Vihkoon vietyä II

7.8.1973 heräsimme Tauvossa, aikaisin koska nyt piti lähteä jatkamaan pohjoiseen eikä jäädä tänne pidemmäksi aikaa. Kierroksen hietikoilla toki teimme, kahlaajien takia. Niitä löytyikin nyt 21 lajia, suokukkoja eilinen määrä, tyllit olivat muuttaneet ja jäljellä enää kuusikymmentä, suosirrejä oli tullut lisää, nyt niitä oli 250. Kuovisirrejäkin oli tullut lisää ja uusina kolme isosirriä sekä seitsemän jänkäsirriäistä. Eniten meitä ällistytti tällä kertaa tuhannen törmäpääskyn jättiläisparvi siinä hietikolla, olikohan joku pohjoisen jokivarren kolonia lähtenyt porukalla muutolle.

Merikihu oli nyt kaukana ja vesilintujakin aika vähän, tosin niitä emme varmaan osanneet tuohon aikaan vielä kunnolla hakea. Puolilta päivin lähdimme uudestaan matkaan, vielä Tauvolan kohdalla piti pysähtyä katsomaan käen lentopoikasta tien varressa, leppälintujen leivissä. Pikkutikkakin liikuskeli puita pitkin.

Ajoimme Karin komennossa reippaasti Oulun ja jopa Rovaniemen ohi, raatojakaan ei juuri näkynyt, vain siili, orava ja metsäjänis. Karilla oli suunnitelma päästä yöksi Kittilään ja siellä tarkemmin Taatsinseidan maisemiin. Sieltä löytyisi hänen muistinsa mukaan kämppä missä voisi yöpyä. Sinne osattiin mennä ja perillä olimme puoliyön aikaan. Kämppä tosin oli varattu. Varaaja oli kuitenkin ihan mukava persoona ja meille löytyi sieltä sauna.

Matkan varrella olimme nähneet vielä aika tavanomaista peruslajistoa, runsaimpana edelleen kottarainen ja seuraavina pääskyt. Petolintujakin olimme huomanneet: Liminganlahden tienoilla sinisuohaukkakoiraan ja tuulihaukan, Iissä toisen tuulihaukan, Rovaniemen ympäristössä kana- ja hiirihaukan ja Kittilässä vielä ampuhaukan. Sinisuo- ja ampuhaukasta voi päätellä että olimme tulleet pohjoiseen, muu tienvarsilajisto ei poikennut vielä paljonkaan eteläisistä.

***

(vaara vai tunturi, Kittilässä kuitenkin)

Vihkoon vietyä I

(lirot ovat vaihtuneet nuoriin)

Elokuun viidentenä vuonna 1973 lähdimme Rannikon Karin ja hänen muurlalaisen serkkunsa Leppäsen Markun kanssa iltakolmelta Salosta Porin suuntaan, tarkoituksena jatkaa sieltä seuraavana aamuna kohti Pohjan periä ja ehkä jopa Jäämerta. Tuossa aiemmin kerroin jo miten kesän 1973 loppuun oli jäänyt kovasti luppoaikaa, ja kun Karillakin oli vielä hiljaista ennen omien opintojensa alkua, mitäs tässä muuta kuin keräämään kokemuksia matkailemalla. Kari oli ennen Lapissa käynyt, miulla ei ollut kokemuksia lintumatkailusta oikeastaan tuota juuri äsken Jarin kanssa tehtyä kierrosta enempää. Muutenkin eksoottisin paikka missä olin käynyt oli varmaan luokkaretki Maarianhaminaan joskus lukioaikaan.

Ensimmäinen kohteemme oli varsinaisesti Ulvila, missä Karin vanhemmat asuivat. Saavuimme tienoille illansuussa, ja kävimme vielä Karin ehdotuksesta Kullaan Palusjärvellä. Tämä oli hänelle tuttu lintupaikka, ja olihan siellä ruskosuohaukkakoiras saalistelemassa, samoin räyskä ja järvellä kellui kolme härkälintua. Niitä Kari tiesi täältä odottaa. Jouhisorsakin poimittiin vesilintujen joukosta.

