.

Autolle palatessani ohi kulki tilan isäntäkin, ja kyseli mitäs näkyi. Kun puhui ruotsia, jouduin miekin muistelemaan mitäs sitä tulikaan nähtyä, på svenska. Saatiin small talkia silläkin kielellä mitenkuten aikaan ja lintuhavaintoja vaihdeltua.

Käännyin Perniöntielle tullessa huvin vuoksi pohjoiseen. Kiialan tienhaarassa pysähdyin hetkeksi, mutta hiljaista oli vastapäisessä metsässä. Palailin rauhalliseen tahtiin kotia kohti, ja pysähdyin jälleen Anerion tornilla. Kaakkureita oli järvellä tällä kertaa peräti kuusi.

Seitsemän tuntia oli vierähtänyt taas kun kotiin ehdin.

***

(putken läpi kännykällä tämäkin Sjölaxin kurki)

Menneitä muistellen LIX

(ei tottele, ei)

27.5.1984: Heräsimme Benskärien välisessä suojasatamassa kuuden aikaan aamulla. Tarkoitus oli lähteä jo kotia kohti eikä saarilla tehty mitään erityistä kierrosta, oikeastaan vain irrottauduttiin aamupalan jälkeen ja sitten suunnattiin keula kohti Saloa... Tai yritettiin suunnata, tulikin heti viidenkymmenen metrin ajon jälkeen kipparilta käsky ankkuroitua uudestaan. Oli nimittäin laiva ohjauskyvytön, ruorikettinki pudonnut paikaltaan ja yhteys peräsimeen katkennut. Se oli selvitettävä saman tien. Mikähän olisi ollut tilanne jos tuo olisi tapahtunut eilisellä tuulisella kierroksella tuntemattomien pikkuluotojen kivisillä vesillä...

(Jari on jossakin seinänraossa ja Ilkka yrittää valaista missä on vikaa)

Pari tuntia Jari ja Ilkka sitkeästi ponnistelivat asettessaan ketjua uudelleen paikalleen ja korjatessaan liitoksen pitäväksi. Vihdoin sitten peräsin alkoi taas totella ruorin käännöksiä ja voimme ottaa riskin yrittää uudelleen paluuta. Kello oli jo kiertynyt kymmeneen. Ulkona oli kaunis sää, lämpö kivunnut samalla kahteenkymmeneen. Benskärien välinen satamapoukama on suojainen, mutta saaret aika pienet ja siten linnuttomat, pitkän korjauksen aikana ainoat mainittavat tirpat olivat retken toinen käpytikka ja nuolihaukka.

(kotimatkalla)

Lähdimme kotisatamaa kohti kiertämällä Kemiönsaarta tällä kertaa länsipuolitse. Merilintuja näkyi täällä vielä Paimionselällä, sisävesilinnusto otti vallan heti kun käännyimme Sauvon rantoja sivuamaan. Pitkä kotisuora tarkkailtiin tavan mukaan innokkaasti mutta uusia retkilajeja emme enää onnistuneet näkemään.

Matkalla siivosimme paatin, pakkasimme tavarat ja kun lopulta iltaviiden aikaan kiinnityimme taas Navigaatioseuran laituriin, voitiin lähteä kotiin päin saman tien. Miulla sinne oli vielä matkaa julkisilla sen verran että Vantaalla olin vasta puoli yhdentoista aikaan illalla.

(merilokkikaksoset siinä)

Tässä koko kymmenen päivän retkihistoriikki tuolta Orwellin vuodelta 1984, ja kun vertaa sitä vaikka noihin edeltäviin Jurmon retkiselostuksiini Tshernobyl-keväältä tai vuodelta 1975 jolloin en ollut opintoesteiden takia vielä näillä venematkoilla mukana, huomaa kumpi on ollut linturetki, kumpi taas pääasiassa jotakin muuta. Erityisesti tuo poikien ensimmäinen retki Bengtskäriin omalla veneellä toukokuun lopulla 1975 oli osoitus siitä miten linnut putoavat viidennelle sivulle tärkeysjärjestyksessä kun kärkeen nousee taistelu luonnonvoimia vastaan ja kaluston pelastaminen haaksirikolta, osallistuneet kertokoot itse tahoillaan niistä tapahtumista. Nämäkin retket alkoivat aikoinaan 1960-luvulla linturetkinä, mutta joukkueen jäsenet tekevät pelistä itsensä näköistä ja tämä joukkue teki tämän näköisiä retkiä. Myös muutaman kevään kestänyt kokeilu auto- ja mökkimatkoista Virolahdelle arktika-aikaan jäi vain kokeiluksi sekin, samoin kahdesti kokeiltu alkukesän asuntoautokierros Suomen ja Norjan Lappiin.

(kyhmärin pesä laskentaluodoilta)

Yksi odotti näiltä retkiltä yhtä, toinen toista ja lopulta kaikki taisivat pettyä odotuksissaan koska tästä aiemmin todella porukkaa velvoittaneesta traditiosta on nyt jäsen Pertin kuoltua nopeasti luovuttu. Toinen merkittävä syy oli jäsen Jarin paatin hajoaminen jo joitakin vuosia aiemmin, retket yhteysaluksilla tai taksiveneillä turistisaariin eivät olleet samaa eivätkä tyydyttäneet kaikkia osallistujia, erityisesti Jaria, samalla tavalla. Ukkoutunut porukkamme löysi enemmän marinan kuin ilon aiheita. Kun ei oltu enää ympärivuorokautisessa vastuussa laivasta, elo meni joskus aika pahasti juopotteluksi niillä joilla sellaiseen oli taipumusta. Se vieroitti ryhmästä niitä, joille alkoholi ei kuulunut retkivarusteisiin, jako meni kolme vastaan kaksi. Tuli terveysongelmiakin, milloin hajosi Jarin lukemattomat kerrat leikattu selkä, milloin taas verenpaine vei Sepolta tajun päästä ja jalat alta. Ketään ei kuitenkaan haettu helikopterein tai vastaavin sairaalaan, jotakin siis jäi vielä kokemattakin... Vuosikymmeniä huumori auttoi porukkaa pysymään koossa, lopulta sekin kaivo taisi ehtyä.

***

(kaipaa mastoa nokalleen, olisi tasapainoisempi)

Menneitä muistellen LVIII

(pesiä laskemaan)

26.5.1984: Heräsimme Söderöllä neljältä ja lähdimme saareen komppaamaan. Teeret pulputtivat joka saarella, pikkulinnut lauloivat innokkaasti. Kierroksemme jäi vain laivan lähitienoiden tarkastukseksi sillä tarkoitus oli ehtiä päivän mittaan laskemaan kuuden eteläpuolisen lähiluodon linnut Sepen gradua varten. Torsten Stjernberg oli laskenut samojen luotojen pesimälinnut kymmenkunta vuotta aiemmin joten vertailuaineistoa oli. Tosin jos nyt laskisi ne uudestaan 32 vuoden jälkeen, saisi vielä kirkkaamman kuvan muutoksista, edellyttäen että joku sen vielä graduna suostuisi vastaan ottamaan.

