2.8.2016

Menneitä muistellen XCII



(tämän retken aikana löytyi aseman pihasta muun muassa tämä koivuhiiri)


2.8.1988: Olimme Oulun seudulla, tulleet runsas viikko sitten Tauvoon exän sekä koiramme Miskan kanssa. Se onnistui koska edellissyksynä olin hankkinut ajokortin ja vuoden loppuessa vielä autonkin. Nyt siinä oli tuon ajan mukainen 80-lätkä takaikkunassa. Tauvosta olimme kuitenkin lähteneet kuunvaihteen ajaksi lintuasemakurssilaisten alta pois. Rannikot olivat kutsuneet meidät siellä käymään ja käyty oli. Sen lisäksi olimme ajelleet vielä päivän verran Hailuodossa tutustuen siihen saareen. Nyt kurssin piti olla lopuillaan joten lähdimme takaisin kohti Tauvoa.


Perille tulimme iltapäivän alkaessa ja lähdimmekin saman tien kiertämään Ulkonokkaa kahlaajakierrokselle. Kurssilaiset, 16 henkeä, olivat vielä paikalla ja pääasiassa kiertelivät Ojasen Mikon mukana verkoilla tai staijasivat aseman lintutornilla muiden oppaiden mukana. Kahlaajia olikin mukavan runsaasti ja monipuolisesti, 22 lajia, ihan Tauvon mittojenkin mukaan hyvä päivä. Paikallisina oli eniten suokukkoja ja sirrejä, niitä jänkäsirriäinen mukaan lukien seitsemää lajia. Ohimuuttajista runsain oli punakuiri 180 yksilöllä, sitten tylli, kuovi ja pikkukuovi huomattavasti pienemmin porukoin. Epävakaiset säät pistivät kahlaajiin vauhtia ja olihan harvinaisuuksiinkin mahdollisuus, vastikään olimme katsoneet alaskansirriä Oulussa Rannikoilla käydessämme.


Paikallinen kurkipari löytyi hieman rauhallisemman kulman hakeneena Ulkonokan länsilaidalta, hietikolla lepäili yhdeksän merikihua, lähinnä pesintöjen satoa. Ampuhaukka hätyytteli kahlaajia etsien onnekasta saalista. Edustan vesialueilla runsaimpia olivat tukkasotkat, joukossaan kaksi lapasotkaa. Pikkutiirakin pyöri vielä hietikoiden yllä. Rantavesistä ja niityiltä laskimme 28 merihanhea ja 52 jouhisorsaa. Lokeista naurulokit olivat muutolla etelään, kalalokit paikallisia. Tiirat olivat myös jo katoamassa, vaikka suoraa muuttoa ei huomattukaan.


Verkoilla päivä oli ollut hiljaisenpuoleinen, pääasiassa pajulintuja olivat nuo runsaat 50 lintua jotka kiinni oli päivän mittaan saatu. Joukossa oli sentään yksi sinirinta, taisi olla syksyn ensimmäinen ja retken ainoa. Se retki jatkuikin vielä täällä runsaan viikon.


***


(tämän retken aikana saatiin tämäkin käenpiika verkoista merkittyä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.