Kun Kari keräili samaan aikaan tietoja liikennekuolemien eläin- ja lintu-uhreista, pysähdyimme listaamaan myös nuoren kehrääjän kuoleman Kullaan kirkonkylän kohdalta. Illalla sitten saavuimme Karin vanhempien luo. Meitä oli odotettu oikein ruoan kanssa ja Karin isä Aimo lainasi meille autoaan tuota retkeä varten, hänellä oli työhönsä liittyen aina hyvin varusteltu uusi tilava kilometrinnielijä käytössä. Sinne pakkasimme tavarat ja kävimme illan lopuksi nukkumaan.

6.8.1973 heräsimme aikaisin. Aamupalan jälkeen lähdimme jo aamuseitsemältä ajamaan valtatie kahdeksaa pohjoiseen, saimme vielä hyvät eväätkin matkaan. Liikennekuoleman uhreja näkyi tasaisin väliajoin tiellä, ja pikkuhiljaa opimme määrittämään useimmat jo ajon aikana. Siinä on tietysti se haitta etteivät kaikki tapaukset näy niin nopeasti, sitähän voi katsella välillä muualle kuin tiehen edessään. Varpunen, närhi, västäräkki, pari jänistä (joko metsäjäniksiä tai rusakoita) ja kottarainen määrittyivät kuitenkin ennen ensi pysähdystä, jonka teimme edelliseltä retkeltä tutussa paikassa, Korsholmin Hagnäsissa. Siinä löytyi paitsi sammakon raato tien reunasta, myös sata suokukkoa, kymmeniä liroja, pari kurkea ja runsaasti vesilintuja joiden yllä kierteli pääskyjä, runsaimpana törmäpääskyt sadalla yksilöllä.

(vaalea merikihu elokuulta 1973, ei kuitenkaan tuo Tauvon yksilö)

Seuraavakin pysähdys oli edellisen retken löytö, ajoimme nimittäin Siikajoen Tauvoon yöpymään. Perillä Ulkonokan rantaniityn laidassa olimme iltaneljän tienoilla, yli yhdeksän tunnin matkan jälkeen. Matkalla runsaimpia lajeja ajon aikana nähtynä olivat olleet kottaraiset ja kalalokit, myös sepelkyyhkyjä oli näkynyt kohtalaisesti. Kolmisenkymmentä lajia oli tien varsilta nähtynä ennen Tauvoa. Kahlaajia oli komeasti, kuten Tauvossa odotettiinkin olevan, eniten suokukkoja, neljäsataa, ja tyllejä sekä suosirrejä, kaksisataa kumpaakin. Lajimäärä jäi tauvolaisittain vaatimattomasti kahdeksaantoista. Tasan viisitoista vuotta myöhemmin eli 6.8.1988 näimme peräti 23 lajia, se taitaa olla ennätykseni. Erityisesti meitä hämmästytti Ulkonokan lietteillä muuan vaalea merikihu, joka oli täysin kesy eli pyöri siinä ihan edessämme ja yllämme pitkät ajat. Kuvia otimme valtavasti silloisen filmiajan mittapuin arvioituna, kävelyllä mukana olleet rullat loppuun. Siihen oli hyvä lopettaa ja mennä yöpymään.

***

(arktisilla tylleillä oli muutonhuippu, vaikka tämä yksilö on eteläinen)

Menneitä muistellen CXV

(tässä lukitaan vessaa, sinne tunkivat muuten kaikki turistit)

Palataan vielä kolmenkymmenen vuoden takaiseen Jurmoon. Me miehitimme asemaa kahden perheen voimin, ja Männikössä sitten telttaili muuta väkeä, osa oli ihan omasta halustaan ja pari kai oli yrittänyt varata ajan asemaltakin mutta ei ollut saanut kun paikat oli viety.

