Lintumuisteluita XXIII

( sattumako piti piilossa kuusitintit )

Kolme vuosikymmentä sitten 20.2.1987 ehdin taas muutaman vuorokauden mittaisen yö- ja ylityöputken jälkeen laskemaan silloisen vakiokakkoslenkkini Martinlaakson länsipuolen maisemissa. Hirmutalvi oli tilapäisesti lauhtunut nollakeliksi, tuuli oli heikkoa läntistä, pilvi ohutta yläpilveä ja tunnelma aurinkoinen iltapäivällä.

Tali- ja sinitiaiset olivat laulutuulella heti alusta lähtien, alkumetreillä näyttäytyi myös retken ainoaksi jäänyt mustarastas. Läheisestä metsäsaarekkeesta löytyi hömötiainen ja kolme punatulkkua, sen ja vesitorninmäen laitamilta löytyi viherpeippoja jotka nekin olivat jo keväisissä soidintoimissa.

Muuten lajisto oli tuttuja peruslajeja. Varikset ja harakat istuivat näkyvästi puissa ja välillä lentelivät kai ruokaa tavoitellen. Pihatiaisia näkyi joka puolella ja enimmät niistä lauloivat. Varpuset löytyivät vakituisista pihoista joko pensasaidoista tai pihapuskista. Lintulautojen liepeillä oli lisää viherpeippoja ja pari punatulkkua. Aseman ja ostarin ympäristöstä löytyneet pulut jäivät viimeiseksi retkilajiksi.

Kova talvi piti lajimäärän pienenä, kymmeneen nyt pääsin. Lintuja näkyi 178, talitiaiset äänekkäinä veivät ykkössijan, seuraavina varikset, viherpeipot ja harakat. Kaikki pakkaselle arka oli jo kadonnut.

Seuraavana päivänä kiersin silloisen vakioykkösen, siis Martinlaakson itäosat, Vantaankosken, Voutilan länsilaitaa ja Vantaanlaakson, . Nollakeli jatkui. Tuuli lännestä oli yltynyt eilisestä, taivas vetäytynyt paksumpaan pilveen eikä aurinkoa enää näkynyt.

Tiaiset jaksoivat laulaa vieläkin, eiliseen verrattuna uutena tuli heti vastaan keltasirkku. Pulut löytyivät nyt myös jo alkumatkasta. Vantaankoskella touhusi iso joukko talitiaisia, seuranaan muutama viherpeippo, keltasirkku ja punatulkku silloisella pikku ruokintapisteellä. Kosken sula oli nollakelien ansiosta laajentunut ja veden pinta joessa oli noussut jonkin verran, karaa ei kuitenkaan paikalla ollut kuten ei muutakaan vesilinnustoa. Käpytikka nousi esiin rantametsästä ja lähti lentämään etelää kohti.

Peltovoittoisella osuudella Voutilassa ja Ylästöntiellä näkyi pääasiassa variksia ja harakoita, tiaisten laulu kuului pihoilta, varpusia oli taas tienvarren pensasaidassa. Perkiössä ja Kivimäessä oli paljon lintuja mutta ei mitään retkelle uutta, loppuosuudella kotiin palatessa mukaan tulivat taas pulut.

Lajimäärä jäi nytkin kymmeneen, runsain tälläkin puolella oli talitiainen, sitten varpunen, varis ja melko tasaisina keltasirkku ja viherpeippo. Lintujen määrä, 287, oli eilistä selvästi suurempi mutta yleensä tällä vakioykkösellä näkyikin enemmän lintuja kuin kakkosreitillä. Kahden vakioreittini yhteinen lajisumma nousi kahteentoista, mikä on todella vaatimaton tulos ja osoittaa miten ankara talvi oli hiljalleen taittumassa.

***

( punatulkkuja sentään näkyi vielä )

Neljä vuosikymmentä sitten III

( viherpeipot olivat kaupunkialueen peruslinnustoa )

19.2.1977 oli Salossa vanhan ajan talvipäivä, kymmenen astetta pakkasta, heikkoa tuulta pohjoisesta, pilvistä ja kohtalainen näkyvyys mikä heikkeni hieman iltapäivällä alkavan lumisateen myötä. Olin yhdeksästä puoli kolmeen hiihtoretkellä. Ensialkuun hiihdin keskustasta Ilmusmäelle, sieltä palasin Kaukvuoren ja Kärkänmäen kautta Halikonlahdelle. Sieltä jatkoin Joensuun kartanon puistoon ja sieltä Örnin kautta takaisin keskustaan. Muitakin retkellä olijoita matkalla tapasin, Halikonlahden vedenpuhdistusaltaiden luona vastaan tuli Virtasen Kimmo ja pari muuta nuorta mopoilijaa sekä autoileva Laihon Ilkka. Hiihtäviä lintuharrastajia ei reitille osunut.

