Lintuja vihoistani XXX

Vuonna 1988 tammikuun lopulla autolla ajon opettelu jatkui. Kahdeskymmenesneljäs päivä kävin autolla Vuosaaressa, Kallvikinniemen ympäri kävelemässä. Vedet olivat siellä vielä sulat vaikkakin jäätymässä. Pakkasta oli viisi astetta, tuuli kaakosta navakkaa, taivas pilvessä ja luntakin sateli, näkyvyyttä oli pari kolme kilometriä. Isokoskeloita ja harmaalokkeja näkyi vielä merellä ja lokkeja myös telakan ja vanhan kaatopaikan ympäristössä. Muuten linnusto oli tuttuja varislintuja, tiaisia, punatulkkuja ja hippiäisiä, Itäkeskuksen luona sentään pari räkättirastasta.

Vakioreiteilläni näki vieläkin enemmän lintuja kuin autoilemalla. Vakio kakkosen laskin seuraavana iltapäivänä. Sää oli edelleen samaa, yöllä oli tuiskunnut lunta, nyt tuuli oli tyyntymässä ja taivaan pilvipeitekin rakoilemassa. Lajeja reitiltä löysin kohtalaiset seitsemäntoista, mutta yksilöitä vain 273. Niistä tilhiä oli 120, muut lajit jäivät kauas niiden taakse. Talitiaisia oli vain 36, variksia 31, varpusia 26. Peräti seitsemän lajia jäi yhden yksilön varaan.

Seuraavana iltapäivänä vein taas ruokaa Petikon lintulaudalleni, kahdessa päivässä se oli syöty tyhjäksi. Nyt vein varalle vielä talipötkön jos siemenet taas loppuisivat alkuunsa. Tiaisparvi oli laudan lähistöllä, samoin punatulkku. Puissa oli käpylintuja, hippiäisiä ja kauempana myös närhi.

Talvi jatkui entisellään 27.1. jolloin käytin iltapäivän vapaat tunnit laskemalla vakio ykköseni. Taivaalle oli kuitenkin nousemassa pilviä ennustaen säämuutosta lähipäiviksi. Vantaankoski oli jäätymässä suvantopuolelta ja Viinikkalan mutkasta. Koskikara oli paikalla, kehäkolmosen sillan alla. Se oli ollut paikalla kai jo jonkin aikaa, päättelin jäljistä. Koko reitillä näin viisitoista lajia, yksilöitä 273, tällä kertaa hieman tasaisemmin jakaantuneina lajien kesken. Tilhiä oli nytkin 55 mutta se ei riittänyt ykkössijaan, talitiaisia oli 64. Muut lajit jäivät kuitenkin taakse, varpuset 47 ja varikset 27 yksilöllä seuraavina.

Seuraavana päivänä, torstaina, tankkasin sitten auton, kilometrejä oli kertynyt käytössäni 1065. Pienen lähikävelyn tein vielä iltasella, varikset ja naakat alkoivat kertyä yöpuulle, pari mustarastasta piti vielä ääntä, punatulkkuparvi lensi yli. Taivas oli selkeä ja kova kaakkoistuuli sai kuuden asteen pakkasen tuntumaan itseään kovemmalta. Seuraavana päivänä lähdimmekin sitten kohti Jurmoa yhdentoista aikaan. ( Siitä retkestä olenkin kirjoittanut tänne pari vuotta aiemmin. )

***

Viime päivien retkiltä

Taisin jo mainita että muiden bongatessa lintulautojensa siivekkäitä mie yritin kuvata timaleita Laajalahdella.

 Tässä oli tyypillinen havaintotilanne, lintu juoksee jäätä pitkin ruoikon kätköissä. Tarkentaminen on toivotonta koska ruokoja on aina edessä.

 Jos aukko sattui eteen, lintu lähti heti lentoon, tosin vain puolen metrin tai metrin päähän eikä koskaan korkeammalle.

Välillä löytyi kuitenkin jäälle pudonnut ruoontähkä ja lintu jäi sitä toviksi syömään. Silloin voi etsiä raon mistä sen näki vähän esteettömämmin.

Toisenlainen malli tuli eteen tänään. Tässä on pitkään ollut hiiripöllöjä siellä täällä, mutta vasta nyt innostuin käymään katsomassa Länsi-Vantaalla Pähkinärinteen Lammaslammella pitkään viihtynyttä lintua.

 Tämä istui puussa paikallaan muutaman metrin päässä välittämättä yleisöstä mitään.

Olisi voinut kuvitella sitä täytetyksi, mutta pää sentään pyöri kunhan malttoi vähän odotella.

