Vihkoon vietyä XXXIX

( onko yhtään yhtäläisyyttä muutamaa päivää aiemmin tekemääni piirustukseen )

17.10.1986: En tiedä oliko toiveitamme kuultu vai mikä oli syynä mutta aamu aukesi selkeänä. Tuuli oli noussut lounaasta ja puhaltanut sumun pois, taivaalla oli jonkin verran poutapäivän keski- ja yläpilviä.

Epäilimme että muuttajille olisi ehtinyt kertyä paineita ja tarkkailimmekin sitten muuttoa puoli kahdeksasta yhteentoista. Välissä oli tosin tauko, se johtui siitä että verkkoon eksyi pikkusirkku, joka vain hetkeä aiemmin putosi taivaalta männikköön. On mahdotonta sanoa oliko se sama lintu joka saaressa oli jo joitakin päiviä aiemmin, mutta hieno lintu tämäkin oli. Sitä kuvattiin ja mittojakin kirjattiin. Siiven pituus oli 73 ja pyrstön pituus 61 milliä, nokka oli 8,2 milliä pitkä ja 5,0 milliä paksu, joten voi sitä sanoa pieneksi ja kolmiomaiseksi. Siiven kärki oli 4 – 3,5 – 2 – 6 ja ulkohöydyn kovertumat 3. 4. ja 5. käsisulissa. Lintu painoi 13,6 grammaa.

Muuttoa oli, viitisensataa haahkaa ja lisänä saman verran määrittämättömiä isoja vesilintuja, haahkoja ilmeisesti nekin, kuikkalintuja tusina joista yksi kaakkuri määritettiin, varpushaukkoja 28 kolmen paikallisen lisänä, rastaita kolme ja puolisataa, urpiaisia saman verran lisänään parisataa vihervarpusta ja toistasataa viherpeippoa,myös toistasataa punatulkkua, peippoja viitisensataa joista määritettyjä järrejä neljä viidestä. Muutolla huomattiin myös myöhäinen keltavästäräkki ja ulkosaaristossa harvinainen varpunen. Tiaisia vaelsi toistasataa joista valtaosa sinkkareita. Niittykirvisiäkin riitti vielä muutolle 250 lintua. Vaihteeksi oli siis hyvä muuttopäivä.

Mie lähdin muinaismuistolta itää kiertämään, tamperelaiset länteen. Liikkuvia lintuja oli vieläkin, tuulihaukka meni lounaaseen männyn ohi ja idästä tuli saareen nuori maakotka, joka taisi jopa laskeutua lepikon vaiheille. Itäriuttaa pitkin tuli saareen tilhiparvi, Itäsannoilla ei ollut kahlaajia, hietikolla juoksi vain pulmunen. Grundvikin niityltä nousi kyllä ilmaan pari taivaanvuohtakin. Jatkoin miekin matkaa länsipäähän, kahlaajat siellä olivat vanhoja tuttuja, jänkäkurppaa ja valkovikloa myöten. Pikkujoutsen ja punasotka olivat yhä Järvellä.

Päivän lajimääräksi saimme 69. Topin ja Hessun rengastustyö tuotti 156 merkintää, hippiäinen pysyi vakaasti ykkösenä 66 rengastuksella, kakkosena talitiainen 31 ja kolmosena punarinta 21 merkinnällä. Punatulkkujakin tarttui kiinni kymmenen. Koukkukyntisistä kiinni saatiin kaksi varpushaukkaa, helmi- ja sarvipöllöt. Illalla asemalle tulivat Ilkka Rauvola ja Henry Lehto.

Taivas oli puhdistunut pilvistä päivän mittaan kokonaan, tuuli oli kääntynyt länteen, ehkä jopa länsiluoteeseen. Oli pilvetön yö ja luvassa täydellinen kuunpimennys. Sitähän piti lähteä illalla ulos katsomaan. Hyvältä se näytti ja samalla bongasimme kaksi naapurigalaksia, kolme pallomaista tähtijoukkoa, koko joukon avoimia tähtijoukkoja ja tähtäilimme useita kiinnostavia tähtiä sekä planeetoista Marsia ja Jupiteria, kiikarein sekä miun tähtiputkellani joka nyt pääsi kunnolla näyttämään mihin se pystyy.

