Marraskuun tunnelmia Jurmosta

Vuoden 1977 marraskuun retkellä pääosassa oli valokuvaus ja vaikka kelit olivat välillä ankeat, paljon on jäänyt talteen materiaalia josta on helppo päästä näihin etelän kaamoksen tunnelmiin, edes pieni lumipeite maassa ei näytä valoa tuoneen.

Lumisateessa aloitettiin retki, Penttisen Risto siinä maastoon suuntaamassa.

Tuultakin oli ja linnut kaukana.

Kivet hohtivat hetken valkeina

Lepikon tunnelmavalaistus

Pilvet väistyivät vain tullakseen pian takaisin

eikä lumi maassa kauan kestänyt.

Aurinko yritti parhaansa mutta mustaksi jäi maisema.

Vänskä tähtäilee tykeillä.

Ja tuuli jaksoi puhaltaa...

Ilta asemalla kului kynäillen.

Linnut olohuoneen ikkunassa

Taas on marjoja ikkunan takaisessa pihlajassa ja ruokailijoita siinä käy jo pimeistä aamun tunneista alkaen.

Ikkunankin läpi noita voi yrittää kuvata, mutta ikkunalasi vääristää ja pehmentää kuvaa sen verran että nämä kävin ottamassa parvekkeen puolelta. Lasi sielläkin piti avata, ja sitten ottaa muutama valmistava harjoitus etteivät tirpat säikähdä ja karkaa. Mustarastaita tuossa on käynyt pitkin vuotta, tali- ja sinitiaisia myös. Räkättien joukossa näkyy yksittäisiä punakylkiä mutta tilhiä saa vielä odottaa, vasta jokunen parvi on käynyt tarkkailemassa tien toisella puolella koivujen latvassa. Tulevat varmaan kunhan rastaat lähtevät.

Viisi vuosikymmentä sitten XXXVIII

Marraskuun lopulla vuonna 1967 oli edelleen harvakseltaan mahdollisuuksia linturetkiin. 23.XI kävin aamupuolella Halikonlahden altailla lyhyellä käynnillä. Pakkasta oli kolmisen astetta, taivas lähes pilvetön ja tuuli heikkoa pohjoisesta, talven merkkejä siis.

Kuuden laulujoutsenen parvi lensi altaiden yli lounaaseen, kaarsivat pienen kierroksen Viurilanlahden puolella mutta jatkoivat pysähtymättä matkaansa. Taisi olla vasta sen vuoden kolmas havainto lajista, sen verran harvinainen laulujoutsenkin vielä tuohon aikaan oli. Altailla oli vielä sulaa, siinä pari tukkasotkaa ja tusinan verran telkkiä, polttokaatopaikan kulmassa kaksi kottaraista ja vieressä altaiden puolella kahdeksan nokikanan parvi. Paikalliset kolme nokikanaa olivat saaneet lopulta jostakin uutta seuraa. Ilmeinen tavi nousi altailta ja lensi Viurilanlahden puolelle. Salonjokirannassa oli peippo sekä punatulkku. Kaikkiaan käynnillä huomasin 18 lajia.

Viikonloppuna 26.XI tein hieman pidemmän kierroksen, nytkin aloitin Vuohensaarentieltä ja altaiden kiertämisellä. Lämpötila oli taas plussan puolella, tuuli etelässä ja taivas pilvessä.

Kottaraisia oli nyt kymmenkunta naakkojen joukossa. Lapinharakka oli tullut ykkösaltaan Vuohensaarentien puoleiseen kulmaan. Altailla oli edelleenkin avovettä, siinä viisi telkkää ja yksi heinäsorsa. Kaatopaikoilla parveili harmaalokkeja, niiden joukossa yksi kalalokki.

Kävin myös Kärkän puolella metsäkierroksella. Tiaisten lisäksi sieltä löytyi puukiipijä ja hippiäinen. Räkättikin oli paikalla. Kahdeksan käpylinnun parvi lensi Kirkonmäen yli. Lajimäärä oli lähellä edellisretken tulosta, yhdeksäntoista.

Seuraavana päivänä 27.XI tein edelleen saman kierroksen paitsi että jatkoin vielä Sirkkulaan Ilmusmäelle ja Pettilän kautta kotiin päin. Pakkanen oli tullut takaisin, pilvet taas kadonneet. Tuuli oli maan tasalla olematonta mutta kun kiipesin maisemia katsomaan Ilmusmäen kolmiomittaustorniin, siellä tuntui puhaltavan kaakosta. Aamun pari pakkasastetta olivat iltaan mennessä lauhtuneet yhteen plusasteeseen.

Altaiden sulassa oli nyt neljä heinäsorsaa ja seitsemän telkkää. Nokikanat olivat kadonneet heti kun ne vihdoin saivat matkaseuraa. Kottaraisia näkyi nyt kolme kaatopaikan kulmilla. Viherpeippo näkyi Vuohensaarentien varressa mutta muuten siellä oli hiljaista.

