Vääntäjille rautalankaa

( mikäs se siinä )

Lintuverkossa on taas ollut keskustelua, tai miksi tuota nyt nimittäisi, mielipiteitä vääntämisestä. Pontimena oli joku hanhikorppikotkahavainto Kirkkonummelta joka jäi vain löytäjänsä varaan, vaikka lähitienoilla olikin tavan mukaan paljon muitakin retkeilijöitä. RK oli hyväksynyt havainnon ja se oli jäänyt jotakin kaivelemaan. Petro Pynnönen oli avautunut asiasta Tringan facebook-sivulla ja näkijä puolusti havaintoaan Lintuverkon puolella.

Tämä vääntämiskeskustelu tuntuu olevan kuten nettikeskustelut yleensä, alkaa perusteettomasta someheitosta ja kun siihen kysyy perusteita, niitä ei tule vaan asia alkaa rönsyillä sinne tänne, tällä kertaa tietysti kaikenlaiseen kaunaan mitä tunnettiin RK:n päätöksiä kohtaan, kunnes kuolee.



Veikko Pohjolan kommentti Lintuverkossa oli hyvä. Se ei kuitenkaan lähde alusta. Kun Pynnönen haluaa keskustella yleisemminkin vääntämisestä, jää perustelematta, miksi. Pääkaupunkiseudulla retkeillessään törmää suunnilleen päivittäin tilanteisiin joissa joku määrittää mielestäni väärin linnun jota itsekin satun juuri katselemaan. Jos tämä henkilö silloin kysyy mielipidettäni linnun määrityksestä, sanon sen mutta pysyn muuten hiljaa. En ymmärrä miksi asian pitäisi pakottaa minut avaamaan suuni.



Jos hän haluaa julkaista havainnon esimerkiksi Tiirassa, sinne se menee ja siellä pysyy jos lintu on ns yleinen. Harvinaisuuksista kysytään varmistusta joko ARK:n tai RK:n ilmoitusta vaatimalla. Ne taas hyväksytään tai hylätään. Menettely on vähän sama kuin pelissä, tuomari ratkaisee ja peliin kuuluvat myös tuomarivirheet suuntaan tai toiseen. Kun RK:n pitäisi tehdä ns tiedettä, on luonnollista että virheet painottuvat hylkäyksiin, hyväksytyn havainnon pitäisi olla kaiken käytettävissä olevan tiedon mukaan varma.



Mutta edelleenkään en ymmärrä miten tuon näkijän pitäisi olla minun suuntaani tilivelvollinen ja ennen kaikkea mikä oikeus minulla voisi olla kieltää tuo havainto jos ”tuomari” on sen hyväksynyt. Eihän se ole mitenkään minulta pois. Jalkapallossakin saa varoituksen jos protestoi tuomarin päätöstä vastaan. Esimerkissäni olin siis itse näkemässä tuota lintua, mutta Pynnösen tapauksessa hän ei tainnut olla osallisena tilanteessa millään tavalla, taitaa harrastella enemmän sudenkorentoja nykyisin...



Jos mielipidettä vastaan ei ole kuin mielipide, ei keskustelussa ole mieltä. Vähin minkä keskustelu vaatii on että mielipiteet perustellaan. Oman mielipiteen perusteeton asettaminen toista paremmaksi mediassa tai selän takana on vihapuhetta, sitä jota tämä maailma nykyisin on täynnä. Vähempikin riittäisi.