Kuuden tunnin kuntolenkki

( vielä kuulen hippiäisen )





Sunnuntaina kävin laskemassa taas Suomusjärven vakiolenkkini. Lauantain vesisateet olivat loppuneet lämpötilan pudottua pari astetta pakkasen puolelle. Kun lähdin ennen aamukahdeksaa ajamaan länteen, Espoossa satoi reippaasti lunta. Lahnajärvellä ei satanut, taivas oli kyllä paksussa pilvessä joka roikkui kovin matalalla, vain muutaman kymmenen metrin korkeudessa. Pakkasta oli asteen verran, tuuli heikkoa. Kymmenen maissa alkoi taivaalta putoilla pieniä lumihiutaleita ja tuulikin yltyi kohisemaan puiden latvoissa. Maassa oli kuitenkin lunta vain värin verran eikä sitä satanut siihen päivän mittaan ehkä senttiä enempää.



Varttia vaille yhdeksän lähdin reitille, ja heti aluksi tienvarsimäntyjen latvoista laskin kymmenen räkättiä. Jo parkkialueella olin huomannut tali- ja sinitiaiset ja kuullut ainakin yhden pikkuvarpusenkin. Metsään tullessa listoille nousi käpytikka, ylilentävä urpiainen, metsätiaiset, hippiäiset ja joku käpylintu jonka äänen kuulin männiköstä. Yli lensi myös varis ja punatulkku.



Peltoniementietä kulkiessa Varesjärven takaa kuului palokärjen huuto, tiaisia oli edelleen mukavasti. Lähellä Rautalammia listalle nousi myös pohjantikka, taitaa olla ensimmäinen tämäntalvisissa laskennoissa, neljä vuosikymmentä sitten lajia näki reitillä vähän väliä. Matkalla Oksjärvelle tuli vastaan vihdoin korppeja. Niiden puuttumista olinkin jo ehtinyt ihmetellä ja miettiä, oliko etäämpänä käynnissä olevalla jänisjahdilla jotain osuutta asiaan. Hippiäiset, hömötintit ja töyhtärit vahvistivat lukemiaan.



Oksjärven tienoilta alkoikin sitten reitin asutusosuus. Yllättävän hiljainen se alkuun oli, ehdinkin jo harmitella valinneeni varmaan väärän päivän. Kettulan paras ruokintapaikka oli kuitenkin antoisa, siltä listasin mukaan mustarastaan, viherpeippoja, järrejä, kuusitintin ja vihdoin myös keltasirkut. Urpiaisia oli paikalla myös kunnon parvi. Harakoita ja pihatiaisia näkyi muidenkin talojen pihoilla.



Pirtintietä lähdin palaamaan Lahnajärven suuntaan. Metsästä nousi esiin neljäntoista tilhen parvi, muuten oli hiljaista aivan Lahnajärven pohjoispäähän asti. Siellä huomasin teeriparven puiden latvoissa lähellä paikkaa missä näin niitä vuodenvaihteessa. Seitsemäntoista niitä nyt oli. Samassa yli lensi naakkaparvi ja kohta toinen. Säikähdin ajatusta että naakka olisikin yllättäen reitin runsain laji. Se mahdollisuus kaatui seuraavan talon pihassa missä pyöri iso keltasirkkuparvi. Pari naakkaakin oli pihalla, myös parvi variksia ja harakoita.



Lahnajärven kylän talojen luona pyöri sitten tali- ja sinitiaisia, nekin nostivat lopulta edustustaan. Loppusuoralla osasin odottaa nyt koskikaraa järven laskuojassa ja lauloihan se taas siinä. Järvellä oli linja-autollinen pilkkijöitä, lähdössä jo pois kanssani samoihin aikoihin. Joku sintti oli varmaan jäälle jäänyt kun pari varista niitä siellä vahti.



Vaisusta alusta huolimatta reitin tulos oli erinomainen. Lajeja huomasin 25 ja yksilöitä peräti 493. Kärkitilan vei keltasirkku 119 linnulla mutta naakka kiilasi kakkoseksi 86 yksilöllä. Talitiaisia oli 62 ja urpiaisia 61. Metsälinnuista ykköseksi nousi hippiäinen 18 ja kakkoseksi teeri 17 linnulla, painossa vain taitaa olla ero toisin päin. Käpytikkoja oli 12, korppeja sekä töyhtötiaisia 10 ja hömötinttejä 8. Metsälinnusto tuntuu olevan vähissä mutta pihalintuja riittää.