Retken ainoa käpytikka tuli vastaan pian aloituksen jälkeen vanhainkodin luona. Ilmusmäelle mennessä olin havainnut kaikki reitille osuneet hippiäiset ja hömötiaiset. Pääosalla matkaa oli pelkkää peruslinnustoa, sitä oli myös Kärkänmäellä missä Salon Yhteislyseon Luonnonystävien kerholla oli lintujen ruokintapaikka. Sille oli kerääntynyt sata keltasirkkua, valtaosa koko reitillä näkemistäni. Yhteiskoululaisten ylläpitämä lintujen ruokintapaikka oli vuorostaan Joensuun puistossa, sen tuntumassa huomasin närhen, kuusitiaisen ja sinitiaisia.

Vuohensaarentien juorukerholla oli tietoja heinäsorsasta, harmaalokista, turkinkyyhkystä, kottaraisesta, tilhistä ja mustarastaasta, miun tietoni rajoittuivat tuohon aikaan Helsingin keskustassa työmatkoilla havaittuun. Sanoivat aamupuolella kanahaukan risteilleen Halikonlahdella, mie näin paluumatkalla Örnin metsikön yllä kisailemassa kaksikin, koiraan ja naaraan, ehkä niillä oli jo kevättä rinnassa.

***

( harakoita näki eniten ruokintapaikoilla )

Lintumuisteluita XXII

( talvipeippo ruokinnalla )

18.2.1973 olin taas totuttelemassa retkeilyyn keuhkokuumeen jälkeen, totutusti Halikonlahdella. Nollakeliä, pilvistä ja heikkoa itätuulta oli silloinkin. Puoletoista tunnin kierros tarjosi vain kolmetoista lajia. Fasaaneja oli pitkin Vuohensaaren tien vartta ja vedenpuhdistusaltaiden reunoja. Variksia, naakkoja ja harakoita pyöri samoissa maisemissa, eniten saostuskaivolietealtaiden ympärillä. Samassa paikassa talvehti yksi kottarainen. Viherpeipot ja urpiaiset keskittyivät lähemmäs kaupunkia tai sen puistoihin, urpiaiset lähinnä kaupungin varastojen luo ruokintapaikalle, siellä talvehti myös peippo.

Esimerkkinä toisenlaisesta retkestä olkoon 18.2.2008. Silloin tein viiden tunnin automatkan Hankoon. Se oli puhdas bongausreissu, kärjen länsipuolella Gåsörsvikenillä oli kierrellyt jo jonkin aikaa pikkukajava, nuori. Sitä odotin kunnes se suostui näkymään, sitä ennen olin jo kirjannut hyvän joukon kala- ja harmaalokkeja ja yhden talvipukuisen naurulokinkin. Vesilinnuista paikalla oli vain isokoskeloita ja kyhmyjoutsenia. Ajomatkalta olen merkinnyt muistiin Kauklahdessa saalista etsineen varpushaukan.

***

( vanha tuntokuva nuoresta rissasta )

Viisi vuosikymmentä sitten II

( olitko se sinä... )

17.2.1967 oli perjantai kuten nytkin. Hiihtoloma oli jo loppumassa, toisin kuin nykyisin. Olin tehnyt päivittäin lintukierroksen Salon keskustan ja Sirkkulan välimaastossa, nyt käytin retkeeni lähes neljä tuntia. Alhaisten ja Ylhäisten kautta kuljin Helisnummelle ja Sirkkulaan ja sieltä Hämeenkylän kautta Merikulmalle ja Kärkän ohi takaisin kaupunkiin ja kotiin. Pakkasta oli pari astetta, taivas pilvessä, tuuli kaakossa ja lumisadetta iltayhteen asti. Iltapäivällä kirkastui ja puoli viiden aikaan taivas oli jo pilvetön.