***

 (Rivaston Topi katsoo putkellani, Trogenin Olli kiikarilla ja Aholan Matti hymyilee muuten vain, kuva otettu pimeässä, vain salama välähti )

Tartuin tilaisuuteen

( taigarautiainen Viikki 16.10.2016 klo 15:17 )

16.10.2016: Lintutiedotus on viime päivät ollut täynnä ilmoituksia taigarautiaisista. Työviikko kun on menossa ollut en ole höntyillyt niiden perässä, mutta nyt kun taas on vapaata, alkoi harmittaa jatkuva lajia koskeva viestijono puhelimessani. Puolille päiville nukuin kuten yötyöläisen tapa on, sitten rauhassa nautitun aamiaisen/päivällisen jälkeen suunnistauduin vakituisimmalle retkikohteelleni eli Viikkiin.

Siellä piti myös oleman näitä Siperian rautiaisia, ihan viimeisimmän tiedon mukaan kaksikin kappaletta. Kiltisti koetilan kierrettyäni tulin laidunten reunaan navettojen taa missä oli porukkaa reunustamassa koetilan lieteallasta. Siihen vain jonon jatkoksi, tosin heti kuului varoitus että älä jää siihen, linnut tulevat kuulemma ihan sille paikalle ruokailemaan. No, siirryin pari metriä sivummalle odottamaan. Mitään ei kuulunut, paitsi loputonta juttua bongarien kesken, ja sitten maininta että etelässä kaartelee neljä hiirihaukkaa. Seuraava vilkaisija lisäsi että niistä vasemmalle kaartelee myös maakotka. Siinähän näkyivät kunnolla kun putken niitä kohti käänsi.

Samalla lensi ihan vierestä pari pikkulintua, ja eikö vain kuulunutkin saman tien rautiaismainen tihitys, kiireempi ja pidempi. Kun linnut sai näkyviin, siinä olivat päätähdet itse. Hetkeksi ne lensivät huoltorakennuksen takaiseen rikkaruohostoon mutta pian toinen niistä tuli kymmenkunnan metrin päähän tienreunaan ja siitä sitten ojanpohjalle ruokailemaan. Välillä se pistäytyi reunassa mutta putosi taas ojaan. Sitä pitkin se tuli koko ajan lähemmäs porukkaa, ja kun mie olin niitä viimeksi tulleita niin satuinpa ihan onnella olemaan lähes eturivin paikalla katsomassa kun se sieltä ojasta taas eteen kiipesi. Myötäaurinko paistoi ja muutenkin oli leppoisaa, mitä nyt vähän tunkua ohi siihen eteen tuntui muutamilla olevan. Toinen lintu tihitteli edelleen rikkaruohostossa näkymättömissä kun tämä nousi siivilleen ja lähti ylämäkeen navetan suuntaan. Tie oli vapaa joten käytin sen hyväkseni ja lähdin kiertämään peltoja ja Vanhankaupunginlahden rantoja.

Purolahdella oli edelleen jo pitkään viihtynyt valkoviklo, kuten päivälleen kolme vuosikymmentä sitten Jurmossa. Näkyi pikkutikkaa, käpytikkaa ja pyrstötiaisia, hömötintit olivat myös liikkeellä. Rastaita velloi pihlajissa yhä suuria parvia vaikka huippumäärät taisivat mennä jo pari päivää aiemmin.

***

( rautiaisille ominainen harmaa kaulus näkyy näin päin paremmin )

Vihkoon vietyä XXXVIII

( pikkusieppo on pyrstöä lukuun ottamatta aika piirteetön tirppa )

16.10.1986: Aamu Jurmossa kolme vuosikymmentä sitten aukesi mitenkuten, sumu oli tiukkaa. Välillä näkyvyys putosi jopa alle neljäänkymmeneen metriin eikä se koko päivänä parantunut kuin korkeintaan jonnekin sadan, parinsadan metrin vaiheille. Niin paha sumu oli että koko päivänä viisihenkisen miehityksemme onnistui nähdä vain yksi haahka ja merilokki jäi kerrassaan näkemättä, sen sentään näki ainakin noina vuosina, kai nykyisinkin ihan joka päivä jos asemalta ulos vaivautui.

Muuttohavainnot jäivät ymmärrettävästi käytännössä pelkkiin äänihavaintoihin, punakylkirastaiden, urpiaisten, järripeippojen ja keltasirkkujen ääniä kuului sen verran yläpuolelta että niiden voi arvata olleen liikekannalla ainakin vähän. Erikoisuudet joiden tiedettiin olevan saaressa onnistuttiin jotenkin havaitsemaan, kuten länsipään pikkujoutsen ja punasotka. Kahlaajareitilläkin havaittiin edelleen tuttu valikoima myöhäistä valkovikloa myöten. Pikkusieppo oli edelleen paikallaan leppälehdossa ja toinen tuli verkosta männiköstä. Nyt tamperelaisetkin onnistuivat lajin vihdoin näkemään kun se kädessä heille eteen tuotiin.