***

( käpytikan hyvät laskentatulokset jatkuvat )

Lisää pihatirppoja

Viherpeipot ovat tänä talvena olleet vähissä, epidemiat lienevät kantaa verottaneet.

Urpiaiset ovat ainakin kotikulmilta jo hävinneet, mutta ne liikkuvat tunnetusti koko talven.

Punatulkkuja katselee pihalla aina mielellään.

Harakka tyhjentää hetkessä vaikka koko automaatin.

Puluja ei kotipihalla juuri näe, mutta tuossa vähän matkan päässä jo toisinaan.

Mustarastaita on sen sijaan runsaasti, joillakin paikoilla saa varoa ettei tallaa niiden päälle kun ne liikkuvat ihan senttien päässä jaloista.

Pihoilta bongattua

Tänään oli BirdLifen pihabongauspäivä. En siihen osallistunut, alunperin oli ajatuksena kiertää vakiolaskentakierros mutta sade muutti suunnitelmat ja yritin sitten kuvata timaleita Laajalahden ruoikoista. Tänä talvena ei ole pihallani edes ruokintaa, naapurin päiväkodin remppa aiheutti sen verran häiriötä ettei sitä siihen kannattanut laittaa.

Talitiainen taitaa edelleen olla runsain pihalintu talvella, tämä käy ruokailemassa tuossa puolen kilometrin päässä.

Sinitiainen on tullut samalle pötkölle.

Kuusitiaisen löytää samalta paikalta ja tässä pihallakin laulaa taas yksi.

Käpytikka varaa koko pötkön saapuessaan.

Keltasirkulle ei ole kauraa mutta muutkin siemenet kelpaavat sen puutteessa.

Järrit ovat tämän talven erikoisuus ja niitä näkee tässä lähelläkin paljon.

Tiklikin tankkaa välillä ruokinnalla vaikka takiaisia riittää.

 Varpusia löytyy vielä muutama

mutta pikkuvarpusia jo kymmeniä.

Vähän kauempana kanahaukka suunnittelee omaa käyntiään ruokintapaikalla.

Talvisorsilla kaikki hyvin

Haapanan nokalta ovat jäät taas sulaneet.

 Ja jos ei pysy vesi hanhen selässä, ei lumikaan sorsan...

 Nyt on taas aikaa puhdistautua

 ja rasvata pinta vedenpitäväksi,

 sitten ravautetaan pari kertaa

sulat ja höyhenet järjestykseen.

Neljä vuosikymmentä sitten LXII

Vuoden 1978 tammikuun kahdeskymmeneskolmas päivä kävin taas vaihteeksi Salon seudulla, mahtoiko olla vapaa viikonloppu tai vastaavaa. Aamulla Katajanokalta asemalle lähtiessäni varoitteli talojen välissä mustarastas. Saloon tultuani kävin saman tien retkellä Halikonlahdella ja Joensuun kartanon vaiheilla. Pakkasta oli perustalviset kahdeksan astetta, pilvipeite aluksi täydellinen, hiljalleen rakoja alkoi löytyä. Aamulla sateli hiljalleen lunta, se loppui nopeasti.

Asemapuistossa oli tutulla lintulaudalla kolme peippoa. Vuohensaarentien ruokintapaikalla oli yksi lisää, peruslajina siellä olivat keltasirkut, niitä oli sata. Lietealtaille tullessani ilmaan nousi parisataa varista, kolmisenkymmentä naakkaa ja yksi vanha mustavaris. Viereisessä ruderaatissa puuhasi viisikymmentä urpiaista.

Joensuun puistossa käydessäni paikalla oli vain kuutisen närheä ja viisitoista punatulkkua. Örnin metsikössä seurasin mitä paikallinen kanahaukka oli tällä kertaa syönyt, viimeksihän sieltä löytyi turkinkyyhkyn jäännöksiä. Nyt oli lisäksi syöty kaksi pulua ja neljä tai viisi fasaania. 

Seuraavana aamuna lähdin laskemaan taas Suomusjärven vakioreittiäni. Tällä kertaa olin paikalla jo kello 8:40 ja laskentaan käytin lähes täydet kuusi tuntia. Pakkasta oli enää kolme astetta, taivas taas pilvessä, tuuli heikkoa etelästä, heikohko lumisade pudotti näkyvyyden pariin kilometriin. Lunta oli maassa viitisentoista senttiä, vesistöt täysin jäässä.