Vähän asiaa hipova esimerkki tämän vuoden ensimmäiseltä päivältä: Olin talvilaskentakierroksella Salossa, pitkästä aikaa Halikonlahden reitillä jolla olen kiertänyt jo joskus 60-luvulla. Kiersimme lenkin ja etsimme visusti paikalla olleita peukaloisia ja koskikaraa, havaitsematta niitä. Kun palasimme takaisin, paikalla oli sattumalta Kirjosen Jorma, etsimässä myös peukaloisia. Jäimme juttelemaan toviksi keskenämme ja sillä välillä Jopi olikin kuullut jo peukun rätinän. Eräs mukana ollut laskija tietysti tuomitsi asian noin vain väännöksi kun havaitsija on kuka on ja yksikseen sen kuuli, mutta kun haravoimme pari kertaa itsekin kunnolla tuon paikan, siinähän se rätisi, peukaloinen. Parempi vain hankkia kuulolaite jos itse ei onnistu kuulemaan tai rillit jos ei näe, ja ennen kaikkea keskittyä etsimään lintuja eikä puhumaan poissaolevista pahaa kaveriringissä...


Pitää jälkikäteen vähän täydentää tätä vääntöjuttua kun satuin tänään törmäämään ihan klassiseen vääntöön. Kaveri oli saanut tiedon että tietyssä paikassa on päiväunillaan lehtopöllö. Hän oli mielestään nähnyt tämän linnun, tosin vain lennossa pari kertaa kaukaa metsän sisällä puiden välissä. Sattui olemaan vain niin että hän oli kaksi kilometriä väärässä paikassa, lukenut tiedot nuotista oikein mutta silti oli tullut täysin väärään paikkaan kai jonkun vanhan muistikuvansa ohjaamana. En maininnut tuosta sen enempää, mutta palatessani jo kotiin päin se pöllö oli edelleen nukkumassa ilmoitetulla paikallaan...


Tuohon RK-sivupolkuun sen verran etten itse vapaaehtoisesti noita rariteetti-ilmoituksia täytä jos ei mukaan ole liittää esimerkiksi kuvia tai muuta kättä pidempää pelkän kuvauksen tueksi, pelkkä kuvaus ei välttämättä ole tiedettä vaan ihmissuhdetesti. Jossakin Utössä tai Jurmossa olen pyynnöstä sellaisia tehnyt ilman noita kuviakin, mutta tavallisesti silloin on mukana ollut ainakin muita näkijöitä jotka ovat määritystä kannattaneet. Yksin nähdyt ja dokumentoimatta jääneet kummajaiset saavat jäädä rauhassa omiin vihkoihini, ei niitä tarvitse markkinoida julkisuuteen. (Tätä blogia en julkisuudeksi laske, ei tällä ole lukijoita.)



***

( tai tuo pienempi keskellä parvea... )

Vihkoon vietyä CII

Kolme vuosikymmentä sitten, tammikuussa 1987 koettiin Vantaalla kuten muuallakin Suomessa kovia aikoja, päivittäin pakkanen painui kolmeenkymmeneen asteeseen ja sen allekin, ennätys Lentoaseman virallisella mittauspisteellä taisi olla -35,9 astetta kymmenentenä päivänä.

Noissa keleissä linturetket jäivät lyhyiksi. Miulla oli kaksi vakioreittiä Länsi-Vantaan taajama-alueella ja niitä kävelin edelleen jos aikaa oli, tuohon aikaan tein valtavasti ylitöitä joten vapaata aikaa oli vähän. Yhdeksäntenä päivänä aamulla oli pakkasta 34 ja iltapäivälläkin vielä 32 astetta. Tein vakiokakkoseni Martinlaakson ja Louhelan maisemissa puolilta päivin. Asutuksen luona näkyi jokunen talitiainen ja varis, Raappavuoren metsäosuudella ei näkynyt juuri mitään. Vesitorninmäelläkään ei ollut paria varista ja yhtä harakkaa enempää. Paluumatkalla Louhelasta huomasin vielä muutaman viherpeipon ja varpusen. Loppuosuudella aseman vaiheilta kotiin oli lintuja eniten ja ne lähinnä isoja lintuja, variksia, harakoita ja puluja. Kaikkiaan huomasin reitillä seitsemän lajia ja 70 lintua. Harakka ja sinitiainen jäivät yhteen havaittuun yksilöön, runsain oli varis 25 yksilöllä, ne kun istuivat yleensä puun latvassa paikallaan. Ei tuo ollut kuitenkaan laskentojen pohjanoteeraus, pari päivää aiemmin vakioykköstä kiertäessäni lajit jäivät kolmeen, ulkosalla värjöttelevien varisten ja harakoiden lisäksi havaitsin vain varpusen ääntelyä jostakin rakennuksen onkalosta. Pakkasta oli silloinkin lähemmäs kolmekymmentäviisi astetta...

