Lintumuisteluita XV

( perusvarpunen oli Salon tavallisin talvilintu )

7.2.1976 olin käymässä Salossa. Päivällä tein kolmen tunnin kävelykierroksen keskustasta Helisnummelle ja sieltä Merikulman kautta takaisin. Pakkasta oli pari kolme astetta, taivaalla pilvipeite mutta varsin ohut, aurinko kuulsi sen läpi iltapäivällä. Tyyntä oli ja näkyvyys erinomainen.

Puluilla, varpusilla, varislinnuilla ja talitiaisilla reitti alkoi. Pulut jäivät keskustaan mutta muut pysyivät matkassa mukana, niiden seuraksi tulivat fasaanit ja keltasirkut, viimemainittuja oli eniten Helisnummella ja Fulkilassa.

Punatulkut tulivat listalle ensi kerran Kaukvuoressa ja pitkin matkaa niitä näkyi talojen liepeillä. Sinitiaisia oli myös pari Kaukvuoressa, pari Fulkilassa ja pari retken loppuessa keskustassa.

Kuusitiainen oli ensimmäinen metsälintu, se tuli vastaan vanhan radan varren metsästä ennen Helisnummea. Töyhtö- ja hömötiaiset olivat retken metsäosuudella Helisnummen ja Fulkilan välillä, sieltä löytyi myös hippiäinen ja retken ainoa puukiipijä antoi odottaa itseään Kärkkään asti. Kaikkiaan reitillä näin neljätoista lajia, eniten varpusia ja keltasirkkuja. Nykymenoon verrattuna huomaa heti että viherpeipot ja mustarastaat puuttuvat eikä käpytikkaakaan havaittu.

Seuraavana päivänä teimme autokierroksen Halikon puolella. Kokkilassa tai Vartsalassa ei huomattu mitään erityistä, lopuksi kävimme vielä Laukassuollakin. Se oli se paikka missä 1960-luvun lopulla oli luujauhotehdas ja lähiympäristö täynnä epämääräisiä teurasjätekasoja joilla ruokaili suuri määrä lintuja. Nyt tehdas oli suljettu ja paikkaa kunnostettu, paikalla oli suuria tynnyrikekoja ja irtomaakasoja. Itse suolla taidettiin kaivaa turvetta, yhtään korppia ei enää näkynyt, vain jokunen varis ja tiaisparvi.

***

( pyörii kuin pulu jaloissa )

Lintumuisteluita XIV

( talvella näin )

Muistelin äsken talven 1996 Ahvenanmaan retkeltä paluuta ja sitä etten sillä kertaa tuonut mukanani pönttöjä Salosta. Vuotta aiemmin, tammikuussa 1995 olimme myös retkellä Ahvenanmaalla ja silloin paluumatkalla täyttyi autoni takatila penkkiä myöten pöntöillä. Niitä olin asetellut jo edellisviikonloppuna Vantaan Silvolan maisemiin ja nyt 5.2.1995 kulutin koko silloisen sunnuntain viemällä jäljelle jääneet pöntöt Petikon metsään. Siellä miulla oli niitä jo ennestään mutta oli siellä vielä hyvin tilaa uusille tiaiskoon kesämökeille.

Tehokkaasti lähdin työhön jo yhdeksältä aamulla. Ensimmäiset neljä ripustin lähelle tienvartta metsän länsilaitaan. Auton pysäköin sitten maantäyttöpaikan parkkikselle. Siitä oli kätevää kuljetella lintukotoja joka puolelle ympärillä säilyneitä metsiä. Suvin pulkalla niitä oli hyvä kuljettaa lasti kerrallaan. Kiinnitykset hoitelin pyykkinarua pätkimällä, nauloja en ole missään koskaan käyttänyt.

Lintujakin metsässä näkyi, sini-, tali- ja kuusitiaiset olivat jo laulutuulella, myös punatulkut hyräilivät huomaamatonta lauluaan. Närhien rääkynä oli kuuluvampaa mutta epämusikaalisempaa. Pyymosan lehtoon meni runsaasti uusia asumuksia, vanhoja siellä ei juuri ollutkaan. Sinne tyhjeni hiljalleen auton tavaratila, nyt Petikon metsä oli täynnä pönttöjäni eteläreunasta Alkärrin laitamille.

