Neljä vuosikymmentä sitten CXLIX

Tammikuun 1979 viimeisinä päivinä ehdin käymään Imatralla 29. päivän iltatunteina. Pakkasta oli talviset kaksitoista astetta, pientä lumisateen tapaista ilmassa. Vuoksen kävelytien varressa kuusissa keikkui neljä hippiäistä, virrassa Postin ja Aseman välillä ui neljäkymmentä heinäsorsaa, viisitoista telkkää ja seitsemän isokoskeloa. Vihdoin kaupungintalon lähistön heinäsorsaparvessa huomasin myös pikku-uikun, talvi- tai nuoruuspukuisen.

Seuraavana päivänä tein lintuhavaintoni vain lyhyillä pistäytymisillä Rauhan sairaalan piha-alueella. Räkättirastas matkasi sairaalan yli itään ja pysähtyi hetkeksi pihaan yhdentoista aikaan. Viiden tilhen parvi muutti samaan suuntaan puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Talven ote piti, pakkasta oli viisitoista astetta, pilvipeite repeili.

Samanlainen sää oli kuun viimeisenäkin päivänä, samoin retkeen ei ollut aikaa.Pihan poikki kävellessä huomasin taas tilhiparven, nyt kahdeksantoista lintua, lennossa sairaalan yli kaakkoon. Tunnelma oli, että jos tässä ulkona ehtisi retkeillä, lintuja varmaan näkisi täälläkin. Sellaisia hetkiä jäin odottamaan...

***

Viisi vuosikymmentä sitten XCVIII

Vuonna 1969 ehdin taas linturetkelle 27. tammikuuta. Aamupäivän käytin Hämeenkyläntien kierrokseen. Pakkasta oli 23 astetta, onneksi oli tyyntä. Taivaskin oli lähes pilvetön.

Kaikkiaan näin retkellä kuusitoista lajia. Tuttu joka retken lajisto tuli vastaan jo kaupungissa, maalla näkyi sitten siellä tyypillisiä lajeja, närhi Hämeenkylässä, hippiäisiä, pari töyhtötiaista ja nelisen hömötiaista metsäosuuksilla.

Viherpeipon huomasin heti kotikulmilla Vähäjoen varressa, pulut, naakat ja varpuset keskittyivät kaupunkiin. Varikset, harakat, talitiaiset, punatulkut ja keltasirkut esiintyivät yhtä runsaina maalla kuin kaupungissakin. Fasaaneja löytyi vakiopaikoiltaan pitkin matkaa.

Helmikuun ensimmäisenä tein parin tunnin lenkin Halikonlahdelle, en tosin polttokaatopaikalle asti. Kovat pakkaset olivat ohi, asteen verran sentään nollan alapuolella. Taivas oli pilvistymässä, tuuli lännestä heikkoa.

Retkellä havaitsin seitsemäntoista lajia. Kottarainen jaksoi sinnitellä Vuohensaarentien kaatopaikalla, samoin kuusi vuorihemppoa ja viisi järripeippoa, edelliset rikkaruohostossa, jälkimmäiset kaupungin varaston lähellä ruokintapaikalla. Niiden seurassa oli yksi peippokin ja kaksi lisää Joensuun puiston kuusiaidan suojassa keltasirkkujen kanssa. Viitisen urpiaista oli Vuohensaarentien varressa. Palatessani keskustaan puistoissa oli parikymmntä viherpeippoa ja lopuksi yli lensi kanahaukka puluja sekä varislintuja hermostuttaen.

*** 

Koskisoturit

Tähän aikaan virtaavissa vesissä näkee koskikaroja. Näissä kotikulmien pikkupuroissa tai Keravanjoessakaan ei niitä juuri ole näkynyt, tänä talvena linnut tuntuvat keskittyvän perinteisimmille paikoille. 

 Tämä kuvan lintu viihtyy Vanhankaupunginkoskessa Vantaanjokisuulla ja sitä moni kuvaa yläpuolen kävelysillalta.