( siinä se nyt on, pikkusieppo, Topi näyttää tamperelaisille )

Rengastus tuotti 88 merkintää, niistä perinteinen ykkönen oli yhä hippiäinen 60 yksilöllä, perinteinen kakkonen punarinta 14 merkinnällä. Pöllöjä ei hyvän alun jälkeen saatu tänään kiinni yhtään, paikallisina löydettiin helmi- ja sarvipöllö ja yksi lajilleen määrittämätön Asio nähtiin. Pikkusieppo oli tietysti erikoinen rengastus, toinen erikoinen oli männiköstä verkkoon saatu niittykirvinen. Kaksi tiltalttiakin tuli taas pyydyksistä. Petoja ei saatu kiinni yhtään ja nähtiinkin vain yksi varpushaukka vilahdukselta sumussa.

Päivän lajimäärä jäi viiteenkymmeneenviiteen, huonoin tulos retkellä tähän mennessä, ja nukkumaan mennessä toiveissa ykkösenä oli että sumu vihdoin hälvenisi. Sen se voisi tehdä jos tuuli taas viriäisi, tämä päivä oli ollut aika tuuleton.

***

( punarinta käsittelyssä )

Vihkoon vietyä XXXVII

15.10.1986: Kuten vähän pelkäsimme, seuraavakin aamu aukeni sumuisena, näkyvyys pyöri jossakin sadan metrin tietämissä, hetkittäin parissa, kolmessasadassa metrissä. Lämmintä oli silti ja lounaistuulikin varsin heikkoa. Muutontarkkailun voi unohtaa.

Kylällä ja männikössä oli tuttua lajistoa, eivät kai osanneet pois saaresta sumussa. Sarvipöllö ja joku toinenkin sen näköinen pöllö piileskeli männikön puiden latvoissa. Hippiäisiä oli edelleen kymmeniä, tiaisia tuntui myös olevan paljon ja sinitiaisia erityisesti oli tullut saareen, ne vähän yrittivät liikkuakin lounaaseen sumusta välittämättä kun poistuin männikön suojasta avomaille.

Etelärannassa näkyvyyttä oli sen verran että meren näki siinä vieressään olevan, pari kiurua ja harmaalokki olivat ainoat linnut jotka siellä näin. Kahlaajareitille tulin aamukymmenen aikaan, ja tänäänkin onnistuin löytämään tässä sumusumpussa ne paikalliset kolme joutsenlajia. Erityisesti huomio kiintyi siihen että Järvellä oli vain kaksi lintua, pikkujoutsen ja eilinen punasotka. Tuommoista kaksikkoa ei Järven ainoina lintuina ole varmaan koskaan ennen tai jälkeen nähty. Taveja oli jostakin tullut kolmen parvi Etelälahteen, se oli vasta retken toinen havainto lajista. Kahlaajat olivat entisellään sinnikästä valkovikloa myöten.

Joutsenlammen kautta palasin ihan sen isokirvisen toivossa mutta ei sitä siellä tänään näkynyt. Oli siellä muita pikkulintuja ja varpushaukka niitä jahtaamassa. Sielläkin tuli vastaan iso sinitiaisporukka menossa länteen päin. Sillä lajilla tuntui olevan tieto jostakin paremmasta, muut eivät muuttaneet, ainoana poikkeuksena kahlaajareitillä huomaamani seitsemäntoista järripeipon parvi. No, urpiaisia ja vihervarpusia nyt meni sentään kuten joka päivänä näihin aikoihin, muttei niitäkään pariasataa enempää.

Evästelyn jälkeen jatkoin itäpuolen kierrokselle suon ja lepikon kautta. Pyrstötiaisia näkyi vielä tänäänkin, peräti kaksi parvea, muuten pusikot olivat tuttujen tinttien, punarintojen ja rastaiden valtaamia. Kaakkoiskallion, Grundvikin, Molkkuniemen ja itäsantojne kautta kiertelin mutta huono näkyvyys piti meren puolen linnut piilossa. Kahlaajista taivaanvuohi, suosirri ja tundrakurmitsa löytyivät täältäkin ja idästä tuli taas saareen uusi sinitiaisporukka. Palatessani käväisin taas leppälehdossa ja nyt näin myös siellä pitkään viihtyneen pikkusiepon. Parvi käpylintuja muutti ylitseni itään.