Näiden kahden kanssa tulikin sitten jatkuvaa vääntöä, kun he tunkivat poissaollessamme aseman tiloihin tekemään ruokaa ja myös käyttämään veden jonka olimme me kaivosta omaan käyttöön päivittäin kantaneet. Niinpä jouduimme tekemään radikaalin päätöksen ja lukitsemaan asemaparakin aina kun olimme muualla. Siitä saimmekin sitten kuulla hapanta mäkätystä kun he nyt mielestään olivat paljon sopivampia sinne asemalle kuin akat ja kakarat. Muistaakseni tyypit olivat tringalaisia, nimiltään Hamilo ja Koskinen jos oikein muistan. No, eivät kuitenkaan kertoneet meille mitään havainnoistaan, olivat vain joidenkin pinnojen perässä eivätkä kai edes seuranneet näiden tavallisempien tirppojen liikkeitä tai määriä.

(turkulainen telttailijaporukka kanssamme syömässä savukampeloita asemalla)

Mutta olihan siellä mukavampaakin väkeä, jo mainitut turkulaiset nuoret, jotka kyllä pääsivät halutessaan asemalle koska myös osallistuivat havainnointiin ilmoittamalla omansa ja jopa aseman rutiineihin siivoamalla jälkensä ja vaikkapa nyt hakemalla vettä runsaan parinsadan metrin päästä kaivosta. Ja oli satamassa sitten ihan mukava tringalainenkin, Riihelän Jukka, omalla kansanveneellään purjehtimassa. Hän kyllä muisti aina mainita meille havainnoistaan kun nähtiin, yleensä kun kävimme siellä hakemassa Periltä savustettuja kampeloita ja munkit teen ja kahvin kanssa. Hän jatkoi matkaa kun tuulet laantuivat.

(juttutuokio Riihelän Jukan kanssa)

Saaressa oli myös karja vapaana, isojakoa ei vielä oltu tehty saaressa, se tapahtuisi vasta ensi vuonna, ja lampaat kiertelivät vapaina pitäen nummen kasvuston matalana. Nuoren lehmikarjan joukossa oli myös sonnimullikka, jota turistit olivat kai ruokkineet liian hövelisti ja siitä oli tullut hyvin röyhkeä kerjäläinen vähän noiden Tringan telttailijoiden tapaan. Se jopa puski väkeä kumoon siellä nummella jos ei saanut herkkuja. Tosin seuraavan kerran kun saarelle tulin syksymmällä, se olikin jo pistetty tehokkaaseen käytöskouluun eli teurastettu.

Lintujakin riitti edelleen. Eräänä päivänä onnistuimme nappaamaan nummelta kiinni nuoren kapustarinnan jota sitten näytimme asemalla olijoille. Ei ole muuten helppo lintu käteensä saada, ei niitä monta ole tuolla rengastettu.

***

(kapustarintaa ihmetellään)

Menneitä muistellen CXIV

(suokukonpoika sai renkaan, huomaa innostunut yleisö)

3.8.1988: Palataan Tauvoon. Lintukurssilaiset lähtivät eilen, paikalle jäivät Varpeniuksen Kari, Petteri Polojärvi, Kuokkasen Panu ja Heikkisen Jari, tosin hekin taisivat käydä välillä kylillä hakemassa täydennystä eväisiin joten suuren osan päivästä olimme vain perheporukalla asemalla, mie, Anne ja Miska. Iltapäivällä uutena vahvistuksena tuli asemalle myös Pynnösen Petro, kuulemma etsimään kirjosiipikäpylintua. Hieman myöhään, totesin, kun aamumuutolla oli niitä mennyt juuri neljä. Rengastajat pitivät välipäivää, paitsi minä. Lähtiessämme kahlaajakierrokselle löysimme rantaniityltä hätäilevän suokukkonaaraan ja sen luota kaksi maastopoikasta. Mitäpäs muuta kuin renkaat niiden jalkaan vain, tosin sellaiset piti käydä hakemassa asemalta asti, mukana kun niitä en pitänyt.