Tuuli tuntui aika reippaalta, ilma oli kuitenkin selvästi kirkastumaan päin. Lähdimme keula kohti etelää. Vastaan tuli kuikkalintujen porukoita vilkkaammin kuin yhtenäkään aamuna tämän retken aikana. Reittiä emme kuitenkaan entuudestan tunteneet eikä merikarttakaan ollut kovin tarkka täällä joten hitaasti kuljimme ja tähystys toimi yllätysten varalta keulassa koko ajan.

Trätan kierrettiin vastapäivään ympäri, pesivä kihupari todettiin sillä ja ympäristön haahkalautat alkoivat olla jo aika isoja täällä ulkona. Läheiset matalat soraluodot Söderören ja Norrören vähän Trätanista kaakkoon olivat ensimmäiset laskentakohteet. Vedet olivat matalia ja kivisiä joten soutuveneellä niille kuljimme Sepen kanssa. Haahkoja oli ympärillä tuhantisia parvia, pesiäkin oli runsaasti. Norrörenin pesijät oli aika tarkkaan likvidoinut minkki jolla oli saaressa pesä. Renkaat jäivät laivaan, saalista olisi kyllä saanut, Sepon aseetkin jäivät laivaan, minkkipesyeen olisi varmaan niillä tuhonnut.

(köysi ja sen pelastaja)

Saarelta toiselle soutaessa kolaroimme kiviin soutuveneelläkin, joten tarkkana sai olla. Tuuli oli yltynyt kun palasimme taas Atlantaan. Bredgrundet oli seuraava kohde, ruokkiluodoksi mainostettu. Sepon kanssa soudimme taas saareen, nyt renkaatkin mukanani. Kaksi emoa ja parikymmentä poikasta hoitelin kirjoille kun Seppo laski pesiä. Lokkejakin luodolla pesi ja ruokkeja kierteli ympärillä yhdeksäntoista. Ilkka ja Jari näkivät Atlantan kannelta myös merikotkan.

Örskärin saariryhmän Norrörarna oli seuraava kohteemme. Jätin vaharenkaat laivaan koska aikaa piti säästää. Haavilla tuli kuitenkin kuusi emoa, niiden merkkaaminen on nopeaa. Kyhmärin ja merikihun pesät olivat parhaat löydöt täältä. Merimetsokin kierteli ympärillä. Kiinnostavin löytö oli kuitenkin 40 metriä pitkä kymmenkunta senttiä paksu köysi, painoltaan toistasataa kiloa. Sitäpä ei suostunut Ilkka saareen jättämään vaan lähdimme sitten vielä uudestaan hakemaan sen, samalla soutuveneeseen tuli myös metrinen, halkaisijaltaan parikymmensenttinen kuorittu propsi jonka päälle Ilkka sanoi istuttavansa täytetyn lapinpöllönsä.

Viimeinen laskentasaari oli Flada Måsskär aika lähellä Vänötä. Tuuli oli alkanut taas heiketä ja kun vedetkin olivat kivistä suotuisan puhtaat, Atlanta pääsi sen rantaan asti. Saari oli kuitenkin linnuton, syyllinen oli minkki ja sen pesä keskellä luotoa, kiven alla kiljuvat pennut sen paljastivat. Laivalta oli Sepon helppo hakea aseet ja koko perhe toimitettiin pois päiviltä.

Kauniin illan kunniaksi ajoimme jonkin matkaa pohjoiseen Benskäreille, jo ennakoiden kotiinlähtöä. Siellä saarten välissä oli hyvä ankkuripaikka, mutta myös useita muita veneitä. Emme viitsineet saarta kiertää. Illalla nousi kovanpuoleinen ukonilma, salamat leimusivat tauotta ja vettä kaatui niskaan kuin saavista. Nukkumaan menimme puolilta öin.

***

(make my day, minks)

Menneitä muistellen LVII

25.5.1984: Aamu aukeni Vänössä sateisena ja tuulisena. Meidän jengi ei sadeilmalla turhia hötkyile ainakaan Vänön länsipäässä yövyttyään joten ulos lähdimme aamukahdeksan tietämissä.

Pikkusieppo rätisi ihan ankkuripaikan tuntumassa. Satakielten kuoro oli tasaisen vahva myös täällä saaren länsipäässä, kultarintoja löytyi neljä laulavaa. Hyönteissyöjiä ja rastaita risteili puiden välissä runsaasti ja sateen tauottua ilmaantuivat taivaalle pääskyt. Reittimme kulki pohjoisrantaa myötäillen itäpäähän ja sieltä paikallista 'itäväylää' kylälle. Kylällä kiinnostavinta olivat kanat, kilit, isommat vuohet ym kotieläimet. Lintuasemana toiminut Pellaksen mökki oli tyhjänä, siellä olin viettänyt aikaa useamman kerran 80-luvun alkuvuosina, jopa ihan näihinkin aikoihin keväästä.

(suojasatamassa)

Yhteysalus tuli laituriin samaan aikaan kun olimme kylällä ja saareen tuli paikalliseksi myös kaksi isoa kesyä papukaijaa. Saavat kuulemma lennellä saaressa vapaina joten jäimme odottamaan saisiko niistä retkipinnoja.

Kirjokerttuja etsimme tietysti tänäänkin, yksi aika arka lauleli eilisellä paikalla kappelin lähipuissa ja kaksi lintua kinasteli reviireistään Kappelipellon Peikkovuorten puoleisessa päässä. Muuten oli saarikierros kovin vaisu verrattuna tähän aikaan aikaisemmin tekemiimme. Hitusen pettyneinä paarustimme takaisin paatille iltapäivällä. Ruokailun jälkeen päätimme lähteä vielä vähän eteenpäin, vaikkapa läheiselle Söderölle, sää tuntui kääntyneen suotuisammaksi ulkoluotokierrosta ajatellen.

Iltakuuden aikaan kiinnityimme Söderön rantaan. Aikaa oli hyvin vielä iltakierrokselle. Parin uivan kyhmyjoutsenen lisäksi näkyi yksi hautovakin. Kallioilla näkyi runsaasti jonkun ison pöllön sontaa joten saattaa huuhkaja asustella joko saaressa tai viereisellä Harölla. Iltamuutto oli nollilla tämän retken tavan mukaisesti, tai no, viisitoista allia...

Iltahämärissä paatin ympärillä häärivät lepakot. Itäisellä taivaalla välkehti vahva ukkoskuuro. Se nostatti tuulta hiljalleen meillä asti.

***

Menneitä muistellen LVI

(aamupesulla)

24.5.1984: Aamuneljältä nostimme päätä sen verran että totesimme sumun olevan läpitunkematonta. Jatkoimme unia vielä tovin ja kun aamukuudelta sitten ulos lähdimme, oli näkyvyys yhä sadan metrin luokkaa.

Mie otin taas haavin mukaan, yksi emo ja kolme poikasta tuli merkittyä. Linnusto oli entisellään, paikallisen huuhkajan jälkiä seurasin hieman tarkemmin. Se oli syönyt saaressa jo mainitsemani kanahaukan lisäksi ainakin pari heinäsorsaa, isokoskelon, varpushaukan ja sarvipöllön.

