Lintuja vihoistani CLVIII

Linturetket vuonna 1989 jatkuivat helmikuun viimeisenä päivänä kun vein taas syötävää Petikon lintulaudalleni. Tosin yllätyksekseni puolet aiemmin viemistäni pähkinöistä oli vielä syömättä. Pari hömö- ja kolme talitiaista oli kuitenkin paikalla parhaansa yrittämässä. Aamulla oli aste lämmintä, taivas pilvessä ja räntää tuuttasi taivaalta kunnolla reippaan lounaistuulen tuomana. Puoli yhdentoista maissa räntä muuttui vesisateeksi ja sekin lakkasi puolenpäivän aikaan. Lämpötila nousi taas viiteen asteeseen.

Aamuyhdeksältä pihan vaiheilla käväisi saalistava varpushaukka. Matkalla lintulaudalle Vehkalammin reunaojan sulassa oli kahden ja viiden heinäsorsan ryhmät, ojat tulvivat reippaasti tielle asti. Metsässä puiden suojassa oli vielä viitisentoista senttiä lunta, avomailla selvästi vähemmän. Vielä illalla työstä palatessa oli pari astetta lämmintä.

Maaliskuun ensimmäisenä laskin aamulla taas vakooykköseni. Sää jatkui entisellään, kolme lämpöastetta, lounaistuuli vähän heikentynyt mutta vettä ja räntää tuli edelleen ajoittain taivaalta, täyspilvistä oli ja hieman sumuista silloin kun ei satanut.

Alkuosuus tuotti listalle seitsemän peruslajia eikä niiden lisäksi muuta tuntunut löytyvän millään. Vantaanjoen pinta oli noussut voimakkaasti , puolisen metriä ja jäät lähteneet pitkälti kosken alueelta. Osa jäistä oli kasautunut Viinikkalan mutkaan mutta siitä eteenkinpäin joki oli osittain avoin. Voutilaan asti sain mennä ennen kuin listalle nousi uutena keltasirkku, Perkiöstä löysin lisäksi mustarastaan ja punatulkun joten kymmeneen lajiin sentään taas pääsin. Yksilöitä oli nousujohteisesti 310, niistä talitiaisia 103 ja varpusia 86, viherpeippoja nyt 46.

Toisena maaliskuuta (1989) sää oli entisellään, vain tuuli laantunut pariin metriin sekunnissa ja sateen tilalla sumua, näkyvyys puoli kilometriä. Oli vakiokakkosen vuoro aamulla ennen iltavuoroon lähtöä.

Viidellä taajaman vakiolajilla aloitin, Raappavuoressa lista täydentyi hömö- ja kuusitiaisilla, punatulkuilla, hippiäisellä, mustarastaalla ja fasaanilla. Vesitorninmäen laidasta poimin mukaan jo keltasirkun ja metsän puolelta kaksi närheä. Puluja alkoi löytyä Louhelan vaiheilla ja loppu olikin sitten taajamavakioiden varassa.

Nyt reitille sain sentään viisitoista lajia ja hyvät 340 lintua. Talitiaisten valta-asema oli kiistaton, 140 lintua. Viherpeipot aistivat kevättä 63 linnun voimin, variksia oli 39 ja muita sitten parikymmentä tai alle. Kuusitiainen ja hippiäinen jäivät ainoina yhden yksilön varaan. Sumuisesta säästä huolimatta linnut olivat piristyneet selvästi.

Iltapäivällä oli taas viisi astetta lämmintä, pilvipeite alkoi nousta ylemmäs ja näkyvyys parantua. Ilmassa oli siis selviä kevään merkkejä.

***

Lintuja vihoistani CLVII

Kolme vuosikymmentä sitten riitti ylitöitä helmikuun jälkipuolella. Kahden tuplavuoron jälkeen 25.2.(1989) oli sentään aikaa linturetkelle. Kiersin Martinlaakson ykkösvakioni puolenpäivän aikaan, se vei runsaat pari tuntia. Säätiedotus pelotteli lumiräntämyrskyllä, joten en laskenut Vantaan metsäreittini uusintaa vaikka siihenkin olisi aikaa riittänyt. Lämmintä oli kolme astetta, tuuli navakkaa kaakosta, taivas enimmäkseen pilvessä ja keli sotkuinen.

Vakioreitin alku oli odotetun vaisu, tali- ja sinitiaisten, varisten, harakoiden, pulujen ja varpusten laskemista. Kivimäessä oli mustarastas ja viherpeipot lauloivat puiden latvoissa. Perkiössä tuli listall punatulkku, Ylästöntiellä keltasirkku ja yllättäen kaksi piekanaa myötätuulen mukana luoteeseen kaarrellen. Kaksi oli talvea viettänyt Haltialan – Tuomarnkylän pelloilla, tuli mieleen että olivatko ne vai muualta tulleita, olihan niitä myyriäkin kun koira niitä toisinaan lenkillä kiinni nappasi. Voutilassa, Kuninkaantiellä ja Vantaankoskella näkyi vain jo nähtyä, ei esimerkiksi karaa vieläkään koskessa. Uutta ei löytynyt enää Pellaksessa, Martinkyläntiellä eikä loppusuorallakaan. Lajimäärä jäi siten yhteentoista, piekanat ainoina yllättäjinä. Yksilöitä oli sentään 283, talitiaisia niistä tasan sata, varpusia 79.

Reitin jälkeen kävin tankkaamassa ensin auton ja sitten Petikon lintulaudan, se olikin syöty taas tyhjäksi, odottamassa oli kaksi talitiaista. Kotiin tullessa pihan yli lensi varpushaukka variksen kiusatessa.

Seuraavana päivänä kävin Salossa vanhempia katsomassa, siinä samalla kurkistin Halikonlahdelle. Kaksi heinäsorsaa oli tullut vedenpuhdistusaltaille, urpiainen ruokaili ruderaatissa, lapinharakka kyttäsi saalistettavaa altaan reunan pajupuskan latvassa. Lintuja näkyi muuten vaatimattomasti, syynä sumuinen sää joka hälveni vasta iltapuolella. Lämmintä oli yhä pari kolme astetta, tuuli samoin yhä kaakosta.

Seuraavana aamuna (27.2.1989) ehdin laskea vakiokakkoskierrokseni. Sää oli keväinen, viisi astetta lämmintä, tuuli yhä navakkaa kaakosta, taivas pilvessä. Hiljalleen selkeni ja tuuli töi lämpöä mukanaan.