Tampereen kaksikko oli kiertänyt taas omaa lenkkiään ja nähnyt kylän yllä iltapäivällä länteen muuttavan tervapääskyn. Sekin tuli siis lokakuun puolella nähtyä myös Jurmossa tänä poikkeuksellisena syksynä. He olivat myös kirjanneet punakylkirastaita niin että lajin muuttosumma nousi lähes kolmeensataan, yllättävän vilkasta menoa silläkin lajilla. Iltakolmen jälkeen olimme saaneet myös vahvistuksia: Rivaston Ari ja Helstolan Jari olivat tulleet saareen Utösta ja kaimalla kun oli asemarengastuslupa, verkot viritettiin tietysti heti männikön vakiopaikoille. Eikä turhaan, illan jo pimettyä Topi ja Hessu kantoivat asemalle peräti kolmen pöllölajin sylilliset. Niitä ihmeteltiin ja kuvattiin huolella. Myöhäisestä aloituksesta johtuen päivän rengastukset jäivät kuuteentoista.

***

( helmari, suopöllö ja sarvari yhtiksessä )

Vihkoon vietyä XXXVI

14.10.1986: Sää Jurmossa oli taas muuttunut, tuuli oli kääntynyt lounaaseen ja pilvisyys tihentynyt sumuntapaiseksi, näkyvyyttä oli runsaan kilometrin verran. Muutto oli edelleen heikkoa, vähän urpiaisia ja tiaisia, tiaisten lisänä myös pyrstötinttejä, syyskauden ensimmäiset Jurmossa. Männiköstä löytyi heti aamusella helmipöllö koillisnurkasta torkkumasta. Hippiäisiä parveili edelleen ympärillä kymmeniä.

Sumu tihentyi ja näkyvyys putosi sataan metriin, oli aika lähteä etelärannan kautta länteen kahlaajalenkkiä kiertämään. Kolme joutsenlajia onnistuttiin pelastamaan päivän listalle kelistä huolimatta. Sorsia oli länsipäässä mukavasti, heinäsorsien ja haapanoiden joukossa vielä kahdeksan jouhisorsaakin. Järvellä yllätyin melkoisesti kun siellä ui punasotka, se on ulkosaaristossa todellinen harvinaisuus. Kun lisäksi näin vielä rantaa pitkin länteen muuttavina kolme lapasotkaa, tuli tästä myös kolmen sotkalajin päivä. Sellaisia ei Jurmossa juuri vastaan tule. Joku alli- ja pilkkasiipiparvi näkyi myös muuttavan, mutta sumu peitti enemmät muutot suojaansa. Kahlaajalajisto oli vanhaa tutuksi tullutta, vain kuovi oli tainnut hävitä kun sitä ei enää näkynyt.

Mie palailin evästauolle asemalle ja sen jälkeen lähdin metsiä kiertämään. Päivällä näkyvyys palasi toviksi kilometrin tasolle. Männiköstä löytyi myös kovin kapeaksi tekeytyvä sarvipöllö, torkuilta sekin. Rastaista pienet lajit olivat vähentyneet, nyt näkyi enemmän räkätin kokoisia, kulorastaitakin kymmenkunta, mustarastaita viitisentoista. Leppälehdossa rätisi taas pikkusieppo tutulla paikallaan. Grundvikin rannat ja katajikon tutkin toiveikkaasti mutta eilistä sirkkua ei nyt näkynyt. Itäsannat olivat jo autiot, merellä edustalla oli kymmenkunta pilkkasiipeä. Palasin takaisin aseman suuntaan käväisten uudestaan lepikossa. Uutta oli vain että kettu oli saanut kiinni helmipöllön ja syönyt sen, vain pää siitä löytyi.

Tamperelaiset olivat taas omalla kierroksellaan, ja löytäneet tänään eilen kadoksissa olleen isokirvisen entiseltä paikaltaan Joutsenlammen niityltä. Sumusta huolimatta päivän lajimääräksi saatiin 68. Sen verran saaressa oli oltu että osattiin jo etsiä oikeita lajeja oikeista paikoista joten huono näkyvyyskään ei haitannut. Illalla sumu taas tiivistyi joten huomiseksi odotukset olivat hämärän peitossa.

