Lintumuisteluita XX

Hypätään vuoteen 1999, silloinen helmikuun alkupuolen säätila muistutti viimeviikkoista: kelpo pakkasista oltiin palautumassa nopean lauhtumisen ansiosta nollakeleihin. Vielä 12.2.1999 oli yöllä ollut kaksitoista pakkasastetta, nyt 13.2. aamulla enää viisi ja iltasella oltiin jo nollassa. Pakkaskelit olivat suosineet tähtitaivaan tarkkailua, nyt oli vahvasti sumuista eikä edes tuuli noussut sitä hälventämään.

Aamun alkajaisiksi tein Kaivokselan lenkin, silloisen ykkösvakioni. Alun perin tämä oli koiran kanssa tehtävä kierros, mutta Miska oli syksyn myrkytyksen jälkeen heikossa kunnossa eikä enää jaksanut kunnolla edes tämän mittaista yhtenäistä kävelyä. Oli todella kova marjalintutalvi. Räkättirastaita oli tullut helmikuun alkupuolella jostakin tuhansin, ja runsaan tunnin vakiollakin niitä näkyi nyt 1208 yksilöä. Tilhiäkin oli, tosin tuon aamun määrä 101 oli vielä aika vaatimaton. Muut reitin lajit jäivät kauas näiden taa, talitiaisia oli 69, viherpeippoja 58, sinitiaisia 50 ja muut jäivät vielä kauas näistäkin. Kaikkiaan reitillä näin 17 lajia ja 1637 lintua. Sumu tietysti peitti silmistä joukon varsinkin isompia lintuja.

Petikon metsässä miulla oli senaikaisen tavan mukaan ruokintapaikka ja sinne vein seuraavaksi täydennykseksi talia ja auringonkukan siemeniä. Lautaa ei oltu täysin tyhjennetty, tiaiset tuntuivat viihtyvän hyvin talipötköillä. Tintit olivat nytkin paikalla seuranaan kolme vihervarpusta, ja lähistöllä piileskeli myös mustarastas. Viereisellä riistaruokinnallakin käväisin, siellä oli hiljaista. Metsässä ympärillä kierteli muutama käpylintu ja närhiä huuteli paikalla kolmekin lintua. Yksi niistä matki välillä varista ja heittipä kerran ihan täydellisen korpinkin ohjelmistostaan. Kiertelin metsää hieman laajemminkin, palokärki kuului jostakin kauempaa, pohjantikka taisi viihtyä alueella kun muutama kuivuva kuusi oli ihan äskettäin kuorittu lupaavasti. Punatulkut hyräilivät jo puiden latvoissa ja maanrajasta löytyi pari uutta mustarastasta. Pyitä näkyi kolme jo auton lähellä ja kaksi huuteli riistaruokinnan takana kuusikkonotkoissa.

Takaisin palatessani Petikontien alkupäässä pyöri jälleen viidensadan räkätin suurparvi. Vantaankoskella pysähdyin, kehäkolmosen sillan alla sulassa oli kaksi koskikaraa, sulan vastakkaisilla puolilla. Sumu osoitti hienoisia hälvenemisen merkkejä joten päätin käväistä vielä Haltialassa. Tilhiä oli täälläkin, 120 linnun parvi. Pelloilla näkyi istuksivan variksia ja harakoita, ruokintapaikalla parveili tali- ja sinitiaisia, viherpeippoja ja varpusia joidne joukossa oli yksi pikkuvarpunen. Punatulkkuja tarkkaili tilannetta puissa ja välillä nekin uskaltautuivat ruokintapaikalle syömään. Kaikkiaan olin nyt ollut retkellä yli viisi tuntia, oli aika lähteä kotiin.

***

Viisi vuosikymmentä sitten I

( Salon yleisin talvilintu viisi vuosikymmentä sitten )

11.2.1967 oli lauantai, hiihtoloma alkamassa. Pakkasta oli pari astetta, tuuli lounaassa ja harmaa pilvipeite tihkuili hiljalleen. Iltapäivän mittaan tein Salon eteläpuolella kolmentoista kilometrin lintukierroksen.

Retki oli tuolle ajalle tavanomainen, vastaan tuli vain peruslajistoa. Runsain oli tuon ajan tapaan varpunen, niitä näin lähes kaksisataa. Keltasirkkujen määrä jäi 77 yksilöön. Kun varpuset keskittyivät retken alkuun, keltasirkkuja löytyi eniten loppuosuuksilta. Talitiaisia oli tasaisesti pitkin reittiä eikä tuon ajan tavan mukaan sinitiaista näkynyt ollenkaan, ainoa muu tiaislaji oli töyhtötiainen retken metsäosuudella. Fasaaneja näkyi taajaman liepeillä, variksia ja harakoita kaikkialla asutuksen lähistöllä. Asutuksen luota löytyi myös pari punatulkkua ja tuon retken harvinaisin talvilintu eli mustarastas. Metsäosuudella oli kaksi käpytikkaa. Niiden vähyyttä olen pitkään muistiinpanoissani valitellut ja ennustin että ainakin toinen niistäkin häviäisi pian, käpyjä kun ei tainnut olla enää paljon missään. Kaikkiaan lajimäärä jäi kymmeneen.

