23.1.2018

Kolmas kerta




Pari kertaa olen yrittänyt nähdä idänturturikyyhkyn, toiveena jopa saada siitä kuva. Ensimmäinen yritys oli neljä vuotta sitten muistaakseni Pöytyällä. Sepen kanssa sovimme että lähdemme sitä yrittämään tammikuun viimeisenä päivänä, kumpikin tahoiltamme. Tapasimme paikalla ja vietimme siellä aikaa hyvän tovin. Lintu oli kuitenkin kadonnut pihapiiristä kai päivää aiemmin, paikalla oli vain varpushaukka josta kuumimmat bongarit yrittivät tuota kyyhkyä ihan tosissaan vääntää kun se vilahteli välillä marjapuskien ja kuusiaitojen välissä.




Seuraavan kerran tätä lajia katsomaan lähdin pari vuotta sitten huhtikuussa kun sellainen oli Tampereella. Se oli varovainen ja kävi ruokailemassa oikeastaan vain aamu- ja iltahämärässä piilotellen lopun aikaa lähistön puissa mistä sen löytäminen oli todella vaikeaa. Näinkin linnun sillä kertaa kun se tuli aamupalalleen vakituisen lintulaudan alle, oli tosin niin hämärää etten viitsinyt ottaa kameraa esiin autosta. Jotkut sitä kuitenkin ehtivät kuvata ennen kuin se lensi päiväpiiloonsa.




Nyt on sama laji tarjolla Haminassa, ja kun Tiiraa selailemalla sain käsityksen että tämä voisi olla helpompi kuvata, päätin käväistä miekin paikalla. Lintu oli kyllä helppo. Päivälevolla sekin oli, mutta paikka oli tienvarsimännyn oksalla missä se kaikessa rauhassa järjesteli höyhenystään, välillä venytteli ja enimmän aikaa torkkui paikallaan.



 Pyrstön väri kertoo linnun tulleen Keski-Aasiasta. Lintu on aika turturikyyhkymäinen mutta silmänympärykset eivät ole yhtä valvoneen näköiset.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.