***

Vihkoon vietyä XXXV

13.10.1986: Aamu oli eilistä viileämpi, viisi astetta lämmintä mutta länsituuli oli yltynyt ja kolealta tuntui. Taivas oli lähes pilvetön ja näkyvyys erittäin hyvä. Muutto oli vaisua, ainoastaan viherpeippo tuntui haluavan liikkeelle, niitä näkyi 78 lintua, tämän retken paras muuttajamäärä lajille.

Kylän kulmilla ja männikössä oli edellisiä päiviä hiljaisempaa. Hippiäisiä inisi edelleen metsässä kymmeniä, samoin rastaita. Tiaisten aamuliike oli edellispäivien tapaan pientä, nyt sinitiainen oli vilkkaammin liikkeellä mutta paikallisten enemmistö oli yhä talitiaisia. Pikkulintujen piti olla varuillaan, kolme lapinharakkaa seurasi niiden liikkeitä nälkäisinä.

Lähdin etelärannan kautta länteen kahlaajareittiä laskemaan tamperelaisten lähtiessä tällä kertaa itään. Västäräkkejä ja sepelkyyhkyjä näkyi enää yksittäin, vesilinnut eivät muuttaneet ollenkaan. Yksinäinen ruokki lensi merellä länteen. Kahlaajareitin anti oli hyvin tuttu, mutta hupenemassa sekin. Taivaanvuohta tai jänkäkurppaa en enää tavannut, tyllejä muutaman, suosirrejä samoin, kolme kapustarintaa ja sitkeästi vielä yksi tundrakurmitsa sekä valkoviklo. Kuovi oli taas tullut tähän päähän saarta. Pikkujoutsenkin oli edelleen järvellä, laulujoutsen meren puolella. Esiaikuinen merikotka lensi saaren yli etelään.

Isokirvistä etsiskelin sieltä täältä mutta se oli mahdollisesti jatkanut matkaa. Ainoa erikoisempi kirvinen oli luotokirvinen lähellä satamaa. Hippiäisiä oli satamanseudun katajissakin kymmeniä, niitä hätistelemässä yksi varpushaukka ja yksi lapinharakka.

Palailin tietä pitkin kylälle ja männikköön. Sieltä löysin helmipöllön päivätorkuiltaan, se pysyi rauhallisesti paikallaan vaikka otin siitä pari kuvaakin. Toinen helmari oli onnistunut saalistamaan punarinnan eikä päästänytkään enää yhtä lähelle. Jatkoin siitä suon laitaan ja leppälehtoon mutta tällä kertaa mitään erikoisempaa ei löytynyt rastaiden, hippiäisten, vihervarpusten ja punarintojen lisäksi. Itään päin mennessäni yli muutti retken ensimmäinen tikli. Itäsantojen edustalla oli vesilintuja, niiden joukossa niin ikään retken ensimmäiset lapasotkat. Rannallakin piipersi tällä kertaa pari tylliä ja yksi suosirri. Palailin Grundvikin rantaa pitkin takaisin ja nyt miekin törmäsin kaiketi siihen tamperelaisten eilen näkemään pikkusirkkuun. Se nousi ilmaan katajikon reunasta ja laskeutui hetken ilmassa pyörittyään kahdeksan metrin päähän eteeni rakkolevävallille. Siitä sitä oli helppo katsella, melkein kuin olisi kädessä pitänyt, ”itsensä näköinen, pieni ja yllättävän vaalean oloinen”. Kuvan piirtelin siitäkin ja pari sivua selostusta havisvihkoon. Aikansa siinä ihmeteltyään lintu nousi ilmaan ja lähti länteen, saattoi pudota viereisen katajikon uumeniin. Elämänpinna oli tämäkin, retki alkoi olla jo hyvin tuottoisa. Eilinen tamperelaisten lintu oli ollut yli kilometrin päässä kylässä, männikön laidassa aseman paskahuusin lähellä illalla ja näkynyt vain hetken. Siihen nähden tämä havainto oli ihan spontaani vaikka toki voi perustellusti epäillä ettei saaressa sentään niitä useampia ollut. Kilometri ei linnun siiville ole matka eikä mikään.

Tamperelaiset olivat tehneet ihan omaa kierrostaan. He olivat löytäneet idässä muuttavan nuoren maakotkan, etelään se oli mennyt. Samoin Itäriutalla oli ollut suopöllö, mustalinnunkin olivat löytäneet. Lajeja päivän mittaan näimme 63, ei se huono tulos ollut, mutta rengastaja olisi varmaan löytänyt jokusen lisää. Sitä odotellessa...

***

( taas löytyi vihosta piirroskin )