Ilmusmäen kierroksella löytyi perinteisiä metsälintuja, töyhtötiaisia, hippiäisiä, käpylintuja, palokärki. Kanahaukka tuli Toravuoren suunnalta Ilmusmäen laitaan, mistä sen säikytin lentoon ihan muutaman metrin päästä. Pettilän tien varressa oli myöhäinen punakylkirastas. Retkellä huomasin myös kaksi mustarastasta joten taisi olla hieman marjasyksyn merkkejä. Reitin pidentäminen pidensi myös lajilistaa, nyt näin 23 lajia.

Marraskuun viimeisenä päivänä pistäydyin Halikonlahden altailla vain todetakseni että altaat ja suuri osa Viurilanlahdesta oli saanut jääpeitteen. Vesilintuja ei enää näkynyt.

***

Veko ja kranaattiverkko

Kun Vänskän Veko kerran oli tuonut kranaattiverkkonsa saarelle, ei sitä tyydytty ihmettelemään aseman pöydässä

vaan sehän viritettiin myös maastoon koelaukaisua varten. Lauantaina oli hyvä sää ja aikaakin.

Aseman lähistöllä ei ollut merisirrejä eikä muutakaan pyydystettävää

mutta sentään tasaista maastoa jolle laitteiston voi pystyttää.

Ensin aseteltiin putket, sitten verkko ja kranaatit, sitten nallit paikoilleen.

Ei homma ihan hätäisille ole. Jos tässä lintuja pitäisi rengastaa, tuon session jälkeen saisi odottaa pitkän tovin ennen kuin niitä tuohon verkon eteen saisi.

Nallien asettamisen jälkeen pitää vetää piuhat sytyttimeen ja se sitten riittävän kauas jotta tavoiteltu saalis ei häiriinny.

Vielä viimeiset säätämiset

ja toden totta, laukaisu onnistui.

Kyllä tällä kertaa olisi saanut saalista jos olisi ollut sellaista paikalla. Verkko levisi siististi.

Tuolla kertaa kävi hyvin, jonkun laukaisun muistan sujuneen niin että verkko tarttui kasveihin eikä levinnyt...

... ja kerran taisi toinen putki haljeta, olisiko ollut vähän väsynyt edellisistä laukaisuista, kranaatti jumittanut tai räjähdenalli ollut liian tehokas.

Neljä vuosikymmentä sitten LII

Lauantai 26.XI. 1977 oli taas vaihteeksi ihan kohtalaisen leppoisa retkipäivä. Nyt riitti väkeäkin eri puolille saarta joten lintuja löytyi paremmin kuin vähään aikaan. Aamulla keltasirkku tuli lännestä kylälle kun olimme lähdössä maastoon, Anderssonin navetan luona varoitteli peukaloinen. Räkätit, kottaraiset, viherpeipot ja talitintit olivat tutusti kylän kulmilla.

Järven vaiheilla oli edelleen tuttu kiuru ja kolmen pulmusen porukka, nyt lisänään myös niittykirvinen ja hemppo. Länsiriutalta löytyi jälleen seitsemän merisirriä, ne lähtivät kuitenkin nopeasti Heinäsaaren puolelle, ehkä niille oli vuodettu tietoa saarelle tuodusta kranaattiverkosta.

Vesilintupuoli oli suunnilleen ennallaan, haahkoja kuutisenkymmentä, merimetsoja viisikymmentä, heinäsorsia vain yhdeksän, riskilöitä nyt kaksi talvipukuista. Lokkien joukossa oli nyt yksi naurulokki. Pitkästä aikaa yksi gaviakin näkyi, lennossa pohjoiseen Grundvikin ohi.

Päivä oli lopulta riittävän kaunis petolinnuillekin. Vanha merikotka kierteli itäpäässä aamupäivällä, iltapäivällä taas männikön yllä seikkaili kanahaukka. Kaikkiaan päivän lajimääräksi saatiin 29. Miekin voin taas harrastaa maisemien kuvaamista.

Sunnuntaina 27.XI oli taas tuulinen ja muutenkin pimeä päivä. Aikamme kului asemaa siivoten noin aamukymmeneen asti, satamaan menimme tuon jälkeen odottamaan yhteysalusta joka tuulesta huolimatta uskalsi tulla kello 11:15. Kylällä näkyi edelleen räkättejä, talitiaisia ja yksi viherpeippo. Satamasta huomasimme suojaa etsiviä haahkoja ja ohilentäviä harmaalokkeja ja ajoittain yli lensi muutamia urpiaisia. Laivamatkalla en enää seurannut lintuja.

