( talitiaiset odottivat uskollisesti eväitä lintulaudalle )
Helmikuun kolmastoista vuonna 1989 oli
aamupäivällä aikaa viedä ruokaa Petikon lintulaudalleni. Talvi ei
ollut kovimmillaan, asteen verran plussaa, tuuli luoteesta
kohtalaista, pilvetkin hajosivat päivän mittaan, siis taisi olla
samanlainen föhn-lämpöaalto Norjan vuorten yli kuin tälläkin
hetkellä.
Tuollainen lämpö ei tuonut kuitenkaan
mitään uutta lintutalveen. Käynnillä huomasin kolmetoista lajia,
sitä tavallisinta talvilaatua. Tali- ja sinitiaiset sekä
viherpeipot olivat äänekkäitä, naakkoja lensi yli mutta ne olivat
näitä paikallisia. Vehkalammin vaiheilla huomasin pari korppia,
lintulaudan ympäristössä hippiäisiä, pari hömötiaista ja
punatulkku ja tietysti talitiaisia. Se oli runsain laji myös koko
retkellä.
Neljäntenätoista päivänä
aamupäiväkävelynäni oli perinteinen Martinlaakson vakioykkönen
vastapäivään. Sää oli ennallaan, yksi tai kaksi astetta
lämmintä, tuuli navakkaa lännestä, pilvet vähissä.
Linnusto oli sitkeästi ennallaan,
lajeja vähän ja yksilöitäkin vain kohtalaisesti. Talitiaisia oli
nytkin toistasataa, 102, varpusia edelleen toiseksi eniten, 78.
Vantaankoskella ei edelleenkään ollut koskikaraa. Ainoa vähän
poikkeavampi havainto oli Kivimäen yli lentänyt käpylintu. Lajit
jäivät kymmeneen, yksilöt 257:ään eli kärkikaksikon jälkeen
muut olivat edelleen kovin vähissä.
***
( hippiäiset pärjäsivät hyvin noissa keleissä )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.