Kymmenentenä päivänä, ennätyspakkasissa, vein syötävää Petikon metsässä olevalle ruokintapaikalleni. Puolentoista tunnin kierroksella huomasin pari närheä, toinen niistä ruokintapaikallani evästä odottamassa, Petikon tien varressa hevosten pahnakasaan piiloutuneena oli yksi räkättirastas. Muuten lintuja näkyi taas vain kotikulmilla, parikymmentä varista ja viitisentoista pulua. Kanahaukka lensi iltahämärissä voimalan taitse omaa iltapalaa etsien. Seuraavana päivänä kävimme Salossa veljen synttäreillä. Moisiossa huomasimme pienen peltopyyparven, mennessä vain kolme, tullessa jo kuusitoista lintua.

Mikään ei kestä kauan, kolmantenatoista päivänä pakkanen aamulla oli vielä kolmekymmentä mutta illalla enää -19 astetta, tuuli tosin oli tyly, kuusi metriä sekunnissa itäkaakosta. Seuraavana päivänä taivas oli vetäytynyt pilveen ja pakkanen laskenut kuuteentoista asteeseen.

***

Vihkoon vietyä CI

( joskus tulee riitaa leivänpaloista )

Viisitoista vuotta sitten harrastin lähiretkeilyä hieman samaan tapaan kuin nykyisinkin. 12.1.2002 kiersin alkajaisiksi koiran kanssa vakiolenkkini Kaivokselan tienoilla. Tunnin kävelyllä tuli vastaan 105 lintua 12 lajista, ihan perinteistä asutuksen linnustoa, mausteena metsänlaidan käpytikka ja puukiipijä.

Siihen aikaan pidin linnuille ruokintapaikkaa Petikon metsän laitamilla ja sinne vein seuraavaksi Suvin kanssa linnuille lisää syötävää. Auringonkukan siemenistä ja pähkinöistä viimemainitut alkoivat tehdä heti kauppansa tienoon linnuille, joiden joukossa oli täälläkin käpytikka ja puukiipijä, mukana kuusi- ja hömötiaisia joita ei taajamassa aamulla näkynyt. Polun varressa oli lisäksi pyy, sillä riitti syötävää puronotkon lepikossa.

Vielä ajoin Espoon puolelle Överbyn ja Träskändan puistomaisemiin. Sulana pysyvässä joessa oli heinäsorsia joille Suvi syötti leipää. Puiston tiaisia säikytteli saalista etsivä varpushaukka. Nakkelia ei noihin aikoihin vielä puistossa ollut.

( Träskändassa taisi noihin aikoihin olla pari tällaista blondiakin )

Paluumatkalla käväisimme vielä Vantaankoskella ja kehäkolmen sillan alla sulassa oli sillä kertaa kolme koskikaraa. Päivä oli leuto, nollakeliä, pilvistä ja tuuli lounaasta heikkoa.

Seuraavankin päivän aloitin Kaivokselan kierroksella, olihan vielä viikonloppu. Nyt tunnin kävely tuotti 115 lintua mutta vain kymmenen lajia. Erikoisuuksina olivat nyt kolme pyrstötiaista.

Kävin myös uudestaan Petikon ruokintapaikallani tuomassa täydennystä talipötkön muodossa. Lintuja oli paikalla eilistä enemmän, töyhtötiainen ja peippo olivat eiliseen verrattuna uusia. Yhdellä sinitiaisella oli vasemmassa jalassa rengas joten se todennäköisesti oli kesällä rengastamani, mie vasenkätisenä laitoin aina renkaan vasempaan jalkaan, oikeakätiset laittavat sen oikeaan.

