19.5.2016

Menneitä muistellen XLIX



(palokärki mekasti aamulla Vaisakon suunnalla)



18.5.1974: Olin retkellä puoli neljästä aamulla iltayhdeksään. Edellisenä iltana olin ollut Lehtiniemen kalliolla iltamuuttoa tarkkailemassa Karhumäen Jussin, Rannikon Karin, Laihon Ilkan ja Lähteenojan Jarin kanssa. Sen verran siinä oli kahlaajia muuttanut että päätimme Karin kanssa yrittää uudestaan heti aamusta. Karilla oli auto ja sillä ehdimmekin staijipaikalle jo vähän ennen aamuneljää.


Tyypillisen arktisen aamumuuttajan kuikan odotimme näkevämme, ja menihän niitä neljä aamun aikana. Isokoskeloita muutti paremmin, yhteensä 72 seitsemässä parvessa, tukkakoskeloitakin kymmenen ja muista vesilinnuista mukavimmat olivat kaksi jouhisorsaa. Kahlaajistakin muutti vielä töyhtöhyyppiä, kapustarintoja, suokukkoja ja vikloja, arktiset muuttajat kuitenkin puuttuivat. Tervapääskyjä oli muuttanut jo edellisiltana ja aamulla niitä tuli lisää kymmenkunta. Erikoisempia pikkulintumuuttajia olivat kaksi pikkulepinkäistä jotka aamulla matkasivat yksitellen kallion ohi koilliseen. Paluumatkalla käytiin Halikon Joensuun puistossa, missä mainittavin havainto tehtiin hirvilehmästä jolla oli kaksi vasaa.




Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa Kiikalaan ja palailimme sitten Perttelin kautta Muurlaan ja edelleen illaksi uudestaan Halikon Lehtiniemeen. Tuulihaukoista ensimmäinen oli ollut Salossa jo puoli neljän aikaan, toisen näimme onnistuvan saalistuksessaan Perttelin Inkereellä ja kolmannen etsimässä omaa saalistaan Kokkilan tienhaarassa. Omenajärveltä löytyi muun muassa pikkulokkeja, neljä mustakurkku-uikkua - yksi pesäkin jo - sekä heinätavi.


Iltamuutolla huomattiin eniten kapustarintoja, neljä parvea muutti ohi, arktisista kahlaajista näimme yhden punakuiriparven ja illan viimeisinä muutti ohi kolmentoista mustalinnun parvi, sekin arktisten vesilintujen aloituksena. Yllättäen jossakin ihan tarkkailupisteemme lähellä innostui huuhkaja huhuilemaan pitkin iltaa. Kari oli kuullut saman yksilön jo vajaata viikkoa aiemmin. Käkiä kukkui kallion ympärillä viisi ja niillä oli seurana pari naarastakin. Pyy vihelteli läheisessä kuusikossa.


Tehokkaasti kierrellen päivän lajimäärä nousi yhdeksäänkymmeneenviiteen vaikkemme mitään harvinaisuuksia nähneetkään.


***


(pari ruokokerttustakin lauloi jo Halikonlahdella)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.