Illalla jatkoin sitten Turusta Saloon ja 28.XI aamuna lähdin junalla Salosta takaisin Helsinkiin. Aamusella klo 7:50-8:15 Salon keskustan yllä kuului muuttavan urpiaisparvia pimeyden turvin kaikkiaan kahdeksan, matkalla Mököistenmäestä rautatieasemalle puoli kymmenen ja kymmenen välillä huomasin vielä kolme parvea, niissä yhteensä noin 70 urpiaista. Mököistenmäessä oli lisäksi kolme räkättirastasta ja tilhen äänikin kuului matkalla asemalle. Junamatkalla huomasin vielä varpushaukan Perniön Ervelässä.

***

Neljä vuosikymmentä sitten LI

( kova tuuli on puskenut näemmän horisontinkin vinoon... )

24.XI.1977 päivä Jurmossa alkoi valjeta tuulisena. Olin tarkkana ja varttia yli kahdeksan huomasin miten eilisiltana männikköön yöpymään mennyt varisparvi nousi yhtaikaa ylös ja poistui saman tien kovan tuulen mukana länteen. Koko tapahtuma kesti vain muutaman sekunnin, ei siis ihme etten ollut sitä tällä retkellä ennen huomannut.

Kovan tuulen lisäksi päivä oli erittäin sateinen. Vettä tuli kuin aisaa ja kasteli kunnolla kun komppasin saarta edestakaisin länsi- ja itäriutan väliä. Sade kasteli optiikat joten paljon ei lintuja nähnyt. Länsiriutan suojassa oli neljä tukkakoskeloa, itäriutan vesillä taas riskilä. Järvikannaksella pysyttelivät edelleen kiuru ja kolme pulmusta.

Männikön laidassa yllätti heti aamulla neljän hippiäisen porukka, mistähän sekin lienee saareen tullut tällaisessa kelissä. Grundvikista löytyi vielä peippo. Muuten päivä oli ankea, vain kaksikymmentä lajia sain kokoon kaavakkeelle. Runsain oli harmaalokki noin sadalla havaitulla yksilöllä. Haahkoja löytyi aallokosta neljäkymmentä. Jo hämärän tultua ilmaantui männikön ylle taas tusinan kokoinen varisparvi, kello 16:20, ja parin tarkkailukierroksen jälkeen parvi putosi männikköön yöpymään.

25.XI heräsin aamulla toteamaan että sade jatkui edelleen sysipimeältä taivaalta, siis varsinainen black friday vaikkei ostettavaa ollutkaan. Hiljalleen valon lisääntyessä huomasin että sadekin alkaa heiketä, ennen auringonnousua pilvipeite oli melkein rakoilemassa. Aamuruskoa odotin mutta mitään sellaista ei sitten tullutkaan, toki kohtuullinen retkipäivä vaikka tuuli taas yltyikin. Per meni tietä pitkin satamaan ja kohta miekin lähdin kylää ja männikköä komppaamaan ja sitä rataa itään.

Kylällä kierteli edelleen räkättiparvi, nyt 20 yksilöä, pari kottaraista, talitiaisia ja neljä viherpeippoa. Tilhen ääntä kuului mutta näkemättä jäi. Pohjoisrannassa oli tukkakoskelokoiras haahkojen seurana. Männikön varikset olivat päässeet huomaamattani livistämään, näkemättä jäivät koko päivänä.

Itäriutan vesillä oli edelleen eilinen riskilä, Grundvikissa peippo. Leppälehdon pohjoisreunassa rätisi peukaloinen, sisemmällä metsissä oli talitiaisia, räkättirastaita, pari hippiäistä, viherpeippoja ja punatulkku.

Länsiriutallakin kannatti taas käydä. Kärjen tuntumassa ruokaili seitsemän merisirrin parvi. Järven ympäriltä löytyivät tutut kiuru ja kolme pulmusta. Päivä oli hiukan edellistä parempi, 24 lajia listasin kaavakkeelle, runsaimpana edelleen harmaalokki 90 yksilöllä, kakkosena merimetso 40 linnulla.

Rauhallinen eloni illalla loppui siihen kun asemalle saapuivat Veijot Vänskä ja Peltola sekä Rita Wallden. Ensi töikseen asemalle tullessaan Veko heitti aseman toimintaohjeet roskapönttöön. Kun lattia oli kasattu täyteen tavaraa, kaivettiin kasseista rakettiverkon osat ja pöytä täytettiin niillä. Koko ilta suunniteltiin sitten miten kokonaisuus voitaisiin kasata ja suorittaa koeammunta ennen varsinaisia pyyntitoimia, sirrejä kun nyt saarella oli...