11.2.1987 kaksi vuosikymmentä myöhemmin tein vähän vastaavan lähialueen lintukierroksen, silloisen vakioykköseni Martinlaakson maisemissa Vantaalla. Pakkasta oli kolmetoista astetta, itätuuli heikkoa, taivas taas harmaan pilven peitossa ja pakkasyön jäljiltä usvaa notkoissa.

Vakioreitti ykkönen kiersi Martinlaakson itäpuolta pistäytyen Vantaankoskella ja palaten sitten takaisin. Vantaankoski oli kovien pakkasten umpeen jäädyttämä ja linnuton. Asutusten luona näkyi eniten lintuja, varis oli runsain 74 yksilöllä, talitiaiset ja varpuset seuraavina 54 ja 50 linnulla. Sinitiaisia oli säilynyt kymmenen, keltasirkkuja seitsemän. Viherpeipot olivat jo näkyvästi puiden latvoissa, puluja oli lähiön keskustassa, harakoita siellä täällä pihoilla. Pari punatulkkua löytyi nytkin pihoilta ja erikoisuutena kanahaukka Vantaanjoen varressa.

Lajit jäivät tälläkin kertaa kymmeneen, peruslajistoa nytkin vain. Peruslajistossa on selvä ero parin vuosikymmenen takaiseen Salon retkeen.

***

( kolme vuosikymmentä sitten Vantaalla oli varisten talvi )

Lintumuisteluita XIX

( punakylki tankkaa )

Vuoden 1996 helmikuisen Ahvenanmaan retken jälkitunnelmissa Sepe soitteli yhdeksäntenä päivänä ja päätimme yrittää seuraavana päivänä tehdä kuukausibongauskierroksen pääkaupunkiseudulla, täällä kun sattui olemaan useampikin kiinnostava lintu paikalla.

Pahaksi onneksi lauantaiaamu 10.2.1996 sattui olemaan kylmä, pakkasta oli 25 astetta, ja senaikainen ranskalainen autoni ei tietenkään sen maan tuotteiden tapaan suostunut käynnistymään millään. Sepe oli tulossa päärautatieasemalle kello 7:50 joten sinne miekin sitten lähdin, junalla. Sepe vähän naureskeli kun väitin että täkäläiset erikoisuudet ovat bongattavissa julkisillakin kulkuvälineillä.

Ensiksi menimme metroon ja sillä Kulosaareen. Siellä oli miulle jo tuttu punakylkirastas, mistä Sepe haaveksi itselleen ässähavaintoa. Aikamme katselimme tyhjän tuntuista pihaa, sillä pistäytyi vain oravia, vihervarpusia ja joku mustarastas. Vasta kun kurkistimme lauta-aidan alta koristepensaisiin, huomasimme että punakylki istuu ihan hiljakseen pensaan sisällä. Pakkanen taisi tuntua kovalta senkin nahoissa.

No, Sepe sai ässänsä ja me lähdimme metrolla Ruoholahteen. Sieltä jatkoimme bussilla Lauttasaareen, nyt etsimään toista pikkurastasta. Hetken kurvailun jälkeen löytyi Otavantie 3 ja sen pihalta epäilyksenalaiset hopeakuuset ja niiden tuntumasta Uusivuoren Pertti. Aikamme odoteltuamme pyrähti läheiseltä lintulaudalta esiin ensin kottarainen ja sitten laulurastas. Säikähtäneenä se siirtyi saman tien hopeakuusiin. Se oli miulle ässähavis ja Sepellekin kuukaudenpinna.

Seuraavaksi aioimme yrittää Espooseen linja-autolla, Tapulinmäessä kun olisi viitatiainen. PU tarjosi meille sinne autokyydin, hän kuulemma asui siinä vieressä. Kyyti olikin tarpeen sillä bussilla ei olisi kovin lähelle päässytkään, kävelyä olisi jäänyt pari kilometriä. Nyt tulimme siis hänen kyydissään paikalle ja keskityimme vahtimaan kahta lintulautaa joilla lintu kuulemma eniten viihtyy. Siinä odoteltiin, pakkasta oli yhä reippaasti joten kylmäkin siinä alkoi ahdistella. Toiset paikallaolijat söivät itseluottamustamme lähtemällä katselemaan lähikatujen lintulautoja. Olimme mekin luovuttamassa kun kuulimme linnun äänen, tosin vain kerran. Kymmenkunta minuuttia etsimme sitä kiivaasti kunnes huomasimme miten lintu haki pähkinän toisen lintulaudan alta ja siirtyi saman tien piiloon tienvarren kuusikkoon sitä syömään. Kerran linnun löydettyämme saimmekin seurata sitä hienosti kun se nousi välillä aurinkoiselle kuusen latvaoksalle.