Reitin alussa listasin heti varikset, harakat, pulut, viherpeipot, tali- ja sinitintit, asemalta sitten varpuset siihen mukaan. Viherpuistosta löytyi jokunen keltasirkku, Vesitorninmäen laidasta fasaani ja hömötiainen, Raappavuorelta punatulkku ja hippiäisiä. Lajeja huomasin siten kaksitoista, yksilöitä 281. Talitiaisia oli 129, muista lukuisimpia olivat viherpeipot 35 ja varikset 30 linnulla. Yleensä runsaat varpuset jäivät vain yhdeksään yksilöön. Illaksi työhön mennessä näin vielä mustarastaan tutussa paikassa Eläinten hautausmaan ruokintapaikalla.

***

Neljä vuosikymmentä sitten CLV

( telkät viihtyvät Vuoksen virrassa )

Vuonna 1979 helmikuun 22. päivänä ehdin taas aamupäivällä parin tunnin kävelylenkille Vuoksen varteen Imatrankoskelta joen itärantaa asemalle. Pakkasta oli yksitoista astetta, tuuli luoteesta heikosti, taivaalla oli vain heikosti ohutta yläpilveä, siis kohtuullisen kaunis talvikeli.

Tarkasti laskien löysin 122 heinäsorsaa kosken ja aseman väliltä, samoin 22 telkkää, allinaaran, tukkasotkanaaraan ja neljä isokoskeloa mutta pikku-uikku onnistui taas piilottelemaan ohitseni näkymättä ollenkaan. Itä-Siitolassa erään talon pihalla viisi tilheä nokki puihin jääneitä omenoita, yli lensi laulava käpylintukoiras, ja toinen yksilö lensi samaan suuntaan, koilliseen, keskusliikenneaseman yli. Muuten lajisto oli kovin vaatimatonta, vain kolmetoista lajia olen muistiin merkinnyt.

Kolme päivää myöhemmin (25.2.1979) olin taas kävelykierroksella Vuoksen varressa. Kolmen tunnin kierros toi Imatrankoskelta Mansikkalan ja keskusliikenneaseman kautta Sienimäkeen ja Tainionkoskelle, sieltä Ritikankosken kautta Karhumäkeen ja takaisin Rauhaan. Pakkasta oli yhä kymmenen astetta, tuuli kääntynyt länteen, taivas vetäytynyt tiheämmän yläpilven suojaan, valoisaa oli kuitenkin.

Nyt huomasin taas pikku-uikun, kaupungintalon luona heinäsorsaporukan liepeillä. Se hermostui jo yli sadan metrin päästä ja siirtyi lymyilemään jäänreunan laitaan. Ihan varmaan olen muutaman kerran sen antanut mennä ”piisamina”, sen verran kähmysti se käyttäytyi. Heinäsorsia huomasin nyt 130, tukkasotkanaaraan edelleen vakiopaikallaan. Telkkiä oli nyt 40, allinaaras oli vaihtanut paikkaa Linnankoskessa toisen rannan puolelle. Isokoskeloita huomasin nyt yhdeksän.

Muista linnuista Tainionkoskella lauloi sinitiainen ja viherpeippo, toisen viherpeipon kuulin laulavan Mansikkalassa. Nyt onnistuin näkemään kuusitoista lajia. Tainionkosken puolella oli selvästi enemmän varpusia kuin vakio-osuudellani. Rauhan sairaalan pihassa oli vakituisten lajien seurana pari hömötiaista.

***

( vakiotalvehtija Vuoksessa mutta haastava piilottelija )

Hankikelejä kevättä odotellessa

Viikolla oli parina päivänä yöpakkasia ja kun aurinkoinen sää oli painanut hankia kasaan, ne olivat muuttuneet kantaviksi. Oli siis hyvä käydä metsäretkellä lähellä Sipoonkorven kansallispuistossa, pääsi kahlaamatta ja suksitta tai lumikengittä käymään vaikkapa näillä valoisilla kallioilla. 

 Hirvien jälkiä näkyi kallionlaidan metsissä, missä oli myös merkkejä säännöllisestä lepäilystä.

 olivat ne käyneet kallion laellakin, missä kova hanki näytti kantaneen niidenkin painon.

 Ei tuossakaan ole eläin uponnut muutamaa senttiä enempää.

 lumessa näkyi myös muita jälkiä, metso oli tuossa kävellyt, tosin jo ennen hankikeliä,

 välillä poiminut neulasia jostakin kituvasta männyntaimesta, ja palauttanut samalla entiset kiertoon.

Tuon viereisen kitumännyn latvassa on syöty useamminkin jo hajonneista pötkylöistä päätellen.

Lintuja vihoistani CLVI

( talitiainen hyötyy lintulaudoista )

Kolme vuosikymmentä sitten kahdeskymmenes helmikuuta 1989 olin taas töissä. Aamulla hämärissä Helsingin Eläinten hautausmaan ruokintapaikalla oli ollut kolme mustarastasta kun ohi töihin kuljin. Iltapäivällä oli jo niin pitkään valoisaa että ehdin kävellä vakioykköseni koiran kanssa töistä tultuani.

Lämpöä oli, aamulla kaksi ja iltasella kolme astetta, tuuli lännestä kolme, neljä metriä sekunnissa, pilviä ei juuri ollut eli taas tällainen föhn-tilanne kuin nytkin. Se ei lajistoon uutta tuonut, vakiolajisto oli aktiivisena kuten ennenkin. Kun kiersin lenkkiä vastapäivään, varpuset kirivät alussa selvään johtoon. Yksi mustarastas löytyi Perkiöstäkin ennen pitkää pelto-osuutta Vantaanjokilaaksossa. Ilta kai jo pidätteli talitiaisia suurimmista riemunpurkauksista joten niiden määrä ei kasvanut loppuosuudellakaan kovin korkeaksi. Vantaankoskesta etsin edelleen turhaan koskikaraa, mutta kierroksen lopussa sentään ohi lensi varpushaukkanaaras.

Lajimäärä jäi vaatimattomasti kymmeneen. Kärkisijan vei varpunen 101 ja hopealle jäi talitiainen 66 linnulla. Viherpeippoja oli 30. Mustarastaan ja varpushaukan lisäksi punatulkkukin jäi yhteen yksilöön.

( varpuset ovat menettäneet valta-asemansa nopeasti )

Seuraavana päivänä kävin taas Petikon metsän lintulaudallani viemässä sinne ruokaa. Aamuviideltä oli pari astetta pakkasta, iltapäivällä neljä plussan puolella. Pilviä ei taivaalla ollut, tuuli leutoa lounaasta. Selkeää ja kaunista oli, notkoissa aamulla sumuista.