Hieman vaatimattomampi kahlaajapäivä tämä oli, 'vain' seitsemäntoista lajia. Se vaikutti näissä Tauvon oloissa jo köyhältä. Suokukkoja oli eniten, yli kaksisataa, suosirrejä oli hieman alle tuon kahdensadan, mutta sentään neljä isosirriä ja viisi pulmussirriä. Näin pohjoisessa pikkukuovit olivat jo katoamassa kokonaan, yksi paikallinen ja 33 ohimuuttajaa. Jurmoon verrattuna ero on melkoinen. Vesilinnuista tukkasotkien määrä sen kuin kasvoi, nyt jo 222 yksilöä. Jouhisorsien ja tavienkin määrä oli kasvussa, sorsaparvista poimittiin myös yksi heinätavi.

Naurulokkien muutto oli vilkastumassa, eilen niitä oli mennyt vajaa kaksisataa, nyt jo yli viisisataa. Pikkutiirojakin löytyi taas kolme ja merikihuja kymmenen. Pikkulintuja oli edelleen vähänpuoleisesti, pääasiassa pajulintuja. Käpylintuja muutti aamulla vähän, neljän kirjosiiven lisäksi 33 iso/pikkukäppäriä. Pohjansirkkuja oli ollut muutolla kuun vaihteesta lähtien, tänä aamuna yksi määritetty ja kaksi ns tsik-sirkkua. Niiden kanssa kannatti olla varovainen, olihan meillä heinäkuun loppupäiviltä tällä retkellä jo yksi muuttava kultasirkkukin. Se onneksi jäi joksikin aikaa paikalliseksi, ei sitä muuten varmaan kukaan todeksi uskoisi...

4.8.1988 Kuokkasen Panu ja Heikkisen Jari jatkoivat rengastusta ja päivällä saimme asemalle taas kaksi uutta, Marja Kaupin ja Saana Kukkolan. Koko muu porukka oli aika nuorta väkeä, keski-ikä varmaan alle kaksikymmentä, me etelästä sitten selvästi vanhempia, vähän kuin opettajat luokkaretkellä. Aamumuutolla ensi kerran urpiaiset muuttivat vilkkaasti, 231 yksilöä. Petron harmiksi kirjosiipikäppäreitä ei muuttanut, vain pieni määrä tavallisia. Pohjansirkkuja oli jo kahdeksan, joista yksi osui verkkoonkin.

Naurulokkien muutto sen kuin yltyi, tänään niitä laskettiin jo yli seitsemänsataa muuttajaa. Pienintä tiiraa nähtiin neljä yksilöä, sama määrä kuin suurinta eli räyskiä. Kurkia oli tullut jostakin 21 linnun porukka alueelle. Kahlaajia nähtiin taas hyvin, 21 eri lajia, yksilömäärät olivat kuitenkin laskeneet, paitsi isosirreillä joita oli kuusi ja pulmussirreillä joita oli kahdeksan. Pikkukuoveja näkyi enää neljä muuttajaa.

(aseman vanha lintutorni uhkasi jäädä puuston sisään, siksi nuo pylväät tuossakin kasassa odottamassa rakennustalkoita. Miska odottaa kaveria pylväiden luona)

Vesilinnuista tavien, jouhisorsien ja haapanoiden määrä oli kasvanut taas reippaasti eilisestä. Nyt niitä kaikkia oli puolisentoistasataa yksilöä. Mainittavaa vesilintumuuttoa ei kuitenkaan näkynyt. Petolintuja näkyi yksittäin, paikallisista varpushaukoista toinen eksyi verkkoonkin.

Vaikka lintuja näkyikin, tämäkin oli osaltamme selvästi perheretkeilyä, eli koiran kanssa kävelyä ja askeettista mökkielämää. Noihin aikoihin tie aseman pihaan oli uskomattoman hyvässä kunnossa, taisi olla aika kuiva kesä tuo. Monesti on käynyt niin että auto on pitänyt jättää satojen metrien päähän jo nousevalle kankaalle kun tie muuten on ollut veden alla enkä muuta kertaa muista että olisin ajamalla päässyt aseman pihaan asti. Mitään maastureita meillä ei koskaan ole ollut, seuraavassa autossani eli BX-sitikassa sentään säädettävä maavara.