Jarin kanssa mökin takaista polkua kävellessämme yllätyimme kun edessä makasi juuri kuollut myyrä, ja aivan sen vieressä oli varuillaan kyy. Osuimme varmaan paikalle juuri sen päivällisaikaan. Meitä käärme kuitenkin väisti läheisen kanervaturpeen alle, odottamaan ruokarauhan palautumista. Kyitä saaressa oli enemmänkin, sumu vain oli huono sää niidenkin auringonottoon.

Metsäviklo levähti rotkon nevalaikulla, muuten oli aika tutunlaista, ja kun sumukin tuntui jatkuvan sitkeänä, valmistauduimme lähtemään tuottoisammille lintumaille. Emmehän olleet kyitä etsimässä, niitä saaressa oli nähty jo kai kymmenen. Sumun seassa irrottauduimme Kuggskäriltä ja ajelimme hiljalleen väylää pitkin pohjoiseen, tavoitteenamme päästä Vänöön ennen iltakolmea. Sepe seisoi paatin keulassa torvi mukanaan ja päästeli tasaiseen tahtiin kuuluvia töräyksiä vaihteeksi etupuolelta. Trollön kohdalle tullessamme sumu hälveni, mutta ennen kuin olimme sen ehtineet kiertää, saapui päällemme toinen pilvi ja sen sisällä sitten jouduimme mutkittelemaan lähes koko loppumatkan kunnes taas Vänön löydyttyä sää selkeni uudestaan.

Kiinnityimme saaren pohjoisrannalle itäpään lähelle paikkaan missä oli rantaan vedettynä vanha railolossi. Valinta ei ollut paras, koska hetken päästä jouduimme kiskomaan paattia irti rannasta mihin täyttä vauhtia ohi menneen armeijan kuljetusaluksen ja komentajan laivan luoma aallokko oli meidät työntänyt. Sotaharjoitusten takia armeijan kalustoa näkyi kulkevan väylällä muutenkin yhtenään. Kun liikenne lopulta rauhoittui, emmehän olleet sodassa, ehdimme lähteä saareen lintujen pariin.

(torvet soivat)

Satakieliä lauloi itäpään lehdoissa tiheässä. Hemörssundetilla ja lähistöllä ui kymmenen kyhmyjoutsenta, odottamamme ristisorsat olivat piilossa. Lammen reunapensaikot olivat täynnä linnunlaulua, paikallisten pesijöiden joukosta löytyi ensimmäisiä pikkulepinkäisiä ja kerttuja. Odotetun keltasilmänkin, vanhan kirjokertun, löysimme kappelipellon reunapensaista, tosin hyvin se osasi siellä piilotella. Taivaanvuohet soidintelivat kosteiden niittyjen yllä, lehtokurppakin nousi ilmaan katajikosta. Kappelin lähipuissa lauloi kultarinta.

Idän ja kaakonkulman rantakierros oli aika tyhjä, kylän viereisellä kalliolla käytiin toteamassa ettei muuttoa ole vieläkään ilmassa. Kylältä kiersimme hiljalleen takaisin kohti Atlantaa, ja saapuessamme pohjoisrannan kolmioniitylle meitä vastassa oli kai retken toistaiseksi paras laji: valkohäntäpeura. En ole sitä ennen saarella nähnytkään, mutta nyt se tuntui jäljistä päätellen olleen paikalla jo pidempäänkin. Näköjään talvella sekin on tänne päässyt eikä kai enää viitsi takaisin yrittää.

Säätiedotus uhkaili nousevalla itätuulella, paikkamme oli siis huono yöpymiseen. Atlantaa oli siirrettävä ja ilta kului siinä kun ajoimme saaren länsipään poukamaan ja sinne jäimme sitten myös nukkumaan.

***

(Kugiksella iltanuotiolla)

Menneitä muistellen LV

23.5.1984: Aamu valkeni Kuggskärissä pilvisenä ja sumuisena. Muuttoa lähdettiin katsomaan saaren lounaiskärkeen aamuviideksi. Olematonta se tuntui olevan, mitä nyt yksi kaakkuri yli ehti mennä, ja hyödyllisemmäksi näimme kohta lähteä saarta komppaamaan. Saattoi siellä sumun seassa mennä gavioita enemmänkin sillä jokunen parvi ylitti meidät komppauskierroksella.

(tiedot talteen kun emoa merkitään ja mitataan)

Haahkanpesiä syynäilin täälläkin. Mökin ympärillä kierteli kaksi naarasisokoskeloa kai pesilleen haikaillen. Myöhemmin tutuksi tulleella vakituisella pesäpaikalla mökin vanhemmalla ulkohuusilla ei kai kukaan meistä vielä tuolloin käynyt. Sumun turvin pari merihanhea tuli saaren rantaan ruokailemaan. Käkiä kukkui saarella yksi tai kaksi, pikkulintujakin oli sää pudottanut jonkin verran paikallisiksi. Rotkolaakson laidoilta löytyi jälleen merkkejä paikallisen huuhkajan käynneistä, muun muassa syöty kanahaukka. Retken ensimmäinen töyhtöhyyppä kierteli pohjoisrannalla ja paikalla oli myös kaksi suosirriä. Taas tuli vastaan naaraspukuinen pikkusieppo, kun se alkoi laulaa, se paljastui ensimmäisen kevään koiraaksi.

(merkintä menossa)

Ilkan kanssa huomasimme pohjoispään männikön suojassa hautovan naarashaahkan jonka siiven alta pilkisti juuri kuoriutuneen poikasen pää. Sitä varten piti käydä paatilla hakemassa haavi ja renkaat, tällä kertaa mukaan otin vielä vaharenkaatkin poikasia varten. Pesän paikka juuri matalalla roikkuvan männynoksan alla oli sen verran haastava että emo väisti haavin mutta viisi poikasta sain kuitenkin merkittyä. Yksi emokin tuli sentään merkittyä sillä pesiä oli tuolla mäntyjen alla muitakin.

(tämmöisiä haahkat ovat pieninä)

Seppo harrasteli taas ammuntaa aseillaan ja tietysti niiden rasvausta ja puhdistusta. Illalla sitten hän viritteli saaren rantaan nuotion millä paistoi eilisen suurturskansa maksan ja fileet. Muutenkin vietimme koko illan siellä nuotiolla kunnes puolilta öin lähdimme nukkumaan.

***

Menneitä muistellen LIV

(Hei, minnekäs paatti on menossa... Leikkiä, leikkiä, kuvassa ankkuri poikkeuksellisesti pitää ja soutuvenekin on vakaasti paikallaan)

22.5.1984: Meriretki jatkui Morgonlandetilla, herätyskin oli sisukkaasti puoli neljältä ja aamumuutolle lähti kolme neljästä, Sepe jäi vielä unten maille. Kun kolmikkomme kiipesi bunkkerille, ensimmäinen vastaan tuleva lintu oli valkoposkihanhi joka muutti ylitsemme koilliseen. Muuttajia tuntui liikkuvan enemmän kuin edellisaamuina, kuikkalintuja tasaisesti pikkuparvin, pikkulintujakin vielä yön jäljiltä yrittämässä mantereelle. Myös retken ensimmäset mustalinnut havaittiin.

Päivä oli aukeamassa ja muutto jatkumassa kun Sepekin heräsi. Harmi vain että hän heräsi siihen kun Atlantan ankkuri petti ja paatti lähti ajelehtimaan. Meille tuli äkkilähtö laivalle puoli seitsemältä, soutuvene oli onneksi vakaasti rannassa osin ylös vedettynä, ja viisi minuuttia myöhemmin olimmekin jo ajamassa merelle.