***

( sillä ei ole renkaita jaloissa, tulta... )

Pirkanmaan linnusto

( Kosonen L., Rintamäki P., Seppälä P., Geiger C. 2016: Pirkanmaan linnusto - Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Tampere, 528 s. )

Olen aiemmin maininnut täällä Varsinais-Suomen ja Länsi-Uudenmaan paikallista linnustoa esittelevät teokset. Tämänkin teoksen hankin heti kun se ilmestyi ja se ansaitsee tulla esitellyksi siinä missä nuo kaksi edeltävääkin.

Kirjaa lukiessa opin heti että itse asiassa tämän teoksen idea keksittiin ennen noita kahta edeltäjäänsä, jo vuonna 1983. Kai tuo perushämäläisyys sitten ratkaisi että kirja valmistui viimeisenä, vuosia jopa hitaiden uusmaalaisten jälkeen. Hitaudesta on ollut hyötyä, on voitu seurata mitä muut saivat aikaan ja yrittää parempaa.

Edeltäjiensä tapaan kirjan varsinainen runko on Pirkanmaalla tavattujen lintulajien esittely. Sen aloittaa muutaman rivin mittainen yleisluonnehdinta lajista. Esiintyminen alkaa muuttolinnuilla kevätmuuton alusta ja jatkuu syysmuuton loppuun, kummastakin päästä annetaan keski- ja ääriarvot. Kappaleen lopuksi esitellään talvehtimista jos sellaista esiintyy.

Seuraavaksi siirrytään pesintään ja kannankehitykseen, joka aloittaa ympärivuotisten paikkalintujen lajikuvausten yksityiskohtaisen osuuden. Pesinnästä esitellään viimeisimmän atlaskartoituksen mukainen kartta ja erillislaatikossa uhanalaisuusluokitukset, kannan koko Pirkanmaalla, Suomessa ja Euroopassa sekä globaalin levinneisyysalueen ja talvehtimisalueen yhteenveto. Sanallisessa tekstissä käydään läpi mahdolliset muutokset kannan kehityksessä ja arvioidaan niiden syitä. Lopuksi Rengastus -kappaleessa esitellään lajin Pirkanmaan rengastusmäärä ja löytöjen antamaa tietoa.

Harvinaisuudet käsitellään luettelemalla havaintojen määrä ja niistä saatava kuva johdannossa koko maasta ja Esiintyminen -kappaleessa sitten luettelemalla havainnot Pirkanmaalta. Harvinaisuuksillakin on tuo infolaatikkonsa, samansisältöinen kuin muillakin lajeilla.

Jokaisesta lajista on kirjassa kuva, ja kuvitukseen on panostettu selvästi enemmän kuin noissa kahdessa edeltävässä paikallisfaunassa, jo siitäkin syystä että digikuvauksen yleistyessä on materiaalia ollut käytettävissä moninkertainen määrä edeltäjiin verrattuna. Siinä missä turkulaisten kirjassa oli lajista kuin lajista graafeja ja taulukoita, tässä kirjassa tilan vie lajikuva. Vain tarkimmin seuratuista lajeista annetaan grafiikkaa tai karttoja lisätietoina. Kuvat vievät tilaa ja kirja vaikka onkin kooltaan lähellä turkulaisten vastaavaa, se sisältää sata sivua enemmän ja tila on mennyt juuri valokuviin. Varsinaisen lajiesittelyartikkelin lisäksi joistakin lajeista on kirjoitettu perään toinen, jotakin lajiin liittyvää erityistä koskeva lisäjuttu. Vaikkapa lehtopöllöstä sellaisessa esitellään lajin kaksi värimuotoa, kotkan kohdalla käsitellään lajin paluuta Pirkanmaan pesimälinnustoon, riekon perässä esitellään toimenpiteitä joilla yritetään pelastaa maakunnan supistuva kanta, varpusesta lajin kannanseurantaa kaupunkilaskennoin, naakasta talviparvien kehitystä ja elämää. Nämä lajien paikallista tutkimusta esittelevät jutut ovat kirjan oma erityispiirre joka erottaa sen edeltäjistään.

