(aamupesulla)
24.5.1984: Aamuneljältä nostimme
päätä sen verran että totesimme sumun olevan läpitunkematonta.
Jatkoimme unia vielä tovin ja kun aamukuudelta sitten ulos lähdimme,
oli näkyvyys yhä sadan metrin luokkaa.
Mie otin taas haavin mukaan, yksi emo
ja kolme poikasta tuli merkittyä. Linnusto oli entisellään,
paikallisen huuhkajan jälkiä seurasin hieman tarkemmin. Se oli
syönyt saaressa jo mainitsemani kanahaukan lisäksi ainakin pari
heinäsorsaa, isokoskelon, varpushaukan ja sarvipöllön.
Jarin kanssa mökin takaista polkua
kävellessämme yllätyimme kun edessä makasi juuri kuollut myyrä,
ja aivan sen vieressä oli varuillaan kyy. Osuimme varmaan paikalle
juuri sen päivällisaikaan. Meitä käärme kuitenkin väisti
läheisen kanervaturpeen alle, odottamaan ruokarauhan palautumista.
Kyitä saaressa oli enemmänkin, sumu vain oli huono sää niidenkin
auringonottoon.
Metsäviklo levähti rotkon
nevalaikulla, muuten oli aika tutunlaista, ja kun sumukin tuntui
jatkuvan sitkeänä, valmistauduimme lähtemään tuottoisammille
lintumaille. Emmehän olleet kyitä etsimässä, niitä saaressa oli
nähty jo kai kymmenen. Sumun seassa irrottauduimme Kuggskäriltä ja
ajelimme hiljalleen väylää pitkin pohjoiseen, tavoitteenamme
päästä Vänöön ennen iltakolmea. Sepe seisoi paatin keulassa
torvi mukanaan ja päästeli tasaiseen tahtiin kuuluvia töräyksiä
vaihteeksi etupuolelta. Trollön kohdalle tullessamme sumu hälveni,
mutta ennen kuin olimme sen ehtineet kiertää, saapui päällemme
toinen pilvi ja sen sisällä sitten jouduimme mutkittelemaan lähes
koko loppumatkan kunnes taas Vänön löydyttyä sää selkeni
uudestaan.
Kiinnityimme saaren pohjoisrannalle
itäpään lähelle paikkaan missä oli rantaan vedettynä vanha
railolossi. Valinta ei ollut paras, koska hetken päästä jouduimme
kiskomaan paattia irti rannasta mihin täyttä vauhtia ohi menneen
armeijan kuljetusaluksen ja komentajan laivan luoma aallokko oli
meidät työntänyt. Sotaharjoitusten takia armeijan kalustoa näkyi
kulkevan väylällä muutenkin yhtenään. Kun liikenne lopulta
rauhoittui, emmehän olleet sodassa, ehdimme lähteä saareen
lintujen pariin.
Satakieliä lauloi itäpään lehdoissa
tiheässä. Hemörssundetilla ja lähistöllä ui kymmenen
kyhmyjoutsenta, odottamamme ristisorsat olivat piilossa. Lammen
reunapensaikot olivat täynnä linnunlaulua, paikallisten pesijöiden
joukosta löytyi ensimmäisiä pikkulepinkäisiä ja kerttuja.
Odotetun keltasilmänkin, vanhan kirjokertun, löysimme kappelipellon
reunapensaista, tosin hyvin se osasi siellä piilotella.
Taivaanvuohet soidintelivat kosteiden niittyjen yllä, lehtokurppakin
nousi ilmaan katajikosta. Kappelin lähipuissa lauloi kultarinta.
Idän ja kaakonkulman rantakierros oli
aika tyhjä, kylän viereisellä kalliolla käytiin toteamassa ettei
muuttoa ole vieläkään ilmassa. Kylältä kiersimme hiljalleen
takaisin kohti Atlantaa, ja saapuessamme pohjoisrannan kolmioniitylle
meitä vastassa oli kai retken toistaiseksi paras laji:
valkohäntäpeura. En ole sitä ennen saarella nähnytkään, mutta
nyt se tuntui jäljistä päätellen olleen paikalla jo pidempäänkin.
Näköjään talvella sekin on tänne päässyt eikä kai enää
viitsi takaisin yrittää.
Säätiedotus uhkaili nousevalla
itätuulella, paikkamme oli siis huono yöpymiseen. Atlantaa oli
siirrettävä ja ilta kului siinä kun ajoimme saaren länsipään
poukamaan ja sinne jäimme sitten myös nukkumaan.
***
(Kugiksella iltanuotiolla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.