Kävin myös Pyymosan lehtoon laitetulla ruokintapaikalla, siellä lintuja oli sillä kertaa vähemmän vaikka ruokaa oli hyvin tarjolla. Tiellä oli kahdeksan punatulkun parvi nokkimassa hiekkaa jauhinkiviksi kupuunsa.

Suvin kanssa kävimme vielä Haltialassa, hän paijaamassa lampaita, mie katsomassa sikäläisen ruokintapaikan linnut. Peippo oli sielläkin, muuten vähänlaisesti lintuja. Ruutinkoskessa ei näkynyt koskikaraa, vain tiaisia rantapuskissa.

Tammiston lehdossa varpushaukka oli saanut saaliin ja lensi sen kanssa metsään. Polun varressa naputteli kuolleesta kuusesta kaarnaa irti palokärki, ja sen vieressä kulki puukiipijä siepaten pikkueliöitä nokkaansa sitä mukaa kun runko kaarnan alta paljastui. Se ei välittänyt lainkaan tikan nokasta vaan pyöri aivan iskupaikan vieressä. Tikka ei siitä kuitenkaan häiriintynyt, kai ne etsivät erikokoista syötävää.

Päivän heinäsorsat löytyivät illan koirakierrokselta Mätäojan varresta mihin oli tullut pariskunta lounaistuulen ja vesisateen mukana.

***

( ihmettelin miksei kiipijä varonut tuollaista nokkaa enemmän )

Vihkoon vietyä C

( töyhtötintti Kallvikista )

Talvi 40 vuotta sitten poikkesi tämänaikaisesta paljon koska se oli kaikin tavoin perinteinen, lunta ja pakkasta riitti syksystä kevääseen eikä sitä keskeyttänyt yksikään lämpöä tuova myrskymatala kuten nykyisin.

Päivälleen 40 vuotta sitten eli 11.1.1977 oli vapaata aikaa päivällä joten tein runsaan kolmen tunnin kävelylenkin silloisesta kämpästäni Roihuvuoressa Marjaniemen kautta Vuosaareen ja Kallvikiin. Pakkasta oli pari astetta, taivas pilvien peitossa ja tuuli lännestä kohtalaista. Menomatkalla oli poutaa mutta paluumatka Kallvikista kotiin olikin sitten lumisadetta, välillä reippaanpuoleista.

Tuo talvi oli alkuosiltaan ollut yhtä marjalintujen rynnäkköä. Oli niitä vieläkin jonkin verran maisemissa. Mustarastaita oli kolme jo kotinurkilla ja kaksi lisää Marjaniemessä, räkättejä yksi Marjaniemessä ja toinen Kallvikissa. Tilhiä meni yli sadanviidenkymmenen linnun parvi Vuosaaressa. Tyypillistä kaupunkilinnustoa kuten variksia ja varpusia näkyi eniten alkumatkasta. Puluja ei tuolle reitille tullut sentään yhtään. Joku peto, ilmeisesti kanahaukka, hätisteli menomatkalla varislintuja Marjaniemessä.

Kallvikinniemi oli retken tavoitteena mutta sulaa vettä ei enää ollut eikä siten lainkaan vesilintuja. Metsissä oli kuitenkin aika lailla samaa linnustoa kuin nykyisinkin, metsän tiaisia tuli vastaan kolme lajia lisänään puukiipijät ja hippiäiset. Käpytikkoja oli tuona talvena runsaasti, yhdeksän näkyi niemessä ja yksi vielä Vuosaaren puolella.

Eniten lintuja tuli Marjaniemestä. Suuressa siemensyöjien sekaparvessa oli vihervarpusia, urpiaisia ja viherpeippoja, niiden joukossa kymmenkunta peippoa ja saman verran järrejä, lisänään keltasirkkuja, kolme hemppoa ja ilmeinen vuorihemppokin. Kaikkiaan reitillä näkyi 24 lajia, mikä kelpaisi hyväksi tulokseksi tähänkin tammikuuhun.