Vaikka turkulaisten ja tamperelaisten sanotaan olevan kovin toisiaan vähätteleviä, turkulaisia on tässä teoksessa seurattu ja käytetty suorastaan apuna kun on esitelty Pirkanmaan lintututkimuksen historiaa 1800-luvulta lähtien. No, Acerbi ehti jo edellisellä vuosisadalla Hämeenkyrön koskille koskikaroja ampumaan. Muutamia muitakin henkilöitä oli syytä epäillä lintuhavaintojen tekemisestä Pirkanmaalla jo ennen 1800-lukua, mutta siitä lähtien havainnoista alkoi tulla selkeitä dokumentteja tai ainakin kertomuksia jotka paikantuivat kirjan käsittelemälle alueelle. Kirja esittelee miulle myös nimiä jotka olen ennen huomannut, mutta jotka ovat jääneet vaivaamaan, kuten Aatisen. Miehän Saloon muuton jälkeen aloin retkeillä Halikonlahdella ja sitä kautta innostuin kovin kahlaajamuuton seuraamisesta. Perustietoja luin tuoreeltaan hyllyyni ostamasta Pohjolan linnut värikuvin -teoksesta ja ihmettelin kovasti miten Tampereelta oli 20-luvulta koko joukko ”väärin määritettyjä” kahlaajahavaintoja, parissa maininnassa oli tuo nimikin. Kirja osoittaa että sen ajan ”rariteettikomiteat” toimivat samoin kuin nykyisinkin eli pärstäkerroin ratkaisee enemmän kuin olisi suotavaa. Tämä mieshän oli aikanaan ihan samanlainen innokas harrastaja kuin miekin 60-70-luvun vaihteessa, ja vaikkapa retkikumppani Ketolan Eero samoihin aikoihin Perniössä. Jokapäiväinen retkeily on mahtava voima, sillä löytää lintuja kaikkialta. Myöhempi pioneeri A.O. Salonen näkyy olevan työnsäkin puolesta saman firman miehiä kuin miekin pitkään olin ja johonkin maailman aikaan miullakin oli ylipostimies yp:n paperit, taisi olla virkaurani huippu ennen kuin siirryin työsuhteisiin hommiin.

Kustantajastakin, Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä, on mukana historiakatsaus. Sisämaan miehillä on myös oma lintuasema Kangasalassa, senkin toimintaa esitellään omana artikkelinaan. Artikkelit on tehty myös Pirkanmaan luonnonoloista, maankäytöstä ja luonnosuojelusta sekä esitellään Pirkanmaan lintuvesiä ja luettelona kirjataan Pirkanmaan tärkeät lintualueet.

Kirjan lopuksi lajikuvausten jälkeen Pirkanmaan linnusto on tiivistetty taulukon muotoon. Siinä lajit on luokiteltu koodeiksi ja tunnusluvuiksi, niitä annetaan esiintymistavasta, uhanalaisuusluokituksista Suomessa ja Pirkanmaalla, levinneisyys Atlastietojen mukaan Pirkanmaalla, levinneisyystapa, arvio Pirkanmaan pesimäkannasta, sen tiheysarvio ja sanallinen runsausluonnehdinta, kannankehitys asteikolla kahdesta plussasta kahteen miinukseen, läpimuuttajien määrä keväin, syksyin ja vuodessa ja yksilömäärä talvisin. Vielä lopuksi annetaan sanallinen luonnehdinta muutto- ja talvirunsaudesta. Ytimekästä. Muutokset kevätmuuton ajoittumisessa käsitellään omassa artikkelissaan ja lopuksi on vielä taulukko kevät- ja syysmuuton ajoittumisesta Pirkanmaan alueella. Vihoviimeksi vielä palataan niihin lajeihin joista on antaa tieto ensihavainnosta Pirkanmaalla, nämäkin on laitettu taulukkoon.

Kaikkiaan kirja antaa hienon kuvan alueen linnustosta ja siitä miten tämä kuva on kehittynyt. Kuten alusta jo näkee, tämä on paikallisyhdistyksen kulttuuriteko, kunnianosoitus kohteilleen ja kaikille niitä tutkineille. Saa nähdä saadaanko tällaisia enää enempää aikaan.

***

Neljä vuosikymmentä sitten L

Vuonna 1977 marraskuu jatkui Jurmossa pimeänä ja tuulisena. 22.11. lähdin aamulla kylän ja männikön kierrettyäni vaihteeksi itään. Kylällä näkyi muutama tilhi, kottarainen ja 29 räkätin parvi. Männikössä säikkyi kulkuani laulurastas. Kylärannassa leijaili harmaa- ja merilokkeja ja ulompana ui merimetsoja sekä haahkoja. Teerikukko lähti männikön laidasta.

Harjua itään kävellessä näkyi vain 29 haahkan parvi pohjoisrannan tuntumassa, kolme harmaalokkia ja teerinaaras. Itäpään kierroksella löytyi päivälle uusina isokoskeloita, peippokoiras ja urpiaisparvi, kaikki rauhattomina liikkeessä. Itäsannat ja Itäriutta olivat aika linnuttomia, leppälehdostakaan ei löytynyt kolmea teertä kummempaa.

Etelälehdosta poimin esiin punatulkun. Matka rantaa länteen oli aika vaisu, etelälahdessa sentään oli paikalla vielä eilinen kolmentoista allin porukka. Lounaisriutan pikkulammen laidasta lävähti lentoon taivaanvuohi. Tukkakoskelokoiras löytyi merestä heinäsorsien ja lokkien takaa. Länsiriutan kärjestä karkasi kuuden merisirrin parvi lentoon, palailivat jonnekin riutan mutkan taa mutta jäivät palatessani löytymättä. Vähän myöhemmin näin kolmen merisirrin porukan riutalla, hyvin rauhattomia ne olivat mutta eivät nekään lähteneet lopulta minnekään edemmäs. Kovin köyhäksi jäi tuulinen päivä, vain 19 lajia sain kaavakkeelle. Harmaalokkeja linnuista oli 80 ja merimetsoja 60. Muuten suuremmat vesilintumäärät hävisivät aallokon katveeseen.