Suunnaksi otettiin Bengtskär. Kuikkalintuja muutti edelleen tasaisesti mereltä vastaan, kaakkuri oli uimassa heti saaren länsipuolella, ja muutama ruokkiryhmäkin piristi. Päivästä oli tulossa taas kaunis ja aurinkoinen. Benkun rantaan tulimme jo aamukahdeksalta. Kiinnittymisen jälkeen mie otin mukaan taas haavin ja renkaat ja lähdin saareen etsimään pesiviä haahkoja. Kolme saaren neljästä pesijästä saikin renkaan jalkaansa. Ilkka taas lähti surffilautoineen ulkomaille, tässä kohtaa aluevesiraja oli sen verran lähellä että saaren kiertämällä pääsi kansainvälisille vesille. Saaren maitse kiertäminen paljasti joukkomurhan: joku metsästäjä oli ampunut samaan kasaan peräti kuusi rauhoitettua mustavarista. Eläviäkin lintuja kivellä oli, muun muassa komean punainen punavarpuskoiras joka lauleli tovin Atlantankin kannella.

Jarin harrastus oli veneily ja veneen korjailu. Nytkin pakoputken jäähdytyspumppu reistaili ja hän korjasi sitä koko saarellaolomme ajan. Lähtiessämme yhdentoista aikaan eteenpäin sen toiminta vaikutti yhä epävarmalta. Pohjoiseen kuitenkin lähdettiin, mutta jo parinkymmenen minuutin ajon jälkeen oli pysähdyttävä Dömmaskärin tuntumaan jatkamaan korjausoperaatiota. Jari korjasi ja Ilkka auttoi, sillä aikaa Sepe kaivoi retkivarusteistaan turskapilkin ja ryhtyi etsimään tuoretta kalaa. Viidenkymmenen metrin siimakela meni kokonaan mereen eikä pohja vielä vastaan tullut, ylös tuli kuitenkin pikkuinen turskanalku. Toisella yrittämällä löytyikin isompi haaste, kun se pintaan saatiin, se olikin 95 senttiä pitkä ja kahdeksan kiloa painava jytky. Kalaruokaa oli retkellä luvassa...

(on se iso...)

Konehuoneessa tehtiin valmista, jäähdytys toimi taas, ja lähdimme Ljusskärille, pohjustamaan Sepen gradua (joka sivumennen sanoen taitaa olla vieläkin vaiheessa). Hänellä oli ajatuksenaan laskea linnut joukolta tunnettuja lintuluotoja jotka oli laskettu jo vuosikymmeniä aikaisemmin ja tehdä sitten tuloksista vertailua. Tuuli oli ehtinyt yltyä, idästä se puhalsi. Mie ja Sepe lähdimme soutuveneellä saareen, edelleen mukanani haavi ja renkaat, Sepellä kamerat ja tietysti laskentakaavakkeet. Haahkoja oli piukassa, parisataa pesää. Hankalaa oli haaviminen, koska yhtä yrittäessä kymmenen vierestä lähti lentoon. Paattiin jääneet nauroivat touhuillemme... Neljä rengastusta sain aikaan, aikaa ei kuitenkaan kauaa voinut täällä viettää ihan lintujen hyvinvoinninkin takia. Paattiin palattuamme ajelimme hyvässä myötäisessä Kuggskäriin, iltaviideltä kiinnityimme suojaiseen länsipuolen poukamaan.

Sää alkoi heiketä tuulen yltyessä, mutta saarikierrokselle lähdimme. Käki kukkui jossakin lähellä, naaraspukuinen pikkusieppo löytyi saaren rotkosta, suokukkoja oli rannassa, valkoviklo muutti yli. Iltamuutto oli kuitenkin taas olematonta ja kävimme iltayhdeksältä huutokaupan kautta nukkumaan. Näkyvyys ulkona oli huonontunut ja sateen uhkaa ilmassa.

***

(ja siinä mie vanhan haahkan kanssa sylitysten, tarjonnut sille jo rinkulankin jalkaan...)

Menneitä muistellen LIII

(Ilkka surffasi)

21.5.1984: Aamuherätys oli neljältä ja tällä kertaa kaikilla riitti intoa lähteä staijille Morgonin bunkkerille. Muutto oli kuitenkin vaisua, pikkulintuja oli yön jäljiltä vielä liikkeellä, lähtivät saarelta pohjoiseen tai koilliseen, ja pieniä kuikkalinturyhmiä muutti harvakseltaan pohjoiseen tai luoteeseen. Varttia yli viiden löytyi optiikkaan 150 sepelhanhen parvi. Ulos lähtiessämme Jari oli nähnyt kehrääjän lepäämässä Atlantan takakannella, nyt sama lintu – koiras – löytyi bunkkerin vierestä.

Päivän kunnolla alkaessa muutto tuntui lopahtavan kokonaan ja kuudelta siirryimme kiertämään saarta. Lehtokerttu oli vuodelle uusi, lehdossa oli pikkulintuja muutenkin mutta muualla oli tyhjää. Saaren kaakkoiskulmalta löytyi ruokaa sukelteleva etelänkiisla alliparven liepeiltä. Univelkaa lähdimme kuittaamaan kahdeksalta, kun mitään ihmeitä ei tuntunut tapahtuvan.

Puolenpäivän aikaan totesimme kelin olevan todella lomanomainen, tyyni sää sai auringonpaisteen tuntumaan helteiseltä. Aamuinen kiisla oli siirtynyt uimaan ihan Atlantan viereen, mistä se siirtyi kauemmas kun nousimme kannelle. Päivästä tuli harrastepäivä. Sepen harrastus on ammunta ja hän paukutteli saaren kallioisessa kaakkoiskulmassa aseillaan rannalta keräämiään kalja- ja maitotölkkejä. Me muut sitten kuuntelimme, pauke oli huomattava. Ilkka otti esiin surffilaudan ja kiersi saaren lähivesiä heikon tuulenvireen turvin. Itse tein ensin pienen valokuvauskierroksen ja sitten lähdin Jarin ja Ilkan kanssa haavein ja renkain varustautuneena etsimään saaren hautovia haahkaemoja. Tosin ihan ensiksi lähdimme eilen katsotulle koskelopöntölle. Oli emo siellä paikalla ja saimme sen keploteltua haaviinkin. Rengastus dokumentoitiin kameroillakin. Lehdon muut pöntöt sen sijaan tuntuivat olevan tyhjiä.

(koskelo pidättelee hengitystään)

Bunkkeripolun varresta haavittiin ensimmäinen haahkaemo. Iltapäivän mittaan napattiin vielä kolme muutakin haahkamammaa ennen kuin päätimme lopettaa tältä erää. Haavikävelyn lomassa näimme petojakin, varpushaukan, nuolihaukan sekä mehiläishaukan. Helleraja ylittyi, iltapäivällä mittari näytti komiat +26 astetta, kova tulos toukokuisessa ulkosaaristossa. Helle herätti kasvuston uumenissa olleet ötökät lentoon ja niiden perässä näkyi saalistelevia pikkulintuja.