Koira sieppasi matkallamme kiinni myyrän, niitä siis riitti. Lintulauta oli syöty tyhjäksi, vieressä oli pari talitiaista ja hippiäinen. Varpusia oli tuollakin kävelyllä eniten, seuraavaksi talitiaisia, puluja ja variksia. Taajaman ulkopuolella lintuja ei juuri ollut.

Seuraavana päivänä (22.2.) oli vapaata ja käytinkin sen laskemalla kaupunkireittini uusintalaskennan. Aamukuudelta oli viisi asteta pakkasta, tuuli lännestä, taivas pilvetön ja näkyvyys erinomainen. Iltapäivällä lämpö oli noussut pari astetta plussan puolelle. Loistava laskentasää oli siis koko ajan, tuulikaan ei haitannut maan pinnalla, samanlainen föhn-sää kuin nytkin vallitsee.

Varttia yli kahdeksan lähdin koiran seurassa matkaan ja heti alkuosuudella sain listoille yhdeksän lajia. Talitiaiset, varpuset ja varikset lähtivät kisaamaan kärkisijasta, mutta lensipä yli heti yksi korppikin. Raappavuoren metsäosuudella listoille tulivat hippiäiset, kuusitiaiset ja puukiipijät. Kärjessä talitiaiset menivät menojaan. Harakka löytyi listoille nyt ja Vesitorninmäen laidasta fasaani, metsässä kutsui myös käpylintu. Varistosta mukaan tuli mustarastas, naakka ja pari hömötiaista, matkalla Vihdintielle varpuset ja talitiaiset kisasivat kärkipaikasta, pihojen pensasaidat olivat varpusten vahvaa aluetta.

( sinitiainen on runsastunut ruokintojen ansiosta )

Matkalla Hämeenkylän läpi Tuomelaan mukaan sain närhen, varpusia oli edelleen eniten. Taajamien välisellä alueella Espoon puolelle Laaksolahteen menossa näkyi variksia ja keltasirkkuja avomailla, metsänlaidassa liikkui pari närheä. Jupperin omakotialueelta tuli paljon lintuja, varpuset edelleen johdossa, talitiaiset kannoilla ja vihrpeipotkin pyrkimässä mukaan. Osuus Pitkäjärventieltä Karakallioon tuotti mukaan kanahaukan, sinitiaiset vahvistivat suhteellisesti eniten asemiaan. Leppävaaran kartanon tienoot olivat taas haja-asutusaluetta, tiaisten joukosta löytyi kuusitintti, puista närhi. Lintuvaarassa suurimman vaaran tuottivat taas talitiaiset ja varpuset, hieman niiden perässä viherpeipot ja sinitiaiset ja sama jatkui Hämevaarassakin kun tulin taas Vantaan puolelle.

Vapaala oli vahvasti varpusten ja talitiaisten hallussa, Pellaksen metsävoittoisella osuudella huomaisn taas hippiäisen ja kuusitiaisen. Louhela olikin jo sitten talitiaisten valtakuntaa, seuraavina perässä sinitiaiset ja viherpeipot. Viherpuiston ja asemanseudun vaiheilla varpuset veivät kärkisijan, uutta lajistoa ei enää tullut. Loppuosuudella oli vakioilta tuttua peruslajistoa, varikset tällä kertaa runsaimpina. Ne pelästyivät jotakin, ehkä kanahaukkaa, mitä kuitenkaan en onnistunut näkemään.

Kaikkiaan kuuden tunnin kierros tuotti 1315 lintu kahdestakymmenestä eri lajista, joten ankeaan talveen verrattuna tulos oli hyvä. Varpuset veivät niukasti ykkössijan talitiaisilta, 366 vastaan 336 yksilöä. Viherpeipot tulivat kolmansiksi 149 linnulla, varikset nousivat lopun ison parven avulla 132 lintuun ja ohi sinitiaisten joita laskin 108. Korppi, käpylintu ja kanahaukka jäivät yhteen havaittuun yksilöön. Lintulautoja laskin reitiltä 35, ilman niitä varpusten voitto olisi varmasti ollut paljon ylivoimaisempi.

***

( viherpeippo taitaa olla jo saavuttanut runsautensa huipun, ruokintapaikoilla tarttuvat taudit alkavat säädellä kannan kokoa )

Viisi vuosikymmentä sitten CIII

Viisi vuosikymmentä sitten 19.2.1969 hiihtoloma alkoi olla lopuillaan. Kymmenen asteen pakkasessa ja kohtalaisessa koillistuulessa tein kolmen tunnin kierroksen ensin Halikonlahdelle ja sitten Vanhan Muurlantien vaiheille. Taivas oli tasaisen harmaa.

Vuohensaarentien ruokintapaikalla viihtyi edelleen tunturikiurukaksikko, ainakin viisi peippoa ja yksi järri ja pari vuorihemppoa. Viiimemainittuja oli tien varressa muutama muukin, yhteensä viisi lintua. Varpushaukka lensi yli ja vaikutti eri yksilöltä kuin kuun alussa näkemäni, jolla oli ollut siivessä joku lovi. Tällä siivet olivat ehjät.

Sinitiaiset olivat keskustassa laulutuulella, niitä oli nyt useampikin. Viherpeipot olivat myös näkyviä, niitä oli parikymmentä. ”Hämmäisten ruokintapaikalla” Vanhan Muurlantien varressa oli myös kolme peippoa ja niiden tuntumassa yhdeksän urpiaista. Lajimäärää en laskenut mutta yli viisitoista niitä oli.

Seuraavana aamupäivänä tein lehtilenkin jälkeen kierroksen taas tuolle Hämmäisten ruokintapaikalle ja myös kaupungin pohjoispuolelle Anjalantien varteen. Sielläkin muuan tuttu piti omaa piharuokintaa, sama kaveri joka huolehti Vuohensaarentien ruokintapaikasta. Sää oli ennallaan paitsi että nyt sateli myös hiljalleen uutta lunta.

Viherpeippoja oli todella paljon, kaiketi jopa lähellä sataa yksilöä. Eiliset kolme peippoa Hämmäisissä olivat saaneet seurakseen neljännen. Urpiaisia oli vain yksi Anjalantien ruokintapaikalla. Keskustassa sinitiaiset jatkoivat lauluaan.