***

( talvimatkailun spesialisti )

Kaupunkilintuja laskemassa

( pikkuvarpusia ruokinnalla, eivät Salosta )

Sunnuntaina 8.I onnistuin heräämään sen verran aikaisin että reippaasti ajamalla ehtisin mukaan talvilintuja laskemaan Saloon. Viikon takaiset suunnitelmat olivat eläneet ja nyt oli vuorossa kaupunkireitin laskenta ja aloitusajaksi sovittu 9:30. Kun lähdin liikkeelle vasta kahdeksalta ja tankattavakin oli, pelkäsin myöhästyväni jonkin verran aloituksesta mutta pelkoni oli turha. Seppo myöhästyi vielä paljon pahemmin ja laskemaan päästiin vasta kymmeneltä.

Pakkasta oli pari, kolme astetta ja koko Salon jokilaakso sumun peitossa. Tuulta ei ollut nimeksikään joten sumun hälvenemistä piti odottaa iltapäivän puolelle minkä jälkeen taivaalta alkoi paljastua paikoitellen siniväriäkin.

Sinisen talon parkkipaikalta lähdimme kierrokselle. Vähäjokivarressa oli tikliparvia, lähes kaikki reitin tiklit tulivat heti retken alkuun. Naakat olivat jo vallanneet keskustan, tali- ja sinitiaiset olivat vielä nälkäisinä etsimässä ruokaa. Sitä niiden oli pakko etsiä kasvustoista, lintulautoja oli reitin varrella yllättävän vähän ainakin pääkaupunkilaiseen tasoon verraten. Varsinaisia ruokintapaikkoja ei näkynyt reitin varrella ensimmäistäkään.

Keskustan pihat olivat naakkojen ja harakoiden sekä paikoitellen pulujen valtakuntaa, variksia oli tietysti myös siellä täällä mutta pienemmät linnut olivat vähissä. Sinitiaisia erityisesti oli harvakseltaan ja keltasirkut lähes puuttuivat. Kun yli neljä vuosikymmentä sitten perustin tuon reitin, varpusten määrä laskentakierroksella nousi yleensä yli viidensadan, nyt niitä joutui etsimään yksitellen ja oli kuulemma käynyt joskus niinkin että laji oli laskennasta jäänyt kokonaan puuttumaan. Pikkuvarpuset olivat tulleet osittain tilalle, mutta ei niitäkään ollut kuin kymmeniä.

Vaikka reitin pituus oli nyt vain puolet siitä millä sen joskus aloitin, lajimäärä oli selvästi tuonaikaisia suurempi. Turkinkyyhkyt tulivat jo 1970-luvun lopulla jäädäkseen, yksi tuli nytkin reitille. Sepelkyyhky löytyi talvehtivana, ei niitäkään alkuaikoina ollut. Heinäsorsia kierteli kaupungilla, ne puuttuivat alkuvuosina kun kovat talvet jäädyttivät kaikki vesistöt. Mustarastaita löytyi sieltä täältä, ei niitä edelleenkään paljon ole mutta laji on kuitenkin vakiintunut säännölliseksi. Kaikkiaan reitille tuli 22 lajia, alkuaikojen lajimäärä jäi viidentoista vaiheille ja monesti sen allekin. Lähinnä naakkojen ja pulujen ansiosta lintumäärä oli nyt 1098, mikä vastaa aiempien vuosien tuloksia, kilometriä kohti lintumäärä on siis kaksinkertaistunut.

***

( tiklit ovat aina olleet Salossa yleisempiä kuin muualla Suomessa )

Talven kahdet kasvot

( ruokintahässäkkää kyhmärin ympärillä )

Tämä vuosi jatkui loppiaisena pirteän pakkasen ryydittämänä aurinkoisena ja tuulettomana vuoden tähän asti parhaana ulkoilupäivänä. Ne, jotka piiloutuivat kylmän pelossa sisätiloihin tekivät varmasti elämänsä virheen.