 Välillä silläkin on ollut samassa koskessa kilpailevaa seuraa mutta yleensä se saa touhuta yksin

 korentojen toukkia etsien ja itseään uimakuntoon rasvaten.

 Muualla on ahtaampaa, Pitkäkoskella on ollut välillä kuusikin karaa ja Vantaankoskella neljä. Paljon niiden aikaa kuluu toisiaan pois hätistellessä.

 Siinäkin taas tulee viereen joku häirikkö vaikkei tässä mitään joka karan oikeutta ole.

 Ei tässä mitään valkeaa lippua näytetä, tämä on sotalipun heiluttelua.

 Jos käännyt katselemaan muualle,

 saat lähteä katsomaan kaukaisuutta lähempääkin.

Saapahan taas olla vähän aikaa rauhassa

paitsi että tässä taitaa olla liian kova virta saalistamiseen, pitää lähteä itsekin vähän edemmäs.

Tammikuuta Itä-Vantaalla

( kanahaukka päivystää antennilla )

Tämä lintutalvi on lajistoltaan aika vaatimaton, ei tosin ihan niin surkea kuin joskus kolme vuosikymmentä sitten mutta eipä paljoa puutukaan. Bongauksen olen jättänyt aika lailla kokonaan, joten päiväkävelyistä moni suuntautuu kotikulmille. Hiekkaharjun ja Rekolan välimaastosta saa kevyesti koottua sen viidentoistatuhannen askeleen päiväannoksen jonka olen tavoitteekseni asettanut.


Vuoden kolmena ensimmäisenä päivänä keräsin tuollaisilla kierroksilla yhteensä 23 lajia. Ensimmäisen päivän kolmesta plusasteesta pudottiin kolmantena päivänä jo yhdeksään pakkasasteeseen. Heinäsorsia odotti talven tuloa vielä runsaat 120 lintua Rekolanojassa ja Havukoskella. Ensimmäsenä päivänä lensi yli vielä joku yksittäinen tilhi ja muutama kalalokki. Pyrstötiaisia löytyi muutama kolmantena päivänä Rekolanojan varresta, ruokintapaikoilla oli vielä runsaasti mustarastaita ja peippoja.


Päivittäin pistäydyin omalla ruokintapaikallani ja kurkistin samalla myös viereiseen sulana pysyneeseen ojaan ja huomasinpa vielä siihen jääneen paikallisen jänkäkurpan ennen kuin kiristyvät pakkaset veivät siltä paikan, mahtoiko löytää läheltä uuden. Yhdeksäntenä päivänä huomasin vuodelle uutena töyhtötiaisen, muuten linnusto oli samaa kuin tähänkin asti. Kanahaukka löytyi tavallisimmin Rekolan suunnalta, joskus myös ruokintapaikkojen läheltä vahtia pitämästä. Palokärki löytyi ruokinnan lähipuista tai kaupungin risukasasta lähes päivittäin, samoin yhdestä kolmeen käpytikkaa.

( koskikaraa täytyy hakea kauempaa )

Umpeutuvista sulista hävisivät heinäsorsat pikkuhiljaa, nyt niitä on jäljellä enää parikymmentä. Mustarastaat ovat samalla tavalla kadonneet, ehkä joka kolmas vuodenvaihteen lintu on edelleen jäljellä. Tiklit ovat kerääntyneet ruokintapaikkojen ja lintulautojen luo, niitä näkee parhaimmillaan parikymmentä päivässä. Ruokintapaikoista hoidetuinta miehittävät pääasiassa pikkuvarpuset ja keltasirkut, joukossaan myös tavallisia varpusia ja vähän punatulkkuja sekä viherpeippoja. Toiselle keskittyvät sitten tiaiset, tiklit, mustarastaat ja peipot. Petolinnuista paitsi paikallisia kanahaukkoja, on vastaan tullut myös ohilentävä merikotka ja viimeksi varpushaukka, joka taisikin olla pikkuvarpushaukka koska oli sellaisen ruokintapaikalta saaliikseen napannut. Närhiä tulee ruokinnoilla selvästi joulukuuta harvemmin, kuusitiainen on sen sijaan päättänyt muuttaa lähemmäs ruokaa ja laulelee vakituisesti aivan lähitienoolla. Koskikaroja ei näy lähitienoiden sulissa mutta edempänä niitä riittää, lauantaina huomasin Pitkäkoskella neljä ja Vantaankoskella kolme. Pitkäkoskella oli myös punarinta lintulaudan luona, Helsingissä olen huomannut niitä kolmella ruokintapaikalla.