Pari päivää myöhemmin 22.2. olin kunnollisella viiden tunnin retkellä. Tein pitkän lenkin ensin Vuohensaarentielle, sitten Merikulmantietä Hämeenkyläntielle. Sieltä tulin Pettiläntietä uudelle Kiskontielle ja sieltä Vanhaa Muurlantietä takaisin kotiin Mököistenmäkeen. Pakkanen oli lopahtanut yhteen asteeseen, tuuli kuitenkin edelleen kohtalaisesti koillisesta. Taivas oli edelleen pilvessä ja lumisadekin jo aika reipasta.

Tunturikiurut olivat vaihtaneet paikkaa koskapa en löytänyt niitä Vuohensaarentien ruokinnalta. Paikalla oli seitsemän peippoa, yksi järri ja runsaasti tietysti peruslajistoa, keltasirkkuja, varpusia, talitiaisia ja fasaaneja esimerkiksi. Vuohensaarentien venetelakan kohdalla huomasin jokivarren puolella sarvipöllön. Kun lähestyin sitä, se lähti karkuun kaupungin suuntaan, mutta taisi laskeutua aika lähelle uudestaan. Korppi kierteli taas kaatopaikan vaiheilla, tien varressa oli nyt kaksi vuorihemppoa ja neljä urpiaista. Lietealtaiden vieressä rikkaruohostossa oli kaksi tikliä.

Merikulmantiellä ylitseni lensi yksinäinen tilhi, kaakkoon. Se, kuten sarvipöllökin, oli miulle vuoden ensihavainto. Nyt olin nähnyt alkaneen vuoden aikana neljäkymmentä lajia mitä pidin siihen aikaan hyvänä tuloksena. Hämeenkyläntiellä huomasin tiaisia, parvissa neljä hömötiaista ja ehkä kahdeksan töyhtötiaista, joukossa myös kolme tai neljä hippiäistä. Muuten maaseutukierros jäi niin vaisuksi etten ole siitä muuta muistiin kirjoittanut. Hämmäisten luona ruokintakatoksessa oli taas kolme peippoa. Keskustassa näkyivät viherpeipot ja sinitiaiset taas vakiolajiston koristuksina. Päivän lajimääräksi sain 22, se oli hyvä tulos.

Seuraavana päivänä (23.2.) olin retkellä edelleen yli viisi tuntia. Ensin kävin Halikonlahdella, sieltä kaverien kyydissä – taisi olla Lehtolan Tapani ja Liikon Jorma nyt ainakin - Halikon Märyyn ja Laukassuolle. Pakkasta oli kolme astetta, maassa uutta yöllä satanutta lunta, tuuli oli laantunut mutta taivas yhä pilvien peitossa.

Vuohensaarentien varressa kymmenen peippoa viihtyi edelleen ruokintapaikalla, kolme vuorihemppoa ja saman verran urpiaisia tien varren ruderaatissa. Porukalla etsimme sarvipöllöä mutta löytymättä jäi. Tunturikiurut löytyivät nyt Halikonjokisuulta polttokaatopaikan kärjestä ja niitä oli taas kolme. Ehkä se kolmas oli ollut koko ajan tuolla. Kaupungin varaston kottarainenkin näyttäytyi taas läheisen talon pensasaidassa.

Märyn männiköissä huomasimme töyhtö- ja hömötiaisia, Laukassuolla käpytikan ja Liikon Jorma harmaapäätikankin pari kertaa, hän jäi sinne lintuja kuvaamaan. Korppeja kiersi luukasojen yllä toistakymmentä, pari närheä myös ja laidan metsissä tiaisparvia, mukana pari hippiäistä. Kun keskustasta huomasin vielä tutut peruslajit, niiden lisänä punatulkut, viherpeipot ja sinitiaiset, päivän lajimäärä nousi peräti kahteenkymmeneenkolmeen. Se oli hyvä loppu hiihtolomaviikolle.

***

Neljä vuosikymmentä sitten CLIV

Vuonna 1979 helmikuun kahdeksantenatoista oli taas aikaa pienelle lintukierrokselle. Lähdin Rauhan sairaalalta Karhumäen kautta Tainionkoskelle ja sieltä keskusliikenneasemalle mistä palasin bussikyydillä takaisin sairaalaan. Kaksi tuntia kierrokseen meni. Pakkasta oli viisi astetta, yöllä oli ollut vielä kaksikymmentä, tuuli leudosti kaakosta, taivas oli pilvetön ja keli kaikkiaan kivan keväinen.

Heinäsorsia oli parikymmentä Vuoksessa Tainionkosken ja aseman välillä, telkkiä seitsemän ja isokoskeloita kaksi koirasta. Tainionkoskella huomasin myös ensimmäisen puukiipijän aikoihin ja viisitoista tilheä ruokaili omenapuissa. Muuten lajisto oli tuttua, puluja oli paitsi Rauhassa, myös Imatralla, samoin variksia, kumpiakin kaksin verroin kaupungilla sairaalan alueeseen verrattuna. Talitiaiset lauloivat, punatulkkuja puuhasteli pihoilla. Kaikkiaan lajeja olen kirjannut muistiin kaksitoista.

Seuraavanakin päivänä tein aamupuolella kieeroksen Vuoksen varteen, nyt Imatrankoskelta keskusliikenneasemalle ja vaihteeksi joen itärantaa. Viisi pakkasastetta oli edelleen, taivas vetäytynyt pilveen, tuuli heikkoa.

Tällä välillä heinäsorsia Vuoksessa oli 120, telkkiä 25 ja isokoskeloita neljä. Sorsaparvessa Siitolan kartanon vaiheilla oli myös tukkasotkanaaras. Imatrankosken yli lensi käpytikka, koulun luona oli paikallinen tilhi. Muuten lajisto oli taas identtinen esimerkiksi edeltävään päivään verrattuna kun katsoi käppärin korvaavan eilisen kiipijän. Lajeja merkkasin muistiin kolmetoista.

***

( tukkasotkan kuva vuodelta 1973 eli ei kovin tuore... )

Lintuja vihoistani CLV

( koskikaroja löysimme vain yhden )

Kolme vuosikymmentä sitten 19.2.1989 oli vapaapäivä ja hyvissä ajoin olimme sopineet Sällylän Sepon kanssa päivän kierroksesta Salon seudun lintupaikoilla. Yö ja aamu olivat vielä kirkkaita, kuu paistoi puoli kuuden aikaan. Pakkasta oli kolme astetta, tuuli lounaasta kolmisen metriä sekunnissa. Kuuden maissa alkoi nousta pilviä ja yhdeksältä oli jo asteen verran plussaa, taivas vetäytynyt stratuksen taakse ja tuuli kääntynyt kaakkoon sekä yltynyt lähelle kymmentä sekuntimetriä.