Ruokailun ja muun rentoilun jälkeen yritimme vielä iltamuuttoakin, mutta se tuntui olevan eilistäkin vaisumpaa, allit jäivät alle tuhanteen, väreilyssä alkuillasta näkyi pari pientä hanhiparvea, mutta eipä niitäkään enempää tullut. Pari ruokkia löytyi paikallisina länsipuolen ulapalta. Iltakymmeneltä poistuimme paatille iltateelle ja huutokaupalle ja sitä myöten unten maille.

***

(siinä lähtee rengastettu Morgonin isokoskelonaaras)

Menneitä muistellen LII

(bunkkerilla Morgonilla, kamerarungossa kiinni senaikainen viisisatainen peiliteleeni, ei liene monella enää sellaista)

20.5.1984: Heräsin Röörissä kello 3:40 ja ulos saareen lähdin neljältä. Toiset jäivät paattiin nukkumaan. Teeret pulputtivat lähisaarilla, alleja lenteli kärjen edustalla. Muuttoa ei ollut kuin jokunen gavia. Pikkulinnut lauloivat innokkaasti, joukossa miulle kevään ensimmäinen leppälintu ja Storön puolella laulanut kultarinta. Kaunis oli aamu, aurinkoinen ja vähätuulinen.

Aamupalalle paatille tulin seitsemältä. Muutkin olivat jo heräämässä ja ulos lähdettiin vielä porukalla. Uutena retkilajina havaittiin enää käpytikka. Valokuvaamista enemmän siinä harrastettiin. Matkaan etelämmäs lähdettiin yhdeltätoista, taas. Riskilä löytyi heti Storön eteläpuolelta, merikihu kierteli vanhan pesimäluodon ympärillä Hallskärillä. Finharun eteläpuolella kellui vedessä isokokoinen sudenkorennon ruumis, liekö sekin muuttomatkallaan kuollut. Toinen muuttomatkalla kuollut oli kahden merilokin eväänä, kevätmetsästäjien ampuma alli.

Kiersimme Hankoniemen länsilaitaa sivuten kohti Morgonlandetia, minne saavuimme iltakahden aikaan. Väylää merkittiin vielä Hankoniemen länsipuolella. Rantautuminen oli varsin haastavaa koska vesi oli matalalla. Merivartijoiden vene seurasi kiinnittymistämme ja kun pääsimme maihin he lähtivät Hankoon, kai odottamaan avunpyyntöjämme. Lintuja saarella oli, eräskin leppälintunaaras oli jäädä Atlantan keulan alle kun ankkuroiduimme. Luotokirvisestä saatiin retkilaji saman tien, varpushaukkakin näyttäytyi.

Taas laitettiin ruoat uuniin lämpiämään ja lähdettiin kiertämään saari. Vuoden ensi pikkulepinkäinen löytyi, retkilajeja tuli vähän väliä. Saaren lehdossa oli korppi joka lähti jonkin ajan kuluttua pohjoiseen. Pikkulintuja oli runsaasti, kultarintakin niiden joukosta löytyi nyt jo nähtäväksikin. Lehdon pöntöistä ainakin yhdessä asui isokoskelo.

Ruokailun jälkeen yritimme iltamuuttoa, mutta linnut eivät olleet liikekannalla, alleja muutti sentään pari tuhatta. Muita siivekkäitä oli liikkeellä, neitoperhosia ja yksi ritariperhonen. Satakieli alkoi laulunsa illalla lehdossa.

***

(pikkulanttukin Morgonilta)

Menneitä muistellen LI

(tankkaus käynnissä)

19.5.1984: Sovittu oli että seitsemältä kokoonnutaan Atlantalle. Selvää oli jo ettei kahdeksalta mihinkään lähdetä koska polttoainetta ei ollut, asema oli mennyt kiinni jo eilen nosturia odotellessa. Ei ollut juomavettäkään, sitä sentään sai läheisestä kaivosta. Kansikin oli pesemättä ja tietysti vielä Jarin eväät ostamatta. Noissa puuhissa sitten kuluikin aikaa niin että lähtemään päästiin yhdentoista aikaan.

(kantta jynssätään)

Pinnankiilto ei ollut ehtinyt silmistä himmentyä. Aamusella lauloi pensaskerttu jo kaupungissa, laivan vieressä taas vihelteli punavarpunen. Halikonlahden altaiden ohiajon aikaan varmistettiin listaan paikallinen kanadanhanhipari. Matka edistyi mukavasti kun alkuun oli päästy. Rannoilta poimittiin laulavia satakieliä, lisää kanadanhanhia ja seisoskeleva harmaahaikara, ja yleisön silmien alla seilasimme Strömman nostosillan ali paria purjevenettä peesaten. Siellä näimme ensimmäisen kyhmyjoutsenen ja hetken päästä ensimmäiset haahkat vanhan kesätyöpaikkani edustalla Germundsvidjassa. Särkisaloon tullessa löytyi saarista jo hautoviakin kanadanhanhia ja lapintiirat, meriharakat ja koskelot ilmestyivät reitille. Muuttavia kimalaisiakin alkoi tulla mereltä vastaan. Träskön luona olivat ensimmäiset pilkkasiivet.

Verkalleen ajaen kellokin ehti iltaan, neljän maissa olimme vanhoilla retkipaikoilla Storön ja Röörin luona. Päätettiin ettei nyt ajeta pidemmälle vaan jäädään mieluummin tänne yöpymään. Röörin pohjoispuolen kalliota kohti ajelimme kiinnittyäksemme kunnes yllättäen eteen ilmaantui vedenalainen kivi ja kohtapa pohjassa kolisi. Onneksi mikään ei vaurioitunut ja pääsimme siitä heti irtikin. Pienen pakituksen ja uuden yrityksen jälkeen onnistuimme rantautumaan kello 16:30. Sillä aikaa kun ruoka lämpeni uunissa kiersimme saaren. Tynnyrisaunalla oli jotakin väkeä, pari merihanhea lensi saaren ohi ja syömään tullessa laivan yli lensi neljä kurkea. Iltayöllä yli muutti pieni alliparvi, ainoa merkki arktikasta.

***

(Strömma tervehtii miehekkäästi ohitustamme)

Menneitä muistellen L

(västäräkin voi bongata navigaatioseuran laiturista...)

18.5.1984: Otetaanpa verrokiksi perinteisen JASPI-porukan retki merelle. Perinteisesti joku usein puuttui joukosta, niin nytkin jäsen Pertti, työesteitä. Miun työesteeni olivat lomilla hallittavissa, joten nytkin pystyin lähtemään Vantaalta jo päivällä Saloon. Eväät runsaaksi viikoksi ostin Salosta ja iltasella lähdin käymään pikaisesti Halikonlahdella. Kurkistin mennessäni m/s Atlantaa sillä silmällä että löytäisin paikalta vaikka Jarin sanomaan retken lähtöaikaa. Ei näkynyt. Hyvä merkki oli että Atlanta oli vedessä, huono merkki taas että masto makasi sen päällä reporankana!