***

Menneitä muistellen CXIII

(saaren kukat olivat parhaimmillaan)

3.8.1986: Totta kai olen tähän aikaan ollut Jurmossakin, kuten nyt vaikka vuoden 1986 elokuun kymmenen ensimmäistä päivää, siis tasan kolme vuosikymmentä sitten. Olimme Annen kanssa tulleet elokuun ensimmäisen päivän iltana viettämään lintupitoista kesälomaa ja matkaseurana oli alunperin Raisiosta kotoisin oleva Maskulaisten perhe. Samalla porukalla olimme olleet Jurmossa vuotta aiemminkin juuri samoihin aikoihin, viikon elokuun alussa. Maskulaiset olivat silloin tulleet vähän aiemmin asemalle ja lähtivät myös kotiin ennen meitä, nyt oltiin yhdessä paikalla koko viikko, tosin me Annen kanssa jäimme tälläkin kertaa vielä pari päivää myöhemmäksi.

Oli saaressa noihin aikoihin muitakin, kolmen nuoren lintuharrastajan – Rami Metsäranta, Mika Salmi ja Tapani Salo - porukka teltalla Männikössä ja muitakin telttailijoita ja veneilijöitä tuli ja meni lähes päivittäin. Muuten, Maskulaiset muuttivat noihin aikoihin Kiuruvedelle, missä kävimme tapaamassa heitä juuri tuon edellä mainitsemani vuoden 1988 Tauvon retken paluumatkan yhteydessä. Tarja oli saanut opettajanpaikan lukiosta, Kauko oli siellä paikallisen kirjaston johtajana ja taisimmepa käydä silloin lukion tiloissa järjestetyssä lehmärunojen lausuntaillassa jonka juontajana ja järjestäjänä Kauko oli. Kiuruvesi oli noihin aikoihin, ehkä vieläkin, Suomen lehmäpitäjistä ykkönen. Heidän asuntonsa oli keskellä taajamaa, lyhyen kävelymatkan päässä työpaikoista ja mökki parinkymmenen kilometrin päässä omassa saaressa rauhallisella järvellä, sellaista maalla asumista...

(tehotarkkailua asemaparakin edustalla)

Retken alku oli ollut jopa helteinen, tämä kolmas päivä oli hieman tuulisempi ja lämpö pysytteli kahdenkymmenen asteen tietämillä, paljon mukavampi sää kuitenkin kuin vuotta aiemmin jolloin tuuli oli kovaa ja sadekin välillä uhkaili. Työnjako oli meillä semmoinen että Kaukon kanssa hoitelimme nuo aseman linturutiinit, kiersimme siis lähinnä länsipään kahlaajareitin aina aamusella ja sitten perheporukalla kiertelimme vähän vapaammin lopun päivää. Silloinkin Kaukon kanssa seurailimme kyllä mitä lintuja paikalla oli ja ohi muutti.

Aamukierroksella olimme huomanneet muun muassa etelärannan kautta länteen kiertäessämme silkkiuikun, merimetson ja ruokin. Länsipäässä oli kahlaajista isosirrejä yhdeksän linnun parvi, punakuireja ja 29 tundrakurmitsaa. Jostakin oli tullut paikallisiksi kaksi kanadanhanhea, eilisistä kuudesta ristisorsasta paikalla oli vielä yksi. Allejakin löytyi pariskunta uimassa etelälahden suulta.

(tauko itäpään nummella, taustalla Jurmon mänty)

Itäkierros sopi paremmin perheretkeilyyn. Tuuli tuli lounaasta joten se ei häirinnyt etelärannan ja itäsantojen oleskelua, ja kun lähes hellettä oli, piti tietysti käydä päivittäin tuolla sannoilla aikaa viettämässä. Ranta oli matalaa uimareille sopivasti eikä mikään levämössökään ollut niitä pilannut. Ja olihan siellä lintujakin, tänä päivänä peräti kahdentoista pulmussirrin parvi, lisänään yksitoista isosirriä, tundrakurmitsoja ja neljäkymmentä meriharakkaa, nekin varmaan Jäämereltä tulleita, nämä paikalliset olivat jo tainneet siirtyä aiemmin etelämmäs. Edustan merellä ui tänäänkin kuikka, eilen niitä oli ollut kaksi.