Sopimuksen mukaan ajoin Saloon niin että olin Kilinkadulla puoli yhdeksän maissa. Viisi pikkuvarpusta oli Sepon vanhempien pihalla lintulaudan ympärillä. Lähdimme siitä Halikonlahden suuntaan. Joensuun pelloilla pyöri 120 keltasirkun parvi, muuten ei näkynyt kuin variksia, naakkoja ja harakoita. Lähdimme Perniön suuntaan.

Kosken aseman luona rautatiesillan alla oli koskikara. Saarenjärvelle saavuimme kymmenen aikaan ja sen sulassa ui joutsenpari, heinäsorsapari ja koiras- sekä naarastelkkä erikseen, heidän treffinsä eivät olleet vielä johtaneet parisuhteeseen. Perniön Latokartanonkoskella etsimme turhaan koskikaraa ja jatkoimme saman tien Särkisaloon Nixorin lossilaiturin vaiheille. Nuori maakotka nousi ilmaan kotkahaaskan suunnassa, korppeja kierteli haaskapaikan ympärillä nelisenkymmentä. Merilokki kierteli sulan vaiheilla ja pari punatulkkua oli rannan puissa. Sään syy taisi olla ettei tuollakaan enempää näkynyt.

( todella onneton kuva nuoresta maakotkasta jostakin kaukaa menneisyydestä, tosin ihan tuon havaintotilanteen mukainen...)

Palasimme takaisin ja käännyimme Strömman kautta Kemiöön. Strömman sulassa ui kolmekymmentä heinäsorsaa, kymmenen isokoskeloa ja harmaalokki. Jatkoimme reippaasti matkaa Kemiönsaaren eteläkärkeen Kasnäsiin. Sinne ajaessa sää oli jo heikentynyt lumisateeksi ja tuuli yltynyt viiteentoista metriin sekunnissa. Siitä huolimatta huomasimme kaksi vanhaa merikotkaa, erikseen lennossa mereltä pohjoiseen. Tosin tuohon aikaan olimme juuri tauolla eväitä syömässä, henkisesti jo luovuttaneet kurjalle säälle, mutta aina pitää olla optimisti, joskus sekin palkitaan. Merilokkeja oli jo yhdeksän, harmaalokkeja nelisenkymmentä, neljä kalalokkiakin. Isokoskeloita näkyi sateen seasta kolmekymmentä. Rannan puissa pyöri talitiaisia, kuusitiainen, viherpeippoja ja pari punatulkkua evästaukomme aikana, kärkkyivätköhän eväitämme...

Sade alkoi vaihtua rännäksi. Lövön lossilla huomasimme vielä kolme isokoskeloa ja vanhan merilokin. Palasimme Saloon päin Kokkilan kautta, lossisulassa oli yksitoista merilokkia ja 140 harmaalokkia muttei yhtään vesilintua. Kello lähestyi jo puoli viittä ja loppumatkalla takaisin kaupunkiin huomasimme enää variksia ja talitiaisia. Retken lajimääräksi saimme 23, keli piti linnut vähissä.

Paluumatka Salosta Vantaalle oli edelleen tuulinen ja sateinen. Sade lakkasi vasta iltakahdeksan maissa, siihen mennessä maahan oli satanut toistakymmentä senttiä uutta lunta jota kova tuuli kinosti tielle. Lämpötila oli nousussa joten lumipeite ei tainnut olla pitkäikäinen...

***

( merilokit olivat jo paikalla, tosin enemmän vanhoja kuin näitä nuorempia )

Viisi vuosikymmentä sitten CII

Helmikuun kuudentenatoista vuonna 1969 lähdin heti aamusta lehtilenkin ja aamuteen jälkeen lintukierrokselle, kahdeksan jälkeen. Pakkasta oli seitsemän astetta, tuuli lännestä, täyspilvistä ja hieman sateli luntakin, mitä tuuli sitten lennätti tuiskuna. Näkyvyyttä oli pari kilometriä.

Kävin ensialkuun Vuohensaarentien alkupäässä katsomassa että tunturikiurukaksikko ja kolme vuorihemppoa olivat edelleen paikalla. Peippojakin oli vajaa kymmenen, järrejä ainakin yksi, samoin viherpeippoja.

Seuraavaksi lähdin käymään Muurlassa, Karjaskylän ja Kiskontien kautta ja palasin sitten Ylisjärven Träskvikillä käynnin jälkeen Helsingintietä takaisin. Suurin yllätys tuli heti alkumatkasta kun Keskustassa pensasaidan varpusten joukossa näin mielestäni pikkuvarpusen. Sen näin vain lyhyen aikaa, mutta ruskea päälaki oli todella silmiinpistävän erilainen, olihan se olevinaan pienempi ja vähän sellainen pyöreämmän oloinen kaikkiaan. Muurlassa Karhumäen Jussi tyrmäsi tietysti havaintoni kokonaan, mutta luulen kyllä vielä näin jälkikäteenkin että taisin olla kuitenkin oikeassa. Tietysti kun en koskaan ennen ollut lajia nähnyt, paremmin sen olisi voinut nähdä varmaksi saadakseen. Mutta eihän tuosta monta vuotta mennyt kun laji toden teolla alkoi levitä Salonkin seudulle. Ja Jussihan oli oikeastaan ihan väärä henkilö arvostelemaan kenenkään varpushavaintoja, hänhän ei koskaan luonut niihin silmäystäkään, talvilaskentaankin taisi heittää jonkun luvun aina ihan hatusta...

( tuo kuva ehkä muistuttaa hyvinkin sitä havaintotilannetta )

( ja tässä asiaankuuluvaa taustamusiikkia )

Muuten tämä lenkki tuotti perinteistä talvilajistoa, kolme närheä, töyhtö- ja hömötiaisia sekä hippiäisiä pitkin metsätaipaleita.Viherpeippoja oli siellä täällä ja punatulkkuja parvittain pitkin matkaa. Kaikkiaan olen sanonut nähneeni kahdeksantoista lajia päivän mittaan.

No, ei meille välirikkoa tuosta tullut, olin taas 18.2. Muurlassa, nyt oikeastaan koko päivän kiertämässä yhdessä Karhumäen veljesten kanssa. Pakkasta oli kymmenen astetta, tuuli heikkoa idästä ja pilvet menneet menojaan, taivas kirkas.