Kummastelin, onko miulle annettu ihan väärä päivä lähtöajaksi. No, lähdin sinne lahdelle altaita kiertämään. Ei ketään täälläkään, linnuista sentään näin pari heinätavia ja valkovikloa, saostuskaivolietteen kaatokuopille oli tullut pesimään kalatiiroja. Paikka oli taatusti turvallinen, kukaan tai mikään ei lähde niiden pesille tuon upottavan paskaliejun läpi yrittämään. Lähdin pyöräilemään takaisin vanhempien kotia kohti, kello oli tulossa iltaseitsemän. Rautatiesillan kohdilla vastaan ajoi Jari, menossa laivalleen ja kiire tuntui olevan kova. No, mie käänsin takaisin tiedustelemaan tilannetta.

Kiire tosiaan oli, nosturi tilattu seitsemäksi vetämään masto pystyyn. Sitä ennen olisi asennettava ja maalattava saalinki ja tukivaijeritkin olisi kiinnitettävä valmiiksi. Siivottavakin olisi, polttoainetta ei ollut, konekin huoltamatta eikä tietenkään Jari ollut ostanut vielä edes eväitä viikon retkelle. Loistavasti eteni siis suunnitelma, jonka mukaan lähtö olisi huomenaamulla kahdeksalta.

Pikkuhiljaa paikalle ilmaantuivat myös Ilkka ja Seppo ja valmistelutkin saivat hiljalleen vauhtia. Siinä jynssättiin, korjailtiin ja rakenneltiin ja sivusilmällä odoteltiin nosturia, joka tuntui olevan kelvosti myöhässä sekin. Silmä osui outoon lintuun, petolintuun, joka liihotteli kevyen näköisesti kaupungin varaston suunnalta kaakkoon, siis kohti. Kiikari oli mukana joten ällistys oli melkoinen kun se paljastui niittysuohaukkakoiraaksi. Ei sillä ollut kiire kun se ohitti meidät joen itäpuolitse myötävalossa. Elämänpinna siitä tuli kaikille, Halikonlahdelle uusi laji ja loistava aloitus meriretkelle, joka nyt ei tuntunut kuitenkaan etenevän Navigaatioseuran telakkaa pidemmälle.

Nosturia oli jo kova ikävä kun se iltayhdeksän jälkeen ilmaantui paikalle. Itse maston vetäminen pystyyn ei sitten kauaa kestänyt, eikä kiinnitysvaijerien kiristäminenkään. Sillä oli toinenkin keikka vieressä, siitä se auttoi vesille ison 'puufatin'. Ilta meni yöhön, yhteentoista kun lähdimme nukkumaan. Asemapuistossa lauloi mennessä ensimmäinen satakieleni tänä keväänä.

***

(jääkö homma pelkkien pulujen katseluksi, edes asemapuiston turkinkyyhkyä ei vielä listalle saatu)

Menneitä muistellen XLIX

(palokärki mekasti aamulla Vaisakon suunnalla)

18.5.1974: Olin retkellä puoli neljästä aamulla iltayhdeksään. Edellisenä iltana olin ollut Lehtiniemen kalliolla iltamuuttoa tarkkailemassa Karhumäen Jussin, Rannikon Karin, Laihon Ilkan ja Lähteenojan Jarin kanssa. Sen verran siinä oli kahlaajia muuttanut että päätimme Karin kanssa yrittää uudestaan heti aamusta. Karilla oli auto ja sillä ehdimmekin staijipaikalle jo vähän ennen aamuneljää.

Tyypillisen arktisen aamumuuttajan kuikan odotimme näkevämme, ja menihän niitä neljä aamun aikana. Isokoskeloita muutti paremmin, yhteensä 72 seitsemässä parvessa, tukkakoskeloitakin kymmenen ja muista vesilinnuista mukavimmat olivat kaksi jouhisorsaa. Kahlaajistakin muutti vielä töyhtöhyyppiä, kapustarintoja, suokukkoja ja vikloja, arktiset muuttajat kuitenkin puuttuivat. Tervapääskyjä oli muuttanut jo edellisiltana ja aamulla niitä tuli lisää kymmenkunta. Erikoisempia pikkulintumuuttajia olivat kaksi pikkulepinkäistä jotka aamulla matkasivat yksitellen kallion ohi koilliseen. Paluumatkalla käytiin Halikon Joensuun puistossa, missä mainittavin havainto tehtiin hirvilehmästä jolla oli kaksi vasaa.

Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa Kiikalaan ja palailimme sitten Perttelin kautta Muurlaan ja edelleen illaksi uudestaan Halikon Lehtiniemeen. Tuulihaukoista ensimmäinen oli ollut Salossa jo puoli neljän aikaan, toisen näimme onnistuvan saalistuksessaan Perttelin Inkereellä ja kolmannen etsimässä omaa saalistaan Kokkilan tienhaarassa. Omenajärveltä löytyi muun muassa pikkulokkeja, neljä mustakurkku-uikkua - yksi pesäkin jo - sekä heinätavi.

Iltamuutolla huomattiin eniten kapustarintoja, neljä parvea muutti ohi, arktisista kahlaajista näimme yhden punakuiriparven ja illan viimeisinä muutti ohi kolmentoista mustalinnun parvi, sekin arktisten vesilintujen aloituksena. Yllättäen jossakin ihan tarkkailupisteemme lähellä innostui huuhkaja huhuilemaan pitkin iltaa. Kari oli kuullut saman yksilön jo vajaata viikkoa aiemmin. Käkiä kukkui kallion ympärillä viisi ja niillä oli seurana pari naarastakin. Pyy vihelteli läheisessä kuusikossa.

Tehokkaasti kierrellen päivän lajimäärä nousi yhdeksäänkymmeneenviiteen vaikkemme mitään harvinaisuuksia nähneetkään.

***

(pari ruokokerttustakin lauloi jo Halikonlahdella)

Menneitä muistellen XLVIII

16.5.1972: Kevätlukukauden luennot olivat loppuneet eikä tenttejäkään ollut enää jäljellä kuin kai yksi, joten oli aikaa viettää päivää Halikonlahdella. Tuona vuonna keräsin tehostetusti tietoja kahlaajien muutosta alueella, olin jopa painattanut erityisen kaksisivuisen kaavakkeen havaintojen keräämiseksi päivittäin ja jakanut sitä kaikille alueella säännöllisesti retkeileville. Tietysti koin olevani erityisvastuussa hankkeesta ja pyrin käymään laskemassa kahlaajat niin usein kuin vain voin.

Tämä toukokuun puoliväli oli erityisen kriittistä aikaa koska muutamat arktiset kahlaajalajit ajoittavat muuttonsa huipun juuri noihin aikoihin, vähän keleistä riippuen. Päivä oli kaunis, viitisentoista astetta lämmintä, vähän keski- ja yläpilveä, tuuli heikkoa koillista ja näkyvyys hyvä. Iltapäivän neljän tunnin retkellä punakuirit olivat muutolla, kaksi parvea eksyi Halikonlahden pohjukkaan ja jatkoi siitä sitten koilliseen, yhteensä 250 lintua. Mustapyrstökuiri oli paikallisena Viurilanlahden lietteellä koko retken ajan. Muita kahlaajia oli vähänpuoleisesti, suokukkoja sentään toistasataa. Läheisillä pelloilla lepäili 75 kapustarintaa ja sinne oli päättymässä myös yhden pikkukuovin kevätmuutto, se oli murtanut siipensä kai sähkölankoihin lentäessään. Pikkukahlaajista mainittavin oli lapinsirri joita lietteillä oli yhteensä 17 yksilöä.

