Vihkoon vietyä XXXV

13.10.1986: Aamu oli eilistä viileämpi, viisi astetta lämmintä mutta länsituuli oli yltynyt ja kolealta tuntui. Taivas oli lähes pilvetön ja näkyvyys erittäin hyvä. Muutto oli vaisua, ainoastaan viherpeippo tuntui haluavan liikkeelle, niitä näkyi 78 lintua, tämän retken paras muuttajamäärä lajille.

Kylän kulmilla ja männikössä oli edellisiä päiviä hiljaisempaa. Hippiäisiä inisi edelleen metsässä kymmeniä, samoin rastaita. Tiaisten aamuliike oli edellispäivien tapaan pientä, nyt sinitiainen oli vilkkaammin liikkeellä mutta paikallisten enemmistö oli yhä talitiaisia. Pikkulintujen piti olla varuillaan, kolme lapinharakkaa seurasi niiden liikkeitä nälkäisinä.

Lähdin etelärannan kautta länteen kahlaajareittiä laskemaan tamperelaisten lähtiessä tällä kertaa itään. Västäräkkejä ja sepelkyyhkyjä näkyi enää yksittäin, vesilinnut eivät muuttaneet ollenkaan. Yksinäinen ruokki lensi merellä länteen. Kahlaajareitin anti oli hyvin tuttu, mutta hupenemassa sekin. Taivaanvuohta tai jänkäkurppaa en enää tavannut, tyllejä muutaman, suosirrejä samoin, kolme kapustarintaa ja sitkeästi vielä yksi tundrakurmitsa sekä valkoviklo. Kuovi oli taas tullut tähän päähän saarta. Pikkujoutsenkin oli edelleen järvellä, laulujoutsen meren puolella. Esiaikuinen merikotka lensi saaren yli etelään.

Isokirvistä etsiskelin sieltä täältä mutta se oli mahdollisesti jatkanut matkaa. Ainoa erikoisempi kirvinen oli luotokirvinen lähellä satamaa. Hippiäisiä oli satamanseudun katajissakin kymmeniä, niitä hätistelemässä yksi varpushaukka ja yksi lapinharakka.

Palailin tietä pitkin kylälle ja männikköön. Sieltä löysin helmipöllön päivätorkuiltaan, se pysyi rauhallisesti paikallaan vaikka otin siitä pari kuvaakin. Toinen helmari oli onnistunut saalistamaan punarinnan eikä päästänytkään enää yhtä lähelle. Jatkoin siitä suon laitaan ja leppälehtoon mutta tällä kertaa mitään erikoisempaa ei löytynyt rastaiden, hippiäisten, vihervarpusten ja punarintojen lisäksi. Itään päin mennessäni yli muutti retken ensimmäinen tikli. Itäsantojen edustalla oli vesilintuja, niiden joukossa niin ikään retken ensimmäiset lapasotkat. Rannallakin piipersi tällä kertaa pari tylliä ja yksi suosirri. Palailin Grundvikin rantaa pitkin takaisin ja nyt miekin törmäsin kaiketi siihen tamperelaisten eilen näkemään pikkusirkkuun. Se nousi ilmaan katajikon reunasta ja laskeutui hetken ilmassa pyörittyään kahdeksan metrin päähän eteeni rakkolevävallille. Siitä sitä oli helppo katsella, melkein kuin olisi kädessä pitänyt, ”itsensä näköinen, pieni ja yllättävän vaalean oloinen”. Kuvan piirtelin siitäkin ja pari sivua selostusta havisvihkoon. Aikansa siinä ihmeteltyään lintu nousi ilmaan ja lähti länteen, saattoi pudota viereisen katajikon uumeniin. Elämänpinna oli tämäkin, retki alkoi olla jo hyvin tuottoisa. Eilinen tamperelaisten lintu oli ollut yli kilometrin päässä kylässä, männikön laidassa aseman paskahuusin lähellä illalla ja näkynyt vain hetken. Siihen nähden tämä havainto oli ihan spontaani vaikka toki voi perustellusti epäillä ettei saaressa sentään niitä useampia ollut. Kilometri ei linnun siiville ole matka eikä mikään.

Tamperelaiset olivat tehneet ihan omaa kierrostaan. He olivat löytäneet idässä muuttavan nuoren maakotkan, etelään se oli mennyt. Samoin Itäriutalla oli ollut suopöllö, mustalinnunkin olivat löytäneet. Lajeja päivän mittaan näimme 63, ei se huono tulos ollut, mutta rengastaja olisi varmaan löytänyt jokusen lisää. Sitä odotellessa...

***

( taas löytyi vihosta piirroskin )