Nyt viikonloppuna kaikki katselevat pihalintujaan, yllätys olisi jos jotakin eksoottisempaa noiden lisäksi löytyisi tästä läheltä. Ihan perinteinen pakkanen, tänä aamuna kahdeksantoista astetta, tuo linnut varmasti ruokapaikoille ja siten helposti huomattaviksi.


***

( räkättirastaita ei juuri täällä enää näe, ehkä joskus joku yli lentää )

Lintuja vihoistani CXLVII

Vuonna 1989 tammikuun kahdeskymmenes päivä oli sumpurainen, kolme plusastetta, täyspilvinen taivas, tuuli lounaasta viitisen metriä sekunnissa ja näkyvyyttä alle viisi kilometriä. Kävin viemässä pähkinöitä Petikon metsän lintulaudalleni. Perillä odotti vain pari hippiäistä vaikka evääni eivät niille sopineetkaan. Matkalla lähinnä Martinlaaksossa huomasin lähiön peruslajistoa, talitiaiset, varpuset, varikset ja viherpeipot runsaimpina. Yksi hömötiainen ja kolme punatulkkua olivat vähälukuisempaa lajistoa.

Seuraavana päivänä kävimme koko perheen voimalla Iso-Huopalahden kierroksella. Sää oli entinen, paitsi että vähän tihutti sadettakin. Yhdeksän lintulajia kierroksella huomasin, naakat ja varikset runsaimpina, vähälukuisemmasta päästä fasaani, punatulkku ja keltasirkku. Varikset ja naakat olivat tulleet vastaan ensi kertaa jo Martinlaaksossa ulos lähtiessä.

Tammikuun 22. päivä oli yhä tihkuinen ja myös sumuinen, lämpöä yhä kolme astetta. Kävimme Helsingin puolella Keskuspuistossa, Pitkäkoskelta Haltialaan ja Tuomarinkylän pelloille. Alkumatkasta vastaan tuli talitiaisia, hippiäisiä ja metsästä kuului hömötiaisen ääniä. Haltialan arboretumissa pyöri kolmisenkymmentä viherpeippoa ja parikymmentä punatulkkua. Haltialan ja Tuomarinkylän pelloilla ja pellonlaidoilla huomasimme varpusia ja keltasirkkuja pikkuparvina.

Seuraavan päivän ainoat muistiin merkityt linnut tulivat työmatkalta, Eläinten hautuumaan kulmalla pari mustarastasta ja fasaania. Koko seuraavan viikon tein jatkuvasti ylitöitä. Sää suosi koska pluskeli pilvineen ja tihkuineen jatkui kuun lopulle asti eikä ulos tehnyt liikaa mieli...

***

Neljä vuosikymmentä sitten CXLIII

Vuosikymmentä myöhemmin päivät kuluivat Rauhan sairaalassa siviilipalvelun parissa. Tammikuun kahdeskymmenes (1979) kävin Imatrankoskella ja kävelin myös Vuoksen varsia kauppareissun ohessa. Heinäsorsia talvehti seitsemänkymmentä, telkkiä viisitoista ja saman verran isokoskeloita noilla tienoilla. Puluja, variksia ja harakoita oli pitkin jokivarsia, talitiaisten joukossa viitisen sinitiaista Imatran keskustassa. Urpiaisiakin näkyi kymmenen parvi, samoin varpusia ja keltasirkkuja.

Paluumatkalla Rauhaan keltasirkkuja löytyi viidenkymmenen parvi Korvenkylässä ja itse Rauhassa kolmenkymmenen urpiaisen parvi ja pari hömö- sekä töyhtötiaista.