23.XI kuljin saaren taas läpi samassa järjestyksessä kuin edellisenäkin päivänä. Eilen olin ottanut maisemakuvia, samaa jatkoin nytkin kun vettä ei kerran tullut. Kylän räkättejä oli tällä kertaa 31, männikössä talitinttien lisänä vain hippiäinen. Pohjoisrannalla haahkojen määrä oli noussut 55 yksilöön. Muuten oli eiliseen tapaan hiljaista.

Grundvikille saapui yksi allinaaras, itäsantojen edustalla oli molempia koskelolajeja ja kyhmyjoutsenpari sekä talvipukuinen härkälintu. Leppälehtoon palatessani rantaniityltä nousi ilmaan kiuru, katajissa näkyi tikli. Leppälehdossa kierteli kolmen pikkukäpylinnun parvi.

Jotakin uutta löytääkseni piti kulkea länteen asti. Heinäsorsia ei tänään löytynyt kuin kolme, länsiriutalta. Saman riutan tyvellä oli myös tavi. Merisirrit löytyivät taas kärjestä, tällä kertaa niitä oli neljä. Päivän toinen kiuru oli Järvikannaksella, samalla kannaksella oli neljä pulmusta. Illalla tuli männikköön yöpymään yhdentoista variksen parvi, aamulla olin nähnyt vain yhden poislähtijän.

Huolimatta siitä että aikaa kului kuvaamiseen, lajimäärä nousi sentään siedettävään kahteenkymmeneenkuuteen. Torstai olisi toivoa täynnä, mutta sateen ennustivat säätäjät alkavan joskus puolilta päivin, aivan kuten neljä vuosikymmentä myöhemmin täällä tänään...

***

Talvilintujen elämää

( Lars Jonsson: Talvilintujen elämää, Minerva 2016, 343 s. )

Tämä on hyllyni viimeisin lintuaiheinen kirjauutuus, hommasin sen heräteostona noin viikko sitten kun kävin kirjakaupasta ostamassa pari vihkoa haviksiksi. Jonsson 1980-luvulla teki suositun Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän lajistolla höystetyn Euroopan linnut -kirjan ja jo vuosikymmentä sitä ennen viisiosaisen sarjan samoista linnuista biotoopeittain ja alueittain jaoteltuna. Noista voi halutessaan seurata miten lintupiirtäjän näkemys ja taito on ajan myötä kehittynyt. Kyllä se on.

Kirja käsittelee kuutisenkymmentä ( tarkkaan ottaen 59 ) Ruotsin oloissa enemmän tai vähemmän tavallista talvilintua. Joitakin harmaasirkun, vuorihempon, viitatiaisen ja vihertikan tapaisia lukuun ottamatta lajisto sopii Suomenkin talveen jos maaseudun piharuokintaa pidetään tarkkailun lähtökohtana. Jos nyt tasaluvun toivossa jonkun vielä mukaan olisi ottanut, niin vaikkapa varpuspöllön, sitä tuskin Gotlannissa näkee mutta Suomessa kylläkin.

Kuvat ovat pääosassa ja Jonssonin tapa maalata lintuja on positiivisessa mielessä valokuvamainen. Linnut ovat elävän näköisiä, touhussaan ja ilmeikkäitä eivätkä höyhenen tarkkuudella kuvattuja näyteyksilöitä.

Tekstikin on miellyttävän subjektiivista. Näkökulma on Gotlannissa asuvan lintumaalarin ja vaikka tekstissä on paljon määritysvinkkejä ja muualta tuttua perustietoa, siinä on myös runsaasti omakohtaisia elämyksiä. Elintapoja kuvataan omakohtaisiin havaintoihin perustuen, samoin ääniä. Jossakin lajiesittelyssä ( viitatiainen ) nousee esiin Erik Rosenbergin klassikko Fåglar i Sverige. Sehän ei kuvilla brassaile, olkoonkin että piirtäjänä on Harald Wiberg, pääosin mustavalkoisia ja pieniä kuvat ovat. Sen kirjan pääosassa on 1950-luvun alun määritysoppaaksi erinomainen teksti. Ehkä tässä on tavoiteltu osittain samaa.