Kun iltapäivällä palasin takaisin kotiin, olikin aika viedä koira kävelylle. Kuusitiainen lauleli kotikulmillakin ja pihan lähellä hyppeli mustarastas. Puoli viideltä, hämärissä jo, kiersin koiran kanssa Kaivokselan lenkin, hämärissä aktiivisia olivat vain nuo mustarastaat, kolme niitä löytyi, ja sadankahdenkymmenen variksen parvi kierteli rauhattomana yöpymispaikkansa yllä.

***

( ja kesällä näin )

Lintumuisteluita XIII

( ei nähnyt Karikaan horisontissa kohtaloaan )

4.2.1996: Lähtöpäivän aamu oli kylmä, pilvinen ja tuulinen. Aamupalan jälkeen suunnistimme Hammaruddan rantaan staijailemaan mahdollisia retken lajilistalta puuttuvia vesilintuja. Aurinko oli ilmaantunut valaisemaan upeasti merta ja pilviä, välillä yli meni vahvoja lumikuuroja jotka näkyivät selvärajaisina meren yllä edetessään. Vesilintujen liike ja lajisto oli vaisua ja jo ennen nähtyä. Merikotkia huomasimme nelisen lintua joista kolme istui pitkään erään lähiluodon laella. Yritin niitä videoida mutta enemmän sain talteen hienoa merimaisemaa.

Puolilta päivin olimme palelleet mielestämme riittävästi ja lähdimme takaisin kaupunkiin. Lauttarannasta kävimme vihdoin katsomassa puuttuvat nokikanat niiden oikeasta paikasta – sen saimme tietää helsinkiläisporukalta. Tämän pikakoukkauksen jälkeen palasimme Solhemiin pakkaamaan, laivan piti lähteä kahden maissa kohti Turkua.

Lauttajonoon tulimme hyvissä ajoin heti helsinkiläisryhmän perään. Keli oli jäätävä eikä ulos tehnyt mieli. Lauttajonossakin huomasimme nokikanan ja merilokin ennen laivaan nousua. Laivaan pääsyn jälkeen vain Sepellä oli intoa staijata kannella tuulessa ja tuiskussa. Runsaan tunnin aikana hän näki seitsemänsataa kyhmyjoutsenta, yli kaksituhatta tukkasotkaa ja muun muassa kolme merikotkaa. Mitään retkelle uutta ei kuitenkaan enää löytynyt. Kaikkiaan tämänkertainen retkemme tuotti 56 lajia, mikä oli siihen mennessä paras tuloksemme Ahvenanmaalta. Helsinkiläisryhmälle tämänkertainen retki oli huonoin yhdeksään vuoteen joten siitä voi päätellä paljon edellisten retkiemme onnen määrästä.

Paluumatka sujui menomatkaan verrattuna jo seesteisissä merkeissä. Turkuun saavuttiin tavoiteajassa joten normaalivauhtia edeten ehdin itsekin kotiin juuri ennen yhtätoista illalla. Jari tosin tarjosi pönttöjäkin jo mukaani mutta pidin parempana tulla myöhemmin omalla autolla niitä hakemaan, tämä kulkuväline oli tarkoitus palauttaa talon töihin heti maanantaiaamuna.

Meitä oli retkellä mukana kahdeksan suunnilleen ikäistäni miestä, tällä hetkellä osallistujista neljä on jo kuollut. Se on miesten osa tässä maassa, siitä on tasa-arvo kaukana. Olen onnekas kun näyttää siltä että pääsen elävänä eläkkeelle, tällä hetkellä edessä on selvästi vähemmän työvuoroja kuin takana on työvuosia.