Kun oli uitu, rakenneltu hiekkalinnat ja ajopuista laivat, olikin aika siirtyä asemalle iltatoimiin. Siinä ruokailun jälkeen havaintoja ynnätessämme huomasimme että pikkukuoveilla oli tämän syksyn huippupäivänsä, niitä oli lähes 170. Leppälehdostakin löytyi koko joukko erikoista, kultarinta ruokki lentopoikasiaan, harmaasiepolla poikue, pikkutikkakoiras nähtiin ja syksyn ensimmäinen tiltalttikin siellä hyppeli. Männikön telttailijatkin tulivat raportoimaan havainnoistaan meille ja iltaa kulutettiin sitten pelaamalla aseman pihassa softballia.

***

(läpilyönti)

Menneitä muistellen XCII

(tämän retken aikana löytyi aseman pihasta muun muassa tämä koivuhiiri)

2.8.1988: Olimme Oulun seudulla, tulleet runsas viikko sitten Tauvoon exän sekä koiramme Miskan kanssa. Se onnistui koska edellissyksynä olin hankkinut ajokortin ja vuoden loppuessa vielä autonkin. Nyt siinä oli tuon ajan mukainen 80-lätkä takaikkunassa. Tauvosta olimme kuitenkin lähteneet kuunvaihteen ajaksi lintuasemakurssilaisten alta pois. Rannikot olivat kutsuneet meidät siellä käymään ja käyty oli. Sen lisäksi olimme ajelleet vielä päivän verran Hailuodossa tutustuen siihen saareen. Nyt kurssin piti olla lopuillaan joten lähdimme takaisin kohti Tauvoa.

Perille tulimme iltapäivän alkaessa ja lähdimmekin saman tien kiertämään Ulkonokkaa kahlaajakierrokselle. Kurssilaiset, 16 henkeä, olivat vielä paikalla ja pääasiassa kiertelivät Ojasen Mikon mukana verkoilla tai staijasivat aseman lintutornilla muiden oppaiden mukana. Kahlaajia olikin mukavan runsaasti ja monipuolisesti, 22 lajia, ihan Tauvon mittojenkin mukaan hyvä päivä. Paikallisina oli eniten suokukkoja ja sirrejä, niitä jänkäsirriäinen mukaan lukien seitsemää lajia. Ohimuuttajista runsain oli punakuiri 180 yksilöllä, sitten tylli, kuovi ja pikkukuovi huomattavasti pienemmin porukoin. Epävakaiset säät pistivät kahlaajiin vauhtia ja olihan harvinaisuuksiinkin mahdollisuus, vastikään olimme katsoneet alaskansirriä Oulussa Rannikoilla käydessämme.

Paikallinen kurkipari löytyi hieman rauhallisemman kulman hakeneena Ulkonokan länsilaidalta, hietikolla lepäili yhdeksän merikihua, lähinnä pesintöjen satoa. Ampuhaukka hätyytteli kahlaajia etsien onnekasta saalista. Edustan vesialueilla runsaimpia olivat tukkasotkat, joukossaan kaksi lapasotkaa. Pikkutiirakin pyöri vielä hietikoiden yllä. Rantavesistä ja niityiltä laskimme 28 merihanhea ja 52 jouhisorsaa. Lokeista naurulokit olivat muutolla etelään, kalalokit paikallisia. Tiirat olivat myös jo katoamassa, vaikka suoraa muuttoa ei huomattukaan.

Verkoilla päivä oli ollut hiljaisenpuoleinen, pääasiassa pajulintuja olivat nuo runsaat 50 lintua jotka kiinni oli päivän mittaan saatu. Joukossa oli sentään yksi sinirinta, taisi olla syksyn ensimmäinen ja retken ainoa. Se retki jatkuikin vielä täällä runsaan viikon.

***

(tämän retken aikana saatiin tämäkin käenpiika verkoista merkittyä)