Sillä aikaa kun kävimme hakemassa muuta väkeä naapurikaduilta, lintu ehti taas kadota, mutta tuli sitten puolen tunnin kuluttua uudestaan näkyviin. Me lähdimme siitä yhtä elistä rikkaampina kävelemään kohti Kauklahden asemaa. Toista kilometriä ehdimme kävellä kun takaa tuli eräs paikalla ollut bongarien autokunta ja tarjosi meille kyydin asemalle. Hienostihan tämä olisi mennyt, mutta Sepe unohti kassinsa auton takapenkille, siinä olivat junaliput ja rahat ja kaikki muukin elämälle tärkeä. Ei auttanut kuin odotella. Tuli auto takaisin, olivat huomanneet ylimääräisen kassin, Sepe sai omaisuutensa takaisin mutta yksi juna siinä välissä menetettiin. Olimme kuitenkin onnistuneet niin hienosti että Sepe ehti jo kello yhden junalla takaisin kohti Turkua.

Näin toimi pakkaspäivän bongauskierros julkisilla pääkaupunkiseudulla. Neljän rastaan päivä helmikuussa on kohtalainen harvinaisuus. Itse laskin vielä iltapäivällä Kaivokselan vakiokierrokseni, ja autokin olisi nyt sitten lähtenyt nikottelematta käyntiin. Tosin lyhytaikainen oli se ilo, seuraavan aamun 23 asteen pakkanen oli taas sille liikaa...

***

( laulurastas palelee )

Lintumuisteluita XVIII

( siinä tundrahanhi, ei Turusta eikä talveltakaan mutta vanha kuva kuitenkin )

10.2.1974 tein myös pienen päiväkävelyn Turussa, Kupittaan kulmilta Hirvensaloon ja Aurajoen kautta takaisin. Kolmisen astetta pakkasta oli, taivas aamulla lähes pilvetön, iltapuolella vetäytynyt täysin pilveen. Tuulta ei juuri ollut.

Pullasorsia oli runsaasti jo Kupittaalla ja moninkertaisesti Aurajoessa. Tuona talvena Aurajoen sorsien joukossa talvehti myös tundrahanhi joka näyttäytyi tälläkin kertaa. Parikymmentä lokkiakin kyttäsi osaansa ruokkijoiden tuomista eväistä.

Pulut, naakat ja varpuset olivat keskustan runsaimmat linnut, Hirvensalon puolella niitä oli paljon vähemmän. Suhteessa enemmän siellä oli tiaisia ja harakoita ja pääosa retken keltasirkuista.

Hyvänä havaintona tuli minua vastaan tuulihaukka Hirvensalon sillan yllä, parin variksen jahtaamana, itään se matkaa jatkoi. Kun Kupittaankadun varressa olin huomannut vielä peipon ja laulavan tiklin, retken lajisumma nousi seitsemääntoista.

10.2.1973 aloittelin hiljalleen retkeilyä kuukauden kestäneen sairastelun jälkeen. Salossa oli kolmisen astetta pakkasta, taivas yläpilven peitossa, tuuli hyvin heikkoa pohjoisesta. Tein parin tunnin kävelyretken Halikonlahdelle ja Vuohensaareen. Korvenojan Pepen ja Piirolan veljekset siellä tapasin ja lintukuulumisia heiltä utelin. Eilen Piirolat olivat nähneet tuulihaukan Katkiluodon pelloilla, tänään paikalla olleet olivat huomanneet koirasampuhaukan Halikonlahdella.

Varikset olivat näkemistäni lajeista runsaimpia, niitä oli lietealtaiden ympäristössä satakunta. Keltasirkkuja oli lähes yhtä paljon Vuohensaarentien alkupäässä. Viisi kottaraista oli varisten seurana lietealtailla. Tien varressa oli taas fasaaneja ja vedenpuhdistusaltailla kuutisenkymmentä urpiaista. Keskustassa oli sinitiaisia ja viherpeippoja, Vuohensaaressa taas kuusi- ja töyhtötiaisia sekä hippiäisiä. Retken ainoa käpytikka oli Katkiluodossa. Neljätoista lajia oli sellainen pehmeä lasku takaisin linturetkeilyyn.