***

( kaukana olivat tuohon aikaan vielä eläkepäivät, edes putkella ei niitä nähnyt )

Lintumuisteluita XII

( aloitus oli eilen hyvä )

3.2.1996 herätys lauantaiaamuun sujui jo eilistä paremmin, perinteisesti seitsemältä. Aamupalalla huomasimme saaneemme seuraksemme kolmen helsinkiläisen muodostaman retkikunnan, Nummelinin Puten ja Saunamäen Pertin muistelen olleen kaksi noista mutta kolmannen nimi ei tule mieleen. Meillä retki Ahvenanmaalle oli vasta kolmas näin talvella, heille jo yhdeksäs joten heillä oli paljon meitä parempi tuntuma ja nuotitus. Päätimmekin siis peesailla soveltuvin osin heidän mukaansa, olivat ensiksi menossa etsimään Hellesby Gårdilta sitä kangaskiurua joka meitäkin oli sinne vetänyt ja heidän nuottinsa vaikutti tarkalta.

Aamun valjettua kunnolla lähdimme joukolla siis sinne, nyt ei menty broilerijätteiden joukkoon vaan viljasiiloille. Viimeisen makasiinin reunalistan alta löytyi lintu yöpymästä ja sekin lähti päivän töihin lentäen yllämme vielä pari kierrosta. Menestys oli niin huima että porukkamme innostui yrittämään vielä kerran peukaloistakin sieltä broilerijätekasojen takaa. Sepe sen onnistui lopulta esiin komppaamaan, me muut lähdimme sitä katsomaan ojanvarren ryteiköstä. Hiljaisen tarkkailun katkaisi rysäys, ja Karin huuto: Antti auttamaan ja ei saa nauraa!! Sinne se oli pudonnut koko jalkojensa mitalta haisevaan kananpaskaliemeen jään petettyä. Hirvittävä haju levisi heti avannosta joka puolelle ja kiellosta huolimatta nauroimme armottomasti Ränni Rannikolle joka oli tietysti pukenut päälleen kylmää peläten jokaisen liikenevän vaatekerran. Auttoi Huttusen Antti hänet sieltä ylös muttei voinut myöskään olla nauramatta. Kaiken huipuksi Kari ainoana ei onnistunut peukaloista näkemään kun se tämän härdellin säikäyttämänä pyrähti kauemmas metsään ja katosi. No, tuohon pystyy vain kaveri joka onnistuu joka paikassa sukeltamaan vähintään kerran vahingossa johonkin paikalliseen mutakuoppaan, oli löytänyt sellaisen jopa rutikuivasta Saudi-Arabiastakin...

( tämä vielä onnistui )

Helsinkiläiset eivät olleet enää tuota esitystä seuraamassa ja mekin suunnistimme Styrsingsuddenille. Siellä Karin oli pakko vaihtaa kaikki likaantuneet vaatteet pois ja päälle ainoan varalle jääneen eli haalarihousut. Lunta oli satanut koko aamupäivän mutta nyt sade tuntui taukoavan. Harmiksi tuuli sitten yltyi navakaksi ja jopa kovaksi. Helsinkiläiset olivat jo paikalla. Merilintuja etsimme aallokon välistä mutta maan puolelta löytyi kiinnostavampaa kun nuori maakotka ja nuorehko merikotka kisailivat pitkään noin kilometrin päässä. Välillä pari tuli hieman lähemmäskin jolloin yritin niitä kuvata videolle, maisemaa siitä lähinnä tuli...

Vesilintuja oli heikonlaisesti, tukkakoskeloita ja alleja sentään yksilömääräisesti hyvin. Jokunen räkätti ja tilhi muutteli länteen, samoin meren puolella harmaalokkeja. Komppasimme viereiseen niemenkärkeen minkä edessä istuskeli kolmekymmentä merimetsoa ja ui pari laulujoutsenta. Liikkeellä oli nyt myös haahkoja, tukkasotkia ja kalalokkeja. Tyrneissä oli yhä marjoja muttei kaipaamiamme pikkurastaita. Kellon kääntyessä iltayhteen lähdimme Storbyhyn. Pulujahti oli turhaa, ei löytynyt uuttukyyhkyä eikä mustavaristakaan, peippoja ja pikkuvarpusia sentään ja postitalon edustalla oli tiklejä sekä laulujoutsenia.