Retkiselostuksessani olen ensimmäiseksi kuvaillut miten varikset olisivat olleet muutolla, aamulla pohjoiseen, illalla takaisin noin kaakkoon. Kyseessä taitaa olla nykynäkemykseni mukaan ruokailulento, luulen että niitä meni silloiselle Laukassuon ”biojalostamolle” syömään ja illalla ne tulivat takaisin.

Seuraavaksi olen ottanut esiin havainnon laulavasta punatulkusta, jo toisen laulavan sinä talvena. Sitten mainitsen parista erikoisemmasta lajista, toinen oli kanahaukka, aamulla lähellä silloista kotiani ja toinen teeriparvi, se retken loppupuolelta Merikulmantien varrelta. Kanahaukasta olen kyllä kertomani mukaan tehnyt jo kolme havaintoa aiemmin tuona talvena ja teerestäkin yhden. Teeristä olen innostunut jopa piirtämään kuvan silloiseen puhtaaksikirjoitettuun havaintokirjaani.

Lopuksi olen käyttänyt paljon tilaa selostaakseni kahden käpytikan reviirikahakkaa. Kirjaamani kahakka kesti viisi sekuntia, mutta selostus siitä on sen ajan tapani mukaan paljon pidempi.

Lajilistasta löytyy viisitoista nimeä, varpunen runsaimpana, keltasirkku, varis ja talitiainen seuraavina. Seuraavana päivänä eli lauantaina 18.2.1967 tein retken suunnilleen samoille tienoille, nyt viisi kilometriä lyhempänä ja kahden ja puolen tunnin mittaisena. Lajeja olen merkinnyt muistiin kuusitoista, se on hyvä lukema kun tuohon aikaan olin merkinnyt vuodenpinnojeni määräksi vasta kaksikymmentä. Runsaimpien kärki on suunnilleen sama kuin eilenkin, vain varisten määrä on pudonnut selvästi ja se on menettänyt sijoituksensa puluille. Sää on ollut eilistä parempi, neljä astetta pakkasta, taivas aamupuolen kirkas ja iltaa kohti lievästi pilvistynyt, tuuli idästä on heikentynyt selvästi.

Pääosan selostuksestani vie ”tuulihaukka” jonka olen havainnut kahdesti ja piirtänyt jälkimmäisestä havainnosta kuvankin. Selostus paljastaa kuitenkin että kyseessä on tainnut sittenkin olla varpushaukka. Ei siitäkään miulla ollut tuohon aikaan senvuotista havaintoa, kuten ei muuten nytkään tämänvuotista. Linnun havaitsin retkeltä palatessani läheisellä omakotialueella, lopuksi se joutui ottamaan korkeutta ja lähtemään tiehensä sitkeän variksen ahdistelemana.

***

( ... vai olinko se minä, a mitä häh... )

Keskitalven kuvia

Kamerani alkaa olla vaihtokunnossa eikä se koskaan ole mikään talvikuvauksen erikoiskone ollutkaan. Näitä lyhyitä päiväretkiä teen yleensä pelkällä kiikarilla varustautuneena, mutta kun on ollut mahdollisuus, olen hieman yritellyt kuvia lajeista joista miulla ei ole ennestään kovin hyvää materiaalia.

Tunturikiuru on yksi puutelaji. Vanhastaan miulla on vain joitakin otoksia kaukoputken läpi silloisella ensimmäisellä digipokkarillani otettuna. Ne eivät ole oikein mistään kotoisin, epäselviä ja hämäriä. Haltialassa oli viime vuoden lopulla yksi lintu, siitä en saanut yhtään kuvaa vaikka puoli tusinaa kertaa sellaista metsästin. Järvenpäässä on viihtynyt kolme lintua, sinne asti jaksoin viedä kamerani kerran ja muutaman tuntokuvatasoisen ruudun onnistuin samaan, sellaisen joka päihittää vanhat varastoni helposti. Hyvät ruudut jäivät vielä odottamaan.

Mustakaularastaasta miulla on oikeastaan vain yksi tuntokuvatasoinen ruutu muutaman vuoden takaa. Helsingissä on talvea viettänyt sitkeästi yksi lintu ja olisi muita vielä muuallakin Suomessa. Muutamasti olen tuolla Kaivopuistossa kameran kanssa kiertänyt, ja lopulta sain kuin sainkin miekin siitä muutaman kelvollisen otoksen. Lintua epäillään kovasti risteymäksi mutta tämä nyt on juuri sellainen "mustakaularastas, turdus ruficollis atrogularis" jonkalaisia ne ovat tähän nykyiseen bongarien splittausintoon asti olleetkin, lajin puna- ja mustakurkkuisten ääripäiden välillä on aina ollut näitä välimuotoisia.