Kahlaajilla oli kiire pesimäseuduilleen ja osa havaituista muutti punakuirien tapaan eteenpäin koilliseen tai pohjoiseen hetken lahdella levättyään. Jos päivä olisi jäänyt noihin havaintoihin, sitä tuskin nyt muistelisin, mutta iltasella palasin vielä pariksi tunniksi yrittämään mahdollista arktista iltamuuttoa. Se on Halikonlahdella aina vähän onnen kauppaa, parempi paikka sen tarkkailuun oli läheinen Halikon Lehtiniemi, rannasta nouseva kallio, joka kuitenkin nykyisin taitaa olla pahasti puuston sisällä. Siellä useimmiten olin tuota iltamuuttoa yrittämässä, ja nyt siellä olivat ainakin Karhumäen veljekset sekä Mäki-Reinikan Lasse.

Ei arktikan määrä tälläkään kertaa yllättänyt, vain jokunen lapintiira lennossa sisämaahan ja 160 mustalinnun parvi tekemässä samoin, paikallisina olleet ruskosuo- ja tuulihaukkakaan eivät olleet poikkeuksellisia, päinvastoin. Sen sijaan suuri yllätys oli valkea iso lintu, joka lensi Halikonlahden altaiden yli pysähtymättä koilliseen kaupungin suuntaan klo 19:50. Se oli jalohaikara, elämäni ensimmäinen. Noihin aikoihin se oli kova havainto Suomessa, vasta kolmas. Lehtiniemen staijaritkin olivat huomanneet sen, se oli tullut kai jostakin Angelniemen suunnasta ellei peräti noussut ilmaan läheisen Jokiniemen suistosta ja jatkanut pitkin lahtea kohti paikkaa missä mie tyhjää taivasta tarkkailin. Kaukaa tullen kuvittelin sitä ensin isoksi lokiksi, mutta hyvin pian siitä sukeutui haikara, ja muistan vielä sen katseenkin kun se kauhoi läheltä ohitseni. Vasta myöhemmin olen huomannut että haikaroiden silmät osoittavat juuri sillä samalla tavalla alaviistoon, taitaa olla sopeutuma kalojen keihästämiseen...

Halikonlahden nuoremman polven retkeilijöille tuo ohilento oli kova paikka, he olivat juuri tuohon aikaan kokoontuneet Salon Yhteislyseoon hoitamaan kaikkien aikojen ensimmäisen Bengtskärin kevätretken järjestelyjä. Sinne he lähtivät toukokuun lopussa runsaaksi viikoksi, mutta seuraavaa jalohaikaraa Halikonlahdelle joutuivatkin sitten odottamaan pitkälti tälle vuosituhannelle. Nykyisin jalohaikara on runsastunut tavattomasti noihin aikoihin verrattuna, täällä pääkaupunkiseudulla sen voi nähdä näihin aikoihin päivittäin jos joku päiväpinnabongari sen niin nähdä haluaa. 

***

(siinä se katse... Näiden kuvien linnulla nokka on keltainen, tuolla ensimmäiselläni se oli suurimmalta osaltaan jo musta eli lintu oli pesimäpuvussa)

Menneitä muistellen XLVII

(tää on kyllä Konttaisen kuukkeli)

15.5.2011: Tasan viisi vuotta sitten olin... heh, nyt arvasitte väärin, Kuusamossa. Perinteisen porukan kanssa vietettävä kevätretki oli joutumassa lopulliseen kriisiinsä jäsen P:n sairastuttua ja jäsen J:n paatin hajottua ja luvassa oli tällä kertaa vain miniretki taksiveneellä Bengtskäriin. Oli joutilasta aikaa kun miekin olin tullut jo siihen ikään että osaeläköityminen toi lisää vapaata harrastamiselle. Nytkin ilman sen kummempaa syytä olin eilen iltaneljän aikaan lähtenyt etelän koleutta ja tuulta pakoon sillä kertaa aurinkoiseksi mainostettuun Kainuuseen. Perillä Kuusamossa olin puolenyön jälkeen. Nyt viisi vuotta myöhemmin olisi hyvä syykin lähdölle Kuusamoon, paikallinen paksujalka, mutta vaikka täällä etelässä nytkin sataa, en taida sentään lähteä tuonne asti.

Eihän sitä nyt nukkumaan tultu vaan kiertelin perinteisiä takavuosien rallipolkuja Kajaanintien suunnalta pohjoisemmas aamuyön vaaleudessa. Ei nukuttanutkaan koska olin jo tähän yötyörytmiin kovin tottunut. Teeriä soidinteli, joka puolella kuului pulinaa. Riekkokin lähti tien varresta Penttilänvaarassa. Kuolion lähellä puputteli helmipöllö ja Heinäjärvellä saalisteli suopöllö. Kahlaajat ja kurjet soidintelivat ja metsät olivat täynnä laulavia rastaita sekä punarintoja kuten vähän aiemmin etelässä.

Rukan ja Konttaisen maisemiin piti tietysti mennä kiertelemään. Tienvarressa kahinoi kaksi metsokukkoa soidintappelun tyyliin. Kameraa en saanut kuitenkaan käsiini ottaakseni oman versioni taistelevista metsoista. Metsätien pientareella aamun rauhassa poimi jauhinkiviä myös pari koppeloa. Pohjansirkku lauloi rämepainanteessa ja jo toinen Konttaisen maisemissa. Peukaloinenkin lauloi, samoin punatulkku ja yli liikehti rauhattomia pikkukäpylintujen porukoita.

Oulankaan tullessa vastassa oli kuukkeleita. Pyykin löytyi, ja Jäkälämutkan tietämiltä löytyi odottamieni tikkojen lisäksi jo havaitsemiani metsoja, teeriä sekä pohjansirkkuja. Isokäpylintuja puuhasteli männyissä ja jokivarren kuusikossa viivähti sinipyrstö hetken laulaen ja siirtyen sitten hieman edemmäs laulamaan uudestaan. Ilmeisesti se ei vielä ollut asettunut reviirille.

Nukuttuani jatkoin kierrosta kiertelemällä Liikasenvaaran pikkuteillä, urpiaisia oli joka puolella ja lajisto muuten samaa kuin aamuvarhaisellakin, toki merkittävä osa linnuista oli jo hiljentynyt. Palasin takaisin Konttaisen tienoille, siellä oli iltapäivällä jo rauhallisempaa eikä Rukajärven tieltäkään kummempaa vastaan tullut. Iltaa ajelin viettämään Antinperän suomaisemiin. Pikkukuovi soidinteli ihan odotetusti kuten taivaanvuohetkin. Lintutornin edustalla soitimella kierteli myös jänkäkurppa. Musta- ja valkoviklot sekä lirot viihtyivät edustan kahlaajarannalla. Jäin yötä viettämään ylemmäs kuivaan mäenrinteeseen mihin kahlaajien soidinäänet hyvin kuuluivat, ja iltateetauolleni tuli viereen seuraksi kirjosiipikäpylintukin. Kiikari oli käden ulottuvilla mutten uskaltanut liikkua kameran suuntaan ettei lintu olisi saman tien karannut. Siinä oli mukava jäädä telttaan nukkumaan vähän lisäunia laulurastaiden ja punarintojen sanailuun. Taisi samaan aikaan moni muu keskittyä katsomaan telkkaristaan jääkiekkoa, mie en.