Muurlanjoessa ui seitsemän heinäsorsaa, koskikarakin oli paikalla. Joen alajuoksulla Kistolassa näkyi kuuden peltopyyn parvi, sen vuoden ensimmäiset. Kanalintuja oli muutenkin, menomatkalla jo oli Kiskontien varressa teerikukko, Pitkäsuon maastossa pyy ja kaksi metsoa, nuo metsotkin vuodelleni ensimmäiset. Tikoista Muurlan kirkolla oli harmaapäätikka ja Träskvikissä palokärki. Hömö- ja töyhtötiaisia oli runsaasti metsissä kuten myös hippiäisiä. Viherpeipot olivat äänessä asutuksen liepeillä, punatulkkuja tuli vastaan lähinnä Salossa. Samoin ainoat urpiaiset olivat jo Marttilankadun varressa Salossa. Tuon jokikomppauksen ja metsäkierroksen ansiosta lajimäärä nousi hyvään kahteenkymmeneenkahteen.

***

Lintuja vihoistani CLIV

( pareittain korppien pitäisi jo tähän aikaan lentää )

Kolme vuosikymmentä sitten helmikuun viidentenätoista (1989) tein puolentoista tunnin kävelyn Iso-Huopalahden jätemäen ympäri. Lämpöä oli yksi plusaste, taivas pilvessä ja ajoittain sateli lunta. Todella hiljaista on linnustossa ollut koskapa mitään ei ole niistä muistiin jäänyt. Illalla ja yöllä oli lumisade yltynyt sakeaksi. Seuraavana päivänä tein töiden lisäksi ylitöitä, lumen ja rännän tulo jatkui vahvana.

Seitsemäntenätoista päivänä sade oli lakannut, kaksi astetta pakkasta, tuuli pohjoisluoteesta, taivas pilvetön ja maassa kymmenkunta senttiä uutta lunta. Laskin aamupuolella Martinlaakson vakiokakkosen. Alku oli vaatimaton, Raappavuoren yli lensi kuitenkin neljän korpin porukka luoteeseen. Talitiaiset lauloivat ja hippiäinen löytyi vielä laskentalajiksi. Vesitorninmäeltä löytyi lisää talitiaisia, varikset olivat tässä vaiheessa kiinni kakkossijassa, lajisto muuten tuttuja talven vakioita. Louhelan ja Viherpuiston kautta käännyin ostarille, talitiaiset runsaimpina ilman uhkaajaa, vasta nyt varpusia löytyi reitille. Niiden loppukiri jatkui asemanseudulla ja riitti lopulta pitämään takana niin pulut, varikset kuin viherpeipot joita oli tasaisemmin pitkin matkaa.

Reitin lajimääräksi jäi yksitoista ja yksilömääräksikin sain vain 222, niistä talitiaisia 74. Iltapäivällä lämpö nousi juuri ja juuri plussan puolelle, tuuli yltyi ja kääntyi länteen. Taivaalla oli hajanaista kumpupilven alkua keskikorkeudella, ei mitään säänmuutosta enteilevää.

( myyräjahdissa )

Kahdeksantenatoista päivänä aamulla olikin sitten seitsemän pakkasastetta, kymmenen aikaankin vielä neljä. Tuuli oli luoteessa, taivaalta pilvet taas hävinneet. Kävin vajaan kolmen tunnin kävelyllä Haltialassa ja Tuomarinkylän pelloilla. Tammiston puolella Vantaanjokea saalisteli kaksi nuorta piekanaa. Lopuksi ne lensivät varisten saattelemina metsän taa.

Variksia pelloilla oli parikymmentä eikä sitten juuri muuta. Yli muutti yksinäinen urpiainen. Arboretumissa oli kymmenisen punatulkkua, navetan vaiheilla kolmekymmentä varpusta, viisi keltasirkkua ja viitisen harakkaa. Pitkäkosken lähellä lauloi pari kuusitiaista, muuten metsänlaidasta huomasin hippiäisen ja pari hömötiaista, tali- ja sinitiaiset olivat täälläkin runsaimpia.

Palatessa aurinko oli taas nostanut lämpötilan plussan puolelle, tuuli lännestä ja taivas pysyi pilvettömänä.

***

( varis häiriköi )

Neljä vuosikymmentä sitten CLIII

Vuoden 1979 helmikuun viidentenätoista ehdin tekemään tunnin lintukävelyn aamukymmenen jälkeen Rauhan sairaalan ja Tiuruniemen ympäristössä. Aamulla pakkasta oli 28 astetta, päivällä parikymmentä. Tuuli lännestä oli heikkoa, taivas käytännössä pilvetön.

Kaksi tilheä muutteli sairaalan yli itään, ehkä niillä oli jotakin kevätliikkeen tapaista kun niitä joka retkellä vastaan tuli. Tiaisista tallarit olivat valtalaji, joukossa yksi töyhtö- ja kaksi hömötiaista. Punatulkkuja oli kymmenisen, saman verran jokapäiväisiä puluja. Pari harakkaa, varpusia kolmekymmentä ja viitisen keltasirkkua olen myös muistiin kirjannut.

Seuraava kirjaamani havainto on seitsemäntenätoista päivänä huomaamani neljän tilhen parvi kämpän pihalla puoli viiden aikaan palveluvuorosta palatessa.

Olin kirjannut vihkooni myös pientä kuntopuntaria tai retkeilyaktiivisuusmittaria. Puolikuukausittain kirjasin retkipäivät kunnittain, tehoindeksinä oli noiden summa ja tietysti myös retkipäivien summa. Joulukuun alusta helmikuun puoliväliin olin nyt retkeillyt 17 päivänä, yhtenätoista Joutsenossa ja yhdeksänä Imatralla. Tehoindeksiksi tuli 20. Kun sitä vertaa edeltäneeseen marraskuuhun 1978 Salon seudulta, se yksin ylti suunnilleen samaan 14 retkipäivällä ja tehoindeksillä 21. Sen lisänä oli vielä Jurmossa vietetyt kahdeksan päivää joita en tuohon indeksiin laskenut. Olihan silloin tietysti lomaa...

***

Viisi vuosikymmentä sitten CI

( eret löytyivät uskollisesti joka kerta )

Viisi vuosikymmentä sitten helmikuun neljäntenätoista (1969) oli luvassa pientä taukoa koulunkäyntiin hiihtoloman muodossa. Kyseisenä päivänä tein iltapäivällä lyhyen kierroksen Salon Vuohensaarentielle, Sokeritehtaan vaiheille ja takaisin Alhaisten omakotialueen kautta. Perinteinen talvisää oli tuolloin, seitsemäntoista astetta pakkasta, ei pilviä juurikaan, tuuli heikkoa etelästä ja näkyvyys hyvä.