Seuraavan kerran kävin Imatralla lyhyesti kahdenkymmenennenviidennen päivän iltahämärissä. Lumisateen seasta huomasin kolmisenkymmentä heinäsorsaa, viitisen telkkää ja kaksi isokoskeloa.

Seuraavana aamuna lähdinkin sitten taas lomavisiitille Saloa kohti. Matkalla huomasin Kouvolan aseman vaiheilla kahdenkymmenen tilhen parven, eikä matkalta sitten muuta muistissa olekaan. Salossa jututin Lähteenojan Jaria, hän oli nähnyt samana päivänä viidentoista pulmusen parven. Noin kahdeskymmenes päivä oli Tupurinmäen juurella huomattu parina päivänä kolmen mustavariksen porukka.

Rauhan suuntaan palasin sitten 28.1. ja sen matkan ainoat lintumuistiinpanot kertovat Helsingin Töölönlahdella olleista 1500 heinäsorsasta ja viidestä harmaalokista.

***

Viisi vuosikymmentä sitten XCVII

Viisi vuosikymmentä sitten oli linturetkelle aikaa kahdentenakymmenentenä tammikuuta (1969). Tein Halikonlahdelle runsaan kahden tunnin kierroksen. Talvi oli perinteinen, pakkasta kuusitoista astetta, vähän yläpilviä, tuulta ei juuri lainkaan, näkyvyys erinomainen.

Tunturikiurujen kolmikko oli edelleen lahdella, olivat kyllä muuttaneet paikkaansa vanhan polttokaatopaikan vierustan rikkaruohostoon. Siinä altaiden ruoikossa oli myös pari sinitiaista. Vuohensaarentien kaatopaikan tuntumassa oli yhä ainakin kuusi järripeippoa ja yksi tavallinenkin. Toisen peruspeipon huomasin Joensuun kartanonpuiston kuusiaidassa, sen alle oli heitetty linnuille ruokaa, lähinnä kauraa. Vuodelle uutena lajina huomasin ylilentävän varpushaukan, se oli menossa länteen, kai kuitenkin metsästysretkellä. Kaupungissa oli viherpeippoja, eniten Vähäjoen varressa Käsityökoulun tienoilla.

Kaikkiaan retkelläni huomasin viisitoista lajia, tässä mainitsematta jääneet peruslajit olivat niitä runsaimpia, kaupungilla pulut, varpuset, varikset ja naakat, lahdella nuo ja harakat sekä talitiaiset, Joensuun ympärillä noiden lisänä keltasirkut ja fasaanit.

Seuraavana päivänä en tehnyt varsinaista linturetkeä, mutta aamulla huomasin kouluun mennessä ison urpiaisten ja vihervarpusten sekaparven ja kotiin koulusta palatessa taas kanahaukan. Tuon kanahaukan huomasin uudestaan 23.1. peräti kahdesti kaupungin keskustassa. Päivät olivat vielä lyhyitä ja ne kuluivat koulussa.

***

Lintujen ruokinnasta

Paikallislehdessä on taas ollut jonkun kaupungin virkahenkilön vuodatus siitä ettei lintuja saisi talvella ruokkia. Sellainen kuulemma ruokkii vain rottia.

 Mie nyt olen rikkonut tuota sääntöä lähes koko sen ajan kun olen Vantaalla asunut, pitämällä aina talvisin parin lintulautatason kokoista ruokapistettä joko ihan metsässä tai asutusta lähempänä metsän suojassa.

 Kun nuo eväät roikkuvat laudalla irti maasta, ruokavieraat ovat tyypillisesti tiaisia ja siis asutuksen lähellä sini- ja talitinttejä.

Varsin kranttuja tintit täällä ovat, pitää olla pähkinää tai jotakin vastaavaa erityisherkkua, sitten vasta kuluvat kuorelliset auringonkukansiemenetkin joita tuossa laudalla on.