( kaiken pahan alku ja juuri )

Käringsundin tienhaaran jälkeen pysähdyimme katselemaan villisikatarhaa, ja siinä sikoja seuratessa huomasimme että takana on lisäksi kuusipeuroja ja saksanhirviä. Mie niitä videoin mutta pojat kaipasivat lintuja. Hesalaisporukka oli löytänyt läheltä timaleita, siis sinne. Paikka oli meille vieras mutta puhelinneuvonta johti meidät kohdalle. Sepen koiranpommikampanja ajoi linnut esiin, kahdeksan niitä oli ja seurasimme parvea tovin jokusen metrin päästä. Sepe nyt on iso lapsi ja poltti meistä monen hermot kun paiskoi noita kiinalaisiaan vielä evästauonkin ajan, Kari ymmärrettävästi muistakin syistä kävi aika lämpimänä vaikka vaatekerta oli viilentävä...

Ilta oli armoton ja lähdettävä oli kohti Maarianhaminaa. Ei ollut nokikanaa Lemströmin kanavallakaan. Yritimme sitä vielä kalasatamastakin mutta tuuli oli ajanut jäät rantaan ja retki oli siltä osin turha. Yksi naurulokki sentään lensi ohi. Vesilintuja oli ulompana paljon mutta viidensadan tukkasotkan ja telkkien joukosta ei löytynyt muita lajeja. Palasimme Solhemiin käytyämme kaupungissa ensin ruokailemassa. Illalla oli vuorossa vielä sauna.

***

( Eckerön postilaiturilla staijataan 10 vuotta myöhemminkin )

Lintumuisteluita XI

Vuoden 1996 helmikuu oli osaltani alkanut työpäivällä. Edessä oli kuitenkin vapaata. Olin sopinut käyttööni talon farmarifolkkarin jolla lähdin päivän päätteeksi kohti kotia ja retkivarusteet haettuani kohti länttä. Salossa mukaan tulivat Jari, Pepe ja Ilkka ja jatkoimme edelleen länteen. Ilkan mielestä auto oli kurainen joten käväisimme pikaisesti pesulla Piispanristillä ja siitä edelleen kiiltävän puhtaalla kärryllä Turkuun mistä saimme mukaan vielä Sepen. Samassa paikassa odottivat myös Kari ja Huttusen veljekset Oulusta.

Jatkoimme joukolla satamaan ja lautalla kohti Ahvenanmaata. Matka sujui mukavasti ja Pepellä oli niin mukavaa ettemme saaneet häntä mukaamme kun oli aika jäädä pois Maarianhaminassa. Me muut poistuimme Silja Europalta ja suunnistimme aamukahdelta Solhemiin.

Perjantai 2.2.1996 jatkui herätyksellä Solhemissa puoli yhdeksältä. Ruokailun jälkeen lähdimme kiertämään saarimaakuntaa aloittaen satamista. Pihalla touhusi käpytikka ja jotkut huomasivat pikkuvarpusenkin.

Lauttasatamassa ei lintuja näkynyt kuin kaukana, öljysatamassa sukelteli koskikara, ensi merimetso, alleja ja tukkasotkia. Nokikanaa ei näkynyt. Kalasatamassa oli merilokkeja muiden sukulaistensa mukana, merimuseon ja Pommernin luota etsittiin pullasorsien joukosta jouhisorsa. Pari räkättirastasta söi koristepensaiden marjoja.

Satamista suuntasimme Eckerön tielle. Pysähdys Jomalan kaatiksella tuotti närhen, korpin ja kottaraisia. Seuraava pysäkkimme oli vielä kaameamman hajuinen Hellesby Gårdin kaatopaikka, siellä päivystivät merikotka ja hiirihaukka. Toivelistalla olleet maakotkat, kangaskiuru, peippolinnut ja tunturikiuru jäivät löytymättä.