Tunturikiurukaksikko oli saapunut Vuohensaarentien varren ruokintapaikalle, edelleen ilman kolmatta kaveriaan. Samalla paikalla oli myös pari vuorihemppoa, kymmenkunta peippoa ja kahdeksisen järripeippoa. Kaupungin keskustassa lauloi sinitiainen, Vähäjoen varressa huomasin urpiaisen. Punatulkkuja oli kymmenkunta ja viherpeippoja yli neljäkymmentä pitkin reittiä. Kaikkiaan huomasin päivän mittaan kuusitoista lajia.

Seuraavana päivänä tein sitten tarkemman retken Halikonlahden maisemiin. Pakkasta riitti edelleen kohtuulliset neljätoista astetta, tuulta ei ollut, taivasta peitti ohut yläpilvi. Aamulla lehtilenkin aikaan oli sadellut viisi senttiä uutta pakkaslunta.

Tutut kaksi tunturikiurua olivat edelleen Vuohensaarentien ruokintapaikalla, samoin kaksi vuorihemppoa, viherpeippo, kymmenen peippoa ja kolmisen järriä. Yksi hemppokin oli löytänyt samaan joukkoon. Lähellä kaupungin varaston pihalla päivysti kottarainen lähellä valitsemaansa pönttöä. Vieressä kaatopaikalla korppi ahdisteli variksia yrittäen kaapata niiltä ruokaa.

Edempänä Halikonlahdella oli kovin hiljaista, talvi vaikutti. Kolme urpiaista löysin hajallaan Vuohensaarentien varresta, muuten vain vakiolajistoa. Keskustassa lauloi edelleen sama sinitintti kuin edellisenäkin päivänä. Päivän lajimäärä piristyi yhdeksääntoista.

***

( järrien ja peippojen määrä vaihteli päivästä toiseen )

Lintuja vihoistani CLIII

( talitiaiset odottivat uskollisesti eväitä lintulaudalle )

Helmikuun kolmastoista vuonna 1989 oli aamupäivällä aikaa viedä ruokaa Petikon lintulaudalleni. Talvi ei ollut kovimmillaan, asteen verran plussaa, tuuli luoteesta kohtalaista, pilvetkin hajosivat päivän mittaan, siis taisi olla samanlainen föhn-lämpöaalto Norjan vuorten yli kuin tälläkin hetkellä.

Tuollainen lämpö ei tuonut kuitenkaan mitään uutta lintutalveen. Käynnillä huomasin kolmetoista lajia, sitä tavallisinta talvilaatua. Tali- ja sinitiaiset sekä viherpeipot olivat äänekkäitä, naakkoja lensi yli mutta ne olivat näitä paikallisia. Vehkalammin vaiheilla huomasin pari korppia, lintulaudan ympäristössä hippiäisiä, pari hömötiaista ja punatulkku ja tietysti talitiaisia. Se oli runsain laji myös koko retkellä.

Neljäntenätoista päivänä aamupäiväkävelynäni oli perinteinen Martinlaakson vakioykkönen vastapäivään. Sää oli ennallaan, yksi tai kaksi astetta lämmintä, tuuli navakkaa lännestä, pilvet vähissä.

Linnusto oli sitkeästi ennallaan, lajeja vähän ja yksilöitäkin vain kohtalaisesti. Talitiaisia oli nytkin toistasataa, 102, varpusia edelleen toiseksi eniten, 78. Vantaankoskella ei edelleenkään ollut koskikaraa. Ainoa vähän poikkeavampi havainto oli Kivimäen yli lentänyt käpylintu. Lajit jäivät kymmeneen, yksilöt 257:ään eli kärkikaksikon jälkeen muut olivat edelleen kovin vähissä.

***

( hippiäiset pärjäsivät hyvin noissa keleissä )

Neljä vuosikymmentä sitten CLII

( töyhtötiainen on karaistunut talvilaji )

Helmikuun kahdestoista vuonna 1979 Rauhan sairaalassa Joutsenon ja Imatran rajalla sujui töissä. Sää oli perinteisen talvinen, pakkasta kaksikymmentä astetta, tyynenpuoleista ja taivaskin aurinkoinen. Palvelusvuoron jälkeen kävin tunnin kävelyllä Rauhan asemalla ja Korvenkylässä.

Sairaalan puutarhan takana kuului olevan käpylintuja, kolme hömötiaista näkyikin. Rauhan aseman yli lensi pari urpiaista ja Korvenkylänmäellä kuului tilhen ääntä. Mahtaa olla ollut sekin ylilentäjä.

Seuraavan kerran pääsin lintulenkille neljäntenätoista päivänä. Pakkanen oli kiristynyt taas kahteenkymmeneenviiteen asteeseen. Aamulla oli ollut peräti 33 pakkasastetta. Tyyntä sentään oli eikä pilviä näkynyt lainkaan.

Tein parin tunnin kävelyn Rauhasta aseman ja Korvenkylän kautta Jotsenrantaan ja takaisin. Pakkanen ei säikyttänyt tiaisia, sekä tallarit että hömppärit lauloivat innolla. Jo sairaalan alueella näkyivät perinteiset pulut, parikymmentä, ja puutarhan tienoilla liikuskeli käpytikka. Varpusia, variksia, punatulkkuja ja talitiaisia näkyi pitkin matkaa. Rauhan aseman luona oli kaksi närheä ja kolmen tilhen parvi keskellä männikköä pienessä lehtipuun vesassa.

Korvenkylässä oli eniten lintuja, harakat ja keltasirkut siitä tavallisemmasta päästä, retken toinen käpytikka ja taas kuului tilhen ääntä taivaalta täälläkin. Urpiaisia löytyi neljän linnun parvi, hippiäisiä kolme ja nyt myös pikkuvarpusia. Neljän linnun parvi oli kioskin luona, mistä lähtivät yhdessä koulun yli postin suuntaan. Paikalta on yli kilometri Korvenkantaan missä tapasin lajin ensi kertaa tällä sivarikomennuksellani.

Muuten kävelyni olikin aika linnutonta, kolmisen töyhtötiaista tirritteli metsissä, Joutsenrannassa huomasin vain retken kolmannen käpytikan. Päivän kierroksen lajimääräksi sain viisitoista.

***

( talvitilhiä )

Lintuja vihoistani CLII

Kolme vuosikymmentä sitten vuonna 1989 helmikuun kahdentenatoista keksin käydä Porkkalanniemessä. Sää oli aika vaatimaton, pari astetta lämmintä, tuuli navakkaa lounaasta, puolenpäivän jälkeen heikkoa sadetta joka illan mittaan muuttui rännäksi. Aamuinen hyvä näkyvyys muuttui pikkuhiljaa huonoksi.