On siellä Kaivarissa ollut sitten hiiripöllökin, pari tuntokuvaa siitäkin sain. Toinen houkutus on kirjosiipikäpylintu. Siitä miulla ei ennestään ole yhtään kuvaa, vaikka joskus takavuosina olen katsellut jopa vanhaa pariskuntaa ihan parin metrin päästä. Nyt lähellä Kaivaria viihtyy nuori naaras pikkukäpylinnun seuralaisena lehtikuusen käpyjä tyhjentäen. Siitä sain myös kerran paikalla käydessäni jonkinlaisen tunnistuskuvan, paljon parempaan tilanteessa ei ollut aineksia. Pikkukäppärikin on laji josta kuvat ovat miulla vähissä, muutaman ruudun sain siitäkin vertailukohdiksi.

Tavallisiakin lajeja kohti olen vähän räiskinyt. Eläintarhanlahden albiinopullasorsasta miulla onkin täällä jo kuvia, niistä ei tosin ole näkynyt että sen toinen silmä on sokeutunut.

Haapana on naaras ja vähän vaisu joten kuvat siitä ovat jääneet vain pariin ruutuun, samoin valkoposkihanhista otetut dokumentit. Kalalokkeja olen kuvannut jonkun verran ihan kuvaamisen ilosta.

Ruokintapaikoilla taas linssiluteita ovat mustarastaat joista miulla on paljon kuvia ennestäänkin ja keltasirkkuja olen yrittänyt saada ruudulle kun ne ovat kohdalle osuneet.

Lintumuisteluita XXI

14.2.1999 oli edelleen viikonloppu. Aamun aloitin taas Kaivokselan kierroksella. Oli edelleen nollakeli, mutta sumu oli noussut pilveksi taivaalle ja näkyvyys oli kohtalaisen hyvä. Runsaassa tunnissa laskimme nyt 16 lajia ja peräti 2559 lintua. Räkätit pysyivät ykkösinä 1532 yksilöllä, tilhet paransivat 468 lintuun. Uutena rynnistäjänä kunnostautui vihervarpunen jota reitille saatiin 200 yksilöä. Olihan niitä pikkuporukoin eilenkin siellä täällä, mutta nyt koko ajan meni yli pikkuporukoita ja yksi 110 linnun suurempikin parvi. Reitin vakiolintujen kärki oli sama kuin eilenkin, hieman suuremmin lukemin vain.

Päivää kulutimme Vantaanlaaksossa pulkkamäessä. Sielläkin huomasin pari räkättiparvea ja yhden tilhiparven ylilentävänä, ja kun iltapäivällä tulimme takaisin Louhelaan, koiran kanssa lähilenkillä näimme jälleen 560 uutta räkättiä ja 80 uutta tilheä.

Merkit olivat selvät. Seuraavana aamuna menin sitten töihin lentokentän laidalle Siipitielle. Siinä palaverien ja analyysien välissä vilkaisin aina silloin tällöin toimistohuoneeni ikkunasta ulos, ja ehkä runsaan puolen tunnin havaintoajalla näin paljain silmin ohi lentävän lähes 3000 tilheä etelään, vastatuuleen. Räkättejä näkyi siinä samalla vain kaksisataa. Tilhien huippu oli tullut, ja suurparvet taisivat pysähtyä Helsingin keskustaan syömään marjat muun muassa Mannerheimintien varren pihlajista jotka ruuhkan seassa olivat tähän asti säästyneet koskemattomina. Siellä ne kiehuivat helmikuun loppupuolelle, ja marjavarantojen ehtyessä jatkoivat muuttoaan muualle. Noihin aikoihin koirakävelyillä iltamyöhään kuului monesti sekä tilhien että räkättirastaiden muuttoääniä pimeältä taivaalta, sellaista ei ole tullut kohdalleni ennen eikä myöhemminkään sydäntalvella.

***

( räksät ja tilhet tulevat ja menevät mutta mustarastaat ovat ja pysyvät )