16.5.2016

Menneitä muistellen XLVIII







16.5.1972: Kevätlukukauden luennot olivat loppuneet eikä tenttejäkään ollut enää jäljellä kuin kai yksi, joten oli aikaa viettää päivää Halikonlahdella. Tuona vuonna keräsin tehostetusti tietoja kahlaajien muutosta alueella, olin jopa painattanut erityisen kaksisivuisen kaavakkeen havaintojen keräämiseksi päivittäin ja jakanut sitä kaikille alueella säännöllisesti retkeileville. Tietysti koin olevani erityisvastuussa hankkeesta ja pyrin käymään laskemassa kahlaajat niin usein kuin vain voin.


Tämä toukokuun puoliväli oli erityisen kriittistä aikaa koska muutamat arktiset kahlaajalajit ajoittavat muuttonsa huipun juuri noihin aikoihin, vähän keleistä riippuen. Päivä oli kaunis, viitisentoista astetta lämmintä, vähän keski- ja yläpilveä, tuuli heikkoa koillista ja näkyvyys hyvä. Iltapäivän neljän tunnin retkellä punakuirit olivat muutolla, kaksi parvea eksyi Halikonlahden pohjukkaan ja jatkoi siitä sitten koilliseen, yhteensä 250 lintua. Mustapyrstökuiri oli paikallisena Viurilanlahden lietteellä koko retken ajan. Muita kahlaajia oli vähänpuoleisesti, suokukkoja sentään toistasataa. Läheisillä pelloilla lepäili 75 kapustarintaa ja sinne oli päättymässä myös yhden pikkukuovin kevätmuutto, se oli murtanut siipensä kai sähkölankoihin lentäessään. Pikkukahlaajista mainittavin oli lapinsirri joita lietteillä oli yhteensä 17 yksilöä.


Kahlaajilla oli kiire pesimäseuduilleen ja osa havaituista muutti punakuirien tapaan eteenpäin koilliseen tai pohjoiseen hetken lahdella levättyään. Jos päivä olisi jäänyt noihin havaintoihin, sitä tuskin nyt muistelisin, mutta iltasella palasin vielä pariksi tunniksi yrittämään mahdollista arktista iltamuuttoa. Se on Halikonlahdella aina vähän onnen kauppaa, parempi paikka sen tarkkailuun oli läheinen Halikon Lehtiniemi, rannasta nouseva kallio, joka kuitenkin nykyisin taitaa olla pahasti puuston sisällä. Siellä useimmiten olin tuota iltamuuttoa yrittämässä, ja nyt siellä olivat ainakin Karhumäen veljekset sekä Mäki-Reinikan Lasse.


Ei arktikan määrä tälläkään kertaa yllättänyt, vain jokunen lapintiira lennossa sisämaahan ja 160 mustalinnun parvi tekemässä samoin, paikallisina olleet ruskosuo- ja tuulihaukkakaan eivät olleet poikkeuksellisia, päinvastoin. Sen sijaan suuri yllätys oli valkea iso lintu, joka lensi Halikonlahden altaiden yli pysähtymättä koilliseen kaupungin suuntaan klo 19:50. Se oli jalohaikara, elämäni ensimmäinen. Noihin aikoihin se oli kova havainto Suomessa, vasta kolmas. Lehtiniemen staijaritkin olivat huomanneet sen, se oli tullut kai jostakin Angelniemen suunnasta ellei peräti noussut ilmaan läheisen Jokiniemen suistosta ja jatkanut pitkin lahtea kohti paikkaa missä mie tyhjää taivasta tarkkailin. Kaukaa tullen kuvittelin sitä ensin isoksi lokiksi, mutta hyvin pian siitä sukeutui haikara, ja muistan vielä sen katseenkin kun se kauhoi läheltä ohitseni. Vasta myöhemmin olen huomannut että haikaroiden silmät osoittavat juuri sillä samalla tavalla alaviistoon, taitaa olla sopeutuma kalojen keihästämiseen...


Halikonlahden nuoremman polven retkeilijöille tuo ohilento oli kova paikka, he olivat juuri tuohon aikaan kokoontuneet Salon Yhteislyseoon hoitamaan kaikkien aikojen ensimmäisen Bengtskärin kevätretken järjestelyjä. Sinne he lähtivät toukokuun lopussa runsaaksi viikoksi, mutta seuraavaa jalohaikaraa Halikonlahdelle joutuivatkin sitten odottamaan pitkälti tälle vuosituhannelle. Nykyisin jalohaikara on runsastunut tavattomasti noihin aikoihin verrattuna, täällä pääkaupunkiseudulla sen voi nähdä näihin aikoihin päivittäin jos joku päiväpinnabongari sen niin nähdä haluaa. 


***



(siinä se katse... Näiden kuvien linnulla nokka on keltainen, tuolla ensimmäiselläni se oli suurimmalta osaltaan jo musta eli lintu oli pesimäpuvussa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.