Alkumatkasta ilmoittautuivat metsän tiaiset, pari ylilentävää urpiaista ja hippiäiset. Varesjärvelle tullessa vastaan tuli neljän isokäpylinnun porukka, Johdesuota ohittaessa koivuista lähti yhdentoista teeren parvi. Kettulan pihoilta ja pelloilta listoille tulivat talitintit, viherpeipot, harakat, varikset ja vahvimmin keltasirkut. Kävelyn loppuosuus täydensi jo havaittua, ainoana uutena lajina huomasin varpushaukan lähellä Lahnajärven postia.

Talvi alkoi näkyä tuloksissa, nyt näin enää 18 lajia ja 210 lintua. Keltasirkku nousi kärkeen 55 yksilöllä, variksia laskin 32 ja talitiaisia 20. Harakoita ja runsainta metsälintua töyhtötiaista laskin 15 yksilöä, hömötiaiset ja hippiäiset hävisivät niille yhdellä. Alkutalven kärkilajeista urpiainen jäi vain kolmen ylimuuttaneen yksilön varaan.

***

Lintuja vihoistani XXIX

( sepelkyyhkyhavainto oli ensimmäiseni sydäntalvella kautta aikain, nyt niitä on enemmän, eilenkin näin kolme )

Tammikuussa 1988 päivittäiset retket jatkuivat. Yhdeksäntenätoista päivänä kävin taas täyttämässä Petikon lintulaudan, se olikin sopivasti lähes tyhjäksi syöty ja maassa oli runsaasti jälkiä osoittamassa että aluksi nirsoilijoiden maahan heittämätkin siemenet oli jo pääosin etsitty ja syöty. Iltapäiväretki oli lumisateinen, nollakelissä sade oli kohtalaisen rankkaakin. Läheisen Hermaskärinkallion laidassa oli kaksi pyytä, Varistossa mustarastas. Linnut hiljenivät lumisateen vahvistuessa, muuten retki oli hyvä.

Seuraavana päivänä oli taas vakioreitin vuoro, Martinlaaksosta itään suuntautuvan ykkösreitin. Lämpö oli noussut pari astetta plussan puolelle ja sumu pudotti näkyvyyden puoleen kilometriin. Reitin paras havainto oli mielestäni sepelkyyhky joka lensi Ylästöntien yli luoteeseen. Lintuja oli peräti 400, lajeja tavanomaiset neljätoista. Varikset olivat erittäin runsaita, 135 yksilöä riitti voittamaan keltasirkutkin joita näkyi 102. Talitiaisia laskin 62, varpusia 55. Paitsi sepelkyyhky, myös mustarastas, räkätti ja harmaalokki jäivät yhden yksilön varaan.

Tammikuun 21. päivänä oli taas autokierroksen vuoro, kävin Iso-Huopalahdella. Lajisto siellä oli kovin tavallista, tiaisia, variksia, naakkoja ja pari punatulkkua. Seuraavana päivänä kävin Helsingin keskustan sorsapaikoilla. Tuhannen pullasorsan massa viihtyi lähinnä Tokoinrannassa, joukosta löysin yhden tavin. Katajanokan itäpuolella huomasin pari isokoskeloa, Lokkeja lenteli toistasataa keskustan ja kauppatorin tienoilla, harmaalokkien joukossa oli joku merilokki ja muutama kalalokki. Räkättirastaita näkyi nelisenkymmentä Taka-Töölössä ja seitsemän muutti Merihaan yli luoteeseen.

Kahdennenkymmenennenkolmannen päivän autokierros suuntautui Suomenojalle, sieltä Isolle Huopalahdelle ja lopuksi palasin Petikon lintulaudan kautta viemään sinne taas täydennystä. Kovin arkista oli linnusto, sulaa missä olisi ollut talvehtijoita ei ollut juuri missään. Kommentti vihossani osoittaa että olin kolmessa viikossa tajunnut asian ytimen: autoillen ei tunnu lintuja talvella löytyvän.

***

( autoillen tuntui löytyvän vain variksia, naakkoja ja harakoita )

Kolmas kerta

Pari kertaa olen yrittänyt nähdä idänturturikyyhkyn, toiveena jopa saada siitä kuva. Ensimmäinen yritys oli neljä vuotta sitten muistaakseni Pöytyällä. Sepen kanssa sovimme että lähdemme sitä yrittämään tammikuun viimeisenä päivänä, kumpikin tahoiltamme. Tapasimme paikalla ja vietimme siellä aikaa hyvän tovin. Lintu oli kuitenkin kadonnut pihapiiristä kai päivää aiemmin, paikalla oli vain varpushaukka josta kuumimmat bongarit yrittivät tuota kyyhkyä ihan tosissaan vääntää kun se vilahteli välillä marjapuskien ja kuusiaitojen välissä.