Värien suhteen taiteilija on tarkka ja huomaa helposti pienetkin erot. Ne voivat herättää pohtimaan vaikka talvisten talitiaisten lähtöalueita tai pähkinähakin evoluutiota. Erkaannutaan jo selvästi pelkästä tunnistuskirjasta lintuesseiden suuntaan. Viittauksia löytyy Magnus von Wrightiin, Rossiniin, Gallen-Kallelaan ja Reinhold Winteriin, esimerkiksi. Esseitähän ei kirjoiteta omasta päästään eikä kuin tieteellistä artikkelia vaan haetaan hieman avarampaa katsantoa.

Kirjan myötä tutuiksi tulevat myös töyhtötiaisen kahdet kasvot ja runsaat piirrokset, tutkielmat ja luonnokset avaavat tien vaikkapa viherpeipon, talitiaisen, tilhen tai peruspulun muoto- ja värimaailmaan.

***

Neljä vuosikymmentä sitten XLIX

Marraskuun kahdentenakymmenentenä vuonna 1977 Jurmossa oli edelleen kaunis loppusyksyn sää. Ulkona olin yhdeksästä neljään. Länsikierroksella päivä taas alkoi, sinne kiersin vaihteeksi etelärannan kautta. Saaren eteläpuolella näkyikin talvipukuinen kuikka uimassa. Lokkeja, haahkoja ja vesilintuja laskien matka vei riutoille, saaren puolelta nousi ilmaan seitsemän teeren parvi. Eilinen hemppo lounaisriutalla oli saanut seurakseen toisen. Pajusirkku ja niittykirvinenkin oli nyt siellä ja toinen löytyi myöhemmin Moringharusta.

Merimetsoja oli edelleen runsaasti saaren lähivesillä ja luodoilla, riskilöitäkin löytyi neljä. Lokit olivat enimmäkseen paikallisia, muuttajista muistiin olen laittanut vain kuudentoista kalalokin parven menossa länteen. Merisirrejä ei näkynyt riutoilla tänäänkään, länsiriutalla sentään pari pulmusta.

Kylälle palatessa siellä kierteli kymmenen tilheä ja viisitoista kottaraista. Männikön kautta itään päin lähtiessä näkyi neljä tilheä lisää, muutama teeri, talitiainen ja carduelis, kaikki lajit jo aamulla nähtyjä kuten kai nuo teeriyksilötkin. Itäkierroksella tuli vastaan lisää jo nähtyjä lajeja, viisikymmentä merimetsoa, haahkoja, alleja ja isokoskeloita. Uutta lajistoa löytyi vasta Grundvikista, peippokoiras ja tikli.

Kaikkiaan päivän mittaan lajeja löytyi 29. Merimetsoja löytyi eilistä enemmän, 120, mutta päivän runsaimmaksi lajiksi nousi perinteinen haahka 128 yksilöllä. Lokeista edelleen runsain oli harmaa, 76 määritetyllä yksilöllä.

21.11.1977 olin taas yksin asemalla ja kylän bongaritkin olivat poistuneet. Aamukahdeksalta etelätuuli kolisi aseman nurkissa, taivas oli pilvien peitossa ja niistä valui vuolaasti vettä. Lämpöä oli viitisen astetta.

Yhdeksältä lähdin maastoon ja kämpälle tulin puoli viiden aikaan. Kylästä satamaan mennessä yli lensi tilhi ja satamassa oli kottarainen. Moringharussa oli eilinen niittykirvinen. Järven ohi kuljin länsiriutalle. Toinenkin niittykirvinen oli yhä paikalla. Heinäsorsat olivat tulleet järvelle tuulta pakoon. Yhdeksän kottaraista muutti riuttaa pitkin merelle, eiliset pulmuset olivat nekin paikalla. Heinäsaaren itäkärjen levävalleilla näkyi neljä merisirriä, retken ensimmäiset, nekin kai tuulelta suojaa etsimässä.

Palailin takaisin ja kiersin seuraavaksi lounaisriutan. Heinäsorsien joukosta löytyi yksi tavi. Pari heinäsorsaryhmää ja kolmen pulmusen parvi muuttivat länteen. Ohi lensi myös kaksi isokoskeloryhmää. Kolmentoista allin parvi oli tullut etelälahdelle tuulensuojaan.

Eteläriutan kautta jatkoin pitkin rantaa itään. Merimetsoja oli pitkin luotoja ja muuttajina näkyi joku varis ja taas kaksi heinäsorsaryhmää. Etelälehdosta löytyi muutama räkätti ja yksi laulurastas. Jatkoin matkaa suon laitaa ja leppälehdon läpi takaisin rantaan. Pari punatulkkua, hippiäistä ja puukiipijä löytyivät ja kanahaukan mahdollisesta läsnäolosta vihjeenä tuore ulosteläikkä. Puolilta päivin tuuli kääntyi lounaaseen, pilvipeitteeseen tuli pieniä rakoja ja sadekin taukosi.