Puolilta päivin lähdin ulos. Pihan ruokinnalle oli ilmaantunut tällä kertaa peippo. Kävelin kierroksen taajaman keskustassa ja lähdin sitten ruokintapaikkojen kautta kohti Hiekkaharjun asemaa. Tilhiä oli pikkuparvi kotinurkilla ja samoin kuin torstaina ne ruokailivat vähillä pihlajiin jääneillä marjoilla. Alkutalvesta täälläkin oli paljon tilhiä jotka ruokailivat lintulautojen ja ruokintapaikkojen alle pudonneilla siemenillä. Muutkin harrastajat ovat huomanneet tuon tilhien tämänsyksyisen tavan käyttää muitakin ravintolähteitä kuin vain marjoja, viimeksi tuollaisen lintulautatilhen näin kolmisen päivää sitten.

Pakkaspäivä ei pidätellyt kuusitiaista joka lauloi innokkaasti Hiekkaharjussa. Laulavia talitiaisia kuulin jo vuodenvaihteen kahta puolta ja mustarastaskin ehti aloittaa laulunsa heti päivää uudenvuoden jälkeen. Hiekkaharjusta astuin junaan joka kuljetti miut Helsingin keskustaan. Varpusia, pikkuvarpusia, tiaisia ja mustarastaita oli pitkin kävelytien reunoja kun kuljin Tokoinrannan sulapaikalle katsomaan mitä vesilinnuille kuuluu. Niitä oli keskittynyt tavan mukaan ruokkijoita odottamaan satoja. Heinäsorsien joukossa oli taas viime talvesta tuttu albiino, samoin yksi haapana ja pari valkoposkihanhea. Leivänheittäjät saivat ruoikosta esiin nuoren kyhmyjoutsenen jonka narskuvaa ääntelyä olin jo tovin ehtinyt seurailla. Osansa leivänpaloista yrittivät kaapata myös paikalla olleet kalalokit.

( tämä kyllä pärjää aina leipäjonossa )

Lyhyen kierroksen jälkeen palasin taas junalla Hiekkaharjuun ja lähdin kävelemään kotia kohti nyt radan toista laitaa ja siitä jatkaen koiranulkoiluttajien tallomaa polkua Rekolanojan länsirantaa pitkin. Siellä minua vastaan tuli vuoden ensimmäinen pyrstötiaisparvi, ja lähempänä Koivukylää myös koskikara, joka tosin lähti puroa pitkin pohjoiseen, ehkä peräti yöpymään sillä ilta alkoi olla jo pitkällä.

Kaikkiaan päivän mittaan näin 23 eri lajia joka oli tähän mennessä vuoden toiseksi paras päiväsumma.

Paljon voi muuttua yhdessä yössä ja nytkin kun kävin viikon viimeistä kertaa töissä, mennessä oli 22 pakkasastetta ja palatessa vain kuusi, tuuli kovaa ja lumisade alkamassa. Töiden päälle nukuin puolille päivin ja vielä herätessäkin ulkona tuntui kolistelevan periankea tuiskukeli.

Kaksi ja puoli tuntia lauantainakin kävelin Koivukylää ympäri tuolta ja täältä, linnut olivat eilistä vaisumpia, juuri mitään ei helposti näkynyt. Ruokinnoille oli kokoontunut jostakin uusia viherpeippojen ja keltasirkkujen parvia, muuten lajisto oli kuin eilen mutta vähäisempää. Peippo näyttäytyi vaihteeksi pallokentän ja paloaseman ruokinnoilla, joten talvi on tuonut niitäkin lisää leveämmän leivän ääreen. Rekolanojan ja Havukosken pienet sulat olivat linnuttomia, tosin komppaajien jälkiä näkyi pitkin sulapaikkojen laitoja, lienevätkö sitten linnut pelästyneet niitä.

***

( mulle kelpaisi pelkkä kaurakin )