Seuraavan kerran tätä lajia katsomaan lähdin pari vuotta sitten huhtikuussa kun sellainen oli Tampereella. Se oli varovainen ja kävi ruokailemassa oikeastaan vain aamu- ja iltahämärässä piilotellen lopun aikaa lähistön puissa mistä sen löytäminen oli todella vaikeaa. Näinkin linnun sillä kertaa kun se tuli aamupalalleen vakituisen lintulaudan alle, oli tosin niin hämärää etten viitsinyt ottaa kameraa esiin autosta. Jotkut sitä kuitenkin ehtivät kuvata ennen kuin se lensi päiväpiiloonsa.

Nyt on sama laji tarjolla Haminassa, ja kun Tiiraa selailemalla sain käsityksen että tämä voisi olla helpompi kuvata, päätin käväistä miekin paikalla. Lintu oli kyllä helppo. Päivälevolla sekin oli, mutta paikka oli tienvarsimännyn oksalla missä se kaikessa rauhassa järjesteli höyhenystään, välillä venytteli ja enimmän aikaa torkkui paikallaan.

 Pyrstön väri kertoo linnun tulleen Keski-Aasiasta. Lintu on aika turturikyyhkymäinen mutta silmänympärykset eivät ole yhtä valvoneen näköiset.

Järritalvi kotikulmilla

Jo syksyllä näytti selvältä että täksi talveksi jää maahamme paljon järripeippoja. Se oli yllättävää sillä muutolla niitä huomasin vain vähän. Mitä myöhemmäksi syksyä mentiin, sitä enemmän näitä alkoi kertyä kotikulmien ruokintapaikoille.

Tietysti niistä piti yrittää kuvia, kun miulla niitä tähän mennessä oli muuten varsin huonosti.

Kuvaaminen oli kuitenkin haastavaa koska valoa oli vähän, maa musta, taivas pilvessä ja päivä muutenkin lyhyt. Salamaa käytin joulukuussa ja vuodenvaihteessa, nyttemmin riittää jo luonnonvalokin.

Laji tuntui muutenkin olevan kovin arka ja rauhaton. Parvet liikkuivat yleensä korkealla puiden latvoissa

ja linnut kävivät ruokailemassa hyvin nopeasti, usein silloinkin lähestyen ruokaa jonkun kuusennäreen sisällä puikkelehtien.

Onnella joskus nuo syöksyt tallentuivat kameraankin,

samoin hypyt oksilta laudalle.

Kun tännekin vihdoin saatiin lumi maahan muutamaksi päiväksi, parvet kasvoivat nopeasti. Pian tuossa parilla lähiruokinnalla kierteli niitä toistasataa jatkuvasti paikkaa vaihtaen.

Puhdas lumi antoi siistin taustan näille väriläiskille. Sääli on jos tuo lumi taas lähtee loskana pois parin päivän päästä...

Viisi vuosikymmentä sitten XLIII

( siinä lapinharakka säihkyy pensaan latvassa )

Viisi vuosikymmentä sitten 21.1.1968 oli täysi talvi. Takana oli pitkä pakkaskausi ja nyt oli täyspilvistä, tyyntä ja lämpötila asteen verran plussalla.

Sen ajan perinteiseen tapaani tein lintukierroksen aloittaen Salon keskustasta, sieltä Tehdaskatua ja Merikulmantietä Fulkilan kartanon vieritse Hämeenkyläntielle. Helisnummelta sitten jatkoin Ilmusmäelle, sieltä Pettilän tietä Karjaskylään ja sieltä taas kotiin Mököistenmäkeen.

( punaisuudestaan huolimatta tulkku on hiljaisena ja hitaana vaikea havaittava )

Pitkästä lenkistä ja yli kolmesta tunnista huolimatta lintuja huomasin aika vähän, vain neljätoista lajia. Kai paras havainto oli lapinharakka joka päivysti myyrien liikettä Fulkilan kartanon alapuolen rinteessä. Närhiä kuului ja näkyi kolme tai neljä pitkin matkaa, punatulkkuja saman verran Hämeenkyläntiellä. Töyhtö- ja hömötiaiset tulivat vastaan Ilmusmäellä, kuusitiainen Pettilän lähistöllä.

Tähän mennessä vuodenpinnoja oli kuusitoista. Viikkoa myöhemmin tuli yksi lisää kun keskustassa kävi kanahaukka saalistusretkellään, tosin hermostuneet varikset pilasivat sen yritykset.

***

( siinäkin haukka lentää ilman saalista )