Grundvikissakin meni ohitseni muutama heinäsorsa. Paikallisina oli katajissa talitiaisia ja luodoilla merimetsoja. Pyrstötiaiset olivat matkalla lepikkoon. Itäsantojen kautta kävin vielä Itäriutalla. Kaksi härkälintua ui santojen edustalla, samoin riskilä ja parvi heinäsorsia. Riutallakin käynti kannatti, kärjen ohi lensi merisirri Sandeniin.

Paluumatkan lajisto oli jo tuttua, ainoana uutena mustarastas männikössä. Sää palatessa oli myös palaamassa aamun kaltaiseksi, kuusi astetta lämmintä, tuuli tosin edelleen lounaassa, sadetta taas taivaalta ja pilveä riitti. Päivän lajimääräksi sain 28, huonoista keleistä huolimatta. Runsaimmaksi nousi heinäsorsa 140 yksilöllä, kakkoseksi harmaalokki 115 linnulla ja kolmantena merimetso 92 edustajalla.

***

Neljä vuosikymmentä sitten XLVIII

Vuonna 1977 olin marraskuun kahdeksantenatoista reissannut yhteysaluksella Turusta Jurmoon. Perinteisesti tarkkailin hyvin vähän lintuja matkalla, lähinnä matkustajasalin ikkunoista. Pari kyhmyjoutsenta huomasin Pärnäisissä, isokoskeloita Berghamnin sokkeloissa, pari tukkakoskeloa Lohmissa, pari riskilää Nötön pohjoispuolella ja muutamia kymmeniä vesilintuja pitkin matkaa.

Samalla matkalla asemalle tulivat Niiniön Timo ja Penttisen Risto. Kylältä majoituksen olivat itselleen järjestäneet Kjell Weppling, Tom Lindroos ja Bertil Blomqvist. Iltaneljältä laiva saapui saareen ja matkalla kylälle ehdimme nähdä vielä harmaalokkeja, haahkoja ja merimetsoja sataman vaiheilla, nummella räkättejä ja kahdeksan punakylkirastaan parven. Kylässä rätisi peukaloinen.

Perillä odotti uusi lintuasemarakennus joka oli ollut paikalla tasan kuukauden. Se oli entinen TVH:n parakki jossa oli kuusi nukkumapaikkaa. Komerotilaakin löytyi vähän, lämmitin oli aivan uusi. Tiskipöytä ja liesi olivat edelliseen verrattuna loistavat. Sisätilaa oli ehkä noin 20 neliötä, kuudelle tila on aika tiukka. Talviasuttavuus oli kertaluokkaa parempi kuin entisessä kämpässä, ulko-ovi ja ikkunat olivat kaksinkertaiset. Ainoa pikku haitta oli pitkähkö matka kaivolle, kun vettä piti illalla hakea teen keittoa varten.

19.11.1977 aukeni toiveikkaana. Mie lähdin puoli yhdeksän aikaan länteen, kylältä nummea pitkin sataman kautta järvelle ja riutoille. Kahdeksan pyrstötiaisten parvi oli muutolla länteen, samoin viisitoista isokoskeloa. Harmaalokkeja näkyi leijuvan meren yllä, merimetsoja oli hajallaan pikkuparvin viitisentoista. Nummella kierteli rastaita, pari tulkkua ja varis lähti länteen.

Järven yli lensi neljätoista laulujoutsenta länsilounaaseen. Merimetsoja oli paikallisina viisitoista myös länsipään kareilla. Kolme tukkakoskeloa muutti joutsenten perässä, järven laitaa liikuskeli viherpeippoja ja vihervarpusia. Länsiriutalla oli kahdeksan uutta tukkakoskeloa, lisää merimetsoja ja kanahaukkakin käväisi saalista etsimässä. Lokkeja pyöri lännen puolella puolitoistasataa. Pieni yllätys oli jouhisorsa joka muutti länsilounaaseen.

Lounaisriuttaa kiertäessä yli meni piekana, hemppo löytyi paikallisena. Etelärantaa itään päin mennessä tulivat vastaan saaren teeret, sillä kertaa tusinan parvi. Kanahaukka näyttäytyi uudestaan.

Itäpäässä oli paikallinen talvipukuinen kaakkuri, merimetsoja löytyi yhä lisää, samoin haahkoja ja isokoskeloita. Pieni pettymys oli kun yhtään kahlaajaa ei päivän mittaan vastaan tullut, kai oli liian leppoisa keli sirreille. Metsistä löytyi sentään laulurastas ja hippiäinen, niittykirvinen kylän niityltä. Kaikkiaan 32 lajia tuli asemakaavakkeelle.  Runsain muistiinmerkitty laji oli merimetso 95 yksilöllä. Seuraavina tuli perinteisempiä harmaalokkeja (80), haahkoja (76) ja isokoskeloita (55). 

***

( maisemakuvat tuolta retkeltä )