***

(senpäiväinen koppelo metsäautotien varressa)

Työviikon varrelta

Taas on työviikko takana, ja retkeily on ollut sen takia varsin vähäistä. Joka päivä olen ulkona käynyt, mutta retkikohteet ovat olleet lähialueilta ja enemmän kamerakierroksia. Torstaina piti kuitenkin käväistä Viikissä asti ja mukana oli kaukoputki eikä kamera, vaikka silloinkin tyydyin vain Pornaistenniemen ja Lammassaaren kierrokseen. Löytyi niiltäkin vaikka mitä, valkotäpläsinirinnasta sitruunavästäräkin kautta lampivikloon. Hakematta jäivät mm. pussitiaiset ja palsasirri, oli kiire iltatorkuille ennen työvuoroa.

Metsäkävelytkin palkitsivat närhien, palokärkien ja töyhtötiaisten tapaisilla löydöillä joita ei tähän aikaan tavallisilla ulkosaaristoretkillä juuri vastaan tule. Parituntisilla kierroksilla ei kuitenkaan ihmeitä ehdi tekemään varsinkin kun retkeilee spontaanisti, ei bongaten. Kuviakin kertyi kohtuuvähän ja vain vakiolajistosta. Rengastusuran muistoina tuli kuitenkin etsittyä jonkin verran rastaiden pesiä joissa alkaa olla jo poikasia. Siellä olisi jalkoja aluminoitaviksi vieläkin.

Lauantaiyö kävi taas voimille, tosin enemmän kuntosalilla vietettyjen taukojen ansiosta, ja uni maistui saman tien iltakahteen ja ylikin. Ulkona näytti satavan eikä se lisännyt ainakaan kiirettä lähteä ulos. Formuloiden aika-ajon ja teetauon jälkeen lähdin taas Viikkiin, sade ei tuntunut kummemmaksi muuttuvan. Sama sinirinta valkotäplä lauloi nyt ruoikossa, nousi sentään jonkun kerran ihan laululentoonkin. Pitkoksilla päivysti taas sitruunaväiskikoiras, tosin vain hetken kun kävelijöitä riitti suuntaan ja toiseen. Miekin lähdin tällä kertaa itäpuolelle lahtea. Gardenian parkkikselta kävelin pelloille ja siinä tien varressa on nyt keltahemppopariskunta, ilmeisen paikallisena, nähty päivittäin pitkin kulunutta viikkoa. Ei laulu illalla enää kuulunut, mutta kutsut kuitenkin ja linnut löytyivät hyvin niiden auttamina. Pellot olivat tyhjät, jos kattohaikarasaldoa tarkastelee. Sellainen oli kierrellyt paikalla ja välillä Vantaalla asti kotipihan tuntumassakin aamummalla kun nukuin. Valkoposkihanhia toki oli runsaat parisen tuhatta. Sade oli kuitenkin sitkeää ja lähdin palailemaan takaisin nyt rantateitä kulkien. Purolahdella oli kahlaajia, uusina lapinsirrejä joltinenkin parvi. Käkikin kukkui jossakin reunametsissä, ilmeinen muuttaja, ei niitä täällä muuten havaitse. Jalohaikara oli kuulemma Kobbenilla mutta miulta se jäi nyt piiloon, torstaina se kuitenkin vielä näkyi miullekin. Tundrahanhia rannassa oli tänään kuten torstainakin, merihanhilla oli jo torstaina kaksi poikuetta tornin edustalla. Vesisade on hyvää kasvustolle mutta tienvarren magnolioiden kukat se sai jo varisemaan.

***

Menneitä muistellen XLVI

(kirjosieppo, tänään kuvattuna)

13.5.1975: Aamu alkoi taas sateisena joten ulos lähdin seitsemältä. Ehtii sitä kastua siinäkin. Tuuli oli koko päivän etelälounaassa, kohtalaista. Aamun jälkeen sää alkoi selkeytyä, tosin ukkonenkin jyrähti muutamasti sateen lopuksi. Kymmenen astetta oli lämmintä, näkyvyys parani koko ajan iltaa kohti ja oli iltakymmeneltä jo horisonttiin asti.

Sepelsieppo näyttäytyi taas miullekin sateen loputtua Männikön keskirivin polun varrella, pikkusieppoja oli edelleen tuo tuttu punarintainen ja yksi naaraspukuinen. Kun mitään ei muuttanut, laskin paikallisia pesijöitä Itäriutalta ja edustan Sandenilta. Putkellä löysin 42 haahkakoirasta ja yhden naaraan sekä yhden pariskunnan. Kahlaajia oli tyllipari, meriharakkapari ja punajalkaviklopari, tietysti myös västäräkki riutan kärjen lähellä.

Sateen väistyttyä saareen tuli etelästä mehiläishaukka. Se yritti piiloutua leppälehtoon mutta paikalliset pesivät varikset häätivät sen tiehensä ja oli sen sitten lähdettävä laiskasti jatkamaan matkaansa koilliseen. Kehrääjäkin pelästyi lentoon taas Lepikosta. Leppälintujen määrä oli noussut sataan ja rastaitakin oli tullut lisää, muun muassa kolmen kulorastaan porukka. Harmaasiepot, herne- ja pensaskertut sekä pikkulepinkäiset olivat myös runsastuneet, ehkä tässä oli tulossa taas lämmintä ilmaa etelästä.

Punajalkahaukkakin oli taas löytänyt illaksi Männikön itäpäähän. Vähän aikaa siinä kierreltyään lähti Leppälehdon suuntaan. Sepelsieppo provoili männikössä myös sen verran että kokeilin taas kuvata sitä, mutta tällä kertaa sen pakoetäisyys oli säännöllisesti yli kymmenen metriä, sama kuin kirjosieppojen.

Illalla saareen ja asemalle tuli uutta miehitystä, Karlsonin Rolle, Tenovuon Olli ja Dahlqvistin Martti joista kaksi ensinmainittua lähti tietysti saman tien levittämään Männikköön verkot rengastusta varten. Miun oli taas syytä alkaa pakata kalustoani kun edessä olisi lähtöpäivä, pitää sitä nyt jonkun verran opiskellakin kun kirjoilla on. Tenttejä oli tiedossa...

Seuraavana aamuna heräsin taas neljältä. Keli oli mitä mainioin, kuusi astetta lämmintä, pilvetöntä ja tyyntä. Se lopahti puoli kuuden aikaan jolloin nousi tiheä sumu. Lähdin saaresta kuuden aikaan ja tuo sumu vaivasi paluumatkaa Pärnäisiin asti. Aamukävelyni saaren länsipäässä tuotti sentään tuttujen ristisorsien, merihanhien, etelänsuosirrien ym pesijöiden lisäksi 60 alpina-suosirrin parven, joka hetken Järvellä kierreltyään jatkoi muuttoaan itään. Arktikalla olisi aloituspaineita.

***

(meriharakka on ujo...kuva kaukoputken läpi puhelimella otettu)