 Rasvapötköillä käyvät myös tiaiset, aiempina vuosina tosin myös tikatkin. Joskus Petikon metsässä olleen ruokintapisteeni lähellä käpytikat tottuivat valmisruokaan niin hyvin että kesällä sitten kävivät hakkaamassa kaikki lähistölle ripustamani tiaispöntöt hajalle poikasia metsästäessään.

Muutama rinnakkainen vaihtoehto pitää olla, muuten joku yrmy talitintti valloittaa itselleen koko paikan ajaen muut linnut pois.

 Laudalla on reunat, joten siemeniä putoaa maahan varsin vähän, syyllisiä ovat pääasiassa nirsoilevat ruokailijat jotka heittelevät pois siemeniä kunnes löytävät mielestään parhaan.

Maahan pudonneet siemenet eivät mene hukkaan saati rotille, punatulkut ja peipot sekä mustarastaat ruokailevat niillä maassa

ja käyvät tiaisetkin maassa niitä etsimässä, ainakin jos ovat vasta paikan löytäneitä ja sen takia vielä arkoja tunkemaan parhaille paikoille. Kun ruokintapiste on metsässä, sinne eivät tule varikset tai harakat. Ei siellä näy rottiakaan jolleivät sitten osaa lentää jälkiä jättämättä. Petikon metsässä näkyi ruokinnan liepeillä toisinaan metsämyyriä, erityisesti jos ruokintapiste oli maassa. Pitkään aikaan en ole sellaista harrastanut, olen aika lailla keskittynyt tiaisten hyvinvoinnin turvaamiseen.

Noilla ruokintapaikoilla käy kyllä muitakin eläimiä, oravia eniten, vähän myös rusakoita ja parilla lähitienoon muiden ylläpitämällä paikalla näkyy öisin saalistavan jonkun lähitalon irrallaan kulkeva leikkaamaton kolli, sen käynnit on helppo huomata jäljistä ja äkeän hajuisista reviirimerkeistä. Öisin sen saaliiksi joutunevat juuri nuo jyrsijät jos niitä paikalla käy.

Ainoa paikka missä on ollut todellinen rottaongelma, tulee mieleeni Salosta missä tuttavani on pitkään pitänyt aika isoa ruokintapistettä linnuille, aiemmin juuri isoa maassa seisovaa säiliötä. Sinne rotat tulivat jokusen kilometrin päästä ilmeisesti erään ökykartanon suurista fasaanitarhoista. Kaveri taisi hoitaa rotat pois ampumalla, aseharrastaja kun myös oli, tosin rotta on perin ovela eikä niitä ole helppo saada saaliiksi parin ensimmäisen jälkeen ellei muuta taktiikkaa ahkerasti.

Tikat luomuravinnolla

Paikallinen erikoisuus täällä Koivukylän tietämillä on tänä talvena ja menneenä syksynäkin ollut se, että tikat viihtyvät kovin naputtelemassa lahoavia lehtipuita. Ruokintojen talipötköille ne tulevat täällä harvemmin kuin aiemmin ja kun retkeilee muilla ruokintapaikoilla Helsingissä, huomaa että tikat siellä naputtelevat pötköjä kuten ennenkin.

Tuollaisiksi tikat ovat täällä kaikki puut kalunneet, vahvimmin puita ovat hajoittaneet palokärjet mutta käpytikatkin pysyttelevät ruokintani luona mieluummin puissa kuin tulevat talipötköille.  Käpytikkahan syö luonnossa tavallisimmin havupuiden siemeniä kävyistä niitä pajoissaan hakkaamalla, harvemmin talvella mitään muuta.

 Palokärkiä näkee usein. Ensin oli paikalla vain tämä naaras,

 joka leikki kuurupiiloa puiden takana puolelta ja toiselta kurkistellen.

 Välillä se löytyi Rekolanojan lahopuista, mutta useimmiten se naputteli puistoista kerätyssä puiden ja risujen kasassa, joskus ihan sen sisällä.

 Muitakin palokärkiä tuli sen seuraksi, nyt maanantaina samassa kasassa taisi olla enimmillään kolme palokärkeä, muun muassa tämä koiras.