Ajomatkalla huomasin lapinharakan Kauklahden kohdalla kehäkolmosen varressa. Kärkeen kompatessa polun varresta poimin hömö- ja töyhtötiaisia, puukiipijän, käpytikan ja ainakin kahdentoista isokäpylinnun parven.

Kärkeen tultuani tuuli puhalsi päin naamaa, muutama harmaalokki näkyi lentävän edempänä, pieniä alliparvia oli sekä kärjessä että luotsiaseman lähellä. Itäpuolella tuulensuojassa piileksi pari kyhmyjoutsenta ja kuusi haahkaa. Kalalokin myös huomasin. Kärki oli suunnilleen lumeton, polulla jäitäkin vain paikoitellen. Retken lajit jäivät neljääntoista, muutama lisää tuli sitten kotikulmilta.

***

Loskaksi meni helmikuu

( paikallinen kanahaukka häipyy takaisin metsään )


Kelit ovat pysyneet vaatimattomina Vantaalla. Kuun alkupuolella satoi lunta, viime päivinä taivaalta on tullut tihkuna vettä. Lumipeite on painunut kasaan parikymmentä senttiä ja tulvii nyt ojissa, puroissa ja joissa, tietysti myös teillä.

Lintujakin on vaatimattomasti, päivittäiset kolmen tunnin kierrokset näillä lähitienoilla, Hiekkaharjun ja Rekolan välimaastossa, tuottavat nykyisin vain neljästätoista kuuteentoista lajia retkeä kohti. Retkien yhteinenkään lajimäärä ei nouse kuin pari yli kahdenkymmenen.

Vuonna 2013 näihin samoihin aikoihin tein myös päväkävelyitä samoilla tienoilla, työviikko kun oli, kestivät yleensä puolentoista tunnin paikkeilla. Päivittäiset lajimäärät pyörivät neljäntoista ja kahdeksantoista välillä. Hieman vivahteikkaampaa lajisto oli, oli sekä peippoja että järrejä, joku taviokuurna ja räkättirastaskin vielä. Silloin linnut olivat enemmän hajallaan kuin nyt kun pääosa lajeista kertyy jo parilta isommalta ruokintapaikalta.

Valtalajeista talitiaiset ovat pitäneet kärkipaikkansa vaikka näiden vuosien aikana pikkuvarpuset ovat nousseet ihan kannoille. Niiden levinneisyydessä tuntuu olevan edelleen eroa talitiaisen hyväksi, sitä näkee joka puolella, talojen pihoissa, puistoissa, puronvarsissa ja metsiköissä. Pikkuvarpuset suosivat ruokintapaikkoja ja niitä pihoja missä on ruokintaa.

Perusvarpunen on vastaavasti kärsinyt. Se tuntuu katoavan sitä mukaa kun talot leikkaavat tonttejaan ympäröiviä pensasaitoja, eivätkä tule takaisin toisin kuin pikkuvarpuset. Isommista linnuista pulut tuntuvat olevan katoamassa, lieneekö syynä paikallinen kanahaukkapari joka ainakin pesäpaikkojensa lähistön perusteella tuntuu onnistuneesti niitä saalistavan. Urpiaisia on tänä talvena vähän ainakin täällä, tiklien määrä on edelleen kasvava. Ne tuntuvat oppineen täysin käyttämään hyväkseen ruokintapisteitä.

Lintuja enemmän nähdäkseen pitäisi lähteä kauemmas. Nytkin näyttää bongariporukkaa vetäneen puoleensa lapinpöllö Espoossa. Sellaisia tulee vastaan useimpina talvina ainakin jossakin lähitienoolla, mutta tuota nyt en viitsinyt lähteä katsomaan. Taisin tehdä siinä oikein, koskapa ainakin jonkun talon pihalta oli kehoitettu bongaajia ja kuvaajia häipymään muualle. Harrastuksen pitäisi rentouttaa, kaikenlainen rähinöinti on sellaisesta kaukana eikä houkuta tippaakaan.


***

( tuskinpa saisin tämänkertaisesta lapinpöllöstä tuon parempaa kuvaa )

Neljä vuosikymmentä sitten CLI

( pikkukäpylintu määritysetäisyydellä )

Vuonna 1979 helmikuun yhdeksäntenä oli aikaa tutustua paremmin Rauhan sairaalan ympäristöön. Talvi oli perinteinen, pakkasta toistakymmentä ja luntakin riitti varmasti puoli metriä tai enemmänkin Saimaan kaakkoisrannalla. Yhdeksän jälkeen lähdin kävelemään Joutsenrantaan päin, palailin sieltä takaisin Korvennittyjen ja Korvenkylän kautta puolilta päivän sairaalaan, ja illaksi töihin.

Ensimmäinen mainittava lintu oli räkättirastas puutarhalla reitin alussa. Pitkin matkaa oli tiaisparvia, niissä hömö- ja töyhtötiaisia ja Joutsenrannassa yksi hippiäinen. Korppipari hallitsi sikäläistä ilmatilaa, pikkukäpylintukoiras näkyi riittävän hyvin määritettäväksi, kaksi käpylintuparvea jäi lajiltaan määrittämättä.

Palatessa löytyi käpytikka ja kaksi hippiäistä Korvenkylästä. Variksia ja harakoita oli pitkin matkaa. Puluja oli neljäkymmentä jo Rauhan sairaalan pihalla, talitiaisia, varpusia ja punatulkkuja asutuksen ympärillä. Keltasirkut keskittyivät edelleen Korvenkylään. Retken lajimääräksi sain viisitoista.

Kymmenentenä päivänä kävin tunnin pikakäynnin Korvenkylässä. Räkättirastas oli nyt aivan kämppäni pihalla, närhi ja käpylintu Rauhan asemalla. Hömötiaisia oli Korvenkylän vaiheilla, talitiaisia pitkin matkaa. Sairaalan ja Korvenkylän peruslajistolla täydennettynä näin kävelylläni yksitoista lajia. Pakkanen oli edelleen viisitoista astetta, tuuli kaakosta, taivaalta olivat pilvet kadonneet ja näkyvyys oli erinomainen.

Nyt alkoi tuntua siltä että Saimaan rannallekin aloin hiljalleen kotiutua, niin määräaikainen pesti kuin tämä sivarivuosi olikin.

***

( marjat syöty, puutarhasta voisi vielä löytyä )