***

Lintumuisteluita XVII

9.2.1975 oli Turussa aikaa päiväkävelylle Itäharjusta Rauvolaan ja takaisin. Oli parin asteen pakkanen, kevyttä pohjoistuulta, taivas lähes pilvetön ja näkyvyys erinomainen. Itäharju oli täynnä varpusia, vähemmän sitten tiaisia ja varislintuja. Kupittaalla mukaan tulivat pulut ja pullasorsat.

Rauvolanlahti oli ehtinyt jäätyä vaikka talvi olikin ollut leuto tähän asti. Uusina lajeina retkelle tulivat vain keltasirkut ja ylilentänyt urpiainen. Viimeisetkin pilvet olivat ehtineet kadota taivaalta.

Katariinanlaakson laitamilta löytyi kaksi fasaania sekä isompi urpiaisparvi. Itse lehdossa oli tiaisia, retkelle uusina hömö- ja töyhtötiaiset. Palailin takaisin Uittamon kautta, sen edustalla oli pieni sula mutta lintuja siinä ei näkynyt. Etsin pihoilta pari viikkoa sitten näkemääni mustapääkerttua mutten nähnyt, lintuja oli pihoilla muutenkin aika vähän.

Keskustan kautta ehdin vielä käymään. Aurajoessa oli lisää pullasorsia ja retkelle uutena harmaalokkeja. Pulut, varpuset, naakat ja talitiaiset värittivät sitten loppumatkaani takaisin Itäharjun kämpälle. Kaikkiaan näin 1848 lintua neljästätoista lajista. Lintuja oli paljon mutta lajisto pelkkää peruskamaa. Runsaimpia olivat pullasorsat 550, varpuset 400 ja pulut 350 yksilöllä.

Seuraavana päivänä en tehnyt linturetkeä ollenkaan, lyhyillä kurkistuksilla pihatienoolla huomasin nelisen räkättiä, viherpeipon laulavan, tiklin laulavan pihalla, kolme urpiaisparvea ja punatulkkuja, siis lajisto oli parempaa vaikken ehtinyt seurata sitä yliopistolle kävelyä enempää...

***

Lintumuisteluita XVI

Päivälleen kolme vuosikymmentä sitten kovana talvena 1987 kävimme exän kanssa Helsingissä messukeskuksen venenäyttelyssä. Linturetkeksi sen tein siten että menimme junalla päärautatieasemalle ja kävelimme sieltä Tokoinrannan, Linnunlaulun ja Alppilan kautta Pasilaan ja Messukeskukseen.

Keskustassa oli vain vähän sulaa vettä ja pullasorsien määrä oli pieni. Niiden joukossa oli vain yksi isokoskelo, ja yksi ainoa harmaalokki kierteli Töölönlahden yllä. Peruslinnustoa nyt oli jonkin verran, varislintuja, varpusia ja puluja. Linnunruokkijat olivat keränneet keskustaan satakunta viherpeippoa ja pari mustarastastakin. Hirmupakkaset olivat jo takana, nyt sitä oli vain kolmetoista astetta.

Saman verran pakkasta oli yhdeksännen päivän aamunakin. Koillistuuli oli heikkoa, taivaalla yläpilveä ja maan pinnassa pakkasusvaa. Tein Martinlaakson vakiolenkki kakkoseni aamupäivällä kiertäen sen vastakkaiseen suuntaan kuin tavallisesti, siis myötäpäivään. Kaunis keli piristi kovista pakkasista selvinneitä lintuja liikkumaan ja jopa laulamaan.

Kaikkiaan lenkillä näin kolmetoista lajia ja 289 lintua. Se oli todella hyvin kun sitä vertasi tammikuun ankeisiin pakkaskierroksiin. Tali- ja sinitiaiset olivat selviytyneet lintulautojen ääressä kohtalaisesti, edellisiä laskin 64 ja jälkimmäisiä 26 yksilöä, laulajiakin oli vastaavasti neljätoista ja viisitoista. Myös reitin kaksi kuusitiaista lauloivat. Varislinnut, varpuset ja pulut olivat säilyneet kokonsa ja/tai pelottomuutensa ansiosta hyvin. Ruokintapaikat olivat pelastaneet viherpeippojakin 35 yksilöä, niistäkin viisi oli jo laulutuulella, samoin yksi kolmesta punatulkusta. Pihoilla oli yksi mustarastas ja lähiön metsässä käpytikka sekä puukiipijä, viimemainittu osoittautui noista metsän pienistä hyönteissyöjistä tuona talvena yllättävän karaistuneeksi, niitä selvisi kevääseen hyvin kun hippiäiset kuolivat lähes kokonaan Suomesta.

Iltapäivällä aurinko oli lauhduttanut pakkasen kahdeksaan asteeseen. Töihin mennessä huomasin vielä pari kolme mustarastasta eläinten hautausmaan luona. Tammikuun puolella niiden joukossa oli ollut yksi sepelrastasmainen osittaisalbiinokin, nyt en sitä huomannut.

***