 Kävivät myös naputtamassa lumen alle jääneitä oksia

kuten tätä. Tuli heti mieleen miten tässä joku vuosi sitten löytyi parin kilometrin päästä Kuninkaanmäestä Kiinasta peräisin olleissa kuormalavoissa jotakin kiinalaista vaarallista puuntuholaista joka uhkasi täkäläisiä lehtipuita. Noin googlaamalla löysin että laji oli aasianrunkojäärä ja vuosi 2015. Silloinen varoalue ylsi tänne asti ja lehtipuita kaadettiin kymmenen hehtaarin alueelta tuon löytöpaikan ympäriltä. Väitettiin että uhka oli saatu tuhottua eikä se ollut levinnyt luontoon, mutta jotakin toukkia nämä kaikki tienoon lehtipuut nyt täynnä ovat ja tikat pysyvät luomuherkuissa.

Jälkiä lumella I

Tässä jokunen päivä sitten tuli taas käytyä Vuosaaressa, sillä kertaa Horisontissa katsomassa että jää on vallannut jo lähivedet eikä satamassakaan juuri sulaa ollut.

 Lunta oli tuiskunnut pengertielle niin ettei väkeä ollut enää kärkeen asti kävellyt, paitsi nyt sitten mie. Vastaan tuli kuitenkin muita jälkiä...

 näyttivät jäniksen jäljiltä mutta mikäs häntä sillä jäniksellä vetää omaa jälkeään tuohon keskelle?

 Tuli mieleen tuore mainos missä kuvattiin ketun ja jäniksen parisuhteen tuotoksia, sellaisella olisi kai ketunhäntä ja jäniksen jalat...

 Jäljet tulivat jäältä, eivät sentään avannosta vaan naapurisaaresta

Joten tuomiomme kuului näille: metsäjäniksen jälkiä, kulkenut sen verran hitaasti että etujalat tai ainakin toinen niistä laahaa lumen pintaa. Metsäjäniksiä ei juuri pääkaupunkiseudulla näe, mutta saarissa ne varmaan saavat olla rauhassa rusakoilta. Nuo takajalkojen harottavat varpaat ovat selvä lajituntomerkki, rusakolla käpälä on selvemmin supussa ja jälki siten kapeampi ja pidempi.

Neljä vuosikymmentä sitten CXLII

( sillähän on rengas jalassa... )

Neljä vuosikymmentä sitten tammikuussa 1979 aika kului tiiviisti Rauhan sairaalan alueella, ja kun vuorot olivat päiväpainotteisia, ei linnuille juuri aikaa ollut. Viidentenätoista tammikuuta oli kuitenkin aamupäivällä aikaa käydä parin tunnin kävelyllä Imatralla, kuljin Vuoksen vartta asemalta keskustaan ja takaisin.

Sää oli lopahtanut nollakeliksi, taivaalta satoi jäätävää tihkua, näkyvyyttä oli pari kilometriä ja tuuli heikosti koillisesta. Vuoksen linnut olivat perinteisiä, heinäsorsia vähän, isokoskeloita kuudenkymmenen parvi aseman lähellä virrassa kalastamassa. Telkkiä oli hajallaan pitkin matkaa kymmenkunta ja samoin viisi isokoskeloa lisää. Hieman taisi haaveissa olla pikku-uikun näkeminen, mutta näkemättä jäi. Ei siihen aikaan osannut arvata miten hankala se toisinaan voi olla.

Muu lajisto oli perinteisintä itseään, varpuset, talitiaiset, pulut ja varikset pääosassa, sivuosissa harakoita ja punatulkkuja. Kaupungintalon luona huomasin ainoaksi jääneen viherpeipon, kävelytien varren puissa oli kaksi hippiäistä.

Selvästi tässä oli vielä puutteita paikallistuntemuksessa, mutta sitä ei päässyt helposti kehittämään kun valoisa aika kului suljetulla osastolla vanhuksia hoitaen. Pihan poikki kävellessä ei huomannut juuri puluja, tulkkuja ja talitiaisia kummempaa...