Eckerön lauttarannassa tuli taas meri vastaan. Meidän joukkueemme söi eväitä autossa sillä aikaa kun Karin porukka huomasi pari merikotkaa ja pilkkasiiven. Jatkoimme Käringsundiin mikä oli jäässä joten kävimme kurkistamassa Mellanön tuulimyllyllä maisemia, lapinharakka löytyi sieltäkin. Yhdessä sovittuna tavoitteena oli lähteä peräkanaa takaisin kohti Maarianhaminaa, mutta matkalla Karin joukkue eksyi meistä ja suunnisti takaisin Hellesby Gårdille. Me muut lähdimme käymään Hammaruddassa. Ilma oli kaunis ja meri tyyni, lintuja olisi kyllä voinut olla enemmän. Nytkin näimme merikotkan, merimetsoja, haahkoja ja pari isokäpylintua jotka olivat janoaan sammuttamassa lunta syöden levävallien päällä. Alliparvet liikkuivat merellä edessämme kun Sepe antoi raporttejaan paikallisradioille.

Iltaneljältä lähdimme palailemaan kämpän suuntaan. Kävimme kokeeksi vielä kurkistamassa Järsön kala-altaiden luona lintutilannetta mutta jäässä olivat ja harmaahaikarat tiessään. Kämpällä olimme viideltä ja vartin perässämme tuli myös Karin autokunta. Hellesbyn paikkaus oli tuottanut ampu- ja kanahaukan sekä tiklejä ja pikkuvarpusia. Kämpällä meitä odotti myös Pepe, joka oli palannut Tukholmasta, väsynyt tuntui olevan ja unia veteli punahuulisorsajahdista uupuneena...

***

( maisemat reittimme varrelta, kymmenen vuotta myöhemmin otettuina, tämä kertomuksen kohteena oleva retki miulla on videotallenteena )

Lintumuisteluita X

( käpytikan talvieväät ovat nykyisin yhä useammin tällaiset )

Kolme vuosikymmentä sitten 1.2.1987 kovan pakkaskauden hellitettyä kävimme Salossa kyläilemässä vanhempien luona. Kolme viikkoa aiemmin Salon Moisiossa näkemämme peltopyyparvi oli edelleen paikallaan, kahdesti menimme paikan ohi ja kummallakin kerralla näkyvissä oli neljätoista lintua. Muuten lintuhavainnot bussista jäivät vain tuttuihin variksiin ja harakoihin.

Vuotta aiemmin 1.2.1986 olin taas sen talven tapaan hiihtelemässä Petikon takaisissa metsissä. Punatulkku oli laulutuulella jo Martinlaaksossa alkumatkalla ennen kuin edes pääsin kunnolla hiihtämään. Muuten alun linnut olivat tyypillistä pihalinnustoa, varpusia, variksia, talitiaisia, puluja ja harakoita. Muuta lajistoa alkoi tulla vasta ohitettuani Vehkalammin takaiset hevostallit. Puukiipijä oli toinen metsälintu joka oli laulutuulella, sää oli kaunis ja aurinkoinen, pakkasta pari astetta eikä kunnolla tuultakaan. Käpylintuja oli tuon talven tapaan liikkeellä metsässä, nytkin niitä näkyi lennossa kolmeen kertaan. Käpytikkojakin löytyi kolme, ja sen ajan tavan mukaan ne ruokailivat ihan nimensä mukaisesti kävyistä siemeniä naputtaen.

Löytyi metsästä toinenkin puukiipijä, hömötiaisia ja pyy. Tällä kertaa hiihtelin ihan umpihangessa yleisölatua vältellen ja niinpä näin valkohäntäpeurankin, joka pysytteli muka piilossa minua tarkkaillen kun menin ohi muutaman kymmenen metrin päästä. Samoin jäniksiä tuli täällä sivummalla vastaan vähän väliä. Yhden miulle uuden ketupesänkin löysin ja myöhemmillä retkillä huomasin muutamasti sen ilmeisen asukkaankin.

***

( puukiipijä aloittaa pesintänsä aikaisin ja laulunsa vielä paljon aiemmin )