Lintumuisteluita XII

( aloitus oli eilen hyvä )

3.2.1996 herätys lauantaiaamuun sujui jo eilistä paremmin, perinteisesti seitsemältä. Aamupalalla huomasimme saaneemme seuraksemme kolmen helsinkiläisen muodostaman retkikunnan, Nummelinin Puten ja Saunamäen Pertin muistelen olleen kaksi noista mutta kolmannen nimi ei tule mieleen. Meillä retki Ahvenanmaalle oli vasta kolmas näin talvella, heille jo yhdeksäs joten heillä oli paljon meitä parempi tuntuma ja nuotitus. Päätimmekin siis peesailla soveltuvin osin heidän mukaansa, olivat ensiksi menossa etsimään Hellesby Gårdilta sitä kangaskiurua joka meitäkin oli sinne vetänyt ja heidän nuottinsa vaikutti tarkalta.

Aamun valjettua kunnolla lähdimme joukolla siis sinne, nyt ei menty broilerijätteiden joukkoon vaan viljasiiloille. Viimeisen makasiinin reunalistan alta löytyi lintu yöpymästä ja sekin lähti päivän töihin lentäen yllämme vielä pari kierrosta. Menestys oli niin huima että porukkamme innostui yrittämään vielä kerran peukaloistakin sieltä broilerijätekasojen takaa. Sepe sen onnistui lopulta esiin komppaamaan, me muut lähdimme sitä katsomaan ojanvarren ryteiköstä. Hiljaisen tarkkailun katkaisi rysäys, ja Karin huuto: Antti auttamaan ja ei saa nauraa!! Sinne se oli pudonnut koko jalkojensa mitalta haisevaan kananpaskaliemeen jään petettyä. Hirvittävä haju levisi heti avannosta joka puolelle ja kiellosta huolimatta nauroimme armottomasti Ränni Rannikolle joka oli tietysti pukenut päälleen kylmää peläten jokaisen liikenevän vaatekerran. Auttoi Huttusen Antti hänet sieltä ylös muttei voinut myöskään olla nauramatta. Kaiken huipuksi Kari ainoana ei onnistunut peukaloista näkemään kun se tämän härdellin säikäyttämänä pyrähti kauemmas metsään ja katosi. No, tuohon pystyy vain kaveri joka onnistuu joka paikassa sukeltamaan vähintään kerran vahingossa johonkin paikalliseen mutakuoppaan, oli löytänyt sellaisen jopa rutikuivasta Saudi-Arabiastakin...

( tämä vielä onnistui )

Helsinkiläiset eivät olleet enää tuota esitystä seuraamassa ja mekin suunnistimme Styrsingsuddenille. Siellä Karin oli pakko vaihtaa kaikki likaantuneet vaatteet pois ja päälle ainoan varalle jääneen eli haalarihousut. Lunta oli satanut koko aamupäivän mutta nyt sade tuntui taukoavan. Harmiksi tuuli sitten yltyi navakaksi ja jopa kovaksi. Helsinkiläiset olivat jo paikalla. Merilintuja etsimme aallokon välistä mutta maan puolelta löytyi kiinnostavampaa kun nuori maakotka ja nuorehko merikotka kisailivat pitkään noin kilometrin päässä. Välillä pari tuli hieman lähemmäskin jolloin yritin niitä kuvata videolle, maisemaa siitä lähinnä tuli...

Vesilintuja oli heikonlaisesti, tukkakoskeloita ja alleja sentään yksilömääräisesti hyvin. Jokunen räkätti ja tilhi muutteli länteen, samoin meren puolella harmaalokkeja. Komppasimme viereiseen niemenkärkeen minkä edessä istuskeli kolmekymmentä merimetsoa ja ui pari laulujoutsenta. Liikkeellä oli nyt myös haahkoja, tukkasotkia ja kalalokkeja. Tyrneissä oli yhä marjoja muttei kaipaamiamme pikkurastaita. Kellon kääntyessä iltayhteen lähdimme Storbyhyn. Pulujahti oli turhaa, ei löytynyt uuttukyyhkyä eikä mustavaristakaan, peippoja ja pikkuvarpusia sentään ja postitalon edustalla oli tiklejä sekä laulujoutsenia.

( kaiken pahan alku ja juuri )

Käringsundin tienhaaran jälkeen pysähdyimme katselemaan villisikatarhaa, ja siinä sikoja seuratessa huomasimme että takana on lisäksi kuusipeuroja ja saksanhirviä. Mie niitä videoin mutta pojat kaipasivat lintuja. Hesalaisporukka oli löytänyt läheltä timaleita, siis sinne. Paikka oli meille vieras mutta puhelinneuvonta johti meidät kohdalle. Sepen koiranpommikampanja ajoi linnut esiin, kahdeksan niitä oli ja seurasimme parvea tovin jokusen metrin päästä. Sepe nyt on iso lapsi ja poltti meistä monen hermot kun paiskoi noita kiinalaisiaan vielä evästauonkin ajan, Kari ymmärrettävästi muistakin syistä kävi aika lämpimänä vaikka vaatekerta oli viilentävä...

Ilta oli armoton ja lähdettävä oli kohti Maarianhaminaa. Ei ollut nokikanaa Lemströmin kanavallakaan. Yritimme sitä vielä kalasatamastakin mutta tuuli oli ajanut jäät rantaan ja retki oli siltä osin turha. Yksi naurulokki sentään lensi ohi. Vesilintuja oli ulompana paljon mutta viidensadan tukkasotkan ja telkkien joukosta ei löytynyt muita lajeja. Palasimme Solhemiin käytyämme kaupungissa ensin ruokailemassa. Illalla oli vuorossa vielä sauna.

***

( Eckerön postilaiturilla staijataan 10 vuotta myöhemminkin )