***

( mikähän pakkaseen kuukahtanut siellä on nokittavana )

Lintuja vihoistani CXLVI

( hippiäinen etsii talvieinestä )

Seitsemäntenätoista tammikuuta (1989) lämpö oli noussut kolmeen plusasteeseen, kova tuuli lounaasta toi mukanaan vesisateita. No, koiran kanssa ainakin piti kävelylle mennä. Ajatuksena kai oli yrittää laskea Martinlaakson silloinen läntinen vakiolenkki, mutta tyydyin vain kiertämään Raappavuoren ympäri.

Lenkkiä suunnitellessa keittiön ikkunasta huomasin miten ohi lensi saalista etsivä kanahaukka, sen vuoden ensimmäinen havaintoni lajista. Muuten lintuja ei lenkillä sitten liikoja näkynyt. Pulujen, varisten, talitiaisten lisänä oli vain kaksi sinitiaista, metsässä hippiäinen ja laulua yrittelevä kuusitiainen. Iltapäivällä töihin lähtiessä lensi Laajavuoren yli sillä kertaa varpushaukka, sekin saalista etsien.

Seuraavana aamuna sää oli hieman parempi. Lämpö oli putoamassa pakkasen puolelle, tuuli yhä kovaa lounaasta mutta taivaalla enää vähän pilviä. Nyt olikin hyvä tehdä tuo vakiokakkosen kierros kokonaan, koira kuitenkin tykkäsi lähteä ulos oli syy mikä vain. Lähdin vaihteeksi myötäpäivään, alussa tuli vastaan pulu, varis ja pari talitiaista. Aseman ympäristössä viherpeipot ja varpuset kirivät kärkeen. Ostarin tienoot eivät kärkeä horjuttaneet, Viherpuistossa mukaan tulivat naakat, harakat ja sinitiaiset.

Louhelan vaiheilla huomasin pari punatulkkuryhmää ja ensimmäiset keltasirkut. Vesitorninmäen laidassa oli parvi fasaaneja ja urpiainen, Raappavuoressa pari hippiäistä ja loppusuoralla vain kolme pulua. Kaikkiaan näin kolmetoista lajia ja 187 lintua eli talvi jatkui vaatimattomana. Talitiainen vei ykköspaikan 51 linnulla ja varikset hopeasijan 30 edustajalla. Urpiainen jäi ainoaksi yhden linnun lajiksi.

Yhdeksäntenätoista päivänä oli sitten vakioykkösen vuoro. Sen kiersin nyt vastapäivään. Pakkasta oli aamulla kunnolla, seitsemän astetta, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, tosin hyvin heikkona se tuntui. Pilviä ei ollut ja näkyvyyttä oli ilmakehän yläosiin asti.

Lähdin pian auringonnousun jälkeen joten alkuosuudella näkyi heti runsaasti nälkäistä peruslajistoa. Kivimäessä mentiin varpusten johtaessa, keltasirkut tulivat uutena retkilistaan. Perkiössä löytyi hömötiainen ja kolme fasaania, mustarastaskin.

Ylästöntiellä oli taas hiljaisempaa, vain jokunen tali- ja sinitiainen Vantaanjoen rantapuissa. Voutila ja Kuninkaantie kosken suuntaan olivat myös hiljaisia. Vantaankoskella sukelteli kaksi koskikaraa, tali- ja sinitiaiset olivat vilkkaasti liikkeellä läheisen lintulaudan ympäristössä. Paluu paloaseman ja Martinkyläntien kautta loppusuoralle ja kotiin oli pelkkiä vakiolintuja, niitäkin harvakseltaan. Talitiainen varmisteli ykkössijaansa runsaimpana lintuna.

Kaikkiaan lajimääräksi tuli taas tuttu kolmetoista, talitiaisia yhtä vaille sata, varpusia 73 ja kaikkiaan lintuja 266. Koti-ikkunasta huomasin vielä lisäksi ohilentävän naakan, sitä ei reitillä ollut.

***

( pari koskikaraa 1